Etusivu
Virtual Boxingstar!
Amatööriura
Ammattilais-ura 1960-70
Otteluväläys
1967
Ravintola
Anita & Harri
Ravintola
Ringside
Ravintola
Harrin Boxi
Boxing
Center
Kirja: Elämäni
Poltinmerkit
Harri
tänään
Vieraskirja
Lajittelemat-
tomat kuvat
Harrin kynästä:
VIRTUAL BOXINGSTAR OTTELEE

27.05.10 8.23
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 27.5.2010 Aivan loistava aamu taas tänään. Vain auringonpaiste puuttui tästä aamusta. Mutta tietoisuus siitä, että on kesä tulossa, eli seuraavat kolme kuukautta on todennäköisesti auringonpaisteisia päiviä tai ainakin aurinkoinen ja kesäinen mieli! Ja sitten vain kolme päivää niin täytän 63 vuotta! Se voisi aiheuttaa mulle kyllä ikäkriisinkin? Mutta en nyt ehdi sitä enempää miettiä. Eilen ainakinj vielä harjoittelin hyvän 14 erän treenin 10 kovaa erää säkkiä, päärynäpalloa ja varjonyrkkeilyä ja vasen suora, liikkumien säkin ympärillä toimi. BOXING tuntuu olevan vielä 63 vuotiaana suosikkilajini! Tosin myös futiksen MM-kisat alkavat kohta, jota seuraan tiiviisti TV:stä ja sitä voittaako MARADONNAN jengi koko kisan? Pyöräilyaika on saannut jo hyvän alkunsa. Ensimmäiset 500 km on takana ja voin jatkaa pyöräilyä pitkin merenrantoja rock and rollin säestyksellä. Aurinkopäivät MELLSTENIN PARATIISIRANASSA "Rantakuninkaalisten" kanssa on myös edessä. KAHVITTELUT perjantaisin cafe CARUSELLISSA. BOXING treenit Tuulimäen boxingsalilla JUHANNUKSEEN saakka. Siitä alkaa BOXING loma heinäkuun ajaksi ja paluu salille tapahtuu ELOKUUN 1:nen päivä! Parit matkat perheen kanssa on myös kesän aikana. Sitten on tapaamisia, kohtaamisia, tapahtumia kesäisillä terasseilla. Näillä eväillä siis kohti KESÄÄ ja 63:tta vuottani.....30.5.1947 kun synnyin isäni liitti mut VIIPURIN NYRKKEILIJÄIN jäseneksi ja nyt ensi keväänä VIIPURIN NYRKKEILIJÄT täyttää 100 vuotta, siihen vois olla mullakin yks juttu? Katsotaan nyt miten tässä ehtii ja jaksaa? Joka tapauksessa BOXING IS MY LIFE, uskaltaisin sen jo sanoa, on se vaan niin paljon tuonnut tullessaankin ja enpä tunne enään tarvitsevani enempää, vain päiviä, vain mutkatonta pienimuotoista elämää. Ei suuria kohokohtia, vain auringon lämpöä, vähän RAKKAUTTA, vähän YSTÄVYYTTÄ....tähän lopuksi ELVIKSEN I Got Lucky kappale ja siinä on KAIKKI! Oikein hyvää kesää kaikille, naittikkaa siitä ja elämästä! Palaan syksyllä takasin.....NYT AURINKOELÄMÄÄN!!!!

15.05.10 7.41
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 15.5.2010 Istun jo partsilla vaikka kello on vasta hiukan yli seitsemän. Kuuntelen lintujen sirkutusta, riikinkukon, joka on pihalla kirkaisuja. katselen aurinkoista aamua, puita pihalla, vihreätä nurmea ja tunnen kesäaamun rauhallisuuden, jonka rikkoo vain nämä eri lintujen äänet. Näyttää siltä että olen ainoa ihminen hereillä. Ainakaan yhtään ihmistä en ole vielä nähnyt kulkevan pihapiirin lävitse. On lämmintä. On KESÄ! Jo eilen oli kesä ja ajelin koko päivän Monark polkupyörälläni pitkin rantoja, tuijottelin merelle, ihailin luontoa ja tunsin auringon taas hyväilevän minua. Rkastetttuni on tullut takaisin. Miten tämä voi olla minulle aina niin yhtä ihmeellistä ja hullaannuttavaa. Se tulee kuin hyökyaalto ja vie mut syvälle AURINKOMAAILMAAN....kesäaikaan. Tuntuu kuin kaikki muu unohtuisi ja meneillä oleva päivä on mun elämäni suloisin. Aurinko ja mina. Rakastettuni. Niin olen varma kun luet tätä ajattelet että olen ihan seonnut. Olet oikeassa. Olen seonnut elämästä. Olen aina ollut seonnut siitä! Tää on käsittämätön tunne. Tunnet tänään että tämä on suloisin päivä mitä tiedät ja kuitenkin muistoni elämästä, kaikesta mitä on sattunut ja mitä olen kokenut, virtaa suonissani, sielussani. On ollut vuoristorataa, rakkautta, onnistumisia, menetyksiä, raastavaa yksinäisyyttä ja silti tunnen onnea, onnellisuutta. Tästä OSKU KANERV tykkää, olen ollut "olen ollut henkinen miljönääri" ilam mitään suuruuksia. Suurinta on ollut ystävät niin nyrkkeilyn kuin muunkin elämän alueelta. Se on ollut todella valtava rikkaus. Se on sitä tänäänkin! Aivan kuin tuo auringonpaiste, lintujen sirkutus, riikinkuokon kirkaisut jotka rikkovat jatkuvasti tämän hiljaisuuden. Juon ELVIS mukista kahvia ja nyt se on loppunut, joten taidan joutua lähtemään keittiöstä hakemaan yhden kupillisen lisää. Ehkä samalla tilaan vielä päiviä lisää, elämää lisää, näitä päiviä, jolloin olen ihan seonnut....auringosta ja elämästä. Parin tunnin päästä lähdenkin pyörällä Tuulimäkeen treenaamaan yhden tunnin treenisession ja sen jälkeen palaan pyöräilemään rantoja pitkin, katselemaan välketivää merta. Juomaan jossakin terassilla kahvin croisantin kera....AH, mikä päivä, mikä elämä! Olen KIITOLLINEN! Toivon yhtä hyvää päivää, onnellisuutta kaikille muiullekin. Aurinkoelämää. ratsastusta kamelin selässä afrikan rannoilla....no ei tää oli vain OSKUA varten. Mun on pakko muistaa OSKU KANERVAA, nyrkkeilykaveriani, siellä FLORIDASSA, LAS VEGASIN "Emiiriä" joka liikkuu todellisten miljonäärien maailmassa, mutta on ihan varmasti niinkuin minäkin auringon ja elämän nautisikelija ja kokija nauttien myös pienistä asioista, ehkä OSKUKIN juo aamulla herättyään kahvia siitä "JUNNUN" kupista ja ajattelee, AH, mikä päivä ja elämä....

25.04.10 13.21
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 25.4.2010 Huomenta OSKU. Oli mukava taas eilen puhua kanssasi, kun soitit sieltä Floridasta. Olen pyöräillyt tänä aamuna Tapiolan Otsolahteen kahville. Yhdelle tosi makeelle terassille. Aurinko paistaa lämpimästi. Kevät on tullut Suomeen. Paikan nimi on muuten cafe Ankkuri. ELVIS laulelee ihania laulujaan nappikuulokkeissani. Oli muuten hauska kuulla, että olet menossa ensi viikolla LAS VEGASIIN katsomaan FLOYD MAYWEATHER JR:in matsia. Hän on loistava nyrkkeilijä. Oli hauskaa kuulla, että sinulla on luxus-hotellista sviitti varattuna. Eihän se antamani lempinimi EMIIRI ole sitten kovin kaukaa haettu. Ihanaa, tiedän että nautit siitä. Mehän rakastimme aina matkustamista, hyviä hotelleja ja hyvää ruokaa! Elämä rullaa edelleen eteenpäin, mutta muistot seuraa mukanamme. Mulla oli muuten "syntinen" aamu (silloin meillä oli niitä öisin, heh), edessäni on nimittäin uunituore, vielä lämmin rinkulamunkki ja kuppi kahvia. Thats Life! Tämä osuus oli ihan erikseen nyrkkeilykaverilleni ja ystävällleni OSKULLE koska hän väittää kurkistavansa aamuisin tänne nettisivulleni nähdäkseen mitä touhuan ja mikä on fiilis? No eipä tässä mitään erikoista. Tunnen jatkuvasti taivaallista onnellisuutta ja olotilaa vain jo siitä, että on elämässä vielä mukana! Aurinko, Rock and Roll, BOXING....BOXING....BOXING...edelleen vahvasti mukana. Nyt siinä omassa yksityisyydessäni treeneissäni Tuulimäen boxingsalilla. On kuin olisin löytänyt rakkauden uudelleen. Vaikka sitä on mulla ollut koko ajan läheisteni ja ystävieni kautta. Ehkä se on vain tämä SPECIAL RAKKAUS, jonka olen joskus menettänyt. Joka on joskus jättänyt minut. Paiskannut minut ulos KEHÄSTÄ! Osoittanut riittämätömyyteni. Pirstonnut maailmani. Mutta sydämestäni se tunne ei ole koskaan poistunut. Se on aina säilyttänyt siellä oman nurkkauksensa. Se sykkii ja nauttii ja muistaa! Kaiken! Luulenpa että OSKU tietää mistä kirjoitan. Nyt alkoi juuri soimaan Nousevan Auringon Talo, HOUSE OF THE RISING SUN se The ANIMALSIEN versio. Ah, kuinka aurinko hyväilee mua. Sen lämpö tuntuu kasvoillani. Voin vain ihmetellä kuinka näin "pienenä" ja "mitättömänä" on saannut tuntea näin suuria tunteita? Tuntuu todella,kuin olisin saannut jo kaiken ja kuitenkin elämä on opettanut, että se on yllätyksiä täynnä. Viime perjantaina tapasin yhden kaverin ja hän ehdotti että kirjottaisimme kirjan yhdessä, yhdestä suuresta, yhdestä mulle läheisestä nyrkkeilijästä. Miksei? Tämä on vasta idea, mutta aloitin heti perjantaina kelaamaan asiaa ja tempauduin täysin siihen. Teen tutkimusmatkoja menneeseen ja kuitenkin myös oma elämä liippaa läheltä sitä.....kummallista, kummallista tämä elämä? Tunteita, rakkautta, ystävyyttä. Menee välillä huonosti, välillä menee hyvn. Välillä epäonnistuu ja välillä taas tulee onnistumisiakin. Niin, sehän on tätä elämää! Tänään on hieno aurinkoinen päivä. Aurinko paistaa lämpimästi. Taidanpa jatkaa pyöräilyä merenrantoja pitkin. Katsoa meren välkehtiväisyyttä. Luonnon kauneutta. Ah, kuinka kaunista onkaan....palaan taas jonakin päivänä.

20.04.10 15.58
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 19.4.2010 Mikä ihana aamupäivä tänään olikaan! Lähdin pyöräilemään pitkin merenrantoja Tapiolan Waynes Coffeeseen kahville. Eipä uskoisi vallalla olevaa luonnon aikaan saamaa mullistusta ja tuhkapilven olemassaoloa taivaalla. Kun istuin Westendin suoran penkillä katsellen auringon paisteesta välkehtivää merta ja yläpuolella olevaa sinistä taivasta. Näkymä oli taas kerran lumoava. Tunsin taas kiehtovaa olemassa olon olemista! Kummallinen tämä maailma? Suuria luonnon mullistuksia siellä täällä, taloudellista epävarmuutta monilla aloilla. Lentoyhtiöitä nyt koitellaan. Monien maiden turismi saa nyt kovan iskun, ainakin muutamaksi lähikuukaudeksi. Mutta elämä jatkuu. BARCELONA pelaa tänään MILANOSSA Mestareiden liigaa futiksessa. Jalkapallo miljonäärit joutuivat matkustamaan bussilla aikamoisen matkan pelipaikalle. Niinkuin nyt niin monet muutkin tuhannet ihmiset ympäri Eurooppaa. Tämä on käsittämätön ilmiö? Ilmiö jolle ei ollut ennustetta. Ilmiö joka yllätti tämän maailman jossa on viime vuosina totuttu lentelemään sinne sun tänne. Kiireellä hoitelemaan kiireellisiä asioita. Siksi kun itse istun tässä omassa pienuudessani nauttien huikeista näkymistä, tuntien auringon lämmittävän kasvojani, ISOKYNÄ LINDHOLM laulaa nappikuulokkeissani jotain loistavaa kappalettaan......oletko olemassakaan....nään syvällä elämässä sortuvan maan......älä valita nyt...tunnen ristiriitaisesti onnellisuutta, mutta en voi olla tiedostamatta, tuntematta murhetta taas niiden puolesta jotka tämän tulivuoren purkauksen vuoksi ovat joutuneet kärsimään. Toivottavasti kaikki palautuu taas nopeasti ennalleen. Jatkoin siitä matkaa Tapiolaan BEATLESIEN sävelmien rytmittäessä polkemistani. Tapiolassa tapaan ex-keihäänheittäjän, hyvin sympaattisen ja iloisen LEO PUSAN ja valokuvaan hänet FACEBOOK ryhmääni FACE to FACE TODAY. Käydään JERRIN kanssa syömässä kiinalaisessa. Juon kupin kahvia Waynesissä. Pyöräilen takaisn rantoja pitkin Matinkylään kotiin ja vietän vielä tunnin "ektaasin" parvekkeella kuunellen yhtä parhainta BEATLES CD:tä BEATLES FOS SALE levyä. Torkahdan aurinkotuolille vaipuen nirvanaan. Ihana päivä. Ihana elämä. En ole varmaan ansainnut tätä. Mutta nautin siitä. Elämä on ollut uskomatonta ja on sitä tänäänkin. Ja kuitenkin, onpa tämä käsittämätön ilmiö, tämä elämä kaikkine variaatioineen. Miten sen kaiken voisi ymmärtääkkään?

12.04.10 8.48
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 12.4.2010 Aurinko, tuo ihana valoilmiö paistaa jälleen kun katson tuosta ikkunasta ulos. On ehdottomasti vuoden hienoin aikajakso menossa. Kevät on jo tosiasia. Pyöräilykausi alkanut ja Mellstenin Paratiisirannan rantapäivät taas parin kuukauden päästä edessä. Boxingtreenit jatkuvat hyvässä mallissa 12-14 erän treeneinä jokatoinen päivä. Edelleen suuri nautinto. Olen saannut yhden treenikaverinkin mukaan innostumaan treenaamisesta, nimenomaan BOXINGISTA. Elämä soljuaa nyt rauhallisesti treenit, pyöräily ja ystävien tapaamiset stadin eri kahviloissa, jotka kohta siirtyvät tereasseille, Kauppatori ja Snellmannin kahvitelttakin ilmestyy kohta talvitauaolta asemapaikalleen. Elämä on pienimuotoista, mutta niin kovin suurta. Eilen aamupäivällä kävin pyöräilemässä Espoon rantoja ja soin kahvia cafe Mellstenin terassilla seuraani liittyneiden JYRKI69 ihanan rakkaansa kanssa. Kuulin että joitakin muitakin ystäviä on jo tähystäneet näkyykö minua terassilla. Tuntuu kuitenkin kaikesta pienimuotoisuudesta ja askeettisesta sekä kurinalaisesta tiestäni huolimatta että näiden ystävieni kautta saan koko ajan tapahtumia mitä erillaisimmissa tilaisuuuksissa. Ystävieni glamouri ja syke elämään pursuaa kivoja hetkiä sekä tapahtumia. Jo KAHVITTELIJOIDEN tapaamiset perjantaisin cafe Kappelissa aamupäivisin on aina tapahtuma, jossa hauskinta on se ettei koskaan tiedä ketä tulee paikalle ja yllättää vierailullaan. Maailma tuntuu välillä pieneltä. On Proffessoria, taiteilijaa, urheilijaa, toimittajaa, liikemistä ja naisiakin silloin tällöin tuomassa LADY näkökulmaa tapaamisille. On konsertteja erilaisia. Viimeksi THE CHARADES yhtyeen rumpali ja bändin johtaja JARI MOBERG kutsui mut Ravintola Wäiskiin kuuntelemaan kitaramusiikki iltaa. Olimme siellä MASA von ELMIN eli Esa Malmin sekä JONE "Big Boss Man" KRIGSHOLMIN kanssa ja oli hauska ja erikoinen ilta. LASSE NORRES oli kutsunut pääsiäisenä AMERICAN CAR SHOWHUN. Maanantaisin ollaan kahviteltu Tapiolan Waynes Coffeessa jalkapallon hengessä ESA ja PAAVO HEINOSEN ja AULIS RYTKÖSEN kanssa ja koska mulla on CANAL SPORTTI kotona niin seuraan tiiviiisti futista maailmalla ja LEO MESSI on tällä hetkellä yli kakkien muiden, mutta sitten on niin paljon monia muita fantastisia futaajia, joita on ilo seurata. Nyt odotan niin valtavan suurella ilolla ja uteliaisuudella keävvän kehitystä, nautin treenaamisesta, ystävien tapaamisista, ratsastan kamelilla ajatuksissani edelleen TUNISIASSA OSKU KANERVAN kanssa, joka soitti mulle juuri pari päivää sitten FLORIDASTA, uima-altaan ääreltä, jossa söi juuri BANAN SPLIT jäätelöannosta, bikiniasuisia kaunottaria ynpärillään, RICKY MARTIN, OSCAR DE LA HOYA ja SHAKIRA seurassaan, ja kertoi että on lämmintä, aurinko paistaa ja elämä hyvälle maistaa, ei tätä millään voi laistaa, kun elämä kulkee oikeata kaistaa, silloin elämän onnen haistaa......OSKU KANERVA.....TUNISIA.....niin monet muut matkat, leirit, jännittyneet hetket pukuhuoneissa ennen matsia, illat matsien jälkeen seikkailuntäytteisine kokemuksineen, ja YSTÄVYYS....joka edelleen on läsnä kaikkien näiden kymmenien vuosien jälkeen on ARVOKASTA! Näin se elämä menee on tapahtumia, ihmisiä, onnistumisia, epäonnistumisia kymmenien vuosien takaa, on ollut ystävyyttä, rakkautta, glamouria ja glamourin häviämistä ja kuitenkin kun katsoo sitä tilkkutäkkiä mikä tästä elämästä on muoidostunut, en mitään muuttaisi pois, en mitään sulkisi pois, olen kiitollinen kaikesta kokemastani ja tunnen sein edelleen, vahvasti, se sykkii sisälläni tähän päivään ja tämä päivä olen siitä ONNELLINEN se on upea, aurinkoinen, miellyttävä. En tunne enään kaipaavani mitään ihmeellisyyksiä, mitään suurta, tunnen vain eläväni ja saaneeni jo niin paljon etten rohkenesi pyytääkää enään enempää ja kuitenkin haluan elää, tuntea tätä päivää, kokea huomista, nauttia perheestäni ja ystävistäni, tapahtumisista sekä toivoisin vielä pitkää treenikautta ja 18 erän treenikuntoa viidesti päivässä, pyöräilulenkkejä rannoilla auringonpaisteesa, vähän matkoja etelän lämpöön ja biitseille, niin kuitenkin....ELÄMÄÄ, ELÄMÄÄ, auringonpaistetta, rock and rollia, sykettä, glamouria sellaisena kuin minä sen tunnen....pienimuotoisena, askeetttisena ja kurinalisena ja pieninä paloina kerrallaan....miksei? Oikein hyvää huhtikuun jatkoa, kevään tuloa.....palaan asiaan taas jonakin päivänä!

30.03.10 15.03
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 30.3.2010 Hups, kuinka aika rientää. Mun on pitänyt tasaisin välein ainakin kerran viikossa kirjoittaa tunnelmia ja tapahtumia ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA katsottuna, mutta eihän tässä ehdi, heh, heh. On kaikenlaista pientä säpinää, pieniä matka "trippejä" ja ennenkaikkea treenit aamupäivisin, jotka sitten rentouttavat mut lepäilemään, kuuntelemaan ELVISTÄ ja nauttimaan päiväää, niin että jää kynäkin ottamatta ja teksti vääntämättä. No nyt kuitenkin tänään kun maaliskuu alkaa olla eletty ja kun huomenna on kuukauden viimeinen päivä koitin aktivoida itseni tämän "nettikynän" äärelle. Kuukausi on ollut IHANA. On ollut auringonpaistetta joka on tuonnut toivoa myös siitä että lämpöasteet nousisivat plussan puolelle ilman että tarvitsisin PLUSSA-korttia. Lumet sulavat pois, terassit aukeavat, ensimmäiset kahvit tulevat juotavaksi cafe MERENNEIDON aurinkoterassilla ja tunnen auringon säteiden lämmön kasvoillani. Kuuntelen BEATLES sävelmiä ja tunnen tämän elämän LOISTAVUUDEN, AINUTLAATUISUUDEN ja sen pienen YKSINKERTAISUUDEN mikä saa minut tuntemaan ONNELLISUUTTA! Saa tuntemaan että on syntynyt hyvään elämään! Nyt tämän maaliskuun aikana tuli taas 15 BOXINGTREENIÄ tehdyksi. Siis ihan liian vähän, jos olisi vielä otteluja edessä, mutta kun ei ole, niin ihan OK. Tulipa kerran tehtyä 18 eränkin kunnon treeni, joka antoi tietysti pienen merkin siitä että se kunto voi sittenkin vielä nousta tässäkin iässä. En ole siitä varma, mutta koitan vielä selvittää sitä vaikka tämän tulevan huhtikuun aikana. Toisaalta tunnen että áinakin joka toinen päivä pitäisi tehdä kävelylenkki näitä Espoon että myös stadin rantoja voidakseni tarkkailla ja tuntea keävään tulon, luonnon muuttumisen, nähdä sen valkoisen, mitä se nyt olikaan, ai niin lumen poistumisen elämöstäni ja sen tilalle tulevan vihreyden, auringonpaisteen, kimaltelevan meren! Asia jota en myöskään voi missata. Joudun siis tasapainoilemaan molempien asioiden välillä saadakseni molemmat. On tulossa selvästi kiire ja haastava kuukausi. Lähden nyt siis ottamaan huhtikuuta vastaan keväisen mielen ja ilon täyttäessä mieleni. On kuin uusi suuri seikkailu olisi edessäni! AH, kuinka jännittävää, kiehtovaa, lumoavaa.......kevätmieli....Tipitii, tipitii, tipitii.....kevät on, huoleton....tipitii, tipitii.....

08.03.10 8.55
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 8.3.2010 Olipas eilen taas keväinen päivä kun kävelin aurinkoisen stadin läpi Aleksi 13:ta kahville ja katselemaan paikan ikkunapöydästä stdilaista vilinää ihisten kävellessä Aleksilla. Ihmisiä oli todella runsaasti liikkeellä. Kahvilat olivat täynnä ja uskomatonta kuinka paljon turistejakin tähän vuodenaikaan oli liikkeellä stadin ydinkeskustassa! Tämä sai kyllä ajatukset todella kevään odotukseen. Vielä ei ole kyllä kovin lämmin. Kylmä viima tuntuu vielä kasvoissa eikä ilman käsineitä kauan ulkona kävellä. Mutta 2-3 viikkoa, sitten se taitaa olla jo mahdollista. Eilen aamulla kävin Tuulimäessä treenaamassa jo perinteellisen 12 eräiseni. Launataina olin Jämsässä Jämsän nyrkkeilyn puuhamiehen, toimittajan, ystävän, edesmenneen VEKA SILLANTAKAN muistoksi järjestetyissä muistokilpailuissa jonne minut kutsui sympaattinen ja energinen RENE JÄRVINEN, yksi nyrekkeilymme puuhamiehistä. Tapasin siellä joukon oman ikäluokkani nyrkkeilykavereita, maajoukkuekavereitani, niinkuin esimerkiksi Valkeakosken Hakan ja aikoinaan TVS:ssää edustaneen JOUKO "Jokke" LINDBERGIN, Jyväskylän "Muurinsäekijän" YKÄ SIKIÖN. OLLLI MÄKI Ex-Euroopanmestari, mun hyvin suuresti arvostamani ja sparrikaverini oli vaimonsa RAIJAN kanssa paikalla. On aina suuri nautinto tavata OLLI MÄKI. Paikalla oli mm. PEKKA RUOKOLA Ex-raskaansarjan mestarimme Tampereelta. Ex-promootori, valmentaja ja nyrkkeilijä AARNO "AAPELI" LUOMA Jyväskylästä, TARE UUSIVIRRAN kaveri ja valmnentaja TAREN ammattilaiskautena, SIKIÖN YKÄHÄN oli sitä TAREN amatöörikautena. Pahassa auto-onnettomuudessa ollut JUKKA TERIÖ oli myös katsomassa kilpailija. AAPELI LUOMAN kanssa sovittiin vierailusta "PULLA TAIVAASEEN" eili cafe SUCCESIIN syömään jättisuuret korvapuustit hänen tulleswsaan seuraavan kerran Stadiin, ehkä jo nyt tässä kuussa olevaan ammattinyrkkeilyiltaan? AAPELI haluaisi kokea sen kuinka vaipuu transsiin ja kuinka sielu siirtyy PULLATAIVAASEEN ja kuinka kaikki tuntuu niin hyvältä ja pehmeältä! Tapasin myös poismenneen AKI SIRKESALON isän ja hän oli kuullut että AKI oli aikoinaan käynnyt treenaamassa BOXING CENTERISSÄ! AKIN isä oli VEKA SILLANTAKAN hyvä ystävä, joka muisteli myös ystäväänsä nyrkkeilykehässä liikuttuneena. Mulle VEKA SIILLANTAKA joka oli myös STEN SUVION ja isäni hyvä ystävä tuttu jo polvenkorkuisesta pojasta saakka, mutta myös nyrkkeilyaikoinani teimme esimerkiksi yhden unohtumattoman nyrkkeilymatkan BERLIINIIN "Spandaun lehmusten alle" NYEKKEILYTURNAUKSEEN, joka oli loistava ja hieno matka VEKAN järjestämänä. Mukana oli lisäkseni Tampereen LAURI KÄHÖNEN ja stadin HeNyn RAIMO OIKARI. Ja se "Spandaun lehmusten alla" onkin sitten jo toinen juttu, mutta liittyi kyllä matkaan, extrana. Oli upeata nähdä niin monia nyrkkeilykavereita aikojen takaa paikalla ja oli hieno tunelman muistella VEKAA siellä hänen "koti kehäsään". Tapasin siellä myös VEKAN tyttären ja hän kertoi kyllä usein kuulleensa meidän tapaamsistamme hänen isänsä kanssa. On vain surullista kuinka paljon hyviä ihmisiä, ystäviä on jo pois lähetnyt näistä maan päällisistä kehistä. Mutta tämä on sitä elämänkulkua. Minä kun olen kuitenkin vielä täällä ELÄMÄN KEHÄSSÄ aion jatkka treenaamistani Tuulimäen kehässä edelleen ainakin jokatoinen päivä ja nyt kun kevät alkaa tekemään tuloaan on pakko mysö alkaa tekenään niitä kävelylenkkejä pitkin Espoon ja stadin merenrantoja, alkaa seuraamaan luonnon muuttumista kevääksi, siitä kesäksi. Se on upeimpia asioita mitä tiedän, kevään tulo, kävelylenkit pitkin merenrantoja, kuunellen musiikkia, rock and rollia, rakkauslauluja, ELVISTÄ, BEATLESIA, kitarabändejä, JULIO IGLESIASTA, latinomusiikkia yleensä, BADDINGIÄ, IRWINIÄ, TAPANI KANSSA ja DANNYÄ ja ties vielä vaikka mitä ja ketä....Joudun siis hiukan tinkimään nyt siitä 5-6 kertaa viikossa boxingtreenaamisestani ja ottamaan siitä pari päivää kävelylenkkeihin, kevään tarkkailuun, kahvitteluihin cafe URSULASSA ja KARUSELLISSA....AH, KUINKA IHANAA.....kevät on tulossa.....aurinkoa....rakkautta....ystävyyttä...elämää ja edelleen siinä mukana....VOIN TUNTEA VAIN ONNELLISUUTTA ja KIITOLLISUUTTA!

01.03.10 19.26
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 1.3.2010 Jee, maaliskuu ja huomattava askel kohti kevättä. Niin tiedän ettei se meistä kenestäkään tänään siltä tunnu, kun tuota luntakin on taas satanut, mutta mulla on jonkinlainen pieni maistiainen siitä kun olin perheeni tyttöjen kanssa LISSABONISSA muutaman päivän kaupunkilomalla (hiihtolomalla) ja tutustuimme historialliseen LISSABONIIN suurella uteliaisuudella. Lentokentältä ajaessamme taxilla hotelliin saapuessamme, kertoi taxikuljettaja että seuraavana päivänä on futismatsi UEFA CUP ottelu SPORTING vastaan EVERTON! Tunsin heti että sinne! Tyttöjä en saannut houkuteltua mukaan. Olivat kai jo pelästyneet monisatapäisen englantilaisten EVERTON fanijoukon innostusta kaupunkikuvassa jo seuraavana päivänä sinivalkoisine EVERTON paitoinen ja kaulahuiveineen. No minä kuitenkin sain tilaisuuteni ja menin upealle ESTADIO JOSE ALVALADE keltavihreälle jalkapallostadionille. Matsi oli kotijoukkueen hallintaa ja toisen puoliajan lopussa 3-0 maali hiljensi kyllä melkoisesti valtavasti omiaan kannustanutta EVERTONIN kannattajajoukkoa. LISSABON patsaineen ja aukioineen, vanhoine taloineen ja linnoineen oli uskomattoman viehättävä. Käytiin yhtenä iltana FADO illassa. Taitavat musiikot soittivat kitaroita ja hienot bartistit lauloivat PORTUGALILAISESTA rakkaudesta ja elämästä! Yksi mikä mulle on aina huippuvaarallista näillä matkoilla, on jälkiruoat ja se BANANA SPLIT....ja niinpä nytkin taas repsahdin pahasti, kun esimerkiksi HARD ROCK CAFE LISSABONISSA oli aivan super hyvät ja isot BANANA SPLITIT, puhumattakaan hampurilaisaterioista. Mutta se nyt sitten on taas tehty eikä muuksi muuttaa voi. On annettava itselleni anteeksi. Onneksi tänään alkoi taas treenit Tuulimäessä ja maaliskuun ensimmäinen 12 eräinen tuli treenattua. Ja joudun ikäänkuin vähän rankaisemaan taas itseäni tuosta vierailustani BANANA SPLIT taivaassa....putoamalla Tuulimäen väestösuojan kellariin (20-30 metriä maan alle) ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tielleni ja treenaamaan tässä maaliskuussa 25 harjoitusta, niin enköhän opi tavoille! Hyvää maaliskuun alkua, palaan taas jonakin päivänä!!!

22.02.10 15.44
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 22.2.2010 Istuin tänään jälleen päivällä treenieni jälkeen Tapiolan Waynes Coffeessa ja kuuntelin nappikuulokkeillani kuinka ELVIS lauloi SENTIMENTAL ME kappaletta. Taidan olla aika sentimentaalinen tai ehkäpä vain kovin yksioikoinen. Suorastaan tylsä! Koska miten voi muuten olla näin ettätykkään edelleen nyrkkeilystä, sen treenaamisesta, varjonyrkkeilystä, säkin ja pallojen lyömisestä! Mietin juuri tänä aamuna katsoessani Ruotsin jääkiekkojoukkueen Suomen joukueen löytystä, kuinka teen treeneissäni täsmälleen samoin kuin olen tehnyt ennekin, jo yli 40 vuotta sitten. Erä erältä 12-16 erää etenen ja joka erä, joka ikinen kerta on yhtä ihastuttavaa, yhtä haasteellista! Ja varsinkin nyt kun olen 62v., on nopeuden, terävyyden säilyttäminen mielenkiintoista. Kuinka jaksaa olla joka harjoitus yhtä aktiivinen, terävä ja nopea. Saada vasensuora edelleen toimimaan, nopeana ja kovana? Saada oikea suora läsähtämään terävänä säkkiin ja palloihin? Ja vaikka varmaankin ero on kuin tälläisen talvipäivän ja helteisen kesäpäivän välillä aktiiviakoihin, niin hengessä se asia on sama! Tähän on mahdoton kyllästyä! Tää elämäkin on mennyt tähän iin nopeasti. Ja treenaamiseni on edelleen kesken. En ole löytänyt vielä täydellisyyttä! Sitten on tämä elämä muutenkin? Rakkaus, aina yhtä kiehtovaaja yllätyksellistä! Muruni, muistan hänet siitä päivästä kun tavattiin. Valtavan määrän asioita ja kuitenkin myös tämä päivä on kiehtovaa ja ainutlaatuista hänen kanssaan! ELVIS ja BEATLES, musiikki yleensä, tuntuu aina vain hyvältä, kymmeniä vuosia ja sävelet kietovat mut tunteiden verkkoon. En oikeastaan tiedä mihin olisin kyllästynyt, mistä en edelleenkin pitäisi! En tiedä mitään mihin olisin kyllästynyt! Voin vain päätellä, mun täytyy todella olla yksinkertainen ja oikoinen, eihän se muuten voi näin olla? BADDING alkaa laulamaan juuri kappaletta KAUNIS MAAILMA, tuntuu kuin sanat kertoisivat minusta ja elämästäni....AH, TÄTÄ ELÄMÄÄ!!!

17.02.10 15.32
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 17.2.2010 Istun jälleen Tapiolan Waynes Coffeen ikkunapöydässä katsellen kuinka ulkona sataa hieman lunta. Vau, lunta! Eihän sitä ole satanutkaan moneen päivään! Mun piti mennä treenaamaan, mutta vaihtaessani treenivaatteita päälleni pukuhuoneessa huomasin että treeni collegehousuni olivat jäänneet kotiin. Aluksi vähän harmitti, mutta koska olin nuhassa, joka iski yllättäen minuun eilen, niin ehkä olikin vain hyvä että housuni olivat unohtuneet ja päivän treenit jäivät väliin. Mullahan ei ole sinänsä minnekkään kiire. Ei ole ottelua edessä eikä suunnitelmissa. Oikeastaan mukavaa kun ei ole mitään suunnitelmia tai pyrkimyksiä mihinkään. On vain tämä päivä, tämä hetki! Joitakin juttuja on tuossa kevään ajaksi sovittu. Pieniä trippejä jotka vievät mut poisd Espoosta ja stadista! On lohduttavaa että ollaan jo yli helmikuun puolenvälin. Se tietää sitä että kevät lähenee. Kuukauden päästä aurinko alkaa jo lämmittämään. Lumet sulavat pois ja vihreä maailma alkaa tekemään paluutaan. Se ehkä on yksi asia jota odotan. Ja tietysti sitten kesä! Rantapäivät biitsillä! Aurinkoisia kahvitteluja merenranta terasseilla. Silti en tunne että sinnekkään olisi mitään kiirettä. Tämä päivä ja tämä hetki on kokemisen arvoista. Ja nämä boxingtreenit, perheeni, kahvittelut kavereiden kanssa täyttävät päivät miellyttävästi omalla rauhallisella elämänrytmillään! Uteliaisuuteni tulevaan pitää kyllä mielenkiintoni yllä. Olipa muuten hyvä että tänään jäivät treenini väliin. Tunnen itseni rentoutuneeksi ja päivä tuntuu jännittävän kiehtovalta. On makeeta istua tässä katsellen ihmsiä jotka tuossa ulkopuolella kävelevät ohitseni. Mietin tässä mitä sitä vielä haluaisi? En keksi oikeastaan mitään kummallisempaa kuin terveyttä jotta voisi jatkaa tällä tavalla. Rakkautta ja kivoja hetkiä perheeni kanssa. Tapamisia kavereiden kanssa ilman muuta tavoitetta kuin ilahduttaa ja antaa sekä kokea yhteenkuuluvaisuutta sekä ystävyyttä! Olen nyrkkeilijä, siis entinen. Nyrkkeily on kuulunut koko elämääni yhtenä osana minua. Olen ylpeä siitä! Vaikka aktiiviura on jo kaukana se kuulunee mukaani myös tänäänkin kaikkine muistoineen ja ystävineen. En ehkä haluasi elää sitä uudelleen, mutta en varmasti haluaisi etten olisi sitä kokenut. Olihan siinä taikaa! Mutta vaikka olen elännyt nyt jo 6 vuosikymmentä, niin olen uskomattoman kiinnostunut tästä 7:nestä meneillään olevasta vuosikymmenestäkin. Edelleen nyrkkeilystä. Treenaaminen tuntuu loistavalta jutulta. Joudun ehkä tyytymään 4-5 kertaa viikossa treenaamiseen ja vain 12 erän harjoitussessioihin, mutta en ole luovuttanut ajatusta että erämäärät vieä nousisivat! Rakkaus on yhtä tärkeää kuin nuorempanakin. Ja ystävyys, elämän suurimpia rikkauksia, on tärkeää! Tässä oikeastaan se mitä tulee mieleen mitä vielä toivoisin tältä 7:neltä vuosikymmeneltä! VAIN ELÄMÄÄ....EI SEN ENEMPÄÄ....nousee mieleeni IRWIN GOODMANIN ja VEKSI SALMEN loistava laulu! Palaan taas jonakin päivänä!

08.02.10 19.25
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 8.2.2010 Lunta, lunta....aivan tarpeeksi on sitä nyt tänä talvena tullut. Mulle se on sinänsä ollut yks hailee, kun en hiihdä enkä leiki muutenkaan lumileikkejä ulkona. Sitä vastoin käyn edelleen boxaamassa Tuulimäen salilla ja alan päästä rutiininomaiseen viisikertaa viikossa treenaamiseen. Tänään tuli tämän vuoden ventti eli 21 treeniä täyteen. On hauskaa kuinka noin 25 vuoden jälkeen olen löytänyt jälleen säännöllisen oman treenini. Kurinalaisuuden ja oman treeniaikani aamupäivisin mainiolla salilla. Askeettinen, ei liian pramea, mutta toimiva. Nyt kun treenaan näitä 12 erän harjoituksia, joka tuntuu varsin sopivalta tällä hetkellä, jossa saan itseni ihan läpimäräksi ja myös tunteen riittävästä määrästä. En kuitenkaan ole luopunut vielä ajatuksesta että tämän kevään ja ensi syksyn aikana pidennän vielä muutamalla erällä harjoituksiani, sitten kun tunnen että se luontevasti istuu minulle. Kyllä se nyrkkeily on aina vaan yhtä upeaa. Muutenkin on jotenkin hauska ja hyvin yksinkertainen vaihe taas elämää...boxingia aamupäivisin....iltapäivällä vähän kahvittelua ja loppupäivä perheeni kanssa touhuten. Aika menee ihan älyttömän nopeasti ja se hyvä puoli siinä ainakin on että kohta tulee taas kevät ja kesä! En ole ajatellut nyt mitään tulevasta, keskityn vain päivittäiseen treenaamiseen ja elämä tulee nyt sellaisena kuin on tullakseen....OLEN OLEMASSA, MUTTA TOISAALTA.....palaanpa taas tänne ELÄKELÄISEN KEHÄKULMAANI taas jonakin päivänä!!!

01.02.10 14.00
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 1.2.2010 Hip Hei Huraa.....kuukausi lähempänä kesää! Tietysti siinä on se huono puoli ettei silloin oo enään lunta? Ja hiihtämiseen innostuneet eivät pääse enään hiihtämään! Voisin kyllä suositella silloin vesihiihtoa tai surffausta! Johon huippukoulutuksen voisi antaa HAWAIJIN PRINSSI ARI NWISKARI, joka on kansainvälisen surffaus ja aurionkorakkausliiton hallituksen jäsen ja ansioitunut sekä ansaitusti arvostettu ja tunnettu surffaustaidoistaan BLUE HAWAIIN rannoilla! Minä itse olen enemmän innostunut BOXINGISTA ja olenkin riemuissani ROBERT HELENIUKSEN loistavsta matsista Saksassa viime lauantaina, jossa hän voitti ylivoimaisella esityksellään tyrmäämällä entisen raskaansarjan maailmanmestarin LEMON BREWSTERIN 8:ssa erässä! Aivan loistava suoritus!!! Aivan toisella tavalla sykähdyttävä tunnelman koin kun AMMATTINYRKKEILY.NET nettisivujen WEBMASTER PASI TAAVITSAINEN julkaisi sivuillaan mun lehtileikkelealbummit vuosilta 1964-1970! Paljon tarinaa ja kuvia, muistoja hyviä ja pahoja. Ihmisiä joiden kanssa olen kokenut hyviä hetkiä! Olen saannut jo useita kommentteja siitä että PASI TAAVITSAINEN ja AMMATTINYRKKEILY.NET teki kulttuuriteon julkaistessaan nämä albumit! Tänään aloitin myös helmikuun treenisessioni ja sitä jatketaan huomenna. Käykää katsomassa www.ammattinyrkkeily.net sivustosta pikkasen muistoja meikäläisen BOXING ELÄMÄSTÄ....silloin joskus....kauan.....kauan aikaa sitten!!!

27.01.10 14.33
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 27.1.2010 Onpa hieno päivä taas. Aurinko paistaa, hanget hohtaa valkoisina ja pakkasta on sen verran että lyhyelläkin kävelymatkalla alkaa kylmyys tuntumaaan poskipäissä! Tosin minä koin jälleen trooppisen kuumuuden tänään oltuani treenaamassa Tuulimäen mainiolla boxingsalilla 12:erän vakio harjoitukseni. Huh, olipa taas kuuma! Ja BOXINGHUUMA! Harjoituksen jälkeen olin jälleen Tapiolan Waynes Coffeessa kaahvilla ja nautin elämäni pienestä yksinkertaisuudesta. Tästä pienestä vinkkelistä josta minä katson elämää. Se on ihana, upea ja suloinen! Mutta kun katsoo uutisia, lukee lehtiä ei voi olla välttymättä tunteista että tää maapallo on ihan sekaisin! On draamaa, luonnonilmiöistä johtuen, on draamaa ihmisten itsensä aiheuttamana. Mihin ollaan menossa? Mitä kaikkea onkaan vielä tapahtumassa? Kuulin tuossa pukuhuoneessa kuinka 40-luvulla oli yksi aikakautensa ajattelija tokaissut kun häneltä kysyttiin tulevaisuudesta; "sukuja tulee, sukuja menee, mutta maapallo jatkaa pyörimistään oli kuulunut verkkainen vastaus! Näinkö se on sitten meidänki maailmassa? Maailmassa tapahtuu ja kuohuu, ihmisiä tulee ja menee, mutta kaikki jatkuu ennallaan, maapallo pyörimistän! No, mitäpä minä otan tässä kantaa ja turhia murheita tästä. Siitä mitä seuraavan sadan vuoden aikana tapahtuu? Vaikka kyllä tämän päivän ekolooginen elämä sattaa siihenkin jotain vaikuttaa. Siirrynkin nyt virtuaaliseen maailmaan, se on paljon helpompi ja yksinkertaisempi. Tänään FACEBOOKISSA SEPPO TURUNEN ehdotti että tulisin kovakuntoisena helmikuun loppupuolella juoksemaan TORREVIEJAAN puolimaratonin. No, mä en oo tosta huoksemisesta niin kovin innostunut. ARI WISKARI hoitaa sen puolestani. Mutta TORREVIEJA voisi kyllä viehättävänä lomapaikkana vierailun arvoinen sitten kun siellä on 25 astetta lämmintä! Silloin sitä voisi makoilla altaalla tai rannassa. Se laitetaan harkintaan! KATE "BomBom" BOMBER kertoi myös FACEBOOKISSA viestissä mulle tulevansa stadiin torstaipäivän aikana ja yulisi KAHVITTELEMAAN perjantaina cafe KAPPELIIN meidän kanssamme! Loistavaa KATE "BomBom" BOMBER! En olekkaan nähnyt sitten olisiko se ollut vuonna 1994 kun meillä oli BOXING CENTERISSÄ kansainvälinen LADYS BOXING CHAMPPION tittelistä suorana TV:ssä lähetty ottelu MISS FLASHDANCEN ja KATE "BomBom" BOMBERIN välillä. Kehätuomati oli silloin USASTA NEW ORLEANSISTA oleva MARYLEE SCMITH ja yleisö katsoi ottelua smokkeihin jailtapukuihin pukeutuneena, shampanjaa ja kaviaaria syöden. Mekin tultiin Jypen (Jyrki Hämäläinen) kanssa vaimoinemme paikalle valkoisella limousiinilla! Ikimuistettava ilta! Ah, kuinka hienoa tuo tuossa ulkona paistava aurinko. Viimeinen viikko tammikuuta ja näin vuosi 2010 on päässyt hyvään alkuun. Olen treenirytmissä, viisi kertaa viikossa 12:erän treenisessio. Mutta se tuntuu vielä raskaalta, joten toivonkin helmikuun tuovan hiukan lisää helpotusta (kuntoa) siihen, että voisin sitten vaikka maaliskuussa lisätä pari erää treeniohjelmaani. Näin, aina täytyy olla tavoitteita ja näin talviaikaan en oikein muuta keksikään. Kesällä on jo helpompaa, niinkuin esimerkiksi rusketuksen hankkiminen! Lojut vain rannassa päivän ja kuuntelet Rock and Rollia.....Ah, eipä mennä nyt edelle aikaa! Joku saattaisi nuuten sanoa, että se PIITULAINEN on aina edellä aikaansa! Heh, ei sii ollenkaan jälkeenjäännyt! ELÄMÄ ON....siis ELETÄÄN! Ps. Mun on kyllä tunnustettava että tämän tammikuun aikana mulle on tullut yksi PAHE......Sen paheen nimi on KAISA......siis KAISAN KAHVILA.....josta saa jättisuuria, herkullisia, uunituoreita ja lämpimiä korvapuusteja! Ja kun olen menossa bussipysäkille, ostan yhden sellaisen ja syön sen ennen bussiiin menoa.....tunnen olevani PAHIS!!!!

22.01.10 19.44
22.1.2010 Aamu alkaa A.lla ja tänään se alkoi AAMIAISELLA loistavssa, ehkä yhdessä kaupunkimme parhaassa aamiaispöydässä CAFE EKBERGILLÄ missä olimme juhlistamassa komean ja salskean nuorenmiehen "KERAVAN KREIVIN" PASI TAAVITSAISEN "30vuotis syntymäpäivää", jota olemme tehneet jo muutaman vuoden vuosittain! Olen yleensä paikalla jo hyvissä ajoin ja näin varaan meille pöydän josta PASI näkee koko salin. Seuraan aina mkielenkiinnolla kun tämä komea ja salskea nuorimies astuu sisään saliin ja nuorempien naispuolisten asiakaiden pöydästä kuuluu huokaus.....HÄN ON TÄÄLLÄ JÄLLEEN!!!! Voin vain haikeana muistaa omaa nuoruuttani, joka on jo niin, niin kaukana. SUGAR on sana joka on liitetty PAIN nimen yhteyteen, olen kuullut sen itse naispuoleiselta ihailijalta ja näin se yhdistää SUGAR PASI TAAVITSAISEN ja SUGAR RAY LEONARDIN täällä linkillä toisiinsa. SUGAR RAY LEONARD on yksi kaikkien aikojen häikevimmistä nyrkkeilytähdistä kakkien aikojen kehäsankareista. Luovutinkin siksi tänään jälkimmäisen urasta kertovan kirjan "30 vuotispäivän kunniaksi"! Kävimme PASIN duunimestassa ja sain jälleen yhden CD:n uusista matseista, tätä päivää, joten pysyn mukana näin ainakin osittain tääsä päivässä! Tätä päivää jatkoikin sitten perjantain KAHVITTELU tilaisuudessa cafe KAPPELISSA, jossa paikalla oli taas riemastuttava joukko KAHVITTELIJOITA! Haluaisinkin esitellä heidät kuin BARCELONAN joukkueen....maalissa JONE "Bigg Boss Man" KRIGSHOLM, puolustajina toimivat Mediamediot KARI VANHAPIHA ja HEIKKI MAKKONEN, laitureina viilettävär energiset TAPSA NIKKANEN ja RISTO VESTERINEN, liberona terrierimäinen ILKKA "Rocky" ILKARE, keskuspuolustajan paikan saa ilman muuta kokenut RISTO KUUSIOLA, keskikenttää hoitelisin "Good Rockin Tonight" ESA MALMIN kanssa, koska molemmat olemme armottomia ELVIS-diggareita, hyökkäys kolmikon muodostaisivat rytmikkäät ja vaaralliset "The Basisti KAJ WALLIN, "The Legend" LASSE LIEMOLA ja piikkinä kärjessä toimisi PEPE "Kultakurkku" WILLBERG! Joukkueen MANAGERINA ja VALMENTAJANA toimisi SOULIN YLIOPISTON PROFFESSORI BALAN PILLAI, joka älyllään pystyisi muodostamaan strtegian jolla joukkueemme ei voisi saavuttaa muuta kuin voittoja ja menestystä! Joukkueemme FC KAHVIPAVUT lihashuollosta vastaisi LAURI HÄIKIÖ joka on toiminut myös HJK:n hierojana aikaisemmin! Iltapäivällä söin iltapäivän lounaan KAMPISSA ennenkuin hyppäsin bussiin ja matkustin takaisin ESPOOSEEN! Kävin viemeässä JESSICA tyttöni futistreenihinsä ja itse menin sillä aikaan kahville kirjoittamaan tätä päivän raporttiani. Onpa ollut nopea päivä, mutta ei kuitenkaan tylsä ja huomenna onkin sitten taas suuret PARTYT tiedossa, kun yksi loistava persoona, aikoinaan kova nyrkkeilijä, LEO "LEKKERI" LJUNBERG täyttää 80 vuotta! Huh, sehän saa mulle tunteen että olen vielä nuorimies? En olekkaan nähnyt LEKKERIÄ muutamaan vuoteen. Kiva mennä moikkaamaan. Vielä LEKKERISTÄ sen verran että hän nyrkkeili amattilaisena isäni nyrkkeilytallissa ja tutustuin häneen jo ihan pikkupoikana. Ja kuulin juttuja hänen nyrkkeilytyylistään ja siitä että hän löi lujaa! Niinpä haluaisinkin antaa LEKKERILLE vielä yhden lempinimen "Sähkömies" jokA TULEE SIITÄ ETTÄ HÄNESSÄ ON AINA VIRRANNUT SÄHKÖÄ VALTAVA VOLTTIMÄÄRÄ.....JA KEHÄSSÄ HÄN LÖI NIIN LUJAA ETTÄ "SAMMUTTI VALOT" MONELTA VASTUSTAJALTAAN HEIDÄN PUDOTESSA KANVEESILLE! Onneksi olkoon LEKKERI 80v. Huomenna nähdään!

19.01.10 13.48
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 19.1.2010 Tänään päätin pitää vapaapäivän treeneistäni ja hyppäsin bussiin aamupäivällä ajaen sen kyydissä Kamppiin! Kävellessäni sieltä ALEKSI 13:sta kahville tuli sillä kävelymatkalla kyllä mieleen LAS PALMAS. Koitin kuvitella minkälaista siellä olisi kävellä 25 asteen lämmössä auringonpaisteessa, turkoosinsinisen meren aaltoilessa siinä vieressä rantabulevardia astellessa? Viima joka tänään hohkasi kylmyyttä täällä stadissa tuntui luissa ja ytimissä. Juuri kun pääsin Aleksi 13 ja cafe ursulan eteen soittaa SEPPO SUKKI ja kysyy, olenko treenaamssa? Manjana....vastaan etelämaalaisittain. Olen löytänyt uuden lempikahvilan johon olen viimeaikoina tullut kahville stadiin. Istun kulmapöydässä, kattelen ratikoita, autoja ja ihmisiä joita vilisee siinä ohitseni. Aika nopeasti on tämäkin vuosi lähtenyt käyntiin. Jo on tammikuun loppupuoli edessä. Jotenkin on hauskaa kun olen taas päässyt BOXINGIN makuun ja löytänyt treenirytmini. Niin, se täyttää mun päiväni aika totaallisesti. Ja sitten kun on tälläinen vapaapäivä, niin sitä vaan ihmettelee ja katsoo uteliaana tätä elämänmenoa! Olen nyt loksahtanut todella ihanan yksinkertaiseen elämänrytmiin. En varmaan voisi olla enään TYLSEMPI? Mutta olenhan aina sanonutkin että rakastan TYLSÄÄ ELÄMÄÄ, niin pienimuotoista ettei siitä löydy edes pientä mainintaa missään! Kuitenkin mieleni säkenöi. Tunnen iloa. Uteliaisuutta. Tunnen kuinka energia virtaa varjonyrkkeillessäni, lyödessäni säkkiä sekä palloja salilla aamupäivisin. On ihana tavata kavereita esimerkiksi perjantaisin KAHVITTELUPÄIVÄNÄ cafe KAPPELISSA. PERHE tuo iloa ja säpinää päivittäin. FACEBOOK tuo VIRTUAALINEN KIIHOKE pitää myös mielenkiintoa ja uteliaisuutta yllä ja tempaa yllättäen mukaansa myötäelämään tuttujen kavereiden kanssa. Ihme juttu, vaikken ole edes tietokone ihmisiä? Hitto, kuinka makee tää stadi on kun tsiigaa tästä ikkunasta tätä vilinää! ELÄMÄ on uskomattoman upeata ja värikästä! Vaikka mä viettäisin kuinka tylsää elämää ja vaikka mä olisin kuinka TYLSÄ niin maailma pyörii ja RULAA! On positiivista....on negatiivista tapahtumaa...ihmisten tarinoita....menestystä ja glamouria....romahduksia ja alamäkeä....syntymisiä ja kuolemaa...uusia missejä, laulajia, liikemiehiä sekä urheilijoita ja meitä entisiä jotka eivät enään ole mitään? Mutta MITÄ....ELÄMÄ RULAA....SÄIHKYY ja SYKKII! Fantastista! Tätä on mukava seurata näin ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTAKIN! Pelkään pahoin että olen RAKASTUNUT....ELÄMÄÄN....BOXBOX!!!

17.01.10 12.07
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 17.1.2010 Nää sunnuntaipäivät on ihania. Aamulla kun kännykän herätys suoritti mun vakioherätyksen kello 06.50 alkamalla soittamaan BEATLESIEN I FEEL FINE kappaletta ja ponkasin ylös sängystä valmiina uuteen päivään! Laitoin aamupalan, keitin kahvia. Avasin TV:n ja katsoin toisen erän eilisestä BARCELONAN ja SEVILLAN matsista joka jäi eilen illalla väliin kun uni tuli silmään. Avasin nettiyhteyden ja näin iloisena yllätyksenä että OSSI AHLAPURO halusi facebookissa mun kaverikseni. Loistavaa. Olen aina sympateerannut ja pitänyt OSSISTA. CHARMIKAS kuin mikä! Mulla löyty yksi kuvakin missä kätellään 1970 luvulla. Viritin sen profiilikuvakseni tänään facebookiin ihan OSSIN kunniaksi. Sitten lähdin treenaamaan muuten viikon 6:nen 12 erän treenini ja tuntui hyvälle. Tunsin ihan loistavaa fiilistä kun istuin viimeisen erän jälkeen saliln yhdellä penkillä, hiki valui noroina pitkin kasvojani, siitä lattialle johon muodostui märkä läikkä. Radiosta kovaäänisten kautta tuli CCR:n BAD MOON RISING, säkki heilui vielä hiljalleen, kehä oli silmieni edessä, sunnuntaiaamun rauhallisuus ja jonkinlainen takautuma taas johonkin jonka olin kokenut ennenkin....upeata.....tähän en ole näköjään vieläkään kyllästynyt! Sieltä ajoin MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN cafe MELLSTENIIN kahville ja croisantille ensi kerran tätnä vuonna. Cafe Mellsten on avoinna jälleen viikonloppuisin kunnes kevät koittaa ja rantakelit alkavat, jolloin se on auki sitten päivittäin! Upeata, kohti kevättä ollaan menossa, vaikka elämässä ollaan syksyssä, heh, mieleni on kyllä menossa kohti kevättä, aurinkoa, uusia seikkailuja......tästä jatketaan....hyvää alkavaa viikkoa kaikille.....ja OSKULLE vielä erikseen!

12.01.10 16.11
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 12.1.2010 Istuin taas kerran treenieni jälkeen Tapiolan Waynes Cofeessa edessäni suuri kuppi kahvia kanaleivän kera. Olen lopen uupunut! Kaksi perättäisinä päivinä suoritettua harjoitusta suoritettuna. Treeni tuntui vienneen taas voimani tyystin. Suunnattoman ärsyttävää! Ajatus joka nousee väkisin mieleeni, johtuuko tämä jo iästäni? En haluaisi vielä millään tunnustaa sitä! Mutta kyllä se tämän kevään aikana selviää. Saavutanko vielä viidesti viikossa 18 erän harjoitusrytmin? Nyt olen vain 12 erän ja neljä kertaa viikossa treenirytmissä! Tässäpä sitä mielenkiintoa kevääksi! Muutenkin sitä seuraa elämää ihmeissään. Toisien kohdalla se päättyy kun eivät jaksa enään elää, eivätkä löydä motivatiota ja mielekkyyttä siihen. Niin se vain on että elämä ja "ottelut" ELÄMÄN KEHÄSSÄ ovat niin erillaiset meidän itsekunkin kohdalla ettei meistä kukaan tiedä tuleeko täys tyrmäys vain vaan kanveesilla käyntejä? Nämä kavereiden poismenot laittavat tietysti miettimään tätä elämänkulkua monella taholla. Itse kun on jo kuitenkin näinkin monta vuosikymmentä tässä ELÄMÄN KEHÄSSÄ "otellut", niin katsoo jo elämää aika iisisti ja jonkinlaisella ymmärryksellä. Mikä siinä on tärkeätä, rakkaus, ystävyys, perhe, ystävät ja mahdollisimman yksinkertainen ja selkeä elämänmuoto antaa rauhallisen olon. Uteliaisuus tulevaan pitää mielenkiinnon yllä. Niinkuin nyt se että pääsenkö vielä 18 erän kuntoon ja pystyisin harjoittelemaan viidesti viikossa sillä ohjelmalla? FACEBOOKISSA olen saannut taas muutaman uuden ystävän, joista yllättävimmät ovat AARNO LAITINEN ja MARA HUHTAMÄKI! Vaikea kuvitella heitä tulevina FACEBOOK iloittelijoina, mutta mistä sitä tietää? Täytyypä tarkkailla kavereita! Elämä on niin yllätyksellistä. Joka tapauksessa kiva juttu, MARA HUHTAMÄKI pitkästä aikaa. IS-urheilu. 1960-luku. Paljon muistoja. Niitäkin tulee mahtumaan myös tulevaan kevääseen. Ne muistothan kuuluvat elämään. Antavat pohjaa tulevalle. Vaikka tulee uusia asioita, uusia ihmisiä. Tässä samalla seuraani liittyy entinen kilpa-ajaja ja moitteeton seura-ja herrasmies SEPPO SUKKI johon olen saannut ilon tutustua KAHVITTELIJOIDEN kahvittelussa. Juttelemme pitkän tovin elämästä, tapahtuneista ja saan saan SEPOLTA kyydin Matinkylään kotiin! Tammikuu alkaa kohta olla puolessa välissä ja tämä uusi 2010 vuosi on päässyt hyvään vauhtiin! Ja näin ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA on tulossa mielenkiintoinen kevät haasteineen! Palaan taas KEHÄKULMAAN jonakin päivänä kun sitä vähiten osaat odottaa!

08.01.10 15.31
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 7.1.2010 Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää.....pakkanen, siitä suomaliset tykkää.....huomaan hyräileväni ja hymyileväni kävellessäni stadilla kohti cafe KAPPELIA KAHVITTELEMAAN vuoden ensimmäiseen kahvittelutilaisuuteen. Joku vastaan tuleva rouva huomauttaa, hyvä väri sinulla. Niin, ajattelen hiukan haikeasti, vielä viime viikolla loikoilin altaan reunalla 25:den asteen lämmössä, käyden välillä pulahtamssa altaassa kun tuli liian kuuma! Vaikea kuvitella sitä tänään tässä pakkasessa! Tänään vuoden 2010 kahvittelukauden oli aloittamassa ensin vieraat mainittuna, Pariisin miehemme, ex.BOYS yhtyeen kitaristi LASSE KVIST, ensi kertaa kahvittelemassa stadilainen toimittaja-valokuvaaja ja urheilun ystävä HEIKKI ORASMAA, sitten "THE BOSS "JONE KRIGSHOLM, Ex-PAINIJAMESTARI PEKKA HJELT, Kitaran aikoinaan menettänyt, muistatte varmaan kappaleen ANNA POIS MUN KITARAIN, LASSE LIEMOLA, SANOMA MAGAZINEN ex.johtaja ja ELVIS diggari no 1 ESA MALM, jonka soittoääni kännykässäni on ELVIKSEN GOOD ROCKIN TONIIGHT.....ELVIS täyttäisi muuten tänään 75 vuotta...jos....No, oli joka tapauksessa loistavaa tavata kavereita taas tänäkin vuonna. Jotkut lähettivät tekstareita ja soittivat kun eivät rohjenneet astua ulos pakkaseen ja tulla KAHVITTELEMAAN, mut NEXT TIME, eli ensi poerjantaina sitten! Juuri ennen kotiin pääsyäni soitti yhden lämpimän paikan PRINSSI.....nimittäin HAWAIJIN PRINSSI ARI WISKARI, joka oli ollut vuoden lopussa polvioperatiossa ja on nyt toipumassa siitä, muttei pysty juoksemaan ihan vähään aikaan maratoonia ja mietin mitenkähän käy nyt HAWAIJIN maratoonin jolle ARI aina osallistuu? Mutta lohduttaudun sillä, että vaikka ARI ei voisi nyt juosta siellä, voi hän kuitenkin mennä sinne......onhan siellä ne HULA, HULA tytöt ja HAWAIJIN PRINSSINÄ saa varmasti EXLUSIVIISEN kohtelun! Tämän kunniaksi ja ELVIKSEN syntymäpäivän johdosta laitan soimaan BLUE HAWAII cd-levyn! Tunne selvästi etelän lämmöm, palmujen huojunnan ja lempeän rantatuulen huminan.....Olen muuten päässyt taas treenienkin alkuun mainiosti ja käynnyt matkan jälkeen jo kolmasti salilla harjoittelemassa 12 erän treenin. Olen laittanut hiukan tavallista enemmän päälle saavuttaakseni trooppisen lämpötilan tunteen ja näin olen pystynyt osittain tuorjumaan tämän jatkuvan pakkasen pois mielestäni. Hiihtoa tietenkin kaipaan.....mutta vain vesihiihtoa....HAWAIJILLA!!! No nyt ELVIS laulaa kappaletta NO MORE....tarkoittaa kai sitä että mun täytyy lopettaa....hyvää viikonloppua......nauttikaa pakkasesta.....ALOHA!!!!

04.01.10 16.47
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA 4.1.2010 No nyt se pää on siiten auki. Olen päässyt mukaan tähän vuoteen! Olen harjoitellut juuri vähän aikaa sitten vuoden 2010 ensimmäisen boxingtreenini! Iltapäivä on tosin jo pitkällä ja päivä hämärtymässä. Istun Tapiolan Waynes Coffeessa kahvilla ja croisantilla (joka tuli juuri uunista). Taivaallista! Mielikuvani leijuu vielä Dolce Vita viikossani Kanarialla ja näen sieluni silmin edelleenkin LAS PALMASIN, jossa vietettiin kaupunkipäivää kävellen ostoskaduilla, toreilla ja Cantaresin rannalla. Syötiin ulkona terasseilla mm. Kanaa Barbeque, Banana Splittejä jälkiruoaksi, juotiin Caputzinoja. Ja ne Caputzinot siellä, AH! Paljon kermavaahtoa. Herkullisia! Ja ne Banana Splitit.... niin arvaat varmaan.....tuli kiloja, mutta olipahan taas monia iloja, heh,heh! Tuli muuten mieleen jos johonkin muuttaisin STADISTA (lue Espoosta) niin LAS PALMAS olisi kyllä mun kaupunki! Se fiilis siellä, vanhaa ja uutta, kansainvälisyyys ja aurinko, terassit, rannat, torit ja kävelykadut esiintyjineen! Tykästyin siihen! No siitä huolimatta koitan nyt palautua takaisin KURINALAISUUDEN ja ASKKEETTISUUDEN tielleni. Säännölliseen treenaamiseen, tavoitteena 18 erän harjoitukset päivittäin! Mutta joudun antamaan nyt itselleni vähän aikaa siihen, ehkä tämän kevään verran? Siis ELÄKELÄISEN elämää nyt.....treeniä, kahvittelua ja kavereiden tapaamisia! Viisi kuukautta.....sitten katsotaan taas mikä on tulos, mikä on paino? Ja mitä kaikkea on tapahtunut tällä aikaa? Huomenna menen ainakin treenieni lisäksi ystäväni RADOSLAW GRYTAN taidenäyttelyyn GALLERIA SCULTORIIN Eteläranta 12:sta ja torstaina tapaan pitkästä aikaa sympaattisen herrasmiehen ja entisen nyrkkeilyoppilaani JARMO "Piiskansivallus" ELLOSEN ja päivitämme muutaman vuoden taas tähän päivään! Ja niin teen nyt myös tämän ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA juttuni ja toivotan samalla sinulle Hyvää Vuoden alkua ja tervetuloa mukaan ELÄKELÄISEN KEHÄKULMAAN, katsomaan mitä eläkeläisen kehässä tapahtuu? Vasen, vasen.....vasen,vasen, oikea....tanssin ympäri kehää.....hiki valuu noroina kanveesille.....olen yltä päältä hiestä märkä.....vasen,vasen....AH.....BOXING....I LIKE......I LIKE.....FOREVER!!!!

20.12.09 18.36
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA/20.12.2009 Joulunaikaa! Istuin jälleen tavanomaisessa paikassani Tapiolan Waynes Coffeessa kahvilla. Olin tullut tunti sitten treenaamasta näin ennakkoon "joulutreenini"...... 16 erän juhlatreenin. Katselin ikkunasta ulos ja nautin lumisateesta ja ihmisvilinästä, ihmisistä jouluostoksineen siinä ulkopuolella. Kuka Stockmannilta, kuka Sokokselta tulossa. Kello oli jo neljä iltapäivällä, joten pimeys oli jo saavuttanut päivän, mutta jouluvalot valaisivat tunnelmallisesti ympäristöä. Minäkin olen aina pitänyt JOULUSTA ja sen läheisyys herkistää mut tunnelmoimaan ja odottamaan jouluillallista, jolloin perhe kokoontuu yhteen, äiteineen, täteineen, siskoineen perheinensä! Se on upea hetki JOULUSSA! Tämä saa mut hiukan muistelemaan kuinka nyt tasan vuosi sitten, jouduin ottamaan vähän "lukua" ja erien ja ottelun jatkuminen ei ollut itsestään selvää. Nousin kuitenkin "kanveesilta" ja kun tänään harjoittelin 16 erän kovan ja rankan harjoitukseni, 2 erää varjoa, 8 erää säkkiä, 2 erää pistepalloa, 2 erää päärynäpalloa, 2 erää varjoa ja olin yltä päältä märkä, hiki valui noroina pitkin kasvojani, nautin tunteesta, mutta tiedän, SE ei ole itsestään selvää! Se, että olen tässä kunnossa. Nyt voin olla siitä ´kiitollinen! Niinkuin voin olla koko elämälleni, TEILLE KAIKILLE YSTÄVILLENI! Olen saannut paljon! Haluan kiittää kaikkia TEITÄ YSTÄVÄNI, TOIVOTTAA TEILLE HAUSKAA JOULUA ja HYVÄÄ sekä ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2010!!! Nyt vetäydyn JOULUTAUOLLE niin treeneistäni kuin tästä kirjoittamisestani, mutta palaan LOPPIAISEN aikaan takaisin! PITÄKÄÄ HYVÄÄ HUOLTA ITSESTÄNNE......OLETTE RAKKAITA!!!

15.12.09 19.26
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA/15.12.2009 Tänään istuin Aleksin Cafe Ursulassa, kulmapöydässä, katsellen Aleksanterinkadun jouluvaloja. Virtanaan joulukatua käveleviä ihmisiä. Toisilla jo selvästi jouluostoksia käsissään kantaen. Lunta satelee ja on ihan talven ja joulun tuntu! JESSICA tyttöni täytti tänään 14 vuotta! CLARISSE BERGGÅRDHISTA on tullut SANOMA MAGAZINESIN toimitusjohtaja! Upea juttu! Onnittelin häntä CLIFF RICHARDIN CONGRATULATION kappaleella! Itseäni voin onnitella että tänään sain sen 60:nen treenini täyteen! Ja voin nyt sitten huomisesta lähtien keskittyä uuteen 60:nen harjoituksen sessiooni ja 960:een erään! "FLORIDAN BOYS" JONE lähetti meilin jossa KILLE PÖLLÄSEN kanssa arvatenkin seisoivat lähellä PALM BEACH BAKERSIÄ! Sitä vain jäin ihmettelemään, oliko se todellakin CAMERON DIAS joka seisoi siinä taustalla ja oliko kundien seurassa??? Tämä kysymys jäi leijumaan ilmaan? Ai kuinka kaunista ja ihanaa olikaan tänään tuolla Aleksanterinkadulla, valkoisena tuprahteleva lumisade! Jos olisin hiihtäjä, olisin todella innoissani, mutta nyrkkeilijänä, entisenäkin, olen kuitenkin enemmän lämpimän auringonpaisteen immeisiä! Mutta suomalaisena on ollut pakko sopeutua talveenkin ja oppia jollakin tavalla jopa pitämään siitä! Toisaalta, parin viikon päästä olen AURINGOSSA!!! Näin mennään kohti joulua ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA!

13.12.09 16.44
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA/14.12.2009 Olen jälleen saapunut kotiini ja päivä on vilahtanut taas kohti iltaa. Ulkona on täysi pimeys ja se tunelma kun istuin iltapäivällä treenieni jälkeen Tapiolan Waynes Coffeessa, jossa joululaulut soivta, tavaratalot olivat auki ja ihmisjoukot liikkeellä jouluostoksien merkeissä viestittäen Joulun lähestyvän lähestymistään! Ulkona sateli silloin hiljalleen lunta joka antaisi pientä toivoa valkeasta Joulusta täällä . Se on vähän erilallaista kuin JONELLA, OSKULLA ja KILLELLÄ siellä FLORIDASSA, missä on pelkkää auringonpaistetta ja lämmintä! Mulla on kuitenkin kundeille pientä toivoa siitä, että harjoitukseni voisi saada pari erää lisää, se on ihan mahdollista! Nimittäin tänään koitin ihan vain noin kokeiluluonteisesti 16 erän harjoituksen ja ihan hyvin meni! Voitte siis olla toivekkaita että pystyisin sitten ensi vuoden puolella lisäämään eriä ja päiviä treeniviikkoon. Mutta nyt kuitenkin aion tämän tulevan viikon jtakaa samalla "lälly" linjalla 14 erän treeneillä ja vain jokatoinen päivä, pientä poikkeusta huomioimatta, niinkuin että huomenna aioin kuitenkin mennä taas treenaamaan. Eilen oltiin Muruni kanssa PEKKA HJELTIN vieraina loistavssa taikurien revyyssä Pressa-hotellissa katsomassa VARIETEE MAGIGAA ja se oli todella loistava esitys! Käytiin lisäksi syömässä kiinalaisessa sekä kahvilla STRINDBERGILLÄ sekä kävelemässä stadin illassa! Tuossa iltapäivällä ystäväni MARKO ROKKA soitteli ja oli tullut SAO PAOLOSTA BRASILIASTA ja kertoi käyneensä mm. PELE museossa. Lupasi illalla tulla kylään Matinkylään ja kertomaan enemmänkin juttua Etelä-Amerikan kiertueestaan! Tapasin yhden sympaattisimmista Rock and Roll muusikoista mitä tiedän JYRKI 69:sän tuossa Tapiolasn Stockkan käytävällä ja vaihdettiin vähän kuulumisia ja JYRKI kertoi tänä vuonna 2 kuukautta menneen matkustamiseen ja bussissa istumiseen Amerikan kiertueillaan, mutta ensi vuonna hän harkitsee mahdollista paluuta BOXINGTREENIEN pariin seuraani Tuulimäessä.....mistä sitä tietää? Toistaiseksi trenaa siis edelleen ihan yksin kenenkään liitymättä treenaamaan kanssani ja sitä on jäljellä yksi viikko ja sitten Joulu paussi ja ensi vuonna 4.1 alkaa uusi kausi, toiveikkaana, että 16 erän treenit olisivat arkipäivää? Huomenna on muuten juhlatreeni....60:nes 27.7 aloitettuani....ja sitten onkin kevään 2010 60 uutta treeniä edessä......960 erää! Toivottavsti "kundit" FLORIDASSAKIN hyväksyvät tämän? Näin kohti uutta viikoa ja tapahtumia ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA!!!!

11.12.09 19.42
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA/14.12.2009 Heps kukkuu, kuinka päivä voikaan vilahtaa nopeasti. Aamulla lähdin ja vasta nyt, kun on jo iltapimeä, palailin kotiin! Aamuisella lähdin bussilla stadiin KAHVITTELEMAAN cafe KAPPELIIN. Ja kävelin ihan haltioituneena Espan puiston läpi, joka oli jälleeen pieniä myyntikojuja täynnä, sen toisesta päästä toiseen! Se on merkki siitä että alkaa olemaan JOULUN aika. Vain valkoinen lumi, joka peittää maan, puuttuu! Ensimmäiseksi yhdestä niistä myyntikojuista kuulin, "moi Harri" ja kävin tervehtimässä Facebook ystävääni CARITAS NURMEA, joka oli siellä myyntitehtävissä! Vähän ennen Kappelia tulee vastaan toinen Facbook ystäväni TEDDY YLÖNEN, joka oli valvomassa turvallisuuta ja järjestystä Espan puistossa, Vaihdamme muutaman sanan ja TEDDYKIN lupasi ensi vuoden puolella liittyä KAHVITTELIJOIDEN joukkoon ja tulla mukaan KAHVITTELEMAAN! Tänään Kappeliin tulivat MARKKU POUTANEN, "Keravan Kreivi" PASI TAAVITSAINEN (joka sai naiset Kappelissa silmäilemään pitkään pöytäämme) SEPPO SUKKI, PEKKA HJELT joka toi myös vieraan Pohjoisesta, taiteilija MARTTI KUMPULAISEN, JULLE JÄRVINEN pyöräillen Matinkylästä (hurja mies), TANJA "Mexico" NENONEN lähetti viestin SHANGHAISTA ja JONE "Pärrämies" KRIGSHOLM FLORIDASTA toivotellen hyvää kahvitteluhetkeä KAHVITTELIJOILLE! Iltapäivällä sieltä lähtiessäni en voinnut vastustaa Espan puistossa PORONLIHAPYÖRYKÖITÄ PAISTETUILLA PERUNOILLA annosta, jonka söin siinä ulkona! Eli olin siis myös ulkona tänään syömässä! Kävin Tapiolassa. Vein Jessica tyttöni futistreeneihinsä ja niin ELÄKELÄISEN päivä vilahti nopeasti kuin vasensuora ja siitä tulikin mieleeni, että mulla on sellainen HP BOXING TRAINING ryhmä Facebookissa, joka on lähinnä sellainen nyrkkeilyä diggaavien ryhmä, jossa ainoa fyysistä osallistumista edellyttävä, olen minä itse. Muuten se on vain lähinnä mun nyrkkeily ystäviä, mulla joskus treenamassa käynneitä ja nyrkkeilyä diggaavia, joita "keräilen" ryhmääni. Tosin ryhmään pääsyä joutuu kysymään suostumusta minulta ja sehän on aina mulle ilo ja kunnia kun joku sitä kyselee! Niinkuin tässä tänään kyseli mukaan ryhmääni ITALIALAINEN huippu ammattinyrkkeilijä PAOLO LAZZARRI sekä meidän Ex-mestari JANKKA NYHOLM! Sehän on upeata! Ja kun kerran käyn treenaamassa joka toinen päivä (toistaiseksi) aamupäivisin Tuulimäessä, niin mistä sen tietää, että vaikka joku päivä, joku muukin alkaisi siellä kanssani treenaamaan? ELÄMÄ ON YLLÄTYKSIÄ TÄYNNÄ! Huomen aamuna on taas treeniaamupäivä! 14 erää odottaa minua! JONE, OSKU ja KILLE odottavat erien ja päivien lisäämistä, malttamattomina siellä FLORIDASSA, mutta malttakaa vähän. Muistakaa minkä ikäinen olen! Antakaa vähän aika! Ehkä vuoden 2010 tuo niitä eriä ja kertoja lisää? ELÄMÄ ON YLLÄTYKSIÄ TÄYNNÄ.....ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTAKIN katsottuna!!!

09.12.09 14.42
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA/9.12.2009 Mikä loistava fiilis! Olen jälleen palannut aamupäivä treeneistäni Tuulimäestä 14 erän harjoituksistani. Olen taivaallisen puhki! On se hyvä, että treenaan vain joka toinen päivä. Niin ehtii palautumaan taas treenikuntoon. Takaisin tullessani näin Tapiolan Terminaalissa bussia odotellessani yhden 70-luvun tyylikkäimmästä ja taitavimmista nyrkkeilijöistä, Kuopiosta kotoisin olevan HANNU KAISLAMAN. Vaihdoimme hetken kuulumisia ja Hannu näytti tyylikkäältä ja hyvä kuntoiselta. Tämä loppupäivä taitaakin mulla mennä kotona chillailessa. Facebookissa jengiä moikkailen ja vähän jotain aurinkomusiikkia sinne päivitellen. MIKKI NUORIVAARA kyseli onko ensi perjantaina KAHVITTELUA cafe KAPPELISSA? Aika kulkee näköjään nopeasti. Vielä ensi viikko tätä normaalia yksinkertaista elämää. Sitten onkin jo JOULUVIIKKO, joulukiireet ja TAPANINPÄIVÄNÄ aurinkoon, ihan todella AURINKOON! Treeneistä voin todeta että kun 27.7 aloitin taas treenaamaan, noin 20 vuoden tauon jälkeen, säännöllisesti, asetin tavoitteekseni ensimmäisen puolen vuoden aikana saada täyteen 60 boxingharjoitusta. Päästä 14 erän harjoituskuntoon. Se on toteutunut. Ainakin lähes. Sillä tänään oli 58:sas treeni ja vielä tässä on ennen JOULUA muutama treeni. Mutta se 14 erän harjoitus ei ole vielä helppo. Joten parannettavaa, tavoitteita jää näin vielä ensi kevääksikin. Se 60 harjoitusta seuraavaksi puoleksi vuodeksi on sopiva määrä, mutta erämäärään voisi yrittää saada vielä 2-4 erää lisää? Siinä olisikin seuraavan puolen vuoden treenikauden tavoitetta minulle! Aika kulkee todellakin niin nopeasti, että näin ELÄKELÄISENKIN KEHÄKULMASTA katsoen tuntuu että erätauko on lyhyt ja uusi päivä uusine kujeineen taas edessä. Jatketaan nyt kuitenkin vielä tämä vuosi loppuun ja katsotaan mitä tämän vuoden puolella vielä tuleman pitää! Terveisiä ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA!!!

08.12.09 20.55
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA/8.12.2009 Tänään oli todellinen STADI päivä! Se alkoi kun aamupäivällä ajelin bussilla Kamppiin ja menin "konttorille" CAFE JAVAAN tapaamaan kuvanveistäjä kuuluisuutta RADEK GRYTAA, joka oli myös nyrkkeilyoppilaani joitakin vuosia sitten. Olemme tutustuneet silloin ja ystävystyneet. Oli mukava nähdä taas Radek joka yli 50 vuoden iästä huolimatta on edelleen loistavassa kunnosssa. ehkä hänen työnsäkin vaatii sitä. Kuulin että heti vuoden alusta hänellä on näyttely töistänsä stadissa Kauppahallia vastapäisessä galleriassa. Päivä on ollut tänään näin eläkeläiselle vilkas ja pitkä, mutta mennyt kyllä nopeasti. Tulin äsken STADIN SLANGIN järjestämästä tilaisuudesta HAKANIEMEN HALLISTA ja enpä olekkaan pitkään aikaan nähnyt niin paljon STADILAISIA tuttuja ja kavereita kymmenien vuosien takaa. Oli kliffaa pamlata gamloja juttuja kavereiden kanssa joille ne olivat tuttuja. Nyt kohta alkaakin Mestareiden Liigan matsi telkasta ja huomen aamupäivällä 14 erän harjoitus odottaa taas minua. Siitä ainakin JONE, OSKU ja KILLE iloitsevat......paluusta salille ja boxingin pariin! joten tässä taas ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA! BOXBOX!

07.12.09 14.19
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA/7.12.2009 Aivan loistava fiilis! Olen tullut kotiin Tuulimäen boxinsalilta, missä treenasin 14 erän treenisessioni ja ekaa kertaa en ollut täysin puhki treenien jälkeen kahvitellessani Tapiolan Waynes Coffeessa, minne yllättäen tulivat myös, ensi MURUNI ja vähän ajan päästä ESA HEINONEN. Esahan on jo mun nuoruuden kavereita, sporttikundi, ex-uimahyppääjä, jonka kanssa yleensä maanantaisin kahvittelemmekin, mutta sovimme sen aina etukäteen ja nyt ei ollut sovittu, mutta mullehan paikka on treenien jälkeen vakio! Puhuimme tietysti Itsenäisyyspäivän juhlista ja ESAN illan KUNINGATAR oli HANNA-MARI SEPPÄLÄ ja mun MARIA GUTZENINA-RICKHARDSON. Päivä onkin taas tavanomaisen harmaa ja auringoton, joten mielikuvitus on tarpeen tälläisena päivänä. No, joka tapauksessa treenien kautta päivän harmaus poistuu tehokkaasti. Näin myös ARTSI NILSSONIN, kolminkertaisen nyrkkeilyvastustajani, kultakauppias ja superliikemies. Hän kävi moikkaamssa minua nähdessään ohi kävellessän mut kahvilan sisällä. Hyviä fiiliksiä vuosikymmenien takaa. On aina mukava nähdä ARTSIA, vaikka vain näin vilaukseltakin. Hienointa on että nuorena alkanut nyrkkeily ystävyytemme on säilynyt jo vuosikymmeniä ja olemme edelleen elämässä mukana! FACEBOOKISSA virtuaalinen maailma sykkii ja tänään olen saannut terveiset jo Espanjasta, Shanghaista sekä muutaman kotimaasta pohjoista myöten. Hauska viikonalku. Tästä on taas hyvä jatkaa. Viikonalkua kaikille, palaan taas pian!

05.12.09 8.27
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA/5.12.2009 Lauantaiaamua. Istuskelen tässä kahvikuppi edessäni nauttien rauhallisesta aamusta. Parin tunnin päästä lähden treenaamaan. Eilen kahviteltiin jengin kansa cafe Kappelissa, tosin vain KAJ WALLIN, PEKKA HJELT ja LASSE LIEMOLA olivat paikalla. Muu niin sanotusta vakiojengistä olivat matkoilla jakaantuneena ympäri maailmaa ja toisilla työesteitä. Mutta tarinaa kulki meidän neljänkin kesken ja on aina mukava nähdä tälläisia kavereita joiden energia taso ja elämänhalu on vertaansa vailla! Torstai-illlla vierailin muutaman kuukauden tauon jälkeen Ruskiksella moikkaamassa "vanhaa" treenijengiä, jotka ovat jatkaneet kuntonyrkkeilyä siellä minun eläkkeelle vetäytymisestä huolimatta. Ja se on upeaa. Paikalla olivat HEIDI "Jab" JATILA, MARKO "Rumpali" LEHTINEN, JARKKO "Eurooppalainen pistenyrkkeilijä" LINNANMAA, JANI. PASI, ELINA, KAISA, "Juoni-Jouni" POHJALAINEN ja taisi vielä olla joku muukin. Olipa hauska nähdä että innostus boxingiin oli säilynyt ja treenit ennallaan. Aika kulkee niin kovaa vauhtia koko ajan ja päivät kuin silmänrapäys. Huomenna on kuitenkin paikallaan seisahtua nauttimaan ITSENÄISYYSPÄIVÄSTÄ! Se on aina yhtä merkittävä. Sitä päivää on syytä kunnioittaa ja muistaa myös niitä ihmisiä jotka itsensä uhraten, taistellen rintamalla rinta rinnan puolustivat maatamme ja SUOMEN ITSENÄISYYTTÄ! Se on merkittävä uroteko! Taidanpa käydä myös ISÄNI haudalla huomenna sytyttämässä kynttilän! Hyvää ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ! Palaan taas pian.

03.12.09 14.43
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA/3.12.2009 Tänään olikin taas treeni aamupäivä ja kävin Tuulimäessä treenaamssa sen vaatimattoman 14 erän treenini ja fiilis oli ihan loistava. Itse asiassa sain ihan valtavasti lisää potkua, kun sain FLORIDASTA "kolmelta muskettisoturilta" terveiset, kun ystäväni BIG BOSS JONE KRIGSHOLM lähetti meilin eläkeläiselle ja kertoi eilen istuneensa kahden mun nyrkkeilykaverin, KILLE PÖLLÄSEN, ollaan oteltu ainakin kahdesti keskenämme ja aika monilla näytösmatsi keikoilla tanssilavoilla ympäri Suomea sekä sitten itseoikeutetun FLORIDAN EMIIRIN OSKU KANERVAN kanssa PALM BEACH BAKARYSSA juomassa kahvia ja syömässä suklaakakkupaloja (suuria) jossa oli vielä kermavaahtoa päällä. Ja olivat tarinoineet ja OLIVAT innoissaan kuullessaan treenaamisestani ja OLIVAT sitä mieltä että kun pääsen 16 erän treenivauhtiin ja kuudesti viikossa, niin minäkin voisin sitten saada sellaisen kakkupalan! Loistavaa! Tunnen jo kakkupalan maun suussani. Ikävä on ettei JONE ehdi huomenna KAHVITTELEMAAN KAPPELIIN, jossa KAHVITTELIJAT kokoontuvat taas huomenna, jo hiukan ITSENÄISEN SUOMEN KUNNIAKSI! Sain terveiset myös Oulusta entiseltä nyrkkeilyoppilaaltani KATE "BOOMBOOM BOMBERILTA, jonka moni muistaa menneiltä vuosilta kiihkeästä Televisio ottelustaan PELLIT AUKI ohjelmassa joka filmattiin silloin BOXIN CENTERISSÄ LAS VEGAS tyyliin! Tänään menen vielä käymään Ruskikselle pitämään yhdet treenit kolmelle tytölle ja moikkaamaan "vanhaa" treeniporukkaani. Joten tässä nyt jotain tästä päivästä näin ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA katsoen. Pitäkää siellä FLORIDASSA KILLE, OSKU ja JONE itsestänne hyvää huolta ja älkää syökö liikaa kakkua ja kiitos treenivinkistä ja innostamisesta......ansaitsen sen kakkupalan vielä joku päivä!

02.12.09 12.18
ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA/2.12.2009 Istun yhdessä mielipaikassani Stadin keskutassa, kahvilan toisessa kerroksessa! Edessäni on kuppi kahvia ja Tonnikala Focaccia. Katselen Stadin vilinää ja tunnen olevani kotikaupungissani. Niin tuttu. Niin rakas. Minulla on tänään vapaa päivä boxingtreeneistäni. Harjoittelenhan siis vain joka toinen päivä. Vaikka pitäisi harjoitella kuudesti viikossa. Mutta siihen en pysty. Ainakaan toistaiseksi. Joten on pakko joustaa. Ja oikeastaan, ihan todella, ei minun tarvitse treenata kuudesti viikossa, tää on vaan sellainen "läpän heitto" niinkuin nuoret tänään tapaavat sanoa. Mutta tästä tullankin aiheeseeni. Koska siis treenaan vain joka toinen päivä, niin ajattelin että minulla olisikin nyt hyvää aikaa kommentoida tätä pienimuotoista elämääni, jonka kyllä itse koen suureena seikkailuna, ihan niinkuin ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA, kun kuitenkin BOXING edelleenkin liittyy niin vahvasti viikottaiseenkin elämänrytmiini. Ja jos KANERVAN OSKU siellä FLORIDASSA edelleenkin aloittaa auringon noustessa päivänsä vilkaisemalla onko nettisivuilleni ilmestynyt mitään luettavaa, niin voisin ainakin ilahduttaa OSKUA! Tarkoituksenani ei ole aloittaa kirjoittamaan mitään pitkiä pakinaoita tai tarinoita, vaan siitä mitä ELÄKELÄISEN KEHÄKULMASTA nyt näen ja koen. Ketä KEHÄKULMASSANI vierailee...... tästä nousee väkisin mieleeni yksi koskettavimmista tervehdyksistä minulle, kun FILOSOFIAN MESTARI ESA SAARINEN lähetti minulle yhden mestarillisista opuksistaan sanoilla....."OLEN SINUN KEHÄKULMASSASI"! Joten haluan toivottaa teidät, jotka sitä olette, tervetulleeksi KEHÄKULMAANI! Aloitetaan tällä!!!

22.11.09 10.13
SUNNUNTAI JA SIMPPELIÄ ELÄMÄ!!! Sunnuntaiaamu ja kuppi kahvia voileivän kera. Mukavan raukea olo. Aamu on hiljalleen valkenemassa. Näyttää ihan siltä että tänään olisi mahdollisuuksia valoilmiöön nimeltä aurinko! Valon kajastus tuolla horisontissa näyttää ihan siltä? Sehän tietäisi kyllä kävelylenkkiä merenrantoja pitkin Tapiolaan! Eilinen nousee mieleen ja ajatuksiini kun istuin Tapiolan töpötäydessä Waynes Coffeessa treenieni jälkeen kahvilla ja kanaleivällä. Istuin ikkunapöydän ääressä ja katselin uskomatonta vilinää siinä ulkona. Joulupukkikin käveli siitä ohi sateisessa ja harmaassa päivässä. Oli ilmeisesti joku joulujutun avajaiset menossa Tapiolassa? Pari tonttuhattuista naistakin tulee sisälle kahville. Ei kai nyt oo jo joulu? No ei, eihän se vielä ole, mutta matkkinointimyllytys alkaa tätä tulevaa joulua markkinoimaan aina vain aikaisemmin ettei se vain pääsisi unohtumaan ja sen viesti....osta....osta! Aika simppeliä! No sopii minulle hyvin koska olen päässyt nyt itse loistavasti omaan simppeliin elämänrytmiini, projektini "tee tyhjästä mielenkiintoinen elämä" on jatkunut haasteellisena kun siitä on vähennetty veilä pois työelämä ja jätetty päivät sellaisinaan ilman sen kummallisempia velvoitteita, päivät eläkeläisenä? Mutta kyllä se elämä rulaa näinkin ja on mielenkiintoista kuin mikä! Perhe ja perheen arkipäivä täyttää mielen ja sanelee päivärytmin. Aamupäivisin treenaan (tosin vain joka toinen päivä) Tuulimäen boxingsalilla treenini ja se on kuin seikkailu sinänsä. Kun aloitin 8 erän harjoitusohjelmalla, siirryin 10 ja 12 erän treeneihin ja nyt sitten jo muutaman kerran 14 erän harjoittelemiseen, niin se on kuin tutkimusmatka sisimpääni, fyysisyyteeni! Kuva menneisyydestä ja siinä tapahtuneesta harjoittelusta noin 40 vuotta sitten antaa jonkun näköisen tavoitteen mihin pyrkiä, mutta sitten tämä ikä taas ihan oman elementin siihen, ihan oman valtavan juttunsa. Sen sellaisen tunteen ja kysymyksen....MITÄ ON VIELÄ JÄLJELLÄ ENTISESTÄ ja mitä voisi vielä nykyisyydessä saavuttaa? Sehän on kuin tämän päivän elämä muutenkin. Se on vielä lukematon lehti? Se on kokematon päivä? Tunnen siihen valtavaa uteliaisuutta! Se on selvästi seikkailu joka saa mut innostumaan tästä päivästä! Katsomaan uteliaana kuinka nyt tuolla ulkona on todellakin aurinko alkanut paistamaan. Ja se saa mut tuntemaan halun lähteä kävelemään pitkin merenrantoja kautta Mellstenin Paratiisirannan Tapiolaan! Niin simppeliä, mutta niin jännittävää, kiehtovaa! Olen ihan ihmeissäni, miten voi olla näin ihmeellist? Uskallanko ajatella, olisinko onnistunut "TEE TYHJÄSTÄ MIELENKIINTOINEN ELÄMÄ" projektissani tai ainakin löytämäsä sitä! Toivotan teille kaikille muillekin kaikkea hyvää, onnellisuutta, onnistumisia, valitsemalla tiellänne, elämä antaa monia mahdollisuuksia, jokainen me voidaan pystyttää omat LEMMENKYLTTIMME! Saatan taas palata jonakin päivänä!

12.11.09 15.16
ELÄKKEELLÄ OLOA!!! Istuin iltapäivällä Tapiolan Waynes Coffeessa, yksi vakiopaikoistani, edessäni oli jättisuuri kuppi kahvia ja kanasalaatti. Olen aivan puhki! Tulin nimittäin treenaamasta Tuulimäen boxingsalilta, jossa vedin treennini, jonka teen nykyisin siis joka toinen päivä viisastuneena muutaman viikon takaisesta akillesjänteen tulehduksesta. Tietysti se tuntuu vähän lälly touhulta, treenata vain joka toinen päivä, mutta en pysty nyt parempaan. Ei, en myönnä vieläkään, että kuusi kertaa viikossa treenaamiseen, 62:den vuoden ikä olisi este, vaan olen sitä mieltä, ettei kuntoni vain kestä vielä intensiivisempää harjoittelurytmiä kuin tämä vallalla oleva. Se mikä tässä on nyt hyvä tai huono on se että olen sen verran hyvässä kunnossa että pystyn harjoittelemaan itseni ihan puhki, minkä tunnen vasta noin 40 monuuttia harjoituksen jälkeen! Tunnen näin tarvitsevani hetkeni tässä Waynes Coffeessa palutumiseen ja päivän jatkamiseen. Onpas muuten tämä marraskuu mennyt kovaa vauhtia. Kun nyt tulevana maanantaina jolloin yksi viihteen legendoista CLIFF RICHARD esiintyy HARTWALL ARENALLA niin olemme jo silloin yli marraskuun puolivälin! Tämän viikon maanantaina toinen legenda JOSE FELICIANO e3siintyi Helsingin Kulttuuritalolla ja oli loistava! En ole muuten oikein vieläkään tajunnut että olen eläkkeellä! Ja vietän eläkepäiviä! En tunne itseäni vielä niin vanhaksi vaikka hiukan tämä treenini laittaa ajattelemaan, minkä ikäinen olen? Mutta koitan ajatella ja uskoa sen mitä KARI TAPIO sanoi mulle Kulttiksella...."PIITULAINEN EI ANNA KOSKAAN PERIKSI" ja "ETTEI ME KOSKAAN LUOVUTETA".....uskomattoman hieno kaveri ja suuri taistelija tämä "KLAPPI" Eihän sitä tiedä vaikka hän tulisi vielä treenaamaamaan kanssani Tuulimäkeen, oli vähän puhetta siitä? Sen sijaan RUBEN "Hurricane" STILLERIN suhteen alan menettää uskoni, hänen piti aloittaa treenaaminen jo pari kuukautta sitten kanssani Tuulimäessä. Mutta minä jatkan testiäni ja kokeiluani, voiko 62 vuotiaana vielä kunto nousta ja tulla parempaan kuntoon? Tänään oli 46:des harjoitukseni siitä kun 27.7 tein paluun oman harjoitteluni pariin. Pari 2-3 viikon paussia on mahtunut tähän väliin, mutta kun 50 harjoitusta on tehty, niin lisään pari erää lisää ohjelmaani! Ja siksi huomenna kun olen KAHVITELLUT cafe Kappelissa "jengin" kanssa, hyppään ratikaan ja ajan Sörkan EVERLAST-myymälään tapaamaan MINNA WALTHERIA ja ostamaan EVERLAST päärynäpallon itselleni, jonka avulla lisään sitten ne pari erää harjoitusohjelmaani. Päärynäpallo pärisemään! Olenkin hiukan jo kaivannut sitä! No eipä tässä nyt muuta ihmeempää tule mieleeni, tälläistä ELÄKKEELLÄ OLOA.....SPORTTIA (boxingia) ja ROCK and ROLLIA....RAKKAUTTA ja SEXIÄ....jatketaan näillä eväillä tämä marraskuun toinenkin puiólikas ja paltaan taas asiaan kun inspiraatio kirjoittamiseen iskee....BOXBOX!!!

31.10.09 16.52
VIIHTEELLINEN KUUKAUSI EDESSÄNI!!! Kuinka tämä aika kulkeekaan nopeasti nykyään? Juuri kun olin päässyt kurinalaisen ja askeettisen elämäni alkuun joudun hylkäämään sen. Edessä on selvästi viihteellinen aikajakso! Tänään aamupäivällä kävin treenaamassa Tuulimäen boxingsalilla ja SE tuntuu hyvälle. Olen ilmeisesti selvinnyt akillesjänteeni kipeytymisestä ja pystyn nyt harjoittelemaan joka toinen päivä. Mikä tietenkin on hiukan heikosti kun ajatuksena oli kuusi kertaa viikossa treenirytmi. Mutta täytyy nyt olla tyytyväinen tähänkin. Onhan joka toinen päivä parempi kuin ei mitään! Tänään treenien jälkeen käytiin syömässä JERRIN ja JONEN kanssa Casa Maressa Lauttasaaressa, jossa minä söin taas sen paikan herkullisen kanaleivän salaatin kera. Olen tässä iltapäivällä katsoessani Arsenalin ja Tottenhamin futismatsia telkasta, kahvia juodesssani mietiskellyt samalla tätä tulevaa marraskuuta ja koko loppuvuotta, että kylläpä se tuntuu olevan viihteellinen. On konserttia, vierailuja johon liittyy ruokailua. Paha mun painonhallintaani. Perjantaisin KAHVITELLAAN nyt loppuvuoteen cafe KAPPELISSA, mikä on yksi kiinteä ja viihdyttävä asia viikossa. Aamupäivisin treenit Tuulimäen boxingsalilla, ainakin joka toinen päivä. SE viihdyttää suuresti! On joitakin "viihdyttäviä" tapamisia stadissa ja jo pelkkä stadissa käyminen on viihdyttävää. Tuntuu vain pahalta nyt hylätä kurinalainen ja askeettinen elämä, jopa ajatus siitä. Tuntuu pahalta tunnustaa, etten pysty siihen. Mutta se ei ole pelkästään mun oma syy, vaan ystävieni joiden glamourin ja säihkeen täytteinen elämä vie minut pois valitsemaltani tieltä. Tahdonvoimani ei riitä sanomaan EI......on niin paljon helpompi sanoa KYLLÄ.....joten jään nyt sitten vastahakoisesti elämään viihteellistä aikajaksoa ja toivon että löydän jossakin vaihteessa sen TIIKERINSILMÄN ja palaan ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tielle!!! Jos löydän TIIKERINSILMÄN, paluun haluamani elämänrytmin pariin palaan kertomaan siitä! Muuten toivotan teillekin HYVÄÄ ja VIIHTEELLISTÄ ELÄMÄÄ.....muistakaa että ELÄMÄ on kuitenkin LYHYT ja se menee NOPEASTI.....olen joutunut huomaamaan sen!!!

18.10.09 12.21
PALUU HARMAASEEN ELÄMÄÄN!!! Kylläpä oli mukavaa tulla taas takaisin kotiin Tukholmasta, missä olin viettänässä pientä syyslomaa perheen tyttöjen kanssa. Tukholma oli ennallaan. Aurinkoinen ja täynnä virkistävää säpinää ja ruotsalaista iloisuutta! Tuli käytyä taas monessa "kanta" kahvilassa, käveltyä tuttuja katuja ja puistoja. Syötyä monessa paikassa ja monen kilon edestä! Prinsesstårta maistuu edelleen "kuninkaalliselta" ja Hötorjetin saluthallenissa kebabit puolustaa edelleen paikkansa kebabkulinaristisen arvoasteikon kärkipäässä! Astuessani "painavammin" askelin kuin lähtiessäni, takaisin stadin maaperälle hurmaavan harmaaseen ilmastoon, häijyn kosteaan viileyteen saa se ajatukset palaamaan takasin jo yli parinviikon takaisiin harjoituksiini, jotka jouduin laittamaan tauolle akillesjänteeni kipeytymisen johdosta. Tunnen nyt muutakin kuin fyysistä painolastia ajatuksesta, että huomenna pitäisi tehdä paluu salille? Tällä aikaa kun olin poissa oli ollut se TV:n PRIIMAN pieni haastattelunikin ja sain muutamia upeita lausuntoja siitä ystäviltäni ja kiitän siitä! Nyt kuitenkin elämä jatkuu taas ilman televisio kuin muitakaan esiintymisiä, ihanan samanlaisena kurinalaisuuden ja askeettisuuden tienä kuin aikaisemminkin. Prinsesstårta on mielessäni vain unissani! Nyt siis seuraa 30:nen päivän ehdoton kurinalaisuuden ja askeettisuuden aika. Treenien ja yksityisten kahvittelujen parissa! Toivotan kaikille hyvää LOKAKUUTA! Palaan asiaan kun olen löytänyt TIIKERINMASUN tilalle jälleen TIIKERINSILMÄN ja ne muutamat kilot, jotka taas hankin Tukholman matkalla, ovat poissa! FACEBOOKISSA soi nyt sillä aikaa NANCY SINATRAN ja DEAN MARTININ kappale THINKS joka kertoo......ajattelen teitä!!! Voikaa hyvin!!!

11.10.09 20.20
IHANA PÄIVÄ!!! Päivä on muuttunut jo illaksi ja odottelen tässä parin futismatsin alkamista telkasta FC BARCELONAN peliä Espanjan La Ligasta. Aamupäivällä käveltiin MURUNI kanssa Mellstenin Paratiisirantaan kahville ja croisantille. Ja koska aurinko paistoi niin upeasti ehdotinkin että kävellään samantien Tapiolaan rantoja pitkin. Ja kuinka hyvältä se tuntuikaan! Ihan merenrantaa kävellessämme, laineiden liplatus, kaunis merellinen näkymä laivoineen, purjeveneineen, meren välkehtiessä kuin parhaana kesäpäivänä. Toppelundin kohdalla istuskelimme melkoisen tovin auringon helliessä ja silmiemme ihaillessa lumoavaa näkymää edessämme. Tämäkin taitaa olla yksi asia mihin en tunnu koskaan kyllästyväni! Westendin puolella ulkoministeri STUBB tulee vastaan kävelykeppeineen ja vahvisti näin perjantaina ARI WISKARILTA kuulemani että STUBBILLA on akillesjänne kipeytynyt BERLIININ maratoonilla. Tämä tuli oikeastaan siitä, kun kerroin ARILLE itse linkuttaaneeni pari viikkoa pystymättä kunnolla astumaan oikeata jalkaani, kun tulehdutin akillesjänteeni boxingtreeneissäni enkä uskonut että olisi pitänyt pitää tauko jo vähän aikaisemmin. Mutta niinkuin olen jo aikaisemmin sanonut, ettei tämä voi johtua iästä, ettenkö muka voisi harjoitella kuudesti viikossa niinkuin ennenkin 1960-1970 luvullakin. No, se jää nähtäväksi, kun taas kykenen palaamaan takaisin treenieni pariin, ehkäpä jo viikon päästä maanantaina? Tässä samalla tapasin TODELLISEN EX-JUOKSIJATÄHDEN PEKKA JUUTILAISEN, joka oli vaimonsa kanssa kävelemässä myös Westendin rantoja pitkin. Vaihdoimme hiukan kuulumisia ja PEKKA on yhtä tyylikäs ja charmantti kuin juoksija aikoinaan jolloin hurmasi ihmisiä stadioneilla loistavine juoksuineen! Ihailin PEKKA JUUTILAISTA silloin ja pidän hänestä TÄNÄÄN! Asustellanhan molemmat täällä Espoossa! Jatkoimme matkaamme MURUNI kanssa jaTapiolaan päästyämme olimmekin jo nälissämme ja pistäydyimme syömään Kiinalaiseen. Jotenkin tää päivä oli taas niin IHANA! Se meni vaan nopeasti kuin tuulen henkäys! Koko elämäni on tuntunut olleen kuin tuulen henkäys! Se on mennyt nopeasti. Ensi viikko on siitä mukava että lähden perheen tyttöjen kanssa muutamaksi päiväksi Tuholmaan, joka on aina yksi suosikki kaupunkejani. Siinä on monella tavalla nostalgiaa! NOSTALGIAA tulee myös ensi keskiviikkona 14.10 YLEN 1 kanavalta kello 18.30 PRIIMA nimisessä ohjelmassa. Olen jo silloin Suomesta pois matkalla Tukholmaan, mutta ehkäpä joku ystävistäni lähettää mulle tekstarin, miltä NOSTALGIA kuulosti. Itse pelkään että se on liian drammaatinen, liian tunnelmallinen, olen liian herkkä näille vanhoille jutuilleni, nyrkkeilylle, elämälle.......mutta vaikka se aurinko ei ole aina paistanut, olen kiitolinen päivistä jolloin se on paistanut ja hellinyt minua, lämmittänyt sieluani ja saannut päivän tuntumaan IHANALTA.....niinkuin TÄNÄÄNKIN!!!

05.10.09 9.30
HEI, EN OLE OLLENKAAN EPÄTOIVOINEN!!! On ihan pakko kertoa ettette olisi turhaan huolissanne että olisin EPÄTOIVOINEN tuon viimeisen tarinani johdosta, kun kerroin syksyn tulleen ja lokakuun vaihtumisesta. Auringonpaisteisten päivien katoamisesta, elämän muuttumisesta harmaaksi ja värittömäksi! Olin kyllä ihan oikeasti 15 minuuttia EPÄTOIVOINEN, eli koko sen ajan kun kirjoitin juttuni! Olen nyt saannut useita osaanottavia viestejä sen johdosta ja "PÄRRÄMIES" JONE KRIGSHOLM tarjoutui heti viime perjantain KAHVITTELIJOIDEN tilaisuuden jälkeen kyyditsemään mut lentokentälle ja laittamaan mut ensimmäiseen lentoon, joka lentäisi sinne aurinkoon ja lämpimään, EMIIRI OSKU KANERVAN maailmaan FLORIDAN aurinkorannikolle häikäisevien kaunotarten maailmaan! POHJOLAN ROCKY PEKKA JAATINEN koitti lohduttaa minua kirjoittamalla todelisesta arktisesta maailmasta lainaten jonkun saksalaiskenraalin sanomaakin asiasta ja lausui minulle toivonkipinän......HARRI, saatat vielä joskus palata aurinkoiseen ja glamourin täyttämään elämään, kun vain uskot siihen! Tämä kaikki tietysti värähdytti minua, joten minun on pakko nyt vakuuttaa teitä kaikkia, että kaikesta huolimatta olen kuitenkin TOIVEKAS ja RAKASTAN harmautta, auringottomuutta, sateella ja kylmässä viimassa kävelemistä, ilman musiikkia kuunellen vain tuulen ujellusta ja sateen ropinaa! RAKASTAN SITÄ!!! Tosin en nyt pysty kävelemään, kun kipeytin akillesjänteeni treeneissäni ja koitan nyt vakuuttaa itselleni, ettei se liity ikääni, etten muka pystyisi harjoittelemaan kuudesti viikossa ilman että paikat kipeytyvät? En voi uskoa sitä! Mutta yhtä kaikki, tämä kaikki saa vain tuntemaan TOIVOA, toivoa siitä että KEVÄT ja KESÄ taas joskus koittaa. Se vahvistaa ELÄMÄNHALUA, antaa TAISTELUHALUA! Ja eihän tämä jakso kestäkkään kuin muutaman kuukauden? MITÄ SE NYT ON? Onneksi kerran viikossa KAHVITTELEMME perjantaisin CAFE ESPLANADILLA jolloin AURINKOISIA ja POSITIIVISIA ystäviäni vierailee paikalla! Viimeksi LYLY RAJALA toi parlamenttaalista arvokkuutta paikalle ja LASSE LIEMOLAN ikuinen positiivisuus ja energisyys antaa aina toivoa värikkäämmästä elämästä STADIN SLANGIN sävyttämänä! Tämä kaikki voittaa HARMAUDEN, VÄRITTÖMYYDEN ja kun SEPPO SUKKIKIN perjantasin vie meidät hetkeksi kilpa-autoilijan maailmaan, KAJ WALLIN ja "Vantaan Kreivi" TAPSA NIKKANEN ovat kuin rokkarit 60-luvun TUKHOLMASTA hienoine nahkatakkineen ja tarinoineen! Muutenkin KAHVITTELIJOIDEN perjantaitilaisuus on aina arvaamaton, koska koskaan ei tiedä kuka kävelee rappusia alas "JAZZ-cabinettiin" ja istuu pianon taakse ja alkaa viihdyttää meitä paikalla olevia? Tämä perjantaipäivä syrjäyttää kerran viikossa tämän normaalin IHANAN, ja RAKASTAMANI HARMAUDEN ja VÄRITTÖMYYDEN. Mutta se on hyvä, sillä muuten en voisi nauttia niin suuresti kuin nautinkin tästä harmasta ja värittömästä elämästäni. Nytkin tuossa aamu TV:ssä kerrotaan, jatkuvaa sadetta, auringottomuutta, jopa räntäsadetta tulossa!!! Kuulostaa IHANALTA!!! Jään nyt nauttimaan tästä kaikesta, rakastan sitä, ÄLKÄÄ OLKO HUOLISSANNE EPÄTOIVOISUUDESTA.....OLEN TOIVEIKAS....VAIN MUUTAMA KUUKAUSI....MITÄ SE NYT ON????

01.10.09 21.03
VUODEN EPÄUSKOTTAVIN PÄIVÄ!!! Tänään kun on lokakuun ensimmäinen päivä, on se mulle vuoden epäuskottavin päivä, yleensäkin! Eikä se johdu nyt suinkaan Vanhasen ja muiden politiikkojen ympärillä pyörivästä epäuskoisuuden ilmapiiristä! Mulle nimittäin tämä lokuun ensimmäinen päivä on lähtölaukaus sille että lumi, pakkanen, kylmä ja pimeys on matkalla tänne Etelä-Espooseenkin. Olet saattanut vielä tänään hetken istua, niinkuin minä, hetken rannassa katsellen auringossa kimaltelevaa merta. Kuunnellen ELVIKSEN Blue Hawaii kappaletta nappikuulokkeista. Mutta en ole voinut olla tuntematta jo sitä kylmää viimaa mereltä joka pureutui vaatteiden läpi luihin ja ytimiin! Epätoivoinen ajatus koitti puskea läpi kylmästä huurtuneiden aivojeni ja kohmettuneeseen mieleeni.....HAWAIJIN MARATOONI.....ajattelin epätoivoissani mieleeni tullutta HAWAIN PRINSSIÄ, SURFFILAUTAILUN MONITAITURIA, MARATOONARI ARI WISKARIA, milloin se HAWAIJIN MARATOONI olikaan? Hänhän on tarjonnut minulle mahdollisuutta liittyä hänen huoltojoukoihinsa sekä hänen hoviinsa seuraaviin HAWAIJIN MARATOONIIN, ah HAWAII, hienohiekkaiset uimarannat, hula hula vanteiset kaunottaret....maratooni houkuttelee! Tuntuu niin lohduttavalta ajatus tälläisenä päivänä, jolloin tietää arktisen aikajakson alkavan ja saapuvan myös Etelä-Espooseen! En voi olla miettimättä miten tuo POHJOLAN ROCKY, kirjallisuuden JERRY LEE LEVIS, PEKKA JAATINEN selviää siellä ROVANIEMELLÄ talvesta toiseen? Nytkin sinne on tainnut jo tulla ensilumi? Joudun keräämään kaiken tahdonvoimani pystyäkseni välttymään vaipumasta täydelliseen epätoivoon tulevista arktisista koettelemuksista. Hämärää, pimeää, sateista, viiltävää kylmyyttä, tuuli joka jähmettää hymynikin pois kasvoiltani! Itseasiassa tämä lokakuu onkin se vaikein kuukausi, koska tämän tulevan ymmärtäminen ja hyväksyminen päivien pimetessä ja kylmetessä, sateisten päivien kastellessa jopa aurinkoiset unelmani!!! KANERVAN OSKU tuo FLORIDAN EMIIRI siellä lämpimässä FLORIDASSA nousee myös jälleen mieleeni. Oi kuinka hyvä siellä olisikaan nyt olla, nyt juuri, tänä päivänä! Istua rannalla mutustelemassa BANANA SPLITIÄ, juomassa CAPUTZINOA katsellen ohi hölkkääviä PALM BEACHIN kaunottaria, mistä EMIIRI on niin monin sanoin mulle kertonut. Tunnen hiukan lämpeneväni ja saan selvästi lohtua tähän epätoivoiseen päivään! Jään nyt taistelemaan selviytyäkseni tästä lokakuusta. En uskalla edes ajatella pitemälle, sillä romahdan varmasti jos sen teen......hyvää ja taistelunhaluista lokakuuta kaikille!!!

27.09.09 14.21
NYRKKEILYN DRAMAATTISUUS JA UPEUS!!! Sunnuntaipäivän rauhaisa olotila vallitsee Tapiolan Heikintorilla kun odottelen että Waynes Coffee avautuu ja samalla tapaan ystäväni SAXBERGIN sunnuntain boxingkahvin merkeissä. Olen nimittäin tullut aamutreeneistäni Tuulimäen boxingsalilta, jossa harjoittelin 12:sta erän harjoituksen saaden itseni hikoiltua läpimäräksi ja tuntien sitä nyrkkeilyn iloa ja fiilistä, jota laji minulle tuo. En voi tietenkään olla ajattelematta nuorta nyrkkeilykaveriani AMIN ASIKAISTA ja olla tuntematta surua tappiosta, jonka hän koki EM-ottelussaan Manchesterissä nyt viime perjantai illalla. Se tappio on aina kova paikka nyrkkeilijälle joka haluaa olla voittaja. Olla MESTARI! Sitä AMIN ASIKAINEN on ja sen hän on todistanut jo aikaisemmin. Ja niinkuin nytkin, se MESTARIN asenne, lattiaanlyönneistä huolimatta ei taipunut, ei luovuttanut, vaan olisi halunnut jatkaa taistelua, mutta kehätuomari katsoi parhaaksi keskeyttää ottelun! AMIN ASIKAINEN on upea kaveri, sympaattinen, ystävällinen ja kohtelias. Herrasmies joka on eduksi nyrkkeilylle. Nyt tietenkin ilmaan jää leijumaan kysymys, jatkaako vai lopettaako AMIN uransa kiristettyjen köysien sisäpuolella? Sen päättävät valmentajansa PEKKA MÄKI ja AMIN yhdessä. Ja olkoon se mikä tahansa toivon AMINILLE hyviä ja onnellisia päiviä elämässään. Toivoisin kuitenkin, että tämä olisi ollut viimeinen kerta, kun MESTARIN tarvitsisi kokea "nöyryytystä" kanveesilla lukua ottaen. Nyrkkeily on upea laji, niin dramaattinen ja kova, meille itsekullekin niin entisille kuin nykyisille "kehätyöläisille"! Ainakin mulle se on ollut aina osa minua. Kaikkine kokemuksineen. Mutta rakkaus siihen, se on säilynyt ja sen tunsin taas tänään säkkiä lyödessäni. Se tunne ei ole mihinkään hävinnyt. Olen nyt harjoitellut tasan kaksi kuukautta aloittaessani 27.7, 20:nen vuoden kuntonyrkkeilyn ohjaamisen jälleen oman treenaamiseni. Ja olen saannut taakseni 30 harjoitusta, josta missasin 3 viikkoa tyräleikkaukseni takia. Niinpä nyt lähdenkin seuraavaan kahden kuukauden periodiin innolla ja odotan saavani ainakin 40 harjoitusta tehtyä sen aikana. Samalla testaan 62 vuotiaana, vieläkö kuntoni nousee treenaamalla? Muutenkin lokakuu vaikuttaa mielenkiintoiselta, niinkuin elämä nyt yleensäkin tässä iässä. Jään nyt seuraamaan ja kokemaan sitä, minkälaisena se eteeni aukeaa? 14.10 voitte avata televison kello 18.30 TV 1 ja PRIIMA ohjelma lähettää pienen haastattelun minusta ja siinä on BOXING kyllä vahvasti myös mukana. Itse lähden sinä päivänä pienelle matkalle, mutta pysykää te kanavalla, niinkuin sanotaan! Minä palaan tälle "kanavalle" taas jonakin sopivana päivänä lokakuun aikana! Voikaa kaikki hyvin!

21.09.09 15.44
OLEMATTOMAN VIIKONALKU!!! Aamupäivällä istuin Tapiolan Waynes Coffeessa treenieni jälkeen kahvilla ja istuin ikkunapöydässä katsellen ulkona käveleviä ihmisiä. Tämä hyvältä tuntuva ja hiljaa mateleva aika, jossa kaikki tuntuu pysähtyneen hiljaiseen odottavaan olotilaan, sopii treenien raukeuttamalle mielelleni loistavasti! Funtsin kuinka hyvin mulle sopiikaan nyt tämä meneillään oleva elämänrytmi. Olen päässyt hyvään treenirytmiin ja aamupäivän harjoitus tyhjentää mieleni elämään vain tätä hetkeä, tätä päivää! Rakastan vaatimatonta ja huomaamatonta elämää jossa voin keskittyä täysin olemassa oleviin päivään. Sen pieniin arkirutiineihin. Tuntemaan kuinka elämä sykähtelee päivän tapahtumien kautta. Ilman suurta merkityksellisyyttä. Tämä ikä ja se että olen eläkeläinen on poistanut mielestäni kokonaan että olisi pyrittävä johonkin, saatava jotain aikaa? Oltava merkityksellinen ja menestyvä. Nyt voin kaikella tyytyväisyydellä olla täysin olematon! Täysin merkityksetön! Kuitenkin itse tunnen päivän merkityksen ja olevaisuuden! Elämme ihmeellistä aikaa kun seurailen tiedotusvälineitä ja kuuntelen tarinoita tutuilta ja ystäviltä. Tuntuu kuin yhden olemassaolon mitta olisi medianäkyvyys ja siinä vakuuteltu elämänhallinta ja menestyneisyys, jotka tuntuvat nyt kerta toisensa jälkeen saavan paradoksaaleja ilmiöitä aikaan kuin kaikki vakuuteltu kääntyy toisinpäin mitä on mediassa tuotu esiin? Poliittinen elämä ja poliitikot ovat menettämässä uskottavuutensa! Ja kun uusi levy, kiertue, näytelmä tai kirja on tulossa, joudutaan muistelemaan vuosikymmenien takaisia asioita mediassa tai kertomaan kuinka lähellä elämän päättyminen on ollut masentuneisuuksien tai sairauksien myötä? Kuitenkin on olemassa todellista hätää aivan liian paljon tässä ajassa. Epätietoisuutta huomisesta, jota ei voi olla tiedostamatta. On pakko todeta vaikka oma elämä on nyt pientä ja olematonta niin elämä omaa valtavaa suuruutta niin monella alueella! Ihmeellistä tämä elämä vaikka olisit kuinka olematon? Olen aina kummastellut tätä elämän menoa. Sen ihmeellisyyttä. Nyt kun viikko taas alkaa ja istun iltapäivää aurinkoisella partsillamme, kuppi kahvia edessäni, jatkan funtsimista.....ihanaa olla kuitenkin mukana tässä elämän suuruudessa, sen monitahoisessa sykkeessä ja vaikka olisin kuinka olematon tunnen olevani oleellisesti mukana päivässä, tässäkin päivässä ja tunnen kiehtovuutta huomiseen, koko viikkoon, seuraavaan ja seuraaviin kuukausiin, ehkäpä vuosiinkin......ELÄMÄ EI OLE AINAKAAN OLEMATONTA!!!!

13.09.09 15.03
SENTIMENTAL ME!!! On aivan ihana syyskuinen sunnuntai. Istun partsillamme, katson kuinka kukat vielä kukkivat iloisen värikkäinä ympärilläni. ELVIS laulaa kappaletta SENTIMENTAL ME. Hain juuri kupin kahvia keittiöstä ja olen aamupäivällä ollut taas treenaamssa BOXINGIA Tuulimäen boxingsalilla. Sain jälleen yksityissalin, ilman että ketään muita oli treenaamssa. Uppouduin jälleeen ties monennenko tuhannen kerran siihen omaan maailmaani jonka nyrkkeily on minulle tuonnut. Ehkä se ei ole mitään ihmeellistä vaan se tunne on mun mielessäni ja sydämessäni ja minulle se on erittäin merkittävää. Olen ilmeisesti ja parantumattomasti niinkuin ELVIS laulaa SENTIMENTAALINEN MINÄ ja elän edelleen tunteita, tapahtumia kymmenien vuosien ajalta mielessäni. Rakastan tätä uskomatonta yksinkertaisuutta minkä nyrkkeilytreenini tuo minulle. Aamupäivä treenini täyttää aamupäivän ja antaa merkityksen iltapäivälle......olen tehnyt sen taas tänään! ELVIKSEN kappale SHE WEARS MY RING alkaa soimaan ja sekin on yksi hienoimpia kappaleita mistä olen aina pitänyt. Aurinko hyväilee minua kietoen mut lämpimään syleilyynsä. Elämäkin on syleillyt minua usein ja tunnen siitä aina vain suurempaa kiitollisuutta tänä päivänä. Tunnen sen lämmön sisälläni. En uskalla enään toivoa mitään enempää elämältä vaan olen tyytyväinen tähän hetkeen ja tämän hetken kauneuteen. SENTIMENTAALINEN minäni on selvästi taas vallalla. Ihmeellistä tämä elämä, niin paljon kun mulla on ollut säpinää ja jännitystä elämässäni rakastan yli kaiken tätä hiljaisuutta, auringon paistetta, kukkien kauneutta, ELVIKSEN laulu vaihtuu kappaleesee THE WONDER OF YOU.....En tiedä mitä sanoisin, mulla on vain niin hyvä olla, olen onnellinen omalla yksinkertaisella tavallani, musta tuntuu että mulle tapahtuukin koko ajan jotain, pieniä, pienen pieniä asioita joista olen onnellinen. Oikeastaan ne on niin pieniä asioita ettei niistä ole kerrottavaksi, enpä tiedä onko minulla oikeastaan mitään kerrottavaakaan kenellekkään? Elämäni on vain tälläista, pienimuotoista, jonka suuruuden aistin vain minä itse ja SENTIMENTAALINEN MINÄNI! Toivotan kuitenkin kaikille taas hyvää viikonalkua, hyvää syyskuun jatkoa, onnellista elämää. Minä palaan ehkä taas jonakin päivänä?

06.09.09 9.47
PALUU KURINALAISUUDEN JA ASKEETTISUUDEN TIELLE!!! Istun sunnuntaiaamua katsellen televisiosta eilistä Suomen jalkapallomatsia, katson myös ulos ikkunasta ja näen harmaata! Voi kauhistus, EI AURINKOA! OSKU KANERVA ja FLORIDA nousee mieleeni. Näen OSKUN kävelemässä PALM BEACHILLA olevaan leipomo kahvilaan, istumaan siihen ulos aurinkoon, edessään höyryävä kuppi kahvia ja mahdottoman iso viineri kaikilla sörssleillä. OSKU on onnenpoika! Lisäksi tätä aurinkokaipuuta lisää tietysti eilisen muisto KREIKKALAISESTA ILLASTA Helsingin Savoy teatterissa jossa kreikkaliset rakkaus ja rantalaulut veivät mut moneen kertaan kävelemään pitkin RHODOKSEN rantoja turkoosin värisen meren äärelle. Ah, tämä on kuin kääntäisi puukkoa haavassa! Vielä se täytyy sanoa eilisestä että ilta oli hieno ja ihailen LASSE LIEMOLAN energiaa sekä OSSI AHLAPURON charmia, "äijät" ovat edelleen voimissaan. No nyt siis katson ikkunasta ulos ja näen harmaata......HARMAATA! Toisaalta se sopii nyt mainiosti seuraavien viikkojen ajattelemaani jaksoon. Vain hyvin yksinkertaista elämää. BOXINGTREENIT aamupäivisin TUULIMÄEN salilla. Iltapäivisin pieniä vierailuja stadiin tutustumaan syksyn kahvilakulttuuriin kahviloiden sisäpuolella. Ei enään terasseille, niinkuin OSKU FLORIDASSA...AI taas se nousi mieleen, AURINKO ja lämpimät päivät. Se on nyt kerta kaikkiaan unohdettava. On hyväksyttävä HARMAUS ja YKSINKERTAINEN HARMAA ELÄMÄ! Ei enään julkkisbailuja yökerhoissa ja trendiravintoloissa. Pystyisin ehkä tämän helposti toteuttamaan, mutta ystävieni GLAMOURIN täyttämä elämä, heidän valtava energisyytensä, elämä HOLLYWOOD tyyppisessä maailmassa on mun suurin riski, heistä joku saattaa taas "repiä" mut mukaan täältä luonolliselta YKSINKERTAISUUDEN ja ASKETTISUUDEN tieltäni jolla ei muuten tapahtuisi mitään. Olisi rauhallista ja hiljaista kuin huopatossutehtaalla niinkuin on tapana sanoa. Mutta pelkään todellakin että joku kutsuu, soittaa, lähettää meilin ja en pysty vastustamaan kiusausta? Saattaa olla että pelkään turhan ennenaikaisesti tulevaa vaan saankin paneutua valisemaani ASKEETTISUUDEN ja KURINALISUUDEN tielleni kaikessa rauhassa eikä mua muista kukaan....ei niin yhtään kukaan! Ah, kuinka elämässä voikaan olla ihania UNELMIA....niinkuin tässäkin edellä, niinkuin RAKKAUS.....niinkuin ELÄMÄ jota saa ELÄÄ....vaikka se olisi HARMAA ja YKSINKERTAINENKIN.....jäänkin nyt jännityksellä odottamaan tulevaa viikkoa ja yksinkertaistan FACEBOOK profiilisivunikin YKSINKERTAISEKSI ja MUSIIKITTOMAKSI, tai ehkä voisin laittaa yhden kappaleen.....ISOKYNÄN.....SITÄHÄN SE KAIKKI ON......RAKKAUTTA, RAKKAUTTA VAAN......Hyvää alkavaa viikkoa ja GLAMOURIA ja SYKETTÄ sekä HAUSKOJA päiviä teille kaikille!!!

31.08.09 8.26
TERVETULOA SYYSKUU!!! Syyskuun ensimmäisessä päivässä on aina jotain ainutlaatuista, neitsellistä. Aloittaahan se taas uuden kauden, syksyn, joka ei tunnu ollenkaan niin pahalta kun takana on aurinkoinen ja hieno kesä! Tosin terassikausi loppuu ja joudun siirtymään ´"ulkoruokinnasta" sisäpuolelle. Mutta sekään ei nyt tässä vaiheessa haittaa. Stadin kahvilat ovat uskomattoman viihtyisiä ja sykkeelisiä nykyään sekä suosittuja! Minäkin löydän varmasti taas omat suosikkipaikkani, tai oikeastaan nehän on mulla jo olemassa. Tänään syyskauden ensimmäinen kahvitteluni tapahtuu Ison Omenan cafe PREZZOSSA jossa tapaamme nuoruuden kaverini, ex-uimahyppääjän liikunnan ammattilaisen ESA HEINOSEN kanssa syyskauden avauksen merkissä ja kuulemme toisiltamme menneen kesän kuulumiset! Keskiviikkona PRESSA hotelli avaa jonkun uuden viihdekeskuksen, jonne LASSE NORRES , koka hoitaa paikan tilaisuuden markkinoinnin on kutsunut minutkin. Ja sehän on hyvä. Pysyn näin ajantasalla missä mennään näissä uusissa paikoissa. Torstaina vierailen YLEN ISOSSA PAJASSA tapaamssa MARJO LUNDVALLIA ja pääsen katsomaan kesän alussa taltioidun pienen haastatteluni, joka tulee ulos kuulemma 14.10 PRIIMA nimisessä ohjelmassa. Perjantaina KAHVITELLAAN cafe ESPLANADILLA monien ystävieni kanssa ja lauantaina vietetään KREIKKALAISTA iltaa SAVOY TEATTERISSA muutaman hyvin läheisen ystäväni kansss. Eli siirtyminen ulkomaailmasta sisäpuolelle ja viihde-elämän pyörteisiin tapahtuu aika vaivattomasti. Voi kyllä olla että haikeus aurinkopäiviin biitsillä yllättää vielä tämän viikon aikana, mutta täytyy yrittää ymmärtää tämä tosiasia.....NYT ON SYKSY!!! Olen myös antanut itselleni päivämäärän 7.9 paluulle boxingtreenieni pariin TUULIMÄEN boxingsalille, odotan sitä malttamattomana. Tosin joudun aloittamaan sen kevyenlaisesti tämän pienen leikkausoperationi jälkeen, mutta onhan minulla aikaa nyt sitten pikkuhiljaa taas kuntoutua normaaliin treenikuntooni. Ai että tuntuu hyvältä syksyn tulo, niinkuin oikeastaan kaikki. Tulee aina mieleeni ajatus.....VÄHÄNKIN VOI JOSKUS OLLA PALJON, JA SE VOI TUNTUA SUURELTA.....NIINKUIN TÄMÄ ELÄMÄ MEIILE ITSEKULLEKIN ON SUURTA......JO SE ETTÄ SAA ELÄÄ!!!

25.08.09 15.39
KIRJOITTAMATON SIVU/3 Tänään aamupäivällä ensin katsottuani aamu-tv:n ja Studio 55 lähetykset, puhuttuani MURUNI kanssa joka on mökillä äitinsä kanssa. Torjuakseni päivän tylsyyttä lähdin bussilla stadiin. Ja stadissa niinkuin jokainen stadilainen tietää ei ole koskaan tylsää, vaikkei tapahtuisi mitään! Siellä voit mennä terasille istumaan, niinkuin nyt tänään, auringonpaisteiselle terasiile ja nauttia stadin sykkeestä ja sen kiihkeästä rytmistä! Varsinkin jos istut CAFE JAVAN terassilla. Olet keskellä stadin sykkivää sydäntä! Juon kahvin croisantin kera ja mielessäni soi BEATLESIEN AND I LOVE HERE kappale joka saa mut ajattelemaan että tänään sain uuden FACEBOOK ystävän ANGELA REPOSESTA!!! Hän myös rakastaa BEATLESIA! Menimme ANGELAN kanssa kerran yhtä matkaa LONTOOSEEN! Minä esiintymään ROYAL ALBERT HALLIIN (mikä kyllä meni ihan poskelleen tai sanoisinko kanveesille), mutta ANGELA jäi mieleeni niinkuin myös BEATLES on jäännyt! Elettiin silloin vuotta 1970. Se mikä myös tässä stadissa on mukavaa, kun tulet terassille, ei yllensä mene kauankaan kun joku tuttu istahtaa samaan pöytään, niinkuin tänäänkin, tämä kuuluisa TERASSITUTKIJA, TEUVO TERASSITUOLI liittyi seuraani tarinoimaan. Hän oli sitä mieltä että tämä CAFE JAVA on stadin paras paikka! Paikka jossa on sykettä ja nuorten ihmisten impulsiivisuutta! Jonka editse kulkevat upeimmat naiset (Teuvo on poikamies). Ratikat, autot, ihmisvirta. Pidät ikäänkuin stadin sykkivää sydäntä kädessäsi! Sydämestä puhuen, ystäväni TEUVO TERASSITUOLI joka tuntuu tuntevan ihmisiä laajalti läpi Suomen, tiesi mainita minulle, tietäen minun kuuluvan POHJOLAN ROCKYN, tuon kirjallisuuden JERRY LEE LEWIKSEN PEKKA JAATISEN ystäväpiiriin, että siellä ROVANIEMELLÄ sydän sykkii uutta tunnetta, mutta ei kuitenkaan kertonut enempää, vaikka tuntui tietävän enemmänkin tästä POHJOLAN ROCKYN sydämmen lyönneistä! TEUVO oli myös tavannut tämän TV-virtuoosin ja sanataiteilijan RUBEN "Hurricane" STILLERIN joka oli valoittanut KÄMPIN GALLERIASSA harkitsevansa paluuta boxingin pariin treenaamaan jonkun eläkeläisen kanssa yhdessä! Sitten TEUVO keroi todellisen inside jutun, kiihkeästä romanssista kahden stadilaisen välillä! Mutta koska nämä stadilaiset ovat elokuvamaailmasta on parempi jättää se tarkemmin kertomatta ja tyytyä siihen että elämäkin on kuin elokuvaa! Sehän on aina osittain fiktiota, osittain tositarinaa, osittain mielikuvitusta. Ota nyt sitten selvää tästäkään tarinasta! Mun on kuitenkin nyt aika lähteäja hyvästelen ystäväni TEUVO TERASSITUOLIN toivottaen hyvää tulevaa syyskuuta. Ehkä me taas tapaamme jollakin terasilla ja minä ehkä palaan taas juttuineni jonain päivänä!!!

23.08.09 11.42
KIRJOITTAMATON SIVU/2 Sunnuntai lähenee puoltapäivää ja ulkona on tasaisen harmaa päivä. Se tuntuu tietenkin hiukan kaihoisalta eilisen aurinkoisen terassi täyteisen päivän jälkeen. Aloitin sen eilen cafe CARUSELLIN terassilla tapaamalla jo aamupäivällä SAXBERGIN oikeastaan pitkästä aikaa ja oli hyvin antoisaa tarinoida tämän BOB MARLEYN musiikista pitävän ystäväni kanssa. Käytiin elämänkulkua läpi monella tavalla, minä vähän vanhemman ja SAXBERG 48v. silmin. Sieltä hän ajoi mut kaupunkiin hienolla special mallisella italialaisella urheiluautollaan ja tapasimme MURUNI kanssa syöden salaatin cafe ESPLANADISSA ja joimme kahvit yhdessä mielipaikassani, RUOTSALAISEN TEATTERIN terassilla, kuumassa ja upeassa auringonpaisteessa. Ilta menikin sitten yleisurheilun parissa, vaikka olisi ollut BOXING NIGHT ammattinyrkkeilyilta CIRCUKSESSA (Mehdin uusi ravintola Kampissa), mutta en ollut nyt innostunut sinne menemään, sillä enhän ole ottelukunnossa, heh, heh! Niin, olen siis edelleen toipilaana ja mukavaa kyllä, tunnun toipuvan päivä päivältä taas parempaan kuntoon. Joten treenisessioni jatkuminen häämöittää mielessäni, ehkä parin viikon päästä? Muuten viikko menikin lähinnä toipumisen merkeissä ja sen kehitystä tarkkaillen. Perjantaina kahviteltiin kavereiden kanssa Cafe ESPLANADILLA, mutta mitään ihmeempää ei tämä mennyt viikko jättänyt "käteen"! Nyt kun tätä kirjoittelen näen että taivas on aukeamassa, auringonpaiste on palannut, on kai minunkin aika lähteä stadille kahville jonnekin terassille ja valmistautua uuteen viikkoon! Hyvää alkavaa viikkoa teillekin!

19.08.09 13.00
KIRJOITTAMATON SIVU/1 Olen "köpötellyt" tänään aamupäivällä Ison Omenan Waynes Coffeen kahville. Aurinko paistaa ja on syyskesäinen päivä. Tunnen rauhallista onnellisuutta juodessani kahvia croisantin kera. "Käväisin" maanantaina tyräleikkauksessa Jorvin sairaalassa päiväkirurgisessa toimenpiteessä. Kaikki tuntuu menneen hyvin ja reilusti yli kymmenen vuotta ollut vaivani olisi nyt sitten korjattu. Viime sunnuntaina kävin treenaamassa 27.7 aloittamassani kuntonyrkkeilysessioni 15:sta treenini. Joka nyt saa pienen paussin ja uskaltaisin ajatella syyskuussa jonakin päivänä taas tekeväni paluun boxingin pariin! Nyt "köpötellään" varovasti ja istuskellaan terasseilla kahvilla syysauringossa. Tää päivä on samalla syksyn avaus. Mulla on edessäni täysin avoin ja tyhjä "kirja", josta puuttuu nyt ajatukset mitä syksy tuo tulessaan? Mitä tapahtuu ja keitä tapaan? Tää on tavattoman mielenkiintoista! Mun projektini "TEE TYHJÄSTÄ MIELENKIINTOINEN ELÄMÄ" on nyt taas edessäni kirjoittamattomana sivuna. On olemassa arkipäivä. Perhe ja ystävät! Siinä on tietenkin runko joka antaa ja täyttää tätä elämän arkipäivää ja saa sen tuntumaan tarkoituksenmukaiselta. Mutta sitten, Harri Piitulainen 62v. - elämässä edelleen mukana....eläkeläisenä? Mitä se voisi tuoda ja antaa.....mahdollisuuksia, haaveita, unelmia? Löytyisikö vielä jotain tavoiteltavaakin? Lähden nyt seuraamaan tätä vaihetta elämää. Uteliaana, suurella kiinnostuksella, täyttämään näitä sivuja tapahtumilla ja tapaamisilla. Tunnen tätä ajatellessani ettei mulla ole mitään ihmeellisimpiä toiveita, unelmia ja tavoitteita tulevien päivien suhteen! Katson taivasta, poutapilviä, aurinkoa, autoja joita siinä ajaa editseni. Tuntuu nyt hienolta. Jo tämä tunne, olen edelleen elämässä mukana, mikä ei ole itsestään selvä asia, antaa mulle riemastuttavan tunteen....taidanpa hakea santsikupin kahvia....hmm sehän on niinkuin tämän elämänkin kanssa.....taidan haluta santsiannoksen ELÄMÄÄ!!!

09.08.09 14.46
NYRKKEILY ON KAIKKI!!! En voinut millään olla pistäytymättä täällä VIRTUAL BOXINGSTARIN sivulla kertomassa kuinka tänään 27.7 alkaneen treenisessioni 12:ta treeiaamu on nyt takana. Ja se tunne, kun aamuisin olen mennyt TUULIMÄEN salille, ei sillä yleensä ole ollut ketään, joskus pari nuorta kaveria nostelemassa puntteja tai ikäiseni "ukko" myös painojen äärellä! Mutta KEHÄ, se on yksin mun, ja jo ensimmäiset vartjonyrkkeilyerät vievät mut maailmaan jonka tunnen olevan vain mun. On ihana työskennellä, liikkua kehässä, vasen suora etsii ajatuksissa koko ajan vastustajan kasvoja, oikea suora räjähtää väliilä vasemman perään. Väistöjä, vasen koukku, vasen, vasen, vasen oiikea......tunnen kuinka hikipisarat alkavat virtaamaan pitkin kasvojani....on aika siirtyä säkin pariin.....olen jo täysin maailmassa kossa ei ole muita, vain minä ja säkki....nopeutta, kovuutta, kestävyyttä, rajojen hakemista, erä erältä, tunnen kuinka nyrkkeilen sillä rajalla että uupumus koettelee.....niinhän se on ollut aina....minimi ja maximi.....se on sama asia! Siirryn jo hiukan uupuneena INGOPALLON (se oli INGO-pallo 60-luvulla) nykyään sitä sanotaan pistepalloksi) pariin, vasen, vasen, terävästi, räjähtävästi, se on loistva pallo sen harjoittamiseen, muutama erä ja vielä pari varjonyrkkeilyerää, läpimärkänä, parhaat lyönnit lyönneenä......tuntuu mahtavata....NYRKKEILY ON KAIKKI......se on sillä hetkellä koko maailma.....se on ollut mulle aina koko maailma.....mun maailmani! Sen todellakin tunsi taas tänään kun olin käynnyt suihkussa, ajanut parran, vaihtanut vaatteet ja siirtynyt Tapiolan Heikintorin Waynes Coffeen terasille juomaan ison, ison kupin kahvia, syömään kanaleipäkolmion ja juomaan muutaman lasin vettä! Istun siinä näissä tunnelmissa, aika on täysin pysähtynyt. Ajatuksissani hymyilen, maistelen ajatuksia, tunnelmiani, ELÄMÄ on ooluy NYRKKEILY....NYRKKEILY ON OLLUT MIN ELÄMÄ....ELÄMÄ on ollut runsaudensarvi, se on täyttynyt niin montga kertaa että tunnen olevani tyytyväinen, saaneeni elää unelma elämääni.....olla ainakin hetken NYRKKEILIJÄ......tuntea NYRKKEILYN, sen voiman, sen kiehtovuuden....tuntea kuinka sen avulla olen vallottanut sydämiä, tuntea kuinka se on pirstonut munkin sydämen välillä tuhansiksi pirstaleiksi....kuinka se on toteuttanut unelmiani....kuinka se on murskannut unelmani....mutta olisinko enempää voinut elämältä toivoa....KUIN SAADA OLLA HETKEN NYRKKEILIJÄ, NOUSTA KEHÄÄN, VASTATA SEN HAASTEISIIN, KOHDATA VASTUSTAJA OIKEASTI FACE TO FACE, niin en mä ainakaan osaisi ajatella että olisin voinnut saada enempää elämässä. Tekisi mieleni mainita taas kaikki niihin vuosiin liittyvät kaverit ja ihmiset.....se luettelo olisi vain niin pitkä....tekisi mieli kertoa rakkaudesta.....tunteista......mutta niinkuin sanoin NYRKKEILY ON KAIKKI!!!! Hyvää elokuun jatkoa, enköhän palaa taas jonakin päivänä....BOXBOX!!!

29.07.09 19.18
COME BACK BOXINGSALILLE TEHTY!!! Kylläpä tuntui hyvälle tämän viikon maanantaina kun tein paluun treenien pariin nyrkkeilysalille. Mutta nyt en mennytkään pitämään treenjä muille vaan itselleni. Aloitin sellisella omalla sopivalla erämäärällä varjonyrkkeilyä, säkkiä, palloja ja vielä lopuksi varjonyrkkeilyä. Sellainen tunnin setti. Päälläni on tuulipuku joka pitää huolen että olen läpimärkä hiestä ja tunnen kuinka hiki valuu noroina pitkin kasvojani. Käyn aamulla aika välittömästi sen jälkeen kun olen heräillyt ja syönnyt aamupalan. Salilla on ollut rauhallista ja olen saannut harjoitella ihan omassa yksinäisyydessä. trenien jälkeen olenkin ajanut Mellsteniin bokrauskahveille ja nauttimaan ihansta, hiukan voipuneesta olostani. Muuten sitten onkin ollut rauhallista tämän viikon, paitsi eilen kun oltiin ystäväni MASA von ELMIN kanssa katsastamassa yksi tämän hetken kohu artisti NEW YORKISTA joka oli vierailemassa Helsingin Kulttuuritalolla, jossa tuli vierailtua konserteissa jo noin 50 vuotta sitten! Eilen siellä oli LADY GAGA, ja on pakko tunnustaa, melkoinen musiikillinen ja estraadipakkaus olikin kyseessä. Tämä kesä tuntuu kyllä menevän nyt aikamoista vauhtia ja elokuu on edessä. En ole nyt asettanut itselleni mitään suurempia vaatimuksia kurinalaisuudesta ja askeettisesta elämästä. Koitan vain ottaa päivän kerrallaan ihan niinkuin se sattuu tulemaan. Odotan kuitenkin tulevia syyskuukausia uteliaana. Toisivatko ne jotain erikoista hauskaa tullessaan. Olen siis päässyt nyt aika rauhaisaan elämänrytmiin, eikä mitään ihmeellistä ole tapahtunut eikä oikeastaan näköpiirissäkään. VAIN ELÄMÄÄ EI SEN ENEMPÄÄ....tulee Irwinin loistava kappale mieleen, joka kertoo kesän päättymisestä, syksyn tulosta.....ehkä palaan taas syksyllä asiaan! Voikaa hyvin ja onnellista elämää!

21.07.09 15.14
AAMUPÄIVÄÄ RUOHOLAHDESSA!!! Istuin aamupäivää Ruoholahden Itämerenkadun Pacnikin terasilla ja tiirailin taivasta joka oli pilviverhon peittämä estäen auringonpaisteen sekä lämmön! Kesä soljuaa nyt pikkuhiljaa eteenpäin ja mun (27.7) COME BACK BOXINGIN pariin on jo lähellä! En aio suinkaan aloittaa vetämään kuntonyrkkeilytreenejä uudelleen, vaan teen itse paluun treenaamiseen ja alan valmentamaan itseäni ilman sen kummempia tavoitteita kuin hyvä kunto ja hyvä mieli. Nyt siitä kun olen siirtynyt eläkkeelle on mennyt aika niin nopeasti etten ole vieläkään ehtinyt siihen reakoimaan juuri mitenkään. Voi olla että tuleva syksy saa mut sen huomaamaan kun ei ole sovittuna mitään eteenpäin. Vain tämä oma yksinäinen ja yksityinen treenaamiseni. Täytyy tässä mainita että "Floriidan Emiiri" OSKU KANERVA kävi vierailullaan Suomessa ja lensi tänä aamuna takasin sinne Floridan lämpöön pitämään kuntonyrkkeily treenjään Floridan innokkaille sekä juontamaan omaa radio-ohjelmaansa siellä. Olipa mukava nähdä taas OSKUA face to face! EMMIRI on vedossa ja kunnossa! Tapasin tässä myös menneellä viikolla miehemme PARIISISTA, LASSE KVISTIN joka on myös lomailemassa kotimaassaan. LASSEHAN on entinen kitaristi 60-luvulta EERO ja JUSSI and THE BOYS yhtyeestä. Pyöräilimme tässä yhtenä aamuna yhdessä Kauppatorille täältä Espoosta ja olaan istuttu Mellstenin Paratiisirannassakin tarinoimassa. Virittelin LASSEN soittoääneksi kappaleen LIISAN KOIRA, jossa hän oli aikoinaan ollut soittamassa sitä levytettäessä. "PÄRRÄMIES" JONE KRIGSHOLM on parasta aikaa BUDAPESTISSA ja tulee ensi perjantaiksii takaisin ja KAHVITTELEMAAN Cafe ESPLANADILLE! Oli jotenkin tavattoman hauska istuskella Ruoholahdessa, olinhan lapsuuteni kotikulmilla. Joka oli kyllä muuttunut tietysti melkoisesti siitä. Niinkuin kaikki muukin on muuttunut ja heijastelee mielessä vain muiston häivähdyksinä, törmäten välillä tähän päivään ja hetkeen! En voi välttyä tiedostamasta sitä että olen jo elännyt 50,60,70,80,90 ja 2000-luvun ensimmäistä kymmenystäkin, joka myös saa kohta päätöksen. Siis kuusi kokonaista vuosikymmenystä! Se pitää sisälään jo aika paljon. Mutta olen aivan uskomattoman kiinnostunut ja utelias näkemään sekä kokemaan vielä seuraavankin vuosikymmenyksen! Tuleva aika herättää niin paljon kysymyksiä, arvaamattomuutta, MITÄ ELÄMÄ ON?...MIHIN SE MUA NYT VIE?....MITÄ VIELÄ VOISI TAPAHTUA? Mutta nyt ensimmäisen kerran mulla ei ole kiire saada noihin kysymyksiin vastauksia. Mulle riittää hyvin tämä päivä, tämä hetki! Antaa vain ajan kulua hiljalleen, verkkaisesti, vähän uneliaasti....ihan niinkuin tämä olisi mun ensimmäöinen päiväni ja kaikki olisi vielä edessä......seikkailuja....rakkautta.....palaan taas takaisin jonakin päivänä!!!!

12.07.09 17.47
TERVEISET SUNNY BEATCHIN AURINKORANNALTA!!! Moi hyvät ystävät ja kansalaiset. Tulimme aamuyöllä Jessica-tyttöni kanssa viikon rantalomalta SUNNY BEATCHILTA jossa olimme viettämässä isä-tytär viikkoa. Meillä oli mukavaa yhdessä. Kävelimme päivittäin Mustanmeren rantaa pitkin aina välillä pulahtaen sinne uimaan. Ja taas jatkoimme vaellusta, uimista, vaellusta, uimista. Ranta oli 7 kilometriä pitkä ja upea. Aamupäivisin makoilimme hotellin uima-altaalla, pulahdimme välillä viilentymään, sillä siellä oli +30 lämmintä koko viikon. Kävimme parilla retkellä tutustumassa Bulgarialaiseen kulttuuriin. Nämä etelänpaikat ovat siitä hauskoja että voit siellä tutustua eri maiden ruokakulttuuriin, syödä kiinalaisessa, mexikolaisessa, italialaisessa, ranskalaisessa, intialaisessa ravintolassa vain näin muutaman mainitakseni. Olimme toki yhdessä BULGARIALAISESSAKIN illassa mukana syöden maan mukaista ruokaa. Banana Splitit ovat aina samanlaisia, olit missä maassa tahansa, siis herkullisia! Pelasimme korttiturnauksen hotellimme terassilla joka ilta katsellen samalla auringonlaskua. Jessica toimi kuvaajana sekä taltioi muutaman mainion videopätkänkin muistoksi matkastamme. Oli hieno tunne kokea tälläinen viikkko Jessicani 13v. kanssa. Olimme kuitenkin onnellisia tullessamme taas kotiin. Jerri oli meitä vastassa lentokentällä ja MURUNI oli laittanut meille hampurilaisia valmiiksi aamupalaksi. Kello oli jo yli kaksi aamuyöllä kun olimme kotona ja lähes viisi ennenkuin kävimme nukkumaan. Sitten nousin kuitenkin ylös jo seitsemän jälkeen aamulla. Keitin kahvit, luin Hesarin ja avasin nettiyhteyteni viikon täydellisen netittömyyden jälkeen. Oli hauska lukea sähköposteja, facebookin tervehdyksiä, hyväksyä muutama uusi kaverikin ja suorittaa paluu tähän virtuaaliseen maailmaan. Nyt kun kirjoitan tätä on iltapäivä jo pitkällä, kello alkaa olla viisi. Olen vastaillut ja moikannut kavereita niin sähköpostin kuin facebookin kautta. Istun parvekkeellamma ja nautin auringonpaisteesta. Eihän täällä ole ollenkaan niin huono ilma kuin olen kuullut ja saannut viikon ajan viestejä SUNNY BEACHILLE! On kyllä aivan uskomattoman ihanaa olla taas kotona! Kävelin tänään päivällä käymään MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN juomaan kahvit ja syömään yhden croisantin. Yhdessä mielessä nuo matkat eivät sovi mulle. Nimittäin mulla on taipumus lihoa matkalla. Tiedä sitten turvottaako se kuuma ilmasto minua enemmän kuin täällä. Joku kyllä sanoi että päivittäiset BANANA SPLIT jäätelöannokset sekä vierailuni ruokamaailmaan olisivat siihen syynä. No tiedä sitä. Se nyt on kuitenkin taas myöhäistä. Kiloja on tullut ja niistä täytyisi päästä taas eroon. Joudun etsimään jostakin sieluni arkistoista, alkaa olla jo aika syvältä, vanhan hyvän ohjelmani KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN TIELTÄ! Joudun siis todellakin paneutumaan siihen nyt entistä vahvemmin. Nyt aikaisemmin tänä kesänä en olekkaan vielä siihen paneutunut, vaikka mun kyllä piti. Se vaan jotenkin lipsahti ja unohtui. Mutta nyt olen päättäväinen.....niin päättäväinen että suljen sieluni oven, mieleni herkullisimmat kammiot, lukitsen ajatukseni virran ja poistan kuvankin mielikuvistani.....en vieraile PULLATAIVAASSA ja JONE, tuo kuuluisa PÄRRÄMIES, jos saa minut sinne houkutelluksi, juon ainoastaan kupin kahvia vesilasin kera. HAWAIN PRINSSI ARI WISKARI, jos tapaan häntä, niin liityn hänen seuraansa juoksemaan maratoonia, enkä lähde hänen kanssaan lounaalle syömään niinkuin olemme aikaisemmin tehneet! MELLSTENIN PARATIISIRANTA tulee olemaan vaarallinen paikka, jos nämä ilmat niinkuin on nyt ennustettu lämpenevät, niin MUNKKIRINKULAT suoraan uunilämpiminä ovat jopa UNESCON listalla luokiteltu huippuhyviksi ja orginelleiksi herkuiksi suomalisessa rantaelämässä. Joudun siis kiertämään cafe MELLSTENIN rantakahvilan kaukaa....elän vaarallista ja vaativaa elämää! Minulla on liian paljon kavereita jotka houkuttelvat minua turmion tielle ja poikkeamaan ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tieltä. Aion kysyä neuvoa yhdeltä viisaalta ystävältäni ROVANIEMELTÄ, tuolta KIRJALLISUUDEN JERRY LEE LEWIKSELTÄ, POHJOLAN ROCKYLTA, PEKKA JAATISELTA, hän osaa neuvoa minua, voisiko jäätelöä syödä ilman lakkoja ja kermavahtoa? Käyn valtavaa kamppailua itseni kanssa, tiedän ettei tämä kiinosta sinua, SE ON MINUN ONGELMANI! Koitan vain näin terapauttisesti käydä läpi mahdollisuuksia kulkea sitä KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tietäni....edes 30 päivää....vai onko se aivan mahdotonta.....ooh, nyt MURUNI tuo minulle juuri KAHVIA ja valmistamaansa MANSIKKAKAKKUA.....aloitankin ohjelmani vasta huomenn!

28.06.09 19.53
AURINKOPÄIVÄ JA GÖTEBORG!!! Pyöräilin tänään Mellstenin Paratiisirantaan jo aamuvarhain. Koskematon luonnon kauneus hiveli silmiäni. Meri oli tyyni ja aurinko paistoi jietoen mut lämpimään syleilyynsä! Sorsaparvi ui siinä silmieni edessä istuessani "omalla paikallani" pari metriä rantaviivasta. Olen katsellut näitä näkymiä ilmeisesti jo tuhansia kertoja ja aina se vaan näyttää yhtä kauniilta ja vallittavalta! Arska Kajander, yksi rannan kuninkaallisita pistäytyy moikkaamaan minua ja tuo mulle Jukka Virtasen "Kuvassa Keskellä" elämänkertakirjan luettavaksi. Mun piti tuoda Arskalle myös yksi kirja, mutta unohdin. Yritän korjata asian mahdollisimman pian. Musiikki soljuaa nappikuulokkeistani, Elvistä, Beatlesiä, Jerry Leetä, Dean Martinia, Tom Jonesia, Julio Iglesia, ym. ym.! Tässä on taphtunut taas viime viikkoina paljon, mulle sydämeen ja sieluun menneitä juttuja. Olïn perheen tyttöjen Muruni ja Jessican kanssa Ruotsissa. Kävimme Göteborgissa. Tapasin BERTIL KNUTSSONIN, TARJA BROWN-LEHTISEN, LIZ ÖBERG-HÖGBERGIN, ULF DANIELSSONIN, ROBERT NORMANIN, OLOF JOHANSSONIN. Teimme BERTILIN kanssa aikahypyn vuosikymmenien taakse useammankin kerran. Kävin Hotelli Royalissa, jopa huoneessa jossa aina asuin siellä aikoinaan majoittuessani. Hotelli Royalin nykyinen omistaja ystävällinen herrasmies JOHAN-ERIK BJÖRHAG antoi mulle hotellin oman sateenvarjon sekä Göteborg kirjan , muistoksi käynistäni "mun hotellissani"! Voin todella suositella Hotelli Royalia jos vierailet Göteborgissa. Se on tyylikäs, elegantti, liikemiesten suosima klassikko hotelli keskustassa, aivan rautatieaseman lähettyvillä! Jos osa sydäntäni jäi aikoinaan Göteborgiin, niin nytkin saatoin jättää sen osan sinne! BERTIL KNUTSSON oli edelleen sama promoottorini, ystäväni. On uskomatonta miten voi jostakin ihmisestä nin pitää, niin paljon kunnioittaa. Tuntea saaneensa häneltä niin paljon! Uskomattoman hienoa. BOXING! BOXING LIFE! On suuria tunteita. Jättää uskomattomia asioita mieleen ja sieluun. Göteborg ja BERTIL KNUTSSON on yksi varsin suuri osa tästä elämästä. Sen tuomaa ja jättämää oli myös Jönköpingissä asuva ULF DANIELSSON. Lahdessa nuorukaisena asunut ja näin hyvin suomea osaava nyrkkeilykaverini. Sain ilon tutustua UFFEEN silloin samoissa illoissa nyrkkeilessämme . Nyt hän oli tullut purjeveneellään Jönköpingistä Göteborgiin ja yhtenä yhden päivän aamuna me kävelimmekin hotellistamme hänen purjeveneelleen kahville ja tarinoimaan elämän kulusta. Tapasin ROBERT "Robbe" NORDMANIN, nyrkkeilijän toisessa polvessa. Hänen isänsä on LEIF NORDMAN, lähinnä mun aikalaisiani. ROBERT on hieno kaveri niinkuin isänsä! En tavannut nyt LEIF NORDMANIA. ROBBEN pitää "Ruotsin Mallorcalla" VRÄNGÖSSÄ Rock Room Cafeeta, jossa ruotslaiset huippunimetkin käyvät esiintymässä. Oli ihana tavata LIZ ÖBERG-HÖGBERG, BOSSE HÖGBERGIN vaimo, jonka tapasin edellisen kerran 26.2.1969 BERTLIN yökerhossa jolloin jätin haikeat jäähyväiset silloin nyrkkeilylle Ruotsissa, ystävilleni, sille kaikelle ja jätin silloin osan sydänäni sinne myös! Ammattinyrkkeilyn kielto astui voimaan 1.1.1970! Nyt se on taas sallittu Ruotsissa erikoisehdoin ja säännöksin. ROBERT NORDMAN joka toimii myös promoottorina tämän päivän ammattinyrkkeilyssä uskoo normaalien säännöksien vielä näkevän päivänvalon Ruotsissa! Tapasin myös OLOF JOHANSSONIN joka oli ainakin jonkinaikaa TARE UUSIVIRRAN managerina ja sai TAREN aikoinaan aloittamaan ammattinyrkkeilijän uransa. OLOF on toimittaja ja nyrkkeilytietäjä niinkuin ILMO LOUNASHEIMO meillä. Sitte3n on tietenkin vielä kerrottava yhdestä ystävästäni joka ei liity näihin nyrkkeilyvuosiini, vaan sen jälkeisiin aikoihin. Hän on kuitenkin BERTIL KNUTSSONIN talousjohtaja, suomalaistyttö joka aikoinaan lähti valloittamaan maailmaa ja on LISEBERGIN kautta luonnut itselleen uran BERTILIN yrityksen talouspuolella. TARJA on uskomattoman energinen, ihana, elämää monelta taholta tutkaileva ja hän jaksoi pitää meistä hyvää huolta koko viikon sekä toimia linkkinä minun ja BERTILIN välillä! Kävelimme pitkin Göteborgia . Tytöt, Muruni ja Jessica shoppailivat ostoskeskuksissa ja pitiikeissa. Minä istuin sillä aikaa kahviloiden terasseilla katsellen Göteborgilaisten vilinää. Kävimme Messuhallin edessä jossa pyysin TARJAA ottamaan kuvan minulle muistoksi. Oli paljon paikkoja jotka saivat mut tuntemaan palanneeni takaisin johonkin jossa on osa minua ja sydäntäni! Kävimme monessa hienossa paikassa syömässä ja viimeisenä iltana BERTIL ajelutti meitä BENTLEYLLÄÄN ja vei meidät syömään noin 50 kilometriä Götborgista, erittäin hienoon merenrantaravintolaan, jossa söimme pitkän kaavan mukaisesti. Ilta oli hieno! Minä, Muruni, Jessica, Tarja ja Bertil! Tunsimme molemmat BERTILIN kanssa kuinka nopeasti, aivan liian nopeasti aika on vilahtanut. BERTIL on nyt 77v. ja mina 62v. ja kun palaan päivään 11.11.966 kun ensi kertaa kohtasimme, kun BOSSE HÖGBERG ja SANDRO MAZZINGHI nyrkkeilivät Euroopanmestaruudesta rajun ottelunsa Johanneshovin jäähallissa 13800 ihmisen edessä, ottelun jonka minäkin näin silloin ihan kehän ääreltä, illassa jossa minä ottelin ensimmäisen ammattilaisotteluni! Aika on vilahtanut ihan huomaamatta. Katsoimme tämän ottelun nyt DVD:ltä yhtenä iltana BERTILIN yrityksen kokoushuoneessa jo edellä mainittujen ystävieni kanssa ja sain silloin myös tuon DVD:n itselleni muistoksi. Vaikka sanaonkin aina että nyrkkeily on suuria tunteita ja on ollut suurta mulle, niin haluaisin sanoa että sen suuruus on sen tuomissa tunteissa, tunnelmissa. Ihmisissä. Ystävyydessä jonka se on tuonnut tullessaan Se on syvällä sydämessäni. Ja Göteborg sekä BERTIL KNUTSSON on yksi osa sitä elämää! Tack så mycket BERTIL!!!

09.06.09 14.25
KUINKA PIENET ASIAT OVAT SUURIA!!! En voinnut olla palaamatta tänne virtuaaliseen maailmaan nyt kun tuossa paripäivää sitten tein paluuni siihen. Tänään aamulla katsoin taas ikkunasta ulos ja seurasin aamu-tv:n sääuutisista, ettei auringonpaistetta olisi tänään eikä taida olla huomennakaan tiedossa. Ajattelin etten anna sen häiritä vaan otin MONARK polkupyöräni ja lähdin ajelemaan rantateitä pitkin Kauppatorille stadiin kahville. Ja ah, mikä elämys se olikaan. Kuuntelin lintujen iloista laulua, Haukilahden venesataman kohdalla purjeveneiden purjevaijerit kilkattivat mastoja vasten, merenrantaa pyöräilessäni aaltojen liplatus oli kuin hiljaista musiikkia, tuuli humisi puissa ja lokkien syksyessä jostakin korkeuksista kirkaisten alas yrittäessään tavoitella jotain saalista merestä, tunsin kuin olisin ollut luonnon konsertissa jossa huikeat näkymät hivelivät silmiäni. Kun nouset ylös Lauttasaareen ja ajat Isokaarta pitkin puiden reunustamaa pyöräilytietä, tuttua katua jo monien vuosikymmennien takaa, yli Lauttasaaren sillan, Ruoholahden kanaalinrantaa, tulen Hietalhdentorin ohi ja pyöräilen kohti Kaivopuistoa, ohi Carusellin, ohi Ursulan, ohi Klippanin ja saavun Kauppatorille. Istahdan Snellmannin kahviteltalle. Tälläisenä päivänä ei niin kovin montaa ihmistä siellä ollut, mutta se mun tunne, kymmenien vuosien kokemuksesta näistä paikoista saa mut tuntemaan onnellisuutta, tää on mun city, mun stadi. Olen etuoikeutettu, että saan edelleen asua ja kulkea täällä näitä reittejä, kuunella näitä luonnon ihania ääniä. Ihmettelen että nämä pienet asiat voivatkin tuntua niin suurilta. Muutenkin olotilani elämästä on suorastaan huikea. Olen tavallaan lakannut olemasta, en ole enään työelämässä mukana. Ei ole oikeastaan mitään ihmeempiä suunitelmissakaan. Vain elämää arkipäivässä ilman arkipäivää. Elämä tuntuu juhlalta. Olen tavallaan kaiken uuden edessä, ilman tulevaisuuden menestymisen paineita. Ei ole edes tulevaisuutta. On vain tämä päivä sellaisena kuin luoja sen suo! On perheeni, joka on suuri asia, vaikka se on normaalia, mutta tunnen kuitenkin sen suuruuden. On musiikki, joka tuntuu aina vaan paremmalta vaikka olen suurempaa osaa siitä kuunellut jo myös kymmeniä vuosia. Pieniä asioita mutta tuntuu hyvältä. Kotiin tullessani olin ostanut Kauppatorilta uusia perunoita. laitoin kiehumaan, ja söin niitä savustetun lohen kanssa, salaattia ja ruisleipää, enkä varmasti ensi kertaa elämässäni, mutta se maistui hyvälle.....niin hyvälle. Ihmetteln tässä sitä, että vaikka olen nyt eläkkeellä, olen tavallaan nyt syrjässä kaikesta tavoitteista, unelmista, menestyksen paineista, niillä ei ole enään merkitystä ja tunnen kuitenkin elämän merkityksen suurempana kuin koskaan. Janoan iloa, hyvää mieltä, rakkautta ja ystävyyttä. Olen kiinnostunut niistä! Ihmeellistä tämä elämän kulku. En jää nyt pohtimaan enempää näitä asioita, kerroin vain fiiliksiäni ja tunteitani tänään ja jään nyt katsomaan miten tää kaikki jatkuu. Ensi viikolla olen Göteborgissa, tapaan Bertil Knutssonin.....promoottorini, ihmisen joka antoi mulle tilaisuuden Ingemar Johanssonin kanssa aloittaa ammattinyrkkeilijänä 1966 heidän tallissaan, oli silloin 19v. ja nyt kun tavataan Bertilin kanssa, olen 62v. ja Bertil 78v. ja ystävyytemme ja kunnioitus välillämme on säilynyt kaiken tämän ajan. Upeata. Pienistä asioista tulee aina vain suurempia. Nyrkkeily, niin nyrkkeily, hitto kuinka paljon siihen on mahtunutkaan elämää. Itseasiassa, hitto kuinka paljon tähänkin 62 vuoteen on mahtunut elämää! Niin paljon pieniä asioita joista on tullut mulle suuria!!! On pakko tuntea onnellisuuta, kiitollisuutta ja iloa! Palaan taas varmaankin heinäkuussa takaisin tämän kirjoittamisen pariin, tunteitteni ja tunnelmieni kanssa, toivottavasti se ei ole liikaa teille! Voikaa hyvin, PIENET ASIAT VOIVAT OLLA SUURIA!!!

07.06.09 8.39
LIVAHDUS KUIN OVEN RAOSTA!!! Hei YSTÄVÄT, nyt musta alkaa tuntua kuin lomat olisi pidetty, ainakin tästä blogin kirjoittelusta. Tuli ihan vastustamaton halu palata tämän VIRTUAALI BOXINGSTARIN tarinoinnin pariin. Tarkoitukseni oli pitää taukoa ihan syksyyn saakka ja tehdä COME BACK vasta silloin ja keskittyä rantaelämään ja auringossa köllöttämisen. Mutta eiväthän nämä ilmat oikein siihen nyt kannusta. Tosin sain aurinkoannokseni taannoisella KYPROKSEN matkallani, joten aurinkonälkäkin tuli jo osittain tyydytetyksi. Palaan siis takaisin kirjoittelemaan näitä pieniä juttujani ilman sen suurempia tavoitteita kuin ajankulukseni ja ilahduttaakseni mahdollisesti teitä muutamia, jotka olette seuranneet juttujani. Teitä on todellakin muutamia, siitä olen saannut vahvistuksen muutamilla viesteillä joissa olette toivoneet paluutani takasin kirjoittamisen pariin. Sehän on ilahduttanut minua kovasti. Luulin että tuo FLORIDAN EMIIRI, OSKU KANERVA olisi ainoa joka käy lukemassa juttujani. Siitä tuleekin mieleeni että kuulin luotettavalta taholta, EMIIRI on kuulemma laskeutunut yksityiskoneellaan SEUTULAAN viime viikolla ja viettää muutaman viikon Suomessa. Ehkä me tapaamme tässä lähiaikoina ja hänen sihteerinsä saattaa soittaa minulle joku päivä tapaamisen kartoittamiseksi! Lausun nyt tässä lämpimät tervetuloa toivotukset FLORIIDAN EMIIRILLE kotimaassa vierailun ajaksi. Muutenkin tässä on tapahtunut taas yhtä sun toista mielenkiintoista ja jännittävääkin, joista voin palata asiaan sitten syksyn tullen, kun ne asiat ovat ajankohtaisia. Jää ainakin jotain mikä voisi hiukan pitää uteliaisuutta yllä? LIVAHDAN nyt ihan kuin OVENRAOSTA takaisin tänne kertomatta siitä kenellekkään ja jatkan epämääräiseti niinkuin aina, juttujani, tarinointejani, sellaisina päivinä kun näppäinsormet syyhyävät ja läppärini on mahdollisesti mukanani jossakin kahvilla istuessani. Annan elämän aaltojen kuljettaa ajatuksiani, päiviäni sellaisena kuin ne luonollisesti kulkevat, laitan soimaan NANCY SINATRAN ja DEAN MARTININ "THINGS" kappaleen ja suosittelen kuunneltavaksi teillekin, se on ihana, se on RAKKUTTA, se on YSTÄVYYTTÄ! Sen löydätte YOUTUBEN tai mun FACEBOOK profiilisivultani.........THINGS......palaan taas jonakin päivänä......aurinkoista päivää! HARRI

28.04.09 13.16
SUMMERTIME!!! Olen tullut aamupäivän pyöräilyretkeltäni ja istun parvekkeellamme. ELVIS laulaa rakkauslauluja. Kuppi kahvia on edessäni. Aurinko paistaa ohuen pilviverhon takaa ja lämmittää hieman. Mutta olemme menossa kohti kesää ja mun on kuin kello ikään siirryttävä omaan kesäaikaani, vaihdettava herätyksen soittoääneksi SUMMERTIME! On aika katkaista muutamaksi kuukaudeksi tämä virtuaalinen ja sähköisten viestimien maaailma. Jättäytyä auringon säteiden, joskus pilvien sateiden armoille seuraamaan luontoa, merta, joutsenia, tipusia rannoila. Vierailla toreilla ja terasseilla. Tehdä pieniä matkoja ja ennenkaikkea viettää tälläisen vanhenevan miehen eläkepäiviä, rauhallisesti ja harmoonisesti. On aika sulkea kännykät (molemmat kaksi) sillä tuskin minua enään kukaan kaipaa ja jos kaipaat ja haluat ottaa yhteyttä niin sähköpostia voit lähettää osoitteeseen harripiitulainen@gmail.com käyn välillä tsekkaamassa kyllä postin, kun olen tietsikan äärellä! FACEBOOKISSAKIN käyn kun netti sattuu edessäni olemaan, aurinkopäivinä saattaa olla harvinaisempaa. Perjantaisin kahvitellaan KAHVITTELIJOIDEN kanssa cafe ESPLANADISSA aamupäivisin. CARUSELISSA, URSULASSA, KAUPPATORILLA tai JAVAN terassiltakin mut saattaa löytää ja kesän ajan ainakin MELLSTENIN PARATIISIRANNASTA hyvin usein. TUKHOLMA, GÖTEBORG, KÖÖPENHAMINA myös mahdollisuuksien rajoissa, RHODOS, MALLORCA, IBITSA, niiden joissakin kahviloissa on mahdollista nähdä kesän aikana. ELVIS laulaa edelleen rakkaudesta. Hain toisen kupin kahvia ja aurinko alkoi lämmittää vähän enemmän. SIIRRYN nyt siis KESÄAIKAAN ja palaan ilmeisesti jälleen syksyllä jos luoja sen suo takaisin VIRTUAALIMAAILMAAN....nyt AURINKOELÄMÄ kutsuu.......HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE.......muistakaa sähköposti osoitteeseen harripiitulainen@gmail.com......SUMMERTIME!

27.04.09 6.59
AAMUINEN HETKI JA UUSI VIIKKO EDESSÄ!!! Hyvä huomenta ystävät ja kylän naiset ja miehet. Olen pompannut varhain ylös, niinkuin kunnon eläkeläisen pitääkin. Ei ole aikaa menettää tätä päivää. Katselen ikkunasta ulos. Oi, oi, tänään on on harmaan tuntuinen päivä tulossa. Oravat ovat kuitenkin jo täydessä vauhdissa ja kiipeilevät ja telmivät pihapuissa. Linnut sirkuttavat kevättä. Ajatuksiini tulee näitä pirteitä luonnonilmiöitä katsoessani tuo ihana ystäväni tuolta FLORIDASTA, OSKU KANERVA 67v. joka on pirteä kuin nuo oravat ja pikkutipuset tuolla pihapuissa. Puhuimme OSKUN kanssa tässä pari päivää sitten puhelimessa vähän elämän fiiliksistä ja OSKU kertoi kuinka hän aina aamulla herätessään on täynnä intoa tulevasta päivästä, utelis mitä kaikkea tapahtuukaan tänään? Ihana tuo OSKU, 67v. ja täynnä elämän iloa ja energiaa. Tuntui hyvältä kuulla taas tarinoita, muisteluita, kuunella runoja joita siinä kaikkien juttujen välissä OSKU välillä lausahteli. Kuuntelin OSKUN loistavan radiohaastattelun YLELTÄ, joka oli tehty siellä FLORIDASSA ja näin OSKUN istumassa kotitalonsa terassilla, ihailemassa turkoosinsinistä merta ja hienohiekkaista palmujen reunustamaa rantaa ja syömässä BANANA SPLITIÄ ja hymyillen ajatellen, maistuis varmaan HARRILLEKIN! Nautin tästä että OSKULLA on elämä hallussa. No meillä nyt siis tämä aamu aukesi harmaana mikä ei tarkoita sitä että se olisi sitä koko päivän. Minäkin olen taas utelias, mitä tämä viikko tuo tulessaan? Ainakin VAPPU on tulossa muutaman päivän kuluttua ja se otetaan vastaan meillä parin hyvän ystävä pariskunnan kanssa. Parit treenit vielä tällä viikolla. Pyöräilyä. Niin tein jo sen ensimmäisen pyöräretkeni taas stadiin, CARUSELLIIN ja KAUPPATORILLE, missä "älymystö" AARNO LAITISEN ja SEIJA SARTIN johdolla olikin jo myös palannut torille ja istuin hetken heidän seurassaan. Yksi kesän merkki. KAUPPATORI, AARNO LAITINEN ja SEIJA SARTI ystävineen.Yhden sympaattisimmista musiikki ihmisistä, HEIKKI SARMANNON näin CARUSELISSA ja hän kertoi että hänellä on vuodelta 1954 saamnsa VIIPURIN NYRKKEILIJÄIN jäsenkirja edelleen tallessa. Jouduin laittamaan vielä hiukan paremmaksi, mulla on 30.5.1947 VN:n jäsenkirja tallella! No VN:n ja stadin poikii ollaan HESSUN kanssa. Siinä on kanssa uskomaton energialla täytetty mies jossa ei vuodet näy! Antaa mulle uskoa ja tavoitetta. Olen kuitenkin mutaman vuoden nuorempi edellä olevia herrasmiehiä. Ja hei ystävät. AURINKO on palannut ja paistaa nyt kirkkaasti. Ei tarvinnut kuin vähän aikaa ajatella aurinkoisia kavereita ja asioita, niin sieltähän se jo tuli esiin! Elämä on ihanaa, kun sen oikei ymmärtää ja paljain siivin lennän niinkuin joutsen......Ei muuta kuin aurinkoista ja hauskaa viikonalkua! PIENET asiat ovat SUURIA!!!

23.04.09 19.32
LÄMPENEE!!! No onpas tämä hienoa. Nimittäin se että ilmastomme täällä on saamassa lisää lämpöasteita. On saannut jo tänään ja saa kuulemma viikonlopuksi vielä lisääkin. Kyllä sitä olen kaivannutkin, kun olen aamupäivisin taas harjoitellut kesäsäistä intohimoani pyöräilyä. Olen pyöräillyt varovasti Tapiolaan kahville aamuisin, mutta viileä pohjoisen tuuli on kyllä koetellut kesäistä mieltä ja intohimonani. Asteita on ollut noin viisi astetta ja kun tuuli vielä mereltä on antanut sille lisää viileyttä on intohimoni lämpeneminen ollut kovilla. No nyt tänään olikin jo ihan toinen juttu. Eilen oltiin muuten kuuntelemassa Espoon alkaneessa APRIL JAZZISSA aivan ihanaa ja loistavaa EMMA SALOKOSKEA Espoon Kulttuurikeskuksessa. Näkyi Presidenttimme TARJA HALONENKIN olevan puolisonsa kanssa samassa konsertissa. Nyt kun vietän todellakin jo eläkepäiviäni ja treenitunnit loppuvat ihan kohta, vain mutama tunti jäljellä, koitan löytää uusia INTOHIMON aiheita. Se mitähän ne ovat, en ole vielä oikein ehtinyt miettimään. Rantaelämää tietenkin MELLSTENIN PARATIISIRANASSA, teraseilla hengaaminen, tämä pyöräily, konsertit kuuluvat luonollisesti intohimoihini. Tää tekee tästä tulevasta kesästä aivan poikkeuksellisen, mitä voisinkaan keksiä ruokkimaan INTOHIMOANI? Huomenna on aamupäivällä KAHVITTELIJOIDEN kahvittelutilaisuus cafe ESPLANADILLA ja on tietenkin mielenkiintoista nähdä ketä ilmestyy paikalle? Voisinkin siellä käynistää keskustelun, mitä uusia intohimon aiheita voisikaan täältä stadista löytyä ja tiedän, että porukka joka käy kahvilla on lähes asiantuntijoita intohimon alueelta! Joo näinhän se on, kysyvä ei jää vailla intohimoa! Nyt mun on kyllä varmaan parempi lopettaa ja palata taas jonakin päivänä asiaan ehkä vähemmän intohimoisena tai sitten ei!

16.04.09 10.51
YLLÄTTÄVÄÄ ETTÄ ELÄMÄ JAKSAA EDELLEEN YLLÄTTÄÄ!!! Istun jälleen kerran täällä yhdessä mielipaikassani satdin sydämessä. Paikkahan on cafe JAVA ja sen toinen kerros josta avautuu loistava näköala katunäkymään ja ihmisiin jotka kulkevat virtana alapuolellani, yli Mannerheimintien kohti Sokosta ja Rautatieasemaa tai Mannerheimintietä kohti Stockmannia ja Erottajaa. Olen yllättynyt kuinka tunnen edeleen näitä samoja hyviä fiiliksiä stadista jotka ovat kotoisin jo 60-luvulta, kun hengasimme baareisssa täällä kekustassa. Fiilikset ja sydämeni sykkii edelleen fiiliksiä ja rock and rollia. nauttii elämästä. Yllättyy aamusta kun heräät ja näet, on tulossa aurinkoinen päivä.....terassipäivä jossakin. Olen saannut puhelinsoiton virallisesta instanssista että eläkehakemukseni on hyväksytty ja olen siirtynyt eläkkeelle 1.1.2009......heh, kuulostaa uskomattomalta. Olen siitäkin ihan todella yllättynyt! En tosissani uskonut että koskaan siirtyisin eläkkeelle, että koskaan ehtisikään niin pitkälle tässä elämässä! Ja mikä hauskinta ja yllättävintä, en todellakaan osaa kuitenkaan kuvitella itseäni eläkeläiseksi, sillä tunnen että sama uteliaisuus, malttamattomuus päivään täyttää muy heti herätessäni. Olen aina koittanut ottaa päivän vastaan sellaisena kuin se minulle aukeaa ja minkäläisena LUOJA sen suo! En ole odottanut päivältä mitään erikoista, mutta näitä erikoisia päiviä on kyllä siunautunut aika paljonkin ja istuessani tässä läppärini kanssa muiden "nuorten" kanssa joita tämä tämän JAVAN yläkerta on täynnä, läppäreineen, mua vähän hymyilyttää....eläkeläinen! Oltiin muuten MURUNI kanssa tiistai-iltana TORNIN AMERICAN BARissa kuuntelemassa IRA KASPIA PETERINSÄ kanssa sekä ILKKA ALANKOA joka aloitti esiintymiensä CHARLIE CHAPLININ loistavalla SMILE sävellyksellä ja mieleeni nousi samalla myös yksi suuri suosikini takavuosilta HARPO ja nyt näihin suuriin suosikkeihini haluan lisätä myös ILKKA ALANGON joka oli loistava tässä ihanassa pienimuotoisessa klubi illassa. PETER joka säesti niin IRAA kuin ILKKAA kitaralla oli virtuoosimaisen hyvä ja IRA SUPER JAZZLADY, makee ilta. Olen kiitoksen velkaa IRALLE, PETRILLE ja ILKALLE! Uskomattomia taiteilijoita! Eilen kävin moikkaamassa JOHNNY KNIGAN JAAKKO PIETILÄISTÄ KNIGAN toimistossa, joimme caputzinoa, juteltiin ja sain ihani kirjoja, ensimmäiseksi tuon PHJOLAN ROCKYN PEKKA JAATISEN viidennen ja viimeisen LAPIN SOADSTA kirjoittamasta kirjasarjasta ja laitoin sen jo eilen kirjahyllyyni neljän aikaisemman viereen ja luen sen sitten kesällä MELLSTENIN PARATIISIRANASSA, niinkuin myös RONNIE WOODIN, JOHNNY CASCHIN, JOHN LENNONIN, HURRIGANESIN ja muutaman muun rock and roll aiheisen elämänkerta kirjan! Kiitos JASKA! Aion tehdä itseni kanssa valmennussopimuksen ja maksan koko eläkkeeni siitä että valmennan itseäni takaisin 10 erän säkkikuntoon, tosin sopimus alkaa vasta syksyllä sillä nyt mulla alkaa ihan kohta pyöräilykausi, rantakausi, aurinkoelämää rannoilla ja terasseilla ja rock and rollin parissa, ihan sitä samaa mitä tää elämä on aina ennekin ollut. Vaikka ulkokuori rapistuu ja vanhenee, sielu voi hyvin ja nauttii päivistä sellaisena kuin ne aukee ja LUOJA ne minulle suo! Ja odotan edelleen, vieläkä elämä yllättää, onko rakkautta, onko ystävyyttä, onko seikkailuja, onko aurinkoisia päiviä rannalla? Jatkan nyt päivää, hakemalla toisen kahvin ja croisantin. Ja sitten lähden kävelemään KAIVOPUISTOON ja CARUSELLIN terassille ja huomenna aamupäivällä KAHVTELLAAN jengin kanssa Cafe ESPLANADISSA aamupäivällä! Ja illalla katsotaan tuota ihanaa MARIA, MARIAA TV.stä! Että tälläistä tänään......FLORIDAN EMIIRILLE OSKU KANEREVALLE terveiset ja fiiliksiä.....ELÄMÄ on yllättävän ihanaa!!!

13.04.09 20.39
ARKIPÄIVÄT EDESSÄ JA JOTAIN ON HUKASSA? Niin se vaan tämä pääsiäinenkin on kohta syöty, oho, tarkoitan siis ohitettu ja vietetty. Oli mukavat kolme päivää ja yllättävän nopeastikin ne menivät. Pitkäperjantaikin jonka pitäisi olla pitkä, loppui ihan alkutekijöihinsä. Vaikka aloitin sen jo aikaisin aamusta vierailulla AMERICAN CAR SHOWSSA jonne LASSE NORRES oli mut ystävällisesti kutsunut. Oli mukavaa nähdä siellä paljon tuttuja taas jopa vuosikymmenien takaa sekä niitä amerikan autoja, vieläkin useamman vuosikymmen takaa. Sekä brätkiä. Urheiluautot tekivät vaikutuksen ja saivat ajattelemaan jos luopuisin seutulupusta ja julkisista kulkuneuvoista ja ostaisin urheiluauton. Mietiskelin tätä kysymystä tänään ajaessani bussilla Kamppiin ja mennessäni mielipaikaani cafe Javaan ja sen toiseen kerrokseen juomaan kahvia herkullisen suklaakuorrutetun croisantin kera. Katselin ikkunasta ulos ja ihailin stadin sykettä joka näin toisena pääsiäispäivänäkin oli ihan sykkivä. Siinä näitä syvällisiä ajatuksia miettiessäni yht`äkkiä mulle valkeni, MIKÄ ON HUKASSA? No sehän on tietysti se mun ASKEETTINEN ja KURINALAINEN tieni jota olen yleensä vaeltanut, silloin kun en ole siltä poikennut. Tunsin heti saavani voimaa ja tunsin että aion tyytyä jatkossakin täysin julkisiin matkustuspalveluihin matkatessani tätä Matinkylä - Kamppi akselia. Koitan löytää jälleen sen ASKEETTISUUDEN aj KURINALAISUUDEN tieni. SE vaatii taas ehdotonta välttelyä vierailusta kahviloissa ja yökerhoissa, kaiken vähänkin luxsuselämään viittaavan torjumisen. Kävinkin tässä jo pariin kertaa kokeilemassa tämän pääsiäisen aikana MONARK polkupyörääni, fillaroiden MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN kahville. Tyrmistyin vain siitä kuinka raskasta taas tuo pyöräily oli. Tulee vaatimaa taas parin-kolmen viikon totuttelemisen ennekuin voin ajatellakkaan pyöräilyä Kauppatorille tai Caruselliin. Olen todella ASKEETTISEN ja KURINALAILEN ELÄMÄN tarpeessa. Luulis että sen löytäminen olisi minulle helppoa, sillä minähän rakastan yksinkertaista, harmaata ja yksinäistä elämää, mutta sen löytäminen on ollut yllättävän vaikeaa. Olen kuitenkin toiveikas, että ikä ja vuodet opettavat minua aina vain enemmän ja antaa näin ollen suuremman mahdollisuuden sen löytämiseen. Olisin varmasti jo löytänytkin sen jos ystäväni eivät olisi niin värikkäitä, niin elämää pulppuvia ja toisi tätä värikkyyttä ja sykettä myös minun ulottuvilleni ja näin sitten poikkean valitsemaltani ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tieltäni jota muuten kulkisin. Ihanaa että pääsiäinen on ohitse ja arkipäivä koittaa. Jännitän kovasti mitä taas ensi viikko tuo tullessaan, pysynkö valitsemallani tiellä yksinkertaisen elämän parissa, ei GLAMOURIA, ei SÄIHKETTÄ, vain harmaata vaellusta pitkin merenrantoja??? Huomenna on tosin pieni kiusaus poiketa valitsemaltani tieltä pikkaisen, Tornin American Bar;ssa esiintyy huomenna IRA KASPI vierailijan ILKKA ALANKO ja olen oikeastaan lupautunut menemään sinne heitä kuuntelemaan.....no pakko joustaa, sanoisi yks ystävänikin tähän.....Hyvää viikonalkua, palaan taas jonakin harmaan päivänä!

09.04.09 10.55
PÄÄSIÄINEN AVAA KEVÄÄN!!! Oh, kuinka ihanaa, ulkona paistaa aurinko ja vaikka kävellessäni tänne äsken merenrantaa pitkin ja tunsin kuinka jäätävän kylmä tuuli vielä meni läpi kevätpuseroni ja käsiäni paleli, kun olin lähtenyt ensi kerran liikkeelle ilman sormikkaita, niin nyt täällä sisällä lämpimässä, on edessäni kuppi kahvia ja croisantti. Edessäni aukeaa Kaivopuiston merellinen näkymä, yksi stadin hienoimmista. Niin, istun cafe CARUSELLISSA, ikunapöydässä ja odottelen PÄRRÄMISTÄ tänne kahville. Juodaan pääsiäiskahvit ilman tipuja. Tää on kyllä ihan pyörryttävä tunne, kevään aukeamin, alkaa päivät lämpenemään, aurinko lämmittää aina vain enemmän. Tiedän OSKU ettei tämä sinulle ole kuin arkipäivää siellä FLORIDASSA ja olet varmaan jo unohtanutkin miltä se tuntuu meistä jotka asuvat täällä arktisissa oloissa POHJOLASSA? No meillähän on ne omat kuumat muistomme, josta eilen olikin juttua yhden kaverin kanssa, mutta en voi tässä kertoa siitä enempää, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka me OSKUN kanssa vielä ratsastaisimme yhdessä kameleilla pitkin välimerenrantaa, yhä uudelleen ja uudelleen? Olen pumpannut jo pyöräni renkaat ja odottelen vielä hiukan päivien lämpenemistä, niin pyöräilykauteni voi taas alkaa. Pari kuukautta niin RANTAKUNINKAALLISET kokoontuvat taas MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN. On mielenkiintoinen kesä edessä, ei enään KESÄLEIRIÄ vaan täydellinen paneutuminen rantaelämään ja antautuminen auringolle ja jo vanhan "suhteemme" syventäminen syvään rusketukseen. luulen etten uskallakkaan asettaa itselleni enempiä vaatimuksia, kuin pyöräilyä ja rantaelämää Mellstenissä, joka jo sinänsä tuo varmasti paljon säpinää mukanaan, joten eiköhän jäädä odottelemaan KEVÄTTÄ ja KESÄÄ, kun tuo PÄRRÄMIESKIN näyttää tuolta tulevan! HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

02.04.09 13.19
TORSTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ JA KEVÄTTÄ! Kyllä tuntuukin taas keväiseltä fiilis. Jo aamulla ulos astuessani kotonta linnut lauloivat Matinraitilla jolla asun. Tää on uskomattoman makeeta taas. Nyt istun jälleen mielipaikassani cafe Javan toisessa kerroksessa ja katson auringon valaisemaa katuvilinää alapuolellani. Edessäni on kuppi kahvia ja chiapata kanajuttu. Herkullista. Olen tullut juuri Kisahallista pitämästä treenituntia yhdelle vasenkätiselle kuntonyrkkeilijälle. Tää on todella kiva mesta. Musiikki soi talon puolesta ja stadi tarjoaa citymaiseman ihmisineen. Virittelin tänään FACEBOOKIIN sinne mun profiilisivulleni taas musiikkivideoita, niinkuin teen melkein päivittäin. Nyt kuitenkin laitoin sinne muutaman JULIO IGLESIAKSEN aivan ihanan biisin. Mutta tiedän että se on yleensä suomalaiselle liian tunnelmallista, liian pateettista, liian romanttista, liian tunnelmallista. Vaan mullepa se on kuin nyrkki silmään kehässä, siis varsin osuvaa. Minä taidankin olla parantumaton romantikko, haaveilija, unelmien toteuttaja ainakin henkisellä puolella. Joskus niitä unelmia on toetutunut ihan oikeasti elämässäkin ja tunnen oikeastaan myös eläneeni aina UNELMA ELÄMÄÄNI. En ainakaan voisi toivoa enempää kuin olen jo saannut. Rakstan tunteita, rakastan elämää, hyvin pienimuotoistakin elämää. Nytkin tunnen juuri nyt, eläväni juuri sitä mun elämääni, istuessani tässä cafe JAVAN toisessa kerroksessa tämän läppärini ja ajatuksieni kanssa. En tarvitse oikeastaan nyt mitään, paitsi toisen kupin kahvia, jonka taidan nyt tässä välissä hakea. Ah, ne tunteet, niitähän on niin monia versioita, mutta yksi niitä koettuja on tietenkin sieltä nyrkkeilykehästä. Tässä vaiheessa OSKU valpastuu tätä lukiessaan, sillä tietää mistä mä kirjoitan. Se tunne siellä pukuhuoneessa kun odotat matsia, ei voisi pitää suurempaa epävarmuutta ja pelkoa sisällään. Se pelko ei ole sitä että sinua lyödään, se pelko on sitä, että sinä ett ole parempi kuin se toinen. Sitä ettet onnistu niin hyvin kuin sinulta odotetaan. Ettet ole niin hyvä kuin sinun on kerrottu olevan. Siellä pukuhuoneessa se tuntikin on pitkä ja siihen mahtuu tunteiden koko kirjo, tuskan hiki valuu niskaasi ja vartaloosi pinestäkin verryttelystä siellä. Se on totuuden hetki! Olet siellä itsesi ja itsesi kanssa ja yrität vakuuttaa itsellesi olevasi kova, hyvä ja voittavasi ottelun! Kun tulee käsky lähteä kehään on se helpottava tunne, nyt se sitten ratkeaa mistä sinut on tehty....voittaja vai häviäjä? Kuljet kohti kirkkaasti valaistua kehää yleisömeren läpi, saat kannustusta ja saat jossakin tilanteissa myös päinvastaista suhtautumista. Se kuuluu pelin henkeen! Imet itseesi sen kaiken sähkön, agressiivisuuden ja kun nouset pieniä rappusia kehään olet valmis kohtaamaan totuuden ja vastustajan ja myymään nahkasi ja statuksesi mahdollisimman "kalliisti"! Astut leijonan kitaan. Olet GLADIAATTORI! Taistelet loppuun asti vaikka se olisi murskaava! En tiedä missä voisi tuntea näitä tunteita, mitä nyrkkeilijä nyrkkeilykehässä kohdatessaan toisen nyrkkeilijän, joka on huippuvalmistautunut ja on valmiina tuhoamaan urasi ja statuksesi! Ja niinkuin OSKULLA on ollut tapana sanoa....."aiheuttaa vastustajalle mahdollisimman kova aivotärähdys". Niin, ollaan oltu OSKUN kanssa yhdessä monissa kehissä aina AFRIKKAA myöten, seisty vierekkäin sinivalkoinen verryttelypuku päällä ja nautittu tunnelmasta ja näistä tunteista....se on mahdollista vain NYRKKEILYSSÄ! No tämä on vain yksi tunnemaailman juttuja, sitten on tietenkin se ystävyys......on rakkaus.....on elämä.....niinkuin huomaatte olen pateettinen, olen romantikko, ei ihme että rakastan JULIO IGLESIAKSEN lauluja, nautin katsoa hänen esiintymisiään tyylikkäässä puvussaan, tunnelman luomista, tyylikkyyttä esiintymisessä missä koko vartalo viestii rakkauden tunnelmista, kädet tekevät eleitä kuvastaen onnellisuutta, onnea, pettymystä, menetystä.....niin ja kai se on mulla jo tietenkin jo tämä ikä, kun sitä katsoo asioita ja muistoja jo niin pitkien aikajaksojen takaa, mutta sydän ja mieli, se tuntuu vieläkin uskomattoman nuorelta, herkältä, uteliaalta? Olen vieläkin valmis kävelemään kohti kehää "hengessä" valmis kokemaan tunteita, voittoja ja tappioita, iloja ja suruja, onnistumisia että pettymyksiä......näistä tunnelmista ei voi estyä kukaan sillä se kuuluu ELÄMÄÄN.....toivotan kuitenkin kaikille taas tänäänkin ONNEA ja ONNELLISUUTTA......makee päivä tänään! Haen nyt sen toisen kahvin ja yhden korvapuustinkin!

01.04.09 10.50
PARIISI JA AAMIAINEN WANDAS ROCK AND ROLL CAFEESSA!!! Tänään heräsin Pariisissa keväiseen aamuun Hotelli EXCELENTISSÄ, noin 400 metriä Riemukaarelta. Olen yöpynyt siellä aikaisemminkin, joten se on tuttu paikka. Puin aika nopeasti päälle ja lähdin aamiaiselle CHAMS ELYSEELLÄ olevlle WANDAS ROCK AND ROLL CAFEEHEN. Se on juuri avattu uusi must mesta PARIISISSA! Kevät on jo selvästi pidemmällä kuin stadissa ja jo näin aamusta on lämmin. En voi olla huomaamatta ranskalaisten naisten tyylikkyyttä heidän kävellessään mikrohousuissaan ja jakuissaan korkeakorkoisine kenkineen CHAMS ELYSEETÄ, pitkässärisiä ja hoikkia! Tulin WANDAS ROCK AND ROLL CAFEEN eteen ja kun avasin oven tulvahti WANDA JACKSONIN raaka rokkanroll ääni kuin hyökyaalto päälleni, paikka oli pullollaan ihmisiä, tuntui kuin aamiaisastiatkin olisivat rokanneet pöydillä! Tunsin heti että tää on mun mesta! Katseeni tavoittaa LASSE KVISTIN pöydästään, LASSE jonka kanssa olin sopinut aamiaisesta oli kasvattanut pitkän tukan sitten viime kesästä kun viimeksi tapasimme MELLSTENIN PARATIISIRANNASSA. Tervehdimme toisiamme ja istun pöytään. LASSE on jo tilannut meille WANDAS ROKKIBURGERIT. LASSEN pitkä tukka selittyy sillä, tämä entinen THE BOYS yhtyeen kitaristi kertoo nyt PARIISISSA tehneensä paluun musiikkimaailmaan ja perustaneensa bändin joka käyttää ytimekkäästi nimeä THE ROCK! Meillä on myös tänään vähän asioita LASSEN kanssa, sillä olen niin ihastunut PARIISIIN ja sen sykkeeseen että ajattelin ostaa pienen yksiön PARIISIN vierailujen ajaksi. Tänään menemme katsomaan yhtä yksiötä, joka on aika hyvällä puistomaisella alueella SEINEN rannalla, tosin noin 2 kilometrin päässä tästä keskustasta, mutta kattotasanteella, josta on näkymä SEINELLE ja ulppeena häämöttävästä EIFFELTORNISTA. Sitten uutinen vielä OSKULLE, joka muuten soitti mulle eilen FLORIDASTA, täällä Ranskassa on tämä huhtikuun ensimmäinen päivä aina KAMELEIDEN suojelupäivä ja kameliput liehuvat tangossa.......meillä taas tämä päivä on APRILLIPÄIVÄ, joten APRILLIA. En sittenkään ole siis PARIISISSA vaan ESPOOSSA ja äsken kävelin kylläkin ihanassa aamuauringossa pitkin rantateitä, WANDA JACKSONIA tosin kuunellen, tänne ISOON OMENAAN cafe PREZZOON kahville ja croisantille. Mutta ei hassumpi päivä ollenkaan. Iltapäivällä sitten stadiin ja BOXBOX!!!

31.03.09 13.05
TAAS STADILLA!!! En voi olla moikkaamatta ja kertomatta että istun jälleen mielipaikkani cafe JAVAN toisessa kerroksessa ja katselen tuota katuvilinää tuossa alapuolellani. Ratikat kulkevat, ihmisvirta kävelee yli katujen, ruokatunti on ohitse, tai sitten ovat muuten vain asioilla kaupungilla. Kuuntelen samalla nappikuulokkeistani musiikkia. Aurinko paistaa kirkkaasti ulkona ja on maaliskuun viimeinen päivä! Alkaa huhtikuu ja KEVÄT! Se tarkoittaa sitä että aurinkoisilla terasseilla vierailu alkaa kohdallani. Kevään maistiaiset.....aurinko maistiaiset! Olen jo henkisesti valmistautunut huhtikuuhun. Pitkiä kävelylenkkejä, come back salille hikoilemaan pallojen ja säkkien kanssa. Vierailuja klubeilla kuuntelemassa tuttuja muusikoita ja laulajia. KEVÄT saa villiintymään. Aurinko iloisen mielen. Vain kameleilla ratsastus puuttuu OSKUN kanssa. Perjantaiin KAHVITELLAAN cafe ESPLANADISSA mukavan porukan kanssa ja tuntuu että sekin on vain kasvamassa. Olen STADIN SLANGIN jäsen ja olen seuraillut ihastuneena tuon puheenjohtajan LASSE LIEMOLAN energiaa, joka on huikea . Kelpaa varmaan ottaa esimerkkiä. LASSE on kuin ROLLING STONES......kiviä jotka eivät sammaloidu! Olen tavannut oikeastaan taas paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Ex.raskassarjalainen JUKKA JÄRVINEN touhuaa raittiusseuran kanssa ja tekee hienoa työtä asian tiimoilta. On loistavia kavereita, JONE KRIGGSHOLM, MARKKU POUTANEN, KARI VANHAPIHA, KAITSU WALLIN, JULLE JÄRVINEN, TAPSA NIKKANEN, vahvoja personallisuuksia joikainen omine vahvuuksineen, vielä joitakin muita ja tietysti myös ihania ja hurmaavia NAISIA......selvästi kevätaurinko vaikuttaa. No eipä tässä oikeastaan muuta asiaa ollutkaan kuin toivottaa huhtikuu tervetuleeksi ja KEVÄTAURINKO ja TERASSIT! Pidän OSKU sut ajantasalla missä täällä mennään. TERVEISIN stadin sydämestä!

30.03.09 13.18
OHOH, vahingossa lähetin edellisen kirjoituksen tässä välillä salaattia syödessäni ja klik, teksti lähti virtuaalimaailman halki tänne nettisiuilleni. No ei se mitään, jatketaan tarinaa, niin sanoin että huominen on suuri arvoitus ja tarkoitan sillä niin monia erillaisia asioita joiden luetteleminen ja läpikäyminen olisi ihan turhaa puuhaa ja veisi tästä päivästä tämän päivän lumoavuuden pois. Joten en erehdy tekemään sitä. Mutta UNELMIA, niitähän pitää olla, ne antavat tähänkin päivään juuri sitä odotuksen kimelmöivää tunnetta, sitä jännitystä mitähän huominen voi tuoda tullessaan! Se mikä on mukavaa huomata on että vaikka ikää karttuu yhä vain enemmän ei tämän odotuksen ja uteliaisuuden tunne huomisesta ole mihinkään hävinnyt ja tunne siitä että MAAILMA ON KAUNIS on sydämessä..... tulee taas BADDINGIN kappale mieleen.....jatkan nyt kanasalaatin syömistä, tämän päivän lumoavuutta ja toivon kaikille hyvää ja onnellista elämää......Kohta on huhtikuu ja KEVÄT!!!

30.03.09 13.06
LOUNAS MEPHISISSÄ!!! Olen syämässä KANA CEASAR salaattia MEPHISISSÄ, ei , ei ollenkaan siellä ELVIKSEN MEPHISISSÄ vaan KAMPIN MEPHISISSÄ! Olen ollut jo pari tuntia liikkeellä stadissa ja ajattelin pitää lounastaukoa salaatin ja läppärin seurassa. Täytyisi tietenkin kohta käydä FACEBOOKISSAKIN vilkaisemassa mitä sinne kuuluu? On muuten aivan ihana tunne...... huhtikuu on ihan ovella, kevät on alkamassa. KEVÄT ja sen alkaminen on kuin rakkaussuhde joka saa alkunsa ja odottaa vain sen puhkeamista kukkaan ja kuumiin tunnelmiin. Sen odottaminen on upeata..... puhun nyt KESÄSTÄ ja AURINGOSTA..... siitä kuumasta huumasta joka valtaa mielen....sitä kannattaa odottaa! Muutenhan vietän edelleen hyvin pienimuotoista elämääni, nauttien päiviästä, musiikista ja ystävistä. Huominen on suuri arvoitus

22.03.09 18.54
SUNNUNTAI, AURINKOA, BOXINGIA JA ELÄMÄÄ!!! Ilta vierähti taas eteeni nopeammin kuin olisi arvannutkaan, vaikka nousin jo varhain ylös, join pari kupillista kahvia, katsoin ikkunasta ulos ja näin, että aurinko paistoi valaisten päivän houkuttelvana eteeni. Ei mennyt kauan kun lähdin bussilla stadiin. Jäin Ruoholahden pysäkillä pois ja kävelin kanaalin rannalle. Olin ihastuksesta mykistynyt, mitä kaunein aurinkopäivä edessäni. Se kevään ensimmäinen, joka saa mut johonkin terassille kahville ulos istumaan. Oikeastaan tiesin jo mihin olin menossa ja kävelemässä. Korvissani soi nappikuulokkeistani loistavaa musiikkia, erillaisten artistien esittämänä. Poikani JERRI on tallentanut tähän musiikkikännykkääni 1200 kappaletta musiikkia, jotka heittävät mut nostalgiaan, tutustuttavat tämän päivän biisien ja musiikin tekijöihin, ihan kuin elämäni, muistoja ja myös tapahtumia tämänpäivän elämässä. Kävelen Hietalahden kautta ohi Salven, kohti Kaivopuistoa. Kaivopuiston edessä meri ei ole jäässä vaan kimaltelee auringossa. Istahdan hetkeksi penkille, aurinko lämmittää jo kasvoja. Kävelen siitä vähän eteenpäin Uuunisaaren kohdalle, jonne vie vielä meren yli ponttoonisilta, kesällä pääset sinne vain moottoriveneen viemänä. Siellä olevasta kahvilasta ostan kahvin ja korvapuustin ja menen ulos sen juomaan ja syömään. Tämä oli kevään ensimmäinen terassikahvi. Avaus kevääseen! Jatkan matkaa, mutta en pääse kuin muutama satametriä, kun jään istumaan penkille ja nauttimaan kevätauringon lämmöstä musiikkia kuunnellen. Kelailen ajatuksissani, miten voi näin pienimuotoinen elämä tuntua näin hyvältä ja suurelta. Tunnen, onnellisuutta, tunnen rakkautta, siihen sekoittuu menneisyyden haikeutta, tietoisuus siitä, etten enään ole nuori. Tietoisuus siitä, että hiekka tiimalasissa on valunut jo suurimmaksi osaksi alaspäin. Onneksi en tiedä miten paljon sitä on jäljellä? Kuitenkin huomaan jatkuvasti vain nauttivani enemmän ja enemmän elämästä, päivistä, nissä taphtuneista ja niissä tapahtuvista asioista. Tunnen vain suurta kiitollisuutta elämästä. Saamastani ystävyydestä, rakkaudesta.....toivoisin että jokainen kenen kanssa sitä olen kokenut voisi saada palan sitä minulta arvostuksena ja kiitollisuutena itselleen! Tää on uskomaton tälläinen päivä, kun ei oikeastaan tapahdu mitään, ei ole mitään suurta menossa. Vain pienimuotoista kävelyä Kaivarin rannoilla, mutta tuntuu kuin koko maailma olisi tässä ja nyt! Istuskellessani tässä penkillä aina joku tuttu tai vähän tuntematonkin istuu hetkeksi seuraani tarinoimaan ja kyselemään kuulumisiani. Tunnen taas olevani tämän kaupungin oma poika. Stadi, tää on mun city! Kävelen rantoja pitkin Kauppatorille, siitä Espaa pitkin Stockkan kulmaan, Mannerheimintietä Kamppiin ja siitä bussilla Puolarmetsän sairaalaan moikkaamaan sisartani Annea. Kotona Muru on laittanut fantastiset pihvit ja kun olen syönnyt ja nauttinut, vetäydyn pienille ruokanokosille ja torkahdan JULIO IGLESIAKSEN laulujen parissa ja aurinkoisissa fiiliksissä uneen. Herään ylös ja katselen MUHAMMAD ALISTA tehdyn dokumentin, joka tuli tänään uusintana. Huomaan että se vie mut täysin mennessään. Tunnen valtavaa ihailua taas MUHAMMAD ALIN elämään ja nyrkkeilyyn. Se vie minutkin takasin muistoihin. CASSIUS CLAY oli esikuvani monella tavalla. Oma lempinimeni oli HARRIUS PLAY. Mulla oli harjoituspaitoja jonka selässä luki tulipunaisin samettikirjaimilla HARRIUS PLAY. Dogumentissa tulee CASSIUS CLAYN ottelut ja valmistautumiset hänen ensimmäiseen maailmanmestaruusotteluihin pelättyä ja hurjaa SONNY LISTONIA vastaa.. Tuntuu aika hervottomalta, yht`äkkiä katson dogumenttia jossa vilahtaa mulle tuttuja kasvoja, valmentajia, nyrkkeilyihmisiä joita olen tavannut oikeastikin. Muistan edelleen ensi tapaamisen SONNY LISTONIN kanssa, monta muuta tapaamaista ja kohtaamista. Kuinka söimme yhdessä aamuaterioita, ruokailimme yhdessä. Vaikka SONNY LISTON oli pelätty ja hurja, hänessä oli myös lämmin ihminen, johon ainakin minä sain tutustua. Ystävälliseen, hymyilevään SONNY LISTONIIN! Suurta ihannettani MUHAMMAD ALIA en ole koskaan tavannut mutta tunnen hänen olevan sisälläni sydämessäni NYRKKEILYN myötä. Eikä se mihinkään sieltä häviä. Kuuntelin tänään kävellesäni BADDINGIN laulun KUINKA KAUNIS TÄMÄ MAAILMA ON.....muistan kuinka niitä sanoja kuunellessani ajattelin niiden yhteensopivuutta kanssani, kuunelkaahan kappaleen sanat niin ymmärrätte mitä tarkoitan......tämä ja maailma ja elämä......kuinka kaunis ja ihmeellinen se onkaan ja jännittävä......ihana ja jännä sunnuntai......ajatuksia Floridaankin!

17.03.09 11.50
SITÄHÄN SE KAIKKI ON, SITÄHÄN SE KAIKKI ON, RAKKAUTTA, RAKKAUTTA VAAN!!! Istuin äsken metrossa tai junassa kai sittenkin ja olin tulossa MYYRMÄESTÄ Espoon Verovirastosta jossa olin tekemässä vuoden veroilmoitukseni, siis vuodelta 2008 ja samalla tein yritykseni lopettamisilmoituksen. Siinä nyt kukaan ei menetä paljon, ei verovirasto, ei Suomen valtio enkä edes minä, mutta yksi jutttu siinä kuitenkin oli? Mun 1966 alkanut niin kovin vaihteleva yrittäjän elämäni sai pisteen! Ja kyllä näihin vuosikymmeniin mahtuu toki myös valtavasti kohokohtia, jopa jonkunlaista menestystä, mitä erillaisimpien juttujen kanssa. Istuessani junassa ja kuunnellessani nappikuulokkeista ISOKYNÄN kappaletta, SITÄHÄN SE KAIKKI ON, SITÄHÄN SE KAIKKI ON, RAKKAUTTA, RAKKAUTTA VAAN.....kuuntelin sanoja ja aloin itsekseni hymyilemään ISOKYNÄN laualessa, MITÄ JÄLJELLE JÄI....MUISTOJA....heh, kuinka totta nuo sanat. ISOKYNÄ on MESTARI! Nyt kun istun cafe JAVASSA yksi mielipaikkani, sen toisessa kerroksessa, kirjoitan tällä läppärilläni, katson välillä ikkunasta ulos, SOKOS on suoraan edessäni, Mannerheimintien ja Simonkadun risteys, stadin syke, autoja, ratikoita, ihmisiä, tämä on kaupunki jota rakastan yli kaiken. Tunnen olevani stadilainen, tämän kaupungin oma poka. Nää on melkein mun lapsuuden kulmiakin, ehkä noin 700metriä erottaa mut niistä. Tunnen kuuluvani tänne yhtä vahvasti kuin nyt myös Matinkylään jossa olen asunut viimeiset 24 vuotta ja MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN Haukilahteen jossa olen saman verran tai vähän päällekin viettänyt kesäni biitsillä! Nyt kun kevät väreilee taas ilmassa, odotan tietysti tulevaa kesää ja päiviä biitsillä! Tässä ajatuksiini tietysti myös tulee että se yksi RANNAN KUNINKAALLISIIN kuluvasta porukasta on poissa. Hänen poismenostaan tulee huomenna vuosi. Aika menee, elämä on kuin kiipeäisi vuorta koko ajan ylöspäin......ja kun välillä pysähtyy ja katsoo alaspäin......tuntee kaipuuta, tuntee kipua ja tuskaa, niinkuin myös iloa, riemua, lämpöä ja rakkautta! SITÄHÄN SE KAIKKI ON, SITÄHÄN SE KAIKKI ON, RAKKAUTTA, RAKKAUTTA VAAN......ISOKYNÄ ON MESTARI ja mitä jäljelle jää......muistoja, niin kovin paljon muistoja ja voin olla KIITOLLINEN, muistan ja tunnen edelleen! OSKU KANERVA soitti mulle taas eilen FLORIDASTA, oli lähdössä pitämään kuntonyrkkeilytuntejaan siellä FLORIDASSA ja minä olin juuri aloittamassa tuntia WSOYLLÄ......voi sitä ystävyyttä, sitä läheistä nyrkkeilykaveruutta, niitä muistoja OSKUNKIN kanssa: Me oltiin huimia jätkiä ja aika pelkäämättömiä silloin. TUNISIAN yössäkin olimme yöllisellä seikkailulla ja yks paikallinen "yöelämäopas" vei meitä johonkin keskellä yötä. Kävelimme Afrikan pilkkopimeässä yössä autioita katakombeja, ei ristinsielua näkösällä ja aloimme jo epäillä mihinhän meitä ollaan viemässä, mutta päätettiin kuitenkin jatkaa loppuun saakka ja katsoa mitä perillä on? Sovimme että jos tulee kova paikka, laitetaan selät vastakkain ja tapellaan loppuun saakka, niin kauan kuin pysytään pystyssä..... no eipä tarvinnut sitä tehdä, olimme kuitenkin valmiit siihen. Nämäkin on hetkiä jotka eivät unohdu ikinä ja on niin paljon muitakin juttuja, SITÄHÄN TÄÄ KAIKKI ON, SITÄHÄN TÄÄ KAIKKI ON, RAKKAUTTA, RAKKAUTTA VAAN, upeaa ISOKYNÄ....jotenkin uskomaton fiilis, stadin sydämessä kirjoittelmassa läppärin kanssa, tuhannet muistot vilistävät, onnea, onnellisuuta, tuskaa, ääripäivät elämästä, mutta ilman sitä ei voisi varmaankaan tuntea tätä onnellisuutta tänään, olen kuitenkin vielä elossa ja päivässä mukana, vaikka yrittäjän elämäni saikin tänään pisteen, elämä on kuitenkin pistettä vailla vielä. Illalla menen PEACOCKIIN katsomaan BEATLES REVYYTÄ ihanan MURUNI, poikani JERRIN ja koulukaverini vuodelta 1960, ESA MALMIN kanssa, ja meitä yhdisti jo silloin ELVIS ja ystävyys, joka on säilynyt kaikki nämä vuosikymmenet, SITÄHÄN SE KAIKKI ON, SITÄHÄN SE KAIKKI ON, RAKKAUTTA, RAKKAUTTA VAAN.....niin kerroin tuossa äsken, että tämä elämä on kuin kiipeäisi vuorta ylöspäin.....ja kun välillä pysähtyy ja katsoo alaspäin......näkee niin paljon asioita, tapahtumia, ihmisiä ja mitä ylemmäksi kiipeää, sitä vähemmän on enään nähtävää ja koettavaa, siksi onkin välillä hyvä pysähtyä, katsoa alas, niinkuin nyt tästä Javan ikkunasta, niin paljon säpinää, niin paljon ihmisiä, elämä sykkii ratikat kulkee, jatketaan kapuamista.....tervesiä OSKU, käyt kuitenkin lukemassa, pidä itsesi kunnossa....muistan kuinka hiljensit kiihkeän TUNISIALISEN yleisön voittamalla heidän olympiasankarinsa HABIB "Härkä" GULHIAN.....SITÄHÄN SE KAIKKI ON, SITÄHÄN SE KAIKKI ON, RAKKAUTTA, RAKKAUTTA VAAN....Terveisiä stadin sykkeestä!

11.03.09 12.01
ELÄMÄN AINUTLAATUISUUS JAKSAA AINA VAIN HÄMMÄSTYTTÄÄ! Kylläpä nämä päivät kulkevat nopasti. Vaikka vietän näinkin pienimuotoista ja yksinkertaista elämää, niin se tuntuu rönsyilevän kuin tähtisade uudenvuoden yönä, pimeälle taivaalle, väriloistoa tarjoten! Eilen illalla koin taas loistavia tunnelmia kun katsoin telkasta LIVERPOOLIN Mestareiden Liigan futismatsia telkasta ja samalla "hössäsin" facebookin kanssa asetellen sinne musiikki videoklippejä profiilisivulleni. Matsi oli uskomaton, LIVERPOOL murskasi REAL MADRIDIN 4-0 ja pudotti tämän jalkapallojättiläisen jatkosta! Samalla siinä mieleeni vilahti ATIK ISMAIL, jalkapallosuosikkini No2, 2:si tulee siksi että KAITSU PAHLMAN oli ensin, kunnes sitten aloin seuraamaan ATKIN uraa ja sain ilon tutustuakin ATIKKiin myöhemmin. Siitä olen iloinnut, kun olen nähnyt, kuinka ATIKIN elämäs on reilassa, hänen suuren henkisen ja sielullisen kasvunsa! On hämmästyttävää lukea hänen kirjoituksiaan jossa hänen kykynsä empatiaan, mennä asian sisälle, analysoida sitä, on kiehtova! Käykää vaikka itse tsekkaamssa se ATIKIN omilta nettisivuilta www.atikismail.fi! Uskon että hämmästytte. Niin siinä samalla kun nautiskelin LIVERPOOLIN esityksestä, muistelin, että olin stadikalla kun HJK pelasi LIVERPOOLIA vatsaan ja ATIK teki maalin LIVERPOOLIN verkkoon ja koko stadion räjähti! Hämmästyttävä maali! Noita maaleja tuli nähtyä ATIKIN tehtynä paljonkin silloin! Toinen tunelma mistä nautin eilen oli kun katselin ja kuuntelin niitä videoklippejä facebook sivultani ja kun yksi suurista suosikkibändeistäni, ostin heidän kaksi vinyyli LP:tä jo vuonna 1965, siis tämä ONE and ONLY, THE ROLLING STONES esiintyi yhdessä klipissä ST. LOUISIN kaupungissa ja sen USAN syvän etelän BLUES syke kuului tästä kappaleesta, SYMPATHY FOR THE DEVIL! Tästä oli helppo siirtyä NEW YORKIIN konserttiin, meille nyrkkeilijöille "pyhään" MADISON SQUARE GARDENIIN jossa ROLLARIT esiintyi yhdessä itsensä BOB DYLANIN kanssa, laulaen hänen kappaleensa I LIKE A ROLLING STONE! Uskomattoman hieno esitys! Seurasi vielä säkenöivä esitys CHERYL CROWEN kanssa, vanha perinteelinen kappale HONKY TONK WOMAN, josta ei tunnelmaa puuttunut! Kuin sokerina pohjalla uskomaton, karismaattinen, rockpersoona KEITH RICHARD lauloi lahjakkaan ja kauniin NORAH JONESIN kanssa rakkautta ja lämpöä tihkuvan kappaleen LOVE HURTS, johon en tunnu kyllästyväni! Makeita tunnelmia. En voi olla hämmästelemättä tätä elämän ainutlaatuisuutta. Tätä tunnelmallisuutta. Sitten on vielä se nyrkkeily! Satoja eri muisto sykähdyksiä. On ne matsit, on ne treenit, on ne iskut, on se tunne kun hiki noruu pitkin kasvoja ja kroppaa. On se kovuus, on se pelko, on se rohkeus millä vastaat siihen kovuuteen! On se voittamisen halu ja pakko, on se onnistumisen tyytyväisyys, epäonnistumisen sietäminen. On ne matkat, on ne kaverit! OSKUKIN varmaan siellä Floridassa lukee tämän tänään tai huomenna ja hymähtää, meillä on niin paljon muistoja joille voidaan hymyillä! OSKU sanoo aina että jos hän olisi nuori niin hän valitsisi edelleenkin nyrkkeilyn lajikseen! Ehkäpä minäkin. Reissattaisko me taas OSKUN kanssa ympäri maailmaa, ratsastettaisiin kameleilla, koettaisiin seikkailuja, ja oltaisiinko me nyt viisaampia? No en viitsi sitä tässä funtsia, on niin paljon nyt tässäkin päivässä tekemistä. Täytyisi lähteä kävelylenkille, iltapäivällä myöhemmin WSOYLLE pitämään treenejä. Se mua vähän harmittaa ettei se OSKU ole facebookissa, siellä on BOOM BOOMIN laittama pienen pieni videopätkä, viime viikolta kun lyön palloja ja säkkiä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä, sitähän mä oon tehny aina. Mutta se, että RAKKAUS tähän lajiin on olemassa edelleen, kaikkine muistoineen! Tässä samalla tulee myös pari puhelua, toinen ILTALEHDESTÄ, Arja Nieminen soittaa ja haluaa lausuntoa lehteen JYPESTÄ, hänen poismenostaan tulee vuosi ensi viikolla. Kiusallista, en haluaisi mitenkään kokea taas niitä fiiliksiä joita JYPEN poismeno sai silloin aikaan, niin monessa muodossa. JYPEHÄN on mukana aika luonollisesti lähes päivittäin ja tulee mieleen yhteisten ystäviemme kanssa tapailessamme. No menköön tämäkin taas mukaan tähän ELÄMÄN AINUTLLATUISUUDEN HAMMÄSTELYLLE! KERAVAN KREIVI kysyy menemmekö huomenna aamisaiselle mielipaikkaamme? Elämä jyrää edelleen kuin ROLLING STONES eteenpäin ja rönsyilee kuin tähtisade mielessäni vaikka elän näinkin pientä ja yksinkertaista elämääni! Toivotankin teille kaikille taas ONNELLISTA päivää, RAKKAUTTA ja LÄMPÖÄ tuleville päiville! Nauttikaa ELÄMÄSTÄ, se on AINUTLAATUINEN!!!

08.03.09 9.33
VIIKONLOPUN RAUHAA! Kylläpä taas päivät vilahtavat nopeasti kaikenlaisine tapahtumineen. On vielä treenejä joita kevään aikana hoitelen. Tapaamisia kavereiden kanssa ja siitä päällimmäisenä KAHVITTELIJA ryhmän tapaamiset perjantaisin cafe ESPLANADISSA, niin kovin ranskalaistyyppisessä ja tunnelmallisessa kahvilassa stadissa. Istumme siellä alakerrassa JAZZ-cabinetissa ja meitä on mitä erilaisimpia ihmisiä, erilaisista ammateista. Kuitenkin tapaaminen ihmisten kesken face to face voittaa aina tämän virtuaalimaailman. Eilen tein paluun muuten melkein kuin "juurilleni", nimittäin MURUNI aamulla ehdotettua, ajettaisko LUUKKIIN lenkille ja saunomaan? Ja niinpä parinkymmenen vuoden tauon jälkeen tarvoimme noin 9 kilometrin lenkin niin tuttua kierrosta metsässä, kauniin ja rauhaisan luonnon keskellä. Uskomatonta kuinka tuttua oli nousut ja laskut, lammet, jotka olivat kauniin ja valkoisen lumen peitossa Juoksin aikoinaan siellä lähes päivittäin lenkkiä ja MURUNIKIN oli mukanana siellä lenkkeilemässä jo reilut neljännesvuosisataa sitten. Mulle tämä on ollut lenkkipaikkana tuttu jo 1970 luvun alusta saakka. Sauna siellä on myös ihan oma juttunsa ja maksaa 3 euroa. Saat loistavat löylyt ja voit samalla ihailla luonnon kauneutta saunasta avautuvaa ikkunanäkymää. Useimmiten tapaat siellä lunnosta ja lenkkeilystä nauttivia ihmisiä, jotka ovat käynneet siellä myös jo kymmeniä vuosia. Tunsin todellakin tehneeni paluun taas jonnekin ennen koettuun joka siirtyi tähän päivään takaisin. Jotkut asiat ja paikat säilyy muuttumattomana, vaikka äijä itse vanhenee ja rapistuu! Sen jälkeen tutut lenkkikahvit tuoreen vastaleivotun pullan kanssa viereisessä kartanossa maistui myös erikoisen hyvälle lankin ja saunan jälkeen! Ajettiin sitten syömään kiinalaiseen buffetateria, käytiin kaupassa ja kotiin iltapäivälevolle. Sitten tulikin futista, FA-cuppia englannista, BUNDESLIIGAA saksasta ja ihana koti-ilta perheen tyttöjen kanssa. Upea päivä. Nyt tässä sunnuntaiaamuna ehdin katsoa ennenkuin MURUNI heräsi, MANUN matsia ensimmäisen puoliajan FULHAMIA vastaan. Aurinko yritti pilkistää pilvien raoista mutta ei jaksanut ihan tulla esiin. Lähdenkin kohta kävelemään nyt kohti TOPPELUNDIA, siitä MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN cafe Mellsteniin kahville ja croisantille eikä päivällä ole mihinkään kiire, onhan viikonloppu, elämä soljuu kuin musiikki nappikuulokkeistani vaihdellen rytmiä kiihkeästä rokista tunnelmallisiin rakkauslauluihin, on myrskyä on tyyntä, on vielä ja edelleen elämää, on edelleen ystävyyttä ja rakkautta! Hyvää viikonloppua teillekin, palaan taas jonakin päivänä päivän tunnelmineni.

03.03.09 8.50
TIISTAI JA BOXBOX! Suomen Nyrkkeilymestaruuskilpailut on taas isketty STADISSA ja KISAHALLISSA! Ensimmäiseksi on pakko riemuita toisen polven nyrkkeilijän, nuoren 16 vuotiaan VILLE HUKKASEN esityksestä ja ensimmäisestä Suomen Mestaruudesta sarjassa 75 kiloa! Ville osoittaa hyvää ja monipuolista nyrkkeilyä, joka ei voi olla miellyttämättä katsojiakaan. ESA HUKKASEN, entisen mestarinyrkkeilijän poika jatkaa perheen perinnettä. Samalla huomasin, että nuorista lupauksista perustettu LONDON TEAM sai katetta, kaikkien LONDON TEAMIN mukana olleiden boxareiden voittaessa Suomen Mestaruuden. Onnittelut siitä! On upeata huomata taas kuinka uutta polvea rynnistää valloittamaan kehiä ja janoamaan menestystä. Kyllä se pitää hyvin paikkansa kun ELIS ASK sanoi, aina tulee uusia..... tarkoittaen uusia nyrkkeilijöitä jotka ottavat paikkansa kehien kirkkaissa valoissa ja valloittavat ihmisten sydämiä nousemalla KEHÄN SANKARIKSI. Se on kuitenkin yksi vaativampia sankaruuksia, se KEHÄN SANKARUUS! Yksi asia, mikä kyllä sai ihmettelmään? Onko stadissa nyrkkeily kadonnut jonnekin? Missä olivat stadilaiset KEHÄN SANKARIT, uudet tähdet nyrkkeilykehiin? VIIPURIN NYRKKEILIJÄT joka aikoinaan saavutti aina jopa muutaman mestaruuden ei saavuttanut ainuttakaan näissä kisoissa. Eikä tainnut yksikään stadilainen voittaa nyt Suomen Mestaruutta? PEKKA MÄKI joka on tämän ajan loistavampia valmentajia pitäisi nyt kyllä palkata stadilaisen boxingin pelastajaksi myös amatöörinyrkkeilyssä! Onneksi PEKKA touhuaa P3-tallinsa kanssa ja saamme ihailla hyviä kehäesityksiä stadilaisiltakin. Kaikesta tästä huolimatta lämpimät onnittelut kaikille Suomen Mestareille ja siellä maaseudulla, pitäkää vaan yllä samaa hyvää tahtia nyrkkeilyn suhteen, niin siinä on haastetta stadilaisille, koittaa voittaa nyrkkeilyn valtikkaa takasin stadiin!!!! BoxBox ja hyvää viikonjatkoa, minä lähden nyt kävelylenkille pitkin rantareittiäni ja kuuntelen kuinka DEAN MARTIN laulaa EVERYBODY LOVES SOMEBODY!!!

28.02.09 13.00
KEVÄT TAITAA RAOTTAA OVEAAN! Ah, mikä ihana päivä! Aloitimme sen aamiaisella Isossa Omenassa, ei New Yorkissa vaan Matinkylässä. Sitten lähdin kävelmään reppu selässäni rauhallisesti nauttien AURINGON valosta ja paisteesta kohti MELLSTENIN PARATIISIRANTAA ja cafe Mellsteniä. Tänne sitten juutuinkin katsellen ikkunasta aukeavaa näkymää, valkoisen lumen peittämää merenjäätä. Vasemmalla puolellani loimuaa takkatuli takassa lämmittäen vasenta kylkeäni. Satumainen tunnelma ja olotila. Päässäni hyräilen kappaletta SATU RAKKAUDEN....mun on tarinani kahden ihmisen, tutut monille on tapahtumat sen....mulla on kuppi kahvia ja croisantti myös tässä edessäni. Ajatukseni vaeltaa tai leijailee lämpimän takkatulen myötä asiasta ja ihmisestä toiseen. OSKU käy taas mielessä. Puhuimme eilen puhelimessa Floridaan. JONE on siellä lomalla. KILLE tulee mieleen koska tänään alkaa SM-nyrkkeilyt täällä stadissa, mutta meillä ei ole enään ensimäistä ottelua sen alkaessa. Meidän matsit on oteltu, mutta matsit "elämän kehässä" vielä jatkuvat ja muistot ystävyydestä, urheilukaveruudesta on mielessä. Olen ehkä virittäynyt hiukan kerkempään tunelmaan kuin yleensä, johtuen tuosta viimisestä treeni-illasta Ruskikselta ja tunteesta että yksi merkittävä aikajakso on taas elämässäni sivuutettu! On ollut hienoa tuntea se lämpö ja ystävällisyys tehdystä työstä. Se palkitsee mieltä ja sydäntä. Antaa tunteen tai lisää tunnetta tämän elämän arvokkuudesta! Ajattelin jatkaa tästä kävelyäni tuota mulle tuttua rantareittiä Toppelundin ja Westendin kautta Tapiolaan. Siellä vois syödä yhsen salaatin ja samalla käydä kaupassa ostamassa viikonlopun ruoat perheelle! Ai että tuo takkatuli lämmittää ihanasti. Tunnen kyllä edelleen valtavaa uteliaisuutta tuleviin kuukausiin, tulevaan aikaan. Mutta otetaan tämä nyt rauhallisesti päivä kerrallaan. Ei ole mihinkään kiire, en ole mihinkään matkalla, en saavuttamssa enään mitään, kuin tämän päivän hetkineen, fantastinen päivä! Hyvää viikonloppua. Palaan taas jonakin päivänä, johonkin hetkeen jossakin!

27.02.09 8.28
VIIMEISET TREENIT RUSKIKSELLA! Eilen illalla yksi aikajakso päättyi tämän BOXIN IS MY LIFE perioodissa. Oli nimittäin kuntonyrkkeilyseuramme ARGIN viimeiset nyrkkeilyrtreenit Ruskeasuon liikuntahallin nyrkkeilypyhätössä. Tai mun pitää tietenkin sanoa viimeiset jotka minä siellä pidän. On mun aika jäädä nyt pois valmennustouhuista ja jättää "kehät" nuoremmille. ARGILAISET El Presidenten JARI PUHAKAN johtamana olivat järjestäneet hienon kakkukahvi tilaisuuden harjoituksen päätteeksi. Paikalla oli El Presidenten lisäksi JUHA"Murskaaja" ROSVALL, MARKO "Rumpali" LEHTINEN, Juoni-JOUNI POHJALAINEN, ANNI "Tiikeri MUSTONEN, TANJA "Mexico" NENONEN, HEIDI "Jab" JATILA, MIIKKA "Terrieri" VUORINEN, JANI "Corbett" MYKKÄNEN, MARKO "Las Vegas" KURSI, TOMI "Herrasmies" VIIA, JARKKO "Eurooppalainen pistenyrkkeilijä" LINNAINMAA. ARGIN viimeisinä GOLDEN FIHGTEREINA palkittiin kaksi JANIA, JANIT TUKIAINEN ja MYKKÄNEN! Yksi kovasti ihailemani nuorimies, sympaattinen ja kovakuntoinen, jälleen titteliotteluun valmistautuva nykypolven ammattinyrkkeilijä JUHO TOLPPOLAKIN oli paikalla tänä viimeisenä päivänä kun askeleeni olivat vienneet minut vielä RUSKIKSELLE! Otettiin paljon kuvia, juotiin kahvia, syötiin kakkua sekä pidettiin puheita. Näin taltioitui jälleen yksi aikajakso muistilokeroihini. Vieläköhän muistissani on tilaa ja kapasiteettia uusille asioille ja tapahrumille. Tänään onkin jälleen perjantaipäivä ja KAHVITTELIJOIDEN kokoontuminen viehättävään cafe ESPLANADIIN. Facebookista näin että ainakin legendaarinen viihteemme GRAND OLD MAN LASSE LIEMOLA on tulossa kahvittelemaan, pitäiskö sanoa kun on STADIN SLANGIN puheenjohtajasta kyse, tulee messiin dokaa borkat Espalle! Mä oon ollu aina huono tässä stadin slangissa, mutta STADILAINEN olen jokaista soluani ja sieluni syvimpiä tunteita myöten ja koko ikäni asunut ja nauttinut STADISTA, sen sykkeestä, sen rantsuista, toreista ja puistoista....niinkuin BOXINGISTA!!! Hyvää viikonloppua, palaan taas jonakin päivänä!

25.02.09 9.10
TEE TYHJÄSTÄ MIELENKIINTOINEN ELÄMÄ! Moi ystävät hyvät. Tässä onkin aikaa vierähtänyt kun olen tänne kirjoitellut. Mutta niinkuin sanoinkin, ei pitäisi sanoa ei koskaan, vai sanoinko niin? No oli miten oli, paluuni VIRTUAL BOXINGSTARIN pariin on ainakin nyt tosiasia. En ole kertonut tästä teille kenellekkään ja koska siitä on jo niin kauan kun viimeksi tänne kirjoitin niin en usko että kukaan täällä käy enään tätä tsekkaamassa. Ei edes tuo FLORIIDAN EMIIRI OSKU KANERVA, joka kertoi aloittavansa aina aamun siellä Floridassa katselemalla olenko kirjoitellut mitään ja mitä mulle kuuluu? No itseasiassa tässä on elämääni tulossa ihan suuriakin muutoksia. Olen jäämässä eläkkeelle kuntonyrkkeilyn vetäjänä ja jättämässä lopullisesti nyrkkeilytouhut. Pitkä tovi tulikin siinä oltua mukana kun ajattelee sitä että 30.5. 1947 samana päivänä kun synnyin, isäni liitti mut VIIPURIN NYRKKEILIJÄIN jäseneksi. Viipurin NYRKKEILIJÄT täyttää tulevana viikonloppuna 80 vuotta ja juhlii sitä järjestämällä täällä stadissa SM-nyrkkeilyt. Vuonna 1960 aloitin aktiivisen nyrkkeilyurani. Se kesti reilut 10 vuotta. 1989 aloitin kuntonyrkkeilytreenieni pitämisen avaamalla BOXING CENTER nimisen nyrkkeilysalin ja olen nyt tehnyt sitä 20 vuotta yhtämittaa enmmän tai vähemmän. Nyt olen siis kevään aikana liukumassa eläkkeelle ja pois BOXINGISTA! Mutta vaikka luovun treenien pitämisestä niin en luovuta vielä elämästä ja yksi suuri osa elämääni on tietenkin BOXING jota tulen seuraamaan ehkä nyt enemmän kuin viimeisenä kahtenakymmenenä vuotena. Mutta mielenkiintoista tulee tuleva aika olemaan. Mulla oli tapana sanoa tuolle yhdelle läheiselle kaverilleni usein, "kuule, mulla on menossa yks projekti tässä elämässä"? "No,mikä se on", hän kysyi...."tee tyhjästä mielenkiintoinen elämä", vastasin ja se herätti hänessä aina hilpeyttä ja hän toisti, "Ai sulla on projekti menossa.....vähän naurua.....tee tyhjästä mielenkiintoinen elämä"! Hitto että meillä oli hauskaa juttuinemme usein. No nyt joudun jatkamaan projektiani, ajatustani ja katsomaan kuinka elämä kantaa, kuinka mielikuvitus riittää? Löytyykö iloa, fiiliksiä, tapahtumia, ystäviä, rakkautta ja auringonpaistetta. Kevät alkaa lähestyä joten toiveita sille on. Tervetulo taas mukaan projektiini, TEE TYHJÄSTÄ MIELENKIINYOINEN ELÄMÄ!

17.10.08 9.51
CALIFORNIA DREAMIN!!! Huh, olipa ilma eilen illalla kun kävelin Ruskikselle pitämään treenejäni. Enkä ollut huomannut ottaa vaihtovaatteita mukaani, joten olikin sitten hiukan kosteanoloista treenien ajan. Eilinen päivä oli siis hurmaavan harmaa ja sateinen aamusta saakka. Tälläisena harmaana päivänä sitä joutuu kaivamaan aurinkoisia ajatuksia ja mielikuvia muistinsa sopukoista. Onneksi mulla on tuota aurinkoelämää taltioituna ihan erikseen muistini tiedostoon. Sitten kun laittaa vielä BEATLESIA ja JULIO INGLESIASIA soimaan ja silmät kiinni, et katso ikkunasta ulos, niin tunnelma on valmis! Ajatukseni lähtevät leijailemaan vapaana, kuin poutapilvet sinisellä taivaalla. Monet kymmenet vuodet vilahtavat kuin varjot, poutapilvien hetkeksi peittäessä auringon, boxingia, rakkautta, elämää, rock and rollia. Nytkin kun istun tässä Ruskiksen aulassa märkänä ja vähän viluisena en voi välttyä tunnelmasta että paikka on tuttu, jo 60-luvusta alkaen. Mihin ovat nämä vuosikymmenet vilahtaneet ja kuinka nopeasti se onkaan käynnyt? Olen kertonut näillä nettisivuilla jo niin, niin paljon. Taphtumista, ystävistäni, elämänkulusta ja nyt olen kirjoittanut etsiväni elämääni yksitokkoisuutta ja yksinkertaista elämää ja olen muuten siinä ihan tosissani. Tunnen jotenkin vain niin, että nämä kymmenet vuodet ovat menneet niin henkeäsalpaavan nopeasti, että haluaisin seuraavan kymmen vuoden, jos sitä on, olevan huomattavasti hitaamman ja hitaammalla rytmillä menevän eteen päin. Tuntuu nimittäin siltä, että päivät ovat edelleenkin täynnä kaikkia juttuja, innostun helposti asioihin, tähän elämän menoon, etten meinaa pystyä löytämään millään sitä yksitoikkoista ja yksinkertaista elämääni! Ja musta myös tuntuu, että kaikki on jo kerrottu ja sanottu, jo niin moneen kertaan, etten haluaisi missään tapauksessa toistaa itseäni, sillä sehän ainakin kuulostaisi yksitoikkoiselta jos mikä. Tämäkin saattaa kuulostaa taas yksitoikkoiselta ja tutulta mutta sanon sen vielä KERRAN, kaikki vuosikymmenet ovat olleet tavallaan loistavia, olen kiitollinen kohtaamistani ystävistä, vuorovaikutuksesta, jota olen saannut kanssanne nauttia, nyrkkeilykavereistani, jännittävistä hetkistä kiristettyjen köysien sisäpuolella, ratsastan edelleen hengessä KANERVAN OSKUN kanssa kamelilla TUNISIASSA, muistan uskomattomia matkoja kansainvälisiin kehiin, rakkautta jota olen saannut osakseni, se on ollut arvokasta, se on ollut rikkautta mulle, elämänkulku kaikkine tapahtumineen, ei ainoastaan "voitot" vaan myös "tappiot" ovat opettaneet ja antaneet paljon! Eihän tämä tietenkään ole ensimmäinen kerta, kun yritän jättää jäähyväiset tälle kirjoittamiselle tänne nettisivuilleni, mutta tahtoisin uskoa että täällä löytyy nyt jo niin paljon tekstiä, juttuja, tarinoita, jopa ELÄMÄNI POLTINMERKIT kirjani, jossa on myös monta vuosikymmentä tarinaa, www.boxing.fi nettisivuilla löytyy kirjani isästäni, NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI, hänen huikeasta nyrkkeilyurastaan, NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjaani voi lainata kirjastosta tai ostaa jostakin divarista, sillä sen 4000:nen kappaleen painos on myyty kirjakaupoista loppuun, eikä varmaankaan uutta painosta ole luvassa. FACEBOOK jää elämääni omana virtuaalisena elämää sykähdyttävänä juttunaan, joka antaa mahdollisuuksia vaihtaa kuulumisia monien ystävien kanssa, vaikka se on selvä vaara yksitoikkoiselle elämälle, se voi antaa virikkeitä liian moniin tapahtumiin ja juttuihin, jotta pystyisin siinä täysin pitäytymään. Mutta "pakko joustaa", niinkuin eräällä ystävälläni oli tapana usein lausahtaa. Jos kuitenkin kaipaat minuun ajatuksellista yhteyttä niin voit lähettää minulle harrin.vieraskirja@gmail.com sähköpostia, kommunikoin mielelläni ja se on muuten täysin yksityinen ja vain sinun ja minun välinen vieraskirja! Lopuksi on ehkä aika kuunnella loppulaulu JOSE FELICIANON "CALIFORNIAN DREAMIN" ja toivottaa ONNELLISTA ELÄMÄÄ kaikille tasapuolisesti!!! HP

13.10.08 12.03
LUOPUMISEN VAIKEUTTA JA HAIKEUTTA!!! Hyvää viikonalkua ystävät hyvät! On hienoa että olen jo lähes löytänyt yksitoikkoisen elämänrytmini? Tai ehkäpä vain tuon painoni suhteen, se tuntuu nimittäin pysyvän ihan yksitoikkoisesti 82,5 kilon kohdalla, eikä tunnu muuttuvan ollenkaan. En tiedä sitten johtuisiko se muutamista pienistä repsahduksista silloin tällöin buffetpöytien ääressä? Mutta onhan se nyt selvää että kun pöydässä on muutakin kuin porkkanaraastetta, niin tulee sitä vähän maisteltua. Tänään on "pikkusiskoni" ANNEN syntymäpäivä, jota juhlimme jo eilen meillä hyvän ruoan ja muutaman eri kakunkin kanssa. Tässä tänä aamuna lähetinkin ANNEN facebook sivulle onnittelulauluna ELVIKSEN LITTLE SISTER laulun! Treenit ovat jatkuneet ihanasti ja yksitoikkoisesti säännöllisinä päivinä ja aikoina. Olen nauttinut siitä kovasti! Oma kuntoiluni sitävastoin ei ole ollut yksitoikkoista vaan on vaihdellut iopa päivittäin. Välillä en ole treenannut ollenkaan, välillä vähän ja välillä oikein vähän. Ja nyt on hyvin huolestuttava viikko tai parikin edessä, jotta pystyisin viettämään yksitoikkoista elämää! On mitä erillaisimpia tapahtumia, buffetpöytiä, show-elämää, teatteria ja yhtä sun toista seuraavan kahden viikon ajan! Tunnen ihan masentuvani siitä! En saa otetta rakastamaani yksitoikkoiseen elämääni. FACEBOOK rönsyilee glamouria ja uusia ystäviä, tapahtumia seuraa toinen toistansa! Sain ilmoituksen että tuo "GLAMOURSTAR" LINDA LAMPENIUS on tuon suloisen MARIAN vieraana ensi keskiviikkona hänen TV-ohjelmassaan. JERRY LEPPILAMPI ehdottaa FULL CONTACTIA tai siis liittymistä ryhmään FULL CONTACT ja vakuuttaa ettei kyse ole SEXISTÄ, yksi ystäväni lähettää kaveriehdotuksen jossa sanotaan JESSICA ALBAN haluavan olla myös minun kaverini, sitä hiukan rohkenen kuitenkin epäillä? Joten niinkuin olen jo varoittanut itseäni FACEBOOKISTA, se on liian rönsyilevä, liiaksi glamouria ja tähtiloistetta säkenöivä että antaisi mahdollisuuden viettää yksitoikkoista elämää edes virtuaalisesti, joten sitä on vältettävä viimeiseen asti! Sitten sain viestin "HAWAIJIN PRINSSISILTÄ" ARI WISKARILTA joka oli hurmaavan NINANSA kanssa katsomassa HARTWALL ARENALLA LEONARD COHENIA ja kehui konserttia super hyväksi! Tämä super hyvä tuo mieleen minulle tietenkin kaksi meidän omaa superloistavaa artistiamme, joista VESA-MATTI LOIRI on jo alkanut kiertueensa ja saannut loistavat arvostelut. TAPANI KANSA aloittaa SYDÄMELLISESTI kiertueensa lähipäivinä ja tulee varmasti saamaan myös loistavat arvostelut konsertistaan! TAPANI KANSA on loistava ja laadukas, taitava ja korkeatasoinen laulaja ja esiintyjä! HUH, mitä tähtien säkenöintiä onkaan taas edessä! En siis parhaallaa tahdollanikaan pysty nyt viettämään yksitoikkoista elämää, nyt lokakuun aikana! Joten siirän sen nyt suosiolla marraskuuhun ja sitten vietän niin yksitoikkoista elämää etten huomaa edes päivien vaihtuvan toiseksi, en edes huomaa tuntien vaihtuvan, elän ihan samaa pötköä päivästä päivään ihanan hurmaavaa yksitoikkoisuutta, ah kuinka odotan jo marraskuuta......sitä ennen voitte jättää jälleen terveiset vieraskirjaani, harrin.vieraskirja@gmail.com ja kiitokset terveisistä ARILLE, MERVILLE, SEPOLLE, KLASULLE, RIITALLE, JONILLE, BIRGITALLE ja MARKUKSELLE!

06.10.08 12.33
MISTÄ LÖYDÄN AJAN JA YKSITOIKKOISEN ELÄMÄN??? Myrskyn jälkeen seuraa poutasää, laulaa KARI TAPIOKIN yhdessä monista menestyskappaleistaan. Eilen oli ainakin kunnon myräkkä. Meri velloi ja puut huojuivat, roskat lentelivät ympäriinsä kavellessäni pitkin merenrantaa. Tänään pitäisikin sitten sääennusteiden mukaan tyyntyä ja auringonkin pilkahtaa taivaalla! MARKKU POUTANEN tuo NOUSEVA nettisivujen mainio pitäjä, stadilainen jokaiselta solultaan, ilmoitti meilillä että on tullut böndeltä takaisin stadiin ja iloitsi alkavista silakkamarkkinoista KAUPPATORILLA! Eiköhän siellä pidä käydä ainakin kerran sruudaamassa jotain fisusafkaa! JUSSI PÖLLÄNEN lähetti terveiset meililllä FLORIDASTA hyvin hauskalla jutulla, joka koski meitä jotka olemme olleet nuoria 60-luvulla! Muutamia muitakin tervehdyksiä oli tullut "maailmalta" ja minäkin siis aloitan tämän viikon vierailemalla ISOSSA OMENASSA (ei New Yorkissa) Cafe PREZZOSSA, jossa tapaan ESA HEINOSEN kanssa kahvikupposen ja tarinoden merkeissä. Muuten elämäni on ihanan rauhallista. Joku voisi sanoa, tylsän yksitoikkoista, mutta minä pidän yksitoikkoisesta ja tylsästä elämästä. Se on loistavaa! Tietenkin haluaisin että se olisi yksitoikkoisesti yhtä auringonpaistetta, rantaelämää ja rock and rollia, mutta ihan noin yksitoikkoiseen elämään en ole pystynyt. Eikä se ole kyllä ihan musta kiinni, kun nuo säät ovat niin ailahtelevaisia! Mutta jos säätä ei lasketa mukaan, niin muuten olen onnistunut yksitoikkoisessa ja yksinkertaisessa elämässä. Olen saannut itseni ohjelmoitua noudattamaan melkein täydellisesti päivän rutiineja, päivärytmiä kuntonyrkkeilytreeneineen. Kaikki yllätyksellisyys, vaihtelevaisuus on lähes poispyyhkäisty päivistäni! Rakastan englantilaista lausetta - "kello viiden tee" - sehän kuvastaa järkähtämättömyyttä. Pitää päivän koossa, aikatauluttaa päivän! Pyrin siihen voimakkaasti, mutta olen vasta alkutaipaleella, mutta mulla on hyvää aikaa opetella ja yrittää löytää ensin yksi aika johon tukeutua ja johon kaikki perustuu! Niinkuin esimerkiksi voisin ajatella ruokatunti kello 12.00-13.00 välisenä aikana ja jolloin söisin päivän lounaan! Ei tunnu ollenkaan aivan mahdottomalta. Näin olisi ensiksi yksi aika joka säätelisi koko päivän rytmin. Jo herätessäni tietäisin kello 12.00-13.00 olisi ruokatunti! Siihen sitten toinen aika, kolmas aika, neljäs aika, viides aika ja nukkumaan aina kello 22.00! Säänöllinen 9 tuntia 15 minuuttia nukkuma-aika ja herätys kello 7.15 joka aamu! Ei poikkeuksia! Aamutee kello 7.30 joka aamu! Ai, ai,, alan päästä oikein vauhtiin. Kännykkäni hälytysääni ilmoittaisi pitkin päivää näistä päivän aikatauluista! Loistavaa! Yritän nyt löytää ensimmäisen ajan, joten jos ette kuule minusta vähään aikaan, olen etsimässä sitä aikaa, aikatauluttamassa itseäni, yrittämässä löytäävielä yksitoikkoisempaa ja yksinkertaisempaa elämää! Ja kuulkaa, siihen ei voi kuulua FACEBOOK, se on aivan liian ailahtelevainen ja yllätyksellinen! Hei nyt on vuorossa kello 10.00 kahvit HEINOSEN ESAN kanssa!!! Moi vaan!!!

30.09.08 13.57
TURMIOLLISEN HURMAAVA AAMUPÄIVÄ!!! Tänään heräsin taas BEATLESIEN "Something" kappaleeseen (herästysääni kännykässäni) kello 05.45! Join kupin teetä ja heräilin rauhassa puolisen tuntia ja sitten olikin aika lähteä KISAHALLIIN pitämään MOZO-miehille tiistaiaamun aamutreenit! Kun treenit oli pidetty, boxauskahvit juotu, kävelin Runskia pitkin Kamppiin, siitä Hietalahden kautta Kaivarin rantaa pitkin Olympialaiturin Roberts Coffeen terassille aamuaterialle. Jos joku ei tiedä niin tässä sijaitsee yksi stadin makeimpia aamuterasseja, johon paistaa aurinko, meri välkehtii silmiesi edessä. Näet Ruotsin ja Tallinan laivojen tulon satamaan. Selän takana oleva ikkuna suojaa sinut kaikelta tuulelta. Huikeata! Ei olisi ollenkaan huono asunnonkaan paikka. Tulee mieleen tuossa tien toisella puolella, kukkulalla, oltiin kerran KERKKO KEINOSEN bileissä. Ei taida KERKKOKAAN asua enään siinä? Olen muuten valmistautumassa kohtaamaan PÄRRÄMIEHEN Espan PULLATAIVAASSA (lue SUCCES)! Ja tämä siis aiheuttaa mulle sen tämän päivän turmiollisen osan! Ei, ei JONE, vaan ne SUCCESIN jättisuuret korvapuustit. Olen siis latautumassa tässä huikeassa aamussa päivän turmiolliseen osaan! Tiedättekö, en muista olenko maininnut sitä, että tuo FACEBOOK on uskomaton. Saat siellä jatkuvasti uusia ystäviä ja vanhat ystävät yllättävät sinut, niinkuin eilenkin luen otsikkoa "ESAN LÄKSIÄISET ELVIKSEN TAPAAN" ja näen kuvan jossa on aivan kuin ELVIS ja MARILYN MONREO? Oli pakko taltioida se profiilisivulleni. Uskomatonta, siis kuva että se, että ystäväni, koulukaverini ESA MALM on muuten tänään viimeisen päivän SANOMA MAGAZINESIN palveluksessa! 31 vuotisen palveluksessa olon jälkeen ESA MALM jää eläkkeelle! Voin vain onnittella ESAA ja laittaa soimaan ELVIKSEN "Good Rockin`Tonight" kappaleen, joka on myös ESAN soittoääni kännykässäni! AH, päivä on hurmaava!!! Syyskuu on mennyt taas vilahduksessa enkä saannut kuin viisi kiloa pudotettua kymmenestä, viime kesänä hankituista ylimääräisistä kiloistani! Joten ne viisi jäävät nyt tulevan lokakuun hommaksi. Onpa muuten huikea terassipaikka ja merellinen näkymä! "Kohti taivahan rantaa"....laulaa juuri RAULI "Badding" SOMERJOKI, ihanaa. Aika ihan pysähtyy hetkeksi. Tunnen merkityksettömyyteni tämän hetken merkityksessä. Aurinkoa, välkehtivä meri, ARETHA FRANKLIN laulaa "You Make Me Feel"! On ihana olla osa tätä hetkeä! Joku laiva ilmoittaa kumealla törähdyksellä olevansa tulossa satamaan. Olenko minä jo omassa elämän satamassa? Tuntuu ihan siltä, STADI, ESPOO, MATINKYLÄ, mun satamani. En kaipaa minnekkään muualle. Kaikki on hyvin nyt! Pienimuotoista ja vaatimatonta elämää! CCR ja "Susie Q" alkoi soimaan, ah, tätä biisiä, uskomaton, nostalginen.... on pakko lähteä nyt päivän turmiolliseen osaan....PULLATAIVAASEEN, tapaamaan JONEA, PÄRRÄMIESTÄ....palaan ehkä taas jonakin päivänä! Hurmaavia päiviä ja onnellista elämää, terveiset voitte jättää harrin.vieraskirja@gmail.com ja kiitos ANTERO, MIKA ja BIRGITTA terveisistänne!!!

22.09.08 18.18
OLIPA AURINKOINEN PÄIVÄ!!! Vau, mikä syyskuinen päivä. Heräsin tähän maanantaihin viettämään vapaapäivää. Ja nyt iltapäivällä loikoilen suurella nautinnolla auringonpaisteisella parvekkeellamme. Kuuntelen vanhaa kunnon FREDDY QUINNIN saksankielisiä lauluja auringosta ja merestä, rakkaudesta ja yksinäisyydestä. Itseasiassa tämän levyn nimikin on DIE GITARRA UND DAS MEER eli KITARA JA MERI! Nämä laulelmat ovat tuttuja mulle jo 1960 luvun alusta. Aloitin aamupäivän ISON OMENAN cafe Prezzosta kahvitapaamisella ESA HEINOSEN kanssa, ystäväni myös sieltä 60-luvusta alkaen. Oli mukavaa nähdä taas ESAN kanssa. Aurinko paistaa nyt vahvasti parvekkeelle. Olen selvästi taas jossakin "ei missään" maailmassa. Leijun läpi vuosikymmenien mitä erillaisimpien tapahtumien, asioiden vilistäessä mielessäni. Olen vaipumassa juuri aurinkotranssiin. Huh, tässä on kuuma! Viikonloppuna sain PÄRRÄMIEHELTÄ joka oli tullut takaisin FLORIDASTA terveiset KILLE PÖLLÄSELTÄ ja OSKU KANERVALTA! Meneillään oleva HEPSKUKKUU KILOT syys-2008 projektini on viennyt nyt kesällä hankituista 10:stä kiloista puolet ja siis vielä viisi olisi jäljellä, jotta palautuisin kesän alun alkuasetelmaan. Vaatii 1-2 kuukautta. Tuli vain mieleen, kun PÄRRÄMIES ehdotti vierailua PULLATAIVAASSA. Kyllähän se soppii, mutta tällä kerralla ilman pullaa! Nyrkkeilyssä on komeata että AMIN ASIKAINEN on saannut EM-ottelun meidän HARTWALL AREENALLE 28.11 ja saa mahdollisuuden ottaa EUROOPAN MESTARUUSTITTELIN takaisin itselleen. Minulta on jo ehditty monen monta kertaa tiedustella, mitä mieltä olen, uskonko että AMIN ASIKAINEN voittaa tuon tittelin takaisin? Olen vastannut, USKON VANKASTI ja veikkaan jopa yhdeksättä erää! Vastustaja ja ottelu tulee olemaan kova! Nyt kannattaa hankkia taas liput nyrkkeilyiltaan, se tulee olemaan taas kerran ainutlaatuinen ilta, tunnelmaltaan ja nyrkkeilyn dramaattisuus on varmasti läsnä! Minulla on jo lippu sinne! Ah, miten voikin tämä aurinko taas paistaa yht`äkkiä näin lämpimästi? Kukatkin parvekkeellamme loistavat edelleen niin punaisina. En ole muuten tänään käynnyt vielä FACEBOOKISSAKAAN, on ollut ehkä liian aurinkoinen päivä siihen että tarvitsisin VIRTUAALI ELÄMÄÄ päivän piristykseksi. Tämän päivän yksinkertaisuus, rauhallisuus taitaa riittää mulle. Ja vaikka kuinka olen tässä miettinyt niin en oikeastaan löydä mitään syytä muuttaa tätä yksinkertaista elämääni näiden pienien puuhailujeni kanssa. Tämä syyskuukin tuntuu menneen taas vilahduksessa ja lokakuu vaihtuu jo ensi viikolla ja sen avaa oikeastaan yksi tapahtuma lokakuun 1 päivä, PERTTI ARAVIITA ja hänen uuden kirjansa julkaisutilaisuus jossakin hauskassa paikassa nimeltään HOPEINEN SIVELLIN! Yhtä sun muutakin hauskaa on lokakuussa tiedossa, mutta siihen ehdin palata kun on sen aika. Nyt FREDDY QUINN laulaa HAWAIJISTA ja tuo mieleeni HAWAIJIN erikoisasiantuntijan ja maratoonarin ARI WISKARIN joka lienee nyt ROOMASSA ja näen kuvan edessäni COLOSSEUMISTA josta GLADIAATTORIT lähtevät juoksemaan maratoonia ja jossa jokainen yli 4 minuuttia juossut syötettiin leijonille - toivottavasti ARI on kunnossa? Aurinko paistaa ja herään pienestä maratoonihorroksestani ja vaihdan levyä, aion mennä vielä enemmän aurinkotranssiin, laitan ELVIKSEN Blue Hawaii:in soimaan, annan mieleni vaipua yhä syvemmälle, syvemmälle, syvemmälle.....palaan taas jonakin päivänä, jos tästä tämän päivän aurinkotranssista vielä palaudun! Hyvää syyskuun viimeistä viikkoa, aurinkoa ja hyvää mieltä!!! (Terveiset voitte halutessanne taas lähettää harrin.vieraskirja@gmail.com)

16.09.08 15.27
IHAN TAVALLINEN TIISTAI!!! Aamulla kännykkäni herätti mut kello kuusi, herätysäänellä joka on BEATLESIEN SOMETHING. Puoli tuntia siitä, olin matkalla bussilla Kamppiin ja siitä ratikalla KISAHALLIIN pitämään aamutreenejä PERTTI URALLE ja hänen MOZO-miehilleen! Mukava aamu. Olimme täydessä harjoitusvauhdissa kun sinne tuli Suomen kuuluisin uusi kustanja TOUKO SILTALA myös ex-WSOY:LÄISEN SAKARI LAIHON kanssa. Ovat siis jatkaneet boxingharrastustaan eli kuntonyrkkeilyä aloitettuaan sen joskus jo vuosia sitten ohjauksessani. Tuntuivat olevan edelleen innostuneita asiaan! DESINGTOIMISTO MOZO joka on noussut raketin lailla DESINGTOIMISTOJEN ykköseksi Suomessa, antaa hyvän syyn MOZO-miehille ja PERTTI URALLE pitää itsensä iskussa! Sieltä taas Kamppiin ehdittyäni, join kahvit TOMI KARJALAISEN Burgeripaikan edessä bussia odotellessani. Sieltä matkustin ISOON OMENAAN, en sinne rapakon toiselle puolelle, missä onkin nyt hurjat pankkikriisit menossa, vaan MATINKYLÄN ISOON OMENAAN, jossa ei ole mitään kriisiä menossa ja siellä cafe PREZZOSSA kahvin ja croisantin parissa tapasin yhden kaverini, joka oli tullut juuri MADRIDISTA ja oli aivan REAL MADRIDIN lumoissa, eikä kuunnellut vaikka yritin kertoa olevani BARCELONAN miehiä ja tietysti FF MALMÖN. Myöhemmin aamupäivällä kotona katsoin että FACEBOOKISSA säkenöi ja glamouri sykkii jatkuvasti, joku miettii siellä syntyjä syviä, joku on mennyt töihin, jotakin harmittaa, joku on rakastunut, joku lentää Parisiin, siis koko elämän kirjo leijuu FACEBOOKISSA! No, mun päivä kulkee tätä samaa tiistaipäivän latuja, vähän huilia, seitä mantelikastikkeessa, wokkivihannesten ja salaatin kera, ananasta jälkiruoaksi, pari kupillista kahvia ja sitten vaan taas bussiin ja KAMPPIIN, siitä kävellen RUSKIKSELLE, Rock and Rollia kuunnellen, tänään on illalla ARGIN treenit ja sitten vielä myöhemmin illalla MESTAREIDEN LIIGAN futismatsi!!!! Niin ihanan rauhallista ja tavallista elämää. BOXINGIA, ROCK and ROLLIA ja RAKKAUTTA..... sitähän se on aina ollutkin!!! Terveiset voitte taas jättää halutessanne harrin.vieraskirja@gmail.com ja kiitokset jälleen muuten teille terveisistä ja mielenkiintoisista jutuista; MARA, MAIJA, SUSA, TIMPPA, OSSI, VEETI, KARI, JAANA, TIINA ja PETSKU... voikaa hyvin!!!

09.09.08 17.17
SADEPISARAT ROPISEE JA HARMAUS KIETOO SYLEILYYNSÄ!!! Joo, joo, tuo ihana, lumoava hurmaava harmaus on taas tullut. Ymmärrän hyvin että PÄRRÄMIES häipyy FLORIDAAN, sinne missä EMIIRI, OSKU KANERVAKIN nykyään asuu ja paistattelee tietusti tänäänkin päivää siellä rannalla. Mietin tässä vain onkohan OSKULLA Hawaijishortsit vai EVERLAST nyrkkeilyshortsit päällänsä rannassa lenkkiä juostessaan. No pyysin PÄRRÄMIESTÄ viemään lämpimät terveiset täältä Suomesta sinne ja jotta ne olisivat täältä lähteneenä lämpimät täytyy silloin mennnä kyllä jo saunan kautta. No uskon kuitenkin että lämpmät terveiset tavoittavat OSKUN! Tänään sain kuulla riemastuttavan uutisen vielä pohjoisemmasta, tuolta ROVANIEMELTÄ, ROVANIEMEN KULTTUURIRUHTINAS PEKKA JAATINEN, KIRJALLISUUDEN JERRY LEE LEWIS on palkittu ja palkitsijana on toiminut ROVANIEMEN KULTTUURILAUTAKUNTA ja myöntänyt PEKKA JAATISELLE KULTTUURITEKO PALKINNON Lapin sodista kertovan kirjasarjan kirjoittamisesta! Katselin netistä kuvaa jossa hieno uusi puku päällä, kengät hyvin lankattuna, valkoinen paita ja solmio kaulassa KULTTUURIRUHTINAS ottaa vastaan palkintoa!!! HIENOA PEKKA! Huolimatta taas tästä hurmaavasta harmaasta ja ulkona koko päivän ropisseista sadepisaroista on FACEBOOKISSA sitä vastoin säkenöinnyt, on ollut ilmassa glamouria. Yhä enemmän uusia facebookystäviäkin siunautuu ja näin saa taas lisää seurattavaa tähän omaan vaatimattomaan ja yksinkertaiseen elämään. TOMMY STRÖMSTEDT MALMÖSTA yllätti minut hauskasti lähettämällä 13.8.1967 ammattinyrkkeilyillan mainoksen FACEBOOK sivulleni. Olin juuri ehtinyt liittyä ryhmään FF MALMÖ joka pelaa MALMÖN STADIONILLA kotiottelunsa ja tuo nyrkkeilyiltakin oli silloin MALMÖN STADIONILLA, siinä linkki tähän juttuun. Tänä iltana mulla on vielä ARGIN treenit Ruskiksella ja aion taas kävellä sinne Kampista ja koska ARGIN EL PRESIDENTOLLA JARI PUHAKALLA on tänään syntymäpäivä niin laittaisinkin meille molemmille yhteisen laulun GENE KELLYN SINGIN`IN THE RAIN!!!! Joten nauttikaa HURMAAVASTA HARMAASTA ja SADEPISAROISTA! Terveiset voitte taas lähettää harrin.vieraskirja@gmail.com

06.09.08 21.56
VAU, MIKÄ SYYSKUINEN AAMUPÄIVÄ!!! Heräsin tänään tapani mukaan jo varhain, seitsemän aikaan ja "tyttöni" MURU ja JESSICA tietysti vielä nukkuivat. Katselin ikkunasta ulos, hmm, taitaa tulla aurinkoinen päivä ajattelin. Katselin siinä ensin telkasta eilen tulleen 21-vuotiaiden Suomi-Tanska futismatsin jossa Tanska koki 2-0 tappion. Hienoa futista 21-vuotiailta. Sitten en enään kestänyt sisällä vaan puin vaatteet päälleni ja sanoin juuri heräämässä olleelle Murulleni, mun on nyt pakko lähteä kävelemään vähän rantoja pitkin. Hän sopersi jotakin jostakin FORREST GUMPISTA. Laitoin musan soimaan ulos lähtiessäni nappikuulokkeihini ja oli satumaisen upeaa, kaunista. Haukilahden venesatamassa tyynessä meressä kaikki upeat moottori ja purjeveneet laitureissa. DEMIS ROUSSOS laulaa juuri ja ei paljon puutu etten tuntisi olevani Kreikassa. Meri kimaltelee ja lumoaa. Cafe Mellstenkin on avoinna ja juon sen terassilla kupin kahvia croisantin kera. Jatkan matkaa kävellen rantaviivaa pitkin. Purjeveneitä alkaa näkymään yhä enemmän merellä. Yhden hiekkarantaisen poukaman hiekalla nukkuu joutsenperhe 8:san poikasta täydessä unessa, isä ja äiti joutsen ilmeisesti tarkkana katsoen ettei sitä perheidylliä häirittäisi. Kierrän joutsenperheen vähän kauempaa etten häiritsisi heitä.JULIO INGLESIAS laulaa rakkaudesta, GRAZY IN LOVE soljuaa korviini. Ihanaa. Ei huono juttu saada elää! Toppelundin kohdalla on yksi penkki, kolme metriä meren rannasta. ELVIS alkaa laulamaan KENTUCKYN kuusta. Istun penkillä ja olen nirvanaan vaipumassa kun kännykkäni soi ja PALI USKALI soittaa! Hän oli pitkään AMERIKASSA KALIFORNIASSA, toimi siellä yrittäjänä. Tapasi paljon AMERIKAN KUULUISUUKSIA ja MERKKI HENKILÖITÄ POLITIIKASTA ja on tullut takaisin Suomeen viettämään eläkepäiviään. PALI on myös minun virtuaalinen suunnittelijani ja mentoorini käyntikorttieni suhteen ja on valmistanut minulle uuden nipun AMERIKAN STYLE käyntikortteja. Sovimme että kun siirryn täältä ESPOOSTA ja selviän tästä hetken nirvanasta, niin kävelen bussiin ja ajan stadiin. Treffaan MURUNI cafe JAVAN terassilla ja tulemme junalla PITÄJÄNMÄELLE PALIN JA MARJAN uuteen kotiin vierailulle. Cafe JAVAN terassilla MURUANI odotellessa tapasin SUOMEN ZORBASIN eli JARI SAMULININ pitkästä aikaa ja tarinoimme kuulumisia kunnes JARIN oli aika lähteä keikalle NOORMARKKUUN! Hetken päästä MURUNI tuli ja kävelimme rautatieasemalle ja junaan. Vau, se oli elämys. 11 minuuttia junassa PITÄJÄNMÄELLE! Iltapäivä meni kuin siivillä ja stadiin palatessamme ja junassa ajaessani innostuin niin että ajelimme vielä sillä uudella raitsikkalinjalla No 9 sen reitin läpi ja koimme eri kaupunginosien kulttuurieroja. Kävimme syömässä city-käytävän ROSSOSSA vielä iltapalan ja KAMPIN cittarista kävin vielä hakemassa jäätelöpaketin ja nyt kun senkin olen jo syönnyt, tunnen olleeni tänään täysin hungingolla, mutta on se ollut makeeta. Oli mukavaa käydä PALILLA ja MARJALLA, ollaan tunnettu jo kauan! Ehkä laitankin vielä soimaan ELVIKSEN Mr. SONGMAN kappaleen ja toivotan hyvää yötä, hyvää viikonloppua, onnellista elämää. Palaan taas ehkä jonakin päivänä! Terveiset voitte taas lähettää halutessanne harrin.vieraskirja@gmail.com

04.09.08 12.35
SYYSAVAUS JA ELÄMÄN YKSINKERTAISTAMINEN!!! Tänään aamu alkoi niinkuin se voisi alkaa joka aamu, aamiaisella cafe EKBERGILLÄ! Avasimme syyskauden PASI "Keravan Kreivi" TAAVITSAISEN kanssa. On aina miellyttävä tavata aamaisen merkeissä. Ihailen PASIN nyrkkeilyinnostusta. Jatkuvaa kinnostusta siihen. Yksi esimerkki on PASIN pitämä www.ammattinyrkkeily.net nettisivusto, joka pitää sinut hyvin tietoisena mitä ammattinyrkkeilykehissä maailmalla ja myös Suomessa tapahtuu. Siitä AMIN ASIKAINEN on edelleen RAUTAA! Viimeinen voitto viime lauantaina osoitti tyrmäyslyöntien ja taidon olevan kohdallaan, joten kun lokakuussa isketään taas keskisarjan EM-tittelista on AMIN ASIKAINEN enemmän kuin vaarallinen vastustajalleen ja MESTARIN TITTELI palautunee takaisn AMIN ASIKAISELLE! Niin palaan vielä takaisin aamiaiseen EKBERGILLÄ tämän salskean ja nuoren (30v.) Keravan Kreivin kanssa vietettyyn aamuhetkeen. PASI oli edelleen Kreivillisessä trimmissä, ja olin huomaavinani nuorten neitojen katseiden kääntyneen usein ihaillen meidän pöytäämme kohden. Hyvä Keravan Kreivi! Sitten haluan tietysti kiittää HARRIN VIERASKIRJAAN tervehdyksiä lähettäneitä, JONEA, JOKKEA, MERVIÄ, TAPSAA, KEPAA, RIPAA, PERTTIÄ, LIISAA sekä TARJAA! Oli virkistävää ja antoi hyviä fiiliksiä! Kiitos! En ehkä muuten huomannut kertoa, että HARRIN VIERASKIRJA on täysin yksityinen vain minun ja sinun välinen juttu! ARGIN treenit alkoivat tiistaina ja heti oli 16 treenaajaa paikalla ja tänään on sitten vuorossa treeni no 2. Niin, siitä ELÄMÄN YKSINKERTAISTAMISESTA. Ensimmäinen yksinkertaistaminen tapahtuu tietenkin ruokavaliossani. Se runsas buffetpöytä ruokailu muuttuu nyt enemmän taas salaatti ja hedelmä linjalle! BANANA SPLITIT vaikka siinä on banaania jäävät nyt syömättä. Pullat PULLATAIVAASSA jäävät nyt tästä maanpäällisestä elämästä pois. Ja HEPSKUKKUU PROJEKTISTANI tutut kävelylenkit päivittäin ovat jo tulleet takaisin. Ja kaksi ensimmäistä kiloa, kymmenestä kesällä hankituista kiloista, on poistunut kehostani! Kahdeksan olisi siis vielä jäljellä tähän syksyyn ja jouluun menessä! Ei kovin paha. Muutenkin aion nauttia syksyn ja elämän yksinkertaisuudesta treenien ja kävelylenkkieni kera. Aion viettää taas hyvin tylsää elämää. Ei GLAMOURIA, ei SÄIHKETTÄ! Tiedän että tulen taas nauttimaan tästä. Ja jos jotain tapahtuu niin kerron siitä toki teille. Mutta niinkuin sanoin, ei GLAMOURIA, ei SÄIHKETTÄ, sitä tarjoaa minulle nyt ainoastaan ja vain keskiviikkoisin MARIA VEITOLAN TV-ohjelma MARIA, siis keskiviikkoisin kello 21.00! Terveisiä voitte lähettää harrin.vieraskirja@gmail.com

27.08.08 15.44
Moi YSTÄVÄ hyvä tai VIERAILULLA oleva! Nyt tulee JOTAKIN UUTTA täksi syksyksi TÄHÄN OSASTOLLE ja riippuu SINUSTA itsestäsi TAPAHTUUKO tässä VIRTUAL BOXINGSTARIN sivulla mitään? Nimittäin siirrän tämän nyt taas VIERASKIRJA KÄYTTÖÖN joka tarkoittaa että voit LÄHETTÄÄ TERVEISESI, TERVEHDYKSESI jos haluat TÄHÄN SÄHKÖPOSTIOSOITTEESEEN harrin.vieraskirja@gmail.com KIRJAAN ne tänne ylös ja vastaan myös terveisiisi..... SE ON NYT SINUSTA KIINNI!!! Terveisin Harri

18.08.08 9.00
UUSI VAATIVA KVARTTAALIJAKSO!!! Eilen alkoi ROCKY KESÄLEIRIN viimeinen viikko. Eilisessä viidakkomaisessa kosteassa ilmassa paidat kastuivat helposti ja kesän 40;nes treeni-ilta tuli tehtyä. Kotona minua odotti sähköpostissa JOBIN-viesti, CITYMARATOONILLA tuo "MaratoonARI" ARI WISKARI raportoi joutuneensa keskeyttämään sen, nivusvamman takia ja nyt kuuden viikon päästä olevan BERLIININ MARATOONIIN osallistuminen on vaarassa. Saman kohtalon koki muuten tänä aamuna KIINAN suurin yleisurheilutähti LIU XIANG, hän joutui luopumaan muutaman juoksuaskeleen jälkeen koko KIINAN unelmoimasta kultamitalista tässä 110 metrin aikajuoksussa jo sen karsintavaiheessa ja pettyneissä tunnelmissaan linkutella takaisin pukuhuoneeseen. Tämä on sitä urheilun dramatiikkaa. Kaikki ei suju käsikirjoituksen mukaan. Mutta niin se ei suju myöskään elämässäkään. Sen takia olenkin aina ollut itse sellainen "KVARTTAALIAIKAJAKSON" kannattaja tai sitten se on mulle ollut vaan tarpeeksi pitkä aika yrittää selvitä siitä. Se kolmen kuukauden aikajakso, tehdyn suunnitelman mukaan. Nyt on kyllä tunnustettava, että tämä viimeinen, tämän kesän kolmen kuukauden aikajakso ei sujunut suunnitelmien mukaan! En voinnut viettää niin montaa rantapäivää kuin oli tarkoitus tuolla MELLSTENIN PARATIISIRANNALLA! Joten on ymmärrettävää, kun niin monet ihmettelevät, etten ole niin auringonpaahtama kuin yleensä kesällä. Lisäksi mun piti viettää sokeriton kesä, mutta siinä epäonnistuin täydellisesti. Eli kesä on ollut kuitenkin makea! Pyöräilyä on tullut harrastettua ja KAUPPATORILLE pyöräiltyä, nauttien näistä ihanista ja silmiä hivelevistä rantareiteistä pitkin merenrantaa! Ja siellä KAUPPATORILLA se kahvi+lihis, se "kevyt" koostumus. Taidanpa pyöräillä vielä tänäänkin, vielä kerran, käymään KAUPPATORILLE kahville ja lihikselle! Näin siis olen jälleen uuden kolmen kuukauden aikajakson suunnittelun edessä. Aivan pian. Pari hassua viikkoa. Ja sitten käynnistyy jälleen uusi haasteellinen kolmen kuukauden jakso? Koen jo nyt SUURTA JÄNNITYSTÄ! UTELIAISUUTTA? Miten tulen sen pärjäämään? Nyt koitan olla hyvin varovainen sen suunnittelun suhteen. En luo liian suuria ENNAKKOPAINEITA siihen! En lupaa KURINALAISTA ja ASKEETTISTA elämää, kuin vain muutamana päivänä tulevan uuden jakson aikana. En myöskään SOKERITONTA elämää, vaan vierailuja PULLATAIVAASSA sekä vierailuja Kluuvikadun Fazerilla BANANA SPLITILLÄ. Vain pari kävelylenkkiä KAMPISTA sinne! Ei painontarkkailua! En ole nyt ankara itselleni. Yritän löytää pehmeämmän puoleni. Olen itselleni nyt suvaitsevampi ja ymmärtäväisempi. Koitan sosiaalistikin olla aktiivisempi enkä hautaudu yksinäisyyteen, vailla glamouria ja elämän säihkettä. Näin siis lähden varovaisin askelin kohti syksyä 2008. Näin en voi kokea ainakaan kovin suuria pettymyksiä, epäonnistumista kolmen kuukuuden "KVARTTAALIAIKAJAKSON" aikana tai ainakin selviytymismahdollisuuteni on näin hiukan mahdollisempi. Loistavaa. Olen helpottunut. Seuraava kolmen kuukauden jakso on taas tarkasti suunniteltu. Voinkin laittaa soimaan IRWININ "VAIN ELÄMÄÄ EI SEN ENEMPÄÄ" kappaleen!!!

11.08.08 11.14
KOHTI SYKSYÄ!!! Hyvää viikonalkua hyvät ystävät. Pitäisikö alkaa asennoitumaan että kesä alkaa olla ohi? Vaikka kyllä tuo mennyt viikonloppu oli kuitenkin ihan kohtuullisen mukava. Lauantaina pyöräilin vielä Kauppatorille kahville. Ja juuri 30 metriä ennen toria loistomersusta töötättiin mulle! PÄRRÄMIES joka oli autolla liikkeellä liittyi MURUNI ja mun seuraksi torikahville! Sovimmekin PÄRRÄMIEHEN kanssa että hän varaa pöydän PULLATAIVAASTA elokuun lopulla. Elokuun lopulla siksi, että aloitan syyskuusta jälleen tuon vaativan ja ohdakkeisen tieni kulkemisen. Palaan sille KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tielleni! Olen lopettelemassa pyöräilykauteni aivan nyt lähipäivinä ja siirtymässä jälleen julkisten liikennepalvelujen käyttäjäksi. AH, kyllä on ollut "makea" pyöräilykesä! Siitä on todisteena reilu painonlisäyskin. Mutta koska tässä elokuussa on vielä muutamia syöminkejä, en voi aloittaa sitä KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tieni kulkemista vielä, vaikka olenkin jo kaivannut sitä. Täytyy muuten yrittää päästä myös olympialaisten rytmiin mukaan. Tänä aamuna olikin jännittävää katsoa kun HENRI HÄKKINEN ampui Suomelle ensimmäisen mitalin ja viimeisellä laukauksella se varmistui PRONSSIKSI! Hieno juttu! Mutta sitten kun SATU MÄKELÄ-NUMMELA ampui Suomelle toisen mitalin ja se oli KULTAINEN, niin ei voi sanoa muuta kuin onpa ollut uskomaton ammunta-aamu! Onpa se hienoa että alkaa syksy ja elämä stadissa ja useammassakin paikassa taas treenit! Muutenkin olen hyvin utelias syksyn suhteen. Olen valmistautunut henkisesti kulkemaan KURINALAISTA ja ASKEETTISTA tietäni. Ilman GLAMOURIA! Ilman SÄIHKETTÄ ja JUHLAA! Ilman SEURAELÄMÄÄ! Vain treenejä päivittäin päivästä toiseen. Ilman "makeeta elämää" siis makeeeeta, ymmärräthän? Joten jos nyt ette kuule minusta mitään vähään aikaan, niin tiedätte, että olen löytänyt kadotetun KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tieni! Olen etsimässä kadotettua "TIIKERINKATSETTA" ja menettämässä tulleita ylimääräisiä kiloja! Olen huomaamaton kuin varjo, joka paljastuu vain aurinkoisina päivinä! Olen kuin tuulen henkäys, jonka voi tuntea vain ohimenevänä leyhäkdyksenä ja sitten se on taas poissa! Olen kuin purjelaiva kaukana horisontissa, joka häviää katseiden tavoittamattomiin! Ei edes iltapäivälehdet näe ja tavoita minua....AH, kuinka rakastan SYKSYÄ!!!

08.08.08 17.32
AIKA PYSÄHTYY!!! Istun kotini parvekkeella. Kuuntelen CAROLE KINGIN sensuaalista ääntä, sitä kuinka hän itseään pianolla säestäen laulaa ja kuinka nuo pianon koskettimien painalluksista tulevat äänet aivan ihanasti myötäilevät hänen laulujaan. Tämän fantastisen laulajattaren. Ne kuuluvat todellakin yhteen CAROLE KING ja PIANO! Aika pysähtyy. Rauhallinen ja seesteinen oli hiipii sisäpuolelleni. Kitaroiden kielten näppäilyt värisyttävät herkästi kosketellen sieluani. Kuinka mukavaa ja koskettavaa. Aika pysähtyy tähän hetkeen! Tänään on ollutkin tälläinen iisi päivä. Ei pyöräilyä Kauppatorille. Ei treenejä tänään. Käväisin Isossa Omenassa syömässä. Samalla ostamassa kotiin ruokaa. Jäätelöä ja mansikoita. Toisaalta olen ihmeissäni että elämä voi tuntua kuitenkin näin hyvältä, vaikka on niin paljon surua. Ystävien poismenoja tapahtuu koko ajan. Tänäänkin kello 12 päivällä eräs nuoruuden aikainen nyrkkeilykaverini siunattiin Hietaniemen hautuumaalla. En kyennyt ja jaksanut nyt osallistua fyysisesti paikalle, mutta hän on ollut tänään vahvasti mielessäni. Välillä, vaikka kuinka olet olevinasi vahva ja voimakas, tarvitset hetken jolloin aika pysähtyy. Kelaat elettyä elämääsi. Tunnustat virheet. Tiedostat oman pienuutesi tämän elämän voiman edessä. Sen että se voi olla katkolla koska vain, jonkin vahvemman voiman kääntäessä nappulan asentoon....loppu! Minkäs teet? Se siitä. Elämä on ohitse! Seuraa tuskaa, seuraa murhetta. Vaikka kuinka pitäisi seurata myös iloa eletystä elämästä. Sellaisena kuin itsekukin on saannut sen elää. Tässä viime kuukausina on taas saannut kokea tätä elämän kirjoa turhankin intessiivisesti. Sitä julkisuuttakin ja sen tuomaa mitä erillaisempaa kuvaa. Lausuntoja, oikeita ja vääriä. Totuutta ja valhetta. Ne elävät taas kerran omaa elämäänsä lehtien palstoilla. Olen kokenut sen ennenkin. Joten en viitsi vaivautua siitä enempää. Se "totuushan" ainakin mun elämästä ja ajtuksista löytyy näiltä nettisivuiltani, kertomuksista ja tarinoista. Miten olen elänyt ja miten ajattelen. Tänään se että luin lehdestä että ystäväni joka jätti minulle kotinsa Haukilahdesta, olisi odottanut mun perheeni kanssa muuttavan sinne, ei voisi olla enempää ja kauempaa haettua. Sillä tämä ystäväni joka on ollut meillä useitakin kymmeniä kertoja syömässä, kahvilla, muuten vaan boxingvideoita katsomassa, juttelemassa, tiesi kuinka hyvin viihdyn täällä Matinkylän kodissani perheeni kanssa. Ja hän tiesi sen että olen kerrostalo ihmisiä. Olen ollut sitä aina. En todellakaan rivitalon. Olimme siitä usein nauraen keskenämme jutelleet. Niin en voi parhaalla tahdollakaan kuviteela JYPEN odottaneen minun muuttavan perheeni kanssa Haukilahtelaiseen rivitaloon! Olen koittanut olla kommentoimatta näitä mitään perintöasioita edes näissä omissa pakinoissani, tarinoissani, sen ympärillä pyöriviä juttuja. Mun ei todellakaan tarvitse todistella ystävyyttämme, senhän kaikki tietää eikä niitä kymmenien vuosien aikana koettuja juttuja voi enään mitätöidä, vaikka haluja siihenkin näyttäisi löytyvän. Surullista tälläinen. Eilen kun RITA TAINOLA ILTA-SANOMISTA soitti mulle, olemme ystäviä kymmenien vuosien takaa. En RITALLEKKAAN halunnut kommentoida näitä ympärilläni pyöriviä juttuja. Olen jo liian vanha tälläiseen. Mutta eilen mua hymyilytti, kun muistin kuinka, ehkä 15 vuotta sitten, tai voi olla jo 20 vuotta sitten kun RITA, JYPE ja minä menimme täyteen ahdettuun KISAHALLIIN katsomaan jotain nyrkkeilyiltaa. Meillä oli JYPEN kanssa ringsidepaikat ensimmäiseltä penkkiriviltä ja tarjosimme RITALLE paikkaa istua välissämme. Niin RITAPA istuikin lattialle jalkojemme eteen! Ja meillä oli hauskaa, onnellinen ja riemukas mieli. FIILIKSIÄ! Olemme muistellet jälkeenpäin sitä iltaa usein JYPEN kanssa kun RITASTA on tullut juttua. On muistoja, on onnellisia ja hyviä......koitan jatkaa niistä.....aika taas pysähtyy, NANCY SINATRAN laulut jatkavat CAROLE KINGIN luomaa tunnelmaa....JYPEHÄN oli tavannut NANCYNKIN!!!!

04.08.08 16.36
JOKO TUO SYKSY ALKOI!!! Voi herttileidi sentään. Juuri kun tunsin että menossa on SUMMERTIME, niin se onkin mennyt, kuin olisit kääntänyt kirjassa sivua. Tosin sehän on aivan ihanaa kun tulee taas syksy. Loppuu tuo hervoton makoilu rannassa, herkuttelut possumunkkeineen PARATIISIRANNAN terassilla. Syystuulet jotka vievät melkein korvatkin päästä, vaativat laittamaan päälle monta kerrosta vaattetta, jotta tuolla ulkona tarkenisi. Se on nyt sitten edessä! Ei enään shortsit jalassa t-paita päällä pyöräilyä Kauppatorille pitkin merenrantaa, vaan kävelyä, lippis silmillä tuulen tuivertaessa niin ettei musiikkikaan meinaa kuulua nappikuulokkeistani. On aika valita syyslaulu. Tulee mieleen tietenkin KATRI HELENAN SYYSUNELMA, sehän sopisi ihan mainiosti! Tosin onhan mulla vielä pari viikkoa jäljellä ROCKY KESÄLEIRIÄ ennenkuin treenit siirtyvät taas sisälle ja stadiin. Voi olla että ikävöin jo taas sitä urbaania elämää, stadin katuja, vilinää Kampissa, kahvihetkiä STRINBERGILLÄ, Banana Splitejä KLUUVIKADUN FAZERILLA, vierailuja "PULLATAIVAASSA" Korkeavuorenkadun SUCCESISSA. Varaisikohan PÄRRÄMIES sieltä jo pöydän elokuun lopussa? Kyllä syksyn tulossa on selvästi myös hyvät puolensa. Ja sitten on tietenkin tuo FACEBOOK, aina säkenöivä, glamouria ja loistetta tuova virtuaalinen ilmiö. Siellä voi tapahtua mitä vaan. Voit saada uusia ystäviä yllättäen. Voit yht`äkkiä nähdä kuvan missä saatat olla "Sinkkutyttöjen" ,hyvin viehättävien kanssa kuvassa? Kuka sitä auringon säihkettä enään kaipaisikaan, kun FACEBOOK säkenöi ja paljastaa ystävien glamourin kaltaisen elämän ja voit vain ihmetellen katsella, hämmästyä, ihailla tuota nuorta energiaa ja säihkettä! Itse kun olen jo näinkin vanha, niin mulle riittää todellakin jo se, että hyppään bussiin 132 ja ajaa karautan stadille ja dallaan hiukan stadin katuja, käyn kaffella ja syön vaikka yhden korvapuustin ja tuun takaisin kotiini katsomaan vaikkapa yhden osan SERRANOJA, on jäännyt muutama kymmenen väliin kesän aikana, joita nyt joudan sitten syksyllä katsomaan... luultavasti! Sekään ei ole varmaa, niinkuin ei mikään muukaan ja jotenkin vain tuntuu tuota puuhaakin aina siunautuvan ja kun syystreenitkin taas alkavat, niin sitten sitä ollaan taas menossa ja tulossa, Kamppiin ja Kampista. Oikeastaan tarinoisin tässä nyt pitempääkin, mutta täytyy alkaa kohta lähtemään taas vetämään ROCKY KESÄLEIRIN treenejä ja olihan tässä nyt sitten yksi päivä kun en ole tehnyt oikeastaan mitään, kuin käynnyt Isossa Omenassa kahvilla ja croisantilla, syönnyt mansikkakakkua jota ihana MURUNI eilen teki, mahtaa hämmästyä, kun tulee kotiin ja sitä ei ole kuin pienen pieni pala jäljellä. Tai sitten ei. Ehkä hän tuntee minut paremmin kuin arvaankaan. Mutta palaan taas takaisin jos minulle jotain tapahtuu, vaikka pahoin pelkään että tämä pienimuotoinen yksinkertainen elämäni ei anna siihen mahdollisuutta, ja kun olen muutenkin etsimässä missä on se KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN TIE, se on päässyt hukkumaan, lähden nyt etsimään sitä!

31.07.08 16.05
SUMMERTIME!!! Tuon viereisen otsikon mukainen kappale soljuaa nappikuulokkeistani korviini. Uskomattoman kuuma ilma ja merituuli leyhyttelee kasvojani, vaikka olen jo todella varhain liikkeellä. Päämääräni ei ole Lahti, mitä tietysti PÄRRÄMIES odottaa. Ei edes Töölönlahti vaan ihan luonnollisesti Kauppatori kahvin ja lihiksen kera. Tiedän että tämä on kuin tekisin syntiä, en menekkään tänä aamuna PARATIISIRANTAAN! Mutta tuli tunne että on päästävä täältä "maalta" välillä käymään Stadissa. Tässä tämän viikon tiistaina sain muuten ROCKY KESÄLEIRILLENI arvovaltaisia ja miellyttäviä vieraita! Tapanialn Erän timantti, USA:N Suomen nyrkkeilyn Suurlähettiläs, Elämän ja Rakkauden Seikkailija, Floridan Emiiri, Ex-Mestari, vasenkätinen nyrkkeilijä, Tunisian kansallissankarin HABIB GALHIAN Afrikan yössä nyrkkeilytaidoillaan voittanut ja raivoavan kotiyleisön hiljentänyt nyrkkeilykaverini OSKU KANERVA sekä Tapanilan Erän toinen kirkas timantti, Nyrkkeilykehän Partaveitsi, Herrasmies ja Hurmuri, joka vie eleganssinsa tänä päivä enemmän Golfkentille kuin nyrkkeilykehään, hyvät naiset ja herrat, ARTO NILSSON! En tiedä mutta olisiko ollut tuo mun läsnäoloni joka sai kaverit varjonyrkkeilemään, tai mikä lie alkuperäinen vietti, "saada vielä otella kanssani" henki leijui ilmassa ja sai kaverit tuntumaan yllättävän nuorilta vaikka aikaa on kulunut jo yli 40 vuotta viime "sparreista"! Myös Tangomaailmamme todellinen kuningas, painija, nykyinen golffin taitaja, yhä huippukuntoinen, EIKKA "Ikivihreä" GRÖN, MESTARILAULAJA, oli myös treenejä katsomassa, ihan niinkuin yli 40 vuotta sitten RINGSIDE paikoilla matsejammekin. ORLANDON LEIJONA tuo rantojen salskea saalistaja kuului myös katsoja kuntaan! Treenien jälkeen istuimmevielä tovin PARATIISIRANNAN terassilla. Myöhemmin soitin vielä kotoa OSKULLE Hotelli Vaakunaan missä hän vietti yösä ennen seuraavana aamuna lentoaan takaisin FLORIDAAN. Kotiinsa jossa nyrkkeilylliset työtehtävät siihen liittyvine juttuineen jo häntä odottivat! Yes, OSKU KANERVA from FLORIDA, Ex-Boxingchampion and my friend! Laitoin vielä FACEBOOKIIN joka on taas kokenut jotain uudistuksiakin ja glamour ja säihke siellä vain jatkuu, niin laitoin näkyviin jossa ratsastamme vuonna 1965 TUNISIASSA kameleilla OSKUN kanssa, siitähän ei siis ole kauan.....Muuten elämäni jatkuu rauhallisesti omia teitään, pienimuotoisesti ja aurinkoisesti. Oikeastaan siitä pienimuotoisuudesta mun ei pitäisi puhua mitään, senverran hyvin ovat mansikat ja jäätelö edelleenkin maistuneet, kahvi ja possumunkit PARATIISIRANASSA, mutta PAKKO JOUSTAA, niinkuin yhdellä ystävälläni oli aina tapana sanoa! Ja vielä muuten yksi asia, synninpäästö, mun on tunnustettava, pyöräilyni katkesikin PARATIISIRANNAN kohdalla, kahvin ja possumunkin kanssa, mun jäädessä istumaan kolme metriä rantaviivasta, meri kimaltelee, lämmin merituuli hyväilee kietoen mut syleilyynsä, SUMMERTIME soi nappikuulokkeissani, menen Stadiin huomenna....ehkä....SUMMERTIME.....ah kuinka ihanaa!

28.07.08 14.19
MELLSTENIN PARATIISIRANTA JA SEURAELÄMÄ!!! Helteet tänä muutamana päivänä on jälleen tuonnut vilkkaan seuraelämän PARATIISIRANNALLE Ja sen KUNINKAALLISEEN rantaosaan! Siellä ovat päivittäin olleet tietysti tuo Paratiisirannan oma suloinen PRINSSESSA, tuo rantojen saalistaja, salskea ORLANDON LEIJONA, seuramiesten aatelia oleva GOURMET BARON eli PAROONI, SULTTAANI joka saapuu aina hiukan myöhemmin rantaan, mutta ottaa paikkansa rönsyilevässä seuraelämässä! KOIRALAAKSON KREIVI edustaa RANTAKUNINKAALLISTEN älymystöä. Espanjan aurinkorantojen komea RANTARUHTINAS ARSKA on myös ilahduttanut läsnäolollaan meitä kaikkia. Vierailijoita on käynnyt "HOVISSA" lähes päivittäin. Yhtenä päivänä meidät yllätti pariskunta Lauttasaaresta. Olivat pyöräilleet PARATIISIRANTAAN siis KAJ WALLIN, DANNY & ISLANDERSIN, sen alkuperäisen bändin sekä JORMAS yhtyeen kuuluisa basisti ja monikymmenvuotinen ystäväni ihanan MAIJA vaimonsa ja rakkaansa kanssa ja näyttivät edelleen yhtä rakastuneilta kuin 70-luvun puolessa välissä käydessään syömässä ANITA&HARRI ravintolassa! Eikä rakkauden hiipumista ollut näköpiirissä. ROKKAREISTA todellinen "ROCK-MAN" THE RONSKI GANGIN laulusolisti RONSKI kävi myös moikkaamssa. Viihdemaailman yksi charmanteimmista managereista RAMI RÄSÄNEN ja jo legendaarinen AUDIOVOXIN BOSS, viihteessä monessa mukana ollut MARKKU WEYNER kävi tarinoimassa rannassa. Tiedän, että teitä kyllästyttää jos jatkan vierailijoiden määrän kertomista sekä esittelyjä, mutta se pahin juttu tai siis oikeastaan paras tässä oli tietysti se, että nämä vieraillut pitivät useimmiten sisällään aina kahvi ja possumunkki tarjoilun tai jopa pahimmassa tapauksessa tai niin, parhaimmassa, menimme syömään pursiseuran paviljonkiin herkullisen buffetpöydän antimia ja samalla saatoimme ihailla ulppeita moottoriveneitä joita oli pursiseuran vieraspaikoilla. On siis sanomattakin selvää että joudun nyt hiukan siirtämään tätä TIIKERINMASSUN pienentämisen aloitusta, hiukan siirtämään sitä kunnes tämä PARATIISIRANNAN vilkas KUNINKAALLINEN RANTAELÄMÄ saa taas lopun! Viimeistään syystuulen häätäessä meidät omiin "PALATSEIHIMME" kunkin tahoilleen. Olipa miten hyvänsä, päivät ovat olleet jälleen "KULLAN ARVOISIA", olemme myös muistaneet kahta viime talven aikana poistunutta jäsentämme, ATHLETTIKLUBIN PAROONIA ja CINDERELLA MANIA. Olemme kaikki kaivanneet heitä! Eilen alkoi myös ROCKY KESÄLEIRIN 3:mas osa ja treenaajia oli ilokseni paikalla hellepäivästä huolimatta. Treenin jälkeen käytiin TONI "Hirmuinen" HÄRKÖSEN kanssa uimassa, istuttiin lähes "piikkiin" asti cafe Mellstenin aurinkoterassilla, juteltiin ja nautittiin illasta. Kotona odotti vielä mansikat ja jäätelö! MANSIKKA-AIKA ei ole vielä ohi, eikä ELÄMÄ!!!

23.07.08 8.57
ROCKY 3 ! Ei, ei nyt ole kysymyksessä elokuva ROCKY 3 jossa ROCKY palaa treenaamaan askeettisiin oloihin kurinalaisesti, vaan ROCKY KESÄLEIRINI jatkuu 27.7 aina 21.8 saakka! Tosin minulle itselleni paluu askeettiseen ja kurinalaiseen elämään olisi enemmän kuin tarpeellista. Kävi ihan niinkuin jo tuossa etukäteen arvelinkin. En selvinnyt mansikka-ajasta tai oikeastaan selvisin. Olen syönnyt nimittäin jokaikinen päivä mansikoita ja jäätelöä runsaasti! Nyt varsinkin tällä viikolla kun olen viettänyt lomaa olen lisännyt siihen myös kermavaahdon kuin pisteeksi iin päälle! Ja mitä ihmettä, farkut jotka mahtuivat vielä kesäkuussa päälleni, eivät mahdu enään! Tämän lisäksi olen viime viikkoina aloittanut aamuni Kauppatorilta kahvin ja lihiksen kanssa. Iltapäivällä syönnyt parvekkeellamme uusia perunoita lohta ja silliä kaikkine siihen kuuluvine tilpehtöreineen. Koitan nyt kävellä peilin ohitse siihen edes vilkaisematta. Kiinnitin jääkaapin oveen sen Seura-lehden hirveän läskikuvan. Se on "shokkihoitoa" ja muistuttaa mitä minulle tapahtuu jos vielä avaan jääkaapin oven? Joten seuraava vaihe on paluu ulkoruokintaan! Ja aloittaa etsimään mukavia ruokapaikkoja stadista, mutta vain sellaisia joissa on hyviä salaatteja! Banana Split paikkoja on nyt vältettävä. On löydettävä jälleen TIIKERINKATSE ja päästävä eroon TIIKERINMASSUSTA! Kun oikein taas keskityn treenaamiseen ja jos ajattelen että 27 päivä alkavassa ROCKY KESÄLEIRISSÄNI on 21 treenipäivää jäljellä ja laihtuisin joka treeni esimerkiksi 500 grammaa niin 21:ssä päivässä putoaisi painoni taas takaisin 78,0 kiloon, jolloin saavuttaisin taas sen painon joka olikin ennenkuin aloitin tänä kesänä laihduttamaan! Jippii! Olen taas haasteen edessä! Se vaatii minulta täydellisen keskittymisen. Vetäytymisen "vuorille"! Yksinäisyyteen ja yksinkertaiseen elämään. Liikumisen jalan, vaellusta, henkistä meditointia. Internet ja virtuaalimaailman sulkemista pois mielestäni, koska siinä piilee vaara joutua GLAMOURIN ja SÄIHKEEN pariin! Esimerkiksi FACEBOOK on kuin johdannainen siihen elämään! Se on vältettävä viimeiseen saakka. Niin ihania kuin ystävät ovatkin, niin nyt joudun käymään kamppailuni yksin. Esimerkiksi vierailu PULLATAIVAASSA PÄRRÄMIEHEN kanssa on kuin antaisit pirulle pikkusormen ja se veisi koko käden tai tässä tapauksessa täyttäisi koko TIIKERINMASSUN! Sorry PÄRRÄMIES, 27.8 jälkeen, ehkä? MELLSTENIN PARATIISIRANNAN terassi on vaarallinen paikka No 1 nyt minulle! Kahvi ja possumunkki, jotka ovat tämän kesän kuuluneet kerran pari, joskus kolmastikin päivärutiiniin, on hylättävä. Minun on oikeastaan hylättävä koko identtiteettini. Hylättävä lähes kaikki joka liittyy elämääni tai on siis liittynyt nyt tämän kesäm aikana! Suljen puhelimeni, internetin, suljen mieleni, suljen ajatukseni, en edes muista miltä kahvi ja possumunkki maistuisi PARATIISIRANNASSA sen aurinkoterassilla. Vältän nyt ulos ja rantaan menemistä, vaikka on tulossa helle ja aurinkopäiviä. Lähden "vuorille" varjoon sekä valmistautumaan ROCKY KESÄLEIRIN alkamiseen ja sen kolmanteen osaan. Siihen saakka meditoin yksinäisyydessä, menetän rusketukseni ja puhdistaudun kaikista makeista ajatuksista ja elämästä johon kuuluu glaumouri ja säihke! Palaan takaisin kymmenen kiloa kevyempänä 21.8 tai ehkä jopa aikaisemmin? Olen haasteen edessä! Ja jos näette minua muistuttavan kaverin esimerkiksi KAUPPATORILLA niin se en voi olla minä! Olen "vuorilla" yksinäisyydessä askeettisen ja kurinalaisen elämän parissa!!!

18.07.08 18.02
KIIREETÖN VIIKKO EDESSÄ!!! Hei ystävät, minullakin on taas loma! Tosin olen koittanut ottaa tämän elämänikin ihan niinkuin olisin lomalla. Ja en niin kovin väärässä ole sen suhteen ollutkaan. Elämä on mennyt nopeasti kuin kesäloma itsekullakin. Olen koittanut nautia elämästä niinkuin lomasta. Ainahan lomallakaan ei tunnu hyvältä. Ett saa jatkuvasti auringonpaistetta. Välillä sataa ja myrskyää. Mutta nekin päivät on elettävä ja oltava kiitollinen että niitäkin saa kokea. Tässä viime aikoina kun on taas ajanut tunteineen tätä elämän vuoristorataa, joutunut mukaan melkein siihen ensimmäiseen vaunuun, sehän tietysti oli tavoitelluin paikka Lintsin vuoristoradalla pikkupoikana, mutta enään en menisi siihen niinkuin en enään välittäisi tästä elämän vuoristoradastakaan! Olen saannut "ajella" sitä jo tarpeeksi. Söimme eilen Hietalahden Merimakasiinissa yhden ystäväni kanssa ja mietimme että elämällä on KARMA itsekullakin ja joka minutkin heittää kerta toisensa jälkeen takasin "vuoristorata ajelulle" ja kuka sitä KARMAANSA vastaan voisi taistella. Joten antaa mennä vaan! Tietystikään en voi omalla kohdalla pelkää KARMAA syyttää. Koitan nyt keskittyä kiireettömään viikkoon, kiireettömään elämään! Minulla ei ole nyt mihinkään kiire. Ei mitään saavutettavaa. Ensi viikolla ei ole edes ROCKY KESÄLEIRIN treenejä. Eilisen treenien jälkeen istuimme MELLSTENIN PARATIISIRANNAN terassilla kahvien ja possumunkkien kera ja siellä kanssani olivat MEXICO, HIRMUINEN, RUMPALI ja PÄRRÄMIES! PÄRRÄMIES ehdotti mulle pyöräilyä LAHTEEN ensi viikolla! Heh, Lahteen? Nousee kyllä mieleeni ESA JÄRVINEN lahtelainen "Nyrkkeilykehän Pyörremyrsky" jonka kanssa kohtasimme kehässä kolmasti. Ei ollut helppoa, niinkuin ei myöskään "Nyrkkeilykehän Partaveitsen" ARTSI NILSSONIN kanssa, jonka kohtasin myöskin kolmasti kiristettyjen köysien sisällä! ARTSI kävi toissapäivänä morjestamassa mua treeneissä ja sanoi tulevansa "Emiirin" OSKU KANERVAN kanssa mukaan treeneihini. Sehän olisi upeata. Molemmat TAPANILAN ERÄN "TIMANTIT" yhtäaikaa treeneissäni! Mutta toivottavasti he eivät tule ensi viikolla kun olen lomalla. Niin siitä PÄRRÄMIEHEN ehdotuksesta päätinkin jo nyt heti lähteä pyöräilemään LAHTEEN......TÖÖLÖNLAHTEEN! Mutta koska elän nyt kiireetöntä elämää aloitan pyöräretkeni rauhallisesti pysähtymällä ensiksi MELLSTENIN PARATIISIRANALLE kahville ja munkkipossulle! Nyt kun olen päässyt jo ensimmäiset 4 kilometriä tähän WESTENDIN rantatielle "Rikkaiden suoralle" ja istahdan tähän kirjoittelemaan tätä pakinaani ja kuuntelemaan RADIO AALTOA. Tässä pysähtyy aina välillä mitä ihastuttavimpia ihmisiä juttelemaan hetkeksi kanssani. Ja äskenkin juuri yksi vanhempi herrasmies kertoi nähneensä LONTOOSSA isäni ottelun ja kertoi kuinka hän tyrmättyään vastustajansa lauloi sen jälkeen yleisölle itseään banjolla säestäen! Niin, isäni NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI! Moi FAIJA, moi JYPE, moi monet muut poismenneet ystäväni, olette ajatuksissani mukana, sydämessäni! Jatkan täällä vielä jonkin aikaa. Miten kauan, mistä sitä tietää? Sekin on KARMAN asia! Ah, kuinka tässä on kaunista. Meri välkehtii, aurinko paistaa. Mulla on ihana perhe. Rakastan heitä. Sitä ei voi sanoa liian usein. On ihania ystäviä ja ihmisiä. Tiedän varmasti etten ole ihmeellinen. Etten ole menestynyt. Etten ole koskaan ollut bisnesmies. Olen ollut monessa suhteessa vailinainen, boheemi. Olen elänyt tätä elämää 100%:lla tunteella. Olen rakastanut myös tätä elämää. Olen kokenut tuskaa ja viiltävää yksinäisyyttä. Epäonnistumisia, häviöitä, voittoja, onnistumisia ja onnellisuutta! Sen elämän vuoristoradan! Imagoni olisi vaatinut kymmeniä kertoja jonkinlaista kiillotusta. Olen herättänyt närkästystä. Jopa kateellisuutta vaikka siihen ei kenelläkään olisi ollut aihetta. Kun nytkin on tässä tullut mielipiteitä kuin tykinkuulia olen koittanut olla välittämättä siitä enempää. Reakoimatta niihin. Olenhan kokenut tälläista ennenkin. Onnekseni on ollut kuitenkin aina ystäviä ja ihmisiä jotka tuntevat minut, ajatukseni ja tunteeni. Ja jos ne jotka eivät tunne minua vaivautuisivat lukemaan näitäkin tarinoitani, juttujani, pakinoitani, jopa kirjojani näillä nettisivuillani, elämästäni ja ajatuksistani, ehkä se kertoisi heille jotakin, myös ystävyydestäni JYRKI HÄMÄLÄISEEN, ystäviini ja ihmisiin yleensäkin. Se kertoisi myöskin että minäkin olen käynnyt omat taisteluni pärjätäkseni tässä elämässä. Omalla tavallani, omaa tietäni. Tuomittavaa on epäonnistuminen, sitä on tietenkin vaikea hyväksyä, minun itsenikään. Mutta joudun sen kanssa elämään. Ilman kruunua, ilman aplodeja, jopa ilman kunniaa? Vaan en kuitenkaan joudu elämään ilman rakkautta, onnellisuutta, hyvntahtoisuutta lähimmäisiä kohtaan. Yrittäen olla hyvä ihminen, vaikka se tuntuu olevan vaikeaa ilman imagokonsulttia ja kun on lisäksi vielä kaukana täydellisestä ihmisestä ja on vain Harri Piitulainen, tavallinen stadilainen kundi, Abrahaminkadun ja Ruoholahdenkadun kulmilta. Olen kuitenkin saannut elää hämmästyttävän rikkaan elämän ja nyt haluan toivottaa teille kaikille hyvää kesänjatkoa, onnellista elämää kaikille. Jatkan nyt omaa kiireetöntä viikkoani, elämääni ja laitan soimaan yhden lempikappaleistani IRWIN GOODMANNIN "VAIN ELÄMÄÄ EI SEN ENEMPÄÄ"! En tiedä koska taas palaan, mutta olette ajatuksissani lämmöllä ja rakkaudella.

13.07.08 15.46
ELÄMÄ ON KUIN SILKKIÄ VAAN!!! Se on nyt kaikesta huolimatta kesä. Vaikka se aurinko ei ookkaan paistellut ihan täydeltä terältä ja pilviä on ollut taivaalla, mutta se lämpö! Voit kulkea T-paidalla ja shortseilla, istua varjossa eikä palele. Aamukahvilla partsilla kuunnellen puiden huminaa, katsellen kuinka puput ja oravat kirmaavat läpi pihanurmikon! Yksi täydellinen romahdus ja vastoinkäyminen tietysti oli mitä jo etukäteen osasin hiukan odotella? Niin se MANSIKKA-AIKA on nyt parhaimmillaan ja olen sortunut ja myös nauttinut, kuin vieraasta hedelmästä, jäätelöä ja mansikoita ihan hurjan paljon. Olen lihonut, pyöristynyt taas kerran! Onneksi on lämmintä ja voit olla shortsit jalassa niin farkut eivät kiristä! Muutenkin on ollut aika hulvaton viikonloppu! Olen käynnyt stadissa, KAUPPATORILLA lihiksellä ja kahvilla, IGUANASSA BURRITOSILLA, SALVEN terassilla WIENINLEIKKEELLÄ, CARUSELISSA korvapuustilla ja kahvilla, sekä tietysti MELLSTENIN PARATIISIRANNASSA useallakin kahvi+possumunkki jutulla! Kultuurimaratoonari ARI WISKARI soitti perjantaina oli menossa SAVONLINNAN OOPPERAJUHLILLE, mutta tämä ei ollut se uutinen, vaan se että hän oli menossa sinne autolla eikä juosten niinkuin aikaisemmin oletin. Lisäksi hän toivoi, olessaan huolissaan minusta, että palaisin jälleen KURINALAISELLE ja ASKEETTISELLE tielleni. ARI, teen sen aivan pian. Viimeistään elokuussa. NOUSEVAN MARKKU POUTANEN tekstitti terveisiä landelta laiturilla istuessaan ja kertoi että mieli on rauhaisa kun seuraa luontoa, mutta muistutti kuitenkin että illalla tulisi CLINT EASTWOODIN: VAIN MUUTAMAN DOLLARIN TÄHDEN! Sehän on vanha CLINTTU klassikko. NIKKE NIKULAINEN, TOMMI LÄHDE ja HANNU MARTIN valoivat myös minuun uskoa aloitukseeni ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tielleni. Kiitän siitä kundit! JONE KRIGSHOLM lähetti meilin myös iloisena kuultuaan paluustani edelläolevien asioiden pariin. Hänhän oli huolissaan pyöristymisestäni jo aikaisemmin. NIKKASEN TAPSAN kanssa jumppasimme vähän jo aamulla sellaisen ROCKY treeniohjelman kanssa, kannoimme säkkejä paikasta toiseen niin että hiki vaan valui pitkin kasvojamme kastellen T-paitammekin märiksi. Lupasin kyllä TAPSALLEKIN etten jatka tätä jäätelönsyöntiäni, mutta kun pääsin kotiin niin otin vielä kulhollisen mansikoita ja jäätelöä. Istuin partsille niitä syömään, laitoin BEATLESIA soimaan ja huomasin syömiseni jälkeen nukahtaneeni pehmeälle aurinkotuolilleni ja vasta äskettäin juuri muuten heräsin. Olen joutunut miettimään ihan vakavastikin tätä elämän menoa! Olen todellakin tilanteessa että on aloitettava tämä dietti ennenkuin joudun vaikka vielä jonkun iltapäivä lehden tykinruoaksi tai joku alkaisi vaikka jotenkin pyöristymistäni mollaamaan. Ainoa pulma on siinä, että nyt on MANSIKKA-AIKA ja ne maistuvat niin hyvälle jäätelön kanssa, etten voi aloittaa tätä KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tietäni ennen elokuuta, mutta sitten otan itseäni kyllä taas niskasta kiinni ja olen pian taas trimmissä, niin että TEIDERIN HANNUKIN SEURA-lehdestä voisi vaikka taas kertoa HEPSKUKKUU juttuja. Nyt tietenkin on riski, että julkaisevat vaikka sen hirveän läski kuvan joka siellä oli pari vuotta sitten. Tosin kuvathan eivät valehtele! Tänään palaan kuitenkin ROCKY KESÄLEIRINI treenien pariin treenaamaan ja nauttimaan tulevasta viikosta laulaen ELÄMÄ ON KUIN SILKKIÄ VAAN, SYLILLISEN TAHTOISIN KERRALLAAN.....palaan taas ehkä jonakin päivänä!

08.07.08 13.36
OLEN LÄHES OLEMATON!!! Onpa rauhaisa päivä tänään istuessani cafe Mellstenin terassilla kahvin ja croisantin parissa. Katson edessäni autiona aukeavaa PARATIISIRANTAA. Taivas on pilvien peittämä, mutta tässä on kuitenkin lämmin istuskella. Kuuntelen RADIO AALLON pehmeitä suosikkeja. Sopii hyvin tunnelmaan. Eilen olikin taas sitä kiireempi päivä kun aamupäivällä lähdin pyöräilemään stadiin CARUSELLIIN kahville. Kauppatorille, ajelemaan Espaa pitkin Bulevardin läpi Hietalahden torille ja siitä Soutustadionin kupeessa olevalle cafe REGATTAAN kahville ja korvapuustille! Kuusisaaren läpi polkiessani tuo "KULTTUURIMARATOONARI" ARI WISKARI soittaa ja kyselee missä olen? Olisi tullut vierailemaan tänne PARATIISIRANNALLE, mikä olisi tietysti ollut suuri kunnia! Mutta valitettavasti olin nyt estynyt ottamasta häntä vastaan ja hänen tapaamiseensa koska olin ehtinyt tehdä jo treffit ihanan MURUNI kanssa! Päivä meni niin että juuri ja juuri ehdin ROCKY KESÄLEIRILLENI treenejä pitämään! Pidin puolentoista tunnin treenit ja 9 erää pistehanskoja siellä treeneissä olleille. On mainittava että ANTTI "Sugar Ray" ARVE on selvästi kehittymään päin ja on ilmeisesti syksyyn mennessä ottelukunnossa? Treenien jälkeen tapasimme vielä MASA von ELMIN kanssa Rock and Rollin merkeissä! Joten nyt tämä tämän päivän rauhallisuus tuntuukin sykähdyttävän hyvältä! Olen kuin olisin autiolla rannalla jäänne menneeltä kesältä, menneestä elämästä! Mutta ehei. kesä on vielä kesken! Elämä on vielä kesken! Auringon paiste, glamourin säihke, impulssiivinen elämän syke jatkuu vielä! Se on vain aina niin, välillä on hiljaisempaa, välillä menee huonommin, välillä menee paremmin, sitten taas hyvin! Elämän vuoristorata. Elämän Huvipuisto! Traagikoomillisuutta! Ja koko elämäni mä oon etsinyt vain rauhallista ja tasapainoista elämää! Jos nyt jätetään ne ensimmäiset 25 vuotta pois. Ai, ai, kuinka mahtavan rauhaisa fiilis! Minä, autio ranta, meri joka ei ole nyt oikein minkään värinen, eikä välkehdi! Tunnen häviäväni tähän harmaaseen värittömyyteen. Olen lähes olematon! Ja kuitenkin tunnen väkevästi olemassa oloni. Nälkäni elämään! Kiinnostukseni elämään! Tunnen kuinka haluan tavata ja kohdata ihmisiä jotka tielleni kulkevat ja elämä eteeni tuo, luonnollisesti kuin pilvisen tai aurinkoisen päivän. RADIO AALLOSTA tulee koko ajan ihanaa musiikkia! Sentimentaalista ja romanttista! Jatketaan kesää ja jatketaan elämää. Terveiset PARATIISIRANNALTA ystävät, pienen tunnelmatuokion parista! Voikaa hyvin, kesää on vielä jäljellä!

04.07.08 17.10
PÄIVÄ PARATIISIRANASSA!!! Istuin tutulla paikallani rantatuolini kanssa. Musiikki soljuu nappikuulokkeistani, meri välkehti ja joutsenet uivat editseni. Ruotsin laiva näkyi horinsontissa. On aivan ihanan lämmin ja vielä hyvin varhainen aamupäivä. Joku pitäisi tätä vielä aamuna. Olen jo vaipumassa "transsiin", kun kaksi hymyilevää ja tuttua kasvoa sekä olemusta ilmestyy vierelleni. "EMIIRI" tuo FLORIDAN NYRKKEILYN SUURLÄHETTILÄS, kamelinratsastuskaverini OSKU KANERVA ja NYRKKEILYKEHÄN PARTAVEITSI, kaveri jonka lyönnit olivat aikoinaan terävän viiltävät kuin partaveitsen viillot! Voin sen vakuuttaa, koska olin itse myös niiden lyöntien kohteena. ARTO NILSSON 60v., mutta lähes huippukuntoisessa kuosissa! Hmm, taytyy sanoa, rakkaita nyrkkeilykavereita! Tuovat hyviä fiiliksiä mieleeni. Menemme cafe MELLSTENIN rantaterassille juomaan kahvit possumunkkien kera, jotka ARTSI meille tarjosi. Rannan "RANTARUHTINAS" ARSKA KAJANDER on myös terassilla kahvilla. Esittelen kundit ARSKALLE, vaikkei he esittelyä olisi tarvinneet! Tuttuja kasvoja stadilaisille molemmat. Kundit OSKU ja ARTSI lähtevät stadiin ja TAPANILAN ERÄN risteilylle iltapäiväksi tapaamaan seurakavereitaan ja entisiä valmentajiaan. Minä jään PARATIISIRANNAN ja helteisen päivän lumoihin jatkamaan päivää. NOUSEVAN MARKKU POUTANEN lähettää tekstarin jostakin landelta, "aurinko paistaa pitää lähteä jaagaa fisuja"! Huh, yht`äkkiä huomaan että on kuuma, kasvojani pitkin valuu hikipisaroita rinnukselleni. Havahdun aurinkotranssista johon olin vaipunut. On aika heittää talviturkki pois ja pulahtaa mereen! Ei se olekkaan koskaan ennen elämässäni jäännyt heinäkuuhun! No, ehkä se on tää ikä? Verkkaisempi elämäntyyli. Vasensuorakin hidastuu. Elämä lipuu hiljalleen kuin nuo poutapilvet tuolla taivaalla. Ei enään myrskyjä. Ei enään kovia tuulia. Rauhallista ja huomaamatonta elämää pienine juttuineen. RAULI "Badding" SOMERNIEMEN laulut soivat nyt nappikuulokkeissani. "Yksi + yksi on kaksi, olen rakastunut.....mä tiedän olen rakastunut, kuinka kaunis tää maailma on"....BADDING on loistava! "Kauas pilvet karkaavat, niin minäkin"....Käyn välillä taas uimassa ja vaivun uudelleen aurinkotranssiin! Jälleen kännykkäni pirinä havahduttaa minut hereille. JONE KRIGSHOLM tuo "Pärrämies" soittaa ja pyydän hänet kahville cafe Mellsteniin. Istuessamme sillä terassilla joka on varjoisalla puolella, niin uskokaa vaan, istuin varjossa JONEN kanssa kun joimme kahvia ja söimme possumunkkia ja vaihdoimme kuulumisia. JONE alkoi lähtemään takaisin stadiin ja samalla saan sieltä aurinkoiselta puolelta terassilta tekstarin MEXICOLTA, hurmaava vaalea blondi ja nyrkkeilyoppilaani kysyy olenko rannassa ja sanoo tarjoavansa mulle jätskin! Siirryn joustavasti varjosta aurinkoon ja MEXICON viehättävään seuraan, sorry JONE, tämä ei tarkoita etteikö sinunkin seurassasi olisi ollut mukavaa. Terassilla istuu myös PARATIISIRANNAN SULOINEN MARIA (Gutzenina) ja vilkuttelemme toisillemme. Vau, kuinka hän on suloinen! Palaan vielä hetkeksi rantatuolilleni istumaan ja huomaan että olen pääsemässä selvästi taas rantaelämän makuun ja sykkeeseen! Ah, kyllä kesä ja elämä MELLSTENIN PARATIISIRANNASSA on makeeta! OSKUKIN ymmärsi nyt hyvin miksi kesällä mun on niin vaikea laihduttaa ja kiloja ilmaan haihduttaa! JONEKIN totesi että olen taas lihomaan päin, mutta lohdutti minua, että olen ollut pyöreämmässäkin kunnossa. Joten voin kai sitten vielä ottaa yhden possumunkin kahvin kanssa ennenkuin päätän tämän päivän PARATIISIRANALLA! Palaan rannalle ja ehkäpä kirjoittamaankin, jos vielä toinenkin hellepäivä saapuu Suomen kesään! Makeeta kesää kaikille!

01.07.08 21.36
TAKAISIN ESPOOSSA! Aivan loistavaa, juuri nyt olen palannut takaisin Espooseen ja Matinkylään! Se tuntuu noin viikon jälkeen taas niin hyvältä. Paluu kotiin! ROCKY KESÄLEIRIN kakkososa alkoi tänään 16 treenaajan kera ja mikä parasta ilma oli loistava ja aurinkoinen. Cafe Mellstenissä possumunkit treenin jälkeen maistuivat, vaikka ei olisi pitänyt maistua, ei palaakaan tuon Ruotsin "turneen" jälkeen. On pakko mainita parilla sanalla, että ruoka siellä oli hyvää, oikein hyvää ja PRINSESS TÅRTA oli ennallaan ja maistui taivaalliselle. Nyt kuitenkin alkaa lähipäivinä paluu kurinalaisen ja askeettisen elämän pariin. Tarvitsen siihen vielä pari päivää, jotta vieroitusoireet eivät yllättäisi. Pyöräilin jo tänään vähän ja huomenna enemmän. Myös ROCKY KESÄLEIRIN treenit jatkuvat! Yksi kysymys myös nousee mieleeni, onko "EMIIRI" OSKU KANERVA tullut tämän minun pienen matkan aikana Suomeen? JONE KRIGSHOLM ainakin odottaa että käytäisiin "PULLATAIVAASSA" kahvilla ja tuon KULTTUURIMARATOONARIN ARI WISKARINKIN kanssa pitäisi kyllä käydä lounaalla. Jostain kuulin että ARI olisi suuntautumassa aina vain enemmän kulttuurin pariin ja menossa Savonlinnan Oopperajuhlille. Sitä en vain kuullut onko hän menossa Savonlinnaan juosten? Facebookissa on sillä aikaa ollut taas oikein supersäpinä kun olen ollut poissa ja oli oikein sykähdyttävää palata facebookinkin pariin, katsella mitä kaikkea jengi on puuhaillut. JAANA ISOSAARELLAKIN näkyi olevan suloistakin suloisempi koira, jonka nimi on oikeastaan mullekin sopiva, nimittäin PÖPI, ero on vain siinä, että minä en ole enään suloinen, mutta onneksi en myöskään alakuloinen!!! Joten täällä ollaan taas ja seurataan maailman menoa, koitetaan välttää iltapäivälehtien lukemista, koska ei voi koskaan tietää vaikka joutuisi johonkin juttuihin mukaan, vaikkei olisi tehnyt asian eteen mitään! Joten toivotan kaikille hauskaa heinäkuuta, paljon aurinkoa, myös rock and rollia, onnellista elämää, rakkautta ja lämpöäa kaikkien kesken, ystävyyttä ja empaattisuutta!!!

25.06.08 8.06
HEINÄKUUN HELTEET TULEVAT!!! "Matinkylän Äijä" on seurannut luontoa ja katsellut muurahaisten pesänrakennusta ja huomannut muurahaisten rakennuspuuhissa lähestyvän muurahaiskekoa lounaasta, joka tarkoittaa että HEINÄKUUN HELTEET ovat tulossa!!! ROCKY KESÄLEIRIN ensimmäinen osa on treenattu ja voin olla iloinen että sadettakin uhmaten on aina riittänyt innokkaita treenaajia. Nyt 1.7 alkaa ROCKY KESÄLEIRIN toinen osa ja sen 13 treeniä paahtavassa helteessä! Kilot saavat kyytiä! Ainakin minulla. Löysäily kohdallani loppuu. Palaan ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tielleni! Viettämään yksinkertaista elämääni MELLSTENIN PARATIISIRANNALLE ja pitämään treenejä, pyöräilemään! Viettämään sokeritonta elämää. Ilman munkkirinkuloita, korvapuusteja, jäätelöä! 30 päivää ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIELLÄ!!! Ennen sitä, ennen sen alkua kuljen kuitenkin vielä meritietä buffetpöytien kautta Ruotsiin muutamaksi päiväksi. PRINSESS TÅRTAN synnyinseuduille! KONDITORIEN suureen herkkumaailmaan! Mutta vain muutamaksi päiväksi. Jo siis 1.7 palaan ESPOOSEEN ja yksinkertaista yksinkertaisempaan elämääni! Vain aurinkoa, rock and rollia ja treeniä! Ja uskon pystyväni taas kerran myös pudottamaan heinäkuun aikana 1 kilon!!! Ja sekin tuo jo suuren ilon! Ja jos sen pystyn tekemään, niin juhlistan sitä ilman muuta 1.8 BANANA SPLITILLÄ (ehkä jopa kahdella) Kluuvikadun Fazerilla! Olen muuten kuullut huhuja että FLORIDAN EMIIRI OSKU KANERVAN lentokone olisi laskeutunut Seutulan lentokentälle! Ehkä me sitten heinäkuun aikana, yhtenä heltaisenä päivänä juomme kahvia STRINBERGIN TERASSILLA, minä vain kahvin mustana ilman korvapuustia, mutta EMIIRILLE tarjoan sen ilman muuta! Samalla käytän tässä mahdollisuutta onnitella yhtä facebook-ystävääni, erittäin hurmaavaa ja nuorta blondia, ILTA-SANOMIEN säteilevää toimittajaa LEILA ITKOSTA syntymäpäivän johdosta ja toivotan hauskaa syntymäpäivää!!! Heinäkuun helteiden odotuksen tunnelmissa ja paluuta ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIELLENI menossa oleva "Matinkylän Äijä"

23.06.08 15.55
VÄHÄN KOSTEA TUULI! Tuo hurmaava harmaa ja sateinen päivä kiehtoo salaperäisesti sielua. Yks harmittava puoli siinä on, vaikka pää suojeltuisi sateelta sateenvarjon avulla, niin tossut kastuu ja sukat. Eikä se mitään, jos tossuja ja sukkia riittää aina ulkonta tullessa vaihtaa. Ihmettelet tietysti mitä minä ulkona teen, tuolla sateen alla? No, kun oli tuo JUHANNUS ja, oi, voi, oi, voi, kuinka monta kiloa tulikaan taas lihottua? Ystäväni MASA vom ELMIN luona esimerkiksi aattona ei kyse ollut JUHANNUS ILLALLISESTA vaan kulinaarisesta matkasta ympäri maailman 6 tunnin aikana. Ja yritin parhaani mukaan heittäytyä mukaan milloin missäkin "matkattiin"! Mutta se ilta oli mahtava ja painon lisäyskin myös! Jo siellä pelkästään 5,2 kiloa! Niin ihmettelit siis mitä teen tuolla ulkona. Lenkkeilen, pyöräilen, kävelen ja yritän päästä TIIKERINMASUSTA eroon ja löytää TIIKERINHÄNNÄN ja siitä seuraavaksi TIIKERINKATSEEN! Joten on tässä projektia taas yllin kyllin. Kesän pahin aika on kyllä edessäni, MANSIKKA-AIKA! Ja sehän on tietysti niin että se vaatii höysteeksi luonnollisesti vaniljajäätelöä ja kermavaahtoa. Siksi ajaksi aioin luopua kokonaan BANANA SPLITTIEN syömisestä. Tänään muuten facebookissa JARI PEKKANEN niminen kaveri yritti houkutella mut johonkin sovellukseen KAKKUPALAN avulla. Harkitsen sitä edelleen ja katson aina välillä sitä kakkupalaa. Joudun vielä kolmannenkin kerran tänään kastumaan kun pyöräilen ROCKY KESÄLEIRILLENI pitämään treenejä. Voi olla että tänään sinne ei ketään tule. Ja yksi mikä on vähän shokki tänä iltana, ei tule futista.....siellä on välipäivä. Maistuuko jäätelö yhtä hyvälle ilman matsia? Onneksi mulla on noita SERRANOJA taltioitu ja katsomatta, niin voin eilisen ESPANJAN jatkoon menon kunniaksi katsella vähän ESPANJAN ELÄMÄÄ. Ja enköhän minä palaa taas jonakin päivänä kuin auringonpaiste elämään!!!

19.06.08 14.52
VALMISTAUDUN JUHANNUKSEN VIETTOON!!! Aloitan valmistaumiseni tietysti Mellstenin Paratiisiranassa. Tänään on ihastuttavan lämmin ja ennenkaikkea AURINKO PAISTAA! Olisiko tämä meidän Juhannussäämme? Merituuli puhaltaa lämpimästi hyväillen. JULIO INGLESIAKSEN tunnelmalliset laulut kietovat mut hyvän olon tunteeseen. Tässä ja nyt! Vielä täytyy tässä tänään ryhdistäytyä tästä uinuvasta lepotilastani, merellisestä ekstaasista, pitämään illalla ROCKY KESÄLEIRINI treenit! Tämä paikka tässä rannassa pistää mut aina miettimään tätä elämän arvoituksellisuutta? Jos olet tärkeä ja menestyvä sekä kovin tarpeellinen ei sinulla olisi aikaa istua rannassa, katsella aaltoja, nauttia tästä auringon lämmöstä, tarkkailla joutsenia, ihailla meren kimallusta. Tietenkin on myös niin, ettet silloin ehkä tyytyisikään tähän pieneen yksinkertaisuuteen ja Mellstenin Paratiisirantaan, vaan matkustaisit suuremmille ja hienoimmille rannoille. Mikä nyt sitten on se juttu? En mä ainakaan osaa sanoa. Enkä varsinkaan lähtisi ketään neuvomaan. Siihen ei riitä pätevyyttä. Mutta eikö se kuitenkin ole, se juttu, se että löytää onnellisen ja rauhaisan tunteen, että elämä on juuri niinkuin sen pitääkin olla! Jokaisella on tietysti omat käsitteensä ja arvonsa, sekä tavoitteensa elämänsä kanssa! Minä katson etuoikeudekseni nyt jo tässä iässä luopua tavoitteista ja keskittyä elämään tätä päivää, tätä hetkeä. Antaa sydämeni tuntea tuntoja syviä, antaa sieluni muistaa elettyä elämää kiitollisuudella. Ja antaa silmieni avoimin katsein katsella ja huomioida tulevaa sellaisena kuin se kohdalleni tulee. Kun nyt taas istun ihan yksinäni tässä rannassa, pienet aallot lyövät rantaan aivan hiljaa pärskähtäen, mutta ei kuitenkaan jalkojani kastellen, niin en voi välttyä tuntemaan sitä tunnetta, että olisin jonkinsortin taivaanrannanmaalari. Muistuu mieleeni huippukuuluisan ja arvostetun amerikkalaisen psykiatrin WAYNE W. DYERIN kirjoittamana; "VAIKKA OLISITTE MAHTAVA SELVIYTYJÄ, PALJON PANIIKIN, JÄHMETTYMISEN JA PONNISTELUJEN YLÄPUOLELLA, VAIKKA OLISITTE YHDYSVALTAIN PRESIDENTTI, GENERAL MOTORSIN PÄÄJOHTAJA TAI HARVARDIN YLIOPISTON REHTORI, TAIVAANRANALLA ON PALJON MIELLYTTÄVÄMPI PAIKKA, JOSSA VOITTE VIETTÄÄ JOKAISEN PÄIVÄNNE, JOS ETSITTE SEN JA LUOTATTE KYKYYNNE PYSYÄ SIELLÄ"! Jotenkin musta tuntuu että Mellstenin Paratiisirannasta mä olen löytänyt sen! OIKEIN HYVÄÄ JUHANNUSTA KAILLLE! Palaan taas ehkä jonakin päivänä.....

16.06.08 14.53
PALUU MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN!!! Istun tutulla paikallani rannassa. Selkäni nojaa kiveen joka on ollut "aina" samalla paikalla. Muistan ensimmäiset kerrat tällä rannalla. Reilusti yli kaksikymmentä vuotta sitten. Vai olisiko ollut kolmekymmentä vuotta? Tää aika on niin häilyväistä tässä iässä. Oli miten oli, selkäni nojaa tuttuun kiveen. Istun rantahiekalla, kuulokkeista tulee letkeää rock and rollia, CCR:ärrän biisejä! Tunnen kuinka aurinko lämmittää. Laitan silmät kiinni. Annan ajatuksieni leijailla kuin poutapilvet taivaalla, verkkaisesti. Pois mennyt ystäväni vilahtaa ajtuksiini. Luonnollisesti! Olenhan rannalla jossa olemme istuneet yhdessä kesäisin mitä erillaisimpien ystäviemme kanssa. Tuolla oikealla kallionkielekkeellä on taas neljä joutsenta. Kaikki on niin tuttua. On rauhallista ja harmoonista. Meri välkehtii pienien laineiden myötä. Kuinka monet sadat ellei tuhannet kerrat tunnen onnellisuutta tästä hetkestä. Auringosta ja lämmöstä. AH, tätä kesää! Se on ihana. Tämä on aina yhtä makee fiilis. Löytää taas se tunne. Istua ensimmäistä päivää taas MELLSTENIN PARATIISIRANNASSA! Olla jonnenjoutava! Hyvin vähän tärkeä! Kuin yksi kivi näiden tuhansien kivien joukossa tässä rannassa, tässä rantahietikossa! Tunnen olevani osa tätä rantaa, kiviä, rantahiekkaa, jota aurinko tuolta ylhäältä lämmittää. HAH, voisin kuvitella häviäväni tähän kivien joukkoon, sekoittuvani rantahiekkaan, kuuntelevani laineiden liplatusta. Nyt ei kuulu vielä lokkien kirkaisuja, mutta tiedän että nekin tulevat vielä kun pääsemme eteenpäin kesää. Elän nyt taas parasta aikaa elämässäni. Olen saannut kokea paljon. Enkä tarvitse enään paljon mitään. Mulla on perheeni. Se on jo paljon! Touhuan kuntonyrkkeilyni kanssa. Se myös antaa paljon. AH, eilenkin 14 kolmen minuutin erää pistehanskojen kanssa, jokaisen treenaajan kanssa erä! Se oli herkkua! Se antoi fiiliksiä. BOXING....NYRKKEILY....on sekin antanut paljon. Tulee mieleen GÖTEBORG....BERTIL KNUTSSON ja INGEMAR JOHANSSON! ELVIKSEN "For The Good Times"! Hmm, niin paljon elämää, niin paljon tunteita. Iloa, surua, kaikkea on mahtunut. Rakkautta! Ja silti tunnen olevani nyt tässä rannnassa kuin yksi kivi tuhansien joukossa ja sekoittuvani tähän rantahiekkaan ja olen onnellinen. Mulla on kaikki mitä haluankin. En tarvitse enempää. Silti juuri nyt ajatukseni muistaa luonollisesti, vähän haikeana, "JYPE, ajtuksissani olet mukana", yksi kivi näiden tuhansien kivien joukossa, sekoittuen rantahiekkaan, on tullut taas kesä. Elämä MELLSTENIN PARATIISIRANNALLA jatkuu.....ja minä palaan luonollisestikin taas jonakin päivänä fiiliksieni kera!

14.06.08 16.37
MUKAVAA LAUANTAIPÄIVÄÄ!!! Heräsin tänään yllättävän aikaisin. Keittelin kahvia ja aloittelin katsomaan ensimmäisen 13;sta taltioidusta SERRANNO sarjasta, joka alkoi sillä aikaa kun olin lomalla Afrikassa. Ja se oli taas ihan hulvattoman hauska! Siitä tuli myös mieleen että ESPANJA pelaa tänään EM-futiksessa RUOTSIA vastaan! Kaksi suosikki joukkuettani vastakkain! DAVID VILLA & FERNANDO TORRES sekä ZLATAN IBRAHIMOVIC & HENRIK LARSSON kaksi uskomatonta maalintekijä paria! Se tulee olemaan jännittävä matsi! Ja vaatii ainakin litran jäätelöä, mansikoita ja kermavaahtoa! Ja jotta tämän voisin toteuttaa hyvällä omallatunnolla, lähdinkin silloin aamupäivällä pyöräilemään kahville ja lihikselle KAUPPATORILLE! Lauttasaaren kohdalla koulukaverini ja ystäväni jo 1960 vuodesta saakka, MASA von ELM alias ESA MALM soittaa ja sovimme Juhannusaaton vietosta ja ruokailusta "PAKILAN GRILLISSÄ" josta minä käyttäisin kyllä hiukan juhlavampaa nimitystä; SUUR-RUHTINAAN KULINARISTINEN PUUTARHAPALATSI, tämä tietoisuudella aikaisempien kokemuksieni perusteella! Samalla puhelun jälkeen aktivoin ESAN soittoääneksi tietysti ELVIKSEN GOOD ROCKIN TONIGT kappaleen. KAUPPATORILLA tapasin sattumalta ja täysin yllättäen myös GIDEON MIRAMON, toisen koulukaverini silloin samalta luokalta. Löytyy muuten luokkakuvastanikin tästä nettisivuiltani. GIDEON pelasi silloin jalkapalloa aktiivisesti ja oli koulumme jalkapallotähti! GIDEON muisteli hauskaa luokkaretkeämme TANSKAAN KÖÖPENHAMINAAN, jonne menimme silloin 1960 Ruotsin kautta junalla. Ensin Turusta laivalla Tukholmaan ja jo menomatkalla TURUSSA opettajamme olisi ollut valmis lähettäämään osan meistä takaisin Stadiin. Selvitimme kuitenkin silloin viikon luokkaretkemme kunnialla loppuun saakka. Mutta hauska reissu oli ja Tanskalaiset viinerit maistuivat silloin erittäin hyvälle ja Köpiksen Tivoli oli makee! Näin se aikajana liukui taas vaivattomasti 48 vuotta taaksepäin, mutta palatakseni tähän päivään ja illan matsiin, luin pyöräillessäni välillä merenrannassa istuessani että ZLATAN tuntuu olevan kunnossa ja DAVID VILLA uhkuu voitontahtoa! ESPANJA ei ole ennen onnistunut näissä suurissa turnauksissa, jotenkin on sellainen tunne että laitan tänään ESPANJAN pelipaidan päälleni illaksi! E VIVA ESPANJA!

13.06.08 9.00
27 VUOTTA EI OLE OLLUT ONNEA SUOTTA!!! Tänä aamuna aurinko näkyy paistavan ulkona. Ja mulla on vapaapäivä treeneistä. Eilen sitävastoin ajaessani MONARKILLANI treeneihin sateessa alkoi kännykkästäni kuulua DEMIS ROUSSOKSEN laulu FOREVER AND EVER! Se on muuten KANERVAN OSKUN soittoääni! Otin riskin että kännykkäni kastuisi siinä sateessa, mutta koska olin jo silloin märkä ja vilutti, halusin saada edes pienen yhteyden lämpimään ja aurinkoon, edes virtuaalisesti! Siis FLORIDAAN josta tämä FLORIDAN EMIIRI soitti! Vaihdomme muutaman sanan ja kuulin että OSKU huolimatta epäilyistäni ettei hän kävisi enään lukemassa näitä nettisivujani, pakina paussistani johtuen, oli kuitenkin käynnyt ja lukenut, että olin käynnyt TUNISIASSA! Ja ennenkaikkea että lapseni ovat nyt KAMELIN RATSASTAJIA toisessa polvessa!!! OSKU kertoi myös olevansa JUHANNUKSEN aikoihin tulossa Suomeen lomalle! Ehkä vietämme jälleen pari hetkeäkin STRINDBERGIN terassilla. Arvatkaas mikä on ARI WISKARIN, tuon NELOSEN TV:n urheilutoimittajan ja KULTTUURIMARATOONARIN soittoääni? No sehän on tietysti ranskalaisen inside rockyhtyeen kappale RUN RUN RUN! Aika menee taas ihan hirveää vauhtia. Päivät vilahtavat vilauksessa vilahtaen. On se hyvä että olen hylännyt kaiken kurinalaisuuden ja askeettisuuden elämästäni sekä muut paino ja kuntotavoitteeni! Enhän ehtisi nyt niihin keskittymäänkään. EM-futis vie nyt aikaa ja siitä eiliseen, KROATIA - SAKSA matsi olikin aikamoinen yllätys, KROATIAN löylyttäessä SAKSAN! MITEN KÄY TÄNÄÄN ITALIAN? Voisiko ALESSANDRO DEL PIERO pelastaa ITALIAN vielä mukaan EM-CUPIN taistoon? TÄNÄÄN muuten vietän 27-vuotis hääpäivää IHANAN MURUNI kanssa! 27 vuotta ONNELLISUUTTA JA RAKKAUTTA! Voin olla siitä kiitollinen! Luulen että tänään olisi BANANA SPLIT paikallaan!!! Oli muuten eilenkin.

10.06.08 13.46
ROCKY KESÄLEIRI ALKOI! Hei hurraa! Jo yhdeksi perinteiseksi muodostunut kesän kuntonyrkkeilyleirini sai alkunsa eilen. Ja se jatkuu vielä 44:n harjoituskerran merkeissä! Alkää pelätkö hyvät ystävät, en ala jokaisesta harjoituksesta kertomaan erikseen, mutta näin ensimmäinen treeni ansaitsee toki huomion. Aikamoinen määrä ihmisiä on taas ilmaisssut halukkuutensa tämän loistavan lajin harrastamiseen. Mistä olen tietysi mielissäni! Ensimmäiissä harjoituksissa olivat eilen, jo "kesäkalustoon" kuuluvat, vahvat ja viisaat, Juha "Murskaaja" Rosvall, Toni "Hirmuinen" Härkönen, Marko "Rumpali" Lehtinen ja nämä urokset myös pulahtivat 12 asteiseen mereen uimaan treenien jälkeen! Minä passasin siitä ilosta. Olinhan Välimeren lämmön hellimänä vieraantunut tämän meren lämpötilasta tai siis kylmätilasta. Lisäksi niin ihanat Minna "Sugar" Salmela ja Saija Aalto, sekä Taateli Lipponen että Anu Vatanen edustivat myös aikaisempien kesien kokemuksella harjoituksia! Marko Kursi, ARGIN treeniporukasta oli ensikertaa mukana kesäleirillä hienon vasemman suoransa kanssa ja ihailikin laiturilta edellä mainitsemien "super-uroksien" uintia treenien jälkeen meressä! Uusina kesäleirin kokijoina astuivat "kehään" HNS;n Jenni Karjalainen, Reetta Ruotsalainen sekä Kalle Boström ja erittäin hyvällä asenteella! Olipa hauskaa taas kerran! Mutta oi,oi tätä tämän päivän aamua. Jouduin lähtemään Tapiolaan hammaslääkäriin, vain tarkistukseen, mutta sadetta, oi.oi! Eihän tässä mitään, mutta kun olet polkupyörällä liikkeellä. Ja silloin kun lähdin ripsi vain vähän. Sitten sitä tuli paljon. Ja kun sitten olin Tapiolassa ja istuin Ollin kahviteltassa Heikintorilla, olin läpimärkä, ja vilutti! Jotenkin ajatukseni karkasivat sinne Afrikkaan, lämpöön ja auringonpaisteeseen, Huh, no kyllä se tästä. Vielä auringonpaiste ja lämpö saavuttaa tämän pohjoisenkin kolkan. Toisaalta muistutan itseäni kesäleirin mietelauseella; "EMME OLE SOKERISTA VAIKKA OLEMME MAKEITA"! Mutta silti viluttaa. Arska Kajander, Cannavaroa, tuota kuuluisaa Italian topparia muistuttava ja vähintään yhtä hyvässä trimmisssä oleva kaverini piipahtaa myös torikahville ja kysyy, "OTATKO HARRI KAHVIA", ja saan näin lämmikettä ja sympatiaa toiselta Matinkyläläiseltä! Olisikohan tuo lause, SATEEN JÄLKEEN TULEE AINA AURINGONPAISTETTA, nyt hyvä? Ja antaisiko se nyt lohdutusta päivään! Jatkan päivääni taas eteenpäin ja koitan lohduttautua laittamalla soimaan JOSE FELICIANON kappaleen RAIN!!!

09.06.08 13.44
Ah, IHANAA, KESÄÄ IHMISET!!! Oikeastaan tänään on mun kesän 2008 avaus. Aikajakso MELLSTENIN PARATIISIRANNALLA. Takana on loistava viikko AFRIKASSA ja TUNISIASSA! Siellä oltiin koko perhe. Siirtyminen Tunisian paahteisesta lämmöstä Suomen ilmastoon on, voisiko sitä kuvailla vaikka sanalla raikas. Olen joka tapauksessa cafe MELLSTENIN terasilla. JULIO IGLESIAS laulaa nappikuulokkeissani. Meri vaikuttaa kolealta eikä houkuttele Välimeren lämmön jälkeen pulahtamaan vielä sinne. Mutta se päivä tulee taas jonakin..... jonakin ennalta ennustamattona päivänä! ROCKY KESÄLEIRINI alkaa tänään!!! FACEBOOK säkenöi ja sykkii edelleenkin! Ja näin sieltä että Yhtyneitten Kuvalehtien ELISA VARILALLA on tänään syntymäpäivä! Lähetin aurinkoiset onnittelut hänelle facebookissa! MEXICO on lähdössä BARCELONAAN! Toi futiksen mieleen ja adektoiduin Ruotsin kannattajaksi EM-futiksessa ja huomenna Ruotsilla onkin sitten ensimmäinen peli! Miten mukavaa on ollakkaan taas kotona. Espoossa ja Stadissa! Pyöräilinkin jo eilen Cafe CARUSELIIN kahville. Enköhän ota vielä toisen kierroksen kahvia ja munkkirinkulan tässä PARATIISIRANNAN terassilla. Tervetuloa mun kesä 2008! Aika Mellstenin Paratiisirannassa on alkanut! Ensimmäinen kirja jonka nyt tänä kesänä "herkuttelen" ja aloitan tämän kesän aluksi on JERRY LEE LEWISIN tarina HELVETIN TULI, jotta saan myös rock and rollia heti kesään! Ja tässä muuten huomaa myös sen ettei pitäisi koskaan sanoa ei koskaan, tai enhän mä niin ole sanonutkaan. Pidin vain pienen paussin ja tauon tänne kirjoittamiseni kanssa. Tarvitsin silloin sen. Oli sen verran surullista aikaa. Nyt kuitenkin koitan löytää taas ilon ja jopa sen TIIKERINTASSUN, mutta kera kahvin ja munkkirinkulan. Unohdan paino ynnä muut tavoitteeni. Koitan olla vain chillauksen mestari ja kesänlapsi! Hmm, kuka lauloikaan sen kappaleen KESÄNLAPSI? No, tietysti tuo uskomaton LAULAJA MESTARI TAPANI KANSA! Se olkoon mun virallinen kesälauluni tähän kesään! EM-futiksen viralliseen kisalauluun en ole ehtinytkään vielä tutustua. Kai sellainen on? Taidan muuten ottaa kolmannen kierroksen kahvia + munkkirinkulan, maistuu niin hyvälle tässä PARATIISIRANNAN terassilla! Voihan olla että tätä hiljaista paluutani tänne VIRTUAALI BOXINGSTARIN tarinoiden pariin ei huomaa kukaan. OSKU KANERVAKAAN ei varmaan käy enään aamuisin täällä nettisivuillani, kun en ole mitään tänne pitkään aikaan kirjoitellut. Kyselin muuten taxeissa siellä Afrikassa ajellessamme paikallisilta taxikuskeilta; "TIEDÄTKÖ KUKA ON HABIB GALHIA"? Ja vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä; "BOXING CHAMPION"!!! Kun kysyin tiedätkö kuka on OSKU KANERVA valhtivat kuskien ilmeet surullisiksi, iloinen katse sammui kuin taxeista valot; "HÄN VOITTI HABIBIN VUONNA 1965"!!! Ja OSKU, mun lapset JESSICA ja JERRI ovat nyt KAMELINRATSASTAJIA TOISESSA POLVESSA!!! ELVIS alkaa juuri laulamaan BLUE MOON:ista, joten lopetan nyt tältä päivältä.

14.04.08 11.30
VIIMEINEN PAKINA, AVUSTAJAT KEHÄSTÄ!!! Hyvää viikonalkua. Viikko räpsähti taas nopeasti. Aivan liian nopeasti. Tuntuu kuin en olisi taas ehtinyt kuin aloittamaan sen ja sen TIIKERINSIELUN etsimisen. Pääsin jonkinlaiseen pieneen alkuun tekemällä muutaman kunnon kävelylenkin pitkin merenrantoja niin Espoossa kuin Stadissakin. NOUSEVA nettisivujen MARKKU POUTANEN, Ex-nyrkkeilijä ystäväni EKI KOSKINEN, "Pärrämies" JONE KRIGSHOLM, "Boss" JÄRVELÄISEN MATTI valoivat viesteillään minuun taistelutahtoa TIIKERINSIELUN etsintään! Täytyisi kundien kanssa lähiaikoina vierailla "PULLATAIVAASSA" tai Kaivopuiston CAFE CARUSELLISSA kahvilla joku päivä, kun tuo aurinko tulee taas takaisin! SUOSIKIN nykyinen päätoimittaja VILLE KORMILAINEN lähetti meilin ja kertoi että seuraava SUOSIKKI tulee olemaan JYRKI-SUOSIKKI ! Hieno juttu, sillä kyllähän vuosikymmeniä SUOSIKKI ja JYRKI HÄMÄLÄINEN olivat yksi ja sama asia! Toivotin uudelle päätoimittajalle VILLE KORMILAISELLE menestyksellistä jatkoa SUOSIKIN kanssa! DANNY on avaamassa suurelle ystävälleen JYRKILLE omalla nettisivustollaan www.danny.fi "KIITÄN SINUA JYRKI" oman osion nettisivuillaan! HYVÄ DANNY! Minä puolestani omistan ensi kesän ja RANTAKUNINKAALLISTEN aurinkopäivät JYPEN muistoksi ja uskon että siihen osallistuu suuressa hengessä koko MELLSTENIN PARATIISIRANNAN "rantajengi", joiden kanssa olemme päiviä monina vuosina viettäneet aurinkoisissa ja leppoisissa tunnelmissa MELLSTENIN PARATIISIRANNASSA! Myös ROCKY KESÄLEIRILLÄNI tulee JYPE varmasti olemaan hengessä mukana, vaikka ei enään olekkaan fyysisesti paikalla. Olen varma että moni tulee JYPEÄ muistelemaan ja hänen tarinoitaan kaipaamaan treenien jälkeen cafe MELLSTENIN terasilla istuessamme! Vaikka eilinen ja vielä tänäänkin on sateinen päivä ja harmaa taivas. Tunnen että sydämeni on saanut pikkuhiukkasen sykähdyksen aurinkoisesta päivästä, ja myös pienen sykähdyksen aurinkoisesta elämästä? On aivan fantastista että on ystäviä! Ihania, erilaisia, nuoria, komeita, kauniita, meitä jo vähän vanhempia, niinkuin on vain itsenikin kohdalla tunnustettava ja niinkuin tuossa lauantainakin Töölöntorilla kukkakauppias, joka on ollut siellä kymmeniä vuosia ja olen siellä kaynnyt 70-luvun alusta asti, en nyt moneen vuoteen, sanoi minut nähtyään, kyllä se HARRIKIN vaan vanhenee.....niin se on, vaikeaa olla enään kuusikymppisenä kolmekymppinen, ajan hammas puree meihin itsekuhunkin. Oli miten oli, niin on ollut hienoa saada tutustua niin monien asioiden kautta, NYRKKEILYN, KUNTONYRKKEILYN, satunnaisten tapahtumien kautta, hetkeksi ELÄMÄN JUNANI kyytiin nousseiden ihmisten kanssa. Voin olla kiitollinen siitä! Tälläinen hyvän ystävän poismeno saa tietenkin aina kelaamaan, funtsimaan tätä elämää, niin monelta syrjältä! Sitäkin miten on itse elännyt ja mitä on saannut aikaan? Sen arvioiminen on todella vaikeaa. Sillä itse en löydä oikeastaan mitään missä tuntisin onnistuneeni mitenkään erikoisen hyvin. Tunnen kuitenkin että elämä on ollut huikea, hauska ja onnellinen. Olen saannut hyviä ihmisiä ympärilleni, ystävikseni, rakkaimmakseni. Siinä mulla on käynnyt hyvä onni. On ollut myös omat "mustat tunnelit" joiden läpi on ollut kuljettava, omat epäonnistumiset, omat puutteellisuuteni ja vajaavaisuuteni, jotka ovat kasvattaneet tunne nystyröitäni aina vain herkemmäksi. Saaneet tuntemaan kiitollisuutta ja onnen tunnetta siitä, että yleensä ottaen ystäväni ja perheeni ovat pysyneet lähelläni ja pystyneet hyväksymään minut tälläisenäkin. Olen kiitollinen teistä kaikista ystävistäni, läheisistä joihin olen sannut tutustua tämän elämäni aikana! Se on ollut upeaa, hienoa ja valloittavaa! Enkä vieläkään ole luopunut toiveesta että se jatkuisi, että saisin vielä uusia kokemuksia. Tapaisin vielä uusia ihmisiä. Ystävystyisin ja saisin edelleenkin teidän jo nyt "vanhojen" ystävieni kanssa nauttia hyvistä hetkistä ja ystävyydestä! Siitä että olemme vielä elämässä mukana! Tiedän ja tunnen, etten itse ole enään oikeastaan menossa mihinkään, en ole pyrkimässä mihinkään, saavuttamassa enään mitään, mutta olen elämässä mukana, vahvasti, koko sydämelläni, kaikkine muistoineen, kaikkine tapahtumineen! Tälläisena päivänä kun kaikki muistot vyöryvät päälleni, tunnet niin monen läheisen jo poistuneen tästä elämästä ja tunteet vyöryvät kuin putoava putous sieluni yli, haluaisin mainita teidät kaikki, jotka olette liittyneet elämääni, tässä nimeltä, mutta se on mahdotonta, teitä on niin paljon! Mutta uskon, että teistä kaikista löytyy jotain NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjastani, täältä nettisivuiltani ELÄMÄNI POLTINMERKIT tarinastani tai tämän VIRTUAALI BOXINGSTARIN pakinoistani tai www.boxing.fi nettisivuilla olevasta NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI kirjoittamastani kirjasta! Kirjoitusta ja muisteluja on nyt niin paljon, etten voi enään kuormittaa ketään jutuillani enempää. Olen silti iloinen että olen sen tehnyt. Antanut sydämeni kertoa miten olen elänyt, mitä olen tuntenut. Se moniko niitä lukee, moniko niihin tutustuu, ei ole niin tärkeätä. Olen tehnyt tämän monien tapahtumien, monien satuttavienkin asioiden ja elämänkäänteiden tuomien tunteiden ja asioiden käsittelyn tarpeesta mielessäni. En usko, että olen jättänyt mitään sanomatta. En myöskään sitä, että elämä on ollut ihanaa! Ja myös paljon antavaa! Olen jo niin monta kertaa yrittänyt lopetta jo tämän "pakinoinninkin", mutta innostunut uudelleen kirjoittamaan, elämän myötäeläminen on saannut palaamaan uudelleen takaisin. Nyt yritän taas kerran pitäytyä siinä ja elää omaa yksinkertaista elämääni. Noiden kaikkien edellä kirjoittamieni asioiden kanssa. Jatkan nyt vielä kadoksissa olevan TIIKERINSIELUN etsimistä ja odotan kesää, päiviä MELLSTENIN PARATIISIRANNASSA. Matkaan ELÄMÄNI JUNASSA edelleenkin, mihin on matka, keitä kohtaan matkalla ja missä on päätepysäkki, se on vielä arvoitus? Avustajat kehästä, viimeinen erä! ONNELLISTA ELÄMÄÄ KAIKILLE!!! Ja kiitoksia ystävyydestä. HARRI PIITULAINEN

08.04.08 8.44
TIISTAIAAMUA....PÄIVÄT HAKUSESSA!!! Tuntuu yllättävältä että taas on tiistaiaamu. Ja viikko on mennyt niinkuin sitä ei olisi ollutkaan. Kuin olisin räpsäyttänyt silmiäni unesta herättyäni. Olenkin ollut jonkinlaisessa horroksessa! Yrittänyt löytää kadoksissa olevaa energiaa, elämänhalua pulppuavaa voimaa takaisin. Viime viikon keskiviikkona JYPEN siunaustilaisuus oli kaunis ja haikea, valtavan suuren ystäväjoukon läsnäollessa. Kannoimme JYPEN arkun, MARKKU VEIJALAISEN, EERO PREPULAN, RAMI RÄSÄSEN, HANNU HIETASEN ja DANNYN kanssa kirkosta kirkon ulkopuolella olevaan autoon, joka vei ystävämme lopullisesti pois viimeiselle matkalleen. Yksi seikkailija tämän maan poistui elävästä elämästä jättäen muistot jäljelle. Illalla twistasimme surua pois parin tunnin ajan rock and rollin tahdissa JYRKI HÄMÄLÄISEN MUISTOTILAISUUDESSA TAVASTIAKLUBILLA! Torstaiaamuna tapahtui paluu arkeen aamutreeneissä KISAHALLISSA ja siitä lähtien onkin koko viikko ollut kuitenkin hakusessa. Voimat valuneet jonnekin. Touhua on riittänyt, mutta se kipinä, syke, ei ole vielä löytynyt. TIIKERINTASSU projektini on täysin unohtunut. Itseasiassa vaikka viikko on mennyt nopeasti, ihmisiä ja ystäviä soitellut koko viikon, en löydä mitään erikoista kerrottavaa. Joudun vain toivottamaan teille hyvää tulevaa viikkoa ja lähden etsimään, en TIIKERINKATSETTA, EN TIIKERINTASSUA vaan TIIKERINSIELUA, se on kadoksissa!!! Yritän löytää sitä ja hyviä mahdollisuuksia siihen tarjoutuu kun esimerkiksi JERRY LEPPILAMPI täyttä 50 VUOTTA 18.4 ja pitää STADIN KUUMIMMAT JUHLAT "JERRYS PARTY" KAIVOHUONEELLA, jonne tuntuvat menevän "KAIKKI"! Ja sitten on tietysti "NYRKKIJUHLAT" samana iltana KISAHALLISSA, jossa JUHO "TNT" TOLPPOLA kohtaa WALTER SERGIO GOMEZIN ottelussa joka antaa suuntaa JUHON tulevaisuudelle nyrkkeilijänä! Vielä seuraavana päivänä 19.4 LAUANTAINA on P3 BOXINGTALLIN NYRKKEILYKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET jossa juhlitaan kauden päätöstä nyrkkeilyhenkisten ihmisten parissa! Tuleekohan POHJOLAN ROCKY PEKKA JAATINEN myös ROVANIEMELTÄ tänne STADIN RIENTOIHIN? Ja sinä lauantaina olisi yks juttu LAHDESSAKIN jonne saatan mennä, katsotaan nyt. Jossakin on TIIKERINSIELU! Koitan löytää sen.

01.04.08 9.13
TIISTAIAAMUA....KEVÄTLEHTINEN! Moi hyvät ystävät. Kevät tekee taas tuloaan ja minäkin koitan tehdä paluuta tämän nettisivujeni tarinoideni pariin. Ja olkoon uutena teemana vaikkapa TIISTAIAAMUA, joka siis näin nimensä mukaisesti pakoittaisi minut kirjoittelemaan ainakin kerran viikossa näitä pakinoitani. Kertomaan viikon kuulumisia, kohtaamisia ja tapaamisia. Ajatuksia elämästä. Ehkä nyrkkeilystäkin ja varmasti monesta muustakin asiasta ja asian vierestä. Tekemään muistelumatkoja niiden kohdalle tullessa. Tämän TIISTAIAAMUN aloitankin otsikolla KEVÄTLEHTINEN joka kertoo kevään alkamisesta. Auringon kirkkaudesta. Sen tuoman paisteen lämpimästä hyväilystä. Sen antamasta tunteesta paremmasta päivästä. Olen nimittäin olllut jonkinverran hämillisessä mielentilassa ystävän poismenon johdosta. Suru on taas koetellut mieltäni. Huomenna 2.4 on JYPEN, JYRKI HÄMÄLÄISEN siunaustilaisuus OLARIN KIRKOSSA kello 13.00 ja me hänen lukemattomat ystävänsä saatamme hänet viimeiselle matkalleen. Tämän saman päivän iltana illalla TAVASTIA KLUBILLA on kello 18.00 JYRKI HÄMÄLÄISEN muistojuhlat. Jonne myös kaikilla on vapaa pääsy! Tähän haluaisin vielä liittää ystävälleni muistovärssyn, jonka yksi päivä tässä kirjoitin kävellessäni meille molemmille niin tutuissa rantamaisemissa: YSTÄVÄÄ MÄ AATTELEN, TAIVASTA SINISTÄ KATTELEN. VAIK`AURINKO PAISTAA, MERI KIMALLELLEN VÄLKKYY, ON YSTÄVÄIN JOSSAKIN TUOLLA, TÄMÄN MAAILMAN TUOLLA PUOLLA! TÄHYILEN YLÖS TAIVAISIIN, TOIVON ETT VIELL` AJATUKSIN TAVOITTAISIN, TUON YSTÄVÄN HYVÄN NIIN TOIVOISIN! VAIKEA ON KIELTÄÄ IKÄVÄÄ, ESTÄÄ KYYNELIEN VIERIVÄN, ALAS POSKIANI KIERIVÄN! SINUA ILOLLA MUISTAA HALUAN! Elämä on kuitenkin valiettavan hauras. Tämä on tuonnut mieleeni tuon KEVÄTLEHTISEN. Joka keväällä puhkeaa kukkaan puun ja pensaiden oksilla. Elää kesällä voimakkaasti ja värikkäästi, rehoittaen ja kauneutta tarjoten, mutta syksyn tulessa syystuulet vievät ne mennessän. Tämä nyt tapahtunut saa minussa tälläisen ajatuksen ja tunteen syttymään. Hämmästyksen elämän lyhyydestä, vaikka siihen mahtuu niin paljon keväitä, kesineen ja syksyineen erillaisine aikoineen, niin nyt vain tuntuu että kaikki on tapahtunut niin nopeasti. On ollut supervauhti päällä koko ajan. Vilaus, vilaus ja olet äkkiä 60 vuotta. Kavereita, läheisiä, poistuu yhä enemmässä määrässä tästä elämän junasta. Kuitenkin nyt on taas edessä kevät. Uudet KEVÄTLEHDET puhkeavat kukkaan. Elämä jatkuu. Koitan löytää ilon, auringon säteet, valoisuuden, onnellisuuden! Olla onnellinen että olen saannut JYPENKIN, JYRKI HÄMÄLÄISEN kanssa kokea niin paljon hienoja hetkiä kymmenien vuosien ajan. Tämä antaa jälleen ymmärrystä olla taas onnellisempi ja kiitollisempi teistä kaikista ystävistäni! Elämästäni, MURUSTANI, PERHEESTÄNI! Elämä on edelleen suuri mysteerio minulle ja tunnen olevani edelleenkin liian pieni tähän maailmaan, ymmärtämään siitä kaikkea mitä meille tapahtuu! Elämä on uskomaton seikkailu, arvaamaton kohtaloltaan! Uskomattoman ihana, tuskan ja onnen tunteineen! Tämä olkoon tämän TIISTAIAAMUN avaus, paluuni VIRTUAL BOXINGSTARIN tarinoiden pariin, kiitollisena tästä päivästä teidän kanssanne ystävät!!!

26.03.08 10.04
VIELÄ YKSI JUTTU JYRKI HÄMÄLÄISESTA!!! Haluan vielä kirjoittaa muutaman sanan ystäväni muistoksi joka on nyt ollut niin voimakkaasti mielessäni ja ajatuksissani. Eilen kun aamutreenieni jälkeen kävelin cafe Caruselliin aamupäiväkahville, istuin ikkuna pöydässä, aurinko paistoi lasin läpi, meri välkehti siinä vieressäni. Ajattelen on tulossa kevät ja jonkin ajan kuluttua kesä. Tunsin haikeutta, ystäväni jonka kanssa olemme lähes 30 vuotta viettäneet näitä päiviä ja hetkiä istuskellen, voin sanoa tuhansia "kahvipalavereja" keskenämme jutellen elämästä, showbisneksestä, nyrkkeilystä ja vaikka mistä! Hän on nyt poissa mutta tunnen että "hengessä" ja muistoissani hän tulee elämään edelleenkin, vaikka tulenkin kaipaamaan ystävääni JYRKI HÄMÄLÄISTÄ ja muunmuassa näitä "kahvipalavereitamme"! Lause ELÄMÄ JATKUU on hyvä. Koitan myös itse jatkaa sitä päivittäisine askaroineen, kuntonyrkkeilyineen ja kevään odotuksineen. Tämä päivä kyllä vähän taas jäähdytti näitä aurinkoisia kevätpäivän odotuksia lumimyräkän muodossa. Mutta uskon että niin aurinko kuin ilokin vielä löytyy. Täytyy antaa vain hiukan aikaa näille molemmille asioille. JYRKI sanoi usein kun oli joku asia mitä oltiin tai olin toteuttamassa; EI MUUTA KUIN HUTKETTA PYTTYYN....jatketaan tästä, palaan taas jonakin päivänä!

19.03.08 8.57
HYVÄSTI YSTÄVÄ!!! Opin tuntemaan JYRKI HÄMÄLÄISEN jo 1966 ja hän toivoi aina kun tulin Ruotsista ottelemasta että kävisin häntä morjestamassa Autotalossa, Suosikin toimituksessa. Hän ihaili ruotsalaista BOSSE HÖGBERGIÄ, Ruotsin sen ajan näkyvintä nyrkkeilytähteä ja JYPE halusi kuulla minulta BOSSEN matsista selostuksen! Näin opimme tuntemaan hiljalleen toisemme ja sattumoisin tapasimme mitä erillaisimmissa viihdetilaisuuksissa toisemme. Vuodesta 1979 alkaen meistä tuli todella läheiset ystävät alkaen illasta, jonka vietin ARJAN ja JYRKIN kodissa, silloin Niittykummussa. Voi sanoa että meistä tuli lähes päivittäin yhteydessä olevat ystävät, vaimoinemme, käytiin leffoissa, syömässä, keikoilla, toistemme kotona, lenkkeiltiin, nyrkkeiltiin, puhuttiin rock and rollista, käytiin jopa matkoilla yhdessä, lähellä ja pitkällä! Kymmenet ja taas kymmenet muistot vyöryvät tietysti mieleeni, on myös vaikea ymmärtää että JYPE on poissa! Vaika hän on poissa fyysisesti niin hän pysyy läsnä varmasti sydämessäni ja muistojeni galleriassa! Olen aikaisemminkin kirjoittanut JYRKI HÄMÄLÄINEN OLI YSTÄVÄ, OLI SITTEN SATEISTA TAI AURINKOISTA, MYRSKYISÄÄ TAI TYYNTÄ, TOIVOA LÖYTYI AINA, USKOA PAREMPAAN! VOIN VAIN NYT TOIVOTTAA YSTÄVÄLLENI RAUHAA, HYVÄÄ MATKAA, EHKÄ ME VIELÄ TAVATAAN!!! Harri Piitulainen

07.03.08 8.10
BOXBOX!!! Moi hyvät ystävät! Olen nyt niin keskittynyt TIIKERINTASSUN LÖYTÄMISEEN etten ehdi paljon muuta tehdäkkään. Tietenkin sen lisäksi pidän KUNTONYRKKEILY TUNTEJANI ja jos haluatte itsenne KESÄKUNTOON, niin nyt olisi vielä hyvä tilaisuus hypätä mukaan! Soita tai meilaa minulle. FACEBOOK vie luonollisesti osan aikaani, niinkuin myös tapaamiseni kaupungin kahviloissa ja ruokapaikoissa ystävien kanssa. Joten jätän nyt joksikin aikaa nämä tarinani, muisteluni sekä kohtaamisteni kertomisen, mutta onhan täällä taas juttua tullut poikineen. Jos haluat minut kiinni, niin voit soittaa minulle +358456398813 ja jos satun olemaan "kehässä" tai jossakin muualla voit jättää terveisesi vastaajaan tai lähettää E-MAILIN harripiitulainen@gmail.com osoitteeseen, niin vastaan mahdollisimman pian! JÄÄDÄÄN ODOTTAMAAN KEVÄTAURINKOA! Aurinkoisin mielin HARRI PIITULAINEN

04.03.08 14.35
LUMOAVAA...VAIN LUNTA KAIKKIALLA!!! Olen kokenut muutaman tunnin lumoavaisuutta monella tavalla käveltyäni nyt aamupäivällä rantareittiäni Tapiolaan! Se oli kertakaikkisen lumoava näky, Mellstenin Paratiisirannan kohdalla, olin kävellyt jo muutaman kilometrin noin 10 cm paksussa lumessa auraamatonta kävelytietä pitkin, ympärilläni vain valkoista lunta ja minä kun ehdin jo epäillä etten lunta tänä talvena ehdi näkemäänkään. Erehdyin pahan kerran. Nyt Haukilahden rantaa kävellessäni meri oli edelleenkin auki, se välkehti väreillen, tummanharmaan pilven lävitse koitti aurinko tunkeutua maalaten suorastaan aavemaisen valaistuksen tähän rantamiljööseen! Kuuntelen METRO radiota ja tämän päivän ulkomaista popmusiikkia. Westendin kohdalla katselen merta ja ajattelen että olen katsellut tätäkin ranta ja merimaisemaa jo monta kymmentä vuotta, ja se näyttää edelleen lumoavalta! Ajatukseni kääntyy eilen FST5 televisio kanavalta tulleeseen haastatteluun DANNYSTÄ ja ajattelen kuinka upeaa oli nähdä hänet edelleen voimissaan, positiivisena ja itsensä kanssa selvästi sovussa olevana. En voi estää kuvaa nuoresta DANNYSTÄ käymästä mielessäni, olla muistamatta EAST VIRGINIA kappaletta jo vuodelta 1964! Uskomaton ura, uskomaton kaveri! Samalla nousee mieleeni toinen uskomaton artistimme TAPANI KANSA joka oli tänään AAMU TV:n haastateltavana 40-vuotis taiteilijakiertueen ja ensi lauantain HARTWALL konsertin takia! Nousee mieleeni myös kuva nuoresta TAPANI KANSASTA ja kappale DELILAH VUODELTA 1968! Minulla on ollut ilo myös tutustua näihin kavereihin jo niihin aikoihin. Olen siis tuntenut heidät jo KAUAN, oho, tuli yksi DANNYN kappalekin tässä samalla. HE ovat minulle kuin ELVIS, kuin BEATLES, kuin ROLLING STONES, HE muodostavat minun musiikkini juuret, ja niistä juurista on kasvanut minun musiikkipuuni, joka on versonut paljon laulajia, bändejä, musiikkia koko ajan näiden vuosikymmenien ajan! Mutta HE ovat ne juuret ja en ole koskaan vältellyt tuovani ilmi mieltymystäni heidän musiikkiinsa, heidän lauluihinsa ja heidän ystävyyteensä! On itseasiassa mielettömän hienoa, että jotkut asiat kestävät, voin jo sanoa, koko eliniän! Oikeastaan mun ei tarvitse enään nyt ollessani tässä iässä yrittää olla edes millään tavalla trendikäs ja vaihdella mieltymyksiä asioista toiseen, musiikista toiseen jne. Minusta on todella upeaa, tuli vain mieleen, kun tänään on MESTAREIDEN LIIGAN matsi futiksessa ja AC MILAN pelaa ARSENALIA vastaan, niin esimerkiksi PAOLO MALDININ seurauskollisuus on kestänyt koko hänen pitkän peliuransa ja hänen sydämensä on sykkinyt AC MILANILLE ja hän on IGONI seuralleen! Niin miksi en minä sitten voisi olla uskollinen ELVIKSELLE, BEATLESILLE, ROLLING STONESILLE, DANNYLLE ja TAPANI KANSALLE, musiikillisille juurilleni! Miksi en voisi olla edelleen innostunut nyrkkeilyyn ja nyrkkeilylle? Onhan nekin mun juuret, jo syntymästäni saakka, isäni perintönä! Miksi en voisi edelleen rakastaa aurinkoa, aurinkoisia päiviä, vaikka olen tehnyt sitäkin ihan piikukundista saakka? Miksi en voisi siis odottaa ensi kesää taas yhtä malttamattomana kuin aina ennenkin ja päiviä MELLSTENIN PARATIISIRANNASSA! Miksi en voisi tuntea yhtä suurta tyydytystä saadessani tutustua edelleenkin uusiin ihmisiin, uusiin ystäviin, vaikka mulla on nämä juureni jo sieltä kaukaa ja vaikka saatan vieläkin ajatuksissani ratsastaa kameleilla OSKU KANERVAN kanssa pitkin välimeren rantaa, ja muistaa monia muitakin hyviä kavereita kymmenien vuosien takaa? En oikeastaan haluasi muuttaakaan mitään kokemaani, voin todeta vain olevani kiitollinen, että olen saannut elää ja voin nyt olla kiitollinen tietysti jokaisesta päivästä ja hetkestä jonka saan edelleenkin elää. Jos jotain joudun nyt muuttamaan niin se on se DANNYN kevätlaulu RÄYSTÄÄT JOS TIPPUU, sen joudun nyt vielä muuttamaan toistaiseksi VAIN LUNTA KAIKKIALLA kappaleeksi! Onpa hienoa että on asioita, jotka kestävät vuosikymmeniä! Ja minua kun on analysoitu muutamankin kerran hetken lapseksi, herkästi innostuvaksi, niin tai sitähän minä kai sittenkin olen, elämä on niin lyhyt kuitenkin, ettei se ei ole kuin hetki hetken perään ja yht`äkkiä huomaa, että paljon on takana ja se määrä mikä on edessä on huomattavasti lyhyempi, se saa kyllä tuntemaankin itsensä hetken lapseksi! Tähän lopuksi vielä TAPANI KANSAN loistava ELOISE antaa oikeata sykettä ja nostalgiaa! Olen tänään ollut taas juurillani, lumoavaa elämää, ystävyyttä, rakkautta, musiikkia ja elämää, mitä sitä enään muuttamaan, jatketaan MAANTIELTÄ TALOON!!!

29.02.08 10.14
TIIKERINMASSU VAIKO TIIKERINTASSU? Yeah, olen päivän päässä kun minulla alkaa kevätkausi! On sitten eri asia paistaako ulkona aurinko, niinkuin nyt kun katson ikkunasta ulos. Mutta päivät ovat jo pidentyneet, valoisaa aikaa on jo pidempään. Mutta se on se asenne, joka tekee kevään mulle! Kevät sydän sykkii ja jokainen auringonväläys lisää sykettä ja odotusta kevään puhkeamiseen. Ensimmäisiin päiviin, siis terassipäiviin CARUSELISSA tai täällä Matinkylässä MERENNEIDON MERITERASSILLA, kahvikupposen ja hmm, tuoreen korvapuustin kera! Niin, aivan, se TIIKERINTASSU projekti, sitä on moni kysynyt, onko se mennyt ihan poskelleen? Ei nyt sentään, 48 kävelylenkkiä, 48 tuntia tuli kuitenkin tarvottua tammi/helmikuun aikana, siinä hurmaavassa harmaassa, ja vain kaksi kävelylenkkiä jäi puuttumaan suunnitellusta ohjelmastani. Mutta sensijaan söin kyllä pari BANANA SPLITIÄ enemmän kuin olin suunnitellut, joten eiköhän nämä jotenkin kompennisoi toisensa? No nyt seuraavan kahden kuukauden jakso onkin jo huomattavasti vaativampi. Nyt on tarkoitus löytää muutakin kuin TIIKERIN MASSU! Yritän nyt löytää sen TASSUN! Edessä on nimittäin toiset 50 kävelylenkkiä ja sen lisäksi 40 BOXINGTREENIÄ, jossa ainakin vasen tassu saa liikettä, vasen, vasen, tanssien ympäri kehää, vasen, vasen, OSKU ainakin muistaa, vasen, oikea, köysiin, väistö pois, vasen, vasen....tanssii TIIKERINMASUN kanssa....ah, kevättä selvästi jo mielessä! Ja sitten on vielä se FACEBOOK, joka vie aina vain enemmän aikaa ja kyllä sielläkin on kevättä mielessä ja sydämessä! Sain nimittäin ANNE PENNASELTA, on muuten entinen nyrkkeilyoppilaani BOXING CENTERISTÄ, lähetti mulle sydämen ja olen taltioinnut sen facebook-sivulleni! RANTAKUNINKAALLISET siellä facebookissa on saannut uusia jäseniä hoviinsa, säteileviä kaunottaria, suloisia kuin DISNEYN elokuvien MERENNEIDOT, komeita "RANTALEIJONIA" kuin satujen sankareita! MELLSTENIN PARATIISIRANASSA on tulossa ensi kesänä HOT SUMMER! Sitten olen muuten nyt jotenkin löytämässä oman facebooksivuni, joka tietenkin osoittaa tämän jälkeenjäämiseni, ikäni joka ei profiili kuvasta aivan käy ilmi, mutta nyt siellä on ELVISTÄ, BEATLESIA, ROLLING STONESIA, GIPSY KINGSIÄ ja olen addektoinnut itseni KATJA LUKININ fanclubin lisäksi MADONNAN fanclubiin ja lisäksi AS ROMAN ja TOTTIN fanclubiin, AMIN ASIKAISEN fanclubiin, jotka tietysti osoittavat etten ole aivan poissa tämän päivän maailmasta ja fanittamisesta, mutta lupaan seuraavassa elämässä olevani parempi, mielenkiintoisempi, älykkäämpi, enemmän kantaa ottavampi, seuraavani muutakin kuin rock and rollia, nyrkkeilyä ja futista, välittäväni muustakin kuin rakkaudesta ja lämpimistä ystävyys-suhteista, nauttivani muustakin kuin yksinkertaisesta elämästä, olen varmaan silloin vaikuttaja persoona, menestynyt, rikas ja filmaattinen, saatta olla että asun silloin FLORIDASSA, OSKUN naapurina ja ratsastelemme kameleilla pitkin MIAMIN häikäisevää rantaa beesin värisillä kameleillamme! MATTI JÄRVELÄINENKÄÄN ei ole silloin enään SONERAN palkkalistoilla vaan johtaa USAN suurinta virtuaaliteleoperaattoria ja on saannut nimen BOSS JARVELA, mistä tätä tietää? Mutta nyt kuitenkin vielä tässä lähitulevaisuudessa, tässä mun kvartaalisykähdyksessä, olen muuten kevätmielellä ja mieleeni tulee myös yksi ystäväni, KALEVI KEVÄTLEIVONEN, hän palaa ihan kohta taas takaisin KANARIAN SAARILTA, jossa hän on aina tätä lumista ja pakkasen puremaa maatamme paossa talven ajan ja sittenhän ne kevätkarkelot vasta alkavatkin ja DANNYN kappale RÄYSTÄÄT JOS TIPPUU yllä pään kevätlaulu alkaa raikaamaan! Ja jos minusta ette nyt ihan kohta taas kuule, saatan olla lenkillä, salilla kehässä, vasen, vasen, tanssien ympäri kehää, vasen, oikea, köysiin, väistö sieltä pois ja vasen, vasen......OLEN ETSIMÄSSÄ TIIKERINTASSUA GRRR, GRRR.....

26.02.08 13.12
AURINKOA, AURINKOA, KEVÄTTÄ!!! Oh, ooh, ai, ai, kyllä, se on sieltä tulossa, KEVÄT! Tunnen kuinka hullaantumiseni alkaa. Se ei ole mitään uutta, vaan se on joka vuotinen ilmiö! Laitan soimaan TAPANI KANSAN LP-levyn vuodelta 1976, KESÄN LAPSI ja levyn kappaleet vievät mut jo kesään, tai ainakin sitä kohden. Mieleeni palaa TAPSAN ensilevytys MARIANNE, eikä vain sen takia että MARIANNE HEIKKILÄ on facebook-ystäväni ja yksi suosikki "tyttöjäni", vaan siksi että sain kutsun TAPANI KANSAN 40-vuotis taiteilijauran juhlakonserttiin HARTWALL ARENALLE! Olin siitä tietysti hyvin onnellinen, kun kutsukirje eilen tipahti postiluukusta! Nimittäin tuttavuuteni sekä ystävyyteni TAPANI KANSAN kanssa alkoi samana vuonna kuin MARIANNE kappale levytettiin! Eli 1967 vuoden viimeisinä päivinä! Ja olen myös ihaillut tämän yhden Suomen merkittävimmäin laulajan uraa sekä laulutaitoa! Olen usein kirjoitellut TAPSASTA, niin NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjassani kuin näissä nettikirjoissanikin ja paljon mahtuu hienoja ja hauskoja hetkiä näiden vuosikymmenien aikana meidänkin kohtaamisiin! Sitten eilen riemastuneena tästä keväisestä herätyksestä, riemastuin lähettämään ensi kesän ROCKY KESÄLEIRINI tiedoituksen vähän maisteltavaksi, mitä tuleman pitää. Ja oikeastaan jo siksikin, koska ensimmäiset olivat jo ehtineet ilmoittautua, ennenkuin olin ehtinyt asiasta edes tiedoittaakaan! Ja nyt ilmoittautumisia on tullut lisää sähköpostitse ja keväisin fiiliksin! Tänään muuten kaksi suloista tyttöä täytti vuosia. Ja "Harri-setä" lähetti onnittelut LINDA LAMPENIUKSELLE ja MARIA VEITOLALLE! MARIALLE olisin vielä lähettänyt synttärilauluna GIPSY KINGSIN hienon ROYAL ALBERT HALLISTA konsertista taltioidun BEM BEM MARIA! Mutta valitettavasti taitoni eivät riittäneet tähän virtuaaliseen suoritukseen! Ihan niinkuin muutenkaan taitoni eivät riitä moneenkaan asiaan tässä elämässäkään. Joten olen yksinkertaistanut elämäni varsin pienimuotoiseksi! AURINKOA, RAKKAUTTA, MUSIIKKIA, YSTÄVYYTTÄ, BOXINGIA, ja vielä jotakin muutakin niinkuin nyt KEVÄT ja sitten KESÄ! Olen oikeastaan ollut edellä yhdessä asiassa tässä elämässä (tai sitten jäljessä), kun puhutaan tästä kvarttaalitaloudesta, 3-6 kuukauden jaksoista, jolloin mitataan tulosta ja kehitystä nykyisin yrityksissä, niin olen ollut tässä sykkeessä jo vuosikymmeniä! Laadin itselleni aina 3-6 kuukauden ohjelman ja jos olen sen jälkeen hengissä ja vielä mukana, laadin uuden kvarttaali sykähdyksen elämääni ja voi jukra, kyllä on tullut oltua jo monta sykähdystä mukana! Mutta tämä kevät saa mut taaskin hullaantumaan! Ja JÄRVELÄISEN MATTI sykähdytti minua kirjoittamalla viime pakinan jälkeen ilahtuneensa lukiesaan muistelujani ja sanoi mun olevan muistimatkailun SERGEI BUBKA, ylitän riman joka kerta aina vaan korkeammalta, heh, heh, kuule MATTI, se oli todella hienosti sanottu, mutta tunnen kyllä olevani enemmän tämän elämän matkailun CHUBBY CHECKER ja limboan riman alta yhä vain matalammalta, joten eiköhän lopuksi kuunella LIMBO ROCK, mukavaahan sekin on!!!

22.02.08 10.05
ETTEIKÖ OLE SÄPINÄÄ? Kylläpä tämä viikko vilahti nopeasti. On taas perjantai ja viikonloppu edessä. TIIKERINTASSU projektini on päässyt yhtä hyvään alkuun kuin tämä talvikin! Eli kokenut täysin vesiperän! Ja voi herran jestas, mikä harmaus eilen taas vallitsikaan ja nyt ikkunasta katsoessani näyttää se jatkuvankin! Tämä HURMAVA HARMAA! En muuten voinnut eilen illalla, olla ajattelematta, kävellessäni pimeässä, viluisessa ja kosteassa illassa Mannerheimintietä ja siinä Messuhallin kohdalla, KANERVAN OSKUA ja FLORIDAA! Ihmettelette tietenkin miksi Messuhallin kohdalla ja minkä ihmeen Messuhallin? No sehän on siis tänä päivänä KISAHALLI, mutta sillon kun OSKU voitti 1965 SM-nyrkkeilyn loppuottelussa ERIK NIKKISEN, se oli Messuhalli ja sarjan 63,5 kiloa Suomen Mestari OSKU KANERVA! Tuli oikeastaan myös siksi asia mieleen, kun KARI HURRI, nyrkkeilijä kolmannessa polvessa, soitti mulle ja kertoi terveisiä FLORIDASTA, jossa oli tavannut OSKUN! Ja KARI kertoi luottamuksella minulle OSKUN pakastaneen jo 30 kappaletta litran BANANA SPLIT annoksia pakastimeensa mua varten ja oli kuulemma laskenut että siinä olisi pari pakettia per päivä mun siellä oleskelun ajaksi! Ja oli myös kertonut KARILLE että aikoo lihottaa mut takaisin 100 kiloiseksi ja iloiseksi! Siis FLORIDAN matka AURINKOON ja VALOON, GLAMOURIIN ja SÄIHKEESEEN on edelleen ajatuksissani, ja tämä HURMAAVA HARMAA ikäänkuin ruokkii sitä myös! Pidät jätskit tallessa OSKU! No näitä ajatellessani huomaan saapuvani jo Ruskikselle. Ja ollaan sielläkin OSKUN kanssa joskus kauan sitten boxailtu! Käyn suihkussa, vaihdan kuivat vaatteet päälleni ja mieleeni uudet aatteet. Istun pukuhuoneen penkillä, muita ei ole vielä tullut, ajatuksiini eksyy FACEBOOK Virtuaalimaailman Florida! Glamouria ja säihkettä! FACEBOOK ystäväkseni on tullut mm. yksi PIITULAINEN lisää, nyt NOORA! Hyvin nuori PIITULAINEN, jonka toivotan tervetulleeksi naamakirjaani! TANJA "Mexico" NENONEN ja HEDY KASPI, nuo erittäin ihanat tytöt ovat ilmoittautuneet RANTAKUNINKAALLISIIN! Olen varma että myös tuo POHJOLAN KULTTUURIRUHTINAS PEKKA JAATINEN on laittanut sen merkille! Taitaa ensi kesästä tulla vilkas tuolla MELLSTENIN PARATIISIRANNASSA! Mietin vielä tässä, tuleekohan tuo lainelautailun suomalainen mestari, HAWAIJIN SURFFARI ARI WISKARI joukkoomme kesäpäiviä rannalla viettämään, eihän se paikallinen surffiranta ole kuin 300 metriä tästä rannan kuninkaallisesta osastosta? Mielenkiintoisia kysymyksiä ilmassa! Huomaan että tämä kostea ja harmaa sateinen ilma on saannut minut kesäisiin ajatuksiin. Ihanat mielikuvat valtavat aina vain enemmän minut! Ihania mielikuvia KANERVOJEN pakastekaapista, turkoosinvärisestä merestä, pitkästä vaaleahiekkaisesta rannasta, jossa viettävät päivää upeat bikiniasuiset tytöt! Näen rannassa kaksi kamelia kiinnitettynä tolppaan ja sen vieressä OSKU KANERVAN juttelemassa OSCAR DE LA HOYAN kanssa! He odottavat selvästi minua! KAARINA ajaa mua juuri rantaan CHRYSLERILLÄ, pinkin värisellä avoautolla, tukka hulmuaa tuulessa.... ohoh, tässä vaiheessa huomaan että olen nukahtanut Ruskisen pukuhuoneeseen harjoituksia odotellessani! OLISIPA TUO OLLUT TOTTA!!! Hyvä kuitenkin että heräsin, sillä väkeä alkaa tulemaan ARGIN treeneihin! Jo ikävöimäni super suloinen KO-KARLA LINDAHL tuli takaisin jo useamman viikon reissusta SHANGHAISTA, ossa oli saannut lempinimen "SHANGHAIN TIIKERI", EL PRESIDENTOMME JARI "Coprakäsi" PUHAKKA TUKHOLMASTA, PEKKA VIKSTRÖM sairasvuoteelta, MARKOT, LEHTINEN ja KURSI Myyrmäestä, JANI "CORBETT" MYKKÄNEN "Intiasta", JAAKKO PIETILÄINEN JOHNNY KNIGAN toimistosta UUDENMAANKADULTA tuoden samalla minulle PEKKA JAATISEN uutuuttaan hohtavan ja jo nyt "KRIITIKOIDEN YLISTÄMÄN" LAPIN SODASTA kertovan TYTTÖ JA SOTILAS kirjan!!! Saan viestin Ruotsisa Göteborgista ROBERT NORMANNILTA joka on myös nyrkkeilijä toisessa polvessa, hänen isänsä lähettää minulle terveisiä! Olen siitä hyvin iloinen! GÖTEBORG - paljon ihania asioita, muistoja, sekin elää tänäänkin! Saan loistavan uutisen AMIN ASIKAINEN on noussut pykälän THE RING lehden listalla, MAAILMANMESTARIN 6:ksi HAASTAJAKSI! Se on suuri juttu! Etteikö siis ole säpinää, vaikka minä tulin vaan Matinkylästä?

18.02.08 11.49
AURINGON VALOA JA VALOISAA MIELTÄ!!! Vau, viikko alkaa auringonpaisteella! Olen juonnut aamukahvini Sambaleivän kera. Katsellut ikkunasta ulos kirkkaaseen päivään. Tekisi mieli lähteä kävelylenkille rantaan, mutta pari päivää piinannut flunssa pakottaa ainakin vielä tänään ottamaan iisisti ja valmistautumaan kaikessa rauhassa sitten myöhemmin iltapäivällä Stadionilla pidettäviin treeneihini. JONE KRIGSHOLM on matkustanut FLORIDAAN, sinne KANERVAN OSKUN ja PÖLLÄSEN KILLEN nykyisille kotikulmille! Ja nyt kun JONE on poissa ja ei ole lukemassa tätä voin paljastaa, että mulla on ollut täydellinen BANANA SPLIT ja jätski putki päällä! Jo muutaman päivän ajan. Mutta olen ottanut sen lääkityksenä flunssaani. Perheeni tytöt ovat mökillä viettämässä hiihtolomaa ja illalla olen telkkaria katsellessani lohduttautunut litran paketilla "jotakin hyvää", eilen muuten Rommi-Rusina pakkauksella. Olen siis täysin romahtanut. Täydellisesti alaspäin menossa. Paitsi kilojen suhteen! Lauantaina oltiin JERRIN kanssa katsomassa oikein kunnon poikien elokuva, AMERICAN GANGSTER ja kyllä RUSSELL CROWE ja DENZEL WASHINGTON olivat elokuvassa taas loistavia. Upea elokuva! Sitä ennen käytiin tietysti OMENAPUUSSA BANANA SPLITILLÄ ja sen jälkeen CASA MARESSA syömässä ravintolan hyvä kanaleipä iltapalaksi, ennekuin JERRI palautti mut kotiin ja häipyi STADIN YÖHÖN kavereidensa kanssa! Tuossa äsken soitti RONI KASPI, ystävä jo kuusikymmenluvulta. TAPSA "VANTAAN SALAMA" NIKKANEN ilmoittautui jo ensi kesän kesäleirille mukaan! FACEBOOK säkenöi aina vaan ja yllättää! KATJA LUKIN jonka runsaaseen miespuoliseen ihailijakerhoon myös minä kuulun, ilmaantui myös FACEBOOKIIN ja virtuaaliseksi ystäväkseni. Olin siitä hyvin iloinen. KATJA on suloinen, välitön ja iloinen nuori laulajatyttö DANNYN kanssa esiintyvästä D`VOISES ryhmästä! PUUMALAISEN EKI täytti vuosia, mutta vaikuttaa yhtä elinvoimaiselta, eteenpäin menevältä kuin aina ennenkin. Vuodet eivät hänen hartioitaan paina! Sitten sain myös KAUNIAISISTA ystävän. Yhden hyvin charmantin herrasmiehen. Omaa ikäluokkaani, jopa vähän enemmänkin, mutta tässä kaverissa ei myöskään vuodet näy, LESLIE WARDI, Mr. CHARMANT! Perustin FACEBOOKIIN MELLSTENIN PARATIISIRANTAA fanittaville ja rantaelämää rakastaville, auringon paisteessa viihtyville, meren kimallusta ja säihkettä janoaville, ihmisille jotka ovat halukkaita antautumaan tämän rantakauneuden luonollisuudelle, ilman suuria tavoitteita, ilman muuta tarvetta, kuin ottaa hetkestä kiinni, antautua sille, antaa sen tulla sisään sieluun, antaa merituulen puhdistaa sen kaikessa yksinkertaisuudessaan, keskittyä vain olemaan, nauttimaan, auringon hyväillystä, hetkestä joka leijailee hetken paikallaan, kuin poutapilvet ja sitten tuuli vie sen taas pois, mutta joka jättää kuitenkin jotain sinne sydämeen, jättää sen pienen välittömän hetken kun olet yhtä luonnon, kauneuden ja elämän kanssa! Ja kuinka kävikään? Taas yllätyin! Taas minut yllätti tuo POHJOLAN KULTTUURI RUHTINAS, KIRJALLISUUDEN JERRY LEE LEVIS, tuo ihana ystävä, hän nimittäin ensimmäisenä lmoittutui jäseneksi RANTAKUNINKAALLISTEN GROUPPIIN! Ja vieläpä aika pitkältä MELLSTENIN PARATIISIRANNASTA, ROVANIEMELTÄ!!! Olen haltioissani! Nyt vain odotan sitä päivää, sitä kesää, kun POHJOLAN KULTTUURI RUHTINAS PEKKA JAATINEN matkustaa Rovaniemeltä viettämään päivää tai kaksi rantaelämää MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN! Se on silloin ROCK and ROLL! Kutsujakin on tullut! JERRY LEPPILAMPI täyttää huhtikuussa 50 vuotta! Mitenkähän noin nuori mies voi jo täyttää noinkin paljon? Tietysti on parempi etten ihmettele sitä, kun muistaa minkä ikäinen olen jo itse! Koitan ilmoittautua JERRYN juhliin mukaan! Sitten JARI MOBERG lähetti kutsun kitarabändinsä THE CHARADES levynjulkkaribileisiin 22.3 TEXASIIN, no ei ihan kuitenkaan sinne apakon toiselle puolelle vaan RAVINTOLA TEXASIIN! Sinne varmaan ehdinkin! Myös nuoria kundeja on ystävällisesti kutsuneet ja hyväksyneet minut virtuaalisiksi ystävikseen ja sekin on mukavaa, voida aistia nuoruutta, unelmia elämästä, tavoitteita! On helppo toivoa onnistumisia, myönteistä elämää kaikille! Nauttikaa siitä! Elämä näköjään kulkee myös nopeasti, sitä ei vain arvaa vielä nuorena, mutta sen huomaa jo tässä iässä. Elämän kirjo kaikkinensa on uskomaton kokonaisuus, hetkiä, tapaamisia, ihmisiä, muistoja, uusia asioita, uusia ihmisiä, uusia kokemuksia, kerros kerrokselta, ja kuitenkin hetkiä säilyy, tunnelmia, kokemuksia, niinkuin sekin pieni hetki kun ratsastimme KANERVAN OSKUN kanssa välimerenrantaa pitkin kameleilla, vain yksi kerta elämässä, vain pieni hetki, silti ainutkertainen, eipä ole tullut ratsastettua kamelilla toiste, ulkona näen ikkunasta taivaan menneen taas pilven peittoon, mutta eipä haittaa, olen viettänyt aurinkoisen hetken kanssanne ja perustanut RANTAKUNINKAALLISET groupin facebookiin.....tervetuloa mukaan AURINKOELÄMÄÄN!

15.02.08 10.30
NOPEA VIIKKO!!! Voin oikeastaan vielä jatkaa siitä kuinka aika loppuu kesken. Nytkin tämä viikko on mennyt vilahduksella. Olemme tosin päässeet eroon nyt HURMAAVASTA HARMAASTA. Se aika on ohitse! Ja se, että yleensäkin aika menee mun kohdalla niin nopeasti, on saannut selvityksen. Se johtuu kuulemma vain siitä, että olen niin hidas selviytymään tässä nykyajan rytmissä! Siihen ei kuulemma auta vaikka kuinka kuuntelisi Rock and Rollia! Mutta en mä ymmärrä, mihin se aika oikein juoksee? Eilenkin vaikka nousin jo kello kuusi aamulla. Ajoin bussilla Kamppiin ja join siellä 7.04 Waynes Coffeessa kahvit. Olin Kisahallin aulassa sen kahviossa juomassa pullakahvit (2euroa) 7.30 ja sitten kello 8.00 alkoivatkin "TULEVAISUUDEN MIESTEN" PERTTI URAN ja hänen kumppaniensa treeenit! Kundit muuten olivat tosi aktiivisia ja energisiä! Lieneekö synnynnäisiä fightereita! Treenien jälkeen TOMI HALONEN heitti mut Bulevardille Cafe EKBERGILLE jossa tuo ammattinyrkkeilyä aktiivisesti seuraava ja raportoiva, WWW.AMMATTINYRKKEILY.NET nettisivuja pitävä sympaattinen nuorimies (30v.) tarjosi minulle aamuaterian, ehkäpä stadin parhaimmasta aamiaisbuffetista! Se oli taas kerran loistava, maistuva, herkullinen ja se tai ne suklaaleivokset vielä jälkiruoaksi oli kuin piste iin päälle, niinkuin sanotaan! EKBERG oli jälleen aivan täynnä väkeä ja iloinen puheensorina täytti salin! Tämän tunnin laadukkaan ja mieltä ylentävän, vatsaa täyttävän aamiaisen jälkeen PASI palasi työpaikalleen ahertamaan päivän töidensä kanssa. Ja minä bussilla Matinkylään. Puolipäivää jo läheni ollessani taas takaisin. Avasin tämän virtuaalisen maailman ja aloin ensimmäiseksi purkamaan sähköpostia sekä vastaamaan niihin. Sitten avasin väylän VIRTUAALIMAAILMAN HOLLYWOODIIN.....FACEBOOKIIN! Muutama uskomattoman upea ihminen oli taas hyväksynyt minut virtuaaliseksi ystäväkseen! Olin hyvin otettu siitä! ARI WISKARI oli lähettänyt meilin jossa hän toivotti minulle voimia palaamiseen ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tielleni! Hän on ilmeisesti kuullut, että olen vaikeuksissa! Että olen poikennut tieltäni ja ennenkuin palaan (kykenen) sille, ehdotankin sinulle ARI, että ensi viikon alussa, jos ett ole jossakin maailmalla juoksemassa maratoonia tai surffailemassa joillakin Euroopan kuuluisimmista surffirannoista, niin vierailisimme PULLATAIVAASSA eli cafe SUCCESISSA tai sitten Cafe CARUSELLISSA joka on näyttänyt avautuvan remontin jälkeen, (havaitsin sen kävelylenkilläni)! Ajattelin nimittäin siirtää tämän paluuni ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tielleni maaliskuun alkuun. En tunnu millään ehtiväni nyt juuri mukaan! Aika menee todellakin multa karkuun! Olen todellakin vähän hidas tähän nykyajan rytmiin. Kai se alkaa jo ikä painaa ja tekee verkkaiseksi! Pidin muuten kuitenkin siivouspäivän! Ei, en kuitenkaan siivonnut kotonani vaan pidin siivouspäivän FACEBOOKISSA! Siivosin nyt kaiken sen GLAMOURIN, SEXIN, SYDÄMET ja HOT MY FRIENDS jutut ja listat pois sivultani. Ei se, ettenkö olisi pitänyt niistä, vaan tämä on yritykseni palata hyvin yksinkertaiseen elämään, ilman tätä VIRTUAALLISTA GLAMOURIA ja SYKETTÄ! Koitan nyt vähän niinkuin ROCKY siinä ROCKY kolmosessa, joka lähtee etsimään sitä TIIKERINKATSETTA ja hylkää loiston ja glamourin, menee treenaamaan BRONXIIN sellaiseen perusnyrkkeilysalille askeettisuuden ja tinkimättömän harjoittelun pariin! Minäkin, joka tässä yritän löytää TIIKERINTASSUN ja päästä sen alkuun, joudun hylkäämään mm. tämän VIRTUAALISEN LOISTON. TIIKERINTASSU projektini vaatii nyt täydellistä paneutumista asiaan. Se vaatii yksinäisyyttä! Se vaatii henkistä puhdistautumista loistosta ja sykkeestä! Täytyy löytää henkinen yksinkertaisuus! Tiedän että sanotte, se ei ole minun kohdallani suinkaan vaikeata! Eikä se muuten olisikaan, jos te YSTÄVÄT ette olisi niin UPEITA, GLAMOURIN, SYKKEEN ja MENESTYKSEN kultaamia! Siihen tottuneita ja minutkin siihen välillä mukananne vieden! Niinkuin eilenkin tuo PASI TAAVITSAINEN "KERAVAN KREIVI" vei kaiken sykkeen ja glamourin keskelle aamiaiselle! Tosin ymmärrän selityksen ystävänpäivästä, mutta meillähän on ollut niitä jo monta! En usko, että ystävieni tarkoitus on pitää mut poissa ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tieltäni, tämä kaikki on heille vain niin luonollista! Nyt kuitenkin tarkoitukseni on maaliskuusta lähtien OLEMAAN VALMIS PALAAMAAN SIIHEN! "Jos en ole siihen liian hidas"! Sitten olikin aika lähteä taas bussilla stadiin, kävellä Kampista, nyt vasten kylmää vastatuulta pitkin Mannerheimintietä Ruskikselle ARGIN treenejä pitämään! Nautin siitä tarpomisesta, astellen tuulta päin, tunsin kylmän tuulen kasvoillani ja kuitenkin tunsin kuinka alimmaiset vaatteeni kostuivat hiestä (huh, kuinka brutaali sana)! Tätä tarvitsin, tämä yksinkertaisuus, askel, askel, reppu selässä, myssy silmillä, rock and rollia nappikuulokkeissa virtaamassa tajuntaani,suunta kohti ruskista, olin ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tiellä! Lisäsin innostuksissani TIIKERINTASSU projektiini vielä kesän 2008, koska olen kuitenkin huolissani, ehdinkö tähän kevääseen, vielä kunnolla mukaan, joten TIIKERINTASSU EXTRA tuleee sisältämään niiden 43:n KESÄLEIRI TREENIEN lisäksi pyöräilyä 1500 kilometriä kesän aikana. Eli se on ilmeisesti vain puolet siitä mitä ARI WISKARI juoksee kesän aikana, joten se ei ole paljon, mutta kuitenkin riittävästi minulle, koska täytyyhän mun ehtiä viettämään rantaelämääni AURINGOSSA, MEREN ÄÄRELLÄ, RINKULAMUNKKIEN ja RANTAKUNINKAALLISTEN seurassa MELLSTENIN PARATIISIRANNASSA, yksinkertaista ja luonollista elämää! Huh, kuinka aika menee nopeasti, olen jo kesässä ja sitten ne vielä sanoo että mä oon hidas!!!

11.02.08 8.36
KUN PÄIVÄT LOPPUVAT KESKEN!!! Hyvää viikonalkua hyvät ystävät. Huomasitteko että viikonloppuna jatkui tämä HURMAAVA HARMAA ja tätä taitaa jatkua nyt viikon aluksikin. Olen aivan HURMAANTUNUT! Mutta en ole huolestunut siitä sillä minun keväänihän alkaa aina jo 1.3! Olen tietenkin hiukan edellä aikaani, mutta haluan vain varmista etten myöhästy keväästä ja olen valmiina kun kesä alkaa. Siis 19 päivää, tämä päivä mukaan lukien! Ehtiiköhän tällä aikaa tulla vielä talvi? Lunta ja pakkasta? Enpä ole vielä koskaan kokenut tälläistä talvea. Mutta eiköhän se lumi ja pakkanen sieltä vielä tule HURMAAVASTA HARMAASTA huolimatta! Elämässäni on nyt hyvä rytmi ja kaikki tuntuu rullaavan ihan hyvin. On KUNTONYRKKEILYTREENEJÄ Ruskiksella, Stadikalla ja Kisahallissa. Melkoisen perinteellisiä boxauspaikkoja minullekin jo vuosikymmenien ajoilta! Sen lisäksi koko kevään tulee antamaan mulle puuhaa tämä LÖYDÄ TIIKERINTASSU projektini, joka on kyllä alkanut hiukan takellen. Liian useita vierailuja Succesiin ja muutamiin muihinkin kahviloihin. Sain juuri KIMMO PULKKISELTA, joka kuuluu POHJOLAN KULTTUURI RUHTINAAN PEKKA JAATISEN hoviin, meilin tuolta Etelä-Ruotsista, jossa hän asuu. Siis aivan loistavan meilin jossa hän kertoo ruotsalaisista kondiktoreista ja kuinka hän pystyy vastustamaan niiden houkutuksia, viinereitä, kakkuja ja PRINCESS TÅRTTAA! KIMMO kertoi työnsä puolesta joutuvansa kiertelemään Ruotsia, eri kaupunkeja, ja näin tulleensa tutustuttua kymmeniin ihaniin, houkutteleviin konditorioihin! Hän antaa minulle arvokkaita neuvoja kuinka pystyisin vastustamaan pullan himoa, kakkujen houkutuksia! Olen varma KIMMO, että meilisi joka rikastutti minua henkisesti, pystyi myös palauttamaan minut ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIELLE takaisin. Pyrin nyt siis täyttämään vatsani sijasta itseni henkisellä ravinnolla ja fyysisellä rasituksella! Ravitsemaan itseni musiikilla ja elokuvilla! Kirjallisuudella ja runoudella! Kiitos KIMMO. Tunnen voimistuvani. Tunnen tahtoni alkavan rakentamaan PULLAMUURIA, JÄÄTELÖESTETTÄ, HAMPURILAISVALLIHAUTOJA, PIIKKILANKA-AITOJA pizzapaikkojen ympärille. Ei, ei se todellakaan tunnu enään vaikealta vastustaa pullahimoa! Nyt täytyy löytää vain se TIIKERINTASSU! Sain myös meilin TURUSTA missä kirjoittaja ihmetteli, että olen saannut elää mielenkiintoista elämää! Ja hän kysyi miten tänä päivänä elän ja mitä touhuan? Joten sen takia tämä alun alustus joka antaa jonkinlaisen kuvan mun nykyisestä elämästäni! Sehän on vähän niinkuin FACEBOOKKIKIN, sellainen VIRTUAALI ELÄMÄ. Oikeastaan olen usein sanonutkin, että nyt elän todellakin mielenkiintoisinta elämäni vaihetta. Olen ajatellutkin sitä usein ja koittanut nähdä sen siten, että nyt onkin elämässä haastetta - LUO TYHJÄSTÄ MIELENKIINTOINEN ELÄMÄ - se on haaste! Ja olen ottanut sen vastaan ja asettanut itselleni jonkinlaisen mallin kuinka elää, olen avannut sieluni, myöntänyt pienuuteni (en puhu nyt laihdutuskuurista), todennut kyvyttömyyteni mihinkään ihmeelliseen! Sen sijaan olen ottanut vastaan ONNELLISUUDEN saada elää. saada tuntea, nauttia pienen pienistä tapahtumista, yllättynyt elämän suuruudesta ja olen hämilläni kuinka nopeasti se on mennyt. Olen kiitollinen ihmisistä jotka haluavat olla kanssani tekemisissä. Olen kokenut että päivät loppuvat kesken. Niikuin nytkin piti aloittaa kirjoittamaan tätä heti aamukahvikupposen kanssa, sillä muuten voi olla, etten ehdi tätä enään tänään krjoittamaan ja tämä hetki ja fiilikset ovat menneet! Tunnen nyt juuri eläväni elämässäni suurta seikkailua "purjehtiessani" tätä elämääni vaihetta! Olen avannut oven elämälle ja toivottanut siitä tervetulleeksi joka haluaa tulla tutustumaan! Joten tässä TURKU.... vastauksena kysymykseesi ja saat lukea sen täältä nettisivuiltani jota kerroit käyväsi nykyisin lähes päivittäin lukemassa. Se ilahdutti minua. Se on taas yksi tätä seikkailua mitä juuri nyt koen! Se on yksi juttu - LUODA TYHJÄSTÄ MIELENKIINTOINEN ELÄMÄ - joka saa aina silloin tällöin täytettä. On ollut myös mukava tutustua KIMMO PULKKISEEN näin meilien välityksellä ja olen varma KIMMO että vielä joku päivä me tapaamme jossakin, jossakin kaupungissa ja juomme kahvit ja syömme pullat, parikin ja jutellaan lisää! Olen ihan varma siitä! FACEBOOK jäi nyt vähän vähemmälle huomiolle, mutta voin kertoa että GLAMOUR ja VIRTUAALIN säpinä on siellä huumaava, se jättää jopa HURMAAVAN HARMAAN toiseksi! Minä jatkan nyt tätä - LUO TYHJÄSTÄ MIELENKIINTOINENELÄMÄ - "purjehdustani", mutta on ollut ilo huomata etten purjhdi kuitenkaan yksin, olette ystävät tehneet tästä niin kovin mielenkiintoista että päivät vain tahtovat aina loppua kesken. Nyt mun täytyy kiirehtiä.... ja kevätkin alkaa, vain 19 päivää....

08.02.08 10.32
URHEILUN JUHLAA!!! Olen seurannut täysin haltioituneena kuinka urheilulegendamme ovat jatkuvasti "kehissä" ja vieläpä tuloksellisesti onnistuneesti! Uskomattomia "äijiä"! RAIPE HELMINEN päätti 24 vuotisen maajoukkueuransa jääkiekossa ollen voittamassa Tsekkiä! Vau, mikä ura! Samassa lajissa TEEMU SELÄNNE teki hienon paluun rapakon toisella puolella NHL:ssä ANAHEIM DUCKSIEN STANLEY CUPIN edellisenä kautena TEEMUN johdolla voittaneeseen joukkueeseen, heti maalia tehden ja vieraili VALKOISESSA TALOSSA Presidentti GEORGE W. BUSHIA tapaamssa joukkueensa kanssa! Ja kuvat maailmalle TEEMUSTA ja GEORGESTA levisivät laajalti! Uskomaton SUPERTÄHTI - TEEMU SELÄNNE! Ja sitten tuo jalkapallomme IGONI, tuo jota sanotaan KUNINKAAKSI, JARI LITMANEN on palaamassa "jalkapallo kehiin" Englannin Valioliigaan pelaamaan ja oli nyt Suomen Jalkapallomaajoukkueen kanssa pelaamassa KREIKKAA vastaan matsissa jonka hävisimme 2-1, mutta jonka Suomen maalin teki IGONI ja KUNINGAS JARI LITMANEN! Uskomaton pelimies ja mikä ura! Sitten sain meilin yhdeltä nyrkkeilykaveriltani, jonka kanssa olimme samassa kehässä jo 1960 KOKKOLASSA! Tosin vain joukkueiden esittelyssä. Olimme nimittäin jo silloin eri sarjassa. Ja myöhemmin kun minä nyrkkeilin kevyessä sarjassa 60 kiloa, nyrkkeili tämä TIMO "Ruide" VARTIAINEN Helsingin Voimailijoita edustaen raskaassa keskisarjassa 81 kiloa ja tullen jo hyvin nuorena poikana 1964 pronsille ja 1965 hopealle Suomen Mestaruus nyrkkeilykilpailuisssa ja 1972 (kun minä olin jo entinen nyrkkeilijä) voitti TIMO VARTIAINEN raskaansarjan Suomen mestaruuden! Ja siirtyi sitten myös ammattinyrkkeilijäksi! Ja nyt saamastani meilistä näin ettei hän ole vieläkään lopettanut nyrkkeilyä. Sillä meilissä oli linkki jota klikatessani näin hänen viimeisen ottelunsa, viime keväänä PUNKAHARJULLA, jossa RUIDE nykyisin vaikuttaa, nyrkkeilijänä, valmentajana, nyrkkeily ja urheilun kuntosalin pitäjänä ja hänet tunnetaan siellä PUNKAHARJUN HERTTUANA! On tässäkin aikamoinen "äijä" - TIMO VARTIAINEN varmaan jo 50 vuotta nyrkkeilyä takanaan ja ura jatkuu!!! Samalla voin lähettää tässä terveiset RUIDELLE, joka on HAAGASTA kotoisin, hänen lapsuuden kaveriltaan NOUSEVA nettisivujen HAAGA nostalgiaa ylläpitävältä MARKKU POUTASELTA, tiedän että sieltä löytyy myös kuvia RUIDESTA nuoruuden ajoilta! Ja ulkona jatkuu tämä HURMAAVA HARMAA! Mutta ei hätiä mitiä, FACEBOOKISSA säihke ja glamour, sexy ja ystävyys näkyy kuin virtuaaliset salamaniskut! Saat yht`äkkiä viestin ARE YOU SEXY, klikkaat jotakin ADDED ARE YOU INTERESTED juttua ja yht`äkkiä FACEBOOK sivullasi on uskomaton ryhmä TÄHTISÄTEILYÄ, nuoria, kauniita ja menestyneitä, niin nais-kuin miespuoleisia, joilla on selvästi vielä elämä edessään! On miellyttävää katsella tätä "naamakirjaa" FACEBOOK ystävistäni otsikoiden "YOU`re a HOTTIE" tai "HARRI is HOT in HERRE" alla! Okey, virtuaalielämä sykkii, vaikka eihän sitä oikeastaan varmaan kukaan ehdi katsoakkaan, kun näitä juttuja on jo pilvin pimein. Kuka enään ehtii edes seuramaan läheisimpien kavereidensakaan juttuja ja elämää lähemmin ja tarkastelemaan muuten kuin päivän otsikkoja, kuka on töpinöissä, lähdössä matkalle, tullut matkoilta, siivoaa kotona, menossa syömään tai nukkumaan, tai jopa heränneensä päivään, on hyvä fiilinki, on huono fiilinki, on onnellinen, miettii elämää, miettii muita syntyjä syviä jne. Joten näin voin minäkin ihan hyvin klikkailla näitä juttuja, joista en tiedä mitään, poistaa ja taas palauttaa ne kun siltä tuntuu, ihan niinkuin mä oon elämässäkin oppinut, "klikkaillaan vaan, ja katsotaan mitä tapahtuu" ja aina vain tuntuu jotakin tapahtuneen. Ja jos mulla nyt ei niin kovasti enään tapahdukkaan, niin voin hyvin seurata ihmetellen tätä elämänkulkua ja onhan mulla tämä uusi projektini TIIKERINMASSU eikun TIIKERINTASSU mihin voin paneutua. Eilinen meni tosin täysin mönkään, mutta oli HERKULLINEN PÄIVÄ!

06.02.08 10.01
PALUU LÖYDÄTKÖ TIIKERINTASSUN PROKEKTIIN!!! Se että tämä HURMAAVA HARMAA jatkuu ei tietenkään enään yllätä, mutte se yllättää että joudun aivan pian muuttamaan projektini LÖYDÄ TIIKERINTASSU nimen "OLEN LÖYTÄNYT TIIKERINMASSUN"! Nimittäin jäätelö, jopa BANANA SPLITIT maistuvat yllättävän hyvälle. Ynnä muut herkut, PRINSESS TÅRTA, KORVAPUUSTIT ja BRIOSIT sekä mitä herkullisimmat ruoat. Olen vinhaa vauhtia menossa ihan väärään suuntaan. Lohdutuksena tietenkin voisi olla että olen menossa YLÖSPÄIN! Sehän kuulostaa ainakin minun kohdallani hienolta ja hyvältä! Huomennakin minulla on aamupäivällä tapaaminen kahden niin sympaattisen herrasmiehen JONE KRIGSHOLMIN ja MATTI JÄRVELÄISEN kanssa PULLATAIVAASSA! Ja on ihan varma etten voi välttyä korvapuustilta ja briosilta! Onneksi tässä on vielä neljä kuukautta aikaa ennenkuin tämä projekti päättyy. Joten ehdin päästä ehkä ainakin sen alkuun ennenkuin se loppuu ja voin siirtyä MELLSTENIN PARATIISIRANNAN rinkulamunkkien ja kahvien pariin, ja ennen kaikkea rantaelämään rantakuninkaallisten kanssa. Olen siis hukannut ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIENI! Ja olen löytänyt TAHDOTTOMAN IHMISEN LEVEÄN JA HERKULLISEN TIEN! Jota nyt kävelen kevyellä mielellä painavin askelin. On ehkä parempi etten jatka tästä aiheesta eteenpäin vaan laitan itselleni soimaan TOM JONESIN "I WHO HAVE NOTHING" kappaleen! Ja samalla voin ihmetellä jälleen tätä FACEBOOKIN sykettä ja säihkettä! "Brändientekijä" PERTTI URA ja Elokuvantekijä ILKKA ILKARE ovat tulleet facebook ystävikseni, niinkuin myös TUULA KORP (tutustuimme Rock and Roll mäkissä Pohjolan Kulttuuri Ruhtinaan Pekka Jaatisen stadin vierailulla), MIIKA FORRSTRÖM BOXING:FI nyrkkeilysivustojen ylläpitäjä, nuoret RAFAEL OSMANOV ja MIIKKA VUORINEN sekä Etelä-Ruotsista KIMMO PULKKINEN ovat myöskin ottaneet askelen tähän virtuaalimaailmaan ja ystävikseni! Sitten facebook kielellä ovat lähettäneet terveisensä "YÖN RUHTINAS" MEHDI YOUNES, hänellä on DEN KUNGLIGA KLUBBENILLA 15.2 VALENTINE`S DAY! RIMMALLA ymmärtääkseni HAPPY CHINESE NEW YEAR ja JAANA ISOSAARI lähetti jutun " I JUST VOTED YOU SEXY! VOTE MY SEXINES ON ARE YOU SEXY" ja LINDA KOIVISTO jutun "WHAT IS YOUR IDEALJOB"? Nämä olivat ilmeisesti jotain työ juttuja. Tarvitsen kyllä englannin sanakirjaa tämän kaiken ymmärtämiseen! Oikeastaan tarvitsisin oikein paksua kirjaa ymmärtääkseni yleensäkin tätä elämää. Esimerkiksi mitä ihmettä se TOM JONES oikein laulaa WHAT`S NEW PUSSYCAT?

02.02.08 16.32
TAISTELIJAN ILTA OLI AMIN ASIKAISEN!!! On helppo jatkaa eilisen otsikon alla! Koko loppuunmyyty KISAHALLIN katsomo eli odottavissa tunnelmissa odottaessaan illan pääottelun alkamista. Muut ottelut eivät oikein saanneet tunnelmaa nousemaan. Mutta kun tuli illan pääottelun aika ja kehään kuulutettiin entinen Maailmanmestari meksikolainen "Yori Boy" CAMPOS räjähti Kisahalli meteliin paikallisten meksikolaisten "hyrrien" ja huutojen säestyksellä! Kehään kuulutettiin seuraavaksi entinen Euroopanmestari AMIN ASKIAINEN ja Kisahalli täyttyi pauhulla ja kiihkeydellä! Se oli sitä oikeata nyrkkeilytunnelmaa! Ja se ottelu!!! SE OLI HIENO! Se täytti kaikki nyrkkeilyottelun vaatimukset ja toiveet! Siinä oli jännitystä, dramatiikkaa, alati vaihtuvia tilanteita, molemminpuolisen lyöntien, hyökkäyksien ja puolustamisen kautta.Taistelun henki oli vaistottavissa ja nähtävänä Kisahallin valaistussa kehässä! AMIN nyrkkeili loistavaa ottelua maailmanluokan kokenutta huippuiskijää vastaan! CAMPAS oli koko ajan vaarallinen, lyhyine tyylikkäine vasempine koukkuineen, sekä vartaloon että päähän. Oikea, hiukan yläviistosta tuleva oikeasuora oli myös vaarallinen! 73 aikaisempaa tyrmäystä lyönnyt CAMPAS todisti koko ajan vaarallisuuttaan. AMIN vastasi hyvällä vasemmalla suoralla, liikkuen kevyesti alta pois, lyöden myös teräviä oikean käden suoria hyökkäävään meksikolaiseen, joka tuntui kestävän kaiken! Ottelu oli juuri niin kova ja vaikea kuin etukäteen ajattelinkin. Mutta AMININ kunto, nyrkkeilytaito, liikkuminen kehässä ja kovuus kuitenkin ratkaisi ottelun 7:ssä erässä ja niinkuin AMMATTINYRKKEILY.NET sivuston, nyrkkeilyä täällä ja maailmalla silmä tarkkana seuraava PASI TAAVITSAINEN totesikin omassa otteluselostuksessaan, minun puolitoistaviikkoa sitten pakinassani esittämäni ennustuksen mukaisesti! On aivan uskomattoman helppoa ihailla AMIN ASIKAISTA KEHÄGLADIAATTORINA! Se kovuus, se taito, ja betoninkova kuntopohja, timantinkova tahto voittaa tekee AMIN ASIKAISESTA USKOMATTOMAN HIENON NYRKKEILIJÄN!!! Mutta ihailen AMINIA hyvin paljon muustakin! Olen senkin tuonnut aikaisemminkin ilmi. Se sympaattisuus, se lämmin suhtautuminen ihmisiin! Se karisma, jota hän säteilee ympärilleen! Se rakkaus mitä hän osoittaa perheelleen, kaikille perheensä jäsenille. Se on upeaa! Se oli eilenkin nähtävissä kehässä kun AMININ isä riemuitsi ja oli onnellinen poikansa voitosta! Se näkyi kun AMININ viehättävä MINNA kehäkulmassa antoi taas rakkaalleen voittosuudelman! Jotenkin tälläinen herkkyys keskellä tätä armotonta kovuutta antaa niin nyrkkeilylle kuin AMINILLEKIN suuruutta! SUURI NYRKKEILIJÄ! SUURI SYDÄN! Jos minun pitäisi kaikista Suomen urheilutähtien joukosta valita yksi esimerkiksi, joka urheilusaavutuksiensa lisäksi, voisi olla esimerkkinä ihmisille ja täyttäisi nämä edellä mainitut asiat, niin AMIN ASIKAISELLA ei olisi kilpailijaa tässä! AMIN ASIKAINEN on Suomen urheilutähti numero 1! Tietysti rakkauteni nyrkkeilyyn tekee tämän ajatuksen helpoksi, mutta AMIN ASIKAISEN karisma ja sympaattisuus ihmisenä on vailla vertaa! Toivotankin tässä AMINILLE ja hänen läheisilleen AURINKOISTA ELÄMÄÄ! Nyt mun on aika lähteä lenkille ja astua ulos HURMAAVAAN HARMAASEEN! Lähteä kävelemään rantoja pitkin Tapiolaan! Päästessäni Mellstenin Paratiisirannan kohdalle huomaan meren myrskyävän ja nousseen huomattavasti. Kuuntelen lauluja rakkaudesta ja ystävyyden lämmöstä! Toppelundin kohdalla huomaan meren nousseen jo niin paljon, että penkki jossa usein kesällä istun ja ihailen merta, on nyt jäännyt vaahtopäisten aaltojen alle. Toppelundin sillan yli pyyhkii myös aallot ja niin myös kenkieni yli kävellessäni sitä! Jalkani kastuvat. Tunnen kuinka sukat jaloissani pursuavat kylmää merivettä joka askeleella. Kuitenkin rakkauslaulut soivat nappikuulokkeissani ja koitan unohtaa märät jalkani ajatellen eilisen matsi-illan "lämmittelyosuutta" Rock and Roll mäkissä, jossa odotin mm. AMIN ASIKAISESTA loistavan elämänkertakirjan SILMÄÄ RÄPÄYTTÄMÄTTÄ kirjoittanutta POHJOLAN KULTTUURI RUHTINASTA PEKKA JAATISTA! Ensimmäiseksi sinne tuli Pohjoisen tuntureilta "Stadin Bronxiin" Itäkeskukseen muuttanut ammattilainyrkkeilijä SAMULI LEPPIAHO, PASI TAAVITSAINEN Keravalta, Elokuvaaja ILKKA ILKARE Vantaalta, joka toi tullessaan paikalle elokuvamaailman glamourin ja säihkeen sekä elokuvauskameran POHJOLAN KULTTUURI RUHTINAAN Stadin vierailun dogumentoimiseksi! JONE KRIGSHOLM saapuu myös paikalle tavatakseen RUHTINAAN ja ehkä valvoakseen, ettei syömiseni riistäydy aivan mahdottomuuksiin! Odotamme vain nyt POHJOLAN KULTTUURI RUHTINASTA PEKKA JAATISTA hovinsa kanssa! Hän on tulossa siis Rovaniemeltä erikoisjunalla! Kun PEKKA JAATINEN astuu sisään alkaa Rock and Roll mäkissä soimaan JERRY LEE LEVIKSEN "Great Balls Of Fire"....ILKKA ILKAREEN elokuvauskone ikuistaa tapahtuman.....Otan RUHTINAAN vastaan KIMMO PULKKISEN minut oheistaneen etiketin mukaisesti ja RUHTINAS istuu joukkoomme ja tarinat alkoivat! Niin tätä ja ystävyyttä on kiva muistella tässä HURMAAVASSA HARMAUDESSA, joka on koleudessaan, kosteudessaan ja tuulisuudessaan nyt tyly! Sukat lotisee jalassa, alusvaatteenikin alkavat taas tuntua kosteilta! Kävelen edelleen kohti Tapiolaa. Westendin rantatiellä aurinko yrittää kurkistaa pilvien välistä, mutta painuu karkuun sekin. Eilen illalla minua muuten odotti yksi meili LASSE KÄHÖSELTÄ joka kirjoitti; "Netissä pyöriessäni eksyin sivullenne, pisti silmään että siellä oli maininta papastanikin LAURI "Late" KÄHÖSESTÄ. Hyvät sivut. Menestystä. Lasse Kähönen"! Olipa kiva kuulla LATESTA, LAURI KÄHÖSESTÄ, TVS:n taistelijasta. Hänkin oli hyvin sympaattinen ja hymyilevä ja iloinen nyrkkeilykaverini aikojen takaa, siis monien aikojen takaa! Mutta se ystävyys ja muistot, ne ovat olemassa tallessa ja sydämessä! Pyydän Lasse Kähöstä kertomaan paljon terveisiä LATELLE, emme ole nähneet vuosikymmeniin! Ja terveisiä OSKU sinullekin, arvaa vaan tuliko tänään taas FLORIDA mieleen tai kamelinratsastuksemme TUNISIASSA, (tämä vielä sen takia että Ilkka Ilkare sanoi, ettei ole kuullutkaan meidän kamelinratsastuksestamme) ja myös kaikille muille nyrkkeilyn ja elämän ystäville.....AMIN ASIKAINEN ON URHEILUTÄHTI numero 1..... uskokaa vaan!!!

01.02.08 10.24
TAISTELIJAN ILTA!!! Aloitan tämän perjantaiaamuni aamu-tv:n parissa, lukemalla aamulehtiä, juomalla pannullisen kahvia. En ole vielä edes vilkaissut ulos, minkälainen ilma siellä olisi? Ajatuksissani on heti ensimmäiseksi, TÄNÄÄN ON TAISTELIJAN ILTA! AMIN ASIKAINEN ja meksikolainen "YORI BOY" CAMPAS kohtaavat toisensa KISAHALLIN KEHÄSSÄ! Katson TV:stä eilistä punnitustilaisuutta. AMIN päättäväisenä ja tuimailmeisenä ja YORI BOY aurinkoisen hymyilevänä! Ilmassa on kuitenkin jännitettä! KISAHALLI on loppuunmyyty! ARI WISKARIKIN on tulossa TENERIFFELTÄ ja soittaa mulle GRAN CANARIAN lentokentältä, on tulossa pois "LEMMENLOMALTAAN" ja kertoo, että tuossa vähän matkan päässä on yksi ystävänikin? Hän on jo myös LEGENDA Suomessa, hän on "ESTRADIGLADIAATTORI" DANNY. Pyysinkin ARIA toivottamaan hänet tervetulleeksi takaisin tänne HURMAAVAAN HARMAUTEEN! Ja tänään ARI on jo KISAHALLISSA duunissa ja tekemässä TV-NELOSEN urheiluosuuteen juttua illan jännitysnäytelmästä ja DANNY varmaankin jälleen ensimmäisellä rivillä kehän äärellä upeiden VOICES-tyttöjen ja AMININ MINNAN kanssa, jännäämässä AMININ ottelua! Muitakin kuuluisuuksiamme löytyy paljon tänään kehän ääreltä. AMIN ASIKAISESSA on KARISMAA joka kerää myös TÄHTIÄ ympärilleen! Ja näin nyrkkeilyssä kun ollaan, niin on pakko kertoa, että olen saannut FACEBOOKISSA Ruotsista kaksi hyvin LEGENDAARISTA NYRKKEILYTÄHTEÄ ystäväkseni! Nämä kaksi ovat uskomattoman suosittuja ja valloittavia nuoria miehiä (siis minuun verrattuna) Ruotsissa ja toimivat kehänkin ulkopuolella näkyvästi. He tuntevat kaikki ja heidät tuntevat siellä myös kaikki! He ovat; MM-tittelinkin voittanut välisarjan PAOLO ROBERTO sekä myös huikean nyrkkeiluran luonnut sekä nyrkkeilijä toisessa polvessa, tämän päivän ammattinyrkkeilyssä Ruotsissa vahvasti vaikuttava göteborgilainen ROBERT NORDMAN. Olen todella iloinen näiden kundien ystävyydestä! Se on taas linkki ja sen säilyminen Ruotsiin, jonka jo isäni aloitti aikoinaan. Eilen teki myös paluun "kehään", siis kuntonyrkkeilytreeneihini "Brändinrakentaja" PERTTI URA kavereineen, NIKKE NIKULAISEN, TOMI HALOSEN ja TOMMI LÄHTEEN kanssa parin vuoden tauon jälkeen! Tänään tapaan "POHJOLAN KULTTUURI RUHTINAAN" PEKKA JAATISEN hovinsa kanssa ennen matsien alkua Rock and Roll McDonaldsissa. Katson toisella silmällä samalla aamu TV:n viehättävän ja nyt hyvin vaaleahiuksisen ja punaiseen mekkoon pukeutuneen entisen nyrkkeilyoppilaani SANNA KIISKEN haastattelua ALEXANDER STUBBIN kanssa. Ei voi olla vaikuttumatta ALEXANDER STUBBIN sympaattisuudesta ja älykkyydestä. Tämä kaveri tulee menemään vielä pitkälle, muullakin tavalla kuin juoksemalla MARATOONIA mm. ARI WISKARIN kanssa! PÖLLÄSEN KILLE lähetti meiliä FLORIDASTA. HAAPASALMEN HANNU SEINÄJOELTA! MARKKU POUTANEN NOUSEVALTA (nettisivu) että juodaan ensi torstaina STADILAISTEN BORKAT cafe Javassa! ARGIN treeniporukka on käynnistänyt oman vedonlyöntinsä illan matsista. Luottavat AMINIIN! KIMMO PULKKINEN lähetti meilin ja oli riemastunut PEKKA JAATISEN uudesta lempinimestä. Hienoa KIMMO. On aina kiva kun joku reakoi spontaanisesti. Saan samalla hiukan etikettiohjeita tämän illan POHJOLAN KULTTUURI RUHTINAAN kohtaamiseen! Katsoessani FACEBOOKIA huomaan saaneeni myös KIMMO PULKKISESTA facebook ystävän eilen, niinkuin myös tuosta TOPPELUNDIN NIITYLLÄ tutustumastani TIINA EILOSTA. FACEBOOK sykkii ja säteilee! Ja tänään on siis TAISTELIJAN ILTA - AMIN ASIKAISEN taistelu meksikolaisen CAMPASIN kanssa! NYRKKEILY elää ja sykkii!

30.01.08 16.48
Aah, HURMAAVA HARMAA PÄIVÄ!!! Olin juuri käynnyt pitämässsä treenini Kisahallissa ja sen jälkeen syömässä miellyttävässä kolmen herramiehen seurassa CHICOSISSA!Ja sen jälkeen lähdin sitten kävelemään kohti stadin keskustaa. Töölönrannan reunustaa kävellessäni en voinnut välttyä huomaamasta, että on harmaa ja räntäsateinen päivä! Koska vatsa oli kuitenkin täynnä maukasta ruokaa, joudun tekemään tämän kävelylenkin. Koska JONE KRIGSHOLM on todella jo huolissaan siitä, että lihoan yli 80 kiloiseksi ja iloiseksi. JONE muuten lähetti minulle aivan mainion mallin nyrkkeilijän kehääntulosta! JONE on sen verran nuorimies, ettei ole nähnyt esimerkiksi minun kehääntuloani aikoinaan, joten nyt tämä esimerkki jonka näin, täytyy kyllä myöntää oli mielenkiintoisempi ja herättävämpi, kuin minun aikoinaan. Ja kun pois menokin kehästä tapahtui niin sutjakasti, niin en voinnut olla lähettämättä sitä eteenpäin muillekin nyrkkeilyinnostuneille! Niinkuin tuolle POHJOLAN ROCKYLLE, jolle olen kyllä antamassa ihan uuden lempinimen, POHJOLAN KULTTUURI RUHTINAS! Mehän tapaamme tämän POHJOLAN KULTTUURI RUHTINAAN kanssa ihan parin päivän päästä, siis ylihuomenna. Me tapaamme ennen AMIN ASIKAISEN ja meksikolaisen CAMPASIN ottelua ROCK AND ROLL McDONALDSISSA jonne RUHTINAS JAATINEN on tulossa erikoisjunalla Rovaniemeltä hovinsa kanssa! Olen kuullut, että sinne ROCK AND ROLL MÄKKIIN, on tulossa aina vain enemmän ihmisiä, voidakseen tavata tavata tämän POHJOLAN KULTTUURI RUHTINAAN ihan FACE to FACE! Ja siitä tuli mieleeni, että siellä FACEBOOKISSA, missä harmaa ja räntäsade ei vaikuta, missä ihmiset iloisevat, säkenöivät, eivät tiedä harmaasta ja räntäsateesta mitään, niin sielläkin tämä POHJOLAN KULTTUURI RUHTINAS vaikuttaa ruhtinaallisesti ja kerää ympärilleen säkenöivää, lumoavaa, viehättävää ja kaunista ystäväjoukkoa! Niinkuin nytkin Ruotsin tämän hetken PUHUTUIN NAINEN, NAINEN joka voittaa tanssikilpailun kerta toisensa jälkeen partnerinsa kanssa, hän on tietysti LINDA LAMPENIUS, nyt vain jännään sitä, tuleeko LINDA myös ROCK and ROLL McDONALDSIIN! En kerro aikaa jolloin RUHTINAS tapaa meidät kaikki siellä, sillä voi käydä niin, etten mahdu sisään ollenkaan! Tässä vaiheessa olen kävellyt jo Kaivopuiston Olympialaiturin kohdalle ja koska jalassani on sammarit niin tunnen kuinka märkä alkaa kastelemaan jo alimmaisetkin vaatteeni! Joudun kaivamaan lisää mielikuvia ja palautan mieleeni tänään saamani meilin. SURFFAAJA että MARATOONARI ARI WISKARIN lähettämän viestin. Hän on, vaikka on siis lomalla, miettinyt myös tulevaisuutta täällä Suomessa ja on katsastellut useampiakin THAIHIEROJA tyttöjä siellä rannassa ja hierottanut SURFFAUKSEN ja JUOKSUHARJOITUKSEN rasittaneita jalkojaan useampaakin kertaa palmujen alla meren liplatuksen säestämänä. Sain siitä kuvankin, oh, voi, oh, voi, ymmärrän ARIA. Niin, joka tapauksessa, olin siis kertomassa että ARI jo kyseli, jos hän palkkaa muutamia tyttöjä ensi kesäksi MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN, luulisinko että sillä olisi menestystä täällä Suomessa? ARI on niin kovin aktiivinen ja selvästi innostunut rantaelämään etten ollenkaan ihmettelisi, vaikka ensi kesänä MELLSTENIN KUNINKAALLINEN RANTAHOVI saisi uuden jäsenen mukaan! Lisäksi haluan muistaa, että ARI joka on siis ihanan NINANSA kanssa ollut jo 33 vuotta naimisissa, (siinä esimerkkiä nuorille) on LEMMENLOMALLA NINANSA kanssa ja sain myös yhden "kuuman" rantakuvan tästä "nuoresta parista" ja rakkautta oli selvästi ilmassa! Tässä vaiheessa olen kävellyt jo ihan merenrantaa, ohittanut cafe Carusellin ja lähestymässä Hietalahtea. Olen läpimärkä. Viluttaa. Harmaus on menemässä jo yli mielikuvienkin. Joudun ponnistelemaan vielä viimeisen mielikuvakorttini, joudun palamaan menneisyyteen. Tämä päivä on liian harmaa ja märkä, liian viluinen ja väritön! Joudun menemään syvälle menneisyyteen jotta selviän vielä pari kilometriä Ruoholahteen! Siirryn ajatuksissani AFRIKKAAN, 40:nen asteen lämpötilaan, ratsastamme kameleilla OSKU KANERVAN kanssa pitkin välimerenrantaa, turkoosinsininen meri vieressämme. OSKU nauraa onnellisena, tyytyväisenä. Onhan hän voittanut juuri eilen TUNISIAN kansallissankarin HABIB "Härkä" GULHIAN! Ratsastamme rinnakkain ihan vedenrajaa, on kuin eläisimme tuhannen ja yhden yön satua, ah, kuinka lämmin onkaan.....yht`äkkiä huomaankin käveleväni FLORIDASSA pitkin MIAMIN uskomattoman kaunista ja auringon häikäisevää rantaa ja OSKU on vanhentunut, vähän, mutta nauraa tyytyväisenä.....hän on selvästi voittaja.....saavun perille Ruoholahteen läpimärkänä, viluisena, odotan vielä bussia 132, jotta pääsen kotiin, lämpimään suihkuun ja saan kuivat vaatteet ylleni. Ja nyt muuten, kun tätä tässä olen kirjoittanut, haluan kiittää teitä ystävät avusta, en olisi millään selvinnyt tänään kävelyurakastani ilman teitä! Nyt minulla on tässä edessäni ELVIS kuppini täynnä kuumaa kahvia ja vielä, nyt niin ettei JONE kuule, TOFU vaniljajäätelöpurkki lisäksi ja olo on HARMAAN HURMAAVA!

26.01.08 13.37
NYRKKEILY KIEHTOO!!! Eilen yöllä vielä pitkään ottelun jälkeen sain tekstiviestejä JUHO TOLPPOLAN EM-ottelun päätyttyä Englannissa tappiollisesti. Vaikka ottelu päättyi tappioon, en voi olla hetkeäkään pettynyt JUHO TOLPPOLAAN! 12 erää EM-ottelussa, vastustajan kotikehässä, nyrkkeillen suurella varmuudella, turvallisesti ja kuitenkin päätäväisesti! JUHON kunto, osaaminen nyrkkeilyllisesti on hyvä. Sitä ei voi kyseenalaistaa. Se ettei nopeus riittänyt, se ettei yllättäville räjähtäville lyönneille löytynyt paikkaa, kuin oikeastaan kerran, toisen erän lopussa, missä erän päättyminen saattoi pelastaa tällä kerralla mestarin! COLIN LYNES esitti hienoa perusnyrkkeilyä. Suorastaan loistavan nopea vasensuora puhkoi ja tavoitti oikeastaan liiankin helposti JUHON pään ja pystyi rikkomaan JUHON valppauden. Kevyt liikkuminen piti COLIN LYNESIN pois JUHON kovempien lyöntien alta! Siitä huolimatta, JUHO TOLPPOLA on kehittynyt näiden vuosien aikana jatkuvasti, eikä vieläkään ole huippu siinä saavutettu! Jos vain JUHO ja hänen tinkimätön valmentajansa PEKKA MÄKI jaksavat jatkaa uurastusta, harjoittelemista ja myös kehittää sitä nopeutta, lyöntien räjähtävyyttä ja hiukan lisää sitä "sielullista väkivaltaisuutta" jota nyrkkeily aina hetkittäin tarvitsee. Muistan erittäin hyvin, unohtumattomasti, PEKAN isän OLLI MÄEN EM-titteli puolustuksen vanhassa Messuhallissa ranskalaista AISSA HASHASIA vastaan, kuinka OLLI vastoin luonnettaan antoi "sielulliselle väkivallalle" vallan ja hurjassa, verisessä ottelussa, 6:den erän aikana löylytti ranskalaisen, vastaamalla lyönti lyönniltä, niin ettei tämä kova ja vaarallinen ranskalainen tullut enään 7:teen erään! BOSSE HÖGBERGILLÄ löytyi myös sitä otteluissaan maailman huippuja kohdatesaan! JUHON kunto, osaaminen ja voima riittäisi kyllä tämän "sielullisen väkivallan" lukon avaamiseen ja vastustajan haastamiseen lyönti lyönniltä katsomaan kenelle "kruunu" kuuluu ja kuka sen ansaitsee! Eilen ei vielä ollut se päivä! Mutta JUHOLLA on vielä aikaa ja mahdollisuus! Hän on HUIPPUNYRKKEILIJÄ, vain "kruunu" vielä puuttuu! Toivottavasti kundit, JUHO ja PEKKA vielä jaksavat! Nyrkkeilyn kiehtovuus jatkuu taas ensi perjantaina 1.2 kun AMIN ASIKAINEN kohtaa meksikolaisen LUIS RAMON CAMPOSIN! Ja tästä ottelusta uskaltaisin veikata, siinä tulee löytymään sitä "sielullista väkivaltaa" CAMPOS haastaa vastustajan iskemään ja vastaamaan lyönteihinsä lyönneillä. Ja AMIN on varmasti valmis vastaamaan siihen haasteeseen! Lyömään kovaa, lyömään terävästi! CAMPOS tulee vaatimaan sitä! Ah, kuinka nyrkkeily on kiehtovaa, edelleenkin! Olen usein ollut näkevinäni AMIN ASIKAISESSA sitä samaa nyrkkeilyllistä kovuutta ja taitoa kuin legendaarisessa argenttiinalaisessa KESKISARJAN MAAILMANMESTARISSA CARLOS MONZONISSA ja nytkin kun katsoin AMINIA televisiosta, hänen harjoitteluaan otteluaan varten, en voinnut välttyä tunteelta, nyrkkeilyasennossa ja suorissa joita AMIN löi, oli taaskin jotain samaa! Ja samalla muistin että CARLOS MONZON kohtasi myös meksikolaisen VÄLISARJAN MAAILMANMESTARIN JOSE NAPOLESIN Pariisissa 1974 ja silloin oli JOSE NAPOLES täysin vailla mahdollisuuksia MONZONIN tehokkaisen ja kovien suorien edessä! Toistuuko tämä ensi perjantaina, ASIKAINEN vs CAMPOS ottelussa? CAMPOS on aseeton AMININ kovien suorien edessä ja saa nyt elämänsä selkäsaunan? Ja muuten, vuotta myöhemmin JOSE NAPOLES menetti VÄLISARJAN MAAILMANMESTARUUTENSA yhdelle englantilaiselle JOHN H. STRACEYLLE! Jään nyt odottamaan nyrkkeilyn kiehtovuuden jatkoa ensi perjantaiksi ja toivotan LYKKYÄ MATSIIN AMINILLE!

25.01.08 14.15
IHANA PÄIVÄ!!! Istun nyt Tapiolan Waynes Coffeessa ja kädessäni on iso iso kuppi kahvia, pari croisanttia ja yksi suklaamuffintsi, Ei todellakaan tarvitse olla JONE KRIGSHOLMIN huolissaan että laihtuisin tästä enempää. Mutta päivä on niin ihana kuin olla voi. Kävelin sitä tuttua yksinäisyyden, askeettisuuden ja kurinalaisuuden tietäni ohi Haukilahden venesataman (ei veneitä nyt), ohi Mellstenin Paratiisirannan, Haukilahden rantatietä, katson merta ja kuinka aurinko loi sille taas "auringonsiltaa" pitkälle aavalle merelle saakka. Meri välkehtii! Niin TÄNÄÄN PAISTAA AURINKO! Westendin rantatiellä osa taivaasta aukeaa jo sinisenä, meri kimaltelee, kuuntelen SUOMI-POPPIA ja tuo kotimaisen popin ja rockin lyriikka ja runous lumoaa minut. Esimerkiksi laulu, ON HYVÄ OLLA RAPPIOLLA.....JOS RAPPIO ON SITÄ ETTÄ RAKASTAA....JOS RAPPIO ON SITÄ ETTÄ OTTAA HETKESTÄ KII.....TUNNEN OLEVANI TÄYSIN RAPPIOLLA.....VAIKKA OLEN TÄYSI NOLLA......tiivistän askelrytmiäni, tunnen kuinka vaatteideni alla suorastaan purona virtaava hiki kastelee alimmat vaatteeni. Ja kun tulin myssy päässäni tänne Weynesiin ja otin myssyn pois päästäni, oli tukkani myös litimärkä! Hellettä ilmassa. Tämä kuumuus tuo mieleeni eilisen meilin ARI WISKARILTA, joka lähetti siinä mukana kuvan missä viime viikolla oltiin syömässä Hawaiji shortsit ja paita päällä Töölöläisessä ravitsemusliikkeessa! Ja kertoi lentäneensä NINANSA kanssa TENERIFFELLE lainelautailemaan ja lemmenlomalle! No ARI, kuuma on täälläkin, ainakin nyt! Ja sitten vielä FACEBOOK lisää tätä iloa, sekä aurinko että tähtisädettä! Olen saannut uuden FACEBOOK ystävän, iloisesta, sympaattisesta, kauniista, säkenöivästä, taitavasta viulistista, tulevasta tanssimestarista Ruotsista, kysymyksessä on tavallaan kollega, ei en minä ole soittanut viulua aikaisemmin, mutta LINDA LAMPENIUS on treenannut joitakin vuosia sitten hyvinkin intessiivisesti nyrkkeilyä Helsingissä, Tarmon salilla! Ja niinkuin tiedätte, minäkin olen joitakin, joitakin, joitakin aikoja sitten treenannut nyrkkeilyä! Sympatiseeraan LINDA LAMPENIUSTA! Toivonkin hänelle kaikkea hyvää ja onnellisuutta elämässä! Tätä tähti ja aurinkosäteilyä FACEBOOK tarjoilee tänään lisääkin ja auringonpaisteisesti, niin kovin viehättävät MARIANNE HEIKKILÄ ja ANNE PENNANEN (joka muuten elääkin ihan tähtimaailmassa) ovat muistaneet minua hauskoilla FUN WALL jutuilla. En tiedä vieläkään miten niiden kanssa toimia, mutta siitä huolimatta, hauskalta tuntuu elämä näin croisantteja ja muffintseja tässä syödessä. Huh, vaatteet ovat ihan märät päälläni. Toivottavasti en haise hielle. Tosin Stockkan parfumerie osasto näkyy olevan ihan tuossa vieressä. Mutta TÄHTILOISTO jatkuu, sillä MTV3 MAXI lähettää illalla kello 23.50 NYRKKEILYN EUROOPAN MESTARUUSOTTELUN, jossa SUOMEN JUHO TOLPPOLA taistelee englantilaisessa kehässä englantilaisen EUROOPAN MESTARIN COLIN LYNESIN kanssa EM-tittelistä! Vakavoidun hetkeksi, rukoilen JUHOLLE VOIMAA, NOPEUTTA, RÄJÄHTÄVYYTTÄ hänen lyönteihinsä! TAISTELUTAHTOA, PERIKSI ANTAMATTOMUUTTA ja SISUKKUUTTA OTTELUUNSA EUROOPAN MESTARUUDESTA......Ja illalla toivon näkeväni ja kuulevani kuulutettavan NEW EUROPEAN CHAMPION IS.........siis MTV3 MAXI 23.50

23.01.08 14.31
Grrr, TIIKERINTASSU PROJEKTI ALKOI!!! Kävelin juuri TOPPELUNDIN aallonmurtajaa kohti ihan merenrantaa kun radiosta alkoi soimaan SAMULI EDELMANNIN IHANA VALO kappale, ja aurinkokin yritti tulla pilvien raosta esiin, meri oli peilityyni. Uskomaton rauha ja hyvänolon tunne hiipi sisääni. Mitähän SAMULILLEKIN kuuluu? Olen kävelemässä kohti TAPIOLAA ja syömään kiinalaiseen lounasta. Olen huojentunut että JONE (KIRIGSHOLM), ymmärsi niin hyvin tämän TIIKERINTASSU projektini ja ymmärsi, ettei tässä ole todellakaan kysymys painonpudotuksesta ja laihtumisesta vaan aivan luonollisesta painon putoamisesta harjoitusohjelmaani suorittaesani. Tai näin ainakin otaksuisin. Nimittäin nyt toistaiseksi ei ainakaan ole minkäänlaista ja kokoista grammaa tullut vähennystä. Tosin en ole niin kovin paljon ehtinyt vielä edessä olevaa harjoitusohjelmaa toteuttamaankaan. Aloitan näin hyvin varovasti ja koitan vieraannuttaa itseni ensin pois HERKKUMAAILMAN LUMOISTA! Teen sen hyvin varovasti, ettei sisäinen maailmani koe järkytystä! Pari ihanaa FACEBOOK tyttöäkin oli reakoinut TIIKERINTASSU ohjelmaani, TANJA ja SONJA olivat huolissaan, etten vaan laihdu liikaa, mutta pitivät muuten ohjelmaa kevyehkönä ja helppona toteuttaa. Myös MERVI meilasi ja kannusti kevyempään kevääseen! Sensijaan näin RUSKIKSELLA eilen EUROOPANMESTARUUS OTTELUUNSA nyt perjantaina ENGLANNISSA valmistautuvan JUHO TOLPPOLAN, jonka posket olivat jo niin kapeat ja silmissä se TIIKERINKATSE ja mieli virkeänä, taistelutahtoisena! Tämä EM-ottelu tulee suorana nyt tulevana perjantaina MTV-MAXISTA ja ainakin minä liimaudun TV:n äärelle ja jännään JUHON matsia ja toivon parasta mahdollista tulosta ja näin EM-tittelin tulevan SUOMEEN JUHO TOLPPOLAN tuomana! Sillä aikaa minä jatkan TIIKERINTASSUN metsästämistä, mulla on siinä tekemistä koko kevät, mutta otetaan yksi TIIKERINTASSUN askel kerralaan....Grrr, MISTÄ LÖYDÄN TIIKERINTASSUN?

20.01.08 13.50
SUNNUNTAI AJATUKSIA!!! Ystäväni joka asuu Harmaavarpustentiellä lähetti mulle meilin, "HARRI, KESÄÄN 132 PÄIVÄÄ!" JARI MOBERG THE CHARADES kitarabändin mainio rumpali lähetti meilin, "THE JET HARRIS ja THE CHARADES ovat yhdessä keikalla 28.6 NASTOLAN RAUTALANKA FESTAREILLA!" Okei, tämä on laitettava ylös, kaksi virtuoosimaista kitarabändiä soittaa siellä yhdessä! Näin ajatukseni siirtyy väkisin kesään ja innostun laatimaan tässä samalla KUNTONYRKKEILYN KESÄLEIRINI "ROCKY" 2008 harjoitusohjelman ensi kesäksi! 44 TREENIÄ kesän aikana! Sitten täytyy tietenkin mun alkaa valmistautumaan "ROCKY" kesäleiriini, jotta jaksan harjoitella sitten ne kaikki 44 harjoitusta! Sekä viettää pitkiä päiviä MELLSTENIN PARATIISIRANASSA! Olen kuullut jo VARPUSTEN EVOLUUTION "EMERIITUKSEN" TONI "Hirmuinen" HÄRKÖSELTÄ että on tulossa KUUMA KESÄ "HOT SUMMER" sillä FACEBOOK kielellä. JUHANI "Kille" PÖLLÄNEN, ex-nyrkeilyvastustajani, näytösottelukiertueitteni vastustajani sekä hyvä ystäväni on lähettänyt sieltä FLORIDASTA usempia mukavia tervehdyksiä. En voi olla vilkaisematta siinä vierellä olevia kamelinratsastuskuvia ja ajattelematta OSKU KANERVAA ja FLORIDAA! Kyllä pojilla siellä kelpaa! On AURINKOA ja LÄMMINTÄ! Nyt mun täytyis sitten motivoida itseni selviämään ensi kesään. Läpi tämän harmaan aikajakson. Ja sitten mun täytyy kyllä tunnustaa että edesmennyt viikko on yksi pahimpia aikoihin, tai toisaalta herkullisimpia pitkiin pitkiin aikoihin! Olen hyvin eksynyt KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tieltäni! Olen joutunut HERKKUMAAILMAN HOUKUTUKSIIN! Olen joka päivä syönnyt aina enemmän ja enemmän! Lakua, suklaata, jäätelöä, viineritä, kakkua jne.!!! Se on ollut taas ihan uskomatonta, rajatonta, hillitöntä, vietit ovat vienneet mukanaan! Ja nyt eilisen illan jälkeen olen saannut rangaistuksekseni vatsani kipeäksi! Huh, tämä on siis ollut tosi paha aikajakso tai "hyvä" vähän riippuen kuinka sitä ajattelee. Joudun nyt kuitenkin menemään kanssani taas äärimmäisyyksiin saadakseni tämän lopetettua! On pakko laatia itselleni jonkinlainen henkinen ja fyysinen tavoite kuntoutuakseni taas ensi kesäksi, ennenkuin "ROCKY" kesäleirini alkaa! Viime kevään selvisin kesään HEPSKUKKUU KILOT projektini avulla. Nyt täytyisi laatia uusi. Olisiko työnimenä nyt esimerkiksi "LÖYDÄ TIIKERINTASSU" pienenä muunnelmana siitä ROCKY 3 elokuvasta, tutusta TIIKERINSILMÄSTÄ! Laadin tässä itselleni pienen kevät ohjelman, esimerkiksi; 100 kävelylenkkiä, 30 juoksulenkkiä, 40 boxingtreeniä, punnerruksia ja vatsaliikkeitä ja tietysti PAINO TAVOITE, vaikka juuri lupasinkin JONE KRIGSHOLMILLE etten enään tästä laihdu, mutta JONE ymmärtää varmasti, että jotenkin tämä hillittömyys herkkumaailmaan on pysäytettävä! Ei kuitenkaan ole siis kysymys laihdutuskuurista vaan harjoitusohjelmani mukana putoavista kiloista ja siitä, että poistun nyt HERKKUMAAILMAN houkutuksista! Toivottavasti JONE ymmärrät tämän. Laitan kuitenkin nämä painotavoitteet jonkinlaisina koodinumeroina ettei se näytäisi mitenkään laihduttamiselta. 30.1/78 28.2/76 30.3/74 30.4/72 30.5/70.... Tunnen jo nyt selvästi henkistä ryhdistäytymistä. Olen luonnut selvän PÄÄMÄÄRÄN, valmistautua "ROCKY" kesäleirille 2008, aurinkokesän päiviin MELLSTENIN PARATIISIRANASSA! Tunnen selvästi että tulen selviämään taas läpi tämän harmaimman aikajakson, raskaimman painoni 2008! Olen ryhdistäytynyt henkisesti! Nyt vain etsimään TIIKERINTASSUA! Palaan yksinkertaiseen elämääni, KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tielleni! 132 päivää..... eihän se ole paljon? Kyllä sen jaksaa, vai jaksaako? Nyt se alkaa....132 päivää.... projekti LÖYDÄ TIIKERINTASSU! Joudun vaihtamaan nyt VIRTUAALI MAAILMANI fyysiseen maailmaan, joka tulee KOETTELEMAAN, VAATIMAAN, PAKOTTAMAAN mut TODELLISUUTEEN! Laittamaan katsomaan ONKO MINUSTA TÄHÄN ja TÄMÄN TOTEUTTAMISEEN! Se palauttaa minut YKSINÄISYYTEEN, ilman NAAMAKIRJAA, ilman GLAMOURIA ja SÄIHKETTÄ elämässäni, joudun etsimään henkisen AUTIOMAAN SIELUSTANI, LÖYDÄNKÖ TIIKERINTASSUNI??? Projekti TIIKERINTASSU on alkanut!!!

17.01.08 13.42
HARMAA ELÄMÄ JATKUU! Tämä alkaa tuntua jo kohta uskomattomalta. Ei pienen pientä auringonpilkahdusta taivaalta. Onneksi on valaisevia, suorastaan häikäiseviä ja värikkäitä ystäviä. Eilenkin, olisittepa nähneet, kun me oltiin ARI WISKARIN kanssa syömässä hawaiji-shortsit jalassa ja hawaiji-paita päällä, niin kyllä tuli koko paikalliseen ravintola miljööseen elämää ja väriä. Kuulin ARILTA hienon matkakertomuksen hänen matkastaan ja kuuntelinkin haltioituneena hänen ja FRANK SHORTERIN yhteisistä aamulenkeistä ja keskusteluista MARATOONARIEN MAAILMASTA! Seuraavaksi ARI onkin menossa juoksemaan maratoonin BARCELONAAN, tapaakohan hän siellä myös RONALDINHON ja LIONEL MESSIN, tosin nämä kaverit eivät juokse maratoonia vaan pelaavat futista! ARI oli myös kiinnostunut FACEBOOKISTA ja kysyi onko se todella niin kiva, kuin kirjoituksistani saattaa ymmärtää! Kerron että se on kivempi! Että se säpinä ja värikkyys siellä kyllä voittaa tämän harmauden mikä nyt täällä tänäänkin vallitsee. ARI oli huolissaan jos hän liittyy FACEBOOK yhteisöön ja jää sinne koukkun, hän joutuu lyhentämään päivittäisiä lenkkejä ja siirtymään mahdollisesti juoksemaan pikamatkoja? Tunnustan hänelle että se vaara on olemassa, ettei voi olla osallistumasta FACEBOOKIN iloitteluun, ei voi pitää näppejään pois hiirestä ja klikkailemaan itseään mukaan kaikenlaiseen mistä eí tiedä mitään ja niinkuin mulle oli sitten eilen käynnyt, kun tulin illalla kotiin, oli siellä ilmeisesti jonkinlainen kehoitus poistaa osallistumistani niin moneen hullutteluun, oli liiaksi ymmärtääkseni jotain boxeja. Sain poistetuksi niitä ja facebook sivuni taas normalisoitui. Nyt täytyy olla varovainen klikkailuissa. "TORREVIEJAN RUHTINAS" SEPPO TURUNENKIN lähetti jotakin johon klikkasin osallistuvani. Muistan kyllä TORREVIEJAN, oltiin yks kesä siellä perheeni kanssa. NIKKE soitti TULEVAISUUDEN MIESTEN GROUPIN tekevän paluuta boxingiin! Ja tänään aloitin päiväni TAIVAASSA siis PULLATAIVAASSA siis cafe SUCCESISSA JONE KRIGSHOLMIN kanssa. Minä söin kahvin kanssa yhden ison ja maukkaan korvapuustin, mutta JONE oli lähtenyt kulkemaan ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIETÄ ja joi vain teetä! En voinnut siis syödä toista pullaa siinä JONEN silmien alla vaan ostin sen mukaan pussiin ja söin vasta kotona. Samalla iskimme kättä JONEN kanssa etten laidu enään. Ja siitä ei ole oikeastaan huoltakaan, olen nimitttäin täysin hunningolla! Menettänyt täysin otteeni KURINALAISESTA ELÄMÄSTÄ. Se on ehkä tämä harmaus joka saa sen aikaan. Kaipaan lohdutusta, kaipaan aurinkoa, kaipaan kesää! Tästäkään päivästä ei selviä muuten kuin laittamalla nyt heti soimaan JULIO INGLESIAKSEN levyn MI VIDA ja antaa niiden laulujen ja sävelmien viedä etelämaisiin tunnelmiin! FACEBOOKISTA näen että nyrkkeilyoppilaani HANNA "RUNOTAR" RUUTU täyttää tänään vuosia, koitan runoilla hänelle onnittelut ja samalla näen, että huomenna, myös AMMATTINYRKKEILY.NET nettisivustojen pitäjä PASI TAAVITSAINEN täyttää 30 vuotta, että ihminen voi olla vielä nuori! Niin me muuten aloitammekin PASIN kanssa huomenna juhla-aamun cafe EKBERGIN loistavan aamiaispöydän antimien ääressä, joten näin myöskään JONE KRIGSHOLMIN ei tarvitse olla huolissaan, että enään laihtuisin, se alkaa näyttämään mahdottomalta! Jatketaan tätä harmaata elämää ja päivää!

15.01.08 17.48
NO VOI HÄRRE GOD TÄTÄ PIMEYTTÄ!!! Eilen kun stadikalta lähdin kävelemään treenien jälkeen Töölönlahden rantaa pitkin stadin keskustaan. Kauppatorin ja Kauppahallin ohitse Kaivopuiston rantatietä pitkin ohi Ursulan, ohi Carusellin kohti Hietalahtea, meinasi siinä pimeydessä tuulessa ja tuiskussa tulla jo uskonpuute. Mutta kilometri kilometriltä taivallettuani saavutin vihdoin Ruoholahden ja hoipertelin McDonaldsiin sisään ja tilasin El Paso kanahampurilaisaterian. Huh, olipa taas keli! KANERVAN OSKU ja FLORIDA kävi kyllä muutaman kerran mielessä. Ei ole ihme, että suloinen MARIA VEITOLA sanoo olevansa shokissa, muutaman viikon Thaimaan lomansa jälkeen, palattuaan tänne Suomen ilmaston hellimäksi. Koitinkin tänään antaa MARIALLE hiukan piristykseksi ja vinkiksi, kuinka minä harhautan itseäni selviytymään läpi tämän harmaan ja pimeyden ajan. Löytää mielestänsä aurinko (miten taas OSKU ja FLORIDA tuleekin mieleeni) ja kirkkaus päivään! Se onkin meidän oloissamme hyvin tarpeellinen taito. Tänäänkin ollaan taas samassa jamassa! Harmaata ja pimeätä. Siihen valoa löysin tänään jälleen vain virtuaalimaailmasta! Meileistä muutamilta ystäviltäni sekä tietysti FACEBOOKISTA! Luojan kiitos, että on FACEBOOK! Nouseva nettisivujen MARKKU POUTANEN lähetti kuvan REMUN 60-vuotisjuhlista, jossa on CISSEN pojan SAMIN kanssa. Niin oli isänsä näköinen poika! JONE KRIGSHOLMIN kanssa teemme tortaiaamupäivällä vierailun PULLATAIVAASEEN ja se saa jo mieleni kirkastumaan (en ajattele mitään askeettisuuden ja kurinalaisuuden tiestä puhumaani)! Ja huomenna päivällä syömme ilmasta riippumatta juuri Havaijilta takaisin tulleen maratoonarin ja tv-urheilutoimittajan ARI WISKARIN kanssa hawaii-shortsit jalassa sekä hawaii-paidat päällä lounaan jossakin Töölössä päivällä ja kuuntelemme ELVIKSEN Blue Hawaii elokuvasta lauluja. Näin olemme sopineet! TAPSA NIKKANEN "varjonyrkkeilee" jo innoissaan ja odottaa AMIN ASIKAISEN ja LOUIS RAMON CAMPOSIN ottelua 1.2 KISAHALISSA. On hommannut jo pinon lippuja! FACEBOOK on siitä aivan ihana, ettei se reakoi mitenkään tähän harmauteen ja pimeään, vaan leikkimielisenä elää joka päivä. Nytkin olen saannut taas lukuisia juttuja, taistelukutsuja ym, ym.! VERA JORDANOVA haastoi ilmeisesti minut johonkin taisteluun, joku hurjan näköinen SLAYER juttu ja siinä sanottiin FIGHT, enkä mä tiedä mitä tehdä. Yleensä olen aina ajatellut vasen, vasen, oikea perään, mutta eihän se tässä toimi. Sitten on joku NAUGTY vs NICE juttu, jotain musiikkijuttuja? Lähettäjinä ovat mm. AINO RUUTU, LINDA KOIVISTO, RIMMA LILLEMÄGI, HEDY KASPI, niin kovin ihania, mutta sorry, en tiedä mitä teidän kanssa tehdä, klikkailen ja kummastelen! Aktivoin SMART FRIENDS jutun, YES or NO jotakin, klikkailen ja kaiken näköistä kummastusta ilmestyy facebook sivulleni. Klikkaan siellä olevaa JAANA ISOSAAREN lähettämää ELVISTÄ ja tunnen kuinka rauha saavuttaa mieleni. Saan itseni taas hallintaan. Hyvä olo täyttää mieleni. Yksi harmaa ja pimeä päivä on vaihtumassa onnellisesti iltaan ja luonolliseen pimeyteen. Olenkin kohta valmis taas lähtemään bussilla Kamppiin ja sieltä tutusti Mannerheimintietä pitkin kävellen Ruskikselle, sen Rock and Roll mäkin ohitse, terveisiä vaan Rovaniemelle PEKKA JAATISELLE, kohtahan me taas nähdäänkin, kun tulet stadiin katsomaan AMININ matsia. YOU ARE ALWAYS ON MY MIND....ELVIS PRESLEY! Päivä lähempänä taas kesää ja voidaan olla KESÄN LAPSIA, vai mitä MARIA?

11.01.08 21.38
USKOMATON NYRKKEILYVUOSI TULOSSA!!! 1.2 KISAHALLISSA AMIN ASIKAINEN vs LUIS RAMON CAMPOS! On loistavaa, että tiedossa on taas ammattinyrkkeilyilta, jossa AMIN ASIKAINEN kohtaa KISAHALLIN kehässä todella pitkän ja loistavan uran luonneen MEKSIKOLAISEN LUIS RAMON CAMPOSIN. Hän on nyrkkeillyt tähän mennessä 101 ottelua, voittanut niistä 73 tyrmäyksellä ja hävinnyt vain 10, sellaisille nyrkkeilykehien legendoille kuin OSCAR DE LA HOYALLE, FELIX TRINIDADILLE, FERNANDO VARGASILLE. Tämä on AMINILLE tärkeä ottelu! Voitto tässä ottelussa vahvistaisi hänen nyrkkeilymainettaan myös AMERIKAN maissa! Ja pitäisi mahdollisuuden avoinna niin MM kuin EM otteluihin. Tämä on siis hyvin tärkeä matsi! Huolimatta kovasta vastuksesta, MEKSIKOLAISEN äärettömän kovasta rutiinista ammattilaiskehistä maailman huipputasolla, USKON AMININ PYSTYVÄN VOITTOON! Hienon nyrkkeilytaitonsa, hänen iskujen ajoituksensa ja nopeutensa turvin, ne ovat paremmat kuin LUIS RAMON CAMPASIN! AMININ kunto kestää kovankin vauhdin. Helppoa se ei tule olemaan. Tämä on matsi jossa joutuu tekemään töitä. Lyömään nopeasti ja räjähtävästi. Liikkumaan myös alta pois ja antamaan välillä lyönti lyönniltä takaisin. Mutta tällä kerralla "TIIKERINKATSE", se tahto ja voittamisen halu vie AMIN ASIKAISEN VOITTOON! Ennustukseni on 7:erässä! Tulkaa paikalle KISAHALLIIN sillä tämä on OTTELU isolla O:lla!!! Ja sitten ihan vielä äsken aloittaessani jo tätä kirjoittamaan näen uutisen, hurjan nyrkkeilyuutisen! Toinen näistä nyrkkeilysuosikeistani JUHO TOLPPOLA iskee EBUN ALEMMAN VÄLISARJAN EUROOPANMESTARUUS TITTELISTÄ 25.1 ja ottelu käydään DAGENHAMISSA ENGLANNISSA! JUHO lähtee otteluun EUROOPANMESTARIA COLIN LYNESIA vastaan hiukan pienellä varoitusajalla Italialaisen haaastajan loukkaannuttua sai JUHO TOLPPOLA näin mahdollisuuden Euroopanlistan 9:tenä haastajana! COLIN LYNESILLÄ on takanaan 33 ottelua joista kolme on päättynyt tappiollisesti. Uskomatonta jännitystä nyt suomalaiseen nyrkkeilyyn! JUHOKIN on kovan tehtävän edessä, mutta tietäen myös JUHO TOLPPOLAN halun voittaa ja menestyä, niin uskon hänen kyllä ottavan tästä mahdollisuudesta kaiken irti voittaa EUROOPAN MESTARUUS TITTELI! Se ratkaistaan siis ENGLANTILAISESSA KEHÄSSÄ, DAGENHAMISSA 25.1....nyt peukut pystyyn jokainen ja ONNEA MATSIIN JUHO!!!! Boxing forever!!! Näistä ajatuksista kehän kirkkaista valoista voinkin sitten ihmetellä, mä taisin nähdä unta, että oli lunta ja pakkasta? Sillä nyt ainakin on pari päivää ollut taas pimeän puoleista ja sateista päivää. Lohtuna siihen oli minulla tänään kuitenkin erittäin suuri ilo ruokailla parin ystäväni kanssa legendaarisessa ravintola SALVESSA ja iltapäivä hurahti ihan suit`sait! Ja FACEBOOK yllätti minut taas kerran. Olin saannut uuden FACEBOOK ystävän MATTI JÄRVELÄISESTÄ, ISON D:n bändin ja visuaalisten laitteiston teknisestä MESTARISTA ja toivotankin hänet tervetulleeksi naamkirjaani. Samalla liityin yhden SUPERTYTÖN, kivan kuin mikä, suloisen ja hauskan KATJA LUKININ fanclubiin siellä FACEBOOKISSA! Terveisiä vain KATJALLEKIN! Ja kun lisäksi vielä äsken näin PAULA LIPSASEN liittyneen FACEBOOK ystäviini, niin tämähän tuo jo auringonpaistetta mieleeni.....mitähän FACEBOOKISSA vielä tapahtuukaan, vaikka mulla ei tapahtuisi mitään, niin virtuaalielämä säkenöi ja salamoi VIRTUAALISTA AURINGONPAISTETTA!!!!

08.01.08 10.09
VENLAN ARVOINEN! Olen aivan hullaantunut! Ihanan valkoista lunta. Narskunta kuuluu jalkojen alla kävellessäni. Ja tuntuu aivan kuin olisin myös löytämässä ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tieni! Olin jo eilen päivän ilman "makeeta" ja tänään jatketaan samalla linjalla. Olen tehnyt jo treeniohjelmanikin 30.5 saakka. Se on tiukka, vaativa ja hyvin yksinkertainen! On kunto ja painotavoite laitettu ylös. Vain omana haasteena ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tielleni. En saa siitä VENLAA, jonka kyllä ansaitsisi aivan YLIVOIMAINEN, IHANA, SULOINEN, HAUSKA MARIA VEITOLA, esiintymisestään MARIA, MARIA ohjelmassaan ja jota muuten äänestinkin tänään lähettämällä tekstiviestin PARHAANA ESIINTYJÄNÄ TELEVISIOSSA 2007! Sen sijaan aion palkita itseni AURINGONPAISTEELLA ja BANANA SPLITILLÄ (ehkä kahdellakin) sitten 30.5! Nyt kuitenkin taipaleeni on vasta alussa ja olen selvinnyt ensimmäisen päiväni taas ilman herkkuja! Vielä sunnuntai oli todella herkkujen päivä, en voi edes kuvailla sitä määrää, sitä kuinka hyvää ja kuinka paljon tuli herkuteltua. Se alkoi jo brunssilla OMENAPUUSSA koko iltapäivän ruokailulla. Kävin pitämässä ARGIN treenit Ruskiksella ja juuri kotiin ehdittyäni ja TV:n ääreen majoittauduttuani katsomaan uuden 24 tuntia sarjojen alkua, soittaa FLORIDAN EMIIRI, SUOMEN USA:N NYRKKEILYN SUURLÄHETTILÄS OSKU KANERVA FLORIDASTA, olen juuri saannut lautasellisen jäätelöä eteeni, mansikkahillolla ja banaanilla oheistettuna! Koitan syödä siinä samalla OSKUN huomaamatta herkkuannostani. OSKU kyselee olenko jo katsonut päivämääriä jolloin voisin tulla heille kylään sinne FLORIDAAN? OSKU juttelee boxauksesta, omista pitämistään treenitunneista siellä, tuntuu että tarinaa meillä riittäisi vaikka kuinka, niinkuin on aina riittänyt! Jätämme kuitenkin vielä päivämäärän auki, milloin lentäisin sinne, mutta mieleni lentää jo nyt ja en voi olla ajattelematta, että OSKUN mukaan siellä olisi litran pakkauksia BANANA SPLITEJÄ ja niitä löytyisi KAARINAN ja OSKUN pakastekaapista useitakin! Saan syötyä oman vaatimattoman jäätelöannokseni tällä aikaa puhuessamme ja lopetettuamme päätän että se oli viimeinen matkani HERKKUMAAILMAAN muutamaan kuukauteen! Eilen STADIKALLA alkoivat jo WSOYN treenitkin ja yksi hyvä nyrkkeilykaverini, HEIMO KINNULA tulikin vastaani pois lähtiessäni ja toivotimme toisillemme hyvää vuoden jatkoa! Kävelin takaisin keskustaan Töölönlahden rantaa pitkin, join kahvin Kampin cafe Rougessa ja nautin jotenkin siitä tunteesta että olisin löytänyt nyt tämän ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tieni pään! No sen nyt sitten aika näyttää! Yksi päivä sitä on kuitenkin jo takana, onko toinen edessä? Täytyy taas katkaista kaikki yhteydet oikeaan elämään ja elää VIRTUAALI ELÄMÄÄ esimerkiksi FACEBOOKIN kautta ja välttää oikeita tapaamisia ja kohtaamisia missään cafe SUCCESIN tapaisissa paikoissa....ei makeeta elämää....vain yksinkertaista elämää ilman vierailua HERKKUMAAILMAAN! Saattaa olla ettet kuule minusta nyt vähään aikaan mitään, sillä vaellan nyt henkisessä kurimuksessa, yksinäisyydessä, arktisia kävelyretkiäni rantareitilläni kohti TAPIOLAA ja kuuntelen matkallani DANNYN "VAIN LUNTA KAIKKIALLA" kappaletta!

05.01.08 17.19
KYLLÄ TUNTEE ELÄVÄNSÄ! Hrr, huh, mikä viileys tänään! Aloitin tänään päiväni (siis keskipäivällä) kävellen pitkin merenrantareittiäni Haukilahden venesataman kautta Mellsteniin, jossa huomasin cafe Mellstenin olevan auki. Munkkirinkulat käväisivät mielessäni ja vain vaivoin pystyin kävelemään sen houkutuksen ohitse. Haukilahden ranta oli uskomattoman upea. Vitivalkoinen jäähile oli jo parin-kolmen metrin leveydeltä rannassa, aallot mereltä piiskasivat merenrantaa, kylmä pohjoistuuli puhalsi suoraan mereltä ja tunsin kuinka se pureutui poskipäihini, viima meni läpi farkkujen, kuitenkin aurinko paistoi kirkkaasti, Suomi-Pop soi radiosta, kävelytie oli vielä hiekkainen, oli mainio kontrasti syksyn ja talven välillä. Se oli vähintäänkin viehättävä. Tuo viima vain antoi tunteen että olen varmasti elossa! Hrrr.... Wentendin rantatiellä alan jo lämpenemään ja veri alkaa kiertämään meren velloessa aaltoja rantaan. Pääsen Tapiolaan ja tunnen jälleen suorittaneeni arktisen vaelluksen vastustaen luonnon hyisevää kylmyyttä! Etsiydyn Waynes Coffeehen ja tilaan ison kupin kahvia ja croisantin! Katselen iltalehdet läpi. REMU täyttää näköjään muutaman päivän päästä 60 vuotta. Okei, REMUHAN onkin mua selvästi nuorempi mies. Siitä käy mielessäni että NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI eli isäni täyttäisi tänään 87 vuotta, jos... ja huomenna MURUNI täyttää hmm, "25 vuotta", se tietää juhlia, se tietää syömistä, herkkuja, sitä ei voi välttää! En oikestaan ole pystynyt sitä muutenkaan välttämään vielä tänä vuonna, joten joudun jälleen jo nyt ajatuksissani siirtämään tuon kurinalaisuuden ja askeettisuuden tielleni menon LOPPIAISEN jälkeen tehtäväksi! Tai sitten seuraavan viikon jälkeen! FACEBOOKISSA sitä vastoin on koko ajan sykettä ja nyt kun on niin kylmä päiväkin niin addektoiduin SEND SUNSHINE juttuun mukaan ja muutamaan muuhunkin mistä en taaskaan ymmärrä ja tiedä mitään. Klikkailen vain ja olen mukana jossakin! Sen sijaan ymmärsin että MARKO VEHKAMÄKI tuo SALSAN ja KUUBALAISTEN TANSSIEN VIRTUOOSI on suostunut tulemaan FACEBOOK ystäväkseni. MIKA LEHTONEN purjehtiva facebook ystäväni lähetti iloiset terveiset DOMINICALTA jonne on purjehtinut! Ja KARI HYNNINEN ja SUOMEN MUSIIKKI lähetti tiedoituksen että keskiviikkona 16.1 MANNA olisi Cafe MASCOTISSA esiintymässä! Ah, tämä kaikki lämmittää jo kylmää hyytävää viimaa kokenutta sieluani ja sisäistä elämääni! Nyt kun vielä TONI "Hirmuinen" HÄRKÖNEN tekstitti minulle tekevänsä paluun huomenna treeneihin ja ilmensi selvää halua liittyä edistykselliseen virtuaali elämään mukaan, niin lähetänkin heti tämän kirjoitukseni jälkeen hänelle FACEBOOK kutsun, niin katsotaan nyt sitten nappaako TONI virtuaalikoukun? Hrrr, hyvät ystävät, hyytävät terveiset kaikille, tunnen olevani elossa!

02.01.08 15.40
VUODEN 2008 AVAUS ERÄ! Tämän vuoden aloitus alkoi oikeastaan niinkuin hyvin usein aikaisemminkin, BRATWURSTIA ja PERUNASALAATTIA syöden ja ROMMIRUSINA JÄÄTELÖÄ jälkiruoaksi herkutellen ja tämä vielä sitten parikin kertaa eli ennen ja jälkeen ilotulituksen. Seuraavana aamuna heräsinkin sitten aika myöhään, joten UUSI VUOSI oli jo luisumassa kovaa vauhtia eteenpäin mun vielä nukkuessa! Aamuaterian ja TARJA HALOSEN TV-puheen jälkeen hyppäsimme sitten bussiin ja ajaa körötimme Ruoholahteen, siinä pois ja lähdimme MURUNI kanssa kävelemään kohti KAIVOPUISTOA. Cafe CARUSELLIN kohdalla JERRI liittyi seuraamme ja kävelimme stadin keskustaan Korkeavuorenkatua pitkin.Tunsin taas stadilaisen sydämeni sykkivän stadilaisuutta. Forumin alakerrassa kävimme syömässä pizzat ja kotiin päästyämme keitin kahvit ja söin muutaman, niin kovin hyvän SUKLAAMUFFITSIN (Murun leipomia) sekä vähän vielä Aladin suklaakonvehteja, hiukan salaa, ettei näyttäisi siltä, että olen jotenkin repsahtanut! Joten mitä voinkaan todeta vuoden alusta? Hmm, maistuvaa.... mutta ei ollenkaan niinkuin piti.... ASKEETTISTA ja KURINALAISTA elämää..... ilman makeeta elämää, tai siis makeetonta elämää! Olenko luisumassa nyt täysin selkärangattomasti tähän uuteen vuoteen? Onko tästä tulossa makea vuosi? Joudun esittämään itselleni nämä kysymykset ja tunnen kuinka ne viiltää omaatuntoani! No, onneksi tänään oli taas arkipäivä, paluu arkeen ja vuoden ensimmäiseen boxingtreeniinkin KISAHALLISSA! Sieltä kävelin katumusta tuntien Töölönlahtea pitkin keskustaan, tuulen viima piiskasi minua, vilunväreet puistattivat ja antoivat pientä vinkkiä, että talvi taitaa sittenkin olla tulossa. Oikeastaan erittäin hyvä että hiukan varastoin rasvaa ympärilleni, suojaamaan tulevaa kylmyyttä vastaan! Omatuntoni pistos hiukan helpottui! Joimme SAXBERGIN kanssa boxingkaffet cafe ROUGESSA tietenkin croisantin kera. Näin olen nyt ottanut ensimmäiset askeleet kohti ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN TIETÄ! PIENIMUOTOISEEN ja YKSINKERTAISEEN ELÄMÄÄN! Seuraavaksi 151;ksi päiväksi! Siis tarkalleen 151 päivää! Tästä se alkaa.... vain FACEBOOK ja VIRTUAALIMAAILMA voi tuoda SÄIHKETTÄ ja GLAMOURIA nyt pelkistettyyn elämääni! Ja täytyypä oikein mainita, että sain tämän vuoden ensimmäisen FACEBOOK YSTÄVÄNI kutakuinkin UUDENVUODEN YÖN vaihteessa, noin kello 00.13 kun AINO RUUTU, myös entisiä nyrkkeilyoppilaitani, kirjautui VARKAUDESSA vuoden 2008 ENSIMMÄISEKSI FACEBOOK YSTÄVÄKSENI!!! Ja nyt jäin sitten miettimään, ONKO AINO, AINOKAINEN, AINOAKSENI jäävä vuoden 2008 FASEBOOK YSTÄVÄNI? Sen tulevat 151 päivää näyttävät! Olen täynnä intoa tästä vuodesta.... ensimmäisestä jaksosta, 151 PÄIVÄÄ ASKEETTISUUDEN JA KURINALAISUUDEN TIETÄ....matka on alkanut! Tiedän että matka on täynnä koettelemuksia, houkutuksia monessa muodossa, päättäväisyyteni joutuu koville, itselleni olisi luonollista elää yksinkertaisesti ja hyvin tylsää elämää, mutta TEIDÄN YSTÄVIEN kautta muodostuvan TÄHTISATEEN, KIMALLUKSEN, LOISTON, hyvin katettujen ruokapöytien, herkullisten kahviloiden ja muiden houkutuksien kautta, olen VAIKEUKSISSA, olen VAARASSA repsahtaa tinkimättömyydestäni, joudun vielä tänään etsimään VOIMAA tuleviin koitoksiin ja pistäytymään OMENAPUUSSA BANANA SPLITILLÄ....mutta sitten se alkaa....huomenna!

31.12.07 9.53
JÄÄHYVÄISET VUODELLE 2007!!! On aika jättää jäähyväiset tälle vuodelle. Vuosi on ollut loistava! Niinkuin aina, kun olen sen taas läpi päässyt. Olen saannut nauttia taas monista asioista. Kuntonyrkkeilyn kautta niin monista hienoista nuorista ihmisistä. En voi alkaa luettelemaan kaikkia tässä erikseen, mainitsen ABBEY ROAD GROUPIN El Presidenton JARI PUHAKAN, ja Tiedoituksemme Kukkasen ja Webbiguruni JUHA ROSVALLIN sekä koko ARGIN treeniporukan kaikkineen, WSOY:n kuntonyrkkeilyporukka, YLIOPISTON treenaajat, KESÄLEIRIN treenaajat että MELLSTENIN PARATIISIRANNAN rantakuninkaalliset, monet kivat hetket ansaitsevat kiitoksensa, AMMATTINYRKKEILY NET. sivuston PASI TAAVITSAINEN, stadilaisuuden ilmentymä NOUSEVA nettisivujen MARKKU POUTANEN, "Pohjolan Rocky", kirjallisuuden "JERRY LEE LEWIS", PEKKA JAATINEN unohtumattomista hetkistä vuoden aikana, lista jatkuisi vielä hyvinkin pitkänä ja voin vielä lisätä että olette monet varmasti tulleet mainituiksi pakinoissani ja eilen oli sitten vuoden 2007 viimeinen treeni Ruskiksella. Ja tapani mukaan kävelin KAMPISTA Mannerheimintietä pitkin sinne, läpi stadin kuunnellen SUOMIPOPPIA ja naureskelin itsekseni, sillä taivaalta ropisi vettä oikein kunnolla. Kun lähdin kotoani Espoosta, oli siellä kuivaa ja niinpä olin liikkeellä farkuissa ja toppatakissa. Puolessa välissä matkaa aloin tuntemaan kuinka alimmaisetkin vaatteet päälläni alkoivat kastumaan eikä mulla ollut nyt poikkeuksellisesti edes vaihtovaatteita mukana. En voinnut kuitenkaan tinkiä kävelylenkistäni, joten koitin ajatella kesäistä mietelausettani KESÄLEIRILLÄ kun satoi vettä, "EMME OLE SOKERISTA, VAIKKA OLEMME MAKEITA"! Saapuessani Ruskikselle lippis päässäni vuosi vettä kasvoilleni, farkut ja toppatakkini olivat kuin kraanan alle jääneitä! Kännykkäni soi.... ja tuo FLORIDAN EMIIRI, NYRKKEILYMME SUURLÄHETTILÄS, ex-vasenkätinen MESTARINYRKKEILIJÄ, KAMELILLA RATSASTUSKAVERINI TUNISIASTA, siinä muuten vieressä kuvissa, vuodelta 1965, eli ei kovinkaan kauan sitten..... soittaa ja kertoo... FLORIDASSA PAISTAA AURINKO!!! Samalla OSKU KANERVA esittää mulle kutsun tulla ensi keväänä HÄNEN ja KAARINAN kotiinsa kyläilemään!!! OH, onpa hurja juttu!!! OSKU on siis jo nyt pilaamassa mun TYLSÄN ja PIENIMUOTOISEN ELÄMÄN ensi vuodelta, heti alkuunsa!!! Sitähän mä jo vähän pelkäsinkin. Ystävät ovat se vaara, se riski etten pääsekkään viettämään TYLSÄÄ ELÄMÄÄ! Itseasiassa OSKUN kanssa ei ollut aikoinaankaan todellakaan tylsää, kun nyrkkeilymatkoillamme yhdessä matkusteltiin! Nyrkkeiltiin tiukasti, mutta seikkailtiin myös rohkeasti ja uteliaina maailman ihmeitä kummastellen ja kokien. OSKU on seikkailuaan jatkanut muuttaessaan vähän yli kaksikymmentä vuotta sitten FLORIDAAN. Hän on valloittanut elintilansa siellä, niin nyrkkeilystä kuin elämästä. Viime kesänä istuimme OSKUN kanssa STRINBERGILLÄ ESPALLA, terasilla, juotiin kahvia ja juteltiin monien vuosien jälkeen taas yhdessä. OSKU vieraili kotoani tapaamassa perhettäni. Saatoin vain tuntea läheisyytemme ja ystävyytemme säilyneen muuttumattomana, nyrkkeilyn ja matkojemme aikana kasvanut kaveruutemme on säilynyt, aika hurjaa OSKU, jo yli neljäkymmentä vuotta! Se on arvokasta, se on upeata! Annan sille suuren arvon! Ja nyt tämä kutsu OSKUN FLORIDAN KOTIIN!!! Hmm, aivan uskomatonta mulle! En ole ollut koskaan AMERIKASSA. En ole uskonut edes koskaan käyväni siellä. En sitten, kun JOE POLLINO, SONNY LISTONIN valmentaja, ehdotti mulle 1967 TUKHOLMASSA STRANDHOTELLISSA, että lähtisin heidän kanssaan AMERIKKAAN, tai kun JOSE TORRES raskaankeskisarjan maailmanmestari tuli yhden mun matsin jälkeen pukuhuoneeseeni kavereineen ja toivotti mut tervetulleeksi hänen vieraakseen NEW YORKIIN, se oli muuten tällä mun nettisivulla olevan matsin jälkeen GÖTEBORGISSA. Silloin välähdyksenomaisesti ajattelin, että voisi olla makeeta lähteä JENKKEIHIN, mutta en kuitenkaan kovin tosissani. Nyt joudun kyllä sen eteen tosissani! Täytyy katsoa, milloin voisin päästä? Mulla on tietenkin KUNTONYRKKEILY tuntini sovittu kevääksi 2008. Tuntuu tietenkin myös vaikealta ajatella, että olisin erossa perheestäni, poissa stadista? Mutta olisihan tämä NIIN SUURI JUTTU, vierailla OSKUN ja KAARINAN luona! Tiedän että se on TODELLA SUURI JUTTU mulle! Huh, OSKU, heititpä heti KOVAN JUTUN VUODELLE 2008!!! No nyt tämä vuosi 2007 alkaa joka tapauksessa olemaan eletty! Olen hämmentynyt, miten löydänkään sen ASKEETTISEN ja KURINALAISEN tieni, TYLSÄN ja PIENIMUOTOISEN elämän kun ystäväni ovat SÄKENÖIVIÄ, SYDÄMELLISIÄ, KUIN TÄHTIÄ TAIVAALTA.... olen mahdottomuuden edessä ja sitten se FASEBOOK ja kaikki ne VIRTUAALITAIVAAN YSTÄVÄT ja TÄHDET.... olen todellakin vaikeuksissa.... HAUSKAA VUODENVAIHDETTA sekä RIEMUKASTA VUOTTA 2008!!!!

27.12.07 16.03
HAPPY NEW YERS 2008! Huh, minähän alan jo kohta kirjoittamaan sillä FACEBOOK kielellä! YOU KNOW? Niin, haluan toivottaa tietenkin kaikille, niin MENESTYKSELLISTÄ kuin ONNELLISTAKIN UUTTA VUOTTA 2008!Sillä nythän on vain pari hassua päivää oikeastaan jäljellä tätä vanhaa vuotta ja en tiedä olenko tilaisuudessa kirjoittaa tätä nyt myöhemmin, joten olen siis nyt valmistautumassa jälleen UUTEEN VUOTEEN! Herranjestas sentään, sehän taitaa olla minulle jo 61:des! Mutta ah, niin jännittävää, uusi neitseellinen vuosi! Kohta on sen ensimmäinen päivä. Uuden vuoden lupaukset on kaikilla taas tehty, tavoitteet aina vain parempaan suunnattu! TOIVEIKAS ja VALOISA mieli! Mulle UUSI VUOSI on aina UUSI SEIKKAILU! Mitä vuosi tuo tullessaan, ketä tapaan, tuoko se uusia ystäviä, lisääntyvätkö FACEBOOK ystäväni? Vai jääkö REMU sen viimeiseksi virtuaalimaailman tuonneeksi ystäväkseni? No, voin ainakin kuunnella sitten REMU ja HURRIGANESIN GET ON biisiä! Nyt kun mä olen tuossa äsken syönnyt taas loistavan "jouluisen" buffetpöydän no 7, voinkin tehdä tässä vaikkapa 7 uuden vuoden lupausta itselleni ja näin alkajaisiksi lupaan palata mun ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tielleni seuraavaksi 5:ksi kuukaudeksi! Jonka aikana voin sitten pudottaa suurella uhrautuvaisuudella syömäni "joulukilot" pois ja painaa, kun kesä taas alkaa, 72 kiloa! Kulkiessani tätä ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tietäni lupaan ILOITA AURINKOISISTA PÄIVISTÄ, NAUTTIA HARMAUDESTA, LUMOUTUA LUMISATEESTA, VÄRISTÄ (kylmän lisäksi) INNOSTA PAKKASPÄIVIEN TULLESSA! Tulen tarkkailemaan nyt tulevia luonnon vaihtelua UNELMOIDEN KESÄSTÄ ja LÄMPIMÄSTÄ! AURINGOSTA joka lämmittää KUUMASTI, munkkirinkuloista, päivistä MELLSTENIN PARATIISIRANNALLA! Mulla on taas kerran suuri PÄÄMÄÄRÄ ja TAVOITE; SELVITÄ ENSI KESÄÄN ja sen tuomaan RANTAELÄMÄÄN!!! Aion viettää niin TYLSÄÄ ELÄMÄÄ ettei siitä jää kertakaikkiaan, näiden uuden vuoden lupauksien jälkeen, mitään kerrottavaa. Ainoa mikä saattaa rikkoa sen, on TE VÄRIKKÄÄT YSTÄVÄNI, TEIDÄN GLAMOURINNE ja SÄIHKETTÄ SÄTEILEVÄ ELÄMÄNNE! Se on minulle SUURI RISKI! Se on minulle SUURI VAARA, joka saattaa rikkoa IHANAN ja TÄYDELLISEN TYLSYYDEN sekä ERISTÄYTYNEEN ELÄMÄNI ja saattaa aiheuttaa KOMMENTOINTIA täällä nettisivuillani! Sanon että SAATTAA, joten älä ole vielä huolissasi ja sitäpaitsi, tätä vanhaahan vuotta on jäljellä siis vielä muutama päivä! Aion viettää muutenkin hyvin PIENIMUOTOISTA elämää (toisaalta en kyllä tiedä mitä muuta voisinkaan viettää) ja käyn esimerkiksi vain hyvin harvoin OMENAPUUSSA BANANA SPLITILLÄ tai cafe SUCCESISSA kahvilla ja syömässä jättikokoisia korvapuusteja ja viinereitä, joka toisaalta voisi antaa kyllä mulle mahdollisuuden SUURIMUOTOISEMPAAN ELÄMÄÄN! Sitten vielä 7:mäs lupaus:LUPAAN KÄYDÄ ARI WISKARIN KANSSA CAFE CARUSELISSA kahvilla ja croisantilla mahdollisimman nopeasti heti vuoden alussa!!! Joten ei muuta kuin lupauksia tekemään, uutta vuotta elämään, jokainen tahollaan ja mahdollisesti kuullaan sitten ensi vuoden aikana!!! TERVETULOA VUOSI 2008!!!

17.12.07 9.33
HYVÄÄ VIIKONALKUA FIGHTERIT ja YSTÄVÄT! En voinnut olla palaamatta vielä hiukan tänne VIRTUAL BOXINGSTARIN palstalle, kun eilen voitti TAMMER-turnauksen Tampereella sarjassa 75 kiloa stadilainen 19-vuotias NIKO JOKINEN! Katsoin yöllä telkkarin jälkilähetyksenä lähetettyä koostetta ja tunsin suurta ILOA sekä RIEMUA! NIKO JOKISEN finaaliottelu Walesin TOBIAS WEBBIÄ vastaan antoi paljon viitteitä siitä että olemme saamassa vielä ja taas yhden kovan kansainvälisen huippunyrkkeilijän, jota siihen on luotsaamassa PEKKA MÄKI jo omalla suurella kokemuksellaan ja ammattitaidollaan! NIKON nyrkkeilyssä oli välähdyksiä siitä mitä minäkin odotan nyrkkeilystä, vasemman suoran pitää puhkoa vastustajan tarkkaavaisuutta, saadakseen oikealle suoralle ja koukuille mahdollisuuden osua kunnolla perille. Liikkuvuus vastustajan lyöntien alta pois, antoi myös välähdyksinä viitteitä siitä, että NIKO on oppimassa myös tuon alueen ja se taas suo mahdollisuuden räjähtäville vastalyönneille vastustajaan. Toivotankin tässä vain harjoitushaluja niin NIKOLLE kuin PEKALLEKIN! Ja PEKALLA riittääkin nyt työtä yllinkyllin näiden huippunyrkkeilijöidensä kanssa niin AMMATTI- kuin AMATÖÖRINYRKKEILYN puolellakin! Oli myös hauska nähdä EX-mestarin VELI KOOTAN pojan 17-vuotiaan MATTI KOOTAN nyrkkeileminen loppuottelussa ja hänen osoittavan että hänestäkin on tulossa isänsä jalanjälkiä jatkava MESTARINYRKKEILIJÄ! Nähtiinkin tässä pari kuukautta sitten VELIN kanssa sattumalta Ruskiksella, joten onnittelut tässä niin isälle kuin pojallekin hienosta TAMMER-turnaus menestyksestä! Nyrkkeilyssä on tulossa vuoden 2008 aikana taas monia hienoja tapahtumia, otteluja! Tuntuu hyvälle! AMIN ASIKAINEN ja monet nuoret nyrkkeilylupaukset ovat viemässä nyrkkeilyämme edelleen eteenpäin kohti kansainvälistä huippua, tarjoamassa jännitystä nyrkkeilyn kiehtovassa maailmassa, sen kirkkaiden valojen ja kiristettyjen köysien sisäpuolelta! Vaikka eilen ARGIN treeneissä olivat vain PÄIVI "Energypunch" HOLMQVIST ja KO-KARLA LINDAHL, uskon kuitenkin myös ARGILAISTEN innostukseen myös vuonna 2008! Olen suunnitellut jo uuden teeman 2008 kevääksi meidän kuntonyrkkeilysektorille. NE NÄKEE JA KOKEE, KETKÄ OVAT TAAS MUKANA, NYRKKEILYVUODESSA 2008! BOXING FOR EVER terveisin Harri

01.12.07 19.24
KULKUSET, KULKUSET.....Joulukuun ensimmäinen päivä. Pikkujoulu päivä. Nousin ylös jo hyvin varhain. Nuha ja yskä vaivasivat sen verran kovasti, että katsoin parhaaksi nousta keittämään vettä ja juomaan pari kupillista teetä ELVIS mukistani. Oli aivan hiljaista. Kaikki tuntuivat nukkuvan vielä rauhallisesti. Joulukuussa on TAIKAA! Pienet tiukukellotkin kilisivät hiljalleen jokapuolella ja tänään jo joululaulutkin raikasivat, ainakin meillä kotona. MURUNI oli laittanut meille pikkujoulujuhlat pikkujouluruokineen. Koko meidän perheen kesken ja lisäksi olivat mukana äitini ja ANNE-siskoni. Syötiin hyvin (paljon). Ensi viikolla on sitten ITSENÄISYYSPÄIVÄ! Olen tuntenut siitä aina suuria tunteita. Ihmiset jotka olivat taistelemassa itsenäisyytemme puolesta ovat suuren sankaruuden ja kunnioituksen arvoisia. Itsenäisyyspäivä kerta toisensa jälkeen palauttaa mieleeni muutamia asioita omankin elämäni varrelta. Muistan aina nyrkkeilymaaottelumme Ruotsia vastaan 6.12.1965 TUKHOLMAN ERIKDALSHALLENISSA! Silloin tunsi vielä suurempaa ylpeyttä, kun oli saannut pukeutua SUOMEN MAAJOUKKUEEN otteluasuun, sillä illalla oli suurempikin arvo, taistelimme silloin myös SUOMEN värien puolesta! Tapasimme MURUNI kanssa 1978 ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ ja kävimme TAPANI KANSAN konsertissa VANHALLA! Tästä voinkin hypätä hetkeksi TAPSAAN ja tuoda ilmi, että tunnen suurta riemua sydämessäni, että hän on nyt sillä 40-vuotis TAITEILIJAKIERTUEELLAAN! On hienoa lukea arvostavia haastatteluja TAPANI KANSASTA, LAULAJANA, pitkästä menestyksekkäästä urasta! Hän todella ansaitsee sen! Tapasin TAPSAN jo ensi kerran 1967-1968 vaihteessa. Ystävystyimme. Olemme vierailleet vuosikymmenien aikana toistemme kotona. Juoksimme muutama vuosikymmen sitten paljon lenkkejäkin yhdessä. Tapaamisemme sattuu nykyään harvakseltaan, mutta viime kesänä ulkoilutimme Westendissä Tapsan perheen koiraa yhdessä ja kävipä TAPSA kerran katsomassa kesäleirini treenejäkin TOPPELUNDIN NIITYLLÄ! Näin ne vuodet vierivät, mutta tunnen kuitenkin, että jokainen aikajakso elämässä antaa oman muistonsa, oman kuvansa. TAPANI KANSA on ollut yksi merkittävä ystävä, johon olen nuoruutemme aikoina saannut hyvin vahvasti tutustua ja kunnioitan sitä aikaa monine hienoine tapahtumineen! Tässä aina välillä ihmettelen tätä tapaani, jolla olen taltioinnut nämä eletyt vuosikymmenet sieluuni ja sydämeeni. Sieltä löytyy muitakin hyviä, tärkeitä ystäviä, joita tapailen sattumoisin ja harvakseltaan, mutta ne ovat tallessa sydämessäni, vahvana ja kunnioittaen. Elämä vain näköjään kulkee näin. Erillaisten kausien kautta. Olet nyrkkeilijä! Olet ravintoloitsija! Olet sankari ja menestyjä! Menetät sankaruuden! Menestyksenkin! Joudut etsimään itseäsi, uutta elämänmuotoa. Muuttumaan, ymmärtämään. Elämä on monimutkainen asia ainakin minulle. Toisaalta elämä on antanut mulle niin älyttömän paljon hyvää, kaikkina vuosikymmeninä. Olen saannnut MURUNI! Olen saannut lapseni ja perheeni. Tarkoituksen elämääni. Olen saannut kuntonyrkkeilyn kautta valtavasti uusia ystäviä, minua jopa 40 vuotta nuorempia. Tuntuu huimalta! Kaikki on tapahtunut niin nopeaa vauhtia, että olen varmasti kuin tilkkutäkki näiden kaikkien aikajaksojeni kanssa. Monenmoista raitaa ja väriä! Vaikka mulla on arkistoituna näitä vuosikymmeniä monella tavalla, niin en ole silti vielä ehtinyt ymmärtämään täysin mennyttä aikaa. Tämän päivän elämä tuo nimittäin myös kokoajan uutta, uusia ystäviä ja vaikka todellisuudessa tunnen, että mun elämäni on jo monella tavalla loksahtanut uomiinsa. Rakastan rauhallisuutta! Näitä Espoon rantoja, Stadia myös rantoineen ja kahviloineen. Perhe ja perhe-elämä täyttää mut pääosin ja nautin myös edelleen rock and rollista, elämän sykkeestä ja sen kiihkeydestä tänä päivänä, sen virtuaalimaailman nopeudella tapahtuvistä sykähdyksistä! Jopa FACEBOOKISTA (viimeinen villitys)! Voisin kyllä "ÄIJÄ" jo vähän rauhoittua, eihän mun ole enään niin tarpeellista olla mukana. Mutta tuo nuorten energia ja iloisuus tarttuu, vaikka vain näin sivusta katselisikin! Tästä tullaankin pikkuhiljaa asiaan, koska JOULU tekee tuloaan niin kovin nopeasti, niin haluan jo teille kaikille ystävilleni, tiedätte itsenne ystäväkseni, olenhan niin monta kertaa teidät maininnut täällä nettisivuillani, jopa vuosikymmenien takaa! Uskon että olette lähes kaikki mukana jossakin kirjoituksissani. Siinäpä teillä olisikin urakkaa kun sen tsekkaisitte! Joka tapauksessa HALUAN TOIVOTTAA TEILLE HYVÄÄ JOULUKUUTA KAIKKINE ETUKÄTEISJUHLINEEN, JOULUMIELTÄ JOULUAATOKSI JA TOIVON ETTÄ JÄLLEEN VUOSI 2008 TUO TULLESSAAN TEILLE HYVÄN JA ONNELLISEN VUODEN!!!! Lämpimin terveisin Harri (joka myös nimellä Harrius Play aikoinaan tunnettiin)

28.11.07 9.09
FJALMAR FLUNSSA KYLÄSSÄ!!! Sain harvinaisen vieraan minulle, FJALMAR FLUNSSA tuli käymään kylään. Voin jopa muistaa päivän jolloin hän kävi viimeksi kylässä! Se oli 13.3.2006 ja muistan jopa PERTTI URAN terveiset silloin minulle. (Voitte käydä lukemassa juttuni 13.3.2006/FJALMAR FLUNSSA TULI KYLÄÄN! Ja äsken itsekin varmistin että samasta kaverista on kyse. Nyt se alkoi tällä tavalla. Jo viime sunnuntaina, sunnuntai harjoitteluni tehtyäni tunsin ettei kaikki ole ihan kunnossa. Tuntui kuin kaikki voimani olisivat täysin huvenneet, mutta en vielä aavistanut FJALMARIN tuloa. Vaan kuvittelin treenanneeni liian kovasti (näin ikäiselleni) ensin tunnin lenkki ja sitten sitten sikakova 10 erää säkkiä ja pallot päälle, kolmekerrosta vaatetta päälläni ja olin kuin vedessä uitettu tiskirätti. Kuvittelin että olin hikoillut verensokerini olemattomiin ja toivoinkin sitä, sillä mulla on ollut taas ja jälleen kerran jäätelöputki päällä! Tarvitsisin nopasti vieroitusta tästä nautintoaineesta. Maanantaina koitin vieläkin olla huomaamatta FJALMARIN tuloa, vaikka hän soitteli jo ovikelloa. Sitten en paljon nukkunutkaan seuraavana yönä vaan päästin FJALMARIN sisään ja hän valloitti mut täydellisesti. Tuntui kuin olisin ollut siirtymässä jonnekin avaruuteen. Seuraavan päivän aikana jopa FACEBOOK innostukseni jäi eilen laimeaksi. Punnersin itseni kuitenkin pari-kolme kertaa "koneelle" ja keitin kuumaa vettä, otin tabuja ja vain ELVIKSEN laulut soivat päivään lohdutusta. Ilmoittauduin ELVIKSEN faniksi JANUS HANSKIN esimerkin mukaan, olenhan ollutkin sitä jo 1960 luvusta alkaen. Ja totesin THAT´S ALL RIGHT! FJALMAR ravisteli, välillä kuumaa, välillä kylmää, älytön väsymys. Ei mitään mahdollisuuksia että olisin eilen illalla lähtenyt Ruskikselle pitämään treenejäni. Mutta JUHA "Murskaaja" ROSVALL lupasi pitää nuorisosta huolta eilen. FACEBOOKINKIN suhteen sen parinkerran vierailun aikana, huomasin kuitenkin että RIITTA LOIRI, oli nyt tullut JENNIN ja JOONAKSEN lisäksi myös FB ystäväkseni. MARCUS TILGMANN josta en ole kuullutkaan vähään aikaan tuli myös ja SAMI DAHLGREN yksi treenaajistani muutama vuosi sitten. Annoin kolme NICNAMEA KO-KARLA, TRENDI (lempinimi jo vuodesta 1990) ja MEXICO, joka kertoi olevansa juuri lentämään lähdössä AMSTERDAMIIN, mutta tulevansa taas torstaina treeneihin. Olinkin varsin sopivassa tilassa tälläiseen virtuaalimaailmaan, jossakin maan ja avaruuden välillä! Onneksi on ELVIS PRESLEY ja hänen laulunsa! Tänään yritän löytää itseni takaisin maanpinnalle ja lähetän FJALMARIN muualle kyläilemään. Tiedä sitten onnistunko, mutta kyllä FJALMARIN vierailu taas tällä kerralla riittäisi mulle! THAT´S ALL RIGHT! Ja aivan vielä lopuksi tuo POHJOLAN ROCKY PEKKA JAATINEN, joka on ollut suurella kirjamessukiertueella siellä pohjoisessa AMIN ASIKAISEN kanssa, lähetti mulle tänä aamuna meilin ÄITI TERESAN RUKOUKSEN, varmaan vaistoten FJALMAR FLUNSSAN vierailun!

24.11.07 16.04
ELÄMÄN NÄLKÄ!!! Tänään aamu alkoi hyvin oudosti kohdallani. Nousin ylös jo kello kuusi. Tai oikeastaan siinä ei ollut mitään erikoista, vaan siinä, että MURUNI ja JESSICA tyttöni olivat lähdössö TALLINNAAN viettämään ÄITI ja TYTÄR päivää. Halusin tietenkin nähdä heidät ennen lähtöä ja toivottaa hauskaa päivää! Tiedän etteivät he tykkää että kirjoitan heistä täällä nettisivuillani, mutta en voi olla sanomatta, että he olivat hyvin kauniita, suloisia ja rakkaita jo näin kello kuusi aamulla! Ehkä he eivät kuitenkaan kuule tästä , että olen kirjoittanut heistä. No, mutta sitten tulee se outo jutu kohdallani, livahdin nimittäin nukkumaan takaisin sänkyyn ja laitoin ELVIKSEN rakkauslaulut hiljaa soimaan ja heräsin vasta puoli kymmenen uudelleen! Se oli poikeavaa kohdallani. Olin tietysti huolissani, että olin menettänyt jo jotakin päivästä! Keitin muutaman kupin cafe Paris kahvia, tein pari voileipää ja avasin internet yhteyden FACEBOOKIIN! Ja, AH, kuinka hauskaa, tämä kaunis ja nuori tyttö sieltä Oulusta oli käynnyt lukemassa pakinani ja vahvisti käsitystäni hänen loistavasta huumorintajustaan inboxmeilillä minulle. Kiva SOFIA PIITULAINEN, hauskaa päivää sinulle tänäänkin! HANNA "Runotar" RUUTU, yksi jo pitempiaikaisia treenattaviani oli lähettäny minulle KELTAISEN RUUSUN ja tekstinä oli jotain sillä facebook kielellä, mitä en ymmärtänyt, mutta oletin, että se on jotakin positiivista ja kaunista! Lähetin sen fasebook "tyttäystävilleni" eteenpäin ja lisäsin siihen varmuuden vuoksi suomeksi mukaan tekstin: HYVÄÄ VIIKONLOPPUA JA ONNELLISTA MIELTÄ! Katson ulos ikkunasta ja onnellinen mieli saavuttaa minut täydellisesti! Ulkona paistaa aurinko, on kirkasta ja valoisaa! Mulle tulee hirveä kiire pukea päälle ja häipyä tekemään kävelylenkkini rantareittiäni Tapiolaan. Päivä on kaunis ja suloinen! Haukilahden venesatamassa on enään 9 moottorivenettä nostamatta talviteloille. Cafe Mellsten on suljettu. (Avataan vasta Loppiaisena Harrin päivänä, heh,heh). Mielessäni käväisee kuitenkin kesä sekä MELLSTENIN PARATIISIRANNAN koko rantakuninkaallisten joukko, sekä paratiisirannan SULOINEN MARIA (GUTZENINA-RICHARDSON) ranta ja facebook ystäväni. Tosin pelkään, etten häntä enään kovin usein paratiisiranalla näe, sillä aina vain suuremmat yhteiskunnalliset asiat taitavat viedä hänet mukanaan ja aikaa ei taida jäädä rantaelämään! Minä joka taas olen täysin yhteiskunnaton, toivottavasti en kuitenkaan kunnoton, niin mulla on aikaa viettää rantaelämää, kuunnella rock and rollia ja antautua auringolle ja elämälle. Se on pätemättömyyteni hinta! Jatkan kävelyäni kohti Toppelundia. Meri siinä vieressäni välkehtii. On niin suloisen kaunista! Kuuntelen SUOMI-POPPIA ja tulee kappale ELÄMÄN NÄLKÄ, ah, mitkä sanat! Mikä nautinto valtaakaan mieleni. Tunnen hetken eläväni sanojen mukana. Tunnen sielussani sen todella. Tunnen sen kuinka on isketty "kanveesille", monestikin, kuinka siitä on vaikea nousta, mutta se ELÄMÄN NÄLKÄ, niin se on juuri se, ELÄMÄN NÄLKÄ joka ajaa jatkamaan! Ostan sen levyn ensi tilassa, en tiedä kuka sen lauloi, mutta se kosketti! ELÄMÄN NÄLKÄ....kuin lintu olkapäällä...jotakin kertoi laulu! Tulen Westendin rantatielle, maisemat ovat uskomattoman suloiset, BADDINGIN IKKUNA PRINSESSA soljuaa korviini, sieluuni muistuu mieleen ANITAN ja mun ravintola ANITA & HARRI, uskomattomat vuodet elämää. Muistan BADDINGIN siellä syömässä, hän istui siinä yhdessä nurkkapöydässä yksinään, hänen selkänsä takana oli mainos viimeisestä ammattinyrkkeilyillasta Ruotsissa, joulukuussa 1969, silloin kiellettiin nyrkkeily ammattilaistasolla Ruotsissa, mutta nyt se on taas sallittu. Niin kysyin useinkin BADDINGILTÄ, etkö halua tulla istumaan mukaan tuonne muiden ystävien kanssa, mutta hän sanoi viihtyvänsä siinä ja seuraavansa tätä säpinää ravintolassamme täältä sivusta käsin. En varmaan saisi BADDINGIA houkuteltua tänne facebookiinkaan, jos hän olisi joukossamme vielä tänään! Hänen ihanat laulunsa kuitenkin ovat ja tuntuvat sielussa ja sydämessä! Sen sijaan ANITA on täällä facebookissa, mutta en ole rohjennut buukata häntä vielä ystäväkseni, ei sikseen etteikö ystävyytemme olisi muutenkin voimassa. Meillä oli oma aikamme ja meillä oli myös yhteinen ravintola, joka oli muuten hyvin suosittu, uskokaa vaan! Ja siitäkin on muistoja kuvina täällä nettisivullani. On suuri aarre, että olen saannut kohdata niin paljon vahvoja, energisiä, ajattelevia ja taiteellisia ihmisiä sekä mitä erillaisimmilta aloilta ja monilta vuosikymmeniltä! Mulle se jättää aina "ikuisen ystävyyden", hyvät hetket, lämpimät kohtaamiset, pienetkin hetket, ne ovat aina ainakin minua kantaneet eteenpäin, auttaneet ylös "kanveesilta", se on varmaan se ELÄMÄN NÄLKÄ!!!! Ja nyt mulla muuten alkaa olla fyysisestikin nälkä ja pidän sellaisen ISÄ ja POIKA hetken, lähden JERRIN kanssa syömään CASA MAREEN sen loistavan kanaleivän! ELÄMÄN NÄLKÄ!!! Hyvää viikonlopun jatkoa!

23.11.07 10.28
VAU, VIIKONLOPPU TULOSSA! Yritän muuten toipua SUOMEN JALKAPALLOJOUKKUEEN tappiosta PORTUGALILLE ja sen seurauksena jäämisen pois tulevasta EM-CUPISTA! Ei sikseen, joutuihan sieltä jäämään pois varsin suuri jalkapallomaa ENGLANTIKIN ja monta muutakin! Mutta kun se oli niin kutkuttavan lähellä ja SUOMEN JOUKKUE OLI NIIN HYVÄ! Uskon silti edelleen Suomen jalkapallon jatkuvaan nousuun ja vielä yksi päivä, SUOMI on mukana MM-CUPISSA! FUTIS on makea laji. NYRKKEILY tosin edustaa mulle tietenkin sitä makeinta lajia edelleenkin! Ja olenkin viime aikoina saannut nauttia nykynyrkkeilystä ja matseista AMMATTINYRKKEILY.NET nettisivujen webbimestarin PASI TAAVITSAISEN minulle antamista matseista. Esimerkiksi nyt keskiviikkona katselin matsin joka oli loistava. Siinä JERMAIN TAYLOR ja KELLY PAVLIK ottelivat keskisarjassa WBC:n ja WBO:n MM-titteleistä jossa KELLY PAVLIK voitti TAYLORIN hurjassa ja kovasssa ottelussa, säilyttäen myös voittamattomuutensa ammattilaiskehissä! Hurja äijä! Kuntonyrkkeilyharjoitukset pyörivät lähes päivittäin ja innostusta nyrkkeilyyn on havaittavissa! Odotan tietysti AMIN ASIKAISEN tulevasta EM-ottelusta tietoa, milloin, missä ja ketä vastaan? Sillä aikaa lueskelen PEKKA JAATISEN (POHJOLAN ROCKY) kirjoittamaa kirjaa AMIN ASIKAISESTA, SILMÄÄ RÄPÄYTTÄMÄTTÄ, siis se on kirjan nimi, vaikka luenkin sitä suunilleen yhtä innostuneesti, lähes silmää räpäyttämättä, ja olen keksinyt hienon tavan, luen sitä bussissa olessani menossa stadiin treeneihini. Luen sitä pienissä pätkissä, ajatuksella ja hartaudella. Loistava kaveri ja nyrkkeilijä tuo AMIN! Tänään on minulla taas YLIOPISTO PÄIVÄ! OPETUSTUNTINI YLIOPISTOLLA! Kuulostaa hienolta vai? Olen siis YLIOPISTON OPETTAJA! No, kysymyksessähän on vain kuntonyrkkeilytuntini siellä! Opetan vähän kuntonyrkkeilemään ja kuuntelutan sitten nuorille siellä harjoituksissa 50-60-luvun rock and rollia! Sitä vastoin opiskelen edelleen FACEBOOKISSA! Ja luenkin myös lehdistä että yhä useammat ihmiset ovat jäänneet koukkuun sinne! Ja jonkinlaisessa koukussa olen minäkin, mutta yritän kertoa, että opiskelen siellä FACEBOOK kieltä! Ja on todellakin aivan mielettömän hauskaa kun en ymmärrä oikeastaan mitään, mutta "klikkailen" mielenkiintoisia minulle tulevia juttuja ja vau, välillä onnistaa todella hyvin! Aivan uskomattomia uusia tuttavuuksiakin löytyy. Niinkuin tällä viikollakin esimerkiksi SOFIA PIITULAINEN, uskomattoman kaunis ja nuori OULULAISTYTTÖ! En voinnut vastustaa kiusausta bongata häntä nähtyäni sukunimen. Ja todella hauskalta ja huumorintajuiselta tytöltä tämä nuori kaunis Oululaistyttö tuntuukin! Terveisiä vain SOFIALLE! Ja SOFIA oli ehtinyt bongaamaan sitten JERRINKIN (poikani) joka myös löytyy naamakirjastani! Ja sitten yksi KOKKOLALAINEN, ystävä vuosikymmenien takaa ja koska huomenna on VAPAAPÄIVÄ, niin voisinkin kuunella HÄNEN sen nimisen hittikappaleensa, joka tuntuu mulle hienolta edelleenkin, mukavaa PENA, mukavaa BENG HUHTA, mukavaa KRISTIAN - NÄIN ON! Ja sitten vielä tänä aamuna super yllätys, yksi nyrkkeilyoppilaani, vuosien takaa, hän oli silloin hyvin, hyvin nuori, hän on nuori edelleenkin, hän on ihana, hänen isänsä on muuten myös NYRKKEILLYT. Tosin hänen isänsä on kuuluisampi muusta kuin nyrkkeilystä, mutta on ystäväni jo vuosikymmenien takaa, on lämmin ja rakastettava. On yksi kuuluisimpia ihmisiä omalla alallaan ja alojakin on useampia, näyttelijä,, muusikko, laulaja, nytkin viimeiset levytykset ovat olleet menestyksiä! Ne ovat puhkoneet ihmisten mielihyvän kerroksia, kuin kuuma veitsi voita, ovat saanneet meidät kaikki ihastumaan ja ihastuksen vain vahvistumaan jo vuosikymmien ajoilta, tämä monipuolinen TAITEILIJA on tietysti VESA-MATTI LOIRI ja tyttö, tuo ihana nuori nyrkkeilyoppilaani JENNI LOIRI, jonka kanssa ollaan oltu samassa kehässä, tosin jonkun aikaa, joitakin vuosia sitten, niinkuin JOONAKSENKIN, jonka näin äsken JENNIN naamakirjassa JENNIEN ystävien joukossa, joten yritinkin heti bongata myös JOONAKSEN FIGHTEREIDEN GALLERIAANI, joista suurin osa, on muuten käynnyt pienemmän tai pitemmän aikaa mulla boksaamassa. VESKU ei ilmeisesti ole vielä täällä FACEBOOKISSA, joten jään sitä vielä odottelemaan. HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! VAU, että elämä on hauskaa!!!

18.11.07 13.11
SUNNUNTAI ELÄMÄÄ!!! Hauska tämä sunnuntaipäivä mulla nykyisin. Heräilen aikaisin. Keitän pannullisen kahvia. Katselen jonkin taltioidun leffan telkkarista. Perheeni tytöt heräilevät ja syödään aamuateria. Sitten katselen jonkun rock and roll taltioinnin, niinkuin tänään, eilen tulleen NEW YORK DOLLS konsertin! Päivä kuluu ja on aika laittaa ruokaa. Syömme sunnuntaiaterian jälkiruokineen. Sitten on aika katsoa boxingia ja alkaa henkisesti valmistautumaan lähtöön bussilla no 132 Kamppiin ja sieltä "tehokkaaseen" kävelyyn Ruskikselle, jonka matkan aikana kuuntelen SUOMI POPPIA ja fiilis nousee sitä mukaan kun alan tuntemaan hien kastelevan selkämykseni ja ensimmäisten hikipisaroiden noruvan otsalleni. Tullessani Ruskikselle olen jo valmiiksi lämmitellyt. Sidon käteni, laitan säkkihanskat käteeni, rock and roll musiikki alkaa jytisemään salin kovaäänisistä, vanhaan "nyrkkeilypyhättööni" jossa treenasin ensi kerrat jo 1963. Ensimmäiset pari erää säkkiä lähtevät liikkeelle terävästi, vaivun omaan nyrkkeilymaailmaani. Unohdan vuodet. Unohdan ikäni. On vain säkki ja minä! Erä erältä uppoudun syvemmälle nyrkkeilymaailmaani. 60-luvun rock and roll, jytisee, luo iloa, sykettä! Hiki noruu, tuulipukuni, verryttelypukuni ja alusvaatekerrastoni alla. Kolme kerrosta vaatteita on kastumassa läpimäräksi! Vasen, vasen, liikun säkin alta pois, vasen oikea vastaan, vasen, vasen, liikun taas säkin alta pois,,,,, ihanaa! Ei ole muuta kuin taisteluni säkkiä vastaan. 6-7-8:sas erä, nyt rupeaa tuntumaan! Joudun erätauolla keskittymään jäljellä oleviin 9:teen ja 10:teen erään. Huh, kuinka olenkaan märkä! Seuraavat 3-4 erää lyön palloja, INGO-palloa ja päärynäpalloa. Vielä pari erää varjonyrkkeilyä kehässä, jossa on tullut otettua jopa satoja sparrieriä. Jopa pari kilpailumatsia ihan nuorena poikana! Ah, onpa mukavaa olla SUNNUNTAINYRKKEILIJÄ! Istun vielä jonkin aikaa penkillä, kuuntelen kovaäänisistä tulevaa rokkia, puran käsisiteet käsistäni, annan hien valua pitkin kasvojani. Jaksaisinpa tehdä tätä vielä joka päivä! Mutta ei, ei se enään onnistuisi. Se olisi liian rankkaa. Sopii näin SUNNUNTAIPÄIVÄÄN! Näin SUNNUNTAIELÄMÄÄN! Sunnuntaielämään sopii hyvin myös FACEBOOK ja siitä voin edelleenkin todeta että mielenkiintoni sitä kohtaan on edelleen kasvamassa, aivan kuin FACEBOOK YSTÄVÄNI siellä pikkuhiljaa! ARGIN treenijengikin on alkanut löytää sinne! Mukaan on jo tupsahtanut itse EL PRESIDENTO sekä WEBBIGURUNI, VIRTUAALISEN MAAILMANI OHJAAJA, VIRTUAALI MAAILMANI VALAISIJA JR. alias "MURSKAAJA"! FACEBOOKISTA löytyy jo ARGIN oma boxingsivu, joka on kasvamassa, nyrkkeilyä, kuvia, videonauhoja, mielipiteitä, rankinglistoja ja mitä kaikkea vielä tuleekaan, elämyksiä, fiiliksiä! Niitä tarvitaan! Niitä on tarjolla! Olen bongaillut myös ainutlaatuisia, ihania, entisiä treenaajiani sieltä FACEBOOKISTA fasebook ystävikseni, muutamia muita, joista pidän, joita kunnioitan, jotka ovat ystäviäni! Olen edelleenkin myös sitä mieltä, että tämä FACEBOOK on MAGEE JUTTU! Se on kuin SUNNUNTAIELÄMÄÄ! Se saa arjenkin vaikuttamaan SUNNUNTAILTA, niinkuin ROCK AND ROLL ja BOXING saavat mut tuntemaan että elän SUNNUNTAIELÄMÄÄ......arkisinkin!!! Joten mulle ei oikeastaan jää mitään muuta mahdollisuutta tänään kuin toivottaa teille kaikille HYVÄÄ SUNNUNTAIELÄMÄÄ.....arkisinkin!!!!

12.11.07 10.53
FACE to FACE No 4 Hyvää viikonalkua ystävät. Nyt elämme taas sitä vuoden harmainta aikaa. Lähdet aamulla liikkeelle on pimeää, ja kun tulet töistä on pimeää ja päivällä vallitsee läpäisemätön harmaus. Auringon pilkahduskin on harvinaisuus! Näin kesän "lapsena", kesän ja auringon palvojana joutuu aina tässä vaiheessa vuotta etsimään keinoja selviytyä tämän harmaan aikajakson läpi! Olen kehittänyt näin jo vuosikymmenien kokemuksella oman tapani tähän ja tämän aikajakson selviämiseen. Kun herään päivään ajattelen heti aurinkoisesti, että siellä on aurinkoinen päivä. Luon kuvan MELLSTENIN PARATIISIRANNASTA sen aurinkoisimmista päivistä. Istun rantatuolillani, kuuntelen ELVIS PRESLEYN BLUE HAWAII cd:tä, juon kahvia vierellä olevasta termaristani, mulla on tuore possumunkki kädessäni, näen kimaltelevan meren, valkoisia joutsenia, merelle suuntaavia purjeveneitä ja tunnen kuinka aurinko jo lämmittää vaikka on vasta varhainen aamu! Rantakuninkaallisetkin alkavat saapua. Mellstenin Paratiisirannan Prinsessa, Orlandon Leijona, Herttua, Sulttaani ja Cinderella Man..... tässä vaiheessa heräillen ylös sängystä ja juon pari kuppia kahvia. En katso ikkunasta ulos vaan taltíoituja mainoksia televisosta, mainoksia joissa on kesä, selailen Aurinkomatkojen lomaesitettä joissa on lomakohteita, aurinkoa, uima-altaita, hienoja hotelleja, kerrotaan hyvistä ruokapaikoista. Ah, kuinka aurinkoinen olo jo saavuttaa minut! Seuraava vaihe on haastava. On puettava päälle. Puen mahdollisimman värikkäät vaatteet ja vaikka niitä on puettava jo monta kerrosta, koitan olla huomaamatta sitä. Annan ajatukseni kulkeutua kuumaan kesäpäivään. Olen pyöräilemässä kohti Kaivopuiston Cafe Carusellia pitkin merenrantoja, Haukilahden ja Westendin rantaa pitkin, Länsi-Väylän reunaa Lauttasaareen, Ruoholahden kanaalin reunustamaa tietä pitkin Hietalahden kautta Kaivopuistoon. Saavun Cafe Caruselliin ja siellä on tuo "ÖIDEN RUHTINAS" MEHDI jo "hovinsa" kanssa. Näen jengin nauravan iloisina, nauttivan päivästä ja auringosta! Tämä "ÖIDEN RUHTINAS" MEHDI osaa selvästi nauttia elämästä, iloisesta elämästä..... Todellisuudessa olen jo nyt selvinnyt Kamppiin, jonne olen saapunut bussilla numero 132:lla Matinkylästä ja olen menossa Stadionille vetämään kuntonyrkkeilytreenejäni. Ulos Kampin terminaalista astuessani olen päivän suurimmassa vaarassa, havahtua harmaaseen todellisuuteen! Siihen ei auta muu kuin ajatella PEKKA JAATISTA joka asuu Rovaniemellä ja JERRY LEE LEWISTÄ ja LITTLE RICHARDIA sekä heidän Stadion keikkaa 60-luvulta, jossa on kuumaa, aurinko porottaa kuumasti, Stadion velloo väkeä, JERRY LEE laulaa GREAT BALLS OF FIRE, SWEET LITTLE SIXTEEN, seuraa LITTLE RICHARD raivoisana, TUTTI FRUTTI, LUCILLE, ah, rock and rollia parhaaseen tapaan, kuvittelen että fasebook ystäväni ja rokkarit JANUS HANSKI, LERI LESKINEN ja KALLE CHYDENIUS ovat bändissä mukana soittamassa, istun stadionin katsomossa HYNNISEN KARIN ja ERIKSSONIN ANTIN kanssa....olenkin jo yht`äkkiä meidän stadin stadionillamme ja minun on aika mennä pitämään treenini. Olen selvinnyt jo pitkälle tässä harmaudessa ja olen pitänyt mieleni aurinkoisena! Illan pimeys on jo luonollisesti saavuttanut päivän palatessani kotiin treeneistä. Olen selvinnyt siis näin taas läpi päivän harmauden ja odotan jännityksellä uutta aurinkoista päivää ja ketä taas ilmestyy kuvitelmissani fasebook ystävikseni. Vielä muutama kuukausi ja on taas kevät, auringon valoa..... kyllä mä selviän.... kuuntelen vielä nukkumaan menessäni ELVIKSEN SURRENDERIN......Voisin vielä tässä joku päivä aloittaa lukemaan LITTLE RICHARDIN TUTTI FRUTTIA ja PEKKA JAATISEN AMIN ASIKAISESTA kirjoittamaa kirjaa SILMÄÄ RÄPÄYTTÄMÄTTÄ, josta on ilmeisesti kohta toinenkin painos myyty. Onnittelut siitä PEKKA JAATISELLE ja AMINILLE ja myös fasebook ystävälleni valmentaja/manageri PEKKA MÄELLE ja siitä että AMIN ASIKAINEN nousi THE RING-lehden listalla jäleen yhden pykälän maailmanmestari KELLY PAVLIKIN haastajana. Maailmanmestarin 7:ksi haastajaksi! Todellinen HOT-lista! Ihan jo kuumottaa, MM-ottelu, AMIN ASIKAINEN vastaan KELLY PAVLIK, kirkkaasti valaistu kehä, hmm ei harmaudesta tietoakaan.....Luen vielä POHJOLAN SANOMIEN suuren ja myönteisen sekä positiivisen jutun myös fasebook ystävästäni, TAPIO NYKÄSESTÄ! TAPIO NYKÄNEN, filosofi, ajattelija ja extremisti rämäpää, sekä suuresti nyrkkeilyinnostunut saattaa kyllä ajatella tästä jutustani filosofisesti: "ELÄMÄ EI OLE HELPPOA KENELLEKKÄÄN MEISTÄ. MUTTA MITÄ SIITÄ? MEIDÄN ON OLTAVA SINNIKKÄITÄ JA ENNEN KAIKKEA LUOTETTAVA ITSEEMME. MEIDÄN ON USKOTTAVA, ETTÄ MEILLÄ JOKAISELLA ON JOKIN LAHJA JA SE LAHJAKKUUS MEIDÄN ON LÖYDETTÄVÄ ITSESTÄMME, MIHIN HINTAAN TAHANSA" No, ehkä se Harrikin sen vielä joskus löytää..... Kirkasta päivää minun puolestani teille muillekin! HP (joka myös nimellä Harrius Play aikoinaan tunnettiin)

04.11.07 13.29
FACE to FACE No 3 Sunnuntaiaamuni alkoi ensimmäiseksi katsomalla AMMATTINYRKKEILY.NET nyrkkeilysivustolta, kuinka oli käynnyt tämän hetken yhdelle suurelle nyrkkeilysuosikilleni JOE GALZACHELLE taskalaista vatustajaansa vastaan ottelussa KESKISARJAN MAAILMANMESTARUUSTITTELISTÄ? Pistevoitto selvästi! Mitä odotinkin. JOE GALZACHEN nyrkkeilyä kannatta katsoa, nimittäin löytyy TAITOA, TERÄVYYTTÄ, RÄJÄHTÄVYYTTÄ - MIELIKUVITUSTA - KOVUUTTA, jota kaikkea tarjoilee tämä vasenkätinen taituri suurella taistelijan sydämellä ja joka kulkee edelleenkin voitosta voittoon SUPERTÄHDEN statuksessa! Sen jälkeen aamukahvit ja aamupala maistuikin erittäin hyvälle, vaikka ei sikseen, ainahan se maistuu. Tänään on ihastuttavan aurinkoinen päivä ja valmistaudun taas tänään lepäämällä treeneihini. Se alkaa kohdallani kävelyllä reippaasti Kampista pitkin Mannerheimintietä Ruskeasuon Liikuntahalliin ja siellä kello 17.00 on sunnuntaitreenin aika! Olen siis sunnuntainyrkkeilijä "SUNDAYBOXER"! Rock and roll musiikki soi kovaa koko harjoitukseni ajan antaen lisää sykettä harjoitustempooni. Mikä tietenkään on tuskin lähelläkään sitä aikoinaan ollutta, mutta elänkin tässä päivässä ja tämän päivän ehdoilla. Joten sallin itselleni sen, etten ole enään nuoruuden kunnossani ja nopeudessa. Mutta en sallisi sitä itselleni, etten tekisi tätä yksinäistä treenihetkeäni täysillä, niin hyvin kuin se on mahdollista tälläisella 60 vuotiaalla! Nautin kuitenkin edelleenkin, kun hiki alkaa virtaamaan pitkin poskipäitäni, vaatteet kostuvat (kaikki kolme kerrosta) päälläni ja tunnen erä erältä väsyväni yhä enemmän, 9 ja 10 erä säkkiä on jo kovan takana, 4-6 erää vielä pistepalloa, päärynäpalloa, varjonyrkkeilyä vievät loputkin mehut ja AAH, kyllä se on edelleenkin niin upeata, niin rakasta! Voi todeta elämäni "miljoonannen" kerran BOXING FOREVER!!! Tää elämä on todellakin uskomaton kokemus kaikkine vuosikymmenineen. Monet itsestään selvät asiat saavat uuden ulottuvuuden. Uudet haasteet täyttävät päivät! Uudet asiat niinkuin FACEBOOK, joka on myös ihan magee juttu, kun sen ottaa siilä tavalla, että se antaa suuren mahdollisuuden ilahduttaa jotakin yllättäen, muistuttaa olemasa olostaan! Eikä se, että kysymys olisi vain VIRTUAALI YSTÄVYYDESTÄ ole ihan niinkään, vaan onhan se että olet jonkun ystävyyslistalla todiste siitä, että on ollut tai on joku juttu joka yhdistää teitä! Se voi olla nuoruus ja kouluaika, työ, harrastus, yhtenevät fiilikset sekä todiste siitä että haluat olla olemassa ja varsinkin tälläisen meikäläisen kohdalla, vain olla elämässä mukana, hassussakin, vaikken edes ymmärtäisi siitä mitään, mutta pakko kuitenkin tunnustaa, UPEITA NUORIA ON HYVÄKSYNYT MINUT VIRTUAALISEKSI YSTÄVÄKSEEN! Olen virtuaalisesti häikäistynyt ja tunnen kuitenkin lämpöä asian johdosta ja toivon kaikille niin nettisivuillani kävijöille, kuin virtuaalimaailman ystäville, hyvää ja aurinkoista sunnuntaita, odotan hetkeä jolloin voimme kohdata FACE to FACE!

30.10.07 17.25
FACE to FACE No 2 Kävin eilen KERAVAN NYRKKEILIJÖIDEN harjoituksissa vieraana ja vedin treenit salilliselle nuoria. Puhuin nyrkkeilystä, varjonyrkkeilin, löin säkkiä ja pidin kaikille erän pistehanskoja. Oli mukavaa. Ilmassa oli selvästi nyrkkeilyinnostusta! Ja sehän on mulle hunajaa. Jos lähtee siitä, että olen ollut nyrkkeilyssä mukana jo aika pitkän ajan. Riippuen aivan siitä mistä laskee sen alkaneen kohdallani. 30.5.1947 samana päivänä kun synnyin, liitti isäni mut VIIPURIN NYRKKEILIJÄIN jäseneksi. Olen ilmeisesti nähnyt ensimmäiseksi elämässäni nyrkkeilyhanskat, sellaiset minihanskat, jotka riippuivat kehtoni yllä. Faija oli tuonnut ne Amerikan matkaltaan. Olen nähnyt nyrkkeilyä aina ASKIN TALLIN varhaisimmilta ajoilta, maaottelut, suomen mestaruuskisat, jo silloin kun pidin tukea alimmaisesta kehäköydestä pystyssä pysyäkseni. 1960 nyrkkeilin ensimmäisen kilpailuotteluni Stadionilla, Viipurin Nyrkkeilijöiden jäsentenvälisissä kilpailuissa ja ensimmäinen vastustajani oli toinen stadilainen ASKO PARTANEN. Siitä lähti kymmenen vuotta nyrkkeilyä, niinkuin mitään muuta ei olisi elämässäni ollutkaan. Tai olihan sitä kaikenlaista pientä säpinää tämän nyrkkeilyn lisäksi. Tänään olen pitänyt kuntonyrkkeilytreenejä 1989 vuodesta lähtien ja tavannut taas satoja ihmisiä face to face ja jollain lailla eilen tuntui kuin ympyrä olisi sulkeutumassa, olin jossakin nyrkkeilyn alkuvaiheissa, tuntien kokeneeni koko elämän ja katsoessani nuorukaisia, heidän katseessaan olevaa uteliaisuutta, innostusta, osittain minuun kuin nyrkkeilyä kohtaan. Heillä on vielä kaikki edessä. Niillä jotka tälle lajille antautuvat kokonaan ja tosissaan! Haluavat tuntea nyrkkeilyn ainutlaatuisuuden. Sanokoon kuka mitä tahansa, niin nyrkkeily on urheilulajeista varmasti yksi vaativimpia, jopa sielunkin mukanaan vieden, mutta myös paljon antaen! Onhan se upeata voida katsoa tätä nyt 60 vuotisen aikajakson takaa. Voisin luetella kymmeniä, ehkäpä satoja nyrkkeilijöitä, jotka ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen, olenkin oikeastaan aikaisemmissa kirjoituksissa, niin kirjoissani kuin näissä pakinoissa suuren osan heistä maininnutkin. Eilen tuntui myös hyvältä nähdä siellä JYRKI VIERELÄ, jonka olen nähnyt nyrkkeilevän jo nuorena poikana. Oli oikeastaan liikuttavan ihanaa nähdä ja tuntea JYKÄN rakkauden ja innostuksen nyrkkeilyyn olevan yhä olemassa, nyrkkeily on viennyt varmasti myös hänen sielunsa! Oli suuri nautinto vierailla Keravan Nyrkkeilijöiden harjoituksissa ja kun vielä PASI TAAVITSAINEN AMMATTINYRKKEILY.NET nettisivuston pitäjä tarjosi mulle KORSON GRILLIKIOSKILLA loistavan kerroshampurilaisen cociksen kera, niin tunsin itseni ravituksi myös fyysisesti niinkuin henkisesti. Saatoin tuntea taas iloa ja riemua elämästä sekä nyrkkeilystä. Tänään PEKKA JAATINEN lähetti viime päiviensä blogitaltiointeja rimsulle ystäviään, rikastuttamaan meidän olotilaamme. Ja lukiessani niitä tunsin edelleen iloa ja riemua nyrkkeilyn suuruudesta. Tunsin kuinka nyrkkeily on viennyt myös PEKKA JAATISEN sielun mukanaan! Mikä onkaan hienompaa kuin että PEKKA oli se joka kirjoitti AMIN ASIKAISEN nyrkkeilijän tarinan SILMÄÄ RÄPÄYTTÄMÄTTÄ kirjan kansien sisään. Ja toi näkyviin AMIN ASIKAISEN nyrkkeilyrakkauden, innostuksen ja tinkimättömän halun MESTARIKSI ja sen voittajan filosofin tästä pitkästä tiestä Kirkkonummelta kansainvälisiin huippukehiin ja sen korkeimmalle huipulle! Tässä kovassa lajissa joka vie sielunkin mennessään! BOXING FOREVER! Ajatuksissani käy siinä vieressä kuvissa kamelilla kanssani ratsastava OSKU KANERVA, yksi nyrkkeilylle täysin sielunsa menettänyt nyrkkeilykaverini, joka nytkin taitaa olla Kiinassa nyrkkeilyjuttujensa kanssa. BOXING FOREVER OSKU! Ja sitten hiukan facebookiin. Tuo hauska juttu tänä päivänä. Olen saannut muutaman facebook ystävän taas lisää. Ja yhden GÖTEBORGISTA, kaupungista, jolla on minulle suuri merkitys, TARJA LEHTISEN, hän on töissä BERTIL KNUTSSONIN firmassa. BERTIL KNUTSSON oli promoottorini silloin Ruotsin nyrkkeilyaikoinani. Ystävyys on jäännyt hyvine muistoineen sydämeeni. BERTIL KNUTSSON uskomaton bisnesmies casinoalalta ja nyrkkeilyinnostunut suurella sydämellä. Näin BERTILKIN vilahtaa mielessäni, niinkuin INGO, niinkuin BOSSE, niinkuin SONNY ja monet muut tallikaverini silloin! BOXING FOREVER! Ja tänään on taas treenit sitten RUSKIKSELLA ARGIN ihanalle treeniporukalle. RUSKIKSELLA, taisi olla 1962-1963 kun aloitin siellä treenaamiseni. Aika vierii, ympyrä sulkeutuu, 60 vuotta boxingia jollain tavalla, ah`kuinka paljon se on antanutkaan!!!

27.10.07 17.07
FACE to FACE No1 Moi hyvät ystävät ja nettisivuillani vierailevat. Ensiksi toivotan teidät tervetulleeksi jälleen lukemaan näitä juttujan. Nyt kävi nimittäin taas niin, etten malttanut pysyä pois kirjoittamasta tänne VIRTUAL BOXINGSTARIN "palstalleni". Sillä nyt alkoi tuntumaan kuin koko ajan tapahtuisi jotakin, mistä haluaisin kertoa eteenpäin! Aloitan sen oikeastaan jostakin mikä oli minulle taas uutta, MEXICO, tuo yksi säkeinöivä, etten sanoisi lumoava nyrkkeilijätär, kuntonyrkkeilyharjoituksistani, sai minut innostumaan FACEBOOKIIN ja valmensi minut ainakin alkuun, sinne kirjautumiseen ja kutsujen ystäväksi eteenpäin välittämiseen. Ja upeata, uskomatonta ja hienoa - olen saannut muutaman facebook-ystävän, johon palaan varmasti uudelleen myöhemmin. Sainkin siitä ajatuksen otsikkooni ja tuleviin pakinoihini, eikä vain siitä, vaan tiistaina 23.10 julkistettiin PEKKA JAATISEN kirjoittama SILMÄÄ RÄPÄYTTÄMÄTTÄ kirja, AMIN ASIKAISEN nyrkkeilyurasta ja elämästä tähän saakka. Olin julkaisutilaisuudessa WSOYN hienossa juhlahuoneistossa, sillä oli joku nimikin, mitä en nyt muista, jos se olisi ollut vaikka GUNNAR BÄRLUND salonki, olisin muistanut sen helposti. Paikalla oli varsin suuri joukko toimittajia, JOHNNY KNIGAN "kerma", jotka olivat kirjan julkaisijoita. Nyrkkeilijöistä luonollisesti Ex-Euroopanmestari OLLI MÄKI, SAMULI LEPPIAHO suoraan Irlannista matsista tulleena, musta silmä matkatuliaisinaan, JYRKI VIERELÄ, Rovaniemeläinen loistava vasuri, SUSIMIEHENÄ tunnettu, MUSIIKKINEUVOS ja ystäväni DANNY (joka sai minut poikkeamaan tilaisuuden jälkeen askeettisuuden ja kurinalaisuuden tieltäni tilaisuuden jälkeen läheisessä Ravintola RIVOLISSA) ja paikalla oli luonollisesti vielä paljon muutakin väkeä urheilun ja kirjallisuuden maailmasta! Itse kirjan päähenkilö, viime maanantaina 10 erää KISAHALLISSA nyrkkeilyt ja ranskalaisen vastustajan päihittänyt, huippu sympaattinen ja iloinen AMIN ASIKAINEN oli tietysti paikalla ja tentittävänä pöydän takana, niinkuin Rovaniemeläinen kirjailija ja myös ex-nyrkkeilijä PEKKA JAATINEN ja aivan luonnollisesti sekä asiaankuuluvasti valmentajamanageri PEKKA MÄKI! Saatoin vain ihailla tämän kolmikon hienoa esiintymistä, sympaattisuutta ja myös selvää asennoitumista nyrkkeilyyn ja nyrkkeilijän elämään! Ja siinä tämä kirja SILMÄÄ RÄPÄYTTÄMÄTTÄ onkin vahvimmillaan ja näin nyt jokaisella ihmisellä on hyvä tilaisuus tutustua nyrkkeilijän elämään, otteluiden jännitykseen ja pelkoihin, voittajan filosofiin ja siihen MIKSI AMIN ASIKAINEN ON MESTARI! Ja kuinka pitkä ja vaativa tie siihen on vaadittu! Kävin vielä eilen kirjamesuilla MESSUKESKUKSESSA katsomassa ja kuuntelemassa tämän kolmikon haastatteluja, jossa ensimmäisessä VALLU VALPIO toimi haastattelijana ja toisessa WSOYN omalla osastolla PETER NYMAN suomenruotsalaisella elegantillaan hoiti haastattelun upeasti. Ja voin kertoa että paikalla oli paljon kuuluisia ja tuntemattomia kuuntelemassa AMIN ASIKAISTA ja näitä kahta PEKKAA! Tapasin kirjamessujen tungoksessa uskomattoman määrän tuttuja, mutta olin helpottunut kun pääsin sieltä tungoksesta pois ja pizzalle yhteen italialaiseen mestaan, pitämään treenituntini yliopistolla ja katsomaan vielä illalla EPPUJEN keikan HARTWALL AREENALLA. Mutta mieleeni jäi päivästä, että tulipa taas tavattua paljon ihmisiä. tuttuja, ystäviä FACE to FACE ja taidankin jatkaa tällä linjalla: Koittakaa ystävät kestää taas tämä! Hyvää viikonloppua!

18.10.07 12.01
KALE KORPINEN VIERASKIRJAAN/ Terve Harri. Ajattelin moikata sinua taas pitkästä aikaa. Olen ollut nettisivujesi lukija jo vuodesta 2005 alkaen. Älä jätä kirjoittamista. Saat minut monesti kovin hyvälle tuulelle juittuinesi. Hyvää syksyä ja pidä kilot kurissa. Terveisin Kale VASTAUS: Kiitokset Kale sinulle viestistäsi. Katsotaan sitä kirjoittamista sitten vähän myöhemmin, mutta hyvää syksyä voin myös sinulle toivottaa! Harri

16.10.07 9.47
TERVEHDYS RANSKASTA VIERASKIRJAAN! Moi Harri. Kiitos mailistasi. Hienosti kirjoitettu. Tuli hyvä fiilis ja tosi ikävä Suomeen, varsinkin Mellstenin Paratiisirantaan. Tulen todennäköisesti marraskuussa. Ilmoitan kun tiedän tulostani. Tavataan. Terveisin Lasse VASTAUS: Toivotan sinut LASSE tervetulleeksi jo nyt ja voidaan mennä vaikka cafe Javaan taas nauttimaan kahvia ranskalaiseen tapaan, muistelemaan 60 luvun kitarasoundeja ja kuulen sinulta viimeiset kuulumiset Pariiisista!

11.10.07 10.02
KM Jyväskylästä/VIERASKIRJAAN Terve Harri. Kiitos hienosta ja tunnelmapitoisesta nyrkkeilykirjastasi. Luin sen yhtä pötköä sen kaverilta saatuani. Koitahan jatkaa näitä nettijuttujasikin. Olen lukenut niitä jo yli vuoden ajan. Hyvää jatkoa sinulle. KM Jyväskylästä VASTAUS: Kiitokset KM. Olen kyllä nähnyt sinun joskus kirjoittaneen aikaisemminkin vieraskirjaani. Koitan nyt malttaa olemaan kirjoittamatta, mutta tämähän on parasta kommunikaatiota, voida vaihtaa tervehdyksiä näin henkilökohtaisesti. On mukavaa kun halua ja rohkeutta siihen riittää. Sano kaverillesi myös terveiset ja voikaa myös te hyvin. Kaikkea hauskaa elämällenne! Harri

29.09.07 10.33
VIERASKIRJA/TAPSA NIKKANEN Hyvää lauantaiaamua HARRI! Vähän aikaa sitten päättyivät F-1 aika-ajot Jaappanissa! KIMI kolmanteen ruutuun!! Mutta itse asiaan!! ASIKAINEN teki tärkeään kohtaan comepakin!! Nyt tulee varmasti paljon enemmän Kisikselle porukkaa 22.10!! Mukana ollaan, Hyvää viikonloppua!!!! Tapsa VASTAUS: Hyvää viikonloppua myös sinulle TAPSA! On mukavaa sen lisäksi että olet F-1 fani, niin olet ollut nyrkkeily innostunut jo 60-luvulta asti ja tiedän juuresi, TAPANILAN ERÄ. Eiköhän lähetetä tässä samalla OSKU KANERVALLE terveiset FLORIDAAN ja KISAHALLISSA nähdään 22.10! Harri

26.09.07 15.18
VIERASKIRJA/MARKKU Box Harri! Kävin taas lukemassa juttujasi, seuraan säännöllisesti tarinoitasi. Siinä näit (Peran) ym.....käy tsekaa sivusi, niissä on sitä jotain mitä ainakin vanhemmat lukijat kaipaa, siis muistoja menneistä, näitä fiiliksiä kun kerrot ja samalla mainitset mitä kuuntelet niin lukijoillekin palaa muistot mieleen menneistä. Jatka vain kirjoitusta, se on sun juttu, tuoda tunteet elämässä esille. Kaikkea hyvää! Ystävällisin terveisin MARKKU VASTAUS: Kiitokset MARKKU terveisistäsi. Arvostan sanojasi ja ystävyyttäsi. Olemme tavanneet ensi kerran jo 1963 VN:n joulujuhlissa BALDERIN salilla Aleksanterinkadulla ja silloin TWIST svengasi ja rokki soi. Omat nettisivusi www.nouseva .com ovat hienot ja täynnä HAAGALAISTA nostalgiaa ja muistoja sekä stooreja. Ne ovat jo nyt saanneet monelta taholta suurta arvostusta mainiosta tavasta muistella kotikulmiaan ja juuriaan. Sitä olen minäkin yrittänyt tehdä näissä kirjoituksissani. Toivottavasti ne antavat iloa niin meidän ikäluokan ihmisille kuin myös nuoremmillekin, jotka voivat sitten kummastella minkälaista elämää nuo "ukot" ystävineen ovat viettäneet! Voi hyvin. Terveisin HARRI

26.09.07 8.35
VIERASKIRJA/PERA Morjens Harri. Olin juuri jäännyt koukkuun sinun hauskojen kirjoituksiesi lukemiseen ja pettymyksekseni luen että lopetit kirjoittamiset. Olet kyllä oikeassa siinä sen minäkin tunnustan että luettavaa riittää vielä paljon minullakin tässä syksyisinä iltoina, välillä jopa duuniaikoinakin. Kiitokset Harri sinulle ja hyvää jatkoa, pidä ne kilot kurissa edelleenkin ja jään odottamaan, jos vaikka kuitenkin kilot nousivat ja palaisit takasin tänne webbipuolelle. Terveisin Pera VASTAUS: Kiitokset PERALLE meilin lähetyksestä vieraskirjaan ja hyvää jatkoa sinulle, koitan pitää kilot kurissa! HARRI

25.09.07 16.02
VIELÄ KUKKII KUKAT!!! Olen istunut iltapäivän auringossa kotini parvekkeella ja katsellut kukkia, jotka edelleenkin kukkivat ihanine väreineen. Olen kuunnellut DEMIS ROUSSOKSEN kreikkalais sävytteisiä lauluja. Tuntenut kuinka ne ovat kaivautuneet syvälle sisimpääni, Juonnut useamman kupin kahvia. Huomannut välillä nukahtaneeni, auringon lämmittäessä ja musiikin tuudittaessa mut unelmiin lämpimän syystuulen kanssa. Olen vaipunut aurinkotranssiin! Olen jo aamupäivällä kävellyt rantareittiäni Tapiolaan pitkin näitä Espoon merenrantoja. Ihaillut meren välkehtivyyttä! Ah, mikä päivä! Mitä sitä voisi edes muuta tarvita? Tietenkin paljon tavaraa, menestystä ja glamouria rikkauksineen. Sitähän meidät yritetään saada haluamaan ja tarvitsemaan! Sitä tarjotaan esimerkiksi joka tuutista kaiken aikaa ja eikä siinä oikeastaan ole mitään pahaa, jos löytää sieltä onnellisuutta ja tyydytystä elämään. Tämä elämä onkin sitten kummallinen juttu ja valitseminen miten sitä elää, mihin uskoa ja millaisella tyylillä sitä kokee, siinä riittääkin puuhaa varmaan kaikille. DEMIS ROUSSOSSOKSEN jälkeen RICKY MARTIN saa vuoron ja latinomusiikki tässä auringon lämmössä vastaa hyvin mun manjaana fiilistäni. Taidan ottaa vielä lisää kahvia. Niin tämä elämä. En osaisi antaa siitä ainakaan mitään yleispätevää ohjetta kenellekkään, miten sitä olisi elettävä, jotta olisi onnellinen ja tuntisi että on saannut elää niin, että olisi siitä tyytyväinen ja voisi sanoa, ah, olipa mukava elämä! Nyrkkeily on antanut minulle ihan älyttömän paljon ja jotain se on viennytkin, ja kuitenkin se on yhä osa minua. Osa elämääni! Voin sanoa olleeni onnekas saadessani kokea lämpöä ja rakkautta elämäni varrella. Voin sanoa olleeni onnekas saadessani perheeni ja elää heidän kanssaan. Voin myös sanoa olleeni onnekas saadessani tutustua niin moniin mukaviin ja hienoihin ihmisiin. Olen onnekas että saan istua tässä parvekkeellamme tänään, tässä auringossa, RICKY MARTININ lauluja kuunnellen, kahvia juoden. Miten olenkin saannut niin paljon, vaikka olen niin vähän? Elämä on kumma juttu! Niinkuin tämäkin, että olen kirjoittanut tänne niin paljon tästä omasta penimuotoisesta elämästäni, mutta kaipa se on ollut mulle suurta ja ihmeellistä! NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjani, täällä nettisivuillani ELÄMÄNI POLTINMERKIT, www.boxing.fi nettisivuilla NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI ja vielä kuin extrana nämä moninaiset pakinani ovat varmaankin kertoneet ainakin jotakin, voisin sanoa tästä pienestä elämästäni, mutta sanon kuitenkin minulle suuresta! Elämä on kumma juttu! Olen todella nauttinut siitä ja aioin nauttia siitä edelleenkin, jos luoja suo, mutta jätän nyt tämän kirjoittamisen elämästäni, tapahtumisistani ja tapaamisistani. Olen kirjoittanut siitä jo niin paljon, se on sinunkin tunnustettava! En muuta nyt tämän suhteen mieltäni, jos en taas liho 106 kiloon ja aloita HEPSKUKKUU KILOT projektiani uudelleen, mutta en aio tehdä enään sitäkään - ei enään kiloja, mutta en kiellä itseltäni iloja! Iloista päivää, ah, mikä päivä, aurinko paistaa, kukat kukkii edelleen, RICKY MARTININ latinomusiikki soi.....tuntuu hyvälle, voikaa kaikki hyvin! Harri Piitulainen 76,0 kg 60 v.

22.09.07 13.30
HARMAATA, MUSTAVALKOISTA JA PUNAISTA! Aloitin tänään tämän lauantaiaaamun, joka on muuten harmaa ja sateinen, mustavalkoisella elokuvalla KADUN KUNINGAS, joka kertoo keskisarjan MAAILMAN MESTARUUDEN voittaneesta ROCKY GRATZIANOSTA, New Yorkin katujen kasvatista. Tässä loistavassa elämänkerta elokuvassa näyttelee ROCKY GRATZIANOA PAUL NEWMAN ja elokuvan ohjaa monikertainen Oscar-voittaja ROBERT WISE. Elokuvassa on myös kohta missä ROCKY GRATZIANO harjoittelee maailman kuululla ja legendaarisella STILLMANS GYMILLÄ jonka ulkopuolella on suuri mainostaulu jossa lukee, "TÄÄLLÄ HARJOITTELEVAT MAAILMAN PARHAAT NYRKKEILIJÄT". Tuntuu hauskalta katsoa sitä kohtausta ja ajatella, siellä isänikin harjoitteli itsensä WHITNEY BISTEININ valmentamana Amerikassa vieraillessaan. BIMSTEINKIN näkyy elokuvassa roolihahmona. Jos tunnet kiinnostusta hiukkaakaan tutustua STLLMANS GYMIIN ja siihen kun siellä harjoitteli isäni YRJÖ PIITULAINEN aikoinaan, mene www.boxing.fi nettisivuille ja klikkaa siellä NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI otsikkoa ja siellä sivuilla 99-109 löydät juttua tästä ajasta. Ja kuvista siellä löydät myös kuvan isästäni tämän legendaarisen valmentajan WHITEY BISTENIN kanssa. Isäni tapasi siellä myös mm. TONY ZALEN, jolta ROCKY GRATZIANO riisti keskisarjan maailmanmestaruuden ja sai NEW YORKIN sekoamaan uutisen CHICAGO STADIUMILTA saavutettua kaupungin! Ja kun ROCKY palasi takaisin hän ajoi avoautolla läpi MANHATTANIN kotiinsa EAST SIDEEN serpentien täyttäessä täyteen kansoitetut kadut. Tälläisen vastaanoton oli viimeksi saannut vain Kenraali DOUGLAS MacARTHUR! Kyllä tuo nyrkkeily on uskomattoman upea juttu. Gladiaattorilaji vertaansa vailla. Taistelut mies miestä vastaan! Ja vaikka laji ei saakkaan varauksetta kaikkien ihailua osakseen, se saa veren suonissa virtaamaan ja sydämen sykkimään! Se jättää jäljelle legendaarisia hahmoja, tarinoita, draamaa ja glamouria, onnistumisia kuin myös epäonnistumisia, onnettomia kuin onnellisia loppuja! Kuin elämässäkin! Tästä siirryinkin muutaman kahvikupin jälkeen katsomaan dogumenttia rock and roll yhtyeestä T.REX ja sen karismaattisesta laulajasta MARC BOLANISTA ja värikylläisyydestä kera punaisen CADILLAC avoauton! T.REXIN levyjä muuten myytiin 70-luvun alussa 100 000 päivässä! MARC BOLANIN poika toimi tässä dogumentissa haastattelijana haastatellessan MARCIN aikakauden muusikkokavereita ja yhteistyö kumppaneita. Sähkökitarat soivat, MARC BOLANIN karismaattisuus, raivokkuus esiintymislavoilla on uskomaton ja saa yleisön kerta toisensa jälkeen T.REXTAASIIN! Tuntuu hyvältä palauttaa mieleen T.REX rokkibändi! HOT LOVE ja GET IN ON, tuntuvat edelleen tuoreilta. Olen näin yht`äkkiä värikkyyden ja rock and rollin maailmassa sähkökitaroiden saadessa myös veren kulkemaan suonissa, sydämen värisemään, punainen CADILLAC kyydissään legendaarinen MARC BOLAN. Seuraa elokuva BORN TO BOOGIE! Okei, siis nyrkkeily ja rock and roll, jättää jäljelle legendaarisia hahmoja, tarinoita, draamaa ja glamouria, onnistumisia ja epäonnistumisia, onnettomia ja onnellisia loppuja, ihan kuin elämässäkin! Tää elokuvamaailma on kanssa yksi uskomaton juttu. Ei vain mielikuvitus tarinoineen, vaan myös tarinoineen oikeista ihmisistä, legendoista, niitä löytyy paljon. Tässä tuli tänään pari niistä ja illalla tulee ELVIKSESTÄ taas monta tuntia, MUHAMMAD ALISTA tuli tässä muutama päivä sitten dogumentti, joka on katsomatta. Minulla taitaakin tämä päivä mennä näin HARMAAN ja MUSTAVALKOISEN välillä, vähän punaista ja glamouriakin ja jotta säilyttäisin hiukan todellisuuttakin päivässäni, niin taidan lähteä tekemään kävelylenkin tuonne sateeseen ja harmaaseen....todellisuuteen, mutta palaan toki takaisin uudelleen näiden legendojen ja suurten tarinoiden pariin. Harmaat että mustavalkoiset, kuin myös värikkäät terveiset ja hauskaa viikonloppua, tulevaa viikoa, loppu syyskuuta ja elämän loppua, jos en vaikka ihan heti palaisikaan takaisin!

18.09.07 9.47
AMIN ASIKAISEN PALUU!!! Minulta on kyselty hyvin useasti stadissa liikkuessani "TULEEKO AMIN ASIKAINEN VIELÄ TAKAISIN", juhannuksena tappioon päättyneen EM-ottelun jälkeen. Se oli luonollisesti kirpaiseva kokemus ja varmasti sielua viiltävää tuskaa voittamattomalle AMINILLE! En kuitenkaan uskonut hetkeäkään että nyrkkeily hänen kohdaltaan loppuisi siihen otteluun, siihen tappioon. AMIN ASIKAINEN on niin voitontahtoinen, niin periksi antamaton luonne, ettei se hänen kohdallaan tulisi kysymykseen. Sitäpaitsi lähes jokainen nyrkkeilijä kokee jossakin vaiheessa tappion ja vahvimmat tulevat vielä vahvempana takaisin! Näin uskon AMIN ASIKAISEN suhteen käyvän. Nyt ensimmäinen paluu ottelu tapahtuu 28.9 TUKHOLMASSA, jossa nelieräisessä ottelussa, hän kohtaa ranskalaisen SYLVAIN TOUZETIN, Ruotsissa ammattinyrkkeily ehti olla kiellossa vuodesta 1970 asti, mutta viime vuonna sen paluu sallittiin erikoissäännöin. AMIN ASIKAINEN on varmuudella loistavassa kunnossa ja tämä Ruotsin ja Tukholman ottelu on hänelle vain pieni harjoitusottelu. 22 lokakuuta AMIN nyrkkeilee KISAHALLISSA HELSINGISSÄ ranskalaista CHRISTOPHE KARAGOZIA vastaan. Lokakuussa julkaistaan myös AMIN ASIKAISEN nyrkkeilyurasta PEKKA JAATISEN kirjoittama kirja SILMÄÄ RÄPÄYTTÄMÄTTÄ! AMIN ASIKAINEN on uusimman THE RING lehden, jota sanotaan "NYRKKEILYN RAAMATUKSI", arvostettu KESKISARJAN MAAILMAN KAHDEKSANNEKSI PARHAAKSI NYRKKEILIJÄKSI! Ja tästä alkaa nyt AMIN ASIKAISEN UUSI AIKA! Hänen loistava uransa saa jatkoa! Mikä on se seuraava titteliottelu? Onko se uusinta SEBASTIAN SYLVESTERIÄ vastaan EUROOPAN MESTARUUDESTA vaiko peräti MM-ottelu, MAAILMAN MESTARUUDEN tittelin tavoittelu? Näen edelleen AMIN ASIKAISESSA ja 1970-luvun yhdessä suurimmista nyrkkeilijöistä maailmassa, keskisarjan loistavassa MAAILMAN MESTARISSA CARLOS MONZONISSA samoja piirteitä. Ihailin suunnattomasti CARLOS MONZONIN nyrkkeilyä! Sitä tarkkuutta. Sitä viilipyttymäisen rauhallista nyrkkeilyä, jolla hän erä erältä malttoi hienon vasemman suoransa kanssa tehdä työtänsä kehässä. Näitäkin kovia vastustajia, NINO BENVENUTIA, EMILE GRIFFITHIÄ, BENNY BRISCOETA, TOM BOGSIA, JEAN-CLAUDE BOUTTERIA, RODRIGO VALDESIA sekä JOSE NAPOLESIA vastaan! Vasen suora teki työtä, avasi aukkoja kovalle, hirmu kovalle oikealle suoralle, joka pudotti monia vastustajia kanveesille! Mutta myös pistevoitto parhaimmistakin tekniikkanyrkkeilijöistä onnistui tälle MESTARILLE, CARLOS MONZONILLE!!! AMIN ASIKAISESSA on tätä samaa kovuutta, tätä samaa taitoa, päättäväisyyttä ja henkistä voimaa! Ja uskon, että han on nyt hienon valmentajansa PEKKA MÄEN kanssa analysoinnut "SYLVESTER MATSIN" perusteellisesti, kartoittaneet tulevaisuuden, mahdollisuudet siinä ja tuloksena me nyrkkeilyn ystävät ja nyrkkeilystä kiinnostuneet saamme nähdä ja kokea AMIN ASIKAISEN UUDEN AJAN ja sen kuinka EX-MESTARI lähtee tavoittelemaan jälleen titteliä. Onko se EUROOPAN MESTARUUS vai MAAILMAN MESTARUUS titteli, sen hyvin todennäköisesti saamme nähdä vuoden 2008 aikana! Voin vain ja haluan tässä toivottaa AMINILLE onnea ja menestystä sekä taistelutahtoa tuleviin otteluihin.....KESKISARJAN UUSI MAAILMAN MESTARI ON.....

13.09.07 17.41
YKSIKIN PÄIVÄ VOI OLLA LIIKAA!!! Olen uskaltanut jo parinvuoden ajan toivoa ja uskoa siihen, että SUOMEN FUTISMAAJOUKKUE raivaa paikan jonkin arvoturnauksen lopputurnaukseen mukaan! Eilen ei futisjoukkueemme esitys jättänyt varmastikaan ketään kylmäksi. Saimme kokea jännitysnäytelmän joka jätti edelleenkin 0-0 tasapelillä PUOLAAN vastaan kotistadionillamme oven edelleenkin raolleen EM-lopputurnauksen karsintapeleissä. Se on todella upeaa! Upea oli myös tietysti päivä ennen illan ottelua, minkä vietimme JYPEN kanssa TALLINNASSA! Ruokailun ja leppoisan "kesäpäivän" vietossa. Joka antoi vielä mahdollisuuden syödä italialaisten täyttämän Raatihuoneentorin OLD HANSAN terasilla ulkona "cowboy"-pihvit, joka saisi jokaisen kasvissyöjän epätoivoiseksi. Ja koska tulo ja menomatka sujui SUPERFASTIN ensimmäisessä luokassa seisovan pöydän antimien parissa, niin KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tieni vaihtui väliaikaisesti HERKUTTELIJAN MERITIEKSI! Koen tänään pientä moraallista krapulaa tuon syömiseni vuoksi. Tulen välttämään vaakaan astumista useamman päivän. Vannon itselleni, etten nyt sorru tästä KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tieltä pois. Se ehkä vaatii eristäytymistä kaikesta seuraelämästä. Kaupunkiin mennessäni vain nopeata kävelyä treenipaikalle, ympärille katsomatta. Ei edes vilkaisuja ravintoloiden lounas ja kahvi houkutuksille! Ei ajatustakaan BANANA SPLITISTÄ! Ennen kaikkea täytyy välttää tapaamisia ystävieni kanssa, jotten joutuisi houkutuksille altistetuksi! On ehkä suljettava jälleen puhelin, unohdettava sähköposti, mistä tulikin nyt mieleeni, että JANI NOUSIAINEN Mikkelistä oli sillä aikaa, kun kuljin tuota HERKKUTTELIJAN MERITIETÄNI lähettänyt minulle fantastisia valokuvia vanhoilta vuosikymmeniltä, minuakin vanhemmilta vuosikymmeniltä, nimittäin STEPA SUVIOSTA, VALLE RESKOSTA, TOPI RYTKÖSESTÄ sekä itse TAUNO SUURESTA eli TAUNO PALOSTA, joka kuvissa on kehäkulmassa tyylikkäänä tumma puku päällänsä, kättelemässä niin STEPA SUVIOTA kuin VALLE RESKOAKIN. TAUNO PALOSTA tulee mieleen montakin tarinaa, jotka olen kuitenkin kertonut noissa aikaisemmissa kirjoituksissani, mutta myös RAVINTOLA ELITE ja "Sipulipihvi ala Tauno Palo". Ai, ai, piti siis välttää ajattelemastakin ravintoloita ja houkutuksia sekä ruokaa niissä. PEKKA JAATINENKIN oli Rovaniemeltä lähettänyt meilillä kuvia, jotka liityivät hänen LAPIN SODISTA kirjoittamaansa kirjasarjaansa sekä yhteistyöhönsä BERLIININ TV21 tehtyyn dogumenttiin "Krieg in der Artis" joka nähdään myös YLEN TV2:sella joulukuun aikana kahdessa osassa. PEKKA toimii ohjelmassa haastattelijanana! En voi välttyä muistamatta BERLIININ vierailuani kuuskytluvulla yhdessä nyrkkeilyturnauksessa aikoinaan, isäntiä HARRY DIETERIN johdolla, Spandaun-kaupunginosien lehmuksia, Edithiä, pihvejä, matkalla olleita RAIMO OIKARIA, LAURI KÄHÖSTÄ sekä matkan promoottoria VEKA SILLANTAKAA. Oli loistava 10:n päivän matka mukavassa seurassa. Ja muistan vastustajani jonka lempinimi oli "KO MATADOR", mutta hänen lyöntinsä eivät silloin tavoittaneet minua. Tämä viekin ajatukseni lähimenneisyyteen, kuinkahan voi "KO KARLA" tai "SUGAR"? Oho, nyt se taas tuli. Ei makeeta enään, no sugar, ei ainakaan kolmeen kuukauteen. Se on nyt loppu! Kuinka voikaan olla taas vaikeeta löytää se KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN tieni? Nyt YKSIKIN PÄIVÄ VOI OLLA LIIKAA! Missä on pieni muotoinen ja yksinkertainen elämäni? Toivottavasti en ole hukannut sitä. Jään nyt etsimään sitä ja jos ystävät hyvät, tiedätte minne olen sen hukannut, niin lähettäkää viesti, meili ja pelastakaa minut, ja älkää missään tapauksessa houkutelko minua MAKEALLE TIELLE - ainakaan kolmeen kuukauteen.....ehkäpä DANNYN TUULENSUOJAAN sopisi minulle nyt!

08.09.07 15.12
VAIN YKSI PÄIVÄ ELÄMÄÄ!!! Aloitin tämän lauantaiaamun aikaisin katsomalla TOMMY LEE JONESIN yhden elokuvan. Juoden muutaman kupin kahvia, lukien tai lähinnä selaillen aamulehdet, jotka posti on tuonnut jo aamuvarhaisella. Elokuva jäi vähän kesken, koska oli lähdettävä Isoon Omenaan cafe Prezzoon kahville ja croisantille sekä tapaamaan JYPEÄ, jonka kanssa eilen olimme sopineet asiasta. Enkä ehtinytkään kuin tovin istua siellä, kun JYPE tuli jo paikalle. On aurinkoinen päivä jälleen! Jo se saa taas sydämeni väreilemään, tuntemaan, kuinka tärkeä on ymmärtää tämän päivän suuri merkitys! Sillä voin elää vain tämän yhden päivän kerrallaan. Ja voin vain ihmetellä, kuinka paljon ne päivät yksi kerrallaan voivatkaan jättää muistoja, tunteita, tuskaa ja onnellisuutta ja kuitenkin kun elän tänään, on se VAIN YKSI PÄIVÄ ELÄMÄÄ. Olen taas kävellyt tätä niin kovin monta kertaa kertomaani rantareittiäni. Päivä on huikea! Istun nyt Haukilahden rannalla, ihan lähellä Toppelundin aallonmurtajaa. Kivilaiturilla joka ulottuu parikymmentä metriä mereen. Aurinko paistaa, poutapilvet leijailevat taivaalla, välillä auringon hetkeksi peittäen. Joku purjehduskilpailu on menossa. Purjeveneet lipuvat ylväästi vähän kallellaan ja loittonevat katseeni tavoittamattomiin. Eilen aloitin jälleen syksyn uudet kuntonyrkkeily tunnit Yliopistolla. Ryhmät olivat täynnä nuoria valmiina kokemaan jotain uutta heille. Aloitin eilen tunnit esitellen itseni ja kertoen, että olen ollut tässä nyrkkeilyssä mukana jo 30.5.1947 alkaen! Se saattaa kuulostaa teistä pitkältä ajalta, mutta voin vakuuttaa, että aika ei ole pitkä. Se on mennyt uskomattoman nopeasti. Se että olen edelleenkin tekemisissä nyrkkeilyn kanssa, vielä tänään, se kuulostaa ja tuntuu kyllä aika hauskalta. Nimittäin silloin 30.5.1947 synnyinpäivänäni, isäni liitti mut VIIPURIN NYRKKEILIJÖIDEN jäseneksi! 19 vuotiaana siirryin jo ammattinyrkkeilijäksi! Tunnit Yliopistolla olivat eilen hauskoja sekä riemukkaita. Rock and Roll musiikin säestämänä kasteli hiki nuorten treenipaidat. Ja kun toisen tunnin päätyttyä, nuori neitonen sanoi mulle että hänellä oli suuresti ennakkoluuloja tästä nyrkkeilystä, mutta tämähän oli hauskaa, niin tunsin siitä hyvää mieltä. Niinhän sen täytyisi olla, niin elämänkin, että voisi sanoa, vaikka olin hiukan epäluuloinen tämän elämän suhteen, niin mulla on ollut hauskaa! Tosin esimerkiksi minulla, ovat niin epäluulot kuin unelmatkin jo tietenkin suuremmaksi osaksi vähentyneet aika pieneen määrään ja olen löytänyt tämän, tai saattaa olla, että olen löytänyt sen jo hyvinkin nuorena, elää VAIN YKSI PÄIVÄ ELÄMÄÄ ajatukseni. Nytkin päivä antaa ja täyttää kaikki unelmani, toiveeni, perheeni, aurinkoa, merta, ruokaa, koti ja vielä toistaiseksi ainakin, terveyttä! Se on todellakin kaikki mistä olin jo nuorenakin unelmoinnut, kun unohdetaan tästä nyrkkeily. Aaltojen laineiden ääni, laineiden vyöryessä rantaan, on musiikkia korvilleni! Puiden humina, lintujen sirkutus, rantaruohikon vihreys, rantahiekan beesinruskea sävy, meren kimaltelevaisuus ja tämä VAIN YKSI PÄIVÄ ELÄMÄÄ.....Koitan nyt olla kirjoittamatta muutamaan päivään, mutta tämä vain yllätti, ihana syksyinen aurinkopäivä ja tämä VAIN YKSI PÄIVÄ ELÄMÄÄ.....ja se että 7:mäs lukijani ilmoitti olemassa olostaan, SUOMEN TURUST....Ja sitten vielä PÖLLÄSEN KILLELLE sinne FLORIDAAN kiitokset CHICITITA tervehdyksestä, se oli lumoava ja paljon kevyempi versio kuin vasenkoukku jota yritit tarjota SM-kehässä 1965, vanhassa Messuhallin kehässä! Voi hyvin ystäväni ja kerro samalla terveisiä sille vasurille siellä, sille EMIIRILLE, sille AFRIKAN valloittajalle, KANERVAN OSKULLE! Toivotan siis hyvää lauantaipäivää teille kaikille "7:lle lukijalle", tähän sopisi oikeastaan hyvin DANNYN laulama 7 x 7 kappale sanoineen.....saatan palata jonakin päivänä!

05.09.07 16.50
EDELLEENKIN AURINKOISTA SYYSKUUTA!!! Kun eilen kävelin Ruskikselle Kampista pitkin Mannerheimintietä ja vettä ripotteli hämärtyvässä illassa, hyvästelin taas kerran auringonpaisteiset päivät mielestäni. Ruskiksella alkoivat ABBEY ROAD GROUPIN rock and roll sykkeiset treenit AC/DC bändin musiikin antaessa kunnon jytkeen ja rytmin treeneille! Syksyn avaus oli, uskaltaisin sanoa, loistava! Hyvä fiilis ja iloista mieltä suuri määrä! Tästä on hyvä jatkaa treenejä Ruskiksella. Tänään aamulla heräsin auringon ollessa jo nousemassa. Ei muuta kuin tossut jalkaan ja menoksi. Teknillis/taktillisista syistä ensin ISON OMENAN kautta, jossa joimme caffet tuon ainutlaatuisen, seikkailijan tämän maailman, viihdepuolen merkkihenkilön, yhden maamme pitkäaikaisimman, jos ei jopa pitkäaikaisin päätoimittaja samassa lehdessä, ex-päätoimittaja, nykyinen eläkeläinen ja ystäväni JYRKI HÄMÄLÄISEN kanssa. Sen jälkeen pistäydyin katsomassa ANNE siskoani Puolarmetsän sairaalassa ja sieltä sitten kävelin läpi Espoon metsien Tapiolaan, ahmien auringonpaistetta, yrittäen varastoida vielä niitä auringonsäteitä jotka tulivat ulottuvilleni. Ah, mitä herkkua! Tunnen kuitenkin huolestuttavasti, että ajatuksiini on kulkeutumassa, vaikka kuinka koitan sen kieltää, tämä on viimeinen aurinkopäivä ennen ensi kesää! Tunnen että lähes muserrun ajatuksesta. Miten voin elää taas monta kuukautta ilman aurinkoa??? Tiedän että joudun harhauttamaan itseäni. Vakuuttamaan itselleni kuinka ihanaa on, kun on syksy. Kuinka jännittävää on kun tulee talvi ja lunta ja pakkasta! Olen muuten mestari itseni harhauttamisessa, se onkin mun paras avuni ja ainoa. Saan jopa itseni uskomaan tuon aikaisemman. Toisaalta mulla ei ole muuta mahdollisuuttakaan, kuin luoda mielellisiä aurinkopäiviä. Antaa lämmön kulkeutua sydämeeni, antaa suonien kuljettaa sen sydämeni pumppaamana kuljettaen mukanaan lämpimiä, kauniita, ihania ja kuumia muistoja ja tuntea kuinka kolea syystuulikin muuttuu lämpimäksi, lähes kuumaksi! Toivottavasti tuo yksi kaikkien aikojen MEDIARITARI, myös ex-päätoimittaja ja ystäväni ISTO LYSMÄ ei lue tätä juttuani, sillä ISKI ei varmaan ollenkaan ymmärrä mitä tässä kirjoitan, tai ei ehkä moni muukaan. Vaikka kyllä ISKIKIN tuo mukavia muistoja mieleeni MALLORCAN kuumista päivistä aikoinaan. Kirjoitan tätä muuten partsillamme ja aurinko paistaa todella kuumasti. Mulla on edessäni jäätelöä (paljon) ja kahvia. Toivottavasti tätä ei myöskään lue nyt tuo HEPSKUKKUU KILOT kirjoittanut loistava urheilutoimittaja HANNU TEIDER, sillä hän varmasti pettyy minuun lukiessaan että en kuljekkaan nyt sitä kertomaani askeettisuuden ja kurinalaisuuden tietä, vaan olen löytänyt herkkumaailman auringonpaisteessa. Mutta ei oikeastaan ole huolta, palaan tuolle tielleni ihan lähipäivinä. Käyn vain lukemassa ensin RIITTA VÄISÄSEN ja KIKKA ISOVIIDAN laihdutuskirjasta, mitkä olivatkaan ne mun kymmenen teesiä tämän painonhallinta jutun kanssa. Kuuntelen tässä samalla joitakin legendaarisia naislaulajia maailmalta sekä FRANK SINATRAA, DEAN MARTINIA ja JULIO INGLESIASTA. Sävelet hyväilevät pehmeästi sieluani, ja tuovat aurinkoa sekä onnellisuutta pieneen elämääni. Ja suuruutta siihen toi taas äsken tupsahtanut meili, joka kertoi että minulla on 6:des lukija näille jutuilleni. Ihanaa! Kiitos MERVI SEPPÄLÄ ja aurinkoista päivää. AH, kuinka tuo aurinko vieläkin lämmittää.....

01.09.07 15.59
HUIKEA SYYSKUINEN AAMU!!! Hei ystävät hyvät! On pakko avata tämä syyskuu jälleen pienellä jutullani. Ei, ei mulla taaskaan ole mitään suurta ja merkittävää kerrottavaa. On vain niin huikea aurinkoinen aamu. Lähdin kävelemään kotoani Matinkylästä tuttua reittiäni kohti Mellstenin Paratiisirantaa. Pitkin kävelytietä joka kulkee sellaisen puron vieressä, "metsässä" jonka vieressä, noin 10 metrin päässä kulkee tosin katu, jota autot ajavat. Mutta en koskaan huomaa sitä, olen niin innoissani tästä "metsäisestä kävelytiestä" puron varrella. Siitä tulen Haukilahden Pursiseuran venerantaan, joka on nyt täynnä toinen toistaan hienoimpia moottori että purjeveneitä. Näky on ihana, joskin tietenkin ylellisyyden huippu, mutta nautin siitä. Merenpinta on aivan tyyni. Tulen Mellstenin Paratiisirantaan ja siirryn siitä kavelemään rantahietikkoa pitkin lähes vedenrajassa kohti Toppelundin aallonmurtajaa, joka siintää siellä edessäni. Kuuntelen RADIO AALLON pehmeitä suosikkeja. STING laulaa juuri kultaniityistä. Tämä aamu, tämä tunnelma, aurinko, välkehtivän ja tyynen meren kauneus. Sydämeni tuntee ihania väristyksiä. Kävelen hiljalleen rantaa pitkin. Tulen kohdalle jossa on 20:n metrin verran rantakiviä. Tasapainoillen varovasti niitä astellen, kieli keskellä suuta. Hymähdän itsekseni. Kun olin 13-19 vuotias, juoksin silloin kiveltä toiselle hypähdellen, nauttien itsensä ja tasapainon hallinnasta, reaktionopeudesta! Se oli tietenkin jotain mitä ei olisi pitänyt tehdä, olisin voinnut katkaista jalkani. Niinkuin oli silloin paljon mitä ei olisi pitänyt tehdä. Esimerkiksi kun mentiin KANERVAN OSKUN kanssa paikkoihin reissuillamme, jonne kahden, niin nuoren ei olisi pitänyt mennä yksinään, mutta varjelus on ollut mukana ja nyt tietenkin muistot ja vuosikymmenet kultaavat nuo asiat. Auvoisena kuin STING ja kultaniityt! Tässä terveiset ja HYVÄÄ HUOMENTA SINULLE OSKU! Ja teille lukijat (kaikki viisi), (siinä vieressä OSKU ratsastaa kanssani kamelilla pitkin VÄLIMERENRANTAA), kun minä jatkan kävelyäni tätä HAUKILAHDEN rantaa, ohi TOPPELUNDIN ja tulen WESTENDIN rantatielle, "RIKKAIDEN SUORALLE", istahdan penkille, huikea merinäkymä jatkuu. Uskomattoman kaunista. CELINE DION laulaa. Moottoriveneitä ajelee ohitseni, niinkuin myös muistoni siitä, että 13-17 vuotiaana, kävelin ja juoksin joka aamu 15. kilometrin aamulenkin LAUTTASAARESTA tätä suoraa kohti TOPPELUNDIA, haaveillen voittavani 17-vuotiaana NYRKKEILYN SUOMEN MESTARUUDEN, tulevani ammattilaistähdeksi, rikkaaksi ja kuuluisaksi. Ostavani talon tämän "RIKKAIDEN SUORAN" varrelta merinäköaloineen. Sitten kun unelmat olivat ohi, haaveet kariutuneet, talo jäännyt ostamatta, paljon saavuttamatta, en kuitenkaan voi olla tuntematta hyvää mieltä. Asun tästä muutaman kilometrin päässä perheeni kanssa, tosin JERRI jo TAPIOLASSA, minne olenkin nyt kävelemässä, siis TAPIOLAAN, niin voiko tälläisena aamuna muuta tuntea kuin onnellisuutta? Iloa kaikesta kokemastani? Kiitollisuutta ystävistä ja ystävallisyydestä, jota olen myös saannut osakseni. Ja nyt kun NOUSEVA nettisivujen MARKKU POUTANENKIN lähetti eilen meilin, "jatka sinä Harri vaan noita juttujasi, niitä on kiva lukea", niin teitä on siis jo ainakin "viisi" jotka näitä juttujani luette. Sehän kuulostaa hauskalta! WHITNEY HOUSTON laulaa juuri rakkaudesta. Ja rakkaus, se on tärkeää! Meri välkehtii, sydämeni läikehtii, tuntee rakkautta, hyviä fiiliksiä! OSKU KANERVA on sanonut, "jos onnellisuutta myytäisiin apteekissa, niin rikkaat olisivat ostaneet sen loppuun jo ajat sitten", onneksi ei ole näin, sillä mulla ei olisi ollut muuten mitään mahdollisuuksia näihin onnen tunteisiin! Onkin ehkä parempi, että lopetan tähän taas tarinointini, mutta haluan sitä ennen kuitenkin teille kaikille "viidelle" toivottaa myös onnellista päivää, hyvää syyskuuta, hyviä fiiliksiä! Nauttikaa elämästä, se on ainutkertainen ja ainutlaatuinen kaikkine mahdollisuuksineen ja menetettyine mahdollisuuksineenkin! Se on unelma, jota elää, jonka jotkut voivat joskus saavuttaakin sen unelman! Sekin tekee tämän elämän ainutlaatuiseksi!! AURINKOISTA SYYSKUUTA!

30.08.07 18.45
TERVETULOA SYYSKUU!!! On siis aivan mahdottoman mukavaa tuntea taas syksyn tulo! Huomaan hyräileväni HARRY BELAFONTEN "Try to remember" kappaletta. Kuntonyrkkeilytuntini alkavat taas Yliopistolla, ABBEY ROAD GROUPIN rock and roll sykkeelliset treenit Ruskiksella, WSOY:n treenit nyt Stadionilla. Ja se taas tarkoittaa mun ajamista bussilla Kamppiin, tapaamisia, treeneihin ja muuten vain elämään liittyvien ihmisten kanssa, erilaisissa kahviloissa ja ruokapaikoissa! Ruskikselle kävelyä Kampista Mannerheimintietä kolmesti viikossa. Ah, mikä nautinto taas! Oikeastaan olin jo tänään sitä hiukan harjoittelemassa ja maistelemassa, kun kävin Kämpin Galleriassa Strindbergillä tapaamassa YO-manaceriani, hyvin sporttista, hyvin ihastuttavaa MARJO SALOMAATA, jonka kanssa kävimme läpi hiukan huomisia tunteja yliopistolla. Siitä kävelin sitten Uudenmaankadulle ja käväisin JOHNNY KNIGAN PARTYISSA ja tsekkaamassa "KNIGAN" uudet tilat! Ja ne uudet ja tyylikkäät tilat pullistelivatkin täynnä väkeä kirjallisuusmaailmasta. ARTO PAASILINNA ja PEKKA JAATINEN olivat mm. paikalla ihmisjoukkojen piirittäminä kumpikin tahollaan. WSOYN kirjallisuusjohtaja TOUKO SILTALA oli myös tarkistamassa uudet tilat ja tapaamassa kirjailijoita ja kirjallisuusalan vaikuttajia. Bändi soitti, kuohuva virtasi ja kulinaristiset pikkupalat kävivät hyvin kaupaksi. Vasenkätinen loistava nyrkkeilijä JYRKI VIERELÄKIN oli saapunut paikalle ja siellä tuntui PEKAN kanssa riittävän tarinaa, molemmat kun ovat ROVANIEMEN POIKII! Oli yhtä sun toista tuttua ja kuuluisuutta siellä, kun minä jouduin lähtemään takaisin Espooseen. Tällä viikolla onkin ollut vilkasta elämää kun tuon JERRY LEE LEWIKSEN jälkeen oli KESÄLEIRIN päättäjäiset Cantina Westissä, paljon ruokaa, erittäin hyvää, iloista seuraa. Oli keskiviikkona BANANA SPLIT päivä! On se hyvä, että treenit taas alkavat saleilla ja pelastavat mut kiusauksilta. Tietenkään se ei ole mitenkään varmaa. Toisaalta voisikin olla hyvä nyt saada nostettua vähän painoa ylöspäin, kun tuntuu monella olevan vaikeuksia tunnistaa minua hoikemmassa vartalossani. Esimerkiksi kun tapasin selostajalegendan ANSSI KUKKOSEN tässä pari päivää sitten ja moikatessa piti ihan esitellä itseni, kun ANSSI ei meinannut osata yhdistää minua oikeisiin raameihin ja sanoikin sitten, VOI HITTO, mä en meinannut tuntea sinua Harri, kun olet laihtunut niin paljon! No kyllä mä uskon että onnistun korjaamaan tilanteen ennalleen, siihen ennen HEPSKUKKUU KILOT olleeseen. VIERELÄN JYRKIKIN sanoi vielä KNIGAN juhlista lähtiessäni, muista Harri syödä! Siitä mä oon muuten nyt edelleenkin hämilläni, että mä kirjoitan tänne näitä juttujani, vaikka mun piti lopettaa se kokonaan ja vaikkei mulla ole mitään merkittävää kerrottavaakaan, paitsi että tämä elämä tuntuu ihmeellisen hyvältä. Ja sitä on vielä lisännyt tietenkin muutamat sähköpostit mm. ELASTIC MAN, SUGAR, OSKU KANERVA Floridasta, PENTTISET Espoosta ja muutamat muut jotka ovat antaneet minun ymmärtää, että tällä nettisivuillani on sittenkin enemmän lukijoita kuin kaksi, ja se, että olen pystynyt ilahduttamaan, onnistunut antamaan hyviä fiiliksiä KESÄLEIRILLÄ (jo menneellä) treenaaville! Niin se on kyllä mulle merkittävää ja suurta. Kiitän siitä, kiitän ystävyydestä ja ystävällisyydestä, suuria asioita elämässä, niinkuin rakkaus! Voikaa hyvin, nauttikaa tulevasta syyskuusta, nauttikaa elämästä! Minä saatan palata taas jonakin päivänä, siis saatan.....TRY TO REMEMBER......

28.08.07 9.02
MEMPHIS TENNESEE JA JERRY LEE LEWIS!!! Tämä on ollut monella tavalla taas kerran huippukesä! Kesähän on tietysti mulle aina huippukesä! Aurinkoa, rantaelämää, kesän tuoksut, lämpö ja valoisuus. Mutta sillekin joutuu aina kerta toisensa jälkeen jättämään hyvästit. Se päättyy ja tulee syksy! Nytkin kun katson ikkunasta ulos, niin näkymä on syksyinen ja sateinen. Viime sunnuntaina päättyi myös KESÄLEIRINI TOPPELUNDIN NIITYLLÄ ja sen treenien jälkeen käytiin vielä pulahtamassa meressä MELLSTENIN PARATIISIRANNALLA JUHA ROSVALLIN kanssa. Se oli sitten siinä! Kesä, rantaelämä, pyöräilykausi, pulahdukset mereen, kahvit munkkirinkuloineen jäivät nyt odottamaan seuraavaa kesää, seuraavaa huippukesää, jos luoja sen suo! Mutta eilen tapahtui sitten syksyn avaus! Ja avauksen päätähtenä oli mies MEMPHIS TENNESEESTÄ, Mr. JERRY LEE LEWIS, The KILLER, Rock and Roll LEGENDA, täällä Helsingin Jäähallissa! Ilta alkoi hyvissä ajoissa tapaamisella Rock and Roll Mc Donaldsissa, yhden ehkä kovimman ja innostuneimman JERRY LEE LEWIS fanin PEKKA JAATISEN kanssa. Joka tuli konserttia katsomaan Rovaniemeltä! Hän lähti sieltä aamujunalla 07.30. Hän istui jäähallin katsomon ensimmäisellä penkkirivillä, keskellä, suoraan noin 5 metriä pianoa virtuoosimaisesti soittavasta, boogieta, countrya, balladeja ja rock and rollia laulavasta JERRY LEESTÄ! JERRYÄ säesti kolme kitaristia ja rumpali ja kaikki MEMPHISISTÄ, JERRY LEEN muusikko kavereita! Ja se MEMPHISIN SOUNDI, AMERIKAN syvän etelän tunnelma, varsinkin balladeissa sai kuvat myös ELVIKSESTÄ kulkemaan mielikuvissani, MEMPHISISTÄ jonka katuja ajelee nuori ELVIS uusilla amerikan autoillaan. Se kaikki oli läsnä ja se JERRY LEEN oma soundi, pianon virtuoosimainen soitto niinkuin vain sen JERRY LEE taitaa! 71 vuotias JERRY LEE LEWIS oli hämmästyttävä! Edelleen musiikki virtaa hänen suonissaan väkevänä ja vahvana sekä ainutlaatuisena, hän on todellakin LAST STANDING MAN JERRY LEE LEWIS! Mc Donaldsissa oli mukana myös JERRIN (poikani) lisäksi JOHNNY KNIGAN JAAKKO PIETILÄINEN, todellinen musiikkidiggari, ammatikseen siitä kirjoittava ja kirjoja musiikista tuottava KIRJALLISUUS GURU! Oli ilo jutella musiikista JASKAN kanssa, kuunnella näiden nuorempien JERRIN ja JASKAN jutustelua laulajista, bändeistä sekä keikoista. Oli ilo istua ympäristössä, jonka seinät olivat koristeltu musiikkimaailman ja rock and rollin LEGENDOILLA! Ne kertoivat vuosikymmenien historiaa musiikkimaailmasta. Ja tänään yksi sen vaikuttavimmista ROCK LEGENDOISTA kävi hoitamassa keikan stadissa - 71 vuotiaana - vau, se antaa taas uskoa elämän sykkeen ja rock and rollin säilymiseen elämässä! Tämän konsertin jälkeen palasimme vielä takaisin mäkkiin, annoimme sen hyvän olon, JERRY LEEN MEMPHISIN syvän ja vahvan, hartaan ja voimakkaan tunnelman vielä täyttävän mielemme - olimme nähneet ja kuulleet LEGENDAA!!! Ajoimme, (siis JERRI ajoi) PEKKA JAATISEN assalle (rautatieasemalle), josta hän hyppäsi bussiin 67:ään ajaakseen yöpymispaikkaansa. PEKASTA voisi itseasiassa tulla vielä ihan hyvä stadilainen. Hän on oppinut stadissa käymillään reissuillaan hyvin käyttämään ratikkaa, busseja ja metroa, kävelemään stadin katuja, eihän sitä koskaan tiedä? Oli mukava ilta PEKKA ja JASKA, me nähdään taas torstaina JOHNNY KNIGAN PARTYSSA! Rock and ROLL sykettä!!!

25.08.07 20.47
PÄIVÄ IHMEITÄ TÄYNNÄ!!! Ah, mä oon taas täällä juttuineni, vaikka mun piti lopettaa koko kirjoittaminen. Tää on vähän hämmentävää, mutta ei voi mitään, kun koko ajan pienessä elämässäni tapahtuu suuria asioita, siis mulle ja mä luulen että niistä pitää kertoa muillekin. Joo, joo, kyllä mä tiedän, ettei se ole niin, tai että on kuitenkin pari kaveria, jotka kuitenkin lukee näitä juttuja, tietysti ihan sen takia, että ne on mun kavereita, ja vähän säälistä. No mutta ei se mitään. Eilenhän oli täällä stadissa, en mä tiedä onko muissakin kaupungeissa se TAITEIDEN YÖ ja minä menin stadiin perheeni kanssa sitä katsomaan. Aloitimme sen ravitsemalla ensin itsemme Eirassa, (jossa en nähnyt Ruben "Hurricane" Stilleriä" vaikka hän asuu siellä), Pietarinkadun Centraalissa, sen terassilla ulkona syöden. Ja oli muuten loistavaa ruokaa, OSKARINLEIKE valkosipuliperunoilla ja minulle koska olen edelleen onnellisesti rakastunut MURUUNI Pizza AMORE MIO. Ruokailun jälkeen kävelimme stadille Kasarmintorin kautta ja siellä täyteen kansoitetulla torilla esiintyivät "vanha parivaljakko" PEDRO HIETANEN ja M.A. NUMMINEN. Siitä käveltiin Kluuvikadun Fazerille sen terasille, ei en syönnyt BANANA SPLITIÄ, caputzinoille ja katselemaan väen paljoutta joka oli täyttänyt stadin. Kävelimme Aleksia pitkin Vanhalle ja Vanhan portailla treffasin REMUN, joka oli vihreässä puvussaan tyylikäs ja svengiä täynnä ja vaihdoimme muutaman sanan ja sain selityksen vihreälle värille, se oli jotakin "sakrassa se on rakkauden väri", jotenkin näin. Oli mukava treffata REMU, mehän ollaan jo niillä kulmilla treffattu 60-luvun alussa, silloin BioBio elokuvateatterin aikaan! Kävimme myös Kampin aukiolla katsomassa meininkiä ja täyteen buukattuja hienojen ruokapaikkojen terasseja. Hieno ilta taiteiden yölle eilen stadissa, ja kyllä jengiä tuntuikin olevan liikenteessa ja tuttuja tuntui joka kulmassa tulevan vastaan! Oltiin kotona juuri paria minuuttia vailla yksitoista ja alkoi todellinen taiteiden yö, JERRY LEE LEWIKSEN Last Standing Man Show tuli JIM digikanavalta. Ja olin tietysti extaasissa! Tämä Rock and Roll LEGENDA oli loistava runsaista vuosistansa huolimatta mukana olleiden muusikkokavereidensa kanssa, jotka olivat myös kaikki suuria ja karismaattisia tähtiä. Tekstailimme tuon ROVANIEMEN SUUNNISTUKSEN HELMEN ja TAITEIDEN YÖNI KULTTUURIPERSOONAN PEKKA JAATISEN kanssa ja totesimme, PEKKA; "JERRY ON PÄÄLLIKKÖ" ja minä "JERRY ON WELHO"! Maanantaina mennäänkin sitten katsomaan ja kuuntelemaan WELHOPÄÄLLIKKÖÄ! Mutta sitten tänä aamuna ajattelinkin lähteä vähän kävelemään pois tuota taiteellista ravitsemustani, (en kertonut kaikkea mitä söin) ja kävelin Matinkylästä Kauppatorille kahville ja lihikselle, merenrantoja pitkin ihanan lempeässä merituulessa, musiikkia kuunnellen. Kauppatorilta lähdin kohti Espanpuistoa kun kuulen musiikkia, tarkemmin "ROLLING STONESIN" kappaleita siellä soitettavan ja laulettavan. Kiihdytän askeleitani ja näen esiintymislavan edessä etummaisella penkkirivillä vapaata. Ja istun siihen ja PEKKA, PÄIVÄ ON IHMEITÄ TÄYNNÄ, sieltä pohjoisesta, tarkemmin KEMISTÄ, istuu vieressäni leveästi mulle hymyillen, kuin teräsmies, huippukuntoisen oloinen ja näköinen, hänen silmänsäkin nauravat, "MOI HARRI", sanoo tuo vasenkätinen entinen nyrkkeilymestari, MUNCHENISSÄ 1972 olympialaisissa HOPEAA voittanut, PRONSSIA kaksissa EM-kisoissa nyrkkeillyt, moninkertainen SUOMENMESTARI, REIMA VIRTANEN! Ja eikä tässä kaikki, hänen vieressään istuu MIKKELIN NYRKKEILYPOMO, SUOMENMESTARI vuodelta 1969, tunnettu laajemmaltakin Suomessa, GENTLEMAN ja CHARMÖÖRI, valloittava PAAVO OLLIKAINEN! On todella vierähtänyt vuosia kun olen näitä kundeja nähnyt. Hämmästelin missä loistavassa kunnossa, niin fyysisesti kuin henkisesti nuo kundit olivat. Silmissä loisti ilo ja positiivisuus elämään! Bändin lopetettua soittonsa PAAVO OLLIKAINEN ehdotti että mennään jonnekin kahville, hän tarjoaa! Ehdotin STRINDBERGIÄ, koska olimme siellä viimeksi OSKU KANERVAN kanssa, joten se sopii myös hyvin vasenkätisille nyrkkeilijöille! Siinä kahvia juodessamme ihmeet eivät loppuneet vielä tähän, sillä PAAVO OLLIKAINEN muisti että maaottelukaverini, myös vasenkätinen nyrkkeilijä, PAAVON vastustaja ja ystävä JOUKO LINDBERGH täyttää tänään 60 vuotta! PAAVO soittaakin JOKELLE ja pääsemme näin kaikki vuorollamme onnittelemaan tätä entistä moninkertaista SUOMENMESTARIA ja MESTARINYRKKEILIJÄÄ JOUKO LINDBERGHIÄ merkkipäivänsä johdosta! Oli makeeta tavata näin yllättäen kundit ja he saivat iloisuudellaan tuntemaan että päivä oli ihmeitä täynnä! Lähetin heidän mukanaan terveisiä, REIMAN kautta PEKKA ja PAAVO AHOLLE KEMIIN ja PAAVON kautta MIKKELIN NYRKKEILYVÄELLE! Ja jäin ihmettelemään kuinka komeita, salskeita nuoria miehiä he vielä ovatkaan, olenhan heitä huomattavasti vanhempi....

23.08.07 9.26
SYDÄMEEN OSUNEITA NUOLIA!!! Moi ystävt hyvät. Yritin kyllä olla palaamatta ihan yhtä kovasti kuin olen yrittänyt vastustaa BANANA SPLITIEN houkutuksia! Mutta eihän se onnistu, kun se on niin hyvää! Ja niinkuin tuossa aikaisemminkin kerroin, että rakastan kirjoittamista ja olen sen lisäksi vähän outo, mutta kuitenkin kaikesta huolimatta hyvin onnellinen. Onnellisuuttani lisäsi taas ja juuri tietenkin kun olin päättänyt lopettaa tämän kirjoittamiseni tänne VIRTUAL BOXINGSTARIIN, silloin tietysti tapahtuu suuria asioita, merkityksellisiä suorituksia, elämän suuruutta, tunteiden paloa, KUIN NUOLIA SUORAAN SYDÄMEEN! Ensimmäinen tälläinen oli kun uutinen että tuo POHJOLAN ROCKY, SUUNNISTUKSEN JERRY LEE LEWIS, oli saavuttanut ensimmäisen pohjoisen OUNASRASTIEN osakilpailuvoiton OIKARAISEN JOKKAVAARAN kylässä! Se oli kuin NUOLI SYDÄMEENI, huima suoritus, ihailuni PEKKA JAATISTA kohtaan taas vain kasvaa! Ex-nyrkkeilijä, kirjailija, humaani persoona, ROCK and ROLLIN rakastaja, elämän nautiskelija, tuo tulevaisuuden mies, haluan äin omalla tavallani ONNITELLA PEKKA JAATISTA tästä hienosta suorituksesta tämän VIRTUAL BOXINGSTARIN välityksellä! Ja pyydänkin nyt palvelusta teiltä pohjoisen ihmisiltä sekä PEKKA JAATISEN ystäviltä, voisitteko välittää nämä onnittelut PEKALLE, jos sattumalta käytte täällä nettisivuillani, mikä tietysti on hiukan epätodennäköistä, mutta kuitenkin, torstaihan on toivoa täynnä ja nythän on torstai!!! Tietysti me näemme PEKKA JAATISEN kanssa maanantaina ROCK and ROLL Mc DONALDSISSA hampurilaisaterialla ennen tuon "ROCK AND ROLLIN "LAST MAN STANDING" JERRY LEE LEWIKSEN konserttia. (Tämä on tietenkin osittain salaista tietoa) Sitten tietysti paluutani kirjoittamiseen vaikutti suuresti niiden kaikkien (kahden) lukijoideni vetoomus "ÄLÄ LOPETA", käymme silloin tällöin lukemassa juttujasi, se hellyytti minut! Sitä paitsi tapasin pitkästä aikkaa myös SAXBERGIN, joka antoi mulle sopivaa musiikkia, tässä yhtenä päivänä, juodessamme kahvia korvapuustien kera cafe REGATTAN auringonlämpöisellä meriterassilla, BOB MARLEYN LEGEND cd-levyn ja toivotti näin minulle hyviä eläkepäiviä kirjoittamisesta, mutta enneusti että vielä palaan takaisin. SAXBERG on visioiden näkijä, mainosmaailman guru, elämän suuria ymmärtäjiä. Itse en sinä pävänä olisi uskonut tätä mahdolliseksi! Ja nyt kun aamu-tv kertoi että tulee helteinen 27 astetta lämmintä oleva päivä. laitankin BOB MARLEYN "NO WOMAN NO CRY live taltioinnin soimaan ja esitys vie mut mukanaan, palmut paratiisirannalla huojuvat, aurinko lämmittää, elämä on ihanaa! Ajatukseni vielä siirtyy eiliseen ruokailuuni stadissa yhdessä raflassa, nimittäin Ravintola RAFLASSA Uudenmaankadulla, kahden arvostamani urheilupomon kanssa ja huh, kuinka olikaan hyvää, mutta jos nyt kerron, (niin tämäkin on osittain salaista tietoa) menin sitten vielä suur-ruokailumme jälkeen yksinäni caputzinolle ja (shh) BANANA SPLITILLE ja tunsin että olen nyt retkahtanut jälleen hyvyyksien tielle. olen vaipumassa ylös (kilot), joudun näin paluttamaan itseni ankarasti arkeen ja palauttamaan mieleeni ihan itselleni takaisin ja lainaamalla RIITTA VÄISÄSEN ja KIKKA ISOVIIDAN mainioon laihdutuskirjaan kirjoittamani 10 kohdan laidutus teesiäni, siis ihan itseäni varten, jota tulen lukemaan nyt joka päivä, ainakin ennen ennenkuin tapaan POHJOLAN ROCKYN, Rock and Roll mäkissä ja syömme hampurilaisaterian, ehkäpä jopa kaksi, ehkäpä konsertin jälkeen menemme vielä BANANA SPLITILLE, mutta siihen saakka......1. VALITSE ASKEETTINEN ELÄMÄ..... 2. RAKASTA KURINALAISUUTTA..... 3. HAASTA ITSESI...... 4. ÄLÄ SYÖ ENEMMÄN KUIN KULUTAT..... 5. LAADI OMA KUNTO-OHJELMA. TEE PÄIVITTÄIN TUNNIN-KAHDEN KÄVELYLENKKI JA PIDÄ SIITÄ KIINNI..... 6. OLE KÄRSIVÄLLINEN. SAATTAA MENNÄ PARI-KOLME VIIKKOAKIN, ETTEI PAINO PUTOA EDES SATAA GRAMMAA.....7. PUNNITSE ITSESI JOKA PÄIVÄ, NIIN NÄET TODELLISEN TILANTEESI.....8. ÄLÄ ANNA PERIKSI. OLET VARMASTI VOITTAJA, KUN JATKAT NÄIN PUOLI VUOTTA.......9. KUNNON KASVAESSA JA PAINON PUDOTESSA VOIT LISÄTÄ LIIKUNTAA MIELEISESI LAJIN PARISSA......10. KUN TEET TÄMÄN VIELÄ KERRAN, SINUN EI TARVITSE TEHDÄ SITÄ UUDELLEEN!!!! Olen muuten pahoillani, että aiheutin pettymyksen, palatessani taas takaisin, mutta en voinnut vastustaa kiusausta, BANANA SPLIT on niin hyvää!

18.08.07 12.50
MOI YSTÄVÄT! Istun tätä lauantaipäivää cafe Merenneidon meriterassilla. Kuppi kahvia ja croisantti edessäni. Katselen merta, lähestyviä tummia pilviä. Vielä aurinko kuitenkin paistaa lämpimästi. ELVIS PRELEYN laulut soljuvat nappikuulokkeistani mieleni sisimpään. Auttamattomasti syksy on tulossa. Se aiheuttaa mulle aina jonkinlaisen persoonallisuuden muutoksen. Olenhan viettänyt kesän ikäänkuin "maalla", täällä Espoon rannoilla, vain pikaisesti pyöräretkilläni pistäytyen stadissa, esimerkiksi Kauppatorilla kahvilla! Toisaalta iloitsen aina myös syksyn saapumisesta, seutulipun päivittämisestä taas käyttövalmiiksi. Päivittäisistä vierailuistani stadin sydämeen, Kamppiin, nuoruuden kotikulmilleni. Assa, Stockka, Roba, Hietalahti, Ruoholahti, olivat jo silloin mun stadia! Ovat mun juuret. Ja vaikka asun nyt Espoossa ja olen asunut jo pitkään, vihreän luonnon keskellä, olen kuitenkin stadilainen! Stadi on ollut myös aina rokkia, boxingia ja elämää ystävien kanssa. Ja jotenkin tuntuu että sitä samaa rataa jatkuu vieläkin, tosin elämän tuomin muutoksin. En ole noiden edellä mainittujen lisäksi osannut oikein koskaan kaivata enempää, se on riittänyt mulle. Se on ollut tarpeeksi suurta mulle. Kun funtsin kuinka paljon ja minkälaisen määrän olenkaan tavannut ja saannut tavata, jo nyt tämän elämäni aikana, mukavia ihmisiä, kivoja kavereita, tuntemattomia ja kuuluisia, tunnen että olen saannut paljon. Todella paljon! Nyt istuessani tässä meren äärellä katsellen tätä välkehtivää merta, tunnen näitä fiiliksiä ja vaikka elämä on vieläkin kesken ja toivottavasti vuosia vielä paljon jäljellä, tunnen että olen jo elännyt, saannut osani, isompana kuin olisin sen ansainnut. Mietin sitä, kun en kumminkaan ole saannut mitään ihmeellisyyksiä aikaan, en ole ollenkaan niin esimerkillinen ihminen, ehkä mieluummin vähän outo, mitä tämä kirjoittamisenikin kertoo. Mutta oudolla tavalla, olen hyvin onnellinen ja voin olla siitä kiitollinen teille, kaikille ystävilleni, läheisilleni jo vuosikymmenien takaa. Ja olen myös tämän kaiken halunnutkin teidän kanssanne jakaa. Kertoa minkälaisena olen kokenut elämäni ja olen koittanut siitä aina oppiakin jotakin, mutta on vaikea sanoa onko oppi mennyt perille. Ja vaikka rakastan tätä kirjoittamista, kokemusteni ja kohtaamisteni jakamista, aion sen nyt kuitenkin lopettaa! Se ei ole mikään suuri ilmoitus ja asia. Saattaa olla, että taltioin kuitenkin näitä asioita, fiiliksiä ja tunteita ylös, arkistoin ne sydämeeni ja nautin siitä! Olette kaikki varmasti mielessäni.....Hitto, että on ollut tämäkin hienoa ja hauskaa.....KIITOKSIA!!! Harri (joka myös nimellä Harrius Play aikoinaan tunnettiin)

16.08.07 14.20
KUNINKAAN PÄIVÄ!!! Tänään kun on 30 vuotta siitä, kun ELVIS kuoli, muistan minäkin sen aamun. Asuin silloin Haukilahdessa Pitkänkalliontiellä, CISSE HÄKKINEN naapuritalossa, JUKKA KUOPPAMÄKI siinä alapuolella rivitalossa. Aamun ensimmäiset uutiset radiosta kertoivat KUNINKAAN, ELVIS PERSLEYN kuolleen! Se tuntui, se kolahti silloin siihen päivään! Olen nyt diggaillut ELVISTÄ 47 vuotta ja ELVIS todellakin yhä elää, laulujensa, elokuviensa ja loistavien dvd taltiointien kautta niinkuin ELVIKSEN COMEBACK SHOW 7 tunnin mittaisena 3 dvd levyn pakettina! Tänä aamuna katsoin eri maiden uutis- sekä aamu-tv lähetyksiä ja ELVIKSEN 30 vuotis kuolinpäivää huomioitiin monilla eri tavoilla. Näytettiin pätkiä kuinka "Elviksiä" ja ihmisiä oli kokoontunut GRACELANDIIN ELVISTÄ muistelemaan, näytettiin pätkiä elokuvista ja Las Vegasista! Aika uskomatonta! Me oltiin viime lauantaina valokuvaaja ED BONJAN ELVIS VALOKUVANÄYTTELYSSÄ KOTKASSA, Kotkan Valokuvakeskuksessa, koulukaverini MASA von ELMIN ja viehättävien vaimojemme kanssa. "Pirssi" haki meidät aamulla Matinkylästä ja ajoimme SAVUKOSKEN HUVIMAJALLE aamuaterialle! Söimme todella super hienon aamupalan ja maittavan. Join kahvia tietysti ELVIS-kupista, ELVIS lauloi pikkulintujenkin yrittäessä säestää mukana, suomalainen järvimaisema kauneimmillaan, paratiisimainen aamuhetki! Ajoimme KOTKAAN. Kävimme jätkillä torilla. Tutustuimme valokuvanäyttelyyn KUNINKAASTA!Menimme syömään Ravintola KEISARINRANNAN terassille ihaillen merimaisemaa joka avautui edessämme ja syöden erittäin hyvin ja runsaasti. Suorastaan KUNINKAALLISESTI! Seuraavaksi ajoimme ELVISTÄ, JERRY LEETÄ ja LITTLE RICHARDIA kuunnellen PORVOOSEEN. Kävelimme siellä välillä kahvitellen ja korvapuusteja syöden. Ja minun ostaessa (tätä eivät mukana olleet tienneet) salaa 750gr BRUNBERGIN lakuja, jotka sitten illalla (yöllä) kotona söin yksin vielä ELVIKSEN COMEBACK SHOWTA katsoessani! Luulen että joudun kohta tutustumaan siihen RIITTA VÄISÄSEN ja KIKKA ISOVIIDAN "VYÖTÄRÖ TAKAISIN" kirjaan tarkemminkin! Niin, ELVIS PRESLEY on merkinnyt mulle aina paljon, on ollut elämässäni mukana jo 47 vuotta! KING CREOLE tuntuu yhä hyvälle, THATS ALL RIGHT, BLUE SUEDE SHOES, I WANT YOU`I NEED YOU`I LOVE YOU, HEARTBREAK HOTEL, SURRENDER....ja se....ja se....ja se... HYVÄÄ KUNINKAANPÄIVÄÄ! Ps. Tänään voin vielä KESÄLEIRIN treenien jälkeen katsella ELVIKSEN KID GALAHAD elokuvan, PEKKA JAATINENKIN siitä tykkää ja kohta tulee JERRY LEE ja PEKKA Stadiin käymään..........ROCK AND ROLL ja elämä, aika yksinkertaista ja mukavaa I NEED YOUR LOVE TONIGHT!

09.08.07 10.12
TUTTI FRUTTI JA VYÖTÄRÖ TAKAISIN!!! Eilen vietin kulttuurisen hellepäivän. Aloitin sen heti kahvilakulttuurin tutkimisella pyöräillen cafe Mellsteniin aamukahville ja rinkulamunkille. Tapasin siellä myös aamukahvilla olleen LASSE KVISTIN, miehen Pariisista, entisen kitaristin JUSSI and THE BOYS että DANNYN bändistä. Onneksi minulla oli päälläni Ranskan futismaajoukkueen paita no 10 ZIDANE, joten Ranska oli heti luonollisesti mukana. LASSE KVIST elegantti pariisilainen on asunut aikoinaan täällä Haukilahdessa, ennen maailmalle muuttoaan bisneselämän myötä. Puhuimme hetken siitä kuinka Stadi on muuttunut 60 luvusta ja on tänä päivänä paikoitellen saavuttanut yhdennäköisyyttä Pariisin kahvilakulttuurin kanssa mm. Espalla ulkolaisten turistienkin silmin. Niinpä lähtiessäni pyöräilemään kohti Stadia ajattelin aloittaa päiväni kevyesti kahvilakuullturin myötä. Niinpä ensiksi pyöräilin KAUPPATORILLE SNELLMANIN kahviteltalle juomaan kahvit ja syömään lihiksen, koska se on torikahvila kulttuuria jo minunkin osallani monilta vuosikymmeniltä ja tykkään niistä lihiksistä. Jätin pyöräni Kauppatorille parkkiin ja kävelin Espaa pitkin uteliaana ihmisvilinää tarkkaillen ja cafe STRINBERGIN kohdalla olikin aika juoda caputzino ja syödä croisantti pariisilaisittain. Tavata joitakin tuttuja kuulumisia vaihdellen. Olen kuulemma laihtunut. Siitä kävelin sitten STOCKKAN KULMALLE. istahdin siihen juomaan kupposen tavallista kahvia ilman mitään syömisiä. Kävelin keskustassa kunnon kävelykierroksen ihaillen kaupungin vilkkautta, ihmispaljoutta turisteineen, katselin terassikahviloita vähän joka paikassa, jotka olivat täyteen kansoitettuja. Ihmiset olivat selvästi iloisia. Helteinen lämpötila oli saannut ihmiset pukeutumaan kevyesti ja värikkäästi. Tämä oli upeaa. Oli pakko ostaa ihan tämän hellepäivän kunniaksi yksi iso jäätelötötterö, ihan vain jonkinlaista laatutarkkailua ylläpitääkseni, sillä olen syönnyt kuitenkin niin harvoin jäätelöä tänä kesänä. Ah, että se maistui hyvälle. Hain pyöräni Kauppatorilta ja lähdin pyöräilemään Kaivopuiston rantatietä ohi URSULAN, jättäen vierailuni siellä toiseen kertaan, mutta huomioiden, että terassi oli täynnä ihmisiä. Pysähdyin sensijaan UUNISAAREEN vievän laiturin eteen tarkkailemaan sinne menijöitä ja pois tulijoita. Joitakin tuttuja kävelee, juoksee ja pyöräilee siitä ohitseni. Kuuntelen musiikkia ja nautin pienestä merituulesta. On aika jatkaa matkaa ja siirtyä kulttuurista seuraavaan. Kirjallisuus kulttuuri kutsuu. Olen sopinut vierailevani WSOYN JOHNNY KNIGAN JAAKKO PIETILÄISEN luona Uudenmaan kadulla. Kun täytin tuossa joku aika sitten joitakin vuosia, niin silloin Jaska lähetti mulle tekstiviestin, että saan syntymäpäivälahjaksi LITLLE RICHARDIN TUTTI FRUTTI elämänkerta kirjan sitten lahjaksi, kun se elokuussa ilmestyy. Ja nyt se on sitten ilmestynyt. Parkkeeraan pyöräni JASKAN erikoispyörän viereen ja mene hänen toimistoonsa. Istumme hetken tämän sympaattisen taistelulajeja harrastavan kultturipersoonan kanssa jutellen rock and rollista, nyrkkeilystä, AMIN ASIKAISEN tulevasta PEKKA JAATISEN kirjoittamasta elämänkerta kirjasta nimeltään SILMÄÄ RÄPÄYTTÄMÄTTÄ, jota Jaska on juuri oikolukemassa ja kiittelee jo nyt tekstiä ja tarinan mielenkiintoisuutta. Tämä kirja ilmestyy syyskuussa. Nyrkkeilyväkikin odottaa sitä varmaan kuumeisesti. Ja koska olen päässyt nyt kirjallisuus kulttuurin sisälle, niin vaihdan kustantamoa ja kävelen kadun toiselle puolelle OTAVALLE, jossa on uuden teoksen, todellisen kulttuurin helmen, syvällisen pohdinnan ja tutkinnan tuloksen, eli kirjan VYÖTÄRÖ TAKAISIN, RIITTA VÄISÄSEN ja KIKKA ISOVIIDAN kirjoittaman kirjan julkistamistilaisuus. Johon minutkin on kutsuttu. Olen muutaman minuutin myöhässä alkamisajasta ja astun saliin joka on täynnä ihmisiä, hyvin tyylikkäissä asusteissa, joka saa minut välähdyksen omaisesti ajattelemaan, ettei oma asuni shortseissani ja Ranskan futismaajoukkueen no 10 ZIDANE paidassa ollut ehkä ihan sopiva tähän kultturiympäristöön. Mutta unohdan sen nopeasti sillä seuraavaksi näen pitkän pöydän täynnä ruokaa ja herkkuja, röykkiön korvapuusteja sekä juomia ja kahvia! Sitten katseeni tavoittaa nämä kaksi kirjailijaa LEOPARDIKUVIOISISSAAN ASUSTEISSA! Nämä LEOPARDINAISET RIITTA VÄISÄNEN ja KIKKA ISOVIITA! Istun pöytään kuuntelemaan RIITTA VÄISÄSEN loistavaa, hersyvää ja perusteellista puhetta laihduttamisen saloista, sen uskomattomista käänteistä, sen monipuolisuudesta, sen 5 kilon putoamisesta, joka on saannut kirjan ja elävän kertomuksen aiantuntijoineen ja asiantuntijalausuntoineen. Hersyvää puhettaa riittää ja katseeni hakeutuu yhä useammin tuohon seisovaan herkkupöytään. RIITTA ja KIKKA esittelevät paikalla olevia asiantuntijoita, teamin jäseniä, jotka ovat olleet tämän viiden kilon laihtumisen apuna. Esitellään myös "äijiä" jotka ovat kirjoittaneet sinne mielipiteensä kysymykseen"mitä mieltä pulleista naisista"? Joista mukana kirjassa ovat maisteri TIMO T.A. MIKKONEN, TV-kasvo JOONAS HYTÖNEN, laulaja, musiikkineuvos ILKKA "DANNY" LIPSANEN, elokuvaohjaaja LAURI TÖRHÖNEN, plastiikkakirurgi ROLF NORDSTRÖM jotka kaikki ovat päteviä kertomaan naisista ja naisten evoluuttisesta kehityksestäkin jo historian aikojen alusta, jolloin pulleat naiset olivat muotia, mutta nyt median kiihkeän sykkeen aikana yhä laihemmat naistyypit ovat valloittaneet kuvaruudut, elokuvat sekä lehtimaailman luoden hoikkuudesta ihannekuvan. Ja sitten myös minä olen kirjoittanut oman yksinkertaisen näkemykseni aiheesta 10 kohdan laihdutusvinkkeineen! Mikä tietysti on hienoa, että olen saannut kunnian olla näin tyylikkäiden sekä intellegtueiden herrasmisten mukana kirjassa. Ja sitten pääsemme käsiksi ruokailuun. Hyvää ja maistuvaa. Erittäin sopivaa laihdutuskirjan julkistamiseksi. Söin vain kolme korvapuustia. Toivotan näille LEOPARDI NAISILLE KIKALLE ja RIITALLE menestystä ja hauskoja päiviä kirjan osalle ja sitä markkinoiville päiville! Minun on aika vaihtaa kulttuuria. Olen sopinut tapaavani tuon loistavan kansainvälisen ja arvostetun KUVANVEISTÄJÄ PROFFESORIN RADOSLAV GRYTAN Box Forumissa, jossa hän on valmistelemassa tänä päivänä avajaispäivää viettävää taidenäyttelyään! TAITEILIJA päättää pitää pienen tauon ja menemme hyvin kulttuurilliseen ravintola SALVEEN, sen terassille syömään lämpimät leivät ja juomaan kahvit sekä ennenkaikkea vaihtamaan kuulumisia viimeisten vuosien varrelta, jolloin emme ole nähneet ja tavanneet. RADEK on loistavassa iskussa, trimmissä. Silmät tuikkivat iloa, puolalainen tempperamentti leimahtelee tutusti! On hienoa nähdä ystäni näin. Hän on selvästi täynnä luomisiloa ja niinpä monenlaisia töitä onkin nyt työn alla ympäri eurooppaa! RADEK joutuu lähtemään takaisin jatkamaan näyttelynsä rakentamista valmiiksi täksi päiväksi. Toivotan hänelle menestystä ja pahoittelen, etten tänään pääse, sillä KESÄLEIRINI treenit vaativat paikallaoloani, olenhan leirini ainoa opettaja ja valmentaja. Mutta MURUNI edustaa perhettämme ja onkin paljon viehättävämpi, suloisempi ja kauniimpi sen tekemään! Kotona kokkailen vielä sitten illalla wieninleikkeet kera uusien perunoiden ja syömme JERRIN kanssa, joka piipahti käymään sieltä hienosta TAPIOLAN kaupunginosasta tänne Matinkylään, perhettään tervehtimään ja niinpä syömme yhdessä parvekkeellamme lämpimässä ilassa! Nukkumaan mennessäni kuuntelen vielä LITLLE RICHARDIN ainutlaatuisen TUTTI FRUTIN ja LUCILLEN, yes, elämä ja rock and roll, aika yksinkertaista, aika mukavaa. Huomenna taas laihdutetaan kai.....

05.08.07 15.11
OLEN SITTENKIN TOIPUNUT!!! Viimeksi ihmettelin nähdessäni ROLLING STONESIN ja MICK JAGGERIN Stadionilla, että voiko siitä ROCK AND ROLLIN SUPER ANNOKSESTA yleensäkin toipua? Olen kuitenkin yllättänyt itseni, mikä sinänsä ei vaadi paljoa ja olen siis toipunut jälleen makeaan elämään. Ei, älä ole huolissasi, en oikeasti makeaan enkä makeeseen vaan helteiseen, aurinkoiseen ja lämpimään, niinkuin meistä jokainen. Meille on nyt suotu ne kesän odotetut hellepäivät. Aamuhetketkin ovat näin kullanarvoiset! Pitää nousta aikaisin, hypätä pyörän satulaan ja ottaa suunnaksi vaikka KAUPPATORI, siellä kahvit, lihiksen ja possumunkin kanssa sitten maistuvat, hmm, nam, nam. Tai niinkuin tänä aamuna , perheen tyttöjen jäädessä vielä nukkumaan pyöräilin RUOHOLAHDEN KANAALIN rannalle kuuntelemaan lokkien kirkumista, ihailemaan Stadin ja lapsuuden kotikulmien maisemia ja rauhallisuutta. Siitä Hietsun kautta cafe REGATTAAN Soutustadionin kupeeseen. Kahvit ja poikkeuksellisesti tänään korvapuusti uunituoreena. Istun ja ihailen merta pienen tovin. Ah, kuinka elämä on makeeta! Ei, ei, en tarkoita siis mitenkään erikoisen makeeta, vaikka tämä korvapuusti maistuikin nyt uskomattoman hyvälle. Mun täytyy ihan ravistella itseni tästä kauniista ja viehättävästä paikasta jatkamaan matkaa kohti Munkkiniemeä, läpi Kuusisaaren, läpi Tapiolan ja siitä Westendin rantatietä Mellstenin Paratiisirantaan uimaan, antautumaan hetkeksi auringon hellimäksi, juomaan kahvit ja syömään yhden rinkulamunkin, olenhan tehnyt nyt jo aikamoisen lenkin. Ansaitsen sen! Ansaitsen pienen hetken makeata elämää. Ei, ei, en tarkoita mitään extra makeeta elämää, vain pienen rinkulamunkin verran. En missään nimessä ansaitsekkaan enempää, vain pienen maistiaisen makeesta elämästä. Parin tunnin päästä joudun jälleen ravistamaan itseni irti tästä auringon ja minun välisestä intiimistä suhteestani ja ajan kotiin vähän syömään ja lepäämään. Olenhan jo vähän iäkkäämpi nuorukainen ja valmistautumaan KESÄLEIRINI treeni-iltaan! Hikeä vuodattaviin treeneihin. Mahdollisesti 15:erän pistehanskatreeneihin innokkaiden treenajien kanssa tai sitten voi olla tietenkin niin, että tälläisenä päivänä he ovat jäänneet makean elämän lumoihin eivätkä malta ravistella itseänsä irti siitä! Siihen sopiikin hyvin JERRY LEE LEWIKSEN "Whole Lotta Shakin`Going On kappale ja ainakin PEKKA JAATINEN Rovaniemeltä tästä tykkää ja odottaa jo kuumeisesti JERRY LEEN vierailua Helsingin Jäähallissa elokuun lopussa ja me syödään silloin Rock and Roll Mc Donaldsissa hampurilaisateriat ja milk shaket! Ei kyllä mun täytyy nyt ravistella itseni pois tästä jutusta. ei makeeta elämää enään..... minulle!

02.08.07 9.59
VOIKO TÄSTÄ TOIPUA??? Elokuu alkoi elämyksellä. Järisyttävällä, uskomattomalla energisyydellä! STADIONILLAMME esiintyi maailman paras rock and roll bändi - THE ROLLING STONES - legenda jo nyt. Itsekin muistan kuinka 60-luvun loppupuolella ajellessani Pohjois-Suomesta kohti Stadia, kuinka aamuyön tunteita, aamun jo sarastaessa, auton kasettisoittimesta, oliko se V8 kasetit, sellaiset isot mökkylät ja THE ROLLING STONES piti mut hereillä koko yön ja ROLLARIT jyrisivät kaiuttimista niin että tukka hulmusi! Silloin ROLLARIT saattoivat jyristä koko yön, olit nuori, täynnä energiaa, täynnä elämää! Ja vaikka tästä on 40 vuotta, niin tämä BÄNDI rokkaa edelleen kuin eilen, kuin eilen olisi tänään! MICK JAGGER juoksi lavaa kuin nuori mies, räiskähteli, oli terävä liikkeissään. Nuo LEGENDAARISET KITARISTIT, särmikkäät muusikot RON WOOD ja KEITH RICHARDS rämpyttivät kitaroitaan samalla energisyydellä, pilke silmissä kertoi ME OLEMME ROCK AND ROLL!!! Mr. CHARLIE WATTS rummuissa oli edelleen bändin rytmikeskus, tuon ROCK AND ROLLIN SUPER RAKETIN rytmin keskus, joka sai stadionin värisemään!!! Tunnelma nousi ja nousi. Tuli tunne että jos maapallo olisi haljennut kahtia, niin mitä sitten, ROLLING STONES olisi tällä puolella joka ROCK AND ROLLIN soidessa sinkoutuisi avaruuteen!!! Kun BÄNDI lähti yht`äkkiä liukumaan kohti stadionin keskustaa, BÄNDIN jatkaessa koko ajan soittamistaan legendaarisilla biiseillään ja pienemmän lavan ollessa keskellä stadionia, SATISFACTIONIN jyrätessä alkoi tuntua jo ETTEI TÄMÄ OLE TOTTA, näen unta, tunnelma nousi kohti avaruutta, maapallo on todellakin hajonnut, pirstotunut ROCK AND ROLLIN räjähdykseen!!! Ja loppunumero PAINT IT BLACK jo pimentyneessä illassa vei johonkin mystiseen paholaismaailmaan, jossa rock and rollin piru lavalla riivasi, piiskasi meitä ROCK AND ROLLIN TAIVAASEEN, punamusta valoseinä välkkyi MICK JAGGERIN takana ja saa koko pimentyneen stadionin punamustaksi, mystiseksi ja rock and rollin maestro näytti että ikä on vain kosmeettinen käsitys tänä päivänä! MICK JAGGER kumppaneineen, koko taustavoimineen ANTOI ELÄMYKSEN, ANTOI USKOA, FIILIKSIÄ, RIKKOI RAJAT!!! Tämä tulee sinkauttamaan minutkin takaisin jälleen ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tielle! MICK JAGGER osoitti että vielä täytyy jaksaa, vielä täytyy rokata!!! Tästä elokuun ensimmäisestä alkaa MAKEA ELÄMÄ ILMAN MAKEAA! On turha yrittää tajota mulle nyt BANANA SPLITIÄ, PARATIISIRANNALLA munkkirinkulaa kahvin kanssa, MICK JAGGER herätti taas minut, pelasti minut täydelliseltä romahdukselta (joka oli jo lähellä)! Nautitaan nyt elokuusta, elokuu on elämyksiä, elokuu on elokuvia ja elämää ja se on ehdottomti ROCK AND ROLL!!!! Ja sen avasi MAAILMAN PARAS ROCK AND ROLL BÄNDI THE ROLLING STONES!!! Ja KESÄKÖ OHITSE kysymykseni tuossa aikaisemmin sai vastauksen liikunta-ammattilaiselta JANNE "El Ninjo" TAIVAISELTA sähköpostin tuomana eilen SANTA DOMINGOSTA Santiago de Guban latinorytmejä raikuvilta kaduilta, "vielä viikko auringon paahdetta ja villejä naisia, saas nähdä kuinka suomipoika selviää"? ELÄMÄ ON ROCK AND ROLL - kiitos siitä!

30.07.07 13.37
KESÄKÖ OHITSE??? Hyvää viikonalkua ystävät ja nettisivuillani vierailevat. Heinäkuun viimeisiä päiviä viedään ja moni sanoo, että kesä on ohi! Mutta ei, ei ollenkaan! Vielä on elokuu jäljellä ja PEKKA POUTA ehtii monta kertaa ennustamaan helteitä ja auringonpaisteisia päiviä. Sitten on tietysti eri asia miten ehtii biitsille ja niistä päivistä nauttimaan. Sillä monilla on tänään paluu konttoripöydän taakse, tälläytyminen pukuun ja paluu arkeen työelämään. Minä joudun jatkamaan vielä shortsi linjalla ja rantaelämää PARATIISIRANNALLA, mun työt kaupungissa alkavat vasta syyskuussa. Tosin käyn stadilla stadin fiiliksiä haistelemassa melkein päivittäin. Viime lauantaina jopa kahdesti. Ensin ihanan MURUNI kanssa pyöräilimme Kauppatorille kahville ja lihikselle, käytiin iltapäivällä kotona syömässä italialaisittain, ajettiin takaisin (autolla) stadiin ja haettiin OSKU KANERVA Hotelli Vaakunan kattoterassi sviitistään kanssamme Espan aurinkoiselle cafe STRINDBERGILLE juomaan parit caputzinot ja kertomaan amerikkalaisesta elämästä Floridasta, eikä hullummalta kuulostanut ollenkaan ja OSKU vakuuttikin minulle, että siellä ne BANANA SPLITIT vasta ovatkin hyviä ja isoja! Eilenkin pyöräilin stadiin cafe REGATTAAN kahville ja uunituoreelle korvapuustille. Olen ihailtavan hyvin pystynyt unohtamaan askeettisen ja kurinalaisen elämäni. Illalla tosin hikoilin vähän KESÄLEIRIN treenaajien kanssa pitäen heille pistehanskoja, joten saatoin sitten vielä ennen nukkumaan menoa syödä pienen UNIUNELMAN eli mansikoita, jäätelöä, kermavaahtoa sekä lisäksi siihen kermavaahdon päälle ripottelin suklaarösseliä, tulipa ihana UNIUNELMA! Tänään oltiin sitten aamulla jo Bembölen Kahvituvassa JYPEN kanssa kahvilla ja syömässä tuoretta pullaa. Aamu siis alkoi herkullisesti! Siinä aamupullaa syödessämme soitti puolalaissyntyinen taiteilijaproffessori, kuvanveistäjä että ystäväni RADOSLAW "Radek" GRYTA mulle pitkästä aikaa ja kertoi tulevasta näyttelystään FORUM BOXISSA jonka avajaiset olisivat ensi viikolla. Kerron että FORUM BOX on jo huolehtinut kutsusta hänen näyttelynsä avajaisiin. Tämän hienon kuvaveistäjän näyttely on siis FORUM BOXISSA Ruoholahdenranta 3:ssa 10.7-2.9 välisenä aikana! Sovimme että tapaamme RADEKIN kanssa ensi viikolla ja kuulen mitä viimevuosina on tapahtunut ja päivitämme ystävyyttämme! Ensi viikolla on myös kahden, sanoisinko SUPER LADYN yhteishankkeen julkaisutilaisuus, siis kirjan julkaisutilaisuus OTAVALLA, ei tuolla taivaalla vaan UUDENMAANKADULLA, kirja kertoo laihtumisesta tai siis laihduttamisesta ja kirja on nimeltään VYÖTÄRÖ TAKAISIN ja nämä kirjoittavat SUPER LADYT ovat RIITTA VÄISÄNEN ja KIKKA ISOVIITA! Minutkin on kutsuttu sinne paikalle VUORISTORATA LAIHDUTTAJAN ASIANTUNTIJAN ominaisuudessa, ehkä jopa antamaan muutaman vinkin kuinka painoa voi nostaa, jos olet jostakin syystä menettänyt kilosi ja kärsit hoikasta ja trimmissä olevasta vartalostasi. Tiedän "lääkkeet" siihen! Niin ja sitten tietenkin tämän viikon keskiviikkona THE ROLLING STONES on Stadionilla ja se vie mut jälleen nostalgian aallonharjoille, ajan taas TYYDYTTÄMÄTTÖMÄNÄ (SATISFACTION) TIETÄ 66 (ROUTE 66) ja näen OSKU KANERVAN jälleen Tunisialaisessa kehässä, OSKUN vasurin joka osuu HABIB GALHIAN päähän, näen itseni makaamassa MALLORCAN PALMA NOVAN rannassa, BROWN SUGAR jyrisee rannan kaiuttimista, on kuuma, on hellettä, kesä jatkuu, HONKY TONK WOMAN....palaan syksyllä takaisin tai ehkä jo aikaisemmin.....Terveisin Harri

26.07.07 14.17
MINÄ ja OSKU!!! Istun jälleen Paratiisirannalla toistaiseksi vielä yksin! On aurinkoinen ja lämmin aamu. Meri on tyyni ja kuuntelen BEATLESIÄ. Vain nostalgian aallot vyöryvät ylitseni, lämpiminä ja ihastuttavina, mutta väkevinä ja vahvoina! Tapasin eilen pitkästä aikaa OSKUN, OSKU KANERVAN. Nyrkkeilykaverini, ystäväni noilta ajoilta kun BEATLESKIN nousi vahvasti tietoisuuteeni! YESTERDAY kappale sopii hyvin juuri tähän paikaan. OSKU KANERVA nyrkkeili sarjaa ylempänä kuin minä ja on minua 5 vuotta vanhempi. Siis nyt 65 vuotta, mutta kunnossa, valppaana kokemaan edelleen elämää, valmiina nauttimaan päivistä joita meille vielä suodaan ja joita on jäljellä. OSKU oli vasenkätinen nyrkkeilijä, joka tarkoittaa oikea kylki edellä nyrkkeilevää. Ja OSKU oli HYVÄ! Uskokaa vain, OSKUSTA voi sanoa HYVÄ! Hän oli hyvin vaikeasti oteltava, arvaamaton kovakuntoinen sekä ehdottoman voitontahtoinen. OSKU on elännyt niistä nyrkkeilyvuosistansa saakka aina nyrkkeilylle! Niin hengessä kuin fyysisestikin. Fyysisesti tarkoittaa nyt valmentamista. Myös kuntonyrkkeilyvalmennusta FLORIDASSA jossa hän on asustanut jo vuodesta 1986 lähtien. Hänellä on tänään niin Suomen kuin USA:n kansalaisuus. Hän valmentaa niin miljonäärejä kuin elokuvatähtiä. Hän on itsekin jo esiintynyt yhdessä USA:ssa tehdyssä elokuvassa. Hän valmentaa myös nuoria jotka haluaisivat rikkaaksi ja kuuluisaksi nyrkkeilyn avulla! Ammattinyrkkeilyn maailma on vain armoton, vain hyvin harvoja onnistaa näiden molempien asioiden saavuttaminen. Oli hämmästyttävää nähdä, hämmästyttävää kokea, että tämä nyrkkeilykaverini, ystäväni OSKU oli edelleen se sama kaveri minkä olen oppinut tuntemaan jo 1960 luvun alkupuolelta. Sama OSKU kaikessa iloisuudessaan, lämpimässä ystävyydessään, muistojen ja elämän rikastuttamana! Olemme tehneet useita nyrkkeilymatkoja yhdessä aina AFRIKKAA myöten, josta näet tässä vierellä kuviakin kun ratsastelemme kameleilla OSKUN kanssa pitkin VÄLIMEREN RANTAA. Olemme kokeneet jännittäviä päiviä, hetkiä valmistautuessamme nousemaan kiristettyjen köysien välistä kehään kohtaamaan vastustajiamme, olemme kokeneet seikkailuja yöllisillä retkillämme matsien jälkeen. Meillä on ollut hauskaa ja oli taas hauskaa tavata OSKU sinua pitkästä aikaa taas eilen. kiitos ystävyydestä OSKU, kiitos monesta hauskasta hetkestä vuosikymmenien aikana, vaikka olemme nähneet niin harvoin viimeisten vuosikymmenien aikana, niin asiat ja muistot säilyvät! Onnellista elämää edelleenkin! Tänään on muuten yllättävän kuuma päivä! Voitte unohtaa tuossa edellisessä kirjoituksessa olevan kehoitukseni ostaa sateenvarjo! Mutta ostakaa jäätelöä ja mansikoita. Me syötiin eilen niitä OSKUN kanssa ja lettuja, OSKUN vierailessa kotonani tapaamassa myös perhettäni ja kun olin sitten ajannut OSKUN jonnekin "maaseudulle" jossa hänen PÄIVI tyttärensä asuu ja kun olin palannut takaisin kotiin soin lisää jäätelöä, mansikoita ja lettuja ja olen saannut varmasti hankittua taas pari kiloa takaisin kuihtuneeseen vartalooni. I COME BACK KILOT!!!! Lämmintä ja onnellista päivää! Harri (joka myös nimellä Harrius Play aikoinaan tunnettin)

23.07.07 22.23
SINGIN IN THE RAIN!!! Kävin tänään ostamassa sateenvarjon. Nimittäin seuraaviksi päiviksi on luvattu sadetta. Rantapäivä on toistaiseksi sivuutettu! Ei sikseen, että minä olisinkaan siitä rantaelämästä niin kovin innostunut. Kunhan nyt siellä välillä pistäydyn päivää viettämässä. Nyt tässä kirjoitellessani ajattelin kun aina sanotaan, "mennään ottamaan aurinkoa", niin voisinko sanoa, "mennään ottamaan sadetta"? Olisikohan siitä joku innostunut? Muistuu ainakin mieleeni legendaarinen elokuva vuodelta 1952, SINGIN IN THE RAIN, jossa GENE KELLY ja DEBBIE REYNOLDS olivat ainakin innostuneen tuntuisia tanssiessaan Pariisin kaduilla! KESÄLEIRIN treenejä sade ei haittaa, sillä KESÄLEIRIN mottokin on "EMME OLE SOKERISTA VAIKKA OLEMME MAKEITA", mutta huh, huh, tuosta MAKEITA sanasta tuleekin mieleeni, että olen erittäin pahasti retkahtanut JÄÄTELÖÖN ja MANSIKOIHIN. Se saa mut tuntemaan omantunnon pistoksen. Hiukan nolostumista, että olen hylännyt askeettisen ja kurinalaisen elämäni noiden edellä mainittujen herkkujen vuoksi! Mutta onneksi mansikka-aika on kohta ohitse. Koko kesä on kohta ohi. Ihanaa tulee syksy. Harmaat päivät ilman iloja ja herkkuja. Vain puurtamista, kulkemista kurinalaisuuden tietä pitkin. Mutta se ei pelasta minua vielä. Kuljen nyt turmion tietä maistellen, herkutellen, ahmien ja jos huomenna kerta sataa niin voin kaikessa rauhassa keskittyä siihen tarvitsematta edes pistäytyä siellä Paratiisirannassa. Voin oikeastaan aloittaa huomenna jo keskittymisen tulevaan elokuuhunkin ja ROLLING STONES konserttiin joka avaa elokuun oikealla ryminällä ja rytmillä! On ollut muuten todella paradoksaallisen hauskaa kuunnella noin 35 vuoden jälkeen - "Hei Harri, sä oot laihtunut"! Oikeastaan ei ole mennyt päivääkään tästä tarkasta huomiosta tänä kesänä! Mutta se on tuonnut nyt viime päivinä mulle selvästi paineita, sillä jos nyt alan lihoittamaan itseäni mun täytyy lihoa nyt salaa, ettei sitä kukaan huomaisi. Laihdutin 20 kiloa 4 kuukaudessa keväällä. Saisinkohan nyt hankittua ne takaisin 2 kuukaudessa? Taidanpa aloittaa huomenna yrityksen. Tarvitsen vain oikean asenteen. Päättäväisen mielen. Tunnen ihan innostuvani asiaan! Otanpa heti hiukan lisää mansikoita ja jäätelöä. Olen täynnä taistelutahtoa! Hyvää heinäkuun loppua ja painavin terveisin! Harri PS. Käykää ostamassa sateenvarjo, jäätelö ja mansikoita.

16.07.07 18.19
RANTAPÄIVÄ! Tänään jo aamuvarhain pyöräilin Paratiisirantaan ja asetin rantatuolini keskelle sen hiekkarantaa. Ranta oli vielä autio. Vain oikealla puolellani makaa hiekalla kaksi lumivalkoista joutsenta. Aurinko on nousemassa vasemmalta puoleltani. Katson edessäni kimaltelevaa merta. Joku yksittäinen mahonkipuinen moottorivene ajelee kohti merta. Lempeä aamutuuli hyväilee pehmeästi. Laitan CD soittimeeni soimaan GIPSY KINGSIN MOSAIQUE levyn. Aurinko alkaa lämmittää. Meren lumoavuus sekoittuu CAMINANDO POR LA CALLE kappaleen kitarasointuihin. Mieleni lähtee purjehtimaan kohti hyvää oloa! Hyvää mieltä! VIENTO DEL ARENA, kitarat, laulu, GIPSY KINGS, olen tänään löytämässä taas sen päivän joka pysäyttää hetken, joka päivittää elämän MOSAIQUE kappaleen myötä! Elämä on kuin mosaiikki teos tuhansine paloineen ja tapahtumineen. Rantapäivä meren äärellä auttaa minua joka kesä päivittämään sen tähän päivään, tämän päivän elämään! Tähän hetkeen! CAMINO kappale ja kitarat, ne koskettavat ja näppäilevät kuin sormet kitaran kieliä, sieluani. Meri edessäni välkehtii kuin timantein päällystettynä. Jokunen poutapilvi lähenee kaukaa horisontista. Tälläisenä päivänä kun tuntuu näin hyvälle joutuu myös kysymään, ansaitsenko sen? En usko että ansaitsen sen. En ole oikeastaan tehnyt mitään sellaista, mitään merkittävää tai huomattavaa, enkä usko että tulen tekemäänkään. Olen vain elännyt hyväksyen oman vailinaisuuteni ja puutteeni. PASSION kappaleen alkaessa soimaan soittaa taiteilija HARRI NORDLING kännykkääni tervehdyssoiton. Niin, elänyt elämää joka pitää sisällään monenlaiset vaiheet, taisteluja, yritystä valloittaa maailma! Pettymystä sen epäonnistuessa, onnea että olen elossa, onnellisuutta että olen saannut sen kokea! Rakkautta, niin sitä. SOY kappale alkaa soimaan. ARI WISKARI soittaa ja keskeyttää extaasini rannalla. Kitarat soivat, aurinko paistaa, hellii sielua. ARI kysyy voisinko tulla puolelta päivin Kaivopuistoon pelaamaan minigolffia, hän ottaisi minut yhteen TV:n URHEILULÄHETYKSEEN jossa kyselisi minulta tämän päivän nyrkkeilystä ja saisin kertoa rakastamastani kuntonyrkkeilystä. Hieno tarjous ARILTA! Hieno mahdollisuus minulle päästä televisioon puhumaan oikeista asioista. Mutta...kitarat, GIPSY KINGS, aurinko, kesän extaasi päivä! En raatsi lähteä. luopua tästä päivästä! Kiitos ARI. Olet kultainen kaveri! Alkaa juuri soimaan VOLARE. Olen oikeassa paikassa meren rannalla! Muutakin väkeä on tullut jo rannalle. ORLANDON LEIJONA saapuu rantaan. MURUNI, ihana nainen, 26 vuotta rakkautta ja välittämistä, tulee myös rantaan. Haen meille kahvit ja rinkulamunkit. Laihdutuskuurista ei ole enään kuin muistikuva. Mutta AH, kuinka hyvälle rinkulamunkit maistuvatkaan! Kuuluu rantaelämään! Niin tämä rantaelämä ja rantapäivä voittaa monen asian ainutlaatuisuudellaan ainakin meikäläisellä. Haluaisin ihan suositella tätä muillekin. Mutta pelkään että tärkeämmät tehtävät, työt, tavoitteet ja unelmat elämässä eivät anna mahdollisuutta tähän! TRISTA PENA alkaa soimaan ja JYPE, JYRKI HÄMÄLÄINEN tulee rantaan. Ja kuulen että Joensuussa tämä DANNYN uusi HYPRIMEDIA, SUPER DVD on saannut loistavan vastaanoton ja DANNY oli jälleen loistava ILOVAARIROKISSA siellä esiintyessään! Iltapäivä on jo pitkällä menossa, mutta päivä on ollut lämmin ja aurinkoinen, meri kimallellut, GIPSY KINGSIEN kappale LIBERTE saa vuoron. Loistava päivä! Kesän päivitys, ajan päivitys tähän päivään, tähän hetkeen! SERANA kappaleen kitarasoinnut tuudittavat minut iltapäivän nirvanaan. Olen vain pieni henkäys päivässä, pieni henkäys elämässä ja tässä hetkessä! Merituuli hyväilee lempeästi. Voiko olla ihanampaa tunnetta? BOSSAMBA kappale jatkaa nirvanaa, pitää mut päivän extaasissa, mikä ihana päivä, mikä ihana elämä, aurinkoa, merta....GIPSY KINGS ja vielä VAMOS A BAILAR....vain pieni henkäys elämää, niinkuin minäkin....saatan palata vielä jonakin päivänä.....hyvää kesää, hyvää ja onnellista elämää, vain pieni hengähdys elämää......HARRI PIITULAINEN

11.07.07 12.10
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 13 Moi hyvät ystävät ja lukijat. Taivas on taas harmaa ja vettä tulee kuin, no jääköön sanomatta. Istun toimituksen terassilla ja katson jälleen täysin autiota Paratiisirantaa, tätä täydelistä harmautta, mutta ei huolta ystävät, näen valoa! Näen kirkkautta! Näen glamouria! Näen toivoa! Sillä vielä eilen illalla, jo myöhäisempänä ajankohtana, toimitukseen pistäytyi minua moikaamaan tuo LEGENDA jo eläessään, tuo entisaikojen armoitettu MEDIARITARI, SHOWMIES, jo lukemattomien menestyskirjojen kirjoittaja viihteestä, artisteista siellä, viihteen tuomista varjoista ja glamourista, menestyksestä ja alamaestä viihteen vuoristoteillä! Niin JYRKI HÄMÄLÄINEN tuli siis toimitukseen moikaamaan ja tuomaan, ja mitä hän toikaan, jotain aivan uskomatonta! Hän toi tuon yhden viihdetaivaamme ehkä ainutlaatuisimman TÄHDEN, ehkä voisimme sanoa SUOMEN ELVIKSEN, mutta joka on ollut huipulla jo1960, 1970,1980,1990, ja 2000-luvulla ja jatkaa yhä valloitustaan ja valloittamistaan, luonollisesti on kysymyksessä DANNY, JOKA ON NYT ENSIMMÄISENÄ SUOMALAISENA artistina tehnyt yhteistyössä POPTORIN kanssa todellisen SUPER DVD:n eli HYBRID MEDIA BOOKIN - CD, DVD ja KIRJA kaikki samassa superpaketissa!!! Kirjan on kirjoittanut JYRKI HÄMÄLÄINEN, DANNYN ja D-TUOTANNON moninaisista vaiheista, pitäen sisällään valtavasti hienoja kuvia ja historiaa menneiltäkin vuosikymmeniltä! Tämä SUPER DVD julkaistaan nyt tulevana perjantaina 13.7 JOENSUUSSA ja sitä tullaan löytämään kauppojen hyllyiltä sen jälkeen! Katsokaa tästä SUPER DVD:stä enemmän DANNYN nettisivuilta www.danny.fi, jotka ovat vertaansa vailla tai POPTORIN sivuilta www.poptori.fi TÄMÄ VARMASTI KIRKASTAA PÄIVÄÄMME! Eikä tässä vielä kaikki. Sain tiedon juuri äsken toimitukseen, että tämä SUUNNISTUKSEN "JERRY LEE LEWIS", suunnistuksen helmi, KIRJAILIJA PEKKA JAATINEN on tullut jälleen kolmanneksi suuressa OUNASRASTIEN MARJAVAARAN osakilpailuissa, edellään vain KOIVURANNAN VILLE ja HIETASEN MARKUS. Hän on uskomaton, ja eikä tässä vielä kaikki. Katsokaa PEKKA JAATISEN nettisivuja http://personal.inet.fi/koti/pekka.jaatinen näette siellä jo nyt AMIN ASIKAISEN kirjan kannen ja tiedoituksen, että AMIN, PEKKA MÄKI ja itse KIRJAILIJA ovat 26.10 Helsingin Kirjamessuilla haastateltavana kirjan johdosta! Ja olen melkeipä varma, että kirjaa voitte ostaa sitten AMIN ASIKAISEN nimikirjoituksella MINNA WALTHERIN EVERLAST-myymälästä HÄMEENTIE 22, josta voitte myös samalla ostaa EVERLAST tuotteita, katso www.everlast.fi osoitteesta enemmän! Tässä nyt tulikin hiukan valoa ja toivoa harmaaseen ja sateiseen päivään pienen tiedoituspläjäyksen kautta ja nyt voinkin alkaa katsomaan tuota DANNYN SUPER DVD:tä!!! Päätoimittaja PÄLVI AURINKOMIELI toimituksen E-MAIL 7paivaa.kesaa@gmail.com

10.07.07 14.24
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 12 Hyvää päivää, saanko Oskarinleikkeen! 70-luvun alussa Ravintola ANITA & HARRISSA kuului seuraavanlainen tilaus lähes päivittäin. HARRI NORDLING oli silloin hoikka, erittäin hyvin ja tyylikkäästi sekä kohteliaasti käyttäytyvä nuorimies. Tänään hän on keski-ikäinen, hiukan vankempi, mutta edelleen tyylikkäästi pukeutuva ja hyvin käyttäytyvä herrasmies! Näiden vuosien väliin mahtuisi varmaan tarinaa yhden kirjan verran tästä herrasmiehestä. Värikkäistä ja tapahtumarikkaista vuosikymmenistä! Hänen pyrkimyksistään löytää oma juttunsa ja paikkansa tässä elämässä! Hän on mies, joka ei jää koskaan paikalleen suremaan, jähmety jalanjäljilleen. Hän on ehtymätön ideanikkari, taiteilija, muotoilija! Jälleen hän yllätti minut tässä eräänä aamuna juodessamme oikeastaan moniin vuosiin yhdessä aamukahvia STADISSA. Nyt hän on ollut kehittämässä UUTTA SAUNA-AJATTELUA! DESING-SAUNAA jonka pehmeät löylyt kutsuvat saunomaan! Ehdottaisinkin että tutustuisitte HARRI NORDLINGIIN webbiosoitteessa www.Finnish-art-gallery.fi sekä tähän uuteen sauna projektiin www.finpartner.fi Löydät sieltä tämän taiteilijan ja muotoilijan, tämän stadilaisen herrasmiehen yhteystiedot halutessasi ottaa häneen yhteyttä vaikkapa vain tutustumisen merkeissä! Minulle tuli tässä vain sauna mieleen, kun istun täällä Paratiisirannan toimistossani yksin, katsellen tuota tuulen tuvertamaa tyhjää rantaa edessäni - nyt olisi sauna poikaa! Vaikka eiköhän tuossa taas lämmintä ole tulossa, kun ovat helteitä luvanneet tulevan tänne Suomeenkin, joten sitten taas Paratiisiranta rokkaa!!! Toivotan teille hyvää tiistai päivää! Päätoimittaja PÄLVI AURINGONPAISTE toimituksen E-MAIL 7paivaa.kesaa@gmail.com LÄHETTÄKÄÄ VAIN ROHKEASTI TIEDOITUKSIA TULEVISTA TAPAHTUMISTA JA TEITÄ ILAHDUTTANEISTA KOHTAAMISISTA KUUMILLA KESÄTERASSEILLA!

06.07.07 8.58
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 11 Toimitus oli saannut kutsun keskiviikkona 4.7 saapua tutustumaan MASA von ELMIN kesäravintolaan SILLI & GRILLIIN ja tutustumaan tämän kesän suosikiannoksiin. Isäntäväki oli loistavassa vireessä. Viehättävä emäntämme oli talven aikana pudottanut kiloja ja se näkyi tämän viehättävän naisen olemuksessa monella tavalla. Toimituksemme oma seurapiiritoimittaja MAIJA MANSIKKAKETO oli ihastuksesta lähes mykistynyt ja soperteli kerta toisensa jälkeen, kuinka hienosti ja tyylikkäästi tuo DIORIN kesäleninki sopi emäntämme PIRKON päälle! Isäntämme MASA von ELM otti meidät vastaan Venetzuelassa teetetyssä vaaleassa kesäpuvussaan, tarjoillen alkudrinkit, pitäen puheen ja toivottaen meidät tervetulleeksi kesän 2007 SILLI & GRILLIN kesäterassille! Kävelimme ensin puutarhassa katsellen ihastuneena lähes trooppisten kukkien ja pensaiden värikästä loistoa! Katselimme upeata kuvakirjaa heidän Venetzuelan matkaltaan, joka oli ollut suuri seikkailu monella tavalla! Dramaattinen lentomatka pienkoneella, josta onneksi selvisivät kuitenkin ehjin nahoin. Saatoimme vain ihmetellä kuinka maailma voi tarjota paljon katsottavaa sekä koettavaa! Toimituksemme taltioi paikkoja, hotelleja, sen että Venetzuelassa on maailman korkein putous! Taisi olla vain vähän vajaa 1000 metriä. Näimme kuvista ja luimme siellä olleista uskomattomista show esiintyjistä galailloissa, Karibianmeren ruokaherkuista pitkissä juhlapöydissä! Mekin siirryimme nyt tämän Venetzuelan "matkan" jälkeen SILLI & GRILLIN kauniisti koristellun kesäterassin pöydän ääreelle. Ja jälkeen 4 tunnin 32 minuutin ruokailun, voin vannoa meidän kaikkien kokeneen kulinaarisen matkan! Uskomattoman herkullisen! Luulen etten enään koskaan tule olemaan sama ihminen, vaan tämä kulinaarinen matka, tulee olemaan aina läsnä syvällä sisimmässäni ja sydämessäni! Voimme vain kiittää jälleen tätä uskomattoman upeata isäntäparia PIRKKOA ja MASA von ELMIÄ runsaasta kestityksestä! Voin myös kuvitella miltä Harrista tämä kuulostaa, hänen viettäessään sitä kurinalaista ja askeettista elämäänsä. En siksi kuvaile sitä kaikkea mitä söimme ja en varsinkaan jälkiruokia, sillä pelkäämme Harrin romahtamista valitsemaltaan askeettisuuden tieltään! Illan aikana MASA von ELM, joka on myös elämän monialainen ajattelija, mietti nyrkkeilystä kysyen, "miksi se on aina varjonyrkkeilyä, miksei se voisi olla aurinkonyrkkeilyä"? Tiedän että tämä kysymys varmasti kiinnostaa myös Harria, sillä hänhän istuu aina mielellään auringossa Paratiisirannassa - aurikonyrkkeilyä, miksei? Toimitus oli saannut myös samana päivänä kuulla että urheilutoimittaja ARI WISKARI valmistautuu jo niin henkisesti kuin fyysisesti ensi Joulukuussa Hawaijilla Honolululussa juostavaan maratooniin! Hän hoitelee Hawaijilaista puutarhaansa tepastellen Hawaiji-shortsit päällänsä, Lei kaulassaan sekä kuunnellen ELVIS PRESLEYN BLUE HAWAII elokuvan ihania lauluja, kirmaten välillä 20 kilometrin lenkille tai tekemään reporttaaseja päivän urheilutapahtumista TV:lle täällä Suomessa! Hän on jo nyt siis ihailtavan keskittynyt HAWAIJIN MARATOONIIN ja luulen että hän puhuu jo Hawaijin kieltä joulukuuhun mennessä ja näin pystyy antamaan siellä onnistuneen maratooninsa jälkeen haastattelut paikkakunnan omalla kielellä! Hyvä ARI! HulahulamaratoonARI! Sitten lisää uskomattomia uutisia Suomesta! Soturit kulttuurin maailmasta jatkavat urheilullisia suorituksiaan! Ensin Rovaniemeltä, jossa suunnistuksen huipulle menossa oleva, suorastaan suunnistuksen ihmelapsi, suunnistuksen JERRY LEE LEWIS, kirjailija PEKKA JAATINEN on jälleen vahvistanut asemiaan suunnistuksen huipulla, ollen tällä kertaa vaikeassa ja vaativassa osakilpailussa 7. Toimitus onnittelee jälleen hienosta suorituksesta! Ja sitten tuo toinen Kulttuurin Soturi, elokuvamaailman tulevaisuuden toivo, kilpa-autoilun musta hevonen, Kokkolassa jo 1960 kiristettyjen köysien sisällä esiintynyt ILKKA "Oscar" ILKARE oli nyt lähellä ensimmäistä osakilpailuvoittoaan Karting-autoilun Tattarisuon kilpailuissa, valloittaen palkintopallilta paikan No 2. Jään odottamaan vesi kielellä sitä ensimmäistä osakilpailu voittoa, jonka kunniaksi olemme (muistaakseni) sopineet sitten syövämme BANANA SPLITIT Kluuvikadun Fazerilla! Tämä saa minut seuraamaan kilpailuja silmä tarkkana ja osakilpailuja ympäri Suomen! Toimitus onnittelee myös tätä toista Kulttuurin Soturia! Toimitus on saannut myös kyselyjä, niinkuin nyt eilen myös sieltä Lapista entiseltä SUOMEN NYRKKEILYLIITON toiminanjohtajalta ja pitkänlinjan arvostetulta nyrkkeilymieheltä MATTI KORKALALTA, joka kysyy, "ONKOHAN SE HARRI PYSTYNYT VASTUSTAMAAN BANANA SPLITIEN KIUSAUKSIA JA PITÄMÄÄN PAINONSA HEPSKUKKUU KILOT PROJEKTINSA AIKANA PUDOTTAMISSA KILO LUVUISSA? No, mitä nyt olen vilaukselta nähnyt Harria Paratiisirannalla, niin ei syytä huoleen -vielä! Ja kuin todisteeksi tästä saamme vielä toimitukseen myöhään eilen illalla lähtyksen (meilin) myös Elämän Soturilta PAAVO "Pena" PENTTISELTÄ, että kesäleirin harjoitukset ovat jatkuneet aktiivisesti ja meilin muutamat kuvat kertovat osoittaen ettei ole Harrin kiloista syytä huoleen - vielä! Joten toimitus aikoo lähettää MATTI KORKALALLE tuoreimmat mahdolliset kuvat todisteeksi - ettei vielä ole syytä huoleen! Tosin olemme kuulleet huolestuttavia juttuja, Stadista kaupungissa, mm. Kauppatorilta, että lihapiirakat ja munkkipossut ovat maistuneet tälle kysessä olevalle henkilölle siellä turhan usein, joten riski on olemassa, ettei elokuu näe enään hoikempaa Harria! Toimitus lähettää samalla myös sydämen lämpöiset terveisensä MATTI KORKALALLE! Lisäksi toimituksemme on saannut kutsun armoitetun BLUES ja ROCK and ROLL miehen PIKKIS KARENIN häihin, tämän miehen, joka on kesät Suomessa ja talvet Espanjassa laulamassa sekä valloittamassa sydämiä karismaattisella persoonallaan, on nyt tullut itse valloitetuksi ja hänen ihana SIRKKANSA on valloittanut hänet lopullisesti ja he menevät naimisiin huomenna lauantaina! Ja koska toimitus on saannut kutsun häihin, hyräilemme täällä "PIENET NUOLET TIENSÄ LÖYTÄÄ ETKÄ PAKOON PÄÄSTÄ VOI, NE LENTÄÄ MIHIN VAIN NE EIVÄT PAIKKAA VALIKOI...PIENET NUOLET EHKÄ SAATTAVAT YHTEEN MEIDÄTKIN.....Ihanaa tuo rakkaus!!! Nyt toimitus vaikenee ja toivottaa teille kaikille hyvää ja aurinkoista heinäkuun jatkoa! Päätoimittaja PÄLVI AURINGONPAISTE E-MAIL 7paivaa.kesaa@gmail.com

02.07.07 22.56
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 10 Hei hyvät ystävät, hip hei ja hurraa, heinäkuun helteet ovat tulossa! Tai oikeastaan ne ovat jo tulleet, sillä onhan jo pari päivää ollut ainakin lähellä hellerajan lämpöasteita! Floridan Emiiri OSKU KANERVA on Suomessa! Ja kuulin luotettavalta taholta hänen vierailleen toisen menestyksellisen ja hyvin tyylikkään entisen nyrkkeilijän ARTO "Artsi" NILSSONIN kanssa MELLSTENIN PARATIISIRANALLA etsimässä Harria. Mutta heillä kävi huono tuuri, sillä tämä MELLSTENIN HYLJE oli käymässä STADISSA, viettämässä stadipäivää ettei ihan "maalaistuisi" näin kesän aikana viettäessään päiviään PARATIISIRANNALLA! Kuulin kuitenkin näiden kelpo entisten nyrkkeilygladiaattoreiden ikuistaneen valokuvaan kiven, jonka juurella kaikki tietävät tämän MELLSTENIN HYLKEEN lojuvan rannalla ollessaan. Miten he onnistuivatkaan tulemaan tälläisena poikkeuspäivänä PARATIISIRANTAAN. Kun sitten Emiiri OSKU KANERVA matkusti viikonloppuna POHJANMAALLE pitämään nyrkkeilytilaisuutta AMERIKKALAISITTAIN piti Harri täällä TOPPELUNDIN NIITYLLÄ nyrkkeilytilaisuutta ESPOOLAISITTAIN ja sai sinne vieraaksi POHJANMAALTA SEINÄJOELTA "Lakeuden Prinssin" HANNU HAAPASALMEN jonka myös "Emiiri" tuntee hyvin. Tämä "Lakeuden Prinssi" HANNU HAAPASALMI kertoi myös toimitukselle että syyskuun puolessa välissä on suuri nyrkkeilyilta SEINÄJOELLA, minne kutsun tulee saamaan myös 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ toimituksen oma urheilutoimittaja RAPE RAPURAPURALLAA, joka sitten aikanaan tekee reporttaasin kyseisestä tilaisuudesta. Sitten toimitus kuuli, että sunnuntai iltana "Lakeuden Prinssi" istui JYRKI HÄMÄLÄISEN ja Harrin seurassa varsin myöhäiseen iltaan cafe MELLSTENIN terassilla ja näytti ilmiselvästi ihastuneelta paikkaan! Niinpä toimitus uskaltaakin toivottaa arvoisat lukijat teidät kaikki vierailemaan jonakin helteisenä heinäkuun päivänä MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN, rokkaamaan JERRY LEEN, LITTLE RICKHARDIN, ROLLING STONESIN, CCR:n, BEATLESIN ja ELVIKSEN musiikin parissa, jota rannan kovaääniset suodattavat rannalle! Ranta heiluu ja keinuu, Paratiisiranta jyrää ja rokkaa, ei kukaan voi ottaa siitä nokkaan, elämä siellä niin svengaa, tule mukaan rannalle hengaa...... Nauttikaa heinäkuun helteistä! Päätoimittaja PÄLVI PÄIVÄNPAISTE Ps. Halutessanne tiedottaa toimitukselle tulevista tilaisuuksista, tapahtumista terasseilta, niin toimituksen E-MAIL 7paivaa.kesaa@gmail.com

27.06.07 11.15
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 9 Tänään laulajatar SADE nousee väkisin mieleeni. Päivä on ihastuttavan harmaa ja sateinen! Rakastan yli kaiken harmaata ja mustavalkoista. Harmaat liituraitapuvut. Väritön ja harmaa elämä. Loistavaa, olen suorastaan syntynyt siihen. On sääli että entisten mustavalkoisten harmaa sävytteisten elokuvien ja TV lähetyksiin keksittiin värit. Hän elää väritöntä ja harmaata elämää. Sehän on lause jota useinkin saattaa kuulla ja mitä ainakin omalla kohdallani haluan lähes päivittäin kuulla ja tuntevani sen omakseni, elämäntyylikseni! Elämää kuin asfaltilla ajaen ilman värillisiä sävyjä, ilman fiilareita, ilman hiilihydraatteja! (lue Banana Split) Tämä päivä on nyt todella loistava mahdollisuus siihen. Aloittakaa nyt uusi väritön harmaa elämä! Mitään tapahtumaton elämä, vailla tulevaisuutta, vailla menestystä, vailla hiilihydraatteja! (lue Banana Split) Tänään voisin hyvin katsoa RACING BULL mustavalkoisen elokuvan, jonka olen tosin saannut hyvin värikkäältä RUBEN "Hurricane"STILLERILTÄ, jota ei ole näkynyt KESÄLEIRILLÄ (nyrkkeily), jossa toinen värikäs persoona JYRKI "Cinderella Man" HÄMÄLÄINEN on jo kovasti harjoitellut, paitsi eilen, jolloin hän oli seuraamassa HARJOITUKSIA ringside paikoilla! Muuten KESÄLEIRIN harjoituksissa oli hyvin värikästä porukkaa joka hiukan vaikeuttaa värittömän ja harmaan elämän täydellisyyttä, johon tietysti kaikki tähtäämme ja jota tavoittelemme! Tänään on siis loistava mahdollisuus siihen! Näin aamu-TV:stä uutisista että etelä-euroopassa mm. Kreikassa on lähes 40 astetta lämmintä ja kuumaa auringonpaistetta! Pelkään kuollakseni että se siirtyy Suomeen, vielä heinäkuun aikana. Tuntuu tänään vaikealta ajatella että joutuisin palaamaan PARATIISIRANTAAN lämpöön ja auringonpaisteeseen ratkiriemukkaan nauravan ORLANDON LEIJONAN ja muiden värikkäiden RANTA KUNINKAALLISTEN seuraan. Se keskeyttäisi tämän juuri löytämäni olotilan! Pelkään kuollakseni että elämässäni vielä tapahtuu jotakin joka suistaa tämän rauhallisen värittömän harmaan elämäni raiteiltaan. Murskaa askeettisen ja kurinalaisen elämäni glamourin ja värikkään elämän syövereihin. En varmasti kestäisi sitä enään! Huomenna yksi värikäs persoona, ex-nyrkkeilijä, EMIIRI OSKU KANERVA saapuu Suomeen Floridasta lomalle! Päivän värittömyys ja harmaus on vaarassa! Pelkään kuollakseni että tämä harmaus on vain väliaikainen ilmiö, joten kehoitan teitä kaikkia nauttimaan nyt siitä koko sydämellänne, antaen harmauden laskeutua mieleenne, se on sittenkin harvinaista! Pelkään kuollakseni että värikäs taiteilija HARRI NORDLING kohta soittaa ja pyytää minua käymään STADIIN, oli nimittäin eilen juttua siitä. Pelkään kuollakseni että joku muukin värikäs persoona, ihminen soittaa toimitukseen ja haluaa kertoa värikkäästä elämästään! Pelkään kuollakseni että joku lähettää värikkään meilin toimituksen sähköpostiosoitteeseen ja kertoo värikkäästi kuinka on tavannut esimerkiksi DANNYN tai PAMELA ANDERSSONIN tai ISTO LYSMÄN mediaritarin Stadin yöelämässä bailaamassa, pelkään todella! Päätoimittaja PÄLVI PÄIVÄNPAISTE toimituksen E-MAIL 7paivaa.kesaa@gmail.com

24.06.07 14.40
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 8 Juhannuksen riemua ja tuskaa! Perjantaiaamuna risteilimme Maarianhaminaan istuen kannella auringonpaisteessa katsellen välkehtivää merta, Turun hienoa saaristoa kahvia juoden ja katkarapuleipiä syöden. Maarianhaminassa käveltiin ja katseltiin juhannusjuhlia kansantansseineen. Syötiin vierassataman hienossa ravintolalaivassa, hyvin tyylikkäässä, sillilautanen. Sitten vielä huomattavasti myöhemmin hotellin terassilla hampurilaisateria yöpalaksi. Aamulla heitettiin lenkki ympäri Maarianhaminaa jälkeen runsaan aamuaterian. Tutustuttiin POMMERN nimiseen entisaikojen suureen museopurjelaivaan ja parin ahvenamaalaiseen tapaan valmistetun PANNAKAKAN, kermavaahdon ja mansikkahillon kera jälkeen, olimmekin saaneet Maarianhaminan kulttuurikierroksen tehtyä ja nousimme laivaan ja paluumatkalle! Laivassa juuri ollessamme syömässä puffetpöydässä, kahden ensimmäisen kalakierroksen jälkeen saan tekstiviestin urheilutoimittaja ja maratoonari ystävältäni ARI WISKARILTA joka kysyy HUR SURRAR DET i ÅLAND? Ja vastaan kertoen että hyvin ja hyvin maistuvasti! Selostaen hiukan buffetpöydän antimia ja saan vielä vastaukseksi urheilukannustavan viestin ARILTA ja hän kehoittaa unohtamaan KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN ja heittäytymään täysin puffetpöydän antimien maailmaan ja ARI lisää vielä viestin jatkoksi, että yksi kilo sinne tai tänne ei merkitse mitään! Ja onhan minulla tiedossa Harrin maankuulu HEPSKUKKUU KILOT ohjelmakin ottaa tarvittaessa käyttöön! Ja tästä ARIN viestistä rohkaistuneena heittäydyin todella koko sydämellä ja sielullani puffetpöydän herkulliseen tutkismusmatkaan ja ylitin jopa itseni, pystyen kuuden eri kierroksen noutomäärään! Tiedän että ARI WISKARI urheilumiehenä ja maratoorarina on tästä innostunut ja voinkin kuvitella hänen jo suunnittelevan dogumenttia meikäläisestä otsikolla "KUUSI VIIMEISTÄ KIERROSTA"! Ja ARI, se viimeinen kierros täällä laivalla oli jäätelöä, vadelmia, suklaakastiketta (lämmintä), tiramisua (kaksi lautasellista) ja se kruunasi koko jutun ja vielä extrana Tax Freestä sukulakua laatikko ja Marabou suklaalevy ja sen jälkeen parin tunnin unet hytissä olivatkin paikallaan ja kun heräsin palasin jälleen henkisesti KURINALAISUUDEN ja ASKEETTISUUDEN pariin tältä "ruokamaratooniltani"! Kun ajoimme illalla kotiin ja olin viennyt tavarat ja perheeni ylös, ajoin JYRKI HÄMÄLÄISELLE katsomaan odotettua AMIN ASIKAISEN ja SEBASTIAN SYLVESTERIN välistä EM-titteliottelua TV:stä! Se ei päättynyt ihan niinkuin odotin, ihan niinkuin sen matsin ensierät näyttivät. Amin oli jo heti aluksi lyönnyt SYLVESTERIN vasemmalla koukulla luvunottoon ja nopea voitto leijui jo ilmassa! Mutta nyrkkeily ei olisi nyrkkeilyä, jos ei tämän kaltainen dramaattisuus kuuluisi asiaan. Jossa kaksi "GLADIAATTORIA" huippukunnossaan ottaisi mittaa toinen toisistaan! En halua alkaa analysoimaan tätä matsia, ruotimaan olisiko voinnut tehdä niin tai näin, olen varma että sitä käydään ihan tarpeeksi. Olen myös varma että PEKKA MÄKIKIN käy sen vielä perusteellisesti läpi AMININ kanssa. Ratkaisun hetki nyrkkeilyssä on aina dramaattinen! Jos se päättyy suosikkisi, etukäteenkin ennakkosuosikiksi asetetun kohdalla tappioon - se kirpaisee - se koskee - se saa pettymyksen tunteen! Tämä oli AMIN ASIKAISEN ensimmäinen tappio ammattilaiskehässä, euroopanmestaruus tittelin menetys vastustajalle, jolta sen myös valloitti ja voitti! Tämä on varmasti "musta tunneli" jonka läpi AMIN joutuu nyt henkisesti kulkemaan ja sieltä uudelleen nousemaan. Itse toivon AMINILLE voimia, tahtoa siihen - oli se sitten taas kehään nouseminen tai mikä tahansa muu elämän alue! Tälläisellä hetkellä haluaisin olla "taikuri" joka voisi pyyhkäistä tämän päivän pois, antaa voimia, antaa tahtoa, antaa iloista ja hyvää mieltä tälle YHDELLE LOISTAVIMMISTA GLADIAATTOREISTA JOKA ON MEIDÄN SUOMALAISESTA KEHÄSTÄ NOUSSUT TÄLLE EHDOTTOMALLE JA VAATIVALLE HUIPPUTASOLLE! Hän on nostanut nyrkkeilyn kiinnostuksen ja innostuneisuuden jälleen huipputasolle Suomessa - olemme paljossa kiitoksen velkaa siitä AMIN ASIKAISELLE GLADIAATTORI MESTARILLE, joka niinä hetkinäkin, kun eilen kehässä aika ja paikka hukkuivat, hoiperteli suuntavaiston kadottaneena, halusi jatkaa taistelua.....AMIN ASIKAISEN SUURI TAISTELIJAN SYDÄN EI ANTANUT SILLOINKAAN PERIKSI - kaikkea hyvää toivottaen ja edelleenkin ihaillen!!!! Päätoimittaja PÄLVI PÄIVÄNPAISTE E-MAIL 7paivaa.kesaa@gamil.com

19.06.07 13.11
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 7 Eilen istuessani rantatoimistostossani harmaassa päivässä, sateen ropistelessa sen olkikattoon ja katsoen edessäni aukeavaa autiota hiekkarantaa ja näen vain parin joutsenen uivan meressä. Paratiisiranta näyttää hylätyltä ihan niinkuin minäkin. Olemme kuin kaksi luonnon luomaa ja hylkäämää - autio ranta ja autio sielu! Sen autiuden keskeyttää kun sähköiseen postilaatikkooni kopsahti viesti Keravalta! SONJA "The Bomber" HOFFMAN on sen lähettänyt! Ja hän kertoi juuri leiponeensa raparperipiirakkaa! Jokainenhan meistä tietää kuinka hyvältä tuore raparperipiirakka maistuu. Ja jos siinä on vielä mukana muutama pallo vanhanajan vanilja jäätelöä sekä kermavaahtoa, niin maku senkun paranee. Raparperihan on yksi luomakunnan vanhimmista tuotteista. Jos en väärin muista, niin aikoinaan oli jo RAPARPERIMAAKIN olemassa! Jo intiaanit aikoinaan Amerikassa viljelivät ja hyöty käyttivät raparperia monella tavalla. Muinaiset KREIKKALAISET tunsivat raparperin salat. Kerrotaan että Antiikin Kreikan HERCULES olisi saannut suunnattomat voimansa raparperista! Yhdellä Ruotsin kuuluisimmista aatelissuvuista, HOFFMANNEILLA on sukuvaakunassaan RAPARPERI RITARI ja LUDVIG HOFFMAN olisi tarinan mukaan aikoinaan rikastunut suunnattomilla raparperi viljelmillä ja viennyt laivalasteittain raparperiä Ranskaan, RANSKAN HOVIN suureksi herkuksi. En ole tullut kysyneeksi, olisiko SONJA sukua tälle kuuluisalle LUDVIG HOFFMANILLE ja näin jälkeläisiä RUOTSIN AATELISTOSTA? Mutta sen tiedän että kaikki KERAVALLA tietää hänen uskomattoman piirakan leipomis taitonsa ja himoitsevat suorastaan hänen piirakkaansa! Ehkäpä mekin saamme vielä jonakin päivänä hänen reseptinsä tänne 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ nettisivuille ja pääsette kaikki toteuttamaan tämän RAPARPERIUNELMAN tekemistä! Ai, ai, raparperipiirakkaa, vanhanajan vanilja jäätelöä, kermavaahtoa - taidan lähteä käymään Keravalle....Tänään sitten jo aurinko palasikin niinkuin myös elämäkin Paratiisirantaan. Lokit huutelivat kutsu huutojaan kavereilleen. ORLANDON LEIJONA asteli äsken rantaan ja asettui RANNAN KUNINKAALLISELLE osastolle. CINDERELLA MAN rantautui myös! On luvattu jälleen aurinkoisia päiviä. JUHANNUS; uudet perunat, kalapöytä kaikkine herkkuineen ja sörsseleineen, yötön yö - taidan purjehtia MAARIANHAMINAAN JUHANNUKSEKSI! Siellä on SUOMEN PARHAAT JUHANNUSJUHLAT ja maistuvat! Toivotankin näin, ennenkuin nostan purjeet, teille kaikille lukijoille HYVÄÄ JA HAUSKAA JUHANNUSTA, MYÖTÄISIÄ TUULIA KESÄÄN ja ennenkaikkea MAISTAKAA RAPARPERIPIIRAKKAA!!!! Päätoimitaja PÄLVI PÄIVÄNPAISTE toimituksen E-MAIL 7 paivaa.kesaa@gmail.com

15.06.07 15.46
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 6....Hyvää päivää hyvät lukijat! Näissä kesäpäivissä on yksi paha vika - ne menee liian nopeasti. Tuntuu kuin ei oikein ehdi mihinkään mukaan. En ole tänne toimitukseenkaan ehtinyt sillä olen ollut niinsanotusti "kentällä" metsästämässä aiheita joista kertoa. Tai siis mun olisi pitänyt tehdä niin, mutta kun olen juuttunut tänne Paratiisirantaan rantaelämän ja sitä sivuavien ilmiöiden pariin. Niin, tunnustan suoraan, en ole ehtinyt juttujakaan metsästämään ja kun toimitajatkin MAIJA MANSIKKAKETO ja RAPE RAPURAPURALLAA ovat lomalla, olen ihan pulassa. Onneksi tänne toimitukseen on tullut maailmalta viestejä ja uutisia! OSKU KANERVA, Floridan Emiiri on tulossa Suomeen 28.6 ja on kuukauden täällä! Voitte lähettää tänne toimitukseen viestejä hänen tapaamisestaan, vaikka tiedän että hän on kiireinen, täynnä energiaa ja hänellä on satoja ystäviä keitä täytyy tavata ja jotka haluavat tavata hänet. Voimme kuitenkin välittää toiveenne hänelle teidän tapaamisestanne. Toimitus toivottaa jo nyt Emiiri OSKU KANERVAN tervetulleeksi Suomeen lomalle, jos vaikka en taas ehdi toimitukseen pistäytymään Paratiisirannan rantaelämän tuoksinasta! TARJA LEHTINEN Göteborgista lähetti myös terveisensä ja kertoi voivansa erinomaisesti ja sain kuulla samalla että Harrin Ex-promoottori, ystävä ja super liikemies BERTIL KNUTSSON on edelleen myös täydessä vauhdissa ja jatkaa maailman valloitustaan eri maailmanosissa, Eurooppa, Kiina, Afrikka, Amerikka, bisneksen merkeissä! Teräksinen mies tuo BERTIL KNUTSSON! TANJA "Mexico" NENONEN lähetti viestin KÖLNISTÄ jossa oli työmatkalla ja kertoi vierailleensa kuuluisalla BAIJER-LEVERKUSENIN jalkapallopyhätössä ja varjonyrkkeilleensä siellä 10 erää LEVERKUSENIEN pelaajien ihmetellessä tätä sorjaa vaaleaa blondia joka varjonyrkkeili heidän hienolla stadionillaan! Olen muuten kuullut, että Harrikin nyrkkeili aikoinaan MALMÖN jalkapallostadionilla, missä JARI LITMANEN pelaa nyt futista, mutta sitä ei ihmetellyt silloin kukaan. Tapasin myös tässä yhden kerran kaupungilla hätäisesti käydessäni jo aamuvarhaisella loistavan persoonan ja taiteilijan HARRI NORDLINGIN vanhan OLD BAKERIN kulmassa tupakalla ja hänellä oli jälleen uusia virityksiä, joista lupasi tiedottaa lähiaikoina toimitukselle. Terveiset olivat myös tulleet stadilaiselta NOUSEVA nettisivujen MARKKU POUTASELTA - maalta, jostakin Itä-Suomesta, jostakin Joensuun tiennoilta, se taitaa olla jossakin todella pitkällä. Mutta hän tiedoitti voivansa hyvin. HANNU HAAPASALMI tiedoitti että on palannut työkomennukseltaan Seinäjoelle takaisin. Ehtiköhän HANNU Tangomarkkinoille? PEKKA JAATINEN, tuo kuuluisa kirjailija Rovaniemeltä, kertoi että on moikaamassa isäukkoaan Raahessa ja potevansa pientä urheiluvammaa, joten tuli pieni tauko suunnistuksen terävimmän kärjen metsästykseen, mutta aikaahan on, PEKKA on vielä nuori mies, mies parhaassa terässään, kuin kukka joka on juuri puhjennut kukkaan ja vitaalisuudesaan lähes pitelemätön - tuo POHJOLAN ROCKY! Ja jos ei voi suunnistaa kilpaa, voi aina suunnistaa kohti valoisampaa elämää, vaikkapa Paratiisirantaan auringon hellimäksi! TOMMI SAARELAINEN Oulusta lähetti tervehdyksensä ja toivotti myös lukijoille aurinkoisia ja lämpimiä kesäpäiviä! Eikös se ollut Oulussa, se Nallikarin ranta? Ei muuta kuin aurinkoisia päiviä TOMMILLE siellä! Juhannus lähestyy ja myös AMIN ASIKAISEN EM-tittelin puolustus Saksassa ZWICLAUSSA ja kaikista viesteistä ja haastatteluista päätellen, MESTARI ON ISKUSSA, LOISTAVASSA FYYSISESSÄ ja HENKISESSÄ KUNNOSSA, taitaa SEBASTIAN SYLVESTER joutua kovemman käsittelyn alle kuin viimeksi, eikä se ollut SYLVESTERILLE kevyttä silloinkaan. Toimitus toivotta onnea MESTARILLE matsiin ja teille kaikille hyviä kesäpäiviä, jättäkää viestejä, terveisiä, tiedoituksia toimitukseen sähköpostiin 7paivaa.kesaa@gmail.com koitan käydä lukemassa taas välillä postia! Päätoimittaja PÄLVI PÄIVÄNPAISTE

07.06.07 14.48
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 5 RAPORTTI PARATIISIRANNASTA! Hyvät ystävät ja lukijat. Istun rantatoimistossani Paratiisirannalla, katselen ikkunasta ulos, taustalla laulaa briljantti kreikkalainen laulajatar HARRIS ALEXIU ihanine kreikkalaislauluineen! Hiukan etelämainen manjaana fiilis painaa päälle. Auringon kirkkaus ja lämpö, meren välkehtivyys tuossa edessäni houkuttaa jättämään toimitustyöt toiseen kertaan. Ajatukseni on vielä hiukan Kreikassa ja ihmettelen oikeastaan vieläkin sitä Harrin Banana Splittien määrää. Mitähän hän nyt oikein puuhailee? Katselen verkkaisesti postia, kirjeitä ja kortteja joita on tullut pinoittain lomani aikana. Tuossa näkyy kortti KIMMO LUJALTA Tukholmasta on ollut Pohjoismaiden Palomiesten Opintopäivillä ja katson kortin kuvaa jossa on ihan viimeistä mallia oleva paloauton kuva. SUVI ja RAULI ovat näköjään lähettäneet Tallinasta kortin, SANTAHAMINAN URHEILUKOMPPANIAN PERINNEYHDISYS on myös lähettänyt kortin ja oikein nettisivujensa osoitteen toimitukselle tutustumista varten. Jos en ihan väärin muista, niin Harrikin taisi palvella armeija aikansa SANTAHAMINAN URHEILUJOUKOISSA. Paratiisirannan rantaelämä on alkamassa. JYRKI HÄMÄLÄINEN on jo parina päivänä nähty istumassa rannalla. Olen kuullut, mutta en vielä nähnyt, että Paratiisirannan Prinsessa OUTI ALANENKIN olisi jo palannut rantaelämän pariin. ORLANDON LEIJONA ja HERTTUA ovat ilmeisesti vielä muualla maailman kansainvälisillä rannoilla, mutta epäilen heidän pian rantautuvan Paratiisirannalle kesän viettoon! Urheilurintamalla ei voi olla tuntematta positiivista sykettä TEEMU SELÄNTEEN ja hänen joukkueensa taistelusta ja STANLEY CUPIN voitosta! Niinkuin myös posittivisia tuntemuksia ja fiiliksiä syntyi FUTISJOUKKUEEMME voitosta BELGIAA vastaan ja näin jäi vielä ovi hiukan raolleen EM-karsinnassa, josta voisi vielä livahtaa voittoisien otteluiden jälkeen seuraavaan EM CUPPIIN mukaan! Juuri tulleen tiedoituksen mukaan elokuvamies ILKKA ILKARE on jatkanut "raivokasta" kilpa-autoilua Karting-sarjassa ja välillä ovat autot lennelleet ilmassa, kun on unohtunut painaa jarrua - hyvä ILKKA, ei muuta kuin hanaa ja kurvit suoriksi! Lisäksi kuulin juuri sisään poikenneelta "paikkakuntalaiselta" hänen kertoessa että Harri on aloittanut viime tiiistaina kesäleirinsä ja Toppelundin niityn olleen täynnä kauniita ja kovakuntoisia tyttöjä sekä komeita ja raamikkaita uroksia! Eli silmäniloakin on tiedossa vaikkei niin nyrkkeilystä olisi kiinnostunutkaan, kertoi tämä "paikkakuntalainen", joka oli ollut seuraamassa treenejä! Juuri viimeinen tieto kertoo että OLANDON LEIJONA on palnnut ORLANDOSTA kahvipavun ruskeana, huippukuntoisena ja on kuulemma valmis aloittamaan ilakoinnin Paratiisirannalla! Laitan ORLANDON LEIJONAN kunniaksi Pikku Rikun eli LITTLE RICHARDIN laulamaan.....Napsautan Paratiisirannan kaikki kahdeksan ämyriä päälle.... Paratiisirannan yli vyöryy Rock and ROLL LITTLE RICHARDIN laulamana sekä kiljahduksien säestämänä....LUCILLE...... BAMA LAMA BAMA LOO.....KEEP A KNOCKIN`......Ranta on täynnä väkeä....ensimmäiset parit nousevat ylös ja alkavat rokkaamaan rantahietikolla....ranta heiluu, keinuu, aaltoilee ruskeiden kauniiden vartaloiden vääntelehtiessä Rock and Rollin sykkeessä.....Mellstenin Paratiisirannan ainutlaatuinen säkenöivä PRINSESSA, OUTI ALANEN ilmestyy hiekalle mukaan, pienen pienissä turkoosinsinisissä bikineissä, kuparin ruskeana seuranaan ORLANDON LEIJONA kukkashortseissaan.....Rokki raikaa......JYRKI "Cinderella Man" HÄMÄLÄINEN Twistin virtuoosi, tanssii kahden kaunottaren kanssa..... CC (Claudia Cardinale) ja BB (Brigitte Bardot).... twist kulkee.....JERRY LEE LEVIS jatkaa Rock and Rollin jytkettä.....piano antaa poljennon joka saa tunteen, että irtoamme ilmaan hiekalta....Jengi tanssii ruskeiden vartaloiden muuttuessa kullanvärisiksi hien virratessa vartaloita pitkin.....Cafe Mellstenin ihanat tarjoilijatytöt tiukoissa valkoisissa t-paidoissa ja shortseissa joissa lukee cafe Mellsten kiikuttavat caputzinoja ja drinkkejä aurinkotuoleilla makaaville ja istuville ihmisille.....Ranta keinuu... heiluu.... JERRY LEE laulaa SWEET LITTLE SIXTEEN ja näen uskomattoman näyn.....yhdellä rantatuolilla makaa ihan tummanruskea hyljettä muistuttava hahmo.....hänelle viedään juuri jättisuurta BANANA SPLITIÄ, hän painaa ainakin 120 kiloa - Harri on lihonnut valtavasti....JERRY LEE jatkaa.... ranta svengaa..... kääntyy ylösalaisin....piano on tulessa.... jengi liekeissä......oho, olen nukahtanut, mutta näinkin se voisi olla......tervetuloa KESÄÄN......ROKKAAVAAN PARATIISIRANTAAN!!!! Aiomme nyt mennä koko toimitus mukaan ja herra ties koska taas palaamme toimitukseen.....Nyt rokataan ja otetaan aurinoa...nautitaan elämästä.....on kesä....kesä....kesä.....Päätoimittaja PÄLVI AURINGONPAISTE! Toimitukseen voi lähettää postia, tiedoituksia tapahtumista, tapaamisista ja kohtaamisista kuumilla rannoilla ja terasseilla.....E-mail 7paivaa.kesaa@gmail.com

03.06.07 17.30
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 4 ERIKOISRAPORTTI RHODOKSELTA! Hyvät lukijat 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ internet julkaisu pääsi ainoana ja yksinoikeudella seuraamaan HARRIN 60-vuotis juhlaviikkoa RHODOKSELLA, FALIRAKIN rannalla. Iltoja RHODOKSEN keskustassa, vanhankaupungin historiaa tihkuvien muurien sisällä, huvijahtien täyttämässä satamassa, loistoravintoloiden ja kahviloiden kansainvälisessä tunnelmassa! Ja hyvät lukijat, hiilihydraatteja ei todellakaan vältelty. Asuimme toimituksen kanssa viereisessä hotellissa josta parvekkeelta oli näköyhteys HARRIN asustamaan hotelliin ja sen huoneiston terassille, jonne hän poikkeuksetta ilmestyi kuuden jälkeen aamuisin ihailemaan eteensä avutunutta merimaisemaa ja selvästi tarkkailemaan aamuisen pilviverhon aukeamista ja kiikareilla tarkemmin katsoessamme näimme pannullisen kahvia, läjän croisantteja, hillopurkin, kinkkua, juustoa ja tuoremehua pöydällä hänen edessään! Näimme että hän kuunteli musiikkia ja voimme melkein arvata, ELVISTÄ, DANNYÄ, BEATLESIA, CCR:rää jne. Seuraavaksi näimmekin HARRIN kiiruhtavan jo altaalle varaamaan aurinkotuolit koko perheelle. Kello olikin jo puoli kahdeksan, oli aika aloittaa aurinkopäivä aamu-uinnilla altaassa. Sen jälkeen näimmekin lähes liikkumattoman miehen aurinkotuolilla jälleen musiikkia kuunellen. Ja kun kello oli 9.30 hän siirtyi hotellin rantatavernaan aamun varsinaiselle aamuaterialle aamiaispöytään! Joka oli, vaikka kuinka varovasti sen sanoisin, hyvin hiilihydraatti pitoinen. Noin 45 minuutin ruokailun jälkeen oli luonollisesti vuorossa aamiaislepo ja se näytti keskeytyvän vain välillä altaaseen pulahtamisen myötä tai puolen vaihtoon, selältä makuulta vatsalleen makuulle! Kuin viritettynä päivän aikatauluun hän lähti kävelemään kello 13.00 edessään aukeavan merenrannan viiden kilometrin matkaa rannan toiseen päähän caputzinolle ja munkkirinkuloille, joudun paljastamaan - siis munkkirinkuloille! Hän kävelee takaisin FALIRAKIN kaupunginosan läpi takaisin altaalle uimaan ja seuraa noin tunnin liikkumattomuus ja on aika HARRIN perheineen siirtyä iltapäivän ruokailuun johonkin läheiselle rantatavernaan, joita tuntui riittävän FALIRAKIN rannalla. Tarkkailemme sivusta huomaamattomasti mitä he aterioivat, KREIKKALAISTA SALAATTIA, MUSSAKAA, SUVLAKIA, TÄYTETTYJÄ TOMAATTEJA, KREIKKALAISIA LIHAPULLIA, leipää, vettä, limsaa ja viiniä ja jäkiruoaksi poikkeuksetta päivän ensimmäinen BANANA SPLIT caputzinon kera. Joudun todellakin paljastamaan ja sanomaan tämän - päivän esimmäinen BANANA SPLIT! Sen jälkeen vuorossa oli jälleen lököilyä uima-altaalla ja olimme havaitsevinamme, että tämä 60-vuotias mies vaipui jonkinlaiseen horrokseen nappikuulokkeet korvillaan ja "eväkään" ei värähtänyt tuntiin! Päivä oli jo siirtynyt pitkälle iltapäivän puolelle, kun hän poistui hotellinsa huoneistoon, eli kello 17.30! Kello 18.00 hän ilmestyi jälleen huoneistonsa terassille suihkun raikkaana, kahvia mukanaan ja kirja jota hän selvästi keskittyi lukemaan ja välillä ihailemaan terassilta aukeavaa merimaisemaa. Kello 19.30 lähti HARRI perheineen bussilla RHODOKSEN keskustaan kävelemään kaupungille ja syömään ja nyt on pakko jälleen tehdä paljastus ja paljastaa, nyt olikin ruokailussa raskas arsenaali siihen päiväruokailuun verrattuna. Kreikkalainen salaati kuului luonollisesti tietysti alkuun, mutta sitten olikin vuorossa PIPPURIPIHVI ranskalaisten perunoiden kanssa, monta lasia Coca Colaa ja jälkiruoaksi - tietysti - caputzino ja BANANA SPLIT se päivän toinen! Lisää kävelyä kaupungissa, vanhassa kaupungissa, Ellin rannassa, Tuulisessa rannassa ja sitten taxilla hotellin takaisin ja siellä hotellin loistavaan cafe MAMAS:in terasille jossa tarjoilijat jo iloisina huudahtavat "HELLO MY FRIEND, CAPUTZINO - BANANA SPLIT! Ja päivän kolmas BANANA SPLIT on tosiasia! Ymmärrämme hyvin tämän HARRIN päivärytmin jota seurasimme viikon ajan, vuoroja vaihtaen, koska meidän oli myös välillä hiukan vedettävä henkeä, lepäiltävä. Niin, olin sanomassa että ymmärsimme pohtiessamme toimituksen kanssa tätä päivästä toiseen toistuvaa ASKEETTISTA ja KURINALAISTA ELÄMÄÄ HARRIN kohdalla, sillä hänhän on tottunut jo nyrkkeily aikoinaan vaativaan ja askeettiseen elämäntapaansa ilman mitään huvituksia ja nytkin viimeisen puolen vuoden aikana HEPSKUKKUU projektinsa myötä tuo kurinalaisuus ja askeettinen elämäntapa on selvästi HARRIN TOINEN LUONNE! Josta hän harvoin poikkeaa. Tämä PERÄÄNANTAMATTOMUUS näkyi selvästi tämänkin viikon aikana jolloin meillä oli ilo seurata tätä ASKEETTISUUDEN ja KURINALAISUUDEN tietä kulkevaa kuusikymppistä! Toimitukseen on virrannut koko viikon ajan runsaasti onnitteluja välitettäväksi HARRILLE! Lupaamme välittää ne ja tiedämme HARRIN olevan niistä kaikista otettu ja KIITOLLINEN YSTÄVYYDESTÄ! On hienoa nähdä kuinka valtavan laaja ja monitahoinen oli ystävä joukko joka muisti päivänsankaria jolle elämä on ollut kaikkine kokemuksineen aina suuri juttu! Saimme tähän lopuksi vielä 60-vuotis runon HARRILTA; "OONHAN VAIN MIES JOLL ON YMMÄLLÄ PÄÄ.....VILAHTANEET OVAT VUOSIKYMMENET NÄÄ....VAAN ROKKI EDELLEENKIN RAIKAA....ELVIS LAULAA TUTTI FRUTTIA, DANNY TUULENSUOJASTA JA PIILOPAIKASTA.....VASEN, VASEN, LYÖNNIT MUN TAKOO SÄKKIÄ.....ONPAS VUODET MENNEET ÄKKIÄ....MUT KUITENKAAN EN MÄ PAIKALLE JÄÄ....ELÄMÄ ON OLLUT TAIKAA.....KUN ON JATKUNUT NÄIN KAUAN AIKAA....JA EDELLEEN ROKKI SOI RAIKAA! Parhaimmat terveiset kaikille lukijoille, päätämme raportin tähän. Päätoimittaja PÄLVI PÄIVÄNPAISTE sekä erikoistoimittajat MAIJA MANSIKKAKETO ja RAPE RAPURAPURALLAA toimituksen E-mail 7paivaa.kesaa@gmail.com

18.05.07 14.26
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 3. Olin tuskin saannut 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ kakkosen ulos (nettiin), kun posti toi toimitukseen paketin Tampereelta. HARRIN nyrkkeilykaveri SEPPO PORVALI ystävä jo vuosikymmenien takaa, lähetti HARRILLE 60 vuotispäivän onnitteluksi hienon, upean, englanninkielisen kirjan joka kertoi hävittäjälentäjästä sekä MARSKIN RITARISTA HASSE WINDISTÄ, sotavuosista 1939-1944, Kirjan nimi on ACE EAGLE! Lupasin välittää sen HARRILLE ja tiedän että hän ilahtuu - ystävä vuosien takaa muistaa! Minäkin olen kuullut tästä SEPPO PORVALISTA ja näytösottelu kiertueista ehtymättömine vitseineen joita SEPPO kertoili aamuyön tunteina kaveruksien ajaessa takaisin kohti stadia keikkapaikoilta. Erä poikineen on mahtunut HARRIN ja SEPONKIN välille ja yhdessäoloon! SEPPO PORVALI on arvostettu sotakirjojen kirjoittajana ja muutakin kirjoitustuontantoa mahtuu paljon ammattimaisena toimitajana kohta 40 vuotta toimineen KIRJAILIJAN ja TOIMITTAJAN uraan. Tuntuu uskomattomalta, kohta 40 vuotta! Mutta SEPPO aloittikin jo hyvin nuorena poikana uransa. Samaan aikaan kun SEPON paketti saapui toimitukseen soitti tuo MARATOONARI ja URHEILUTOIMITTAJA ARI WISKARI ja sopi sen merenranta terassi päivän kanssani. Toimitus sai myös toisen viestin Tampereelta KUNTONYRKKEILYSEURA VAPAA-AJANVIETTÄJIEN innostuneelta ja ahkeralta nyrkkeilymieheltä URPO "Upi" ALASELTA ja hän viestitti lämpimästi KUNTONYRKKEILYN tarpeellisuudesta ja hyödystä nyrkkeilylle. Ja UPI on oikeassa! Kaikki työ mitä tehdään nyrkkeilyn parissa, jokaisen työ, jokaisen innostus tai harrastus, pitää lajia myös esillä ja luo innostusta taas eteenpäin. HIENOA UPI! Sitten istuin tässä yhtenä aurinkoisena aamuna 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ toimituksessa cafe MERENNEIDOSSA, sen meriterassilla, välkehtivän meren äärellä kuunnellen SYLVIE VARTANIN loistavia lauluja, kun saan yllättävän tiedotuksen Rovaniemeltä. Ounasvaaralla on jälleen (15.5) olleet suuret suunnistuskilpailut ja tämä suunnistuksen uusi komeetta "NEULANISKAKANDIDAATTI" POHJOLAN ROCKY, KIRJAILIJA PEKKA JAATINEN oli nyt sijoittunut 3. jättäen taakseen mittavan joukon kilpailijoitaan! Hän on selvästi lähestymässä pohjoisen suunnistuksen huippua! Hän on tulevaisuuden mies! Toimitus onnittelee jälleen POHJOLAN ROCKYA ja pahoittelee ettei toimittajamme RAPE RAPURAPURALLAA ollut taaskaan paikalla, tai ei ehtiny paikalle kilpailuihin mennessä. Sillä stadilaisena joka ei vielä ole käynnyt kehä kolmosen ulkopuolella, hänen suuntavaistonsa petti pahasti. Ja hän lähetti tekstiviestin jostakin Lappeenrannan suunnalta ja tekstitti jotakin helluntaiheilasta! Olemme todella pahoillamme sillä POHJOLAN ROCKY olisi ansainnut paremman ja tarkemman raportin tästä lähes virheettömästä suorituksestaan! Toimitus sai myös yllättäen postia yhdeltä Suomen kaunneimmalta naiselta. Itseasiassa hän olikin oikein virallisesti kaunein vuonna 1978, kun hänet kruunattiin MISS SUOMEKSI. HÄN, siis SEIJA PAAKKOLA-KUUSINEN lähetti kutsun välitettäväksi HARRILLE, jossa toivotettiin hänet tervetulleeksi HALTIALAN TILALLE, jonka PEHTOORINA SEIJAN mies JARI KUUSINEN toimii. Siellä olisi MOOTTORIPYÖRÄ KERHO 69:n PAKILAN MOTORISTIEN KIRKKOPYHÄ tilaisuus! Moottorikerhon nettisivut löytyvät www.mp69.fi osoitteesta. SEIJA oli jostakin kuullut että HARRI olisi prätkä ihmisiä. Mutta se ei nyt ihan pidä paikkaansa, vaikka HARRI on nähty todellisen PÄRRÄMIEHEN JONE KRIGSHOLMIN kanssa cafe SUCCESISSA Korkeavuorenkadulla pullaa syömässä, olisivatko pojat sitten kovasti "päristelleet" pullaa syödessä tai sitten on lähtenyt liikkeelle huhu, kun on nähty HARRI polkemassa MONARK polkupyöräänsä kohti Kaivopuiston cafe CARUSELLIA, että olisi kai syytä hänen liittyä johonkin moottoripyörä kerhoon! Toimitus kiittää viehättävää ja ihanaa SEIJAA viestistä ja ehdottaa lukijoille tutustumista HALTIALAN TILAAN nettiosoitteessa www.wanhapehtoori.com ja sitten vaikka vierailemaan siellä perheen pienempienkin kanssa ja vaikka moikkaamaan SEIJAA! Toimitus sai myös vinkkiä samana päivänä että HARRI on nähty siellä cafe CARUSELLIN terassilla Suomen ammattinyrkkeilyn kansainvälisen kehä- ja arvostelutuomarin ESA LEHTOSAAREN kanssa ja ilmeisesti eurooppalainen ammattinyrkkeily sai päivityksen ESAN kautta, joka álkaa olemaan nykyisellään aina siellä missä nyrkkeilyssä tapahtuu ja kehän äärellä oikeutta jakamassa. Euroopan ottelupaikat, promoottorit ja nyrkkeilijät ovat tulleet tutuiksi ESA LEHTOSAARELLE! Tähän ihan lopuksi haluan kertoa että seuraava 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ ilmestyy 4.6 jolloin olemme sitten siirtyneet virallisesti kesän puolelle! SE miksi tämä ilmestyy jo tänään on kun koko toimitus on juuri siirtymässä lentokoneeseen lentääkseen viimeiseen koulutustilaisuuteen terassi ja rantaelämästä ennen kesää täällä Suomessa! Saimme kuitenkin vielä lentokentällä HARRILTA pienen haastattelun poikasen lukijoille, HARRIN ystäville ja tutuille! Aloitimme haastattelun tutulla kysymyksellä, miltä nyt tuntuu, olet kohta 60 vuotias? "Uskomattomalta, elämä on mennyt niin nopeasti ja vaikka olen yrittänyt taltioida sitä sydämeeni, kirjojen kansien väliin, arkistoida sitä mieleni sopukoihin, tuntuu kuitenkin kuin kaikki olisi tapahtunut eilen ja kuitenkin elämää on ollut jo näinkin useita vuosikymmeniä. Monenlaisia vaiheita, monenlaisia ihmisiä. Nyrkkeily on ollut syntymäpäivästäni saakka mukana, enemmän tai vähemmän, mutta se on ollut aina mukana! Nyrkkeilykaverit jotka elivät silloin kanssani noita aikoja jolloin itsekin kiipesin kiristettyjen köysien välistä kehään, ovat säilyneet mielessäni ja sydämessäni. Olen koittanut muistaa ja kertoa heistä kirjoituksissani. Ihmisiä joita olen tavannut elämäni aikana ajattelen kiitollisin tuntein. Olen saannut paljon ystävyyttä ja rakkautta osakseni! Aina elämä ei ole mennyt ihan unelmieni mukaan ja olen joutunut funtsimaan tätä elämääni paljon, omaa puutteellisuuttani, vailinaisuuttani, mutta missään vaiheessa en ole voinut olla tuntematta onnellisuutta edellä kerrotuista asioista. Ja olen hyvin usein sanonutkin - ilman tuskaa ei voi tuntea sitä onnellisuutta! Ja olen tänä päivänä hyvin onnellinen elämästä, perheestäni ja siitä että olen saannut elää - olen siitä kiitollinen teille kaikille hyvät ystävät - KIITOS! Toimitus kiittää myös haastattelusta ja kiirehtii koneeseen toivottaen kaikille hyviä ja onnellisia päiviä! Palaamme taas sitten 4.6! PÄÄTOIMITTAJA PÄLVI PÄIVÄNPAISTE E-MAIL 7 paivaa.kesaa@gmail.com

14.05.07 10.05
7 PÄIVÄÄ KESÄÄ No 2 Uusi internet julkaisu 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ sai heti hyvän vastaanoton laajalti ympäri Suomen tai pitäisikö sanoa pitkälti yli Suomen, kun toimitus sai Rovaniemeltä ensimmäisen tiedoituksen tuolta POHJOLAN ROCKYLTA PEKKA JAATISELTA. Hän kertoi kirjan EUROOPAN MESTARISTAMME AMIN ASIKAISESTA odottavan vielä paria matsia lisää. Joten niinpä me kaikki odotamme "kieli pitkällä" niin näitä AMININ seuraavia matseja kuin kirjaakin! Ja seuraava AMIN ASIKAISEN matsi onkin jo nyt tällä viikolla 18.5 perjantaina HELSINGIN URHEILUTALOLLA, jossa on ilta nimeltään BOXING NIGHT! Tämän lisäksi, että PEKKA JAATINEN on entinen nyrkkeilijä ja ROVANIEMEN REIPPAAN kasvatti ja nykyinen menestyksekäs KIRJAILIJA, on hän TULEVAISUUDEN SUUNNISTAJA, josta tuli jo esimerkki hänen sijoittuessaan 8.5 OUNASVAARAN suuressa suunnistuskilpailuissa 12. yllättäen kaikki asiantuntijat upealla suorituksellaan ja saaden lempinimen "NEULANISKAKANDIDAATTI"! Toimitus tulee lähettämään jatkossa urheilutoimittajansa RAPE RAPURAPURALLAAN seuraamaan "NEULANISKAKANDIDAATIN" edesottamuksia paikan päälle. Toimitus onnittelee POHJOLAN ROCKYA! Sen sijaan MIKA LEHTONEN, jonka tiedän HARRIN ystäväksi sekä nyrkkeilyoppilaaksi jo vuosien takaa tiedoitti : "MERELLE"!!! Hän kertoi LUXUS PURJEVENEIDENSÄ olevan valmiina purjehdukseen vaikka maailman toiselle puolelle ja miettiessäsi tätä, käy katsomassa MIKAN nettisivuja www.elamaonpurjehdus.fi niin varmuudella purjehdus innostuksesi saa lisää innostusta! Toimittajamme (se viehättävämpi) MAIJA MANSIKKAKETO tarjoutuikin jo halukkaaksi purjehdusmatkalle tekemään purjehdusreporttaasia ja sanoi vielä jotakin, ETTÄ PÄÄSISPÄ SEN MIKAN KANSSA IHAN KAHDEN!!! Sitten yhtenä päivänä TAPIOLAN HEIKINTORILLA olessani asioitsemassa pistäydyin TAPIOLAN TORILLE torikahvilaan kahville ja koin yllätyksen! Vanha isäntä oli vaihtunut uuteen, mutta tutustuimme parissa minuutissa uuden isännän KLAUS MAHLAMÄEN kanssa ja karjalanpiirakka munavoilla maistui kahvin kera erinomaiselta. Ei muuta kuin kahville KLASUN TORIKAHVILAAN! Sitä vastoin jo varsin pitkänajan TORIKAUPPIAS ANTERO KETONEN, jonka tunsin jo TÖÖLÖNTORIN ajoilta 1970 luvun alusta ja silloin sieltä, esimerkiksi HARRIN isäkin YRJÖ PIITULAINEN osti ANTEROLTA niin vihannekset kuin perunatkin! TAPIOLAN TORILLE ANTERO KETONEN siirtyi 1970-luvun jälkipuoliskolla ja kun haluat todella HYVIÄ VIHANNEKSIA ja PERUNOITA ruokaasi - KÄY SILLOIN ANTEROLLA! Sitten kerron vielä ANTERON toisesta puolesta, hän on nimittäin myös pitkänlinjan muusikko ja hänen bändinsä soittaa TANSSIMUSIIKKIA! Joten samalla kun ostat perunat juhliisi voit neuvotella ANTERON kanssa ja tilata bändin JUHLIISI - KÄTEVÄÄ, EIKÖ TOTTA! Anteron pari kappalettakin muistuu tässä levytyksistä mieleeni, AAMUN VALJETESSA ja HEIKKILÄN POLKKA! Sitten tuossa EUROVISIO KILPAILUJEN semifinaali päivänä, päivän aamuna, kun olin käynnyt SNELLMANIN kahviteltalla kahvilla ja syömässä sen ainoan oikean lihapiirakan, lähdin kävelemään rantaa pitkin kohti URSULAA, niin siinä vastaani tulee reippain askelin mies joka lauloi yhdessä EUROVISIO KILPAILUISSA aikoinaan NUKU POMMIIN, mutta joka ei itse ole nukkunut tässä elämässä pommiin, sillä KOJO, TIMO KOJO (esittely kuin James Bondissa) on ollut aina energinen, täynnä ideoita ja kohti tulevaisuutta elävä persoona! Häntä on ollut aina mukava tavata - todellinen STADIN KUNDI!!! No nyt viikonloppunahan EUROVISIOT sitten laulettiin, MM-FINAALI lätkässä pelattiin ja hiukan pettymystäkin koettiin. Minä itse missasin kiekkomatsin, koska kalenterissani luki treenit RUSKIKSELLA - NYRKKEILY, samaan aikaan kun finaali pelattiin. Joten vaikka pidän urheilusta lajista riippumatta, on NYRKKEILY kuitenkin YKKÖNEN - vaikkapa vain treenitkin! Ja täytyy sanoa, että tuntui taas hyvälle, 10 ERÄÄ säkkiä, hiki valui valtoimenaan, vasensuora teki töitä, "tanssin" ympäri säkkiä, vasen, vasen, liikun alta pois vasen oikea, uudelleen vasen oikea....ah, loistavaa ja tästä onkin sitten luonnollista kertoa sitten vielä lopuksi, että toimitus sai terveiset myös FLORIDASTA, jossa oli ilolla vastaanotettu uusi sähköinen 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ julkaisu. Tuo NYRKKEILYMME SUURLÄHETTILÄS siellä, tuo tunnettu EX-VASENKÄTINEN NYRKKEILYMESTARI, tuo joka oli niin "epämiellyttävä" kehässä, mutta niin kovin SYMPAATTINEN sen ulkopuolella! Tuo vasuri, jota kehässä, kiristettyjen köysien sisäpuolella oli kovin vaikea voittaa! Hän joka jätti pitkän listan, niin suomalaisia kuin kansainvälisiäkin nyrkkeilijöitä pettyneenä kokemaansa tappioon yrityksiensä jälkeen. Hän kertoi, että ON TULOSSA SUOMEEN 28.6 LOMALLE, 4 viikon pituiselle vierailulle! Ja hän kertoi, että on antamassa useammankin KUNTONYRKKEILY NÄYTÖKSEN sinä aikana Suomessa! Hän, OSKU "Emiiri" KANERVA, jonka muuten näette siinä viereisissä kuvissa ratsastamassa Välimeren rantaa pitkin HARRIN kanssa ja siinä alakuvassa OSKU tevehtii teitä kätensä heilautuksella! Kuvat muuten otettiin 1965 syksyllä silloin kun nuo nuorukaiset vierailivat TUNISIASSA, samaan aikaan kun Presidentimme URHO KEKKONEN kiipesi siellä palmuun! "Emiiri" OSKU KANERVA päihitti siellä silloin TUNISIAN KANSALLISSANKARIN HABIB GALHIAN, edellisten Olympialaisten mitamiehen ja niinpä URKKIKIN kätellessän OSKUA Suomen Tunisin suurlähetystössä onnitteli OSKUA "HIENOSTA SANKARITEOSTA"! Olisi tietenkin paljon kerrottavaa, mitä olen kuullut, näiden kaveruksien yöllisistä seikkailuista, mutta jo intimiteetti laki kieltää sen! Toivotan kuitenkin koko toimituksen puolesta tämän entisaikojen KEHÄ GLADIAATTORIN LÄMPIMÄSTI TERVETULLEEKSI SUOMEEN 28.6 VIERAILULLEEN!!! Vielä myös kuuluisa MARATOONARI ARI WISKARI, joka on ilmeisesti saapunut viimeiseltä MARATOONILTAAN Hampurista, (jossa muuten myös on vilkas yöelämä, olen kuullut Jyrki Hämäläiseltä) lähetti meilin ja halusi tietää koska menisimme kahville merenrantaan? Ehkäpä ensi viikolla olisi siihen sopivaa aikaa, joten ARI katsopas allakkaa, löytyykö sinulta yhtään vapaata hetkeä - juoda kahvit croisantin kera kanssani ja samalla juhlistaa viimeistä maratooniasi ja kuulen sitten tarkemmin miten se meni? SURAAVA 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ no 3 ilmestyy 21.5 LÄMPIMIN TERVEISIN ja HYVÄÄ VIIKONALKUA! Päätoimittaja PÄLVI PÄIVÄNPAISTE toimituksen E-MAIL 7 paivaa.kesaa@gmail.com

07.05.07 11.52
NYT UUTTA - 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ!!! Hyvät nettisivuilla vierailevat, VIRTUAL BOXINGSTARIN uutisosastolla on tapahtunut NYT UUTTA! 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ sähköinen internet julkaisu on ostanut tämän oikeudet käyttöönsä ja maksanut siitä HARRILLE 100 Banana Splitiä, joten kuuluisan MEDIARITARIN ISTO LYSMÄN ennustus HARRIN painonnoususta takaisin 106:een kiloon ennen tämän vuoden vaihtumista saattaa hyvinkin toteutua jopa aiemminkin! Tämä internet julkaisu 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ ilmestyy kerran viikossa aivan kuin tuo toinenkin 7 PÄIVÄÄ, SUPER TUNNETTU ja SUOSITTU viikkolehti, mutta tämä ilmestyy maanantaisin avaamaan viikkosi! 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ kertoo viikon aurinkoisia kuulumisia, elämää ja rakkaussuhteita auringossa, kohtaamisia julki ja salarakkaiden kanssa sekä kuumimmat uutiset KESÄTERASSIEN HUUMASTA. Nytkin kirjoitan tätä juttua 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ julkaisun kesäkonttorissa CAFE MERENNEIDOSSA, joka on saannut nimensä viehättävistä MERENNEIDOISTA, joita vilisee täällä kesän aikana! Myös urheilu, tottakai, BOXING, FUTIS ynnä muut urheilulajit kuuluvat 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ aiheisiin! Eilen esimerkiksi REAL MADRID voitti erittäin kuumassa matsissa SEVILLAN Espanjan La Ligassa ja Hollantilainen maalintekijäihme RUUD VAN NISTELROOY maaleillaan niittasi voiton REALILLE loistavan keskikenttämiehen GUTIN toimiessa pelillisenä teknikkona! La Liga mestaruus on nyt lähiviikkoina kahden kauppa BARCELONA vastaan REAL MADRID! Viikonloppuna tapahtui myös NYRKKEILYSSÄ kun yksi nyrkkeilyn superotteluista käytiin WBC:n ylemmän välisarjan maailmanmestaruus tittelistä FLOYD "Pretty Boy" MAYWEATHERIN JR:n ja OSCAR "Golden Boy" DE LA HOYAN välillä! Floridan nyrkkeilymme suurlähettiläs "Emiiri" OSKU KANERVA raportoi DE LA HOYAN vasemman suoran pettäneen ja olleen liian passiivisena! Näin "Pretty Boy" voitti ottelun ja säilytti voittamattomuutensa ammattinyrkkeily kehissä! Tässä on ihan pakko kertoa, mikä ei tietenkään tähän liity, mutta sain kuulla että eilen ruskiksella HARRI olisi treenannut tuulipuku päällä runsaasti hikoillen ja lyöden säkkiä 10 erää ja vasen suora teki töitä täydet 10 erää ja painon ollessa harjoituksen jälkeen 75 kiloa! Tämä vain EMIIRILLE sinne Floridaan tiedoksi. 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ julkaisun aihepiireihin kuuluvat luonollisesti myös KONSERTIT, TEATTERIT, ELOKUVAT ja muut kesätapahtumat. SINÄKIN ystävä hyvä, voit osallistua ja lähettää minulle postia ja tiedoituksia tulevista tapahtumista tai kertoa mieltäsi kuohuttavista kokemuksistasi että kohtaamisistasi KESÄN KUUMINA PÄIVINÄ JA ÖINÄ! Lähetä meiliä suoraan tänne CAFE MERENNEIDOSSA sijaitsevaan konttoriin e-mail osoitteella: 7paivaa.kesaa@gmail.com ja heti tiedoituksen voinkin kertoa että ensi lauantaina 12.5 LIONS CLUB järjestää CAFE MERENNEIDOSSA ja MATINKYLÄN RANNASSA HUIMAT KEVÄTMARKKINAT kello 10.00-14.00 aikana! Tavataan rannassa! Erikoisavustajinani tulevat toimimaan kuuluisat kesätoimittajat RAPE RAPURAPURALLAA ja MAIJA MANSIKKAKETO. He liikkuvat KESÄTERASSEILLA, TOREILLA ja TURUILLA rekisteröiden tapahtumia ja ihmisiä kesänvietosta! Nytkin MAIJA MANSIKKAKETO raportoi että yksi maailman kuuluisimmasta leijonista, ORLANDON LEIJONA on ORLANDOSSA viettämässä glamourin ja säihkeen kultaamaa elämää, mutta tietolähteeni mukaan palaa jälleen kesäkuun alkupäivinä MELLSTENIN PARATIISIRANNAN kuninkaalliseen hoviin rannan kuninkaaliseen osastoon päivien viettoon ruskettuneena ja vireänä. Vireänä on myös kuulemani mukaan ollut ORLANDON LEIJONAN hyvä ystävä HERTTUA, viehättävän naisseuralaisen kanssa? Rakkautta ilmassa? MEXICO T tiedotti meilillä olevansa tänään vanhan työnantajansa palveluksessa viimeistä päivää ja lähetti uusia meiliosoitteita toimitukseen! Näillä muutamalla sanalla haluan kertoa ja toivottaa teidät tervetulleeksi 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ päivähörhöilyjen maailmaan, joka ilmestyy siis maanantaisin, avaamaan viikkonne aurinkoisesti, tuoden lämpimiä viestejä, kuumia uutisia kuumista suhteista kesäterasseilta ja rannoilta! 7 PÄIVÄÄ KESÄÄ päätoimittaja PÄLVI PÄIVÄNPAISTE E-mail 7paivaa.kesaa@gmail.com

16.04.07 8.43
KUNTOILUA KUNTONYRKKEILLEN!!! Hyvät nettisivuillani vierailevat. VIRTUAL BOXINGSTAR ja pakinat tarinoineen jäävät nyt pienelle kevät lomalle, mutta palaavat takaisin taas heti kesäkuun alussa uusine tarinoineen! Tiedoituksena nyt kerron, että KUNTONYRKKEILYN KESÄLEIRI 2007 MELLSTENIN PARATIISIRANNASSA järjestetään taas ajalla 5.6 - 26.8 ja HARJOITUSPÄIVÄT ovat TIISTAISIN, TORSTAISIN ja SUNNUNTAISIN kello 18.00 - 19.30! Vain JUHANNUKSENA 24.6 ei ole treenejä! Tulevana kesänä KESÄLEIRI 2007 tarjoaa loistavan mahdollisuuden aloittaa KUNTOILU KUNTONYRKKEILYN parissa ja löytää myös uusi tapa KUNTOILUUN, jos KUNTONYRKKEILY ei ole vielä tuttu harrastus! Tämä sopii niin ALOITTELIJOILLE kuin KONKAREILLEKKIN eikä iällä ole myöskään väliä! Treenit sisältävät pohjakunnon hankintaa, nyrkkeilytekniikan opetusta ja halutessasi myös pudottaa painoa kesän aikana niin HEPSKUKKUU KILOT painonpudotusohjelmani on myös käytössäsi ja autan sinua siinä, niinkuin muutenkin tässä kuntoilussa ja kunnonhankinnassa! Treenien jälkeen pulahdus MELLSTENIN PARATIISIRANASSA mereen ja boxauskahvit CAFE MELLSTENIN terassilla mukavassa seurassa ovat kesänautintoja parhaasta päästä! Jos olet kiinnostunut ja haluat infoa niin lähetä minulle meiliä osoitteeseen harripiitulainen@gmail.com niin saat lisää infoa ja vastaan mielelläni kyselyihin koskien KUNTONYRKKEILYÄ ja PAINONPUDOTUSTA! Hyvää kevättä kaikille! Harri Piitulainen

12.04.07 13.40
MIELIKUVIA!!! Huikeata, kevät tekee vahvaa tuloaan! WSOY:n aamutreenien jälkeen kävelin aamiaiselle cafe Ursulan terassille ja se merellinen näkymä joka aukesi edessäni Suomenlinnan kanssa, auringon hopeoidessa meren välkehtiväksi, näen jo pitkältä lähestyviä laivoja Tukholmasta ja Tallinasta . Olen saannut paljon, kun saan nauttia näistä näkymistä ja vaikka nämä näkymät ovat jo kovinkin tutut, niin ne lumoavat ihan niinkuin nappikuulokkeissani soivat CCR:rän laulut! Ne jyrää aina yhtä melodisina ja mukaansa tempaavina. Tänään muuten HEPSKUKKUU projektini sai vihdoinkin taas jatkoa, pitkä pysähtyneisyyden kausi liikahti taas kilolla ja painoin aamuvarhaisella 77 kiloa! 77 tulee heti mieleen, x siihen väliin ja DANNYN 7 x 7 sävelet soivat päässäni! 17 kiloa on nyt mennyt ja 17 tuo mieleeni tietysti JARI KURRIN pelipaidan numeron ja myös JOKEREIDEN piinaavan tilanteen heidän luistellessaan tänään kolmanteen finaaliotteluun OULUSSA! ARG:n EL Presidento JARI PUHAKKA jännittää tänään KÄRPPIEN puolesta kotona rystyset valkoisina nojatuolin reunaa puristaen ja odottaa KÄRPPIEN varmistavan mestaruuden illan pelissä, mutta JARI, pahoin pelkään ja uskon JOKERIT COME BACK mestaruustaistoon! Kävelen Kaivopuiston rantaa taas kohti Hietalahtea. Tämä reitti on niin kovin tuttu jo vuosikymmenien takaa, mutta sen huikea kauneus ei ole vähentynyt! On joskus ollut aikoja, kun tämä on ollut DEMONIEN KARKOITUSREITTINI, onneksi siitä on KAUAN - taas DANNYN biisi! Voiko mikään olla taas ihanampaa, kesäkin on tulossa, kävelyä pitkin KESÄKATUA - oho, taas DANNYN biisi! Olla STADILAINEN, olen aina ollut STADILAINEN enkä ole muuta halunnutkaan kuin saada elää STADISSA, kokea elämää, kulkea näitä katuja ja rantoja! Se on aina riittänyt mulla! SUSIE-Q soi juuri CCR:rän CD-levyltä, upea biisi. Yllättävää kyllä pystyn selvästi tavoittamaan MIELIKUVIINI välähdyksiä menneiltä vuosikymmeniltä, kuin siivuja kakusta, oh, ei pitänyt ajatella kakkuja sillä nyt PRINCESS TÅRTA nousee väkisin mielikuviini! Pystyn karkoittamaan sen vain laittamalla musiikin soimaan kovemmin, CCR:rän sähkökitarat vinkuvat, vonkuvat ja rämisevät, rummut antavat loistavan kompin, laulu kulkee, TÄMÄ ON ROCK and ROLLIA! Siihen ei koskaan kyllästy, elämään ei koskaan kyllästy, oli sitä sitten vaikka kuinka monta siivua, aurinko, Rock and Roll, ystävät ja rakkaat.....THATS LIFE.....JYRKI HÄMÄLÄINEN soittaa ja sovitaan, tavataan 15 minuutin päästä cafe CARUSELISSA.....Joo, THATS LIFE......

09.04.07 19.51
MITEN TÄSTÄ RYHDISTÄYTYÄ??? Huh, vihdoinkin alkaa pääsiäinen olla ohi! Mietin vain miten löytää takaisin sille ASKEETTISUUDEN TIELLE ja suunnata kulkuni kohti KURINALAISUUDEN LAAKSOA? Olen nyt muutaman päivän vieraillut pääsiäisen HERKKUMAAILMASSA! Syönnyt lammasta, karitsaa ja lohta sen monessa muodossa, monilla eri peruna vaihtoehdoilla, fetasalaatilla, kastikkeilla ja pääsiäislimppuineen! On ollut jälkiruokia monenlaisia! En voi edes mainita niitä, koska tunnen huonon omatunnon viiltävän sisintäni kuin terävä lihaveitsi lammaspaistia. Ja, ah, nuo hyytelöt, minttu, viinimarja, karpalo, on kuin olisin maistellut herkkuja joita en enään muistanut olevankaan olemassa ja nyt tunnen olevani itsekin kuin hyytelöä! Ennen pääsiäistä kuvittelin pystyväni kieltäytymään kaikesta HERKKUMAAILMAN houkutuksista, mutta olin heikko! MITEN TÄSTÄ RYHDISTÄYTYÄ? Tämä on vähän sama kuin lätkässä, kun JOKERIT eilen hävisi KÄRPILLE ja huomenna olisi taas uusi matsi. Täytyy nollata tilanne, etsiä omat vahvuudet, pelata oma peli ja palata vahvempana takaisn peliin! Näin se tapahtuu - JOKERIT palaa voittojen tielle ja minä omalle KURINALAISUUDEN tielleni. Unohdan pääsiäisen, unohdan heikkouteni, huomenna on taas uusi päivä! Joudun jälleen eristäytymään kaikesta seuraelämästä, johon liittyy pienikin mahdollisuus joutua syömään herkkuja. Joudun jälleen keltäytymään kahvila tapaamisista kahviloissa, joiden hyllyt notkuvat houkuttelevia kakkupaloja. Huomisesta palaan siis jälleen ASKEETTISUUTEEN ja KURINALAISUUTEEN! Alan suuntaamaan ajatukseni ja kaiken tahdonlujuuteni tuohon pyrkimykseeni, tuota painotavoitettani kohden, että 30.5 mennessä olisin sitten saavuttanut sen! OLEN PAHAN PAIKAN EDESSÄ! Ei pienintäkään lipsumista enään. Edes ajatuksissani! On unohdettava Kluuvikadun Fazerikin Banana Splitteineen! Toivottava, ettei ystäväni JUHA "Murskaaja" ROSVALL lähettäisi BANANA SPLITIN kuvia kännykkääni, ettei JYRKI HÄMÄLÄINEN ehdottelisi syömään menoa CORLEONEEN TIRAMISUINEEN, ettei JONE KRIGSHOLM ehdottaisi vain menoa cafe SUCCESIIN juomaan kahvia ja jatkamaan sitä 60-luvun muistelua briosien, korvapuustien ja hilloviinereiden avustuksella. Olisikohan parempi taas että pitäisin kännykän suljettuna, mieleni kiinni antamatta mielikuvien salakavalasti tunkeutua mieleeni? OLEN KOVAN PAIKAN EDESSÄ! Ehkä "Hyvinkään Teräsmies" OLLI TUPOLA joka huolehti pääsiäisen "vakavista" ajatelmista tipuista ja kukoista, lähettää minulle vahvistavia ajatuksia taistelussani kilojen tiellä! Valmistautukaamme taas arkeen! Taistelutahtoa, hyvää ja aurinkoista mieltä, elämän positiivisuutta! Te olette sen ansainneet, mun täytyy vielä se erikseen ansaita kulkemalla ASKEETTISUUDEN TIETÄ kohti KURINALAISUUDEN LAAKSOA!!!

05.04.07 13.41
PÄÄSIÄISTARINAA!!! Valmistautuessani tässä PÄÄSIÄISEN viettoon ja lampaan syömiseen monessa eri muodossa, niin tänään aamupäivällä, WSOY:llä treenini vedettyäni lähdin kävelemään KAIVARIN rantoja pitkin cafe URSULAAN aamukahville sen aurinkoiselle terassille. Sen jälkeen kävellessäni siinä Helsingin Jäätelökioskin kohdalla, kaikkihan sen kioskin tietää, enkä muuten ollut jäätelöä siinä syömässä, niinkuin heti ajattelet! Niin mun piti kertoa, että juuri siinä vastaani juoksee kevyin askelin kohta 60 vuotta täyttävä mieshenkilö - aina välillä tapaa ihmisiä, joita on pakko ja helppo ihailla, niinkuin nyt tämä HELSINGIN ENERGIAN YMPÄRISTÖJOHTAJA MARTTI HYVÖNEN! Joka reilut kymmenen vuotta sitten ilmestyi BOXING CENTERIINI treenaamaan kuntonyrkkeilyä! BOXING valloitti hänen sydämensä hyvin nopeasti! MARTTI HYVÖNEN, joka on vaellellut niin VUORILLA kuin LAAKSOISSA, seikkailut niin VIIDAKOISSA kuin KAUPUNGEISSA, omaa TODELLISEN SEIKKAILIJAN LUONTEEN, TAISTELIJAN SYDÄMEN! Hän muistuttaa ulkonaisesti ja nyrkkeilytyylillisesti "Panaman Kivinyrkkiä! ROBERTO DURANIA. Roberto Duran joka syntyi PANAMA CITYSSÄ 16.6.1951 oli aikoinaan kevyen, välisarjan sekä keskisarjan maailmanmestari 1972-1984 välillä. Jokaisen kannattaa tutustua ROBERTO DURANIN tarinaan slummista valovoimaiseksi maailmanmestariksi, yhdeksi nyrkkeilyn kaikkien aikojen LEGENDAKSI! Tämä MARTTI HYVÖNEN siis muistuttaaa kehäolemukseltaan "Panaman Kivinyrkkiä" ROBERTO DURANIA! Martti täyttää 25.4 60vuotta - on siis minua vanhempi, fiksumpi, hyväkuntoisempi, komeampi ja selvästi sympaattisempi - minä muistutan puolestani enemmän nyrkkeilytyylillisesti HARRI PIITULAISTA kuin Martti, joka on palavasieluisesti elännyt nyrkkeilyn kanssa siihen ihastuttuaan! Hän on perustanut HELSINGIN ENERGIAAN oman kuntonyrkkeilyseuran ja on vaikuttanut omalta osaltaan myös nyrkkeilyelämässämme hyvin positiivisesti! Sain myös kutsun tulla hänen 60 vuotis päivilleen, mutta pelkään pahoin etten fyysisesti pääse paikalle, minut on varattu sinä iltanana, mutta olen varmasti hengessä mukana! Hyvä MARTTI, eläköön, eläköön, eläköön! Sain myös ANTTI KORHOSELTA meilin ITALIASTA, COMO-järven rannalta, jossa hän oli tekemässä jotain juttua! Kuulemma hienot maisemat! SAXBERG lähetti mulle EDER JOFREN ja FIGHTING HARADAN matsin pari erää, enkä voinnut välttyä huomaamatta yhtäläisyyttä EDER JOFREN ja SAXBERGIN välillä! Nouseva nettisivujen MARKKU POUTANEN lähetti meilin ja kertoi hankkineensa jo pääsiäistä varten karitsaa ja tavanneena HAKANIEMEN torilla PEKKA KOKKOSEN "Knockkosen" niinkuin PEKAN lempinimi kuului. HÄN oli meidän "Pakilan Kivinyrkki" jonka käsittelyssä vastustajia kohtasi usein PITKÄ UNI! PEKKA KOKKONEN on yksi SUOMEN KOVIMMISTA! MARKKU kertoo myös tavanneensa RAIKKA ELON ex-futaajan HPS:n "VIHREIDEN JÄÄKÄREIDEN" joukkueesta, jossa pelaili silloin KAITSU PAHLMANKIN nuorukaisena - minä muistan! Sitten soitti myös JANNE, Riihimäen Teatterista ja kutsui mut katsomaan ANITA MUSIKAALIA, joka on myyty koko ajan täysille katsomoille ja JANNE kertoi, että minäkin olen siinä mukana fiktiivisenä hahmona - ja ihan sympaattisena. No sehän on mukava kuulla, onhan mukavampi olla sympaattinen, tai ainakin vähän sympaattinen, kuin ei sympaattinen tai ei ollenkaan sympaattinen, taitaa olla mun parempi lopettaa koska muuten menetän kaiken sympatian mitä ehkä tunnette minua kohtaan, tai......Toivotan teille HYVÄÄ ja HERKULLISTA PÄÄSIÄISTÄ!!!

02.04.07 10.23
Oho, nyt tapahtui taas se, että napsautin väärää nappulaa, selvästi hiukan kiihtyneessä mielentilassani, kun kerron juuri vierailustani CAFE REGATASSA ja sen ihanista korvapuusteista, joita syövät muuten kaikki! Olen jo muuten puolivälissä tätä 7 RASTIN PYÖRÄILYREITTIÄNI ja on aika jatkaa matkaa. Tästä ajelen MEILAHTEEN, ohi SEURASAAREN ja siitä MUNKKINIEMEN rantaan CAFE KALASTAJANTORPAN meriterassille, yhdelle STADIN hienoimmalle terassipaikalle, jossa aika ikäänkuin pysähtyy hetkeksi ja tässä paikassa voi pitää myös lounastauon, sillä myös ruokaa on saatavilla kahvin ja pullan ja muuten, suurien jäätelöannoksien lisäksi! Voitte varmasti ajatella, että tämä paikka saattaa olla minulle vaarallinen, tällä KURINALAISUUDEN TIELLÄ KOHTI ASKEETTISUUDEN LAAKSOA!Kerron nyt kuitenkin vain vihjeeksi teille, jotka olette hoikkia ja ette ole mennyt lupaamaan tälläisiä juttuja HANNU TEIDERILLE! Tässä paikassa voi saavuttaa chillailun lähes transsiin vaipuvan olotilan (ja julkkiksiakin, kuuluisiakin, voi vierailla tällä terassilla). Tästä jatkan ohi vanhan kunnon KALASTAJATORPAN, läpi KUUSISAAREN OTANIEMEEN, siitä TAPIOLAN OTSOLAHTEEN, jossa on yksi aivan ihana kahvila ja terassi OTSOLAHDEN rannalla, venesataman edustalle. Tätä ei ilmeisesti kaikki STADILAISET tiedäkkään, tämäkin kannattaa tsekata. Ja tässä paikassa on suorastaan pakko juoda kahvit ja syödä LOHIPASTEIJA, se vie kielenkin mennessään. Siten jo tuttua reittiä WESTENDIN RANTATIETÄ, KIRSTIN palatsin ohi, TOPPELUNDIIN ja MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN, jossa tämän rannan KUNINKAALLISESSA osassa, saattavat olla paikalla tai varmasti jo ovatkin, rannan KUNINKAALLISET, HERTTUA, ORLANDON LEIJONA, PRINSESSA, PAROONI, CINDERELLA MAN ja SULTTAANI. Liityn heidän seuraansa hakemalla CAFE MELLSTENISTÄ kupin kahvia ja mozarella paniiinin ja pari seuraavaa tuntia sujuukin KUNINKKAALISTEN seurassa. Tämä pyöräretkeni on siis lähes kokopäivä retki, riippuen tietysti pysähdyksien ajasta, mutta suosittelen tätä 7 RASTIN LUONTORETKEÄ kaikille vaellusviettisille, tosin tämä herkkuvietti on minulle vaarallinen nyt tulevana parina kuukautena ja saatan joutua luopumaan parista "huoltopisteestä", mutta mistä, en osaa ainakaan vielä päättää ja edessä on pääsiäinenkin - APUA!

02.04.07 9.57
HEI HEPSKUKKUU KILOT - ROMAHDUS EDESSÄ??? Miten tämä voikaan mennä näin nopeasti. Huhtikuu tuli tänä vuonna todella nopeasti, vaikka ainahan se on tullut maaliskuun jälkeen. Mutta nyt kun olin juuri lakisääteisellä HEPSKUKKUU laidutuslomallani, tuntui se tulevan aivan liian nopasti! Ei silleen että tarvitsisi olla huolissaan, että olisin romahtanut lomallani, siis pahemmin. On siis totta että olen vähän romahtanut ja olen antanut itselleni luvan, koittanut muistaa DANNYN mulle sanomia sanoja, "OLE ITSELLESI ARMOLLINEN" ja näin hiukan hellinyt itseäni ottaessani jälleen hienon MONARK polkupyöräni ja nyt viikonlopun aikana ajelin jälleen reittiäni jota nimitän 7 RASTIN TIEKSI, kunnon eränkävijänä! Haluaisin ihan kertoa teille tämän 7 RASTIN REITTINI, jos vaikka haluatte kokeilla sitä itse jonakin päivänä kevään ja kesän aikana. Se mikä minua nyt tietysti hiukan huolestuttaa, on että menin HANNU TEIDERILLE lupaamaan vielä lisäkilojen pudottamista ja painotavoiteen 73,0 kilon tavoittelua parin seuraavan kuukauden aikana. Tiedän että se on vaikeampaa kuin tuo 16 kiloa edellisen kolmen kuukauden aikana, sillä KEVÄT HULLAANNUTTAA MINUT ja pyöräilyreittini on hiukan, miten sanoisin, liian herkullinen, tämän asian suorittamiseksi, mutta nyt kun kerron teille tämän 7 RASTIN REITIN, eränkävijän unelman, niin koitan sitten unohtaa sen itse ja palata takaisin kulkemaan KURINALAISTA TIETÄ KOHTI ASKEETTISUUDEN LAAKSOA! Reittini lähtee kuitenkin yleensä aamuvarhain täältä MATINKYLÄSTÄ tuohon Matinkylän rantaan, jossa CAFE MERENNEIDON meriterassi ja aamuaurinko toivottaa tervetuleeksi ja kahvi croisantin kera maistuu aamupalaksi. Vietän yleensä rauhallisen aamuhetken merellisesä atmosfäärissä ennenkuin jatkan matkaa HAUKILAHDEN puoleell, ajaen venesataman reunaa tuohon iki-ihanaan MELLSTENIN PARATIISIRANTAAN, siinä vielä ennen varsinaiselle taipaleelle menoa juon kupposen kahvia tuoreen munkkirinkulan kera CAFE MELLSTENIN rantaterassilla! Onkin aika lähteä taipaleelle, rantatietä TOPPELUNDIN aallonmurtajalle, huikeita merinäkymiä, luontoa parhaimmillaan, ohi KIRSTI PAAKKASEN palatsin, täytyisi muistaa kutsua KIRSTI mukaan kesäleirille TOPPELUNDIIN kun asuu siinä vieressä. On hän nimittäin sen verran sporttityttö että voisi tullakkin. Siitä sitten WESTENDIN rantatietä ja edelleen, täälä tiellä maistuu kevät ja kesä hienolta, oikeastaa koko seutu vaikuttaa kohtalaisen hienolta. Ajan TAPANI KANSAN emigranttisen talon ohi, mitähän TAPSALLE kuuluu, ei oo nähtykään pitkään aikaan. Käännyn Länsi-väylälle, tai siis sen vieressä kulkevalle pyörätielle ja ajan LAUTTASAAREEN, sen rantoja pitkin Lauttasaaren sillan kupeessa olevalle yhdelle erittäin vanhalle kahvilakioskille, MUTTERILLE ja juon välillä kupin kahvia herkullisen possumunkin kera! Ylitän Lauttasaaren sillan ja käännyn heti oikealle sen jälkeen RUOHOLAHDEN kanaalin rannalle vähäksi aikaa istumaan ja kuunteleman musiikkia ja lukemaan mukani olevaa kirjaa sekä nauttimaan modernin RUOHOLAHDEN näkymistä. On vähän muuttuneet siitä kun olin pikkupoika! Olen siis lapsuuden maisemissa. Ajan Topeliuksen katua mäkeä ylös ohi MARIAN SAIRAALAN, HIETANIEMEN HAUTAUSMAAN ja käännyn kohti HIETSUA, sieltä SOUTUSTADIONIN kupeessa olevalle, ehkä yhdelle STADIN vanhimmista kahvilakioskeista, CAFE REGATTAAN, niin orginelliin ja viehättävään, jonka pihapiirin keskellä on tulisija jota isäntä käy välillä kohentamassa, nelin istuttava keinukin on pihalla, suomalaiset ikivihreät laulut soivat kovaäänisten kautta, ei liian kovaa että se häiritsisi ketään, tunnelma on huikea. Soutustadion tuo mieleeni HILKKA KINNUSEN ja OPERETTITEATTERIN! Ja täällä on PAKKO JUODA KAHVIT ja SYÖDÄ UUNITUORE KORVAPUUSTI, se maistuu tässä miljöössä taivaalliselle! Käykää vaikka tsekkaamssa se, aurinkoisena päivänä! Ette voi katua! (minä vähän kyllä kadun tänään, kävin siellä nyt kahtena peräkkäuisenä päivänä)

29.03.07 11.45
OLIN LAIHDUTUS VAPAALLA VYÖHYKKEELLÄ!!! Aloitin päivän tapaamalla muhevan pärrämiehen JONE KRIGSHOLMIN mielipaikasamme Korkeavuorenkadun CAFE SUCCESISSA! Ja sovimme, että muistelemme 60:tä lukua siinä kahvia ja pullaa syödessämme, niin pitkälle ja paljon kuin muistamme ja jaksamme. Muuten, jo tämä SUCCES, missä nyt olemme, avattiin joskus kuusikymmenluvun alussa tähän ja minäkin asuin tuossa ihan naapurissa Korkeavuorenkatu 4:ssä 1950 luvun alussa. Joten tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Aloitimme muistelumme tietenkin JÄTTIMÄISELLÄ KORVAPUUSTILLA, siirryimme 1960-luvun puoleenväliin ja BRIOSIIN, mutta jo elokuussa 1968 kohdalla, syötyämme vielä yhden kunnon HILLOVIINERIN, jouduimme antamaan periksi ja sovimme jatkavamme muisteluja tästä eteenpäin seuraavan kerran CAFE CARUSELLIN aurinkoterassilla huhtikuussa! Huh, kuinka täydeltä olo tuntuukaan ja kuinka aika on vierahtänyt mukavien ja maistuvien tarinoiden parissa! Huomaan, että mulla on tapaaminen kaikkien aikojen MEDIARITAREITTEN JYRKI HÄMÄLÄISEN ja ISTO LYSMÄN kanssa CORLEONESSA, siis Ravintola DON CORLEONESSA! Kävelen sinne ja huomaan olevani hyvin nälkäinen. Herrat MEDIARITARIT ovat jo paikalla ja tilaamme ENTRECOTET valkosipuliperunoilla ja ruoka maistui taivaallisen hyvältä ja kuuntelin MEDIARITAREITTEN kiehtovia seikkailuja, arvaamattomia kohtaloita, tähtien uskomattomasta elämästä! He tuntuvat nähneen kaiken ja kokeneensa kaiken, ELVIKSET, BEATLEKSET, ROLLARIT ja maailman kaunottaret, BB, MARILYN, CLAUDIA ja SOFIA, vain muutamia mainitakseni, olemme ehtineet jo jälkiruokaan, kolmas TIRAMISU on menossa! Päivä tuntuu tänään kulkevan kuin siivillä. Iltapäivä on jo pitkällä ja mun on jo aika hypätä bussiin ja karauttaa kotiin Matinkylään. Ja ARVATKAAPA, minkälainen yllätys siellä mua odottikaan? Kirjailija PEKKA JAATINEN, joka on jo lähes loppusuoralla kirjoittamastaan elämänkerta kirjasta EUROOPAN MESTARISTAMME AMIN ASIKAISESTA, on lähettänyt minulle JERRY LEE LEWIKSEN DVD LEVYN, mutta se on suklaata, MARABOU uutuus - JERRY LEE LEWIS "GREAT BALLS OF FIRE" suklaalevy jossa päällyskuoressa JERRY soittaa palavaa pianoa! Sen hetkeäkään epäröimättä ahmin suuhuni ja se maistui yhtä hyvälle, kuin JERRYN laulamat ROCK and ROLLITKIN! Kiitos PEKKA! Tämän lisäksi sain tekstiviestin ystävältäni KALEVI KEVÄTLEIVOSELTA - "Harri, eikö ilma ole nyt suussa sulavaa, se on nyt kevät"! Siinä vaiheessa herään, hien valuessa pitkin kasvojani, nousen vapisevin jaloin ylös, astun vaakaan - 78,0 kiloa! HUH, SE OLIKIN OLLUT UNTA! Onneksi, sillä tänäänhän ilmestyy se uusi SEURA-lehti, jossa puhun laiduttamisesta ja sen helppoudesta. Olisipa se ollut hurjaa, jos olisin taas lihonnut, kun pitäisi taas aloittaa laihtumaan lisää! LAIHDUTUSLOMA ON SIIS OHITSE! Paluu ASKEETTISEEN ja KURINALAISEEN elämääni! Ja kyllähän se taas menee, kunhan kestää PAINEITA, RAASTAVAA YKSINÄISYYTTÄ, vältellessä näitä ystäviä ja ihmisiä, jottei joutuisi heidän kanssaan kiusauksiin! On suljettava tämä maailma pois elämästä ja valittava lähes painoton tila VIRTUAALI AVARUUDESTA, ainoana ravintona AURINGON LÄMPÖÄ ja RAKKAUTTA antava voima! KYLLÄ SE SIITÄ!

22.03.07 16.04
VOI EI - SE EI OLLUTKAAN SIINÄ!!! Juuri kun olin saannut eteeni IHANAN, SUUREN ja HERKULLISEN BANANA SPLITIN Kluuvikadun Fazerilla, soi kännykkäni ja HANNU TEIDER tuo SEURA-lehden mainio toimittaja soittaa ja kysyy miten HEPSKUKKUU KILOT projektini sujuu? Koitan selittää, että hyvältä maistuu, ainakin kohta, sillä BANANA SPLITINI sulaa edessäni, jos en pääse sitä kohta syömään! HANNU TEIDER kertoo haluavansa tehdä sellaisen välijutun SEURA-lehteen ennenkuin 30.5, se varsinainen projektin päätöspäivä on! OHO, minähän olin jo lopettanut tämän HEPSKUKKUU KILOT projektini ja aivan epätoivoisena mietinkin, millä tavalla täyttäisin itseni ja elämäni nyt! Okei HANNU, tavataan huomenna ja tehdään se haastattelu! No nyt olen tullut tapaamasta HANNU TEIDERIÄ ja USKOMATONTA KYLLÄ, olen mennyt taas lupaamaan muutaman kilon poistamista siihen 30.5 menessä! Tarkemmin, vielä 5 kiloa! Eli painoni 73 kiloon! Onko se edes mahdollista? Seuraa välitön palutuminen ASKEETTISEEN ja KURINALAISEEN elämääni. Pienimuotoistahan se on jo ihan luonnostaankin. Cafe SUCCESIN Briosi jää taas syömättä, hampurilais ja pizzapaikat käymättä. HEPSKUKKUU HULLUUS on viennyt minut menessään! Eihän tässä ole enään mitään järkeä! Luovun vapaaehtoisesti HERKUTTELUSTA ja MAKEASTA ELÄMÄSTÄ. Onneksi kysymyksessä on vain kaksi kuukautta ja muutama päivä! Kyllähän sen jaksaa. Onhan nyt kevätkin. Auringonpaisteisia päiviä. JUHA "Murskaaja" ROSVALL lähettää mulle juuri ROOMASTA multimediaviestiä CAPUTZINON ja BANANA SPLIT yhdistelmän kuvia ja toivottaa mulle HYVIÄ HEERKULLISIA HETKIÄ STADISSA......tietämättä äkillisestä ja karusta muutoksesta täällä pohjolassa! Voi HANNU TEIDER, mitä saitkaan aikaan ja mut lupaamaan!!! Ainoa hyvä puoli onkin siinä ensi viikon SEURA-lehden jutussa, etten ainakaan esiinny nyt siinä ilman paitaa, pelkät shortsit jalassa. Se viime kertainen kuva jätti mulle varmaan ikuisen trauman ja yllätyin kuinka paljon olinkaan muuttunut siitä vuodesta 1969! Nyt ainakin otettiin kuvia kaikki vaatteet päällä, mikä sopii paremmin näin "vanhemmalle" miehelle! Tosin soittihan silloin ISTO LYSMÄ, ettei ole koskaan nauranut niin paljon. Se etten kyllä yhtään muista, mitä ihmettä oikein taas kaikkea puhuinkaan tästä HEPSKUKKUU KILOT EXTRA projektistani, saattaahan olla, että ISTO saa sittenkin taas naurun aihetta. Täytyypä itsekin lukea se sitten, että pysyn ajan hermolla puheitteni suhteen! No ei tässä muukaan sitten auta, jatketaan ja koitetaan selvitä haasteesta! Mutta mun on kyllä tunnustettava, että tuo nyt syöty BANANA SPLIT oli hyvä ja herkullinen, syön ainakin kaksi, kun tämä HEPSKUKKUU KILOT EXTRA on ohitseni. Enkä varmasti anna enään HANNU TEIDERIN houkutella mua mihinkään muuhun, kuin syömään, niinkuin nyt tänäänkin, hmm, oli hyvää HANNU kiitoksia ja oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa siellä myös serkkuani ANJA SARTOKARIA, SEURA-lehden terävää blondia KIKKA ISOVIITAA, entistä nyrkkeilyoppilastani KATJA STÅHLIA sekä monia muita tuttuja. Ja JYRKI HÄMÄLÄINENKIN sai paljon terveisiä ja kyselyjä, kenenkä kanssa hän tulee aamulla suihkusta? Enpä paljastanut sitä JYPE! Joudun jälleen, YSTÄVÄT HYVÄT, esittämään vetoomuksen, älkää ehdottako minulle nyt LOUNAITA tai tapaamisia PULLAKAHVIN parissa, ennenkuin.......tämä HEPSKUKKUU HULLUUS on ohitse! Toivotan teille YSTÄVÄT HYVÄT nautinnollisia ja herkullisia päiviä, vaikka minun päiväni ovat nyt yksinäisiä, karuja, ilman namuja, oho, siis vaellan nyt KURINALAISTA tietä kohti ASKEETTISTA laaksoa, jossa palkintona odottaa entistä pienimuotoisempi elämä, olen vaipumassa täydelliseen mitättömyyteen, pelkään että olen kadottamassa painoni lisäksi minuuteni, unohdan miltä BANANA SLIT maistuu!!!

19.03.07 9.12
SE ON SIINÄ!!! En tarkoita nyt näitä eduskuntavaaleja, jossa KOKOOMUS ja SAULI NIINISTÖ olivat suurimmat voittajat ja tietenkin myös MELLSTENIN PARATIISIRANNAN SULOINEN MARIA eli MARIA GUZENINA-RICHARDSON 12530 :llä äänellä! Onnittelen heitä menestyksestä! Tarkoitan nyt luonollisesti, että HEPSKUKKUU KILOT projektini on nyt OHI! KOLME KUUKAUTTA ja 16 KILOA! SEURA-lehdelle ja HANNU TEIDERILLE antama laihdutusohjelmani toimi siis loistavasti. Jopa kaksi kuukautta etuajassa. Tämä JOKAMIEHEN laihdutusohjelmani ei siis vaadi mitään muuta, kuin hyvät kävelyyn tarkoitetut lenkkarit! ASKEETTISEN ja KURINALAISEN ASENTEEN, SEKIN KOSKIEN VAIN HERKKUJA! Syöt ruokaa, jossa ei ole liiaksi rasvaa, liiaksi hiilihydraatteja, mutta mitään ilman ei tarvitse olla eikä mitään vaa´lla punnita. Sensijaan punnitse itsesi joka aamu ja katso totuutta silmiin! Jos lukema on alempi kuin edellisellä kerralla, OLET LAIHTUNUT! Jos se pysyy samassa, viikon tai kaksi, TARVITSET MALTTIA ja SINNIKKYYTTÄ! Jos olet ylipainoinen, niin sinulle riittää tämä JOKAMIEHEN HEPSKUKKUU KILOT ohjelma! Kävelylenkkejä päivittäin 1-2 tuntia, aamupala, ruokailu päivällä, ja illalla hedelmiä! Kunto nousee ja kilot putoaa! Nyt kun sitten tämä HEPSKUKKUU KILOT projekti on kohdallani suoritettu, voin alkaa miettimään miten jatkan nyt sitten näitä juttujani. Aloittaisinko tutkimaan mistä STADISSA saa parhaimman BANANA SPLITIN, tai löytyisikö cafe SUCCESIN BRIOSILLE voittajaa. Taidankin aloittaa sen tästä BRIOSISTA SUCCESISSA, JONE KRIGSHOLMIN kanssa, joka on juuri palannut FLORIDASTA ja tuonnut terveisiä KANERVAN OSKULTA ja PÖLLÄSEN KILLELTÄ - kundit ovat vahvassa vedossa siellä - hienoa kuulla. Pizzapaikkojakin voisi alkaa katsastamaan, en olekkaan syönnyt pizzaa kolmeen kuukauteen. Hampurillaispaikatkin ovat jäänneet ihan väliin. Toisaalta tuntuu kiehtovalta, että voisin nyt myös keskittyä tulevaan pyöräilykauteeni, (kun tämä viimeinen lumimyräkkä on ohi) ja putsata MONARK pyöräni viime kesän jäljiltä. Oikeastaan Matinkylän MERENNEIDON meriterassillekin tulee kohta aika taas mennä istuskelemaan, juomaan kahvia ja syömään uunituoreita korvapuusteja, lukemaan ja kuuntelemaan musiikkia ja seuraamaan kuinka jäät päivä päivältä sulaa taas pois meren päältä! Onhan tässä yhtä ja toista mietittävää, millä nyt täyttäisin elämäni ja itseni. Koitan olla kuitenkin nyt päättämättä, mistä alkaisin, vaan teen sen sponttaanisesti, sellaisena kuin elämä sen mulle eteeni tuo! Joten YSTÄVÄ HYVÄ, jos SINULLA on jotain EHDOTUKSIA minulle, niin lähetä tuossa vieraskirjassani olevaan sähköpostiosoitteeseen ehdotuksesi, varsinkin jos SINULLA ON TIEDOSSA PAIKKA, MISSÄ SAA SUUREN JA IHANAN BANANA SPLITIN, vinkkaa mulle! Voikaa YSTÄVÄT hyvin, palaan heti takaisn, KUN ja JOS keksin jotain kerrottavaa. Herkullista päivänjatkoa!!!

12.03.07 11.09
OHO, painoin väärää nappia ja teksti hävisi jo sinne, mutta ei haitta jatketaan tästä tuohon alempana olevaan, sorry nyt! Siis aurinko paistoi lämpimästi....yksi vastaantulijakin siinä huikkasi minulle - OLET JO HOIKISTUNUT - vau, ja lisäsin matka vauhtiani! Tapiolasta ostin Waynes Coffeesta kahvin pahvimukiin ja istuin HEIKINTORILLE hetken penkille, aurinkoa, kevättä, olen ihastunut - TUNNEN KEVÄTROMANSSIN läsnäoloa ja riemua tässä yksin istuskellessani! Ilalla kävelin vielä KAMPISTA RUSKIKSELLE ARG:n treeneihin ja tunsin iloa valoisuudesta, edelleen kevät riemua mielessä! Ja kuumakin tuli taas kuin hellepäivänä. Tällä ajatusvirralla keskityn nyt sitten alkavaan viikkoon ja seuraavaan 12 päivään! Ja kun se on OHI, olen ollut HEPSKUKKUU KILOT projektini parissa kolme kuukautta ja painoni tulee olemaan se 78,0 kiloa silloin - nyt tämän aamun punnituksessa painoin 80 kiloa - olisi siis kaksi jäljellä, joiden poistamiseen keskityn nyt TOTAALISESTI! Unohdan SOSIAALISEN ELÄMÄN, ja kaiken GLAMOURIN sekä HERKKUJA tihkuvan elämän! ON vain MINÄ ja KAKSI KILOA! Jos ette nyt kuule minusta 12:sta päivään MITÄÄN, älkää ihmetelkö, olen SALILLA tai LENKILLÄ. Mitään muuta ei nyt mahdu elämääni! EN vastaa kännykkääni, EN varsinkaan lue tekstiviestejä, en varsinkaan katso kännykästäni KUVIA BANANA SPLITISTÄ, joita tuo ihmeellinen webbiguruni ja ystäväni JUHA "Murskaaja" ROSVALL saattaa taas lähettää. Viimeiset 12 päivää ASKEETTISUUTTA ja KURINALAISUUTTA - sitten SE ON OHITSE! Teille tietenkin toivotan HERKULLISIA ja AURINKOISIA PÄIVIÄ!

12.03.07 10.46
TUSINA PÄIVIÄ KUIN TIU MUNIA!!! Moi ystävät. En tietenkään usko että olisitte kaivanneet minua ja odotelleet pakinaani saadaksenne kuulla mitä mulle kuuluu ja on tapahtunut?Olisinko pystynyt pienentämään jo tämän pienimuotoisen elämäni niin pieneksi, ettei siinä olisi mitään kerrottavaa. No se oikeastaan kävi minunkin mielessäni kun viime viikon torstaina kävelin taas Kampista Ruskikselle ARG:n treeneihin. Aloin itsekin kelailemaan että minähän olen kuin 10:n ratikka joka kulkee samoja reittejä päivittäin päivästä toiseen! Ja oli ilma minkälainen tahansa. Oikeastaan vain mainiot ROCK and ROLL levyt joita kuuntelen matkallani pitävät mut kiinni elävässä elämässä! Ja kun pääsin Ruskikselle niin funtsasinkin, että nyt tästä ASKEETTISUUDESTA ja KURINALAISUUDESTA pitää tehdä loppu! On aika ratikan löytää taas uudet kiskot, uusi suunta, uusi reitti, vaikka vain mielessäni ja mielikuvissani! Tosin ensin mun täytyy hoitaa loppuun tämä HEPSKUKKUU KILOT projektini, saada se päätökseen, voidakseni palata MAKEAN ELÄMÄN, GLAMOURIN ja SÄIHKEEN pariin! Ehkäpä jopa HANNU TEIDER tarjoaa mulle BANANA SPLITIN jossakin? Niinpä sainkin ajatuksen nyt 12 päivästä, KUIN TIUSTA MUNIA! Oikeastaan ajatuksissani vilahti SUKLAAMUNIA, mutta syrjäytetään se ja jatketaan tästä. Niinpä seuraavana aamuna kelloni herätti mut jo kello 5.00 ja laitoin THE 69 EYESIN ANGELS cd-levyn soimaan, jonka olin saannut tuon edellisen pakinan johdosta kuunneltavaksi MEXICO-T:ltä. Tästä siis alkoi , ROCK and ROLLIA, THE 69 EYESIN esittämänä! Kello 5.00 aamulla! Ja lenkille! Vasen, vasen, vasen oikea, varjonyrkkeilen pimeällä Matinkylän rannalla, hiki valuu noroina niskassani, 40 minuutin lenkki! Sihkuun ja punnitus - 81 kiloa! Päivä voi alkaa. Paria tuntia myöhemmin istun Ison Omenan cafe Prezzossa kahvilla ja kohdalleni kävelee JAN STEEN, hollantilainen trubaduuri, jo lähes kolmekymmentä vuotta, tai voi olla jo ylikin, aika menee niin nopeasti, hän on ollut Suomessa. JAN STEEN lämminhenkinen ystäväni jonka lauluesityksiä olen ollut usein näiden vuosikymmenien aikana tilaisuudessa kuulla! JAN oli tapansa mukaan ILOINEN ja ELÄMÄNMYÖNTEINEN ja kertoi lähtevänsä lomalle Kyprokselle KATRINSA kanssa, 25-vuotis hääpäiväänsö viettämään! Lämpimät onnittelut KATRI ja JAN! Se oli suloista kuultavaa! JAN STEN www.jansteen.net! Lauantaina nukuinkin sitten pitkään ja valmistauduin henkisesti tulevaan 12:sta päivään sekä iltapäivän ruokailuun loistavassa CASA MARESSA, jonne JESSICAN ja JERRIN kanssa menimme iltapäivällä syömään, MURUNI ollessa PARIISISSA! Sitten sen jälkeen katselin kotona TV:stä legendaarisen elokuvan DIRTY DANCING - KUUMA TANSSI, joka taitaakin olla kuuminta mitä mulle on tapahtunut viime aikoina! Leffan jälkeen laitoin paljon päälle ja lähdin tunnin lenkille. Suihku ja valmistautuminen illan huippu esityksiin! EL KLASSIKKO - LA LIGASSA BARCELONA vastaan REAL MADRID sekä sen jälkeen 01.00 alkavaan RASKAANSARJAN MAAILMANMESTARUUSOTTELUUN VLADIMIR KLITSHKON ja RAY AUSTININ välillä! Siis todellinen HERKKUILTA tulossa! Ja olikin NAM, NAM! Sunnuntai aamupäivänä koin taas selvän KEVÄT ROMANSSIN, kun kävelin rantareittejäni pitkin Tapiolaan, kuunellen hyvää musaa, tuntien lämpimän hien kastelevan alimmaiset vaatteeni. Tunsin kasvoillani hikipisaroiden valumisen auringon lämpimässä paisteessa kasvoillani!

06.03.07 11.43
ELÄMÄ SUURI, MINÄ PIENI!!! Ai kuinka mukavaa on jatkaa tätä pienimuotoista elämääni ja seurata aivan ihmeissäni tätä ELÄMÄN SUURUUTTA, elämän kirjoa tapahtumineen. Hyvä että ehtii itse edes hengittämään. Ajatelkaa nyt vaikka, esimerkiksi tänään, jo iltapäivällä, menen syömään Suomen toiseksi legendaarisimman poikamiehen kanssa. Hänen, joka ei koskaan tiedä kuka tulee aamulla suihkusta? Niin tietenkin, hän on ystäväni JYRKI "Cinderella Man" HÄMÄLÄINEN ja tänään, viikkojen odotuksen jälkeen, menemme vihdoin syömään DON CORLEONEEN! Sitten illalla tulee lähes veret seisauttava MESTAREIDEN LIIGAN matsi LIVERPOOL vastaan BARCELONA! Johon BARCA lähtee altavastaajana, ensimmäisen osaottelun tappio niskassaan. Luotan kuitenkin herrojen RONALDINHON ja ETO`ON hoitavan BARCAN jatkoon! Sitten sain eilen ilmoituksen kansainvälisen tietotoimiston kautta, että TV:stä 8.3 meidän BUUSTERI ohjelmassamme on tulossa suuri nyrkkeilyosuus, joka on rakennettu Helsingin Tarmon DREAMFIREN ja hänen COME BACKINSA, kehäänpaluun ympärille! Ilmeisesti tässä dogumenttiohjelmassa näytetään DREAMFIREN armotonta treenaamista ja hänen loppuun saakka rääkättyä trimmissä olevaa vartaloaan ja olen kuullut myös sanottavan, kun DREAMFIRE astuu jälleen kehään, on kehän äärellä varauduttava mahdollisimman tehokkain sammutusjärjestelmin - SILLÄ KEHÄSSÄ PALAA!!! Tämä Mr. DREAMFIRE on myös tunnettu lujasta käden puristuksestaan, joka saa tervehtijän kädenluut lähes murskaantumaan ja hän esittäytyy JAMES BONDIMAISESTI sanoen LUJA, KIMMO LUJA - etkä voi olla uskomatta häntä! Ja sitten ensi LAUANTAINA esiintyy myös toinen varteenotettava nyrkkeilijä TV:ssä, kun Raskaansarjan Maailmanmestari WLADIMIR KLITSCHKO puolustaa titteliään AMERIKKALAISTA RAY AUSTINIA vastaan Saksan Mannheimin SAP-AREENALLA! Lähetys tulee URHEILUKANAVALTA 10.3 sunnuntain puolella kello 00.50 - tämä kannattaa katsoa! Ja vielä sitä ennenkin tulee ESPANJAN LIIGAN KLASSIKKO-matsi BARCELONA vastaan REAL MADRID, joten herkkulauantai tiedossa! Ja sitten on 14.3 EVERLAST PARTY Ravintola STOCKHOLM DISKOTEEKISSÄ, jossa EVERLAST esittäytyy uusimman upean mallistonsa kanssa ja illassa on mukana molemmat LEGENDAARISET POIKAMIEHET DANNY, Iso D ja JYPE, JYRKI HÄMÄLÄINEN! Mielenkiintoista olisi tietenkin sitten kuulla, kuka tulee seuraavana aamuna EVERLAST PARTYJEN jälkeen suihkusta? EVERLAST PARTY tulee olemaan ilmeisesti yksi maaliskuun huomatuimmista tapahtumista Stadissa! Sitten on tietenkin vielä vaikka mitä, mistä ehdin kertoa myöhemminkin, nyt on vain pakko todeta....ELÄMÄ SUURI, MINÄ PIENI, siis ainakin taas kilon pienempi, 81 kiloa.....3 jäljellä...HEI HEPSKUKKUU KILOT!

03.03.07 11.02
VIELÄ YKSI MAALI!!! Mun täytyy ihan jatkaa vielä tuota edellistä juttuani ja sitä "kuinka mulle ei tapahdu mitään" fiiliksistä ja siitä kuinka on silti mahdollista iloita niiden puolesta joille tapahtuu, jotka ovat vankasti maaiman huippuja tai sinne menossa! Eikä sen välttämättä tarvitse edes aina olla ollenkaan ja välttämättä minnekkään maiilman huipulle menossa oleva asia tai ihminen. Pienikin asia, pienikin kohtaaminen, joka sisältää lämpöä, ystävyyttä, rakkautta, hyviä fiiliksiä tuovaa yllätyksellisyyttä riittää! Itseasiassa tunnen, että mulle on tapahtunut jo niin paljon näitä kaikenlaisia asioita tässä elämäni aikana, etten enään edes osaa odottaa mitään kohdalleni, vaan katson niiden jo riittäneen minulle. Mutta eihän se niin mene, vaan yllätyksellisyys tuntuu kuitenkin jatkuvan ihanina yllätyksinä, tapahtumina ja ihmisinä! Niinkuin nytkin, kun torstaina kirjoitin juttuni tänne ja iloitsin esimerkiksi HIFK:n KIMMO KUHDAN tekemästä voittomaalista sekä tuon SYMPAATTISEN ja LOISTAVAN JALKAPALLOILIJAN MIKAEL FORSSELLIN juuri julkistaneesta kirjastaan, VIELÄ YKSI MAALI! Pari tuntia myöhemmin soittaa urheilutoimittaja ystäväni ARI WISKARI ja kysyy missä olen nyt fyysisesti? Heh,heh, ARI ilmeisesti tuntee mut sen verran hyvin, että arvaa, hengessä voin olla missä tahansa. Kerron olevani kotonani Matinkylässä ja makaavani selälläni sängyssä, kuuntelevani juuri JOHNNY CASHIA sekä lukevani juuri tulleita uusia lehtiä. ARI sanoo olevansa tulossa muutenkin juuri Matinkylään, niin hän voisi tulla moikkaamaan ja hänellä olisi pieni pakettikin minulle. OKEI, tervetuloa ARI! Varttitunnin päästä. OK! Laitan hösseliksi ja keitän kahvia ja katan aamiaisen keittiöömme. ARIN tullessa kaikki on valmiina ja pyydän häntä istumaan pöytään aamiaisen pariin. ARILLA on pieni paperikassi kädessään ja hän hymyilee, laittaa käden kassiin ja nostaa sieltä MIKAEL FORSSELLIN kirjan VIELÄ YKSI MAALI, omistuskirjoituksella! "ETKÖ JUURI KIRJOITTANUT ETTÄ HALUAT TÄMÄN"? Nauraa ARI nähdessään yllättyneen ilmeeni, "EI PIDÄ KAIKKEA KIRJOITTAA NETTIIN", ARI sanoo vielä! VAU, tämä oli todella SUPER YLLÄTYS!!! Ja hieno sellainen, KIITOS ARI! Olen aloittanut jo lukemaan MIKLUN intohimoista tarinaa kohti maailman jalkapallohuippua ja pidän siitä, sen tunnelmista kirjassa, Stadilaisuudesta, kansainvälisyydestä, maalintekijän unelmista, riemusta ja painajaisista ja kunnioitukseni MIKAEL FORSSELLIIN kasvaa sivu sivulta! Ja toivon MIKLULLE vielä paljon maaleja lisää niillä kansainvälisillä areenoilla, joilla hän pelaa ja haluaa maaleja! Ja tänä aamuna, kun perheeni tytöt vielä nukkuivat, nousin ylös ja keitin kahvia ja aloin katsomaan yhtä nauhoitettua MESTAREIDEN LIIGA koostetta futista! Samalla lukien aamulehtiä. Näin PRESSO lehdessä suuren artikkelin THE 69 EYES bändistä ja JYRKI LINNANKIVESTÄ. Voin taas kertoa iloitsevani hänen ja bändin menestyksestä maailmalla ja mulle nousee mielikuva pitkästä hoikasta kaverista, muutama vuosi aikaisemmin, silloin kun vedin kuntosali ATHLONISSA treenejäni. Siellä kävi monenlaista porukkaa tunneillani ja myös tämä pitkänhuiskea ja pitkähiuksinen nuorimies, jonka nimi oli JYRKI LINNANKIVI. Tutustuin häneen, niinkuin yleensäkin treenattaviini, tietämättä mitä hän tekee työkseen, mutta hän oli innostunut treenaamaan ja hiljaisen sympaattisen oloinen kaveri. Markkinoin suuna päänä kuntonyrkkeilyäni ja siihen liittyvää elämää, niinkuin mulla on aina tapana innostuksissani. Soittelin treeneissä Rock and Rollia ja jengi boxas ja hikoili paita märkänä. Sain JYRKI LINNANKIVEN innostumaan tulemaan KESÄLEIRILLENIKIN, vaikka hän kertoi olevansa kesällä hiukan kiireinen ja ei ehdi varmaankaan kovin paljon siellä käymään! No ei siinä mitään, tässä meni pari vuotta enkä kuullut JYRKI LINNANKIVESTÄ mitään ja kerran istuessamme kotona iltaa TV:n äärellä, kun THE 69 EYES soittaa ja solistia haastatellaan. Katsoin vähän ihmeessäni, toihan on JYRKI LINNANKIVI! En ollut tuntenut ja tietänyt hänen tätä puolta ollenkaan. Mutta niinkuin kerroin, tunnen kohdanneeni niin paljon ihmisiä tämän elämäni aikana, etten enään osaa odottaa mitään ja tämä ikäkin tekee tehtävänsä, ei tule seurattua enään kaikkea nuorten juttuja! Kyllä mua kuitenkin hymyilytti taas itsekseni vähän. Ja nyt lukiessani PRESSOA ja haastattelua, mulla nousee mielikuva JYRKISTÄ kun viimeksi tavattiin tuolla SEISKAN juhlissa, viime vuonna ja JYRKI kysyi vieläkö muistan hänet ATHLONIN treeneistä ja vielä lisäksi hän kertoi lukevansa aina välillä täältä nettisivuiltani ABBEY ROAD GROUPIN treeneistä ja sanoi vielä joskus tulevansa mukaan, kun ehtii, Nyt luin hänen olevan tänään keikalla BALTIMORESSA ja hänen olleen aina ELVIS diggari, ajattelin, että ainakin ELVISTÄ soi aina ATHLONIN treeneissä ja niin myös edelleen ARG:in treeneissä. On helppo iloita tälläisen kaverin, sympaattisen ja suuri sydämisen, kuin JYRKI LINNANMAAN ja hänen bändinsä menestyksestä. Ei muuta kuin hyvää keikkaa BALTIMORESSA ja muuallakin maailman estraadeilla! Enkä muuten nyt odota, että parin tunnin päästä, joku tuo mulle THE 69 EYES:in levyn, kirjoitan vain ilosta ja elämän yllätyksellisyydsestä! Herkullista tämä elämä, vaikka joudunkin vielä välttämään "herkkuja", vielä 4 kilon verran! VIELÄ YKSI MAALI.....HYVÄ MIKLU!

28.02.07 9.33
KEVÄTTÄ!!! Olen hiljalleen palaamassa "hiihtolomaltani" Stadiin! Olen tuossa menneenä viikolla kävellyt merenjäällä ja kävellessäni olen ollut kuulevinani jo jostakin kuuluvan DANNYN kevätlaulun.....RÄYSTÄÄT JOS TIPPUU, ja kevätmieli on jo tavoittanut minut. Minä, joka vietän hyvin ja sangen pienimuotoista elämää, missä ei oikeastaan tapahdu mitään ja vaikka mulle ei tapahdu mitään, niin se ei estä nauttimasta asioista joita tapahtuu muille! Niinkuin eilen, kun HIFK:n ja jääkiekon "ROCKY MARCIANO" KIMMO KUHTA taisteli voittomaalin joukkueelleen! Kuten myös, että todellinen maalihai, tyylikäs jalkapalloilija MIKAEL FORSELL on julkaissut kirjan VIELÄ YKSI MAALI, se täytyy hankkia! Ja toivon MIKLULLE vielä paljon maaleja kansainvälisillä jalkapalloareenoilla! Sitten on myös tuon ROCK and ROLL sykkeisen kuntonyrkkeilyseuran ABBEY ROAD GROUPIN ensimmäiset GOLDEN FIGHTER tittelit olleet jaossa ja ne ansaitsivat tällä kertaa ELINA LÖYTÖNEN, MARKO ARPONEN, KIMMO PERÄNEN, PAULA HOLMA, KAISA KERONEN ja ILARI LINTUKANGAS! Onnittelut saavutuksesta ja paikasta ARG:n Hall of Famessa! Ja maailma rönsyilee tapahtumia, ihmisiä, tähtiä ja OSCARITKIN on taas jaettu ja nyt täytyy käydä katsomassa OSCARIN saanneita elokuvia näyttelijöineen! Loistavia kirjoja ilmestyy koko ajan, hienoa musiikkia, urheilutapahtumia on päivittäin, taidetta monessa muodossa, mitä kokea! Eihän tässä ehdikkän mulle tapahtumaan mitään! Ja sitten on vielä ystävät monenlaiset ja esimerkiksi musiikillisesta tarjonnasta antavat mulle usein meilaamalla namupaloja ja pieniä päivän sykähdyksiä nämä kaksi huippukaveria, toinen Rovaniemeltä, KIRJAILIJA ja EX-nyrkkeilijä PEKKA JAATINEN joka lähettää usein ELVISTÄ, JERRY LEE LEWISTÄ, ROLLING STONESIA ja siellä (näin meidän kesken) PEKKA työstää elämänkerta kirjaa EUROOPANMESTARISTAMME AMIN ASIKAISESTA ja siitä on kuulemma tulossa hyvä, näin olen kuullut jo täällä Stadissa liikkuessani, ja toinen kaveri onkin täältä Stadista NOUSEVA nettisivujen ylläpitäjä MARKKU POUTANEN joka meilaa myös Rock and Rollia JOHNNY HALLYDAY:ta VINCE TAYLORIA, CISSE HÄKKISTÄ! Ystävät antavat sykettä ja fiiliksiä päivään ja tuntuu välillä ihan kuin mullekin tapahtuisi jotain ja sitten, tuo vuodenaikojen vaihtuvuus, TUO ELÄMÄÄNI JÄRISYTTÄVÄN MUUTOKSEN aina tullessaan! Niinkuin nyt alkava, ihan kohta tuleva KEVÄT! On kuin elämäni alkaisi taas uudelleen. KEVÄINEN AURINKO, ensimmäiset päivät kun tuntee AURINGONSÄTEIDEN lämmön kasvoilla, ensimmäiset hetket kun istuu kahvikuppi kädessä cafe URSULAN tai cafe CARUSELLIN terassilla! Tuo KEVÄÄN odotus on kuin seikkailun odotus, minkä KEVÄT tuo aina tullessaan. Minkälaisena se nyt tulee? Lintujen sirkutusta, ennen kokematonta elämää, uteliaisuus ja odotus täyttää mieleni! On kuin YSTÄVÄNI olisi tullut takaisin. MINÄ ja KEVÄT! Se on kuin ROMANSSI! Se on kuin RAKKAUS joka ei koskaan kuole! Haluat ehkä myös kuulla, missä mennään HEPSKUKKUU KILOT projektini suhteen. Siinä täytyy kyllä ottaa takaisin sanojani, kun sanon, ettei mulle tapahdu mitään, niin onhan senverran, että painoni on pudonnut nyt 82,0 kiloon eli 12 kiloa ja 4 olisi jäljellä, josta kaksi onkin tämän tulevan maaliskuun urakka! Eli myös fyysinen pienimuotoisuus on edelleen tavoiteltavana! Jonkun näköiseen kohtuu painoluokkaan! Näillä KEVÄISILLÄ ajatuksilla, "KEVÄTROMANSSIN" odotuksin, aloitan nyt tämän maaliskuun ja toivotan TEILLE MYÖS KEVÄTROMANSSIA ja minä palaan taas takaisin jonakin päivänä, jos ja kun jotain elämässäni tapahtuu, taikka vaikka ei tapahtuisikaan, annan nyt DANNYN jatkaa: RÄYSTÄÄT JOS TIPPUU YLLÄ PÄÄN, SÄ VOIT OLLA AIVAN VARMA RÄYSTÄÄN ALLE JÄÄN, ENKÄ JUOKSE POIS, JOS RÄYSTÄS ON TIPPUMAISILLAAN TIPPUKOON VAAN, KUN KASTUN LUONAS MÄ KUIVATELLA SAAN, MÄ TIEDÄN SÄ KIEDOT MEIDÄT KUIVAAN PELLAVAAN, EIKÄ KYLMÄ KÄY, JOS RÄYTÄS ON TIPPUMAISILLAAN TIPPUKOON VAAN.........

21.02.07 12.09
HURMAAVA JA AINUTLAATUINEN AIRA SAMULIN!!! On pakko IHAILLA, on pakko TUNNUSTAA, HÄNEN OLEVAN HURMAAVA ja AINUTLAATUINEN - QUEEN of DANCER AIRA SAMULIN, joka täyttää ENSI VIIKOLLA 80 vuotta! Me muut, minäkin joka täytän kohta 60 vuotta, voin vain unelmoida tuosta ENERGIASTA, tuosta SÄIHKYVYYDESTÄ ja voin vain hyvin hiljaa toivoa, että voisin saavuttaa tuon iän. Olen tuntenut AIRAN jo kauan. Nähnyt hänen tanssivan kilpaa jo ollessani vielä hyvin nuori poikanen. STEN "Stepa" SUVIO, BERLIININ OLYMPIALAISISSA 1936 KULTAA välisarjassa voittanut VIIPURILAINEN MESTARINYRKKEILIJÄ oli kummisetäni, isäni nyrkkeilyopettaja ja läheinen ystävä. STEPA oli AIRAN isän VIKTOR SUVION veli ja jo tämä on yhdistänyt lämpimät tunteet AIRAAN! Olen, niinkuin muutkin suomalaiset, seurannut AIRAN elämää, joka ei ole ollut aina auringonpaistetta ja siitä huolimatta, kun olen tavannut vuosikymmenien aikana AIRA SAMULINIA, ON ILO OLLUT AINA LÄSNÄ! Olen AIRALTA saannut kaksi todella hienoa taulua STEPASTA, jossa toisessa yhdessä STEPAN kanssa on VALLE (Valle Resko) ja TAUNO (Tauno Lehikoinen) viipurilaisia kaikki, sekä yhden STEPASTA yksin, hienossa tyylikuvassa ammattinyrkkeilyajoiltaan! AIRA sanoi 75 vuotis päivänään lopettavansa työnteon 80 vuotiaana ja nyt HÄN nauraa ja sanoo SEN OLLEEN PAHA VIRHEARVIOINTI, TÄYTYY VAROA LUPAAMASTA TUOMMOISIA ENÄÄN!!! AIRAN JUHLAVASTAANOTTO on useana päivänä STADIN keskustassa elokuvateatteri REXISSÄ ja on varmaa, että onnittelijoita riittää! AIRA on toivonut meidän kaikkien tukevan MIELENTERVEYSSEURAA ja noudatamme toivomusta ja itse TOIVOTAN ENSI VIIKON JUHLAKUNINGATTARELLE ONNELLISTA SYNTYMÄPÄIVÄÄ, LÄMPIMIEN HALAUKSIEN ja TERVEISIENI KAUTTA, tuolle HURMAAVALLE ja AINUTLAATUISELLE - AIRA SAMULINILLE! Sitten ilmoitan näin lopuksi, että olen nyt lähdössä "hiihtolomalle" paikkaan missä on aamiainen, kaksi kertaa päivässä buffetpöytä ja iltaisin BANANA SPLITEJÄ, voitte vain arvata miten siinä käy? Tulen takaisin taas viikon päästä ja viimeistään 1.3 kuulet jälleen minusta ja jos haluat yhteyttä minuun, niin lähetä täällä nettisivuillani vieraskirjan sähköpostiosoitteeseen viestiä, kannettava on mukana! Hei HEPSKUKKUU KILOT!

20.02.07 10.40
TERVEISET USA:STA "VANHALTA" KAVERILTA!!! Eilinen aamu alkoikin mukavalla yllätys viestillä, kun JUHANI "Kille" PÖLLÄNEN lähetti mulle meilin FLORIDASTA, jonne hän muutti jo reilut 30 vuotta sitten! Ja hän toimi siellä ravintoloitsijana. JUHANI "Kille" PÖLLÄNEN oli sen lisäksi, että oli nyrkkeilyvastustajani, oli myös hyvä ystäväni. Hän edusti HELSINGIN VOIMAILIJOITA ja oli HYVÄ ja VAARALLINEN vastustaja meille kaikille siihen aikaan, sillä Killellä oli RASKAAT ja KOVAT lyönnit, joiden rusikoitavaksi ei kannattanut jäädä. Lisäksi Kille oli vastustajani näytösotteluissa, joita tanssipaikoilla 1967-1971 välillä tein ympäri Suomea. Mutta joka keskeytyi kun minun "esiintyessä" tanssipaikalla, lyötiin normaalin viihdeveron, silloin muistaakseni 20%, päälle ammattinyrkkeilyvero 35% (silloin), joten tanssijärjestäjälle tuli mahdottomaksi käyttää enään palveluksiani viihteen tarjoamiseen ja näin tämä yksi väliaikainen rahan ansaitsemiskeinoni sai STOPIN! Mutta aika silloin on säilynyt hyvin muistissani ja hauskoja reissuja oli paljon ja sen ajan showtähdet tulivat hyviksi tutuiksi reissuissa. Ja näin oli tavattoman hienoa ja mukavaa kuulla JUHANI "Kille" PÖLLÄSESTÄ sekä kuulla, että hänellä on kaikki hyvin. On kaksi aikuista lasta, joilla on hienot ammatit. Kille on eläkkeellä ja käy kuudesti viikossa punttisalilla, jolloin mieleeni nousi välittömästi kuva lihaksikkaasta Killestä, STALLONE-PÖLLÄNEN, kuin yksi yhteen! Sain välittömästi tunteen, että tänään (siis eilen) on taas tehtävä pitempi kävelylenkki, Kille saattaa lyödä vielä kovempaa kuin ennen, täytyy jalat olla kunnossa (pääsee alta pois), joten kävelin Stadiin Wsoy:lle pitämään treenejä ja nyt selvitin matkan 2 tuntia 15 minuuttia ajassa! Ja tänään aamulla olin taas laihtunut 100 grammaa, en tiedä vaikuttiko muutama LASKIAISPULLA vain pieneen painonvähennnykseeni, mutta onhan nyt LASKIAINEN! Onhan YMMÄRRETTÄVÄÄ, muutama LASKIAISPULLA MANTELIMASSALLA......Hyvää LASKIAISTIISTAITA.....HEPSKUKKUU KILOT, hmm, nam, nam......

17.02.07 14.45
ELÄMÄÄ SIIVUINA JA KEVÄÄN HENKÄYS!!! Moi YSTÄVÄT! Kiitokset vielä monet viesteistä, niin sähköpostitse kuin soitettuina ja tekstareina kännykällä ystävänpaivänä. On hienoa huomata ystävyyden siltoja ylettyvän Suomessa aina pohjoista myöten. Se saa aina tuntemaan ja reakoimaan elämään! Niin kuin tänäänkin lähtiessäni kävelemään aamupäivällä auringon taas paistaessa, kävelin pitkin rantareittejäni kohti Tapiolaa. Mulla oli toppavaatteet päällä, MP3 soitin ja hyvää musaa sekä jo valmiiksi aurinkoinen mieli. Näkymät olivat taas huikeita. Vitivalkoinen lumi peitti meren jään, jolla kulkivat tänään perheet suksilla, ihmisiä yksin ja kaksin kävellen, sellaislla purjelaudoilla jään päällä "surffaten", talvipäivän unelma! Mutta myös selvästi tänään jo "kevään" ensimmäinen pienen pieni henkäys ja se sai mut kiirehtimään askeleitani. Toppelundin kohdalla alkoi MP3 soittimessani soimaan TINA TURNERIN PROUD MARY, LIVE taltiointi vuosikymmenien takaa ja olen sitä mieltä, että samoin kuin REMU ja HURRIGANESIN ROADRUNNER on Suomen kovin rokkilevy, niin yksi maailman kovimmista latauksista löytyy tästä TINA TURNERIN PROUD MARYSTA. Se saa mut suorastaan kirmaamaan juoksuun, tunnen kuinka hiki valuu selässäni, poskillani, löydän aukean paikan, varjonyrkkeilen, vasen, vasen, liikun alta pois, vasen, oikea, vasenkoukku, otan vastaan iskuja, väistän alta pois, vasen, vasen, vasen.....PROUD MARY tempaa mut loistaviin atmosfääreihin! Tulee mieleen kuinka tämän viikon torstaina, ARG:in treenien jälkeen, oltiin kahvilla cafe JAVASSA ANTTI KORHOSEN kanssa, jutskattiin vähän nyrkkeilystä ja kellon lähestyessä puoli kahtatoista myöhäisiltaa, kun lähdimme ulos. Ulkopuolella yksi nuorimies pysähtyy kohdallani ja kysyy oletko Harri Piitulainen, joudun myöntämään asian. Hän kysyy, sanooko KALEVI TERVALAHTI nimi sinulle mitään? Tottakai, RIIHIMÄEN poikia! Hän kertoo KALEVIN olevan hänen, oliko se nyt setänsä, ja KALEVIN puhuvan minusta aina lämpimästi. Kiitän ja kerron nyt teille, KALEVI TERVALAHTI oli kova kaveri kehässä, kahdella jalalla liikkuva panssarivaunu, jonka alle jos jäi "rutistui"! Onneksi minä en joutunut koskaan hänen kanssaan samaan kehään, siinä olisi pitänyt kiirettä. Oli ihan tarpeeksi, kun olin kolme kertaa kehässä lahtelaisen "ISKUKONEEN" ESA JÄRVISEN kanssa, sekin piti kiirettä..... MP3 soittimestani tulee nyt CLIFF RICHARDIN Hymyhuulet kappale ja mut täyttää letkeä, iloinen tunne, auringonpaiste lisää tunnetta, huomaan taas hymyileväni itsekseni, näen itseni "paahtoleipäpakettina", elämää siivuina, jo monina kymmeninä kappaleina! Siivuja eri vuosikymmeniltä, niinkuin kappaleet tästä soittimesta virtaavat tajuntaani. Olen jo pitempään miettinyt, kuinka sitä voi tuntea olonsa näin onnelliseksi ja olla tyytyväinen näin "pienistä asioista", kuin että on töitä, vaikkei sillä verotilastoissa esiinnykkään, jos olisi listat sieltä pienimmästä päästä, olisin kärjessä! Siitä, että on koti, siitä, että on ihana vaimo, jonka kanssa tulee 26 vuotta oltua naimisissa ensi kesänä, rakkautta ja intohimoa! Siitä, että on "lapset", jotka täyttävät elämäni "runsaudella", tarkoitan rakkaudella, välittämisellä, läsnäololla, joudun heti korjaamaan tämän "pienistä asioista", toteamaan, että olen todella onnekas saadessani tuntea ja elää näin! Olen kyllä saannut iskuni niin kehässä kuin elämässänikin, joutunut kokoamaan itseni pirtaleista useampaakin kertaa. Joutunut toteamaan vailinaisuuteni, jopa kyvyttömyyteni monien asioiden kanssa. Käymään elämäni "paahtoleipä siivuja" läpi pala palalta ja yllättymään tämän elämän suuruudesta! Huomaan myös yllättäen, että uusia "siivuja" elämää on yhä kertymässä tähän "paahtoleipä" pakettiini, se ei ole vielä suljettu! Tässä teille yksi siivu päivän tunnelmia ystävyydenpäivän herkistämänä. Olen saapunut Tapiolan Picnikin eteen ja juuri soittimestani alkaa soimaan DEAN MARTININ EVERYBODY LOVES SOMEBODY SOMETIME, taidanpa mennä herkuttelemaan jotakin, HYVÄÄ VIIKONLOPPUA............KILOISTA NYT VIIS......................ON SIIS JÄLJELLÄ!

14.02.07 8.45
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!! Tämä on tärkeä päivä. Tällä päivällä tehdään paljon bisnestäkin, mutta ajatus YSTÄVÄSTÄ ei ole kuitenkaan huono. YSTÄVÄT ovat tärkeitä meille kaikkille. YSTÄVÄN kanssa voi kokea elämässä monenlaisia asioita. Pohtia elämänkulkua ja vaihtaa mielipiteitä siitä. Ja vaikka YSTÄVYYS ei kestäisi ja kantaisi koko elinikäämme, niin pienetkin yhteiset kokemukset voivat jäädä vahvasti mieliimme ja sydämen perukoille. Minulle on paljon nyrkkeilyn kautta tulleita YSTÄVIÄ, hienoja kavereita, joiden kanssa on tullut jaettua kehän ja nyrkkeilyn tuomaa jännitystä. Ei varmaan tarvitse luetella näitä kavereita, olen yrittänyt muistaa heitä kirjoituksissani. Sitten on tietenkin lapsuuden ja nuoruuden YSTÄVÄT, siitä tuntuu vain olevan niin paljon aikaa, mutta nekin ovat yhä olemassa. On elämän tuomat YSTÄVÄT ja tutut, vaikka miltä ajoilta ja aloilta. Kuntonyrkkeilyn ja kuntonyrkkeilyharjoituksissani olevia YSTÄVIÄ viimeiseltä 15:sta vuodelta on paljon. Syön tänään kanssanne "henkisen" BANANA SPLITIN ja henkisen vain siksi, että HEPSKUKKUU KILOT projektini on vielä kesken, mutta toivon, että saan tilaisuuden syödä kanssanne "sen" vielä fyysisestikin yhdessä, samassa pöydässä, jonakin päivänä, vielä tämän elämän aikana..... Teille jotka TÄNÄÄN vierailette täällä nettisivuillani, HALUAN TOIVOTTAA LÄMPIMÄSTI HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ; SINULLE....TEILLE KAIKILLE....YSTÄVYYTENNE TEKEE MINUSTA RIKKAAN! Ai, että mun tekee mieli BANANA SPLITIÄ! Mutta ei auta, täytyy vain jatkaa, 83 kiloa on jo ihan lähellä! Sitten vielä tässä erikoiskiitos ERIKOIS-SPORTTITOIMITTAJALLE ARI WISKARILLE joka jo ehti lähettämään minulle YSTÄVÄNPÄIVÄ terveiset, MARATOONIN verran terveisiä! Ja nyt mun täytyy lähteä aamukahville ISOON OMENAAN cafe PREZZOON, tapaan siellä YSTÄVÄNI, josta olen sanonut tai siis kirjoittanut, hän on ollut YSTÄVÄNI, oli sitten auringonpaistetta tai sadetta, päivän kirkkautta tai synkkää lohduttomuutta, niin aina on TOIVOA ja USKOA ELÄMÄÄN LÖYTYNYT, JYRKI "Cinderella Man" HÄMÄLÄINEN, YSTÄVÄ jonka kanssa myös ruokailu Kampin loistavassa italialaisessa ravintola CORLEONESSA odottaa, heti kun olen saannut painoni 82 kiloon, toivottavasti JYPE malttaa odottaa, yritän kovasti ja nopeasti suoriutua siihen tilanteeseen ja sitten myös TIRAMISU!!!

10.02.07 17.44
KULTAA TAIKKA KUNNIAA!!! Tällä viikolla tein itselleni musiikillisen löydön. kuuntelin nimittäin useammankin kerran JUKKA KUOPPAMÄEN ROMANSSI levyn, POPTORIN tuottaman, joka oli täynnä hienoja rakkauslauluja, koskettavia sanoituksia elämästä, jo ikivihreitä, mutta jotka JUKAN tunteikkaan ja lempeän äänen tulkitsemana tuntuivat todella hyviltä ja ihanilta! Nyt tänään lauantaiaamupäivänä, kun lähdin kävelemään kohti TAPIOLAA merenrantoja pitkin ja päivän ollessa mitä hienoin, aurinko paistoi kirkkaasti ja puhtaan valkoinen lumi merenjään päällä kimalteli kuin sille olisi riporteltu jalokiviä. Huomaan hyräileväni JUKKA KUOPPAMÄEN laulua ja muistelevani..."KULTAA TAIKKA KUNNIAA, NIITÄ JOSKUS TARJOTAAN....JA JOMPAA KUMPAA VAAN....PAISTAA PÄIVÄ TOISINAAN, JOSKUS PILVET PEITTÄÄ MAAN, SALAA KUIVAAN KYYNELEET, TUSKAN LIEKKI SIELUN PUHDISTAA, MENNYT TAAKSE JÄÄDÄ SAA"....ei arvannut JUKKA silloin kuinka tuskan liekki kärvensi mua, kun ajoimme JUKAN keikkabussilla läpi RUOTSIN jonnekin ETELÄ-RUOTSIIN muutamaksi päiväksi keikoille. JUKKA, JUKAN bändi, SIRPA, heidän lapsensa sekä ANITA, (jonka musikaali RIIHIMÄELLÄ täyttää katsomon kerta toisensa jälkeen ja on myyty loppuun jo koko kevään, sehän on hienoa)! En koskaan unohda sitä lämpöä joka oli JUKKA KUOPPAMÄEN luonteessa, eikä silloin ollut pappismiehestä tietoakaan. Elimme silloin SATSANGAN kulta-aikaa 1970 lukua ja mua harmittaa, että olen hukannut tässä vuosieni varrella sellaisen SATSANGAN kotkan, jonka sain JUKALTA ja joka oli ketjussa monta vuotta kaulassani. Mun nyrkkeilijän urani oli silloin ohitse, vaikka ajatus paluusta takoi päässäni. Muistan kuinka annoin silloin "tuskan liekeistäni" johtuen JUKAN pojalle PETRILLE kuvan, jossa olin kanveesilla ottamassa lukua, kuin halutakseni kertoa PETRILLE, elämä ei ole pelkkää sankaruutta, sankaritkin voidaan lyödä kanveesille, niinkuin minut. Uskokaa vaan, olin silloin sankari monelle. Olen lukenut, että PETRI on lakimies nykyisin. Se on hienoa! PETRI tuskin muistaa näitä päiviä ja kuvani antamista, mutta se on jäännyt vahvasti mieleeni. Juoksimme siihen aikaan yhdessä lenkkejä JUKAN ja SIRPAN kanssa silloin tällöin. En ole JUKKAA ja SIRPAA nähnyt heidän SAKSAAN muuttonsa jälkeen, mutta ehkä vielä joskus sattumalta jossakin kohdataan. JUKKA KUOPPAMÄKI on yksi suurista ja ansioituneista viihdetaiteilijoistamme, säveltäjistä, sanoittajista ja hänen kappaleensa tulevat elämään varmaan ikuisesti! KULTAA TAIKKA KUNNIAA kappale saa sieluni edelleen myllertämään ja tuntemaan, funtsimaan ja muistelemaan ja "tuskan liekit" koskettamaan vieläkin sieluani. Päästessäni tämän aamupäivän kävelyssäni WESTENDIN suoralle ja katsoessani lumoutuneena näitä talvisia maisemia kirkkaassa auringonpaisteessa, mua hymyilyttää, ennen, silloin 60-luvulla, kun kävelin ja juoksin tätä samaa suoraa, joka aamu, mulle nousi mieleen unelmia nyrkkeilysankarista ja tulevaisuudesta, nyt nousee mieleen muistoja ja kiitollisuus tästä päivästä. että saan yleensä olla vielä mukana elämässä.....KULTAA TAIKKA KUNNIAA, NIITÄ JOSKUS TARJOTAAN....JA JOMPAA KUMPAA VAAN....PAISTAA PÄIVÄ TOISINAAN, JOSKUS PILVET PEITTÄÄ MAAN, SALAA KUIVAAN KYYNELEET, TUSKAN LIEKKI SIELUN PUHDISTAA, MENYT TAAKSE JÄÄDÄ SAA.....

09.02.07 10.08
ILTA RUSKIKSELLA!!! Olen ottanuta jostakin kumman syystä viime aikoina tavakseni kävellä KAMPISTA RUSKIKSELLE. RUSKIS eli RUSKEASUON LIIKUNTAHALLI tuo tietenkin paljon muistoja mieleeni ja tässä odotellessani ABBEY ROAD GROUPIN treenien alkua, kun tätä luppoaikaa tässä tuntuu jäävän aina vain enemmän, käveltyäni taas hiukan nopeammin tänne harjoittelupaikalle. Treenit alkavat vasta kello 21.00 ja olen jo 19.40 täällä, joten voin vaikka aikani kuluttamiseksi kirjoitella vähän taas tarinaa ja miettiä HEPSKUKKUU PROJEKTIN kakkosvaihetta? Tuo RUSKIKSEN SUORA, jota kävelessäni saa aina mut hymähtämään, muistan nimittäin vieläkin, kuinka ison kassin kanssa kaikkine nyrkkeilyvälineineen tuli käveltyä 60-luvun alussa varmaankin satoja kertoja ja kuinka monesti faijani ajoi autolla ohi iloisesti vilkuttaen, mutta ei ottanut mua kyytiin, oli sitä mieltä, että kävely painavan kassini kanssa tekee minulle hyvää! Oikeastaan tuntuu vähän hassulta olla nyt taas täällä monenkymmenen vuoden jälkeen kolmasti viikossa treenejä pitämässä. Kohtaan aina joitakin tuttuja täällä, mutta ei kovinkaan monta 60-luvulta! Oikeastaan voinkin pompata taas toiseen asiaan, liittyen 60-lukuun, sain kutsun 60-vuotis päiville, luokkakaverini SIMO SALONEN täyttää tuon kunnioitettavat 60 vuotta! Ja päivä jolloin juhlat ovat sopiikin mainiosti, olen silloin hiihtoloman takia vapautettu YLIOPISTON tunneilta! Oikeastaan haluaisinkin esitellä SIMO SALONEN 60-luvulta, näillä sivuillani klikkaat palkkia AMATÖÖRIURA ja ensimmäinen kuva on luokkakuvamme vuodelta 1960, siis jo aika kauan sitten, niin siinä kuvassamme takarivissä vasemalta katsoen on opettajamme OSMO KOPONEN ja heti toinen oikealla oleva vaaleahiuksinen kaveri on SIMO SALONEN "kauppiaan poika" ja myös itse nykyinen kauppias KRUUNUHAASTA ja siellä takarivissä oikealla laitimmaisenahan oli PAKILAN AATELINEN MASA von ELM eli ESA MALM jonka 60-vuotis juhlissa tässä vähän aikaa sitten jo olin. Tulee vain mieleen, että minähän olen aika nuori vielä kuitenkin, ja olen siinä kuvassa eturivissä vasemmalta katsottuna kolmas, huom. ELVIS FOGUE, ja näytänkin nuorelta. Niin tässä aikani kuluksi mietiskelin, että HEPSKUKKUU KILOTHAN on lähenyt ihan kohtuullisen hyvin liikkeelle, ollakseen kysymys minusta. Voisin nyt tehdä vaikka pienen taktiikka muutoksen, vähentää kävelylenkkejä ja siirtyä sisäurheilun pariin ja tarkemmin vielä BOXINGIN! Kuusi kiloa jäljellä ja se vaatii tietenkin taas hiukan ylimääräistä aktiviteettia, mutta mulla on yksi keino mikä auttaa takuuvarmasti. En vain tiedä riittävätkö fyysiset ja henkiset voimani vielä siihen? Pitäisi nimittäin alkaa hikoilemaan treenattavieni kanssa yhdessä ja laittaa tuulipuku päälle. Kuudesti viikossa parin-kolmen kuukauden ajan. Ei se muuta vaatisi. Jos nyt siis ensi sunnuntaina alkaisin, niin paino olisi hoidettu 78 kiloon jo toukokuun alkuun menessä ja voisin mennä BANANA SPLITILLE! Siitä ajatukseni lipsahtaa aivan väkisin KANERVAN OSKUUN ja FLORIDAAN, syököhän OSKU niitä BANANA SPLIT pakkauksia päivittäin? No ehkä kuulen sen, kun JONE KRIGSHOLM jolta sain juuri viestiä, kertoi lähtevänsä maaliskuun alussa sinne OSKUN PULLA ja JÄÄTELÖMAAILMAAN ja JONE kertoi olleensa cafe SUCCESISSA viime maanantaina, kun minä valitsin poikkeuksellisesti askeettisen ja kurinalaisen elämän ja pienen kävelyretken suoraan kotiin treenien jälkeen ja olin siis hiukan "petturi", sillä luovuin hyvästä seurasta ja briosista helsinkiläisessä pullaparatiisissa, sorry JONE, joskus elämässä tekee hulluja valintoja ja minä olenkin ollut niissä hyvä, heh,heh! Niin mihin jäinkään, aivan mennä BANANA SPLITILLE toukokuun alussa ja HEPSKUKKUU KILOT projekti olisi OK! Ja kun tässä tuntuu näitä kulinaristisia juhliakin olevan useitakin tiedossa, mm. ne 7-PÄIVÄÄ lehdenkin pippalot olisivat taas ja kutsukin tuli niihin ja siinä kehuttiin herkullista BUFFET PÖYTÄÄ HERKULLISINE RUOKINEEN, niin täytyy se kai vain sitten ottaa itseänsä niskasta kiinni, muutenhan mä en voi tulevissa juhlissa muuta kuin paiskata kättä ja niellä tyhjää, mitä ei muuten tarvinnut tehdä keskiviikkona GRAND CASINOLLA, oli huippu hyvä PUFFET, huippu mukavia ystäviä mm. yhdeltä PIETARIN matkalta, hmm, ah, nam, nam.... on se todellakin pakko, joten sunnuntaista alan hikoilemaan BOXINGSALILLA, huh, huh..... 14 viikkoa - 84 boxingtreeniä = -6 kiloa ja BANANA SPLIT....vasen, vasen, liikun ympäri kehää, vasen, vasen...vasen, oikea, väistö, vasen, vasen.....kyllä se siitä! Porukkaa alkaa muuten tulla treeneihin eivätkä he tiedä mitään mitä tässä sillä aikaa olen ajatellut. Enkä kerrokkaan heille siitä, jos ei nyt sitten joku käy lukemassa täältä netistä? No, tuskinpa käyvät, onhan heillä tärkeämpääkin tekemistä, he ovat vielä nuoria, komeita, kauniita ja meneviä ihmisiä. Voisinkin oikeastaan tässä samalla esitellä ketkä tänään tuossa treeneihin tulivat, Tohtori HANNA RUUTU, ystävänsä PAULA HOLMAN kanssa tulivat ensimmäisinä, nyrkkeilyenkelit ELINA LÖYTÖNEN ja KAISA KERONEN seuraavina, hurja neljän klaani, "Raskas" ILARI LINTUKANGAS, "Eurooppalainen Pistenyrkkeilijä" JARKKO LINNAINMAA, "Tyylikäs" TOMI VIIA, "Elokuvamies" ANTTI KORHONEN, sitten Taistelulajien expertti ja Mr. TONOX MIKKO KUMPULAINEN, teräksiset MARKO ARPONEN ja KIMMO PERÄNEN ja sitten "KONE" PEKKA VIKSTRÖM, voidaan alkaa treenit!

06.02.07 10.27
ASUN KÄVELYMATKAN PÄÄSSÄ STADIN KESKUSTASTA!!! Eilen oli muuten päivä jolloin jouduin tekemään vaikean valinnan. Toinen vaihtoehto olisi saattanut johtaa mut jopa syöksykierteeseen tai mun kohdalla NOUSUKIITOON! Oli nimittäin valittava kahdesta mahdollisuudesta se toinen. Ensimmäinen ja se ehdottomasti makeampi vaihtoehto olisi ollut ARG:n kahvi ja pulla tapaaminen CAFE SUCCESISSA Korkeavuorenkadulla, heti WSOY:n treenien jälkeen. Se toinen oli itselleni antama kurinpalautus, "keppiä" edellisen viikonlopun lankeemuksista, palautus askeettisen ja kurinalaisen elämän pariin. Ei tummaa pukua, ei iltapukuisia naisia vaan paljon alle ja päälle toppahousut ja toppatakki, myssy silmille ja menoksi! Lähdin kävelemään pitkin Bulevardia ohi Hietalahden ja kuuluisan Ravintola Salven, jonka Salvenpannu vilahti mielessäni, mutta askelsin päättäväisesti Ruoholahteen Itämerenkadulle, jota pitkin kävellessäni koitin muistella sitä lapsuuteni silmin. Lautarhan ja muiden yritysten puisia isoja rakennuksia ja oikealla puolella olevaa metsää ja kahta suurta hiekkavuorta ja rannassa olevaa laituria, jonka päässä saatoimme istua metskaamassa koko päivän, saaden saaliiksi kymmeniä ahvenia ja särkiä. Oli vaikea kuvitella sitä kaikkea, sitä seutua nyt siinä sijaitsevien suurien liiketalojen tilalle. Tulin Lauttasaaren sillalle, joka toi muististani mielikuvan siitä vanhasta kaarevasta Lauttasaaren sillasta, jossa oli puupinta ja joka oli täynnä pieniä nypyköitä, kai jotakin oksankohtia ja kun oli sateinen päivä ja fillaroimme Ryssikseen (Särkänniemen kansanpuisto), nämä nyppylät tekivät usein ajamisen aika vaikeaksi, varsinkin kun silta oli kapea ja jos tuli kaksi bussia yhtä aikaa vastakkain, ei pyöräilijälle jäännyt oikeastaan yhtään tilaa, vaan oli vaara jäädä puristuksiin bussinkyljen ja sillan puisen reunakorotuksen väliin! Lähellä piti tilanteita oli useita. Niinpä aina sillalle mennessä oli poljettava henkensä kaupalla mäkeä ylös ettei jäännyt autojen ahdistelemaksi reunusta vasten. Jatkoin kävelyä läpi Lauttasaaren, ohi Lauttasaarentie 23:n jossa perheemme asui 60-luvulla. Ylös Vulcanin mäkeä, alas rantaan, Länsiväylän alta tunnelista, joka toi mieleeni sadat, monet sadat lenkit aamuisin kun lähdin lenkilleni kohti Tapiolaa. Silloin käännyin Tapiolan kohdalta Westendiin, nyt jatkoin suoraan, mutta siirryin Länsiväylän vasemmalle puolelle yhden sillan yli ennen Haukilahtea! Tunsin kuinka vaatteeni olivat kostuneet, myssy päässäni oli märkä, jalat alkoivat tuntumaan painavimmilta. Haukilahti, olen jo aika lähellä kotia, vielä kolme kilometriä Matinkylään! Jalat tuntuvat painavan yhä enemmän ja kun aikaa oli kulunut 2 tuntia 20 minuuttia, olin kotona! Hei, minähän asun ihan kävelymatkan päässä Stadin keskustasta! Ja mennessäni vaa`alle tämän jälkeen, kuvittelin jalkojeni painavan todella paljon enemmän, siltä ainakin tuntui, mutta VAU, 84 kiloa - 10 kiloa mennyt, 6 kiloa jäljellä, HEI HEPSKUKKUU KILOT! Mutta huomenna olisi GRAND CASINOLLA PARTYT ja PUFFET PÖYTÄ, ei ole taaskaan helppo tilanne! Taistelu jatkuu ankarana, askeetinen elämä vaiko glamouria ja hyvää ruokaa, tunnen olevani puun ja kuoren välissä, olen kuin hampurilainen, taidankin lähteä hampurilaiselle Isoon Omenaan, eihän sitä tarvitse niin ankara olla itselleen, DANNYKIN sanoi mulle kerran, "OLE ITSELLESI ARMOLLINEN!

04.02.07 10.17
SUURTA ELÄMÄÄ SINEBRYCHOFFIN HUVILASSA!!! Juuri kun kerroin kuinka pieni elämä sopii minulle, niin sain kuitenkin taas kerran tilaisuuden vierailla suuressa elämässä ja tarkoitan tällä SUURTA LÄMPÖÄ, SUURTA RAKKAUTTA joka oli läsnä näissä juhlissa, jossa Suomen "HUMPHREY BOGART" täytti 50 vuotta ja oli kutsunut isovanhemmat, sukulaisensa, läheiset ystävävänsä paikalle juhlimaan hänen perheensä kanssa tätä yhtä elämänvirstasta! Itse ympäristö oli hyvin lämmin ja tyylikäs, aivan kuin päivänsankarikin ja hänen viehättävä vaimonsa! Oli ihana tavata heidän molempien vanhempia, serkkuja, tätejä ja heidän ystäviään oikeastaan hyvin pitkästä aikaa. Nämä vuodet kuluvat todellakin vinhaa vauhtia, mutta tälläiset hetket pysäyttävät ajan, siirtävät muistoja takaisinpäin tuoden ja pitäen monet hyvät hetket tuoreena mielessä. Katsoimme hienon kuvaesityksen päivänsankarista hänen syntymästään alkaen, yksivuotiaasta rantapojasta tämän päivän huomattavaan liike-elämän vaikuttajaan. Kuuntelimme ihastuneena hänen isänsä rakkauden ja kunnioituksen täyteisen puheen pojalleen, kuuntelimme oopperalaulajan laulamaa Verdiä, Balalaikka orkesterin soittoa ja laulua, luulen että talon alkuperäiset omistajatkin SINEBRYCHOFFIT olisivat myös viihtyneet tunnelmasssa ja tyylikkyydessä mukana! Ja sitten yksi arka aihe, siis minun kohdaltani, en oikeastaan tiedä miten tämän kertoa, toivottavasti HANNU TEIDER ei tätä lue! Nimittäin, siellä oli ruhtinaallinen seisova pöytä alkuruokineen, pääruokineen ja siis ruhtinaallinen! Mutta sitten, nyt tulee se paha paikka, kun olin maistanut kaikkea mahdollista ja runsaasti, niin sitten tuli PÄIVÄNSANKARIN JUHLAKAKUT, siis KAKUT, tsinuski ja suklaa kakku, ja kun kahvin kanssa siellä oli juhlaväelle runsaasti juomia, hienoa konjakkia, liköörejä jne. ja kun päivänsankari tiesi etten minä juo niitä, mutta olen aina juonnut COCA-COLAA, oli sitä varattu runsaasti ja kun päivänsankari ei tiennyt tietystikään mitään tästä HEPSKUKKUU KILOT projektistani, en voinnut, en kehdannut siitä tietenkään kertoa, vaan maistoin kakkua, kumpaakin ja vielä uudelleen ja vielä uudelleen ja join COCISTA niin että olin varmaan jo hiukan sokerihiprakassa, sillä tunsin olevani lähellä paratiisia.....KIITOS JUSSI, MERVI, JARNO, TIIA ystävyydestä ja lämmöstä, oli hienoa olla mukana, niinkuin myös tavata kaikkia teidän läheisiänne....nyt joudun lähtemään hyvin pitkälle kävelylenkille, ehkä Porvooseen ja takaisin, on fyysisesti vähän painava olo, mutta henkisesti vieläkin kuin olisin ollut paratiisissa!

02.02.07 8.29
PIENI ELÄMÄ!!! Nythän tietenkin luulet, että tarkoitan PIENELLÄ ELÄMÄLLÄ tätä ensimmäisen kuukauden laihdutuskuuriani, jolloin pienenin 9 kiloa ja olen saannut painoni nyt 85 kiloon ja nyt on seitsemän jäljellä ja päivämäärä 30.5 edessä! Tästä eteenpäin se onkin sitten ruumiillinen pienemiseni hitaampaa, ehkä pari kiloa per kuukausi, ellei BANANA SPLIT ja HERKKUMAAILMA vie mua mennessään? Tarjolla on nimittäin paljon juhlia missä sortua, missä menettää ASKEETTINEN ja KURINALAINEN ajatus ja kontrolli! Olenhan vain heikko ihminen puutteineni. Niin tarkoitan muuten tällä PIENELLÄ ELÄMÄLLÄ sitä, kun tuli taas seurattua suurella tunteella ja intessiivisyydellä AMIN ASIKAISEN ja JUHO TOLPPOLAN tulevaa otteluiltaa, sitä illan tunnelmaa, otteluja joista tuossa edellisessä jutussani kerroinkin ja kun vielä tämän jälkeen suru uutinen KIRKAN poismenosta yllätti, minullakin on omat muistoni KIRKASTA jo kuusikymmenluvulta alkaen vielä viime kesäänkin ja tuntuu tietenkin haikealta, kun turhan usein jo tässä iässä, saa suruviestejä lämpimien ja viehättävien ihmisten poismenosta! Kukaan ei ole varmaankaan voinnut välttyä tietoisuudesta KIRKAN poismenosta, niin suurta on ollut median huomio yhden viihdetaivaamme kiintotähden yllätävästä kuolemasta. Toivon ajatuksissani KIRKALLE hyvää matkaa, mistä sitä tietää, ehkä me tapaamme taas joskus..... Jo näiden asioiden valtava mittasuhde muistuttaa omasta pienuudesta omassa tämän päivän elämässä. Toisaalta niin paljon läpi käynneenä rakastan yli kaiken PIENTÄ ELÄMÄÄ. Se sopii mulle hienosti. Nautin kaikessa rauhassa tästä kuntonyrkkeilyjutustani tänä päivänä. Muutama kymmenen ihanaa ihmistä harjoittelee ohjauksessani suurella innostuksella viikottain kanssani. Sitä ei tarvitsee mainostaa, mutta haluan kertoa, pienuudestaan huolimatta työni on aika ihanaa, lähes täydellistä! Älyttömän ihanaa on elää perheeni kanssa perhe-elämää siihen liittyvien normaalien asioiden kanssa. Muutamat kovinkin erillaiset ihmiset, joita tapailen tässä silloin tällöin, antavat mulle todella paljon, ystävyys on suuri asia! Jo kevään odotus saa värinää mieleeni ja huomaan tämän kaiken riittävän mulle mainiosti. On uskomatonta kuinka voikaan olla tyytyväinen ja onnellinen tästä nykyisestä PIENESTÄ ELÄMÄSTÄNI.....oikeastaan jokaisen pitäisi olla tyytyväinen ja onnellinen, JOS YLEENSÄ ELÄÄ! Voisin nimittää itseni ihan kohta jo PIENEN ELÄMÄN MESTARIKSI, mutta jatkan vielä harjoittelua. Voikaa hyvin ja kaikkea hyvää jokaiselle!

31.01.07 11.11
OLIHAN SE TAAS MAKEETA!!!! Minulla on sellainen tunne, että AMIN ASIKAINEN on meidän kaikkien aikojen NYRKKEILYSANKARI ja KEHÄGLADIAATTORI! Tunnelma eilen oli taas HUIKEA! AMININ nyrkkeilyesitys loistava. Hänen nyrkkeilykuntonsa oli jopa niin huippuhyvä, että hän antoi vastustajalleen jopa mahdollisuuden taistella omien vahvuuksiensa kautta lähiottelussa, mutta italialainen jäi siinäkin toiseksi! Yrityshalusta ei italialaista voinnut moittia. Olen aikaisemminkin maininnut AMIN ASIKAISEN tuovan minulle mielleyhtymän CARLOS MONZONIIN, keskisarjan loistavaan ja raudankovaan argenttiinalaiseen keskisarjan maailmanmestariin 70-luvulta! AMIN ASIKAINEN on vain mielestäni monipuolisempi! On uskomattoman hienoa katsoa näin hyvää nyrkkeilyä! Toinen SANKARINI on JUHO TOLPPOLA ja toivon ettei hän pettyisi liikaa eilisestä tappiosta, sillä nyrkkeilysuoritus oli kuitenkin hyvä! JUHOLLA on vielä aikaa, ripaus lisää nopeuta, räjähtävää monipuolisuutta, niin mielleyhtymäni TONY ZALESTA, TERÄSMIEHESTÄ, myös kovasta keskisarjan maailmanmestarista 50-luvulta antaa vielä enemmän katetta JUHON kehäesityksiin ja tälläisetkin vastustajat ovat silloin lyötävissä! Harjoitushaluja JUHOLLE, olet hieno nyrkkeilijä, mutta vielä paremmaksi tulossa - NÄIN USKON JUHA! LÄMPIMÄT ONNITTELUT KUNDEILLE.....IHAILEN TEITÄ ja myös sinua PEKKA MÄKI...isääsihän olenkin ihaillut aina! Lämpimin nyrkkeilyterveisin HARRI

30.01.07 9.13
TÄNÄÄN MAKEAA MAHAN TÄYDELTÄ!!! Mikä päivä onkaan tiedossa, makeaa, herkkua, mutta ehei, ei kuitenkaan sitä herkkua mihin luulet minun sortuneen kesken HEPSKUKKUU projektini, vaan NYRKKEILYHERKKUA! Tänään HARTWALL ARENALLA täydelle katsomolle, sitä tarjoavat AMIN ASIKAINEN ja JUHA TOLPPOLA. Media ja valtava joukko ihmisiä elää NYT NYRKKEILYHUUMAA. Koskaan ennen ei iltapäivä lehdistö ole tarjonnut seitsemän sivun erikoisextraa suomalaisen nyrkkeilijän tulevasta ottelusta! Televiso ja kymmenet ohjelmat haastatteluinenn ovat tuonneet NYRKKEILYN JOKAISEEN KOTIIN! Minunkin kotiini se toi eilen miellyttävän vieraan ROVANIEMELTÄ, KIRJAILIJA PEKKA JAATISEN, POHJOLAN ROCKYN, joka kirjoittaa juuri parasta aikaa AMIN ASIKAISESTA ELÄMÄNKERTAKIRJAA, joka ilmestyy JOHNNY KNIGAN kustantamana lähikuukausina ja tulee olemaan menestys ja Suomen eniten myyty nyrkkeilykirja! ON TÄÄ AIKA MAKEETA NYRKKEILYLLE! Kun tälläinen NYRKKEILYHUUMA on nyt päällä ja ilmassas! Jo tämä ilmassa väreilevä jännitys tulevasta illasta on viennyt painoani alas taas kilon, mutta minä koitan olla tankkaamatta sitä takaisin, sillä minulla on punnitus taas huomenaamunakin. Hienoa on myös se että HELMIKUU on juuri vaihtumassa ja askel kohti kevättä, vaikka DANNYN kappale "VAIN LUNTA KAIKKIALLA" nousee vielä mieleeni, ja vaikka "kundit" JYPE ja DANNY ovat lähdössä aurinkoon ja lämpimään, AH, ONNENPOIKIA.... Nyt mun on kuitenkin aika lähteä tarpomaan tuonne lumen peittämälle rantalenkilleni!

26.01.07 10.54
NYRKKEILYHUUMA 2007!!! Hyvät ystävät, voitteko enään välttyä kukaan tältä NYRKKEILYHUUMALTA? HUUMALTA jonka tarjoavat meille P3 talli ja PEKKA MÄKI taustajoukkoineen, jotka eivät ole todellakaan vähäpätöiset. Mutta heillä on myös SENSATIOMAISEN HYVÄT KAKSI NYRKKEILIJÄÄ joihin panostaa - HÄIKÄISEVÄT - Euroopan Mestarimme AMIN ASIKAINEN ja toivottavasti ensi tiistaina tuleva EU-Mestari JUHO TOLPPOLA. Kaksi sympaattista todellista urheilijaa, täydellisen omistautuneita NYRKKEILYLLE, todella ihailtavia nuoriamiehiä! En ole voinnut viimeiseen kahteen viikkoon kävellä kaupungilla, etteikö joku ole tullut puhumaan minulle AMIN ASIKAISESTA ja kertomaan kuinka HYVÄ, kuinka KOVA hän on KEHÄSSÄ! Kuinka MIELLYTTÄVÄ, kuinka SYMPAATTINEN hän on MEDIASSA! JA KUINKA LOISTAVAA MAINOSTA HÄN ON NYRKKEILYLLE! Ja näinhän se on. On miellyttävää näin ex-nyrkkeilijänä, joka rakastaa nyrkkeilyä, tuntea tämä nyrkkeilyllinen värinä joka on nyt ilmassa! Niinpä omasta puolestani kehotan ja toivotan TERVETULLEEKSI NYRKKEILYHUUMAN pariin HARTWALL ARENALLE nyt ensi TIISTAINA 30.1 kannustamaan nämä kaksi synpaattista NYRKKEILY GLADIAATTORIA voittoon! Tässä samalla annan vinkin, seuratkaa amatööripuolella porvoolaista ROBERT HELENIUSTA, hän kehittyy huimaa vauhtia ja RASKASSARJA on saamassa tulevaisuudessa todellisen NYRKKEILYÄSSÄN jatkamaan tätä NYRKKEILYHUUMAA! Ja myös nämä kaikki edellä mainitut tulevat antamaan INTOA, TAHTOA ja TAVOITTEITA monille nuorille tulevaisuuden nyrkkeilijöille. Joten valmistautukaa siihen, että NYRKKEILYHUUMA on nyt pitempiaikainen ilmiö!!! Täytyy tietenkin mainita tässä tästä omasta pikku HEPSKUKKUU KILOT projektistani, että se vaatii nyt juuri pitkäjännitteisyyttä ja malttia ennenkuin taas seuraavaksi tapahtuu mitään. Askeettinen elämä jatkuu ja joudun taas esittämään vetoomuksen; YSTÄVÄT RAKKAAT, RUKOILEN TEITÄ EDELLEEN, ÄLKÄÄ EHDOTELKO MENOA BANANA SPLITILLE, ÄLKÄÄ KERTOKO UUSISTA VIEHÄTTÄVISTÄ RUOKAPAIKOISTA JOISSA ON HERKULLISTA RUOKAA, VARSINKIN JÄLKIRUOKAA....mennään vain kahville jonnekin missä ei tarjota herkkuja...kuppi kahvia ja vesilasi...se riittäää. Tässä, olikohan se keskiviikkona tullessani WSOYL:tä pitämästä treenejä, tuli vastaani ystäväni SAXBERG ja hän näytti selvästi vahvistuneen ja kuulin hänen käyvänkin ahkerasti nyt punttisaliila ja epäilen että hän on omaksunut uuden ROCKY-elokuvan ROCKYMAISEN harjoitusohjelman. SAXBERG sanoi palaavansa takaisin maaliskuun alussa ABBEY ROAD GROUPIN treeneihin ja silloin IRON-IIROKIN saa olla varuillaan! Olen myös saannut muutamia viestejä että SEURA-lehden juttu antoi myös joillekin ystävilleni ja tutuilleni intoa myös aloittaa laihdutuskuurinsa. Ymmärrän sen hyvin, jos on katsonut vähänkin tarkemmin tyylikuvaani 2007, tuohan se väkisin mieleen laihduttamisen! Ei nyt muuta kuin hyvää viikonloppua ja peukut pystyyn AMININ ja JUHON puolesta, nähdään HARTWALL ARENALLA!

24.01.07 10.55
37 VUOTTA JA AMMATTINYRKKEILY PALAA RUOTSIIN!!! 30.12.1969 oli minulla ilo että suru nyrkkeillä silloisessa Ruotsin viimeisessä järjestetyssä ammattinyrkkeilyillassa GÖTEBORGISSA, jonka Promoottoreina toimivat silloin BERTIL KNUTSSON ja INGEMAR JOHANSSON! Se oli hyvin kaihoisa ilta, sillä monen vuoden nyrkkeileminen BERTILIN ja INGON tallissa päättyi ja se oli paha isku silloin uralleni. En aio siitä puhua enempää, sillä olenhan kirjoittanut niistä vuosista kirjassani NYRKKEILIJÄN UNELMA, jos joku on siitä kiinnostunut. Samassa illassa silloin nyrkkeilivät talliin kuuluvat ja loistavat BOSSE PETTERSSON ja ULF DANIELSSON sekä tanskalainen superhieno nyrkkeilijä TOM BOGS, jonka kanssa olin ennenkin ollut samoissa illoissa. Kohtasin silloin Italian Euroopanlistan 5:sen BRUNO MELISSANON ja jouduin tyytymään tasapeliin! Nyt minulla on ilo toivottaa AMMATTINYRKKEILY takaisin RUOTSIIN ja GÖTEBORGIIN, joka olikin suosikkikaupunkini ja siellä oli myös silloin se viimeinen ammattinyrkkeilyilta! Uutena Promoottorina toimii nyt siellä MR. ROBERT NORDMAN, NEW SWEDEN BOXING Promoottoriyhtiönsä kautta ja nyt lauantaina 27.1.2007 hienossa SCANDINAVIUM HALLISSA tapahtuu paluu AMMATTINYRKKEILYN pariin ja suomalaista väriäkin on kehässä kun Rovaniemeläinen TOMMY HEINIEMI kohtaa nuoren RICHARD LUNDBYN, nyrkkeilijän toisessa polvessa! Voin vain sanoa JÄTTEFINT och LYCKA TILL "COME BACK" SVENSKA PROFFBOXING!!! Ja minä tietenkin jatkan kylmän rauhallisesti HEPSKUKKUU KILOT projektiani ja koitan välttää ajatusta BANANA SPLITISTÄ, vierailusta SUCCESISSA, jättikorvapuustien maailmassa, mutta mieleeni nousee ihan väkisin GÖTEBORGISTA, silloin uusi ravintola, jossa suosikkiannokseni oli HENRY IV, loistava TORNEDOS pihvi BEARNAIS-kastikkeella ja jälkiruokana tuo edellä mainittu juttu, tämä tietysti vasta jälkeen punnituksen, ah....nyt sitä paikka ei enään ole GÖTEBORGISSA, mutta muistot kuitenkin elää ja näin projektin aikana onkin ehkä vain parempi syödä muistoissani - vielä on matkaa 8 kiloa tavoitteeseen!

22.01.07 9.58
PELKÄÄN YLÄMÄKEÄ!!! Mikä loistava viikonloppu takana! Kymmenen päivän odotus, askeettinen elämä, käveleminen sateessa, myrskyssä, tuulessa ja tuiskeessa, nyt eilen lumessa ja pakkasessa antamatta maratooni ajatusten horjuttaa uskoani kävelyn voimaan. Olen pystynyt välttämään "ansat" kaupungilla käydessäni - ei croisantteja - ei pullaa - ei jäätelöä - ei hampurilaisia, tai siis vain yksi! Suljen silmäni ja mieleni kaikelta mikä näyttää ja maistuu hyvältä. Vain uniani en ole voinnut estää ja esimerkiksi viime yönä istuin TUKHOLMASSA, DROTTNINGSGATANILLA, CAFE FINLANDIASSA, mulla oli kokonainen PRINSESSTÅRTA, PRINSESSA-KAKKU edessäni, tehän tiedätte sen vihreellä marssipaanilla kuorrutetun kakun, jossa täytteenä on paljon kermavaahtoa kakun sisällä! Se on taivaallista! Oli kesä, olin jo hyvin hoikassa kunnossa ja sain eteeni erikoissuuren CAPUTZINON jossa oli myös kermavaahtoa päällä runsaasti. En tiedä liittyikö uneni jotenin TUKHOLMAN MARATOONIIN, sillä juuri, kun olin haukaamassa neljättä isoa ihanaa palaa kakusta, niin sisään astuu ARI WISKARI....mitä sitten tapahtui en tiedä, sillä herään ylös ja huomaan maiskuttavani ihan kuivaa suutani sekä tajuan olevani omassa sängyssäni, HITTO, EN OLLUTKAAN SYÖMÄSSÄ PRINSESSTÅRTTAA! Olin muuten myös lauantaina katsomassa poikani JERRIN kanssa uuden ROCKY elokuvan ja pakko siitä oli pitää. On siinä STALLONESSA voimaa ja karismaa sekä elämänmakua elokuvassa! Tänään muuten kannattaakin katsoa ja laittaa nauhallekkin RUBIN "HURRICANE" CARTERIN omaelämänkerta, tosi vaikuttava ja upea elokuva ja NYRKKEILYSANKARISTA KERTOVA! Niin olinkin siis kertomassa, että kesti kymmenen päivää nyt, ennenkuin sain taas kilon pois, joten painoni on nyt 86 kiloa, 8 kiloa mennyt, olen kuin puolimatkan grouvissa! Voisin melkein suostua JYRKI "Cinderella Man" HÄMÄLÄISEN ehdotukseen ruokailusta KAMPIN CORLEONESSA, syömään huippuhyvän ENTRECOTEN VALKOSIPULIPERUNOILLA ja jälkiruoaksi söisimme sitten TIRAMISUN, AAAH! Oi, OI, TIRAMISU! Mutta ehkä kuitenkin odotan vielä muutaman kilon verran, toivottavasti JYPE ymmärtää,sillä jos mä tulen nyt tästä omasta askeettisesta maailmastani ulos, niin voi olla että edessäni olisi ylämäki, siis kilojen suhteen! Eiks oo hassua, yleensä pelätään, että edessä on alamäki, mun kohdalla täytyy pelätä ylämäkeä! Sitten luinkin uutisen, että ESA SIEVINEN on ottanut muutaman uuden nuoren uimarilupauksen siipiensä suojaan ja voimme odottaa heille ainakin selvää ylämäkeä uintiurheilun parissa. HEILLÄ ON VALMENTAJANA MESTARIVALMENTAJA! Ja tiedän ESAN pitävän suuresti nyrkkeilystäkin, toivottavasti huomaa tämän illan elokuvan RUBIN "HURRICANE" CARTERIN! Hyvää viikonalkua.

20.01.07 15.13
KESTÄN MITÄ VAAN!!! Hei ystävät! On ihan pakko purkaa tässä välittömästi, nyt kun hikipisarat noruvat pitkin kasvojani ja selkääni. Sitähän en ole kokenut vuosikymmeniin. Tulin nimittäin juuri kävelylenkiltä. Lähdimme tuossa aamupäivällä auringon tultua esiin kävelemään perheeni suloisten tyttöjen Murun ja Jessican kanssa rantoja pitkin Tapiolaan. Mikä päivä! Aurinko paistaa kirkkaasti ja meri jonka reunassa olevaa tietä kävelimme, välkkyi kirkkaana ja tyynenä siinä vieressämme. Tapiolassa menimme siinä Stockkan kupeessa olevaan uuteen hienoon WAYNES COFFEE:hen kahville ja aamupalalla! Ja juuri kun olin haukkaamassa täytettyä kanaleipääni, näen siinä ikkunan takana kaksi, komeata, täydellisessä huippukunnossa olevaa toppapukuista mieshenkilöä, joiden toppapukujen allla saattoi kuvitella trimmatut lihakset, leveä hymy heidän kasvoillaan oli kirkkaampi kuin aurinko! He heristivät minulle sormeaan ja taputtivat vatsaansa, he olivat kuin elävät omatunnot minulle! Niin nämä komeat miehet olivat MELLSTENIN PARATIISIRANNAN KUNINKAALLISET ORLANDON LEIJONA SEPPO LAAKSO ja HERTTUA PEKKA EINESALO! Saatan vain kuvitella kuinka ensi kesänä rantatytöt heidän ympärillään jälleen pyörivät, sinkkumiehiä kun ovat! Heidän sormenheristyksensä sai minulle sen verran huonon omatunnon jo toisesta aamuateriasta tänä aamuna, että päätin myös palata kävellen takaisin tänne Matinkylään ja nyt tyytyväisenä hikeä valuen kirjoitan tunnelmiani! Kaikki suuret ja pienetkin urheilutapahtumat saavat nykyään oman tapahtumabiisin ja niin sai nyt minun HEPSKUKKUU KILOT projektini, josta tulikin mieleen, että myös HANNU TEIDER innosti minua maratoonille, joka auttaisi minua näiden kilojen kanssa ja niiden poistamisessa. Tämä on hienoa! Ihminen tarvitsee innostavia esimerkkejä ympärillään, niinkuin nyt jo lähes huippukuntoinen JYRKI "Cinderella Man" HÄMÄLÄINEN aina positiivisella ja kohti uusia seikkailuja suunnistavalla mielellään. Eilen muuten kun olin menossa taas aloittamaan kevään opetustuntejani YLIOPISTOLLE, tuli vastaan MARKKU ARO, STRINBERGIN kohdalla, myös hyväkuntoisen näköisenä ja hyväntuulisesti hymyilevänä ja tervehdimme toisiamme pikaisesti ja nyt tulee asiaa, kävellessäni siitä kohti Kluuvikadun Fazeria tunsin kuinka sen kohdalla oikea jalkani alkoi kääntymään kohti Fasun ovea, aivan kuin pelastuksena alkoi päässäni soimaan MARKKU ARON uusi hittibiisi KESTÄN MITÄ VAAN ja näin sain käveltyä siitä ohi pitämään tuntini Yliopistolle. Samalla päätin että KESTÄN MITÄ VAAN on tämän HEPSKUKKUU KILOT projekstini taistelulaulu! Ja jos tekään ette enään kestä näitä juttujani niin kuunelkaa, Markku Aron KESTÄN MITÄ VAAN laulu, se helpottaa!!!

18.01.07 16.19
AI ETTÄ MARATONILLE!!! POUTASEN MARKKU ystäväni NOUSEVA nettisivujen takana innostui ARI WISKARIN MARATONI ajatuksesta; "HYVÄ HARRI! MARATONILLE VAAN, EI SE AIKA OLE TÄRKEIN, BANANA SPLITILLE KERKEE MYÖHEMMINKIN, MUTTA MUISTA HARRI "KAASARI", ETTÄ EI NAPPAA JUMIIN, KUN ON TÄMÄ IKÄ"! Ja myös JYRKI "Cinderella Man" Hämäläinen oli sitä mieltä, että MARATONI olisi hyvä idea! Joten ARI WISKARI sai JYPESTÄ tukea ajatukselle ja mistä sitä tietää vaikka JYPE itse juoksisi TUKHOLMAN MARATONIN, sillä hän käy päivittäin 2 tuntia treenaamassa vähintäin ja on lähestymässä ROCKYMAISTA huippukuntoa! Itselleni riittää touhu KUNTONYRKKEILYN parissa ja kun KEVÄT joskus taas koittaa, aloitan MONARK pyörälläni jälleen pyörälenkit pitkin rantoja, mutta en silloinkaan yllä MARATONIN pituisiin kierroksiin! Ja kun sitten varsinaiset RANTAKELIT koittavat.....JA AURINO PAISTAA, ELÄMÄ TAAS MAISTAA, SILLOIN ON AINAKIN AIKA JUOKSULENKIT LAISTAA, VAIN MERTA JA KESÄÄ HAISTAA.....Ja kun HEPSKUKKUU KILOT projektini on silloin ohi, OLEN HOIKKA, OLEN RUSKEA sekä HYVÄKUNTOINENKIN, mutta jo hiukan iäkäs NUORIMIES, niin enpä viitsisi silloin vaivautua vaan vietän ikäni mukaista RAUHALLISTA RANTAELÄMÄÄ RANTAKUNINKAALLISTEN kanssa MELLSTENIN PARATIISIRANASSA, käyn iltaisin BANANA SPLITILLÄ ja CAPUTZINOLLA! No, mutta eipäs mennä vielä ajan edelle, nyt on vielä monta ASKEETTISTA ja KURINALAISTA kuukautta edessä, ihan tarpeeksi siinäkin mulle!

18.01.07 12.47
HARRI MARATONILLE!!! Moi ystävät. Ei tässä mitään ihmeitä ole tapahtunut, hiilihydraatti tankkaukseni ei ihme kyllä pudottanut painoani, mutta henkistä palautetta olen saannut tässä parina päivänä muutamilta mukavilta ystäviltäni. Esimerkiksi eilen, kun tulin treeneistä kotiin, odotti minua meili tunnetulta ja hyvin sympaattiselta urheilutoimittajalta ARI WISKARILTA, joka on juossut itse jo monia maratoneja ympäri maailmaa. Hän lähetti minulle ylläolevan otsakkeen mukaisen meilin ja kertoi, että nyt kun lisään vielä muutaman juoksuaskeleen kävelylenkkeihini, niin voisin osallistua maratonillekin ja kuin houkutuksena hän kertoi, että nykyisin huoltopisteissä saa juoman lisäksi myös pieniä BANANA SPLIT annoksia ja niinpä juoksinkin unissani koko yön TUKHOLMAN MARATOONIA ja vielä sen jälkeen menin TUKHOLMAN HARD ROCK CAFEESEEN BANANA SPLITILLE, on muuten hyviä ja isoja siellä! Muutenkin ARI sanoi olevansa iloinen laihdutusprojektistani ja toivotti kurinalaisuutta sille! Joo, joo! ARSKA KAJANDER tuli myös eilen mua vastaan ja sanoi heti mut nähtyäni, Hyvä Harri, olet selvästi laihtunut jo nyt, sen näkee kasvoista! Tulee ihan mieleen JUNNU VAINION laulu....sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta....heh,heh! En ole muuten sokerihumalassa,vaikka seuraavasta voisitte niin luulla, sillä eilen tuli myös ALI vastaani kävellen, ei en tarkoita MUHAMMAD ALIA joka juuri täytti 65 vuotta, siitä onnittelut SUURIMMALLE KEHÄSANKARILLE, vaan PORVALIN ALI ja hänkin sanoi heti mut nähtyäni... sä oot laihtunut! Hän kertoi myös että hänen isänsä SEPPO on palannut takaisin Suomeen nuorikkonsa kanssa ja elelee Suomen MANCHESTERISSÄ eli TAMPEREELLA! Ja tänä aamuna kun tulin taas aamutreeneistä niin KAMPIN SCAN BURGERIN TOMI KARJALAINEN, joka selvästi muistutti SYLVESTER STALLONEA, koitti viittoilla mua hampurilaiselle jo aamuvarhain ja kehui että kannattaa mennä katsomaan uusin ROCKY, se antaa potkua elämään ja tavoitteita kuusikymppisille! Bussissa istuessani JYRKI "Cinderella Man" HÄMÄLÄINEN soittaa iloisena ja ilmoittaa TORSTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ, mentäiskö kahville? Mutta minä kun olen jo ensimmäisen aamuateriani syönnyt 05.45 ja käynnyt aamutreeneissä ja sen jälkeen syönnyt jälleen aamuaterian, niin olin senverran väsynyt, että oli mentävä kotiin vähän huilailemaan, mutta tiedän, että se päivä vielä tulee jolloin JYPEN kanssa mennään kahville, syödään pari croisanttia, jutellaan mukavia, vaikkei se päivä ollut tänään. Ai että MARATONILLE!

16.01.07 15.48
JÄMÄHTÄNEISYYDEN AIKAA!!! Sehän ei ole tietystikään mitään uutta, että minä olen täysin jämähtänyt. Mutta, ei en oikeastaan tarkoitakkaan nyt henkisesti, vaikka taidat ehkäpä ollakin sitä mieltä näitä juttuja lukiessasi. Minä tarkoitan nyt kuitenkin tätä meneillään olevaa HEPSKUKKUU KILOT projektiani, sillä kiloni ovat jämähtäneet 87 kilon kohdalle, eikä auta, syön mä vaikka kuinka monta ateriaa päivässä? Kilojen putoaminen on tehnyt lakon! Olen ehkä nyt hiukan liian jännittynyt projektistani ja luulen, että pieni rentoutuminen, pieni löysääminen, kireälle vedetyn laihdutusköyden pieni höllentäminen antaisi uutta potkua. Ajattelin nimittäin vielä tänään vierailla Kluuvikadun FAZERILLA ja tilata yhden BANANA SPLITIN, siis jälkiruoaksi alku ja pääruoan jälkeen! Hmm, huomaan jo heti rentoutuvani! Ihmisen täytyy tuntea itsensä, mielensä ja osata rentoutua, sillä se vaikuttaa jopa aineenvaihduntaan! Joten, vaikka en niin kauheasti enään pidäkkään BANANA SPLITISTÄ, niin syön sen mielenterveydellisistä syistä! Mutta vain tämän yhden! Ihan vain rentoutuakseni ja purkaakseni jämähtäneisyyteni! Ihan vain kehittääkseni luovuutta, mielikuvitusta, antaakseni mielelleni hiukan vapautta, avarakatseisuutta! Ymmärrystä tajutakseni, ettei tässä elämässä tämä HEPSKUKKUU KILOT ole niin totinen projekti, ettei se ole niin tärkeä kuin itsekseni olen ajatellut, se on vain kilo silloin kilo tällöin juttu, vapautuneesti ja iloisella mielellä, BANANA SPLIT maistuu jo kielellä...oi, oi...., ei liikaa kurinalaisuutta, ei liikaa askeettisuutta ja vielä äsken sain sähköpostia ROVANIEMELTÄ mainiolta KIRJAILIJALTAMME PEKKA JAATISELTA, joka juuri kirjoittaa LOISTAVASTA, SYMPAATTISESTA ja RAUDANKOVASTA EUROOPANMESTARISTAMME AMIN ASIKAISESTA ELÄMÄNKERTAKIRJAA, siitä on tulossa loistava! Niin piti kertoa, että PEKKA lähetti juuri mulle oikeat lähtösävelet lähteäkseni rentoutumaan, purkamaan jämähtäneisyyttäni, nimittäin JERRY LEEN, JOHNNY CASHIN ja JUNE CARTERIN sekä ELVIKSEN videotaltiointeja konserteista, vau mitä namia, kiitos PEKKA ja hyvää tammikuun jatkoa myös SINULLE! Lähden nyt sitten purkamaan tätä jämähtäneisyyttäni ja tunnen myös kuinka laulu, kukahan sen silloin aikoinaan lauloikaan....ONHAN PÄIVÄ VIELÄ HUOMENNAKIN...aivan väkisin nousee mieleeni!

14.01.07 15.17
OLEN LÖYTÄNYT INTESSIIVISYYDEN JA ASKEETTISUUDEN!!! 20:s päivä HEPSKUKKUU projektissani on viennyt minut intessiivisyyden ja askeettisuuden polun päähän! Olen löytämässä taas sen kuin vanhan tutun jo vuosikymmenien takaa. 22 kävelylenkkiä ja 3 boxingtreeniä on nyt viennyt 7 ensimmäistä kiloa. On pakko kuunnella ESTRADI GLADIAATTORIN DANNYN 7 X 7 sen kunniaksi! Kappaleen jälkeen laitoin paksusti päälle, jalkaani ASICS:in super loistavat vaelluskengät, jo hiukan kuluneet, mutta ne on loistavat jalassa! Samalla lähetän tässä terveisiä PEDER PLANTINGILLE, joka nyt tuskin näitä terveisiä saa, sillä ei hänellä ole aikaa käydä sivujani lukemassa. Lähden ulos kuunellen CD-soittimestani DEAN MARTININ VOLAREA ja löydän heti oikean sykkeen! Mieleni väreilee aurinkoa, lämpöä ja positiivisuutta! Lähden kävelemään ulkoilutietä puronlaitaa musiikin vaihtuessa latinopohjaiseksi JOSE FELICIANON lauluun AND THE SUN WILL SHINE. Tavoitan HAUKILAHDEN VENESATAMAN, päivä on harmaa, tuuli on viedä LA lippikseni päästäni, kävelen suoraan tuulta päin, meri velloo oikealla puolellani venesatamassa, joka on tyhjä veneistä. Puut vasemmalla puolellani ovat lehdettömiä. Saavutan MELLSTENIN PARATIISIRANNAN ja kohtaan meren todellisen myrskyn. MELLSTENINRANNAN laituri on lähes peittynyt meren ja sen kuohuvien laineiden alle! Jatkan päättäväisesti matkaa kohti TOPPELUNDIN AALLONMURTAJAA. Matkalla soittimestani soi SIMON ja GARFUNKELIN laulu YLI SYNKÄN VIRRAN ja olen ihastuksissani. Otan jopa pari valokuvaa kännykkäkamerellani aalloista jotka lyövät rantaviivalle vaahtopäitä! Tunnen kuinka se on sama mieleni kanssa, intessiivistä ja askeettista! Silta TOPPELUNDIN AALLONMURTAJALLE on häviämässä jo osittain veden alle aaltojen pyyhkiessä sen yli. Tunnen että HEPSKUKKUU projektini on astunut hienon askeettisen askeleen eteenpäin! Nyt suljen vain mieleni ja antaudun intessiivisesti tälle tunteelle ja lähden vaeltamaan takaisin päin. Paluumatkalla MELLSTENIN PARATIISIRANNAN kohdalla, tuulen raivokkaasti piestessä ympärilläni, meren kohinan melkein peittäessä JOHNNY CASHIN tumman ja tunteikkaan laulun I WALK THE LINE:n, näen että CAFE MELLSTEN on avoinna ja sen punainen OPEN neonvalo tavoittaa tämän harmauden ja myrskyn keskellä katseeni, kuin keidas keskellä erämaata! Astun sisään ja samalla alkaa soittimestani soimaan BEATLESIEN ja PAUL Mc CARTNEYN ihana YESTERDAY ja kappale vie minut eiliseen, kesäisiin päiviin, aurinkoon, rantakuninkaallisetkin käyvät mielessäni ja huomaan tilaavani kahvin ja KAKSI UUNITUORETTA MUNKKIRINKULAA, sen toisen tavallaan ystäväni JUHA ROSVALLIN puolesta, jonka tiedän RAKASTAVAN NÄITÄ CAFE MELLSTENIN UUNITUOREITA RINKULAMUNKKEJA! Ja tiedän että JUHA arvostaa tätä uhrautumistani, syön hänen puolestaan tämän toisen! AH, IHANAA! Nyt voinkin taas palata askeettisen ja intessiivisen elämäni pariin ja kävellä laittamaan ruokaa perheelle ja minulle! Ulos myrskyyn taas astuessani ELVIS alkoi laulamaan kappaletta THAT`S ALL RIGHT!!! Askeettiset terveiset ja hyvää viikonalkua!

10.01.07 14.30
EN OLE MONEEN VUOTEEN NAURANUT NÄIN MAKEASTI!!! Tässä äsken laittaessani ruokaa itselleni ja samalla myös perheelleni, hunajamarinoitua broileria, savupalvattua kalkkunaa, ananasta ja banaania, jotka paistoin wokissa. Keitin riisiä jonka maustoin currylla ja siihen vielä hiukan Aasia makeata soijakastiketta, tuore grahamsämpylä ja niin tämän päivän lounas oli valmis! Syödessäni ajattelin, että onneksi huomenna se on sitten ohi, ei en tarkoita suinkaan HEPSKUKKUU KILOT projektiani, vaan huomenna se SEURA-lehti HEPSKUKKUU kuvineen on sitten siirtynyt arkistoon ja voin jatkaa jälleen omaa huomaamatonta arkipäivääni. Kyllähän se juttu vähän kiinnitti huomiota, se HEPSKUKKUU juttu ja oli tietysti mukavaa, että se ilahdutti joitakin ja saatoin olla hymyilyn aiheena, näin alkoi vuosi kevyesti, vaikka minä vaikutin raskaalta! Minulle soitti muunmuassa tämä kuuluisa entinen MEDIARITARI, aikakautemme mestarillinen peitsen (kynän) käyttäjä ISTO LYSMÄ ja hän kertoi, "ETTEI HÄN OLE NAURANUT NÄIN MAKEASTI MONEEN VUOTEEN, LOISTAVA JUTTU"! Pari ihmistä, yksi TURUST ja yksi OULUSTA, jotka olivat tavanneet minut 70-luvulla, kertoivat mun hieman muuttuneen! Rohkaisevia tekstareita tuli muutamia joissa valottiin minuun uskoa ja tsemppiä tulevina kuukausina taistelussani kiloja ja läskin hävittämistä vastaan! Sähköposti toi viestejä Parikkalasta, Uruguaysta, Jyväskylästä, Seinäjoelta, Lahdesta ja JOUKO ALM, TORNIOSTA, antoi vielä lisäksi vinkin, "Periaatteessahan laihduttaminen pitäisi olla teknisesti helpompaa kuin lihottamisen. Nimittäin kun on saannut sisäänsä välttämättömät kalorit, vitamiinit ja hivenaineet ei tarvitse muuta kuin pitää ruuan äärellä ollessaan suunsa kiinni"! Stadilainen NOUSEVA nettisivujen ylläpitäjä MARKKU POUTANEN ilmoitti ostaneensa SEURAN ja haluaisi mun ja CISSE HÄKKISEN, lapsuuden ystävänsä, kuvan NOUSEVA nettisivuileen! RISTO RAJALA kehoitti unohtamaan kermakakut! PEKKA VIKSTRÖM oli sitä mieltä, että tyylillisesti nyrkkeilykuvat SEURASSA olivat ihan samaa edelleen, mutta....STADIBOXINGIN valmentaja Ex-boxari EKI KOSKINEN lähetti yhden sanan, "TSEMIÄ"! JYRKI HÄMÄLÄINEN soitti eilen ja kertoi taas lukeneensa SEURAN jutun! Tämän lisäksi sain vielä joitakin tekstareita, sähköposteja ja soittoja aiheeseen liittyen, mutta onneksi se on nyt ohitse! Tosin HANNU TEIDERIÄ kehuttiin useampaakin kertaa jutun tekstistä, joten lähetän HANNU sinulle terveisiä, jos satut uteliaana kurkistamaan välillä tänne nettisivuilleni, kuinka askeettinen ja kurinalainen elämäni sujuu? Ja hyvinhän se sujuu, kun taas selviän tulevasta viikonlopusta! On nimittäin pari juhlatilaisuutta edessä, johon mut on kutsuttu. Epäilen kyllä, että kyseessä on salaliitto, miksi muuten joku mut kutsuisi, niinkin hienoihin juhliin, jossa on paljon ruokaa tarjolla? Täytyypä vielä harkita asiaa. Tosin ihan vesi herahtaa kielelle, ai, ai! Ja nyt juuri kun painonikin on taas 87,0 kiloa!

08.01.07 19.24
HUI, HAI, ENSIMMÄINEN REPSAHDUS!!! No niin, niinhän se tapahtui! Se ensimmäinen repsahdus ja en voi sanoa olevani siitä pahoillani, niin hyvältä se maistui! Ihana MURUNI täytti vuosia, (shh...50) mutta sitähän ei oikein passaa näin naisen ollessa kyseessä kuuluttaa. No, joka tapauksessa ymmärrätte varmaan, että repsahdus näissä olosuhteissa oli force majoure tapaus ja siis täysin luonnollista ja sallittua. On pakko sanoa niinkuin Jyrki Hämäläinenkin sanoo, pakko joustaa....kun esimerkiksi lauantaiaamuna meillä oli koko aamupäivän aamiaispöytä vieraita varten, jotka tulivat onnittelemaan rakastani juhlapäivän vuoksi. Ja aina kun uusia vieraita tuli, niin minä isäntänä jouduin juomaan kupin kahvia, ottamaan vähän suolasta, vähän kakkua, ja vähän sitä ja tätä. Ja sitten iltapäivällä mentiin vielä juhlalounaalle yhteen miellyttävään ravintolaan, jossa oli erittäin herkullinen BUFFETPÖYTÄ ja viisi lämminruoka vaihtoehtoa valittavana tai ruokailtavana. Eikä siis auttanut vaikka illalla teimme vielä kävelylenkin ja katsoimme HUMPHREY BOGARTIN ja INGRID BERGMANIN legendaarisen elokuvan CASABLANCA ilman mitään suurempaa napostelua elokuvan aikana! Seuraavan päivän aloitimmekin BRUNSSILLA OMENAPUUSSA (se on ravintola), kaikkien lähisukulaisten ollessa mukana. OMENAPUUN BRUNSSI on hyvin suosittu, hyvin monipuolinen, hyvin herkullinen! Ja kun syöt sitä useamman tunnin miellyttävän pianomusiikin säestyksellä, niin maistuihan se! Ja sitten se jälkiruokapöytä, suuri valkoinen kulho täynnä kermavaahtoa, lettuja, mansikkahilloa, jäätelöä, kakkuja, hedelmäsalaattia, viinereitä, maistoin kaikkia....HUI HAI KILOT! Nyt tietysti tunnen katumusta, hyvin paljon ja nukuinkin viime yön niin huonosti ja nousin jo kello viisi aamulla vaa`alle ja totuus oli armoton! On ehkä parempi etten sano mitään, vaan jatkan katumusviikkoani, juon vettä, vettä, vettä ja katsotaan taas ensi perjantaina tilannetta. Teille toivon hyvää viikonalkua ja BON APETIT!

05.01.07 13.16
MUODONMUUTOKSIA!!! Hyvää päivää ystävät! Olette tietenkin kiinnostuneet miten BANANA SPLIT on maistunut? Olenkin muuten laittanut jo yhden BANANA SPLIT annoksen kuvan jääkaapin oveen! Ja aioinkin aina, kun olen laihtunut 4 kiloa, laittaa uuden jäätelöannoksen kuvan siihen. Aion näin laajentaa maailmankuvaani ja näkemystä elämässäni. Aloitinkin jo tuossa pari viikkoa sitten ensin henkisen valmistautumisen ennen fyysistä koetusta tässä HEPSKUKKUU KILOT prejektissa! Koska kysymys on MUODONMUUTOKSESTA mitä suurimmassa määrin, niin aloitin henkisen valmentautumisen lukemalla näin aluksi FILOSOFIAN MESTARIN ESA SAARISEN ja KIRSTI LONKAN yhteisteoksen, jonka nimikin oli sopivasti MUODONMUUTOS! Sain TAISTELUTAHTOA, PÄÄTTÄVÄISYYTTÄ, se vahvisti ROHKEUTTANI olla minä! Auttoi minua HENKISEEN HYPPYYNI, HEITTÄYTYMISEENI muutamaksi kuukaudeksi ASKEETTISEEN ELÄMÄÄN, kuin SAHARAN YLITTÄMISEEN HENKISESTI! Se RAVITSI MIELTÄNI, kuin olisin syönnyt kymmenen BANANA SPLITIÄ, kuin AURINKO PAISTAISI, kuin VALOISUUS olisi täyttänyt minut! Pidän muuten ESA SAARISEN persoonasta ja siitä, että hän lähetti kerran mulle HOLLANNISTA, AMSTERDAMISTA tekstarin, "OLEN SINUN KEHÄKULMASSASI HARRI"! Tosin hiukan pelkään ja epäilen, jos hän nyt näkee tämän uusimman SEURA-LEHDEN 1/2007 ja siinä olevan nykyisen nyrkkeily-tyylikuvani, hän ei ehkä tulekkaan "KEHÄKULMAANI" ennenkuin todella laihdun! Vaikka toisaalta tämä FILOSOFIAN MESTARI, HENKISTEN AJATUKSIEN VELHO, ehkä hän tarkoittikin viestissään "KEHÄKULMASSA" oloa henkisesti, joten nyt olemassa olevat kilot eivät sittenkään haittaisi? Niin, muuten, MUODONMUUTOKSENI fyysisestikin on ottanut pienen askeleen eteenpäin ja muutama kilo on jo kävellyt pois vartalostani, hylännyt minut, jättäen jäljelle kuitenkin vielä 87,5 kiloa! Joten matkaa tavoitteeseen on vielä runsaasti, sekä KAVALIA JUHLIA, HERKULLISIA TAPAAMISIA, ihania ystäviä on paljon, jotka vaanivat heikkoa hetkeä puolustuksessani saadakseen syöttää minulle oikein suuren TYRMÄYS JÄÄTELÖANNOKSEN. Suljen tämän pakinani jälkeen kännykkäni, nettisivuni, laitan oven takalukkoon. Hiivin ulos varhain aamulla salapuvussa, myssy silmilläni.....näin taas unta, painajaisen, että 7PÄIVÄÄ lehti oli yllättänyt minut KLUUVIKADUN FAZERILLA syömässä BANANA SPLITIÄ ja ottanut kuvan jossa KERMAVAAHTO VALUU PITKIN SUUPIELIÄNI!!! Ja kuvan teksti kertoo "HARRI AHMII SALARAKASTAAN, KILOJEN VÄHENEMINEN EPÄTODENNÄKÖISTÄ"!!! Huh, huh...Ei oo helppoo, mutta taistelu jatkuu!

03.01.07 10.47
HEPSKUKKUU KILOT!!! Hyvää Uutta Vuotta ystävät. Voi kauhistus mitä meninkään tekemään vielä viime vuoden viimeisillä metreillä. Olinhan juuri luvannut etten lupaa mitään vuodelle 2007 ja nyt kuitenkin päivämäärällä 14.12.2006 tapasimme Cafe Javassa Seura-lehden toimittajan HANNU TEIDERIN kanssa ja menin lupaamaan laihduttavani 30.5.2007 mennessä itseni 78 kilon painoon. Annoin lehteä varten jopa ohjelman kuinka sen toteutan. Kuukausittain, viikottain jopa päivittäin. HUPS, HEPSKUKKUU, ei muuta voi sanoa! Toisaalta näin sain itselleni hiukan motivatiota lisää sen tekemiseksi. Annoin valokuvia HANNULLE, eri vuosikymmeniltä, joista voi todeta hyvin, yksi vuosikymmen vastaa kymmentä kiloa! Se on ollut kehitykseni ylöspäin, eli ainakin jossakin on ollut suuntani ylöspäin - vuosissa ja kiloissa! HEPSKUKKUU! Parhaimmillani siis painoin 106 kiloa (viimeksi 2005) ja tänä päivänä 14.12.2006, kun tapasimme HANNU TEIDERIN kanssa painoin 94,0kg! Mikä myös ylös kirjattiin. Tunnen tehneeni emämunauksen, mutta toisaalta, voihan tämä tehdä taas jollekin kanssaeläjälle päivän kevyemmäksi elää, saada hymyn, pelkään kyllä, jopa naurunpyrskähdyksen esiin, ainakin jos katsovat tänään ilmestyneen SEURA-LEHDEN numeroa 1/2007 ja kuviani siellä! Minä koitan unohtaa ne nyt välittömästi ja keskittyä päivään ilman BANANA SPLITIÄ! Joudun nyt sitten viimeistään aloittamaan laihduttamisen ja samalla kuntouttamiseni. VIRTUAL BOXINGSTAR tulee tietysti raportoimaan teille lähes viikottain kuinka taisteluni kiusauksia vastaan onnistuu ja samalla kun toivotan teille myös ONNELLISTA VUODEN JATKOA, PYYDÄN JA RUKOILEN TEITÄ YSTÄVÄT - ÄLKÄÄ PYYTÄKÖ MINUA BANANA SPLITILLE, KAKKUKAHVILLE, SYÖMÄÄN MINNEKKÄÄN MISSÄ TARJOTAAN LIHOTTAVAA RUOKAA, EHKÄ LASI VETTÄ JOSSAKIN RANTAKAHVILOISSAMME KÄVISI!!! Palataan asiaan, paino tänään, OHO HEPSKUKKUU!!!

21.12.06 13.46
Lähetetty vieraskirjaan/Kiitos sinulle Harri, kommentistasi vierailustani Presidentin Linnan Itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Tosiaan suuri kiitos siitä, että olet yleisesti antanut tunnustusta minulle valmennusasioissa. En yleensä luettele omia saavutuksiani vaan työ puhukoon puolestaan. Kissahan elää kiitoksella, mut olihan se kivaa tuntea et on tullut tehtyä pitkä päivätyö nyrkkeilyn parissa. No ei siitä enempää, mutta sinua olen jo pienestä pitäen saannut katsella Viipurin Nyrkkeilijöiden salilla, kun siellä harjoittelit ja silloin en tiennyt, et olisin jäännyt näin pahasti koukkuun tähän bokrailuun! Ja ei ole tarvinnut katua vielä kertaakaan, on tullut paljon tuttuja ja tosi ystäviä. Olin saannut sen kärpäsen pureman tuohon valmennukseen isävainajaasi katsellessani silloin aikoinaan salilla. Et paljosta olen velkaa Piitulaisille. Olisi kiva saada tavata vanhoja tuttuja ja muistella menneitä ja parantaa maailmaa bokrarin silmin, Stadi on Stadi, mut mun juttuni Snadi! Sinulle Harri kaikkea hyvää ja Rauhallista Joulua niinkuin myös muillekin Harrin sivuilla vierailevalle nyrkkeilyväelle! Terveisin UNTO JÄÄPURO

20.12.06 19.21
Lähetetty vieraskirjaan/Moi Harri! Hyvää Joulua sinulle sekä perheellesi ja tietysti räiskyvää Uutta Vuotta! Arska

16.12.06 16.50
Lähetetty vieraskirjaan/Moi Harri sekä muutkin nyrkkeilynystävät. Eikö tunnukin hienolta kun nyrkkeily on taas lähes POP. Kyllä se Amin Asikaisen Euroopanmestaruus oli hienoo asia ja nyt kun vielä hänet valitaan VUODEN URHEILIJAKSI ja pitää tittelin siellä SVEITSISSÄ niin nyrkkeilyn suosio kasvaa räjähdysmäisesti, eikö Harri? Sinuakin kyllä voi kiittää siitä että olet aina pitänyt nyrkkeilyä omalta osaltasi näkyvillä ja olet monet saannut lajiin innostumaan, minutkin aikoinaan. Halusin näin tervehtiä sinua ja toivottaa Hyvää Joulua ja aina vain parempaa Uutta Vuotta kaikille nyrkkeilyn ystäville. KALE

16.12.06 11.10
Lähetetty vieraskirjaan/Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta Harrille! Lähden vielä tänään jouluksi Italiaan ja tulen ensi vuoden alussa. Otan silloin yhteyttä. Ystävällisin terveisin Jarska

15.12.06 9.27
Lähetetty vieraskirjaan/Hei Harri. Olen käynnyt lukemassa jo useitakin kertoja juttujasi ja on pakko kertoa sinulle, sinulla on persoonallinen tapa kirjoittaa asioistasi mitä elämässäsi tapahtuu. Mutta olethan ollut persoonallinen aina itsekin. Sinut tuntien jo kouluajoilta Lapparista vaikka ett minua tietenkään pysty muistamaan. Terveisin ja Hyvää Joulua! AILA S.

15.12.06 8.25
Lähetetty vieraskirjaan/TERVE HARRI ja terkkuja lännestä! Ilmat suosivat, kuten lähes aina. Hyvää Joulun alusaikaa & Joulua sekä parempaa tulevaa vuotta 2007 kaikille nyrkkeilyn ja tämän webbisaitin ystäville! JONE KRIGSHOLM

11.12.06 19.14
Lähetetty vieraskirjaan/Oikein HYVÄÄ JOULUA Harrille ja kaikille nyrkkeilyn ystäville! Oma joulukuuni menee kaikki mahdollinen aika SANTACLAUS-keikoissa ympäri Suomen! Aatto mukaanluettuna! Jos Harri menet Floridaan niin kerropa tutille terkkuja!!! Ystävällisin ja Jouluisin terveisin! TAPSA N.

11.12.06 10.04
Lähetetty vieraskirjaan/TERVE HARRI! Kiitokset sinulle mainiosta nettisivustasi ja jutuistasi. Niitä luen täältä Riihimäeltä käsin. Toivotan Hyvää Joulua sinulle Harri, niinkuin toisillekin Harrin nettisivuilla kävijöille ja nyrkkeilyn ystäville. Odotankin jo mielenkiinnolla ensi vuotta. Terveisin MAUKKA ROININEN

09.12.06 12.31
Lähetetty vieraskirjaan/SONNY LISTON Champion 1962-64!!! Hej Harri! Det var mycket roligt att få träffa dig på PUNCHPRALIERNAS BOXINGKVÄLL med BERTIL KNUTSSON. Och även ULF DANIELSSON, HENRYK SZYMKOWIAK och de andra. Jag gav ju BERTIL en tavla en teckning som jag gjort på SONNY LISTON och nu får du i detta mail samma teckning på THE GREAT SONNY, DIN GAMLE STALLKAMRAT! Bästa boxinghälsningar och GOD JUL alla BOXINGVÄNNER! MATS E JOHANSSON http://www.artzone.nu/mats/set.htm

09.12.06 10.59
Lähetetty vieraskirjaan/VIERASKIRJAAN TULIN MORJESTAAN NÄIN!!! Moikka/Box Harri! Lueskelin sinun kirjoituksia Virtual Box 8.11 ja kun kerroit Masan 60v. juhlista sekä siellä soitetuista nostalgia musiikista TOMMY ja ELVIS ym. niin tuli mieleen ensimmäiset farmarini "VAAKSAT", joita valmisti Vaaksa Oy jo vuodesta 1954 lähtien. Sen jälkeen alkoi "James päällä joka säällä" kausi ja nimihän tuli tietysti JAMES DEANISTA, mutta Harri, muistatko niitä farkkuja 50 luvulta, jotka mullakin oli aivan hirveän näköiset sekä väriset (vihreä), siis "INGO HAALARIT" ja nimihän tuli tietysti INGEMAR JOHANSSONILTA! Kiitos Harri "Nyrkkeilijän Unelma" knigasta jota rupean nyt tsekkaa, kun sain ton ATIK ISMAIL futis knigan blugattua! Terveisin ja HYVÄT JOULUT KAIKILLE! MARKKU POUTANEN

08.12.06 22.58
Lähetetty vieraskirjaan/TERVEISIÄ GLADIAATTORI PIKKUJOULUISTA!!! Mietin pitkään miten puran tunnemyrskyä, jonka koin kun firmamme piti pikkujoulut Tapiolassa Garden Hotellissa pari lauantaita sitten. Totta kai valintamme lähti paikasta, jossa esiintyi oma artistimme, eikä suinkaan vähäisin vaan itse ISO D. Voisin puhua kirjan verran siitä vuorovaikutuksesta, jonka henkilökuntamme koki Suomen mahtavimman "VIIHDEPÄÄLLIKÖN" syleilyssä! Suuri yhteinen nimittäjä kaikelle illan kokemuksilleni oli pitkäaikainen ystäväni Harri Piitulainen, joten tietenkin jaan nämä tunteet hänen nettikavereidensa kanssa. Otan itsekkäästi tarkastelun kohteeksi omat tuntemukseni tuona iltana. Ensimmäinen liikutukseni oli, kun pitkäaikainen yhteistyökumppanini OSSI AHLAPURO ilmestyi ovensuuhun, eikä tarinointi hänen kanssaan ollut saada loppua. Loppu kuitenkin tuli "iskuna" vasemmasta yläviistosta, nyrkkeilysydänystäväni JYRKI VIERELÄ, jonka olin jo luullut hukanneeni maailman myrskyihin, tuli pöytäämme todeten; "Jumalauta EKI, pitkästä aikaa, mitä sinulle kuuluu ja mitä sinä teet täällä?" Yhteinen historiamme johtaa aina 14 vuoden taakse, jolloin yhdessä JYRKI VIERELÄN, HARRI PIITULAISEN, SAMULI EDELMANIN ja HESSU REIJOSEN kanssa olimme kirjoittamassa eräänlaista uutta nyrkkeilyn historiaa! Innostani miltei erkanin oman seurueeni isännöinnistä, sillä sain kuulla että joukko muitakin nyrkkeilyn kovanaamoja oli samassa ravintolassa. OLLI MÄKI, "PYÖVELI" JUKKA JÄRVINEN...jne. AMIN ASIKAINEN ei ollut ennättänyt paikalle, mutta sain kunnian halata hänen ihastuttavaa vaimoaan. On hienoa saada tuntea olevansa jotakin muutakin, kuin se tympeä arkiminä, johon kait jokainen on osaltaan kyllästynyt. Kovien jätkien seurassa saa itsekin tuntea olevansa kova jätkä. Kiitos kovat jätkät, että teette kaiken tämän meidän puolestamme! Hyvää Joulua ja Onnellista Tulevaa Vuotta 2007! ERKKI PUUMALAINEN

07.12.06 10.15
VUODEN 2006 VIIMEINEN ERÄ!!! Loistava itsenäisyyspäivä vietetty. Aloitimme sen MURUNI kanssa ajaen bussilla Stadiin suoraan Ruoholahden ja Abrahaminkadun kulmille, lapsuuteni ja nuoruuteni kotikulmille. Suomen 89:säs itsenäisyyspäivä antoi minulle jälleen sen hienon tunteen, olla suomalainen, elää Suomessa ja Stadissa! Minä olen pitänyt siitä! Tosin muistan sykähdyttävästi 6.12.1965, kun vietimme sitä Tukholmassa, nyrkkeilymaaottelussa Ruotsia vastaan, Erikdalshallenin kehässä. Voitimme silloin Ruotsin 6-4. Se oli hieno tunne olla Suomen sinivalkoinen asu päällä, Suomen edustajana! Kävelimme eilen Hietaniemen hautausmaan lävitse, ohi presidenttiemme RYTIN ja KEKKOSEN hautojen, isäni haudalle viemään kynttilän. Kun kävelet läpi hautausmaan, pistää se aina ajattelemaan tätä elämää. Sieltä kävelimme vanhaan Kappeliin Espalle Caputzinoille, läpi rauhallisen Stadin. Kotiin tullessamme mekin aloitimme valmistautumisen "perheen" itsenäisyyspäivän juhlaan ja juhlaruokailuun! Ihana MURUNI valmisti meille LYONIN LIHAPASTEIJAA, TÄYTETTYJÄ PAPRIKOITA, FETASALAATTIA. Jälkiruoaksi jäätelöä ja kermavaahtoa sekä mansikkahilloa. Kahvia ja viinereitä. Kulhollinen namuja, suklaata ja laku herkkuja TV:n itsenäisyyspäivän lähetyksen ajaksi. Itsenäisyyspäivän juhlan vieraista televisiossa, jäivät mieleeni ja sävähdyttivät, esimerkiksi VILLE VALO, joka oli valloittava, kuin nuori ERROL FLYNN, kuin muskettisoturi ARTAGAN ja HOLLYWOODIN toivat mieleen myös tyylikkäät OLLI ja TANJA SAARELA! Sykähdyttäviä olivat myös TENNISÄSSÄMME JARKKO NIEMINEN sulkapalloilevan vaimonsa ANUN kanssa! KAIJA KOO sävähdytti, niinkuin myös se kansanedustaja punaisessa nahkapuvussa, jonka nimeä en muista! NYRKKEILYÄ edusti tunnettu NYRKKEILYVALMENTAJA UNTO JÄÄPURO, vaikka kaikki nyrkkeilyn ystävät olisivat odottaneet EUROOPAN MESTARIMME AMIN ASIKAISEN paikalla oloa kutsuttuna itsenäisyyspäivän linnanjuhlissa! Ja tietenkin myös tulevien eduskuntavaaliemme KOKOOMUKSEN IMAGON NOSTAJA, eduskuntavaalien kiinostusta huomattavasti lisäävä SAULI NIINISTÖ oli paikalla tyylikkäänä ja huippukuntoisen oloisena, terävänä ja päättäväisenä! Sitten siellä oli paljon muita tuttuja ja tuntemattomia ansioituneita kanssaeläjiämme, joista saamme varmaankin seuraavan kahden viikon aikana lukea laajemmin lehdistöstämme, kuvien ja analyysien kera, joten päätän tämän oman katsaukseni tähän. Ja nyt kun itsenäisyyttämme on taas juhlittu, onkin aika jatkaa pukkujouluja, valmistautua JOULUUN ja unohtaa lopullisesti laihduttaminen tämän loppuvuoden kohdalta. Unohtaa kurinalainen elämä ja koittaa jo nyt unohtaa luvata yhtään mitään ensi vuodeksi! Taidankin ottaa vastaan vuoden 2007 ajatuksella, YHDEN PÄIVÄN VUOSI! Eli elän vain päivän kerrallaan, ilman suuria, yleviä, unelmoivia ajatuksia! Sehän on jo tarpeeksi suurta ja ylevää, jos saan yleensä elää, VAU! Ja koska olen jo tarpeeksi, varmasti, voisin sanoa kohtuuttomasti, häirinnyt ja vaivannut SINUA, näillä höpinöilläni tämän BLOGINI kirjoituksilla, olet varmasti ja ihan ymmärrettävästi huojentunut, kun kerron, etten ehdi tänä vuonna, enään kirjoittamaan enempää, on nimittäin sen verran kovaa vauhtia tämä loppuvuosi, heh, heh, no ei sentään, en vain raatsi vaivata SINUA enempää, olen kohtuullinen, olen ystäväsi, mutta päätin tämän vuoksi kuitenkin runoilla SINULLE tai teille molemmille, jotka käytte lukemassa näitä, no olkoon sanomatta, juttuja....niin, se runo; "KOP, KOP, saako häiritä? SINULLE YSTÄVÄ haluan toivottaa HYVÄÄ JOULUA, ONNELLISUUTTA SYDÄMEESI, MIELEESI RAUHAA ja RAKKAUTTA, SIELUUSI HYVÄN OLON TUNTEEN ja TOIVOISIN TODELLA VOIVANI ANTAA ja LÄHETTÄÄ, TUON KAIKEN SINULLE ja SEN JATKUVAN TOIVOISIN MYÖS TULEVANA 2007 VUONNA! Harri Piitulainen

04.12.06 9.52
LAIHDUTTAMISEN VAIKEUS JA OLEMISEN SIETÄMÄTÖN KEVEYS!!! Piti ihan tulla purkamaan tuntojani, miten voikin olla JOULUKUUSSA ihan mahdotonta laihduttaa. Nytkin viikonloppuna paino nousi taas kilon, vaikka laihdutin koko viikonlopun, ainakin ajatuksissani! Käveltiin rannoilla ja koitin syödä esimerkiksi joulutorttuja ja jäätelöä ihan vähän, mutta ei auttanut. Joku sanoikin, että pitäisi luopua siitä ja siitä ja siitä, jättää se ja se pois, mutta nehän on just niitä hyviä! Ja tänäänkin on se ABBEY ROAD GROUPIN iskijöiden, pullapäivä SUCCESISSA ja joudun siellä syömään esimerkiksi JONE KRIGSHOLMIN puolesta korvapuustin, sillä JONE on USASSA moikaamassa OSKU KANERVAA, mutta toisaalta JONE lupasi tänään syödä siellä minun puolestani pullan OSKUN ja BENIN suosikki pullapaikassa. Samoin on myös, kun JYRKI HÄMÄLÄINEN on DANNYN kanssa DALLASISSA, tai taitavat olla jo LAS VEGASISSA katsomassa show-esityksiä ja veikkaan, että pojilla on hauskaa. Tiedä vaika näkisivät siellä JERRY LEEN ja palavan pianon! Niin siis joudun JYPENKIN puolesta syömään yhden BRIOSIN, eikä JYPE syö siellä mun puolesta mitään! Las Vegasista tulee mieleen, että huomenna on mielenkiintoinen päivä, kun THE CHARADES kitarabändillä on levynjulkkari tilaisuus, jossa julkaisevat Japanissa tehdyn ON THE STAGE levyn ja näen bändin rumpalin ja ystäväni JARI MOBERGIN taas pitkästä aikaa. Twistattiin kerran jo tosin kauan aikaa sitten, MURUNI kanssa ravintola KAISANIEMESSÄ, lähes neljä tuntia tämän bändin soittaessa kuuskytluvun musaa ja mulla oli jalassa sellaiset buutsit, jossa oli korkea kantakorko ja meni kaksi vuotta polvia parannellessa! Ja musiikista kun kerran on tässä puhetta niin en voinut olla iloitsematta, kun näin iltapäivälehdissä TAPANI KANSAN saadessa jälleen kaksi KULTALEVYÄ entisten lisäksi ja se seinä siellä TAPSAN kotona, alkaakin olla jo aikamoista KULLAN ja PLATINAN säikettä! Tunnen tästä erittäin suurta mielihyvää, suosikkini jo vuodelta 1967 jatkaa vain menestystään ja voittokulkuaan ja on LAULAJA vailla vertaa, kun mun voittokulku aikoinaan jatkui vain pari vuotta! HYVÄ TAPSA! Ja urheilusta sen verran että NELOSEN mainio urheilutoimittaja ARI WISKARI oli viikonloppuna juossut LANZAROTELLA maratoonin ajassa 3.56.03 ja on hoikassa ja hyväsä kunnossa. Masentavaa ja hienoa ARI! REAL MADRID oli futiksessa taas vakuuttava, kun taas REAL ZARAGOZA pilasi eilen oman ottelunsa, matseja TV:stä katsoessani. Ja KUNINKAALLISISTA tulikin mieleeni MELLSTENIN PARATIISIRANNAN KUNINKAALLISET ORLANDON LEIJONA ja HERTTUA, näin heidät sattumalta TAPIOLASSA kaupassa käydessäni ja nämä tyylikkäät HERRAT olivat SLIMMISSÄ ja HOIKASSA KUNNOSSA ja odottavat jo ensi kesää sekä bikiniasuisia tyttöjä MELLSTENIN PARATIISIRANASSA, jonka laineet eilen rannassa istuessani hetken, kertoivat minulle liplattaen, ORLANDON LEIJONALLA ja HERTTUALLA on edessään kaikien aikojen kesä, vain 5 kuukautta sitten se taas alkaa! Koittakaa kundit malttaa! Ja mun on varmaankin parempi taas lopetella ja keskittyä tulevaan viikkoon, SINIVALKOISEEN PÄIVÄÄN, ITSENÄISYYSPÄIVÄÄN, SE ON SUURIA TUNTEITA, SE ON KUNNIOITUSTA, SE ON KIITOLLISUUTTA, SAADA ELÄÄ JA OLLA SUOMALAINEN! SINIVALKOISIN TERVEISIN, HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!!!! Virtual Boxingstar

01.12.06 14.58
JOULUKALENTERI JA JOULUKUU!!! Voi, voi, kyllä mun täytyy nyt luopua JOULUKUUN laihdutuskuuristani. Sain nimittäin tänään todella EXTRA SUUREN JOULUKALENTERIN ja jonka joka päivän kohdalla on kuulemma, joku hyvä sveitsiläinen suklaalevy tai ruotsalainen karkkipussi. Voitte siis kuvitella tämän joulukalenterin kokoa! Ja kun kalenterin antaja sanoi ehdoksi, että aina, kun avaan seuraavan luukun, on edellinen HERKKU oltava syötynä! Hän muuten epäili, etten selviä kuukaudesta. Lisäksi mulla on kutsuja erillaisiin tilaisuuksiin, missä tarjotaan ruokaa tai ainakin kakkua ja pullaa ja jo hyvin monta kutsua, jo ennenkuin joudun joulupöytään! Tiedän, että tämä kuulostaa todella pahalta ja tunnen pettäneeni laidutustavoitteeni tässä JOULUKUUSSA, jo ennenkuin se on kunnolla ehtinyt alkaakaan tai oikeastaan koko vuonna 2006! Mutta ei hätää. Vuosi 2007 tulee olemaan se vuosi, jolloin taas laihdutan ja näen unta BANANA SPLIT jäätelöannoksista, joita syömme OSKU KANERVAN kanssa FLORIDASSA meren rannalla olevassa suuressa jäätelöbaarissa! Väreilen jo innostuksesta tulevasta vuodesta! Olen silloin kaikella tavalla taas parempi, työssä, harrastuksissa, ihmissuhteissa! Olen fiksumpi ja idearikkaampi. Saan uskomattomia asioita aikaan! Huh, huh, nyt voinkin ottaa tämän loppuvuoden iisisti, olen latautunut jo tulevaan vuoteen. Miten se näyttääkin niin jännittävältä, tehokkaalta, tapahtumarikkaalta, se näyttää jopa hoikemmalta, siinä on säihkettä ja glamouria, tapaan taas uskomattomia ihmisiä, ystäviä vailla vertaa! Oh, ihan hengästyn. Täytyy laittaa PEKKA JAATISEN suosikki JERRY LEE LEVIS ja hänen viimeinen CD:nsä soimaan, sopii hyvin tähän tunnelmaan! Palaan ehkä vielä asiaan tämän JOULUKUUN aikana, joten HYVÄÄ JOULUKUUN ALKUA, JÄNNITTÄVIÄ PÄIVIÄ AVATESSANNE JOULUKALENTEREIDENNE LUUKKUJA ystävyydellä ja rakkaudella VIRTUAL BOXINGSTAR

29.11.06 19.50
NOSTALGIAN AALLONHARJALTA TOISELLE!!! Olin juuri laskeutunut edellisen päivän nostalgiselta aallonharjalta, tullessani puolenyön aikaan takaisin TUKHOLMASTA PUNCHPRALINERNAN nyrkkeilyillasta ja aamulla herätessäni, aamukahvia juodessani, kolahti postilaatikko sen verran painavasti, että menin katsomaan mitä sieltä oikein tuli? Sain jotain millä on minulle HYVIN SUURI ARVO, HYVIN SUURI KUNNIOITUS, sain erään, VOIN SANOA YSTÄVÄNI, ELÄMÄNKERTAKIRJAN! Olin 15 vuotias kun olin Olympiastadionilla 17.8.1962, yksi sen 25000:n joukossa, KUN HÄN NOUSI KEHÄÄN OTTELEMAAN HÖYHENSARJAN MAAILMANMESTARUUDESTA AMERIKKALAISTA DAVEY MOOREA VASTAAN!!! Se että hän silloin hävisi tuon ottelun ei tippaakaan vähentänyt KUNNIOITUSTANI ja ARVOSTUSTANI HÄNTÄ KOHTAAN! Ja kun myöhempinä vuosina sain harjoitella hänen kanssaan, monia kymmeniä eriä monina vuosina, hänen antaessa minulle kyytiä, joskus enemmän, joskus vähemmän. Se oli hienoa, se auttoi minua paljon. Ei koskaan tarvinnut epäillä etteikö kuntoni kestäisi otteluihini mennessä, kyyti oli aina vauhdikasta! OLLI MÄKI, EUROOPAN MESTARI amatöörinä ja ammattinyrkkeilijänä, IHMISENÄ SUURI, LÄMMINSYDÄMINEN, YMMÄRTÄVÄ! Olen otettu että olen saannut tutustua häneen, hänen vaimoonsa RAIJAAN, hänen poikaansa PEKKAAN, jolla on jo siksi erikoispaikka sydämessäni! He kaikki olivat häissänikin kun minä menin minun RAIJANI kanssa naimisiin 25 vuotta sitten! En puhu nyt OLLIN nyrkkeilystä, matseista, vaikka voisin puhua ja paljon, sanon vain HÄN OLI FANTASTINEN, sillä haluan ja toivon että hankitte itse kirjan OLLI MÄKI - NYRKKEILIJÄ esimerkiksi nykyisen loistavan ja sympaattisen AMIN ASIKAISEN rakastetulta MINNA WALTHERILTA, EVERLAST SHOPISTA, Hämeenie 22.sta, tämän kirjan, voitte sen jopa tilata netinkin kautta, käykää tutustumassa EVERLAST SHOP HELSINGIN myymälän nettisivuihin https://ssl.everlast.fi/sa.php ja OSTAKAA - TILATKAA KIRJA SUURESTA MESTARISTA, SUURESTA IHMISESTÄ JA HÄNEN HUIKEASTA NYRKKEILYURASTAAN!!! Koitan olla innostumasta liikaa, mutta, OLLI MÄKI EX-EUROOPANMESTARI - TILATKAA HETI!!!! Boxingterveisin VIRTUAL BOXINGSTAR

26.11.06 8.31
STOCKHOLM ja BERTIL KNUTSSON IGEN!!! Moi hyvät ystävät. Hyvää viikonalkua taille kaikille. Joudunkin peruuttamaan sen mun "Riisitaivaalle" Caprille menoni, sillä sain toisen kutsun, sellaisen, josta en voinut kieltäytyä, enkä halunnut kieltäytyä, en voinnut missään tapauksessa kieltäytyä! Nyt tulevana maanantaina 27.11.2006, BERTIL KNUTSSON, ex-promoottorini, mies Ruotsin viimeisten vuosien ammattinyrkkeilyiltojen promoottori, HÄN joka entisen RASKAANSARJAN MAAILMANMESTARIN INGEMAR "INGO" JOHANSSONIN kanssa toimi promoottorina monissa kymmenissä illoissa, joissa suurin yleisön MEGAMAGNEETTI oli raudanluja taistelija, LEGENDA ja PERSOONA, MEDIAN JA YLEISÖN RAKASTAMA BOSSE HÖGBERG! Niissä illoissa vilisi sen aikaisia maailman nyrkkeilyhuippuja, managereita, filmitähtiä, laulajia, niin kehässä kuin sen RINGSIDE paikoilla! TUKHOLMASSA on nyt ilta järjestöllä, joka kantaa nimeä PUNCHPRALINERNA ja siihen kuuluvat jäseninä lähes kaikki ruotsalaiset entiset ammattinyrkkeilijät, nyrkkeilyvaikuttajat median ja liike-elämän puolelta, suuri joukko kansainvälisiä nyrkkeilytähtiä muualtakin ja klubin jäsen on myös NELSON MANDELA! BERTIL KNUTSSON olisi tämänkertaisen GALAILLAN KUNNIAVIERAS, jota haastatellaan näistä viimeisistä nyrkkeilyvuosista Ruotsin maaperällä ja hänen uskomatonta kiinnostustaan ammattinyrkkeilyyn ja elämäänsä sen kanssa ja sitten voivat paikalle kokoontunut media ja tv-väki tehdä kysymyksiä asian tiimoilta! Ilta on minulle kovinkin tutun HOTELLI MALMENIN vieressä olevassa RAVINTOLA BULLWINKLES:issä Folkkungatan 47:ssä. Ruokailemme siellä ja muistelemme noita unohtumattomia vuosia RUOTSALAISESSA AMMATTINYRKKEILYKEHÄSSÄ! Näen pitkästä aikaa - päälle 35 vuotta - monia ystäviä, tallikavereita. BERTIL kertoi että mm. ULF DANIELSON ja HENRYK SZYMKOWIAK ovat tulossa. Hän on varannut meille samasta hotellista huoneet, HOTELLI RIDDARGATANISTA, ÖSTERMALMIN DRAMATISKA TEATTERIN takana, SALUTHALLENIN vierestä ja LISA ELMGVISTIN katkarapusalaatit ja-herkut nousevat heti väkisin mieleeni. Voin todellakin luopua tästä riisiprojektista tällä kertaa ja siirtyä Tukholman sykkeeseen pihvin ja Banana Splittien maailmaan. Minulla olikin jo niitä ikävä. Niin tämä on minulle uskomaton juttu. Tavata taas BERTIL, nyrkkeily ystäviä aikojen takaa, tutustua myös uusiin nyrkkeily ystäviin, joita en ole tavannut. MARCUS TILGMANN, BERTIL KNUTSSONIN ystävä CASINO MAAILMASTA, käänsi minulle puheen ruotsiksi, på svenska, kun olen vähän heikko tuon ruotsin kanssa. Kiitokset MARCUKSELLE! Ja tässä se tulee: KÄRÄ BOXINGVÄNNER OCH FANTASTER! JAG ÄR RÄDD FÖR ATT MIN SVENSKA INTE ÄR TILLRÄCKLIGT BRA FÖR ATT UTRYCKA MIN STORA GLÄDJE ÖVER ATT FÅ I KVÄLL VARA MED PÅ PUNCHPRALINERNA BOXING KVÄLL. FÖRST OCH FRÄMST VILL JAG TACKA BERTIL SOM MED INGO, GAV MIG MÖJLIGHETEN ATT ELFTE I ELFTE NITTON SEXTISEX (11.11.1966) KOMMA MED I SVENSKA PROFFSBOXINGEN. DENNA TID VAR BÄSTA I MITT LIV, TYVÄRR TOG DEN SLUT TRETIONDE I TOLFTE NITTON SEXTIO NIO (30.12.1969) I GÖTEBORG...DENNA TID LEVER DOCK KVAR I MITT HJÄRTA MED STOR KÄRLEK! JAN PERSSON, BOSSE PETTERSSON, BOSSE HÖGBERG, ULF DANIELSON, HANRYK SZYMKOWIAK, THEO POLLEX, BUSTER MATHIS, LEOTIS MARTIN OCH SONNY LISTON VAR DÅ MINA STALLKAMRATER! JAG HAR SKRIVIT MÅNGA BÖCKER OCH EN HETER "NYRKKEILIJÄN UNELMA" = "BOXARENS DRÖM", TYVÄRR FINNS DEN INTE PÅ SVENSKA, DEN BORDE DOCK FINNAS, EFTERSOM DEN BERÄTTAR OM DE SISTA ÅREN FÖRE PROFFSBOXINGEN FÖRBJÖDS I SVERIGE, DE BERÄTTAR ÄVEN OM MIN KÄRLEK FÖR SVENSK PROFFSBOXINGEN. DEN BERÄTTAR ÄVEN OM HUR GOD OCH KÄR VÄN BERTIL VAR OCH FORTFARANDA ÄE EFTER ALLA DESSA ÅR. JAG HAR DOCK DENNA BOK MED MIG, EN BOK JAG FICK AV MIN FAR, SOM ÄVEN BOXADES MÅNGA AMATÖR OCH PROFFS MATCHER HÄR I SVERIGE! DENNA BOK SKULLE ALLTID VARA MED MIG PÅ MINA MATCHRESOR, HAR DOCK VARIT SLARVIG MED DEN. NU VILL JAG ATT DENNA BOK KÄRA VÄNNER SKULLE CIRCULERA OCH NI SKULLE SKRIVA I DEN NÅGRA ORD SOM MINNE ÅT MIG FRÅN DENNA HÄRLIGA KVÄLL. DET KÄNNS SOM OM JAG KOMMIT "HEM".....Stockholm 27.11.2006 Harri Piitulainen Olen valmistautunut, lentoliput buukattu, kassi pakattu, Stockholm jag kommer igen! BERTIL KNUTSSONIIN voit tutustua hänen yrityksensä nettisivuilla http://www.knutsson.se/ ja PUNCHPRALINERNAN nettisivujen osoite on http://www. punchpralinerna.nu

21.11.06 9.26
ONNELLISEKSI RIISITAIVAASSA!!! Olin eilen runsaalla kolmen aterian lounaalla ystävieni Simppa Syyspihlajan, Taavi Tiedottajan sekä Kimmo Lumikinoksen kanssa. Söimme Kluuvikadun Fazerin kuulussa kupolisalissa erittäin hyvän ja maistuvan, niin sanotun "pitkän lounaan!" Sen päälle joimme caputzinot ja söimme Banana Split jäätelöannokset, suurella antaumuksella, kermavaahdon melkein valuessa suupieliä. Samalla siihen tupsahti meitä tervehtimään Taavi Tiedottajan hyvä ystävä yliopistoajoilta, Tohtori Reino Laihaniemi, joka on valinnut yksinäisyyden ja elämän Caprin korkealla saarella. Hän pitää siellä laihdutushoitolaa Caprin länsirinteellä olevassa talossaan. Reino Laihaniemi on Pöhtyällä syntynyt maaviljelijän poika ja on luonnut huikean uran ravitsemustieteiden tohtorina, hiukan vastakkaisillakin ajatuksilla, muiden ravitsemustieteiden asintuntijoiden kanssa. Mutta niinkuin tiedämme, niin tapoja laihduttaa, syödä ja voida hyvin on kovin erillaisia, niin naisten lehdissä kuin kirjallisuudessakin. Reino Laihaniemen kirja "ONNELLISEKSI RIISITAIVAASSA" on saannut suurta huomiota kautta maailman. Hänen neuvonsa vältä rasvaa, vältä hiilihydraatteja, vältä sokeria, vältä alkoholia, mutta syö riisiä, syö riisikakkuja, syö riisipiirakoita, on saannut jotkut asiantuntijoista lähes takajaloilleen. Hän on saannut jo RIISITOHTORI kutsumanimen kilpailijoiltaan! Kerron hänelle, että olen kohta 35 vuotta kamppailut painoni kanssa, enkä ole saannut sitä laskemaan. Mitä hän antaisi minulle neuvoksi? Hän ehdotti, että tulisin hänen laihdutushuvilalleen Caprille, 6 viikon intessiivikurssille, jossa ei ainoastaan laihduteta vaan muutenkin koko entinen ruokailutapa laitetaan uusiksi, koko tapa ajatella ruokaa uudeksi ja 6 viikon intessiivikurssin jälkeen en kaipaisi enään Banana Splitiä, rasvaisia pihvejä herkullisine kastikkeineen, Cafe Succesin ihania suuria korvapuusteja tai brioseja, Ekbergin Napoleon leivoksia. Olisin täysin uusi ihminen! Uudella tiellä RISE WAY:llä!!! Pyydän häntä kiihkeänä kertomaan lisää tästä 6 viikon intessiivikurssista. Tohtori Reino Laihaniemi kertoo jo useiden kuuluisien filmitähtien, musikaali ja laulutähtienkin maailman estradeilta vierailleen hänen laihdutushuvilallaan hienoin tuloksin. Hän mainitsee muutamia nimiä, mutta pyytää minua olemaan kertomatta heistä, sillä jokainen joka tulee hänen hoitoonsa saa INGOGNITO kohtelun! Kurssin aikana Caprilla vierailee myös maailmankuulu proffesori ja psykiatri New Yorkista kertomassa fyysisestä kuin henkisestäkin muutoksesta valmistautuessaan muuttamaan vanhoja elämäntapa tottumuksiaan ja löytää positiivinen asenne kieltäytymiselle herkuista! Hän lupaakin sitten palkinnoksi, hoikan trimmatun vartalon, jota kaikki kadehtisivat! Eikä tarvitsisi sen jälkeen avata edes ovea kokonaan, vain raolleen ja voisi livahtaa siitä helposti sisäpuolelle! Kurssin jälkeen ei tulisi enään nälkä, koska olisin unohtanut sen tunteen ja tottunut kuudesti päivässä tapahtuvaan 15 minuutin riisiherkutteluun. Ja kurssin jälkeen palatessani jälleen arkielämään takaisin, olisin oppinut uuden ravitsemus elämäntavan ja olisin myös henkisesti vahva vastustamaan ja kestämään kaupunkimme monipuolisen sekä houkuttelevan tarjonnan! Kun olisin tai olen ollut vuoden tässä uudessa elämäntapa ohjelmassa ja laihtunut vuoden aikana 3 kiloa, saisin parhaasta riisipaperista tehdyn Diplomin, kunniakirjan jossa munt nimitettäissiin LONGRISE PEOPLEKSI ja voisin kehystää ja laittaa sen ylpeänä toimistoni seinään muiden kunnia-ja ansiotodistusten joukkoon! Kiitän Tohtori Reino Laihaniemeä tästä infosta ja sanon heti maanantaina lentäväni hänen laihdutushuvilalleen Caprille ja kerron kuinka epätoivoinen olenkin viime päivinä ollut, jopa niin epätoivoissani kun en ollut laihtunut grammaakaan, niin viime viikonloppuna ajoin 35 vuotta oleet viiksetkin pois, voidakseni laihtua edes 5 grammaa. Ja kerroin juuri viime viikolla tavanneeni kuuluisan suomalaisen urheilujournalistin ja kirjailijan Hannu Teiderin, joka on seurannut, kuin urheilua tätä laihdutusyritystäni, tämän nettisivujeni juttujen kautta ja laskeneensa, että parin vuoden aikana olen laiduttanut kokonaista 238 kiloa, mutta sitten olen kuitenkin lihonnut valitettavasti 241 kiloa. Joten apu on tarpeen! Tohtori Reino Laihaniemi tekee lähtöä ja antaa minulle kirjansa ONNELLISEKSI RIISITAIVAASSA ja toivottaa tervetuleeksi Caprille! Joten näin palaankin sitten takaisin jouluksi syömään riisipuuroa, mutta nyt taidan lähteä ostamaan riisisuklaata ja siirtyä RIISITAIVAASEEN! Terveisin ja voi hyvin!!! PS. Tavoitat minut Caprilta gsm numerosta 0503413387 aamuisin 04.30 ennenkuin päivän intessiiviopetukset alkavat.

19.11.06 16.27
JAMES BOND JA AGENTTI OOO!!! Olin eilen Tukholmassa tapaamassa ystävääni AGENTTI 000:aa ja katsomassa hänen kanssaan hänen virkaveljensä JAMES BONDIN uutta elokuvaa. AGENTTI 000 oli innoissaan, ei elokuvasta vaan uudesta tehtävästään ja asemapaikastaan seuraavan kuukauden - kahden aikanana. Koitin udella elokuvan jälkeen, istuessamme Gallerian muodikkaassa CINEMA Cafessa juoden caputzinoa paikan hienoista erikoiskupeista, mutta tapansa mukaan hän oli vaitonainen, antaen kuitenkin pari vinkkiä mulle. KYLIE MINOGUE asuu siellä ja siellä on lämmintä ja aurinkoa! Komennus asemapaikalle tuli äkkinäisesti ja hänen tapaamisensa islantilaisen agentin SAX von BERGIN kanssa Helsingissä ensi tiistaina jäi minun hoidettavakseni. Ei kuitenkaan varsinainen tapaaminen vaan koodin jättäminen hänelle, tämän nettisivujeni kautta, jota islantilainen agentti SAX von BERG tietää tarkkailla. Ja koodi SEKGSMI0503413387Milano, sen pitäisi kertoa kaiken tarpeellisen. Kuinka kahdettivaa ja kiehtovaa onkaan salaisen agentin elämä. Ise kun vietän tätä väritöntä elämääni, harmaiden päivien vieriessä ohitseni päivästä päivään. Olen niin huomaamaton, että ulkona sateessa seisoessani eivät edes sadepisarat osu minuun vaan menevät ohitseni! Lohdutuksen on tuonnut viime päivinä vain SHAKIRAN uusi kappale ILLEGAL MTV:n video, joka on kuvattu nyrkkeilykehässä. Tottakai päiviäni myös piristivät silloin tällöin tulevat kutsut, kuitenkin niitä tulee aika harvoin, mutta kuitenkin, nämä silloin tällöin tulevat kutsut kuuluisien ja menestyneiden ystävieni luokse kyläilemään tai kahville jonnekin luxuskahviloihin ja tälläiset elokuvat niinkuin JAMES BOND 007, konsertit, teatteriesitykset, ruokailut hienoissa muodikkaissa ravintoloissa ja BANANA SPLITIT, NAPOLEON leivokset EKBERGILLÄ, oh, olin unohtanut että olen laihdutuskuurilla. Tosin ensiviikolla mua ei ole kukaan kutsunut minnekkään, joten joudun tyytymään SHAKIRAAN ja sitäpaitsi aloitan heti maanantaina päättäväisesti laihdutuskuurin, tänään syön vielä yhden BANANA SPLITIN! Sitten haluaisin vielä lopuksi, jota tietysti jo toivotte ja varmaan myös, etten enään palaisi takaisin ollenkaan kertomaan harmaasta elämästäni ja hienoista ystävistäni, niin sitä ennen ennekuin ehditte tätä toivoa, haluaisin kuitenkin kiittää niistä lämpimistä sähköpostiviesteistä, joita olette lähettäneet vieraskirjan korvikkeena tervehdyksinä minulle, nekin ilahduttavat päivääni, mutta hyvät naiset, en voi toteuttaa toivomustanne tavata AGENTTI 000, olen pahoillani, mutta se on mahdotonta! Sen etten enään palaisi, sen pystyn kyllä toteuttamaan, häviten harmaaseen massaan, leijailen pois kuin poutapilvi, laskien kuin iltaaurinko ja häviten illan pimeyteen ja jääden yöhön, kuin yksinäinen tähti himmeänä tuikkimaan jossakin kaukana, hyvin kaukana, hyvin hyvin kaukana......VIRTUAL BOXINGSTAR

16.11.06 15.27
MEDIASOTURIN JUHLAT SALVESSA!!! Eilen oli yhdessä Stadin viimeisistä linnakkeista, orginellissa ravintola SALVESSA, ISTO LYSMÄN, MEDIARITARIN, orginellin MEDIASOTURIN, joka on nähnyt JULKKIS ja KUULUISUUS GALLERIAN nurkkia myöten, 70-vuotis juhlat! ISTOLLA olisi kirjaa varten muisteltavaa, kerrottavaa hyvin paljon, 1960, 1970, 1980, 1990 vuosikymmenet. Eilen tämä LEGENDA istui meidän muutaman "aikalaisen" kanssa syntymäpäiviään Salvessa. Meitä oli paikalla hänen vasemmalla puolellaan, hänen läheisin työkaverinsa, ystävänsä, toinen aikamme MEDIARITARI, VISIONÄÄRI, joka on nähnyt ja kokenut samat vuosikymmenet ja nyt KIRJAILIJANA on kokemassa 2000 luvun ensimmäistä vuosikymmentä, eikä vieläkään ole varma "kuka tulee aamulla suihkusta, kun uusi päivä uusine seikkailuineen koittaa"! Oikealla puolella istui viihteemme SUURI IGONI, jonka suosio on kestänyt myös nuo edellä mainitut vuosikymmenet, DANNY, vuosikymmenien ILMIÖ viihteemme TÄHTITAIVAALLA! Ja voin kertoa, että häntä piirittivät ravintolassa paikalla olleet naiset, nimikirjoitus ja yhteiskuva pyyntöineen. Hänen charminsa on edelleen VOITTAMATON! Minulla oli ilo saada siellä myös hänen uusin levynsä, hänen tullessaan suoraan POPTORIN STUDIOLTA päivän levytyksistä. Tämä levy DANNY ja MARI, kappaleena vanha legendaarinen Paul Ankan YOU ARE MY DESTINY, joka oli saannut nimekseen OLET KOHTALONI ja hyvin kauniin uuden sovituksen. Tulemme kuulemaan tätä varmasti paljon radiossa pikapuolin! Jo nämä kolme toivat sellaista historian havinaa, kosketuksen vuosikymmenien glamouriin ja sykkeeseen, elämän kokemuksiin, että saatoin lähes sanattomana sitä ihailla. Paikalla olivat lisäksi ehkä Suomen paras urheilutoimittaja ja urheilun kirjoittaja, toimittaja HANNU TEIDER, PIRKKO ja KARI VANHAPIHA, entinen HYMY-lehden päätoimittaja, VIVA-lehden sensaatiomaiseen nousuun johdatellut päätoimittaja JOUNI FLINKKILÄ. Super lady-ja päätoimittaja ELINA SIMONEN, markkinointipäällikkö ELISA VARILA iloisena ja selvästi MEDIASOTURIA kunnioittaen. Taidokas valokuvaaja PEKKA NIEMINEN sekä vielä muutamia MEDIASOTURIN työkavereita YHTYNEISTÄ KUVALEHDISTÄ! Juhlakansaan liittyivät mukaan vielä todelliset MEDIAVAIKUTTAJAT ja VENLOILLA palkitut ANNE ja MARKKU "Mape" VEIJALAINEN ja välittömästi mieleeni nousee kuva suomalaisesta versiosta SONNY ja CHER, vuosikymmeniä sitten, joita JYPE ja MAPE esittivät OHIMENNEN TV-ohjelmassaan, vuosikymmeniä sitten! Myös suuri joukko MEDIASOTURIN tunnistavia kävi onnittelemassa häntä illan aikana ja monet kymmenet puhelut ohjautuivat milloin kenenkin kautta PÄIVÄN SANKARILLE. Vielä kerran minun onnitteluni MEDIARITARILLE, aikamme viimeinen MEDIASOTURI ISTO LYSMÄ, 70 vuotta! Vuosikymmenien ystävyys on suuri arvo, jopa nykyisessä varttaalisessa arvomaailmassa! Minäkin istuin siinä ystävieni läheisyydessä ja nautin suuresti ja koska olen nyt osallistunut ja saannut kunnian olla kaksissa merkittävissä vuosikymmenjuhlissa, lauantaina Pakilan Aatelisen MASA von ELMIN alias ESA MALMIN 60 vuotisjuhlissa ja nyt näissä MEDIASOTURIN, niin voin todeta, että laidutuskuurini on kokenut täydellisen romahduksen. Minulle ei sovi näin isot juhlat. Minulle sopii parhaimmin yksinäisyys, harmaat sateiset päivät, väritön elämä ja ruisleipä veden kera, mutta minkäs teet, kun on tälläisia ystäviä jo vuosikymmenien ajan,voin melkein sanoa DANNYN uuden laulun sanoin OLET KOHTALONI vähän muuttaen SE ON KOHTALONI!!! Lämpimin ajatuksin VIRTUAL BOXINGSTAR

12.11.06 17.24
NYRKKEILYSTÄ ELIITTINEN LAJI!!! Katsoin tänään sunnuntaiaamuna aamuyöntunteina, kuin joskus INGEMAR JOHANSSONIN ja FLOYD PATTERSONIN otteluja, CASSIUS CLAYN ja SONNY LISTONIN yhteenottoja raskaansarjan nyrkkeilyn maailmanmestaruusotteluissa! Mustavalkoisuus oli saanut värejä. Nyt kohtasivat TOHTORI ja PANKKIIRI toisensa NEW YORKIN MADISON SQUARE GARDENIN kehässä! Tarunhohteisessa kehässä, jossa on ollut jo vuosikymmeniä nyrkkeilyä. Lukemattomat suuret mestarit, kovat haastajat, kehien taistelijat ovat nousseet siellä kehään unelmiensa, leipänsä ja kykyjensä todistamisen puolesta! WLADIMIR KLITCHKO todisti kyllä kyvykkyytensä jälleen kerran ja toistamiseen. Yksinkertainen nyrkkeily, hyvä vasensuora, riittävä nyrkkeilysilmä sekä kova oikeasuora, STEELHAMMER, niinkuin sitä on alettu kutsumaan! CALVIN BROCK, joka oli hänen vastustajansa sunnuntaiaamulla, tuntui olevan vailla mahdollisuuksia, jolla ei ollut tarpeeksi taitoa, tarpeeksi kovuutta, tarpeeksi rohkeutta pystyäkseen antamaan kunnon vastuksen WLADIMIR KLITCHKOLLE! BROCK tuli näin tyrmätyksi ottelun seitsemännessä erässä! Ottelussa ei ollut mitään suurta, vaikka tunnettuja tähtiä, kuuluisuuksia vilisi katsomossa, niinkuin on ollut aina nyrkkeilykehien ympärillä. Surua koin ainakin katsoessani kaikien aikojen suurinta ja valovoimaisinta nyrkkeilytähteä MUHAMMAD ALIA joka tuntuu, valitettavasti se on luonnollista, huonontuvan vain vuosi vuodelta sairautensa vuoksi. En voi eikä varmaan kukaan nyrkkeilyn ystävä unohtaa hänen loistavia, hienoja, uskomattoman koviakin otteluitaan tässä kiristettyjen köysien maailmassa. Ja se saa minut tuntemaan, että jotain puuttuu tässä tämän päivän nyrkkeilyssä, jonka on saavuttanut värikkyys kehän ulkopuolella. TV lähetykset jotka tulevat väreinä, musiikki, savut, kulta ja kimallus! En voi olla muistamatta esimerkiksi mustavalkoista dogumenttia JOE LOUISIN ja MAX SCHMELLINGIN kohtaamisista, johon sekoittuivat maailman politiikan ja rotujen paremmuuskin! SUGAR RAY ROBINSONISTA kertovaa mustavalkoista dogumenttia, mustavalkoisia valokuvia. INGOA ja FLOYDIA, JACK JOHNSONIA, JACK DEMSEYTÄ, EZZARD CHARLESIA, JOE WALCOTTIA, ROCKY MARCIANOA. ALIN vastustajia JOE FRAZIERIA sekä GEORGE FOREMANIA, MARCEL CERDANIA, ROCKY GRAZIANOA, JOYE GIARDELLOA, RUBIN CARTERIA, GENE FULMERIA, NINO BENVENUTIA, CARLOS MONZONIA, BENNY LEONARDOA, IKE WILLIAMSIA, BEAU JACKIA tarinoineen. Sitä kuinka MIKE TYSON käveli kohti kehää mustat tossut jaloissaan ja mustat shortsit yllään, täynnä uhkaa, voimaa ja vaarallisuutta! Ei tarvittu värivaloja, savua ja musiikkia, jännitys väreili ja värisi ilmassa, luoden uhasta sekä pelosta sointuja, jotka välittyivät jokaisen läsnäolijan huokosiin ja jähmettivät jopa usein vastustajatkin jäykiksi ja peloikkaiksi! MIKE TYSON viimeinen mustavalkoinen uhka! Nyrkkeily on muuttunut! Ehkä tulevaisuudessa kehään nousevat lakimiehet, senaattorit, yliopistojen proffessorit, kirjailijat ja filosofit, yhdistäen sivistyneisyyden, hienon elämän katsomuksen, humaanit arvot, lempeyden ja suvaitsuvuuden niin kansojen kuin rotujen, kuin kulttuurienkin erot, hetken voimalliseen koetukseen, kuka on kuka, antaen pienen hetken kovuuden, armottomuuden ja alkukantaisuuden päästä valloilleen ja ottelun jälkeen palaavat arkipäivään elämään herrasmiesten tavoin, elämää "TOHTORINA" ja "PANKKIIRINA"! Ohi ovat myös ajat jolloin mestarit rikastuivat nopeasti ja lähes yhtä nopeasti menettivät rahansa. Taitaa MIKE TYSON olla siinäkin viimeinen mustavalkoinen mestari! Oli miten oli ja vaikka kaipaisinkin jotain tuosta mustavalkoisuudesta, niin TOHTORI WLADIMIR KLITCHKO oli kyllä vakuuttava väreissäkin! VIRTUAL BOXINGSTAR

08.11.06 19.44
MASA von ELM SIXTIES PARTY!!! Voi hyvät ystävät, että joskus voikin olla partyja partyjen päälle. Niinkuin nytkin tapahtuu. Mulla ei ole kymmeneen vuoteen ollut mitään, tapahtunut mitään. Kukaan ei ole kutsunut minnekkään ja olen melkein unohtanut kutsua itsenikin päivään välillä mukaan! Mutta nyt kun koulukaverini, MASA von ELM, Pakilan aatelinen, täyttää 60 vuotta - sain kutsun - "Vuonna 06 60-luvun tunnelmissa 60 vuotispäiville kultaiseen kuuskytluvun vuosikymmeniin, THE SHADOWS, THE BEATLES, ELVIS ja TOMMY STEELE! 11.11.2006 kello 17.00 jo tutussa paikassa FLOWER PALACESSA! MASA von ELM eli ESA MALM oli koulukaverini Taivallahden koulusta, heti 1960 luvun alkajaisiksi. Silloin kun TOMMY STEELE ja ELVIS PRESLEY tekivät rynnäkön tietoisuuteemme ja valitsimme ELVIKSEN kuitenkaan hylkäämättä TOMMY STEELEÄ! ESA soitti silloin kitaraa, seisottiin välitunnilla Taivallahden koulun pihalla, rajalla, joka erotti meidät toisesta rajasta, joka oli 10 metrin päässä, tyttöjen puolella - välissä oli siis 10 metriä ei kenenkään aluetta ja niitä rajoja ei saannut ylittää. No rajoja rikoimme sitten myöhemmin koulusta päästessämme. ESA jatkoi opiskelua ja minä unohdin kaiken opetuksen, mutta olen saannut sitten kyllä opetusta elämältä useammankin kerran. ESA on luonnut hienon uran MEDIAMAAILMASSA ja on tänään SANOMA MAGAZINES FINLANDIN MYYNTIJOHTAJA ja minä GOLDEN GLOVES yhtiöni surkea toimitusjohtaja ja vielä olemattomampi työntekijä tässä yhden miehen yhtiössäni. Mutta ELVISTÄ, TOMMY STEELEÄ, THE SHADOWSIA, THE BEATLESIA, ynnä muuta 60-luvun musiikkia yhä diggaamme! Olemme olleet ystäviä kauan. Oikeastaan olen hämmästynyt, että ESA täyttää jo 60 vuotta! Mihin se aika on oikein kadonnut? Katson luokkakuvaamme täältä nettisivuiltani, minä olen ensimmäisessä rivissä, vasemmalta laskien kolmas ja ESA viimeisellä rivillä vasemmalta katsoen viimeinen ja oikealta katsoen ensimmäinen - huomatkaa ELVIS FOGUET! Samana päivänä JANNE TAIVAINEN, Yliopiston liikunnan ylimmäinen Ruhtinas, täyttää 40 vuotta ja partyt olisivat KUNLIGA KLUBBENILLA! Siellä olisi kuumia rytmejä, kuumia donnia ja minä olisinkin sinne jo aivan liian vanha, komeiden nuorten miesten joukkoon ja mua ei hakisi, ei niin kukaan, noista kuumista donnista, mua tanssimaan! Mutta haluan onnitella tätä sympaattista Liikunnan Ruhtinasta, 40 vuotta täyttävää JANNE TAIVAISTA, tähän mennessä suoritetusta elämän taipaleesta ja toivon hänelle seuraavaksi 40:ksi vuodeksi edelleen kepeitä sambarytmejä! Sanokaa MEHDILLE ja NIKOLLE terveisiä, mutta älkää rikkoko KUNLIGA KLUBBENIA! Ja sitten ensi viikolla partyt vain jatkuvat. MEDIARITARI, kaikkien aikojen MEDIASOTURI on ratsastanut elämässään jo 70 vuoden ikään! Hänen terävä peitsensä (kynänsä) on pistänyt satoja julkkiksia maassamme, joitakin nostaen suosion valtaistuimmelle. Hän on LEGENDA alallaan! Hän on peitsellään pistellyt minuunkin reikiä kuin juustoon, mutta on nostanut välillä myös pienelle jakkarallekin! Kaikesta huolimatta olemme olleet ystäviä myös kauan, niin hyvässä kuin pahassa! Hän on ollut tekstin moninnainen taitaja, verbaalinen nero, toimittaja ja päätoimittaja, hän on ISTO LYSMÄ! 15.11 70 vuotta! Partyt ovat eräässä aikamme viimeisistä linnakkeistamme. En tiedä voinko sen paljastaa, joten jätän sen iltapäivälehtien tehtäväksi! MEDIARITARI ISTO LYSMÄ 70 vuotta!!! Ja taas samana iltana ja samaan aikaan on MELLSTENIN PARATIISIRANNAN SULOISELLA PRINSESSALLA, OUTI ALASELLA revyynsä HeavyXmas - svengaavan joulurevyyn ensi-ilta STUDIO 51:ssä! Jonne on kutsuttu koko kuninkaallinen rantahovi, ORLANDON LEIJONA, HERTTUA, SULTTAANI, PAROONI ja PRINSSI! En pääse valitettavasti silloin sinä iltana paikalle, mutta saan sitten HOVILTA raportin ja olen myös kuullut, että AGENTTI 000 on lentämässä TUKHOLMASTA PRINSESSAN ENSI-ILTAAN! Toivon PRINSESSALLE MENESTYSTÄ, ONNEA ja HYVIÄ FIILIKSIÄ HEAVYXMAS - SVENGAAVAN JOULUREVYYN PARISSA! Tässä glamouria ja säihkettä henkivässä yökerhossa STUDIO 51:ssä!!! Tiedän, että revyy tulee olemaan hauska! On kai mun aika lopettaa taas tämä juttuni, alkaa valmistautumaan partyihin, saattaa mennä taas kymmenen vuotta, ennenkuin kukaan kutsuu mua mihinkään ja tekin varmasti toivotte, etten enään palaisi takaisin............. VIRTUAL BOXINGSTAR

03.11.06 9.15
HALUAISIN OLLA KARHU!!! Menin eilen torstaina hienoon kahvilaan Esplanadinkadulla, missä minulla oli tapaaminen pitkästä aikaa ystäväni KEIJO KESÄMIELEN kanssa. Ja tapasin täysin masentuneen ja allapäin olevan ystäväni. Hän sanoi ensi sanoikseen; "HALUAISIN OLLA KARHU JA MENNÄ NYT NUKKUMAAN HERÄTÄKSENI VASTA MYÖHÄÄN KEVÄÄLLÄ"! Hän kertoi tuskastuneensa etsiessään paikkaa, missä saisi vaihdatettua talvirenkaat alle autoonsa. Ja kun hän ei löytänyt paikkaa siihen, niin hän vaihtoi koko auton, saaden uuden italialaisen ALFA ROMEON talvirenkailla ajettavakseen! Sanoin; "Hei, tuohan on hienoa. Eiks nyt oo makee fiilis, kun on uudet talvirenkaat ja uusi auto allasi"? "Kyllä nyt kelpaa ottaa talvea vastaan"! Ystäväni KEIJO "Keke" KESÄMIELI vaipuu selvästi suurempaan epätoivoon ja kertoo vaisulla äänellä, että sillä aikaa, kun hän hankki "uudet talvirenkaat", hänen lumoava tyttöystävänsä SATU, oli häipynyt nuoremman miehen matkaan ja "Keke" toisti; "OLISINPA KARHU"! Koitan löytää positiivisia asioita ja luoda kuvaa mukavasta tulevasta talvesta. Koitan jopa innostaa häntä lentämään, vaikka vähäksi aikaa GRAN CANARIALLE aurinkoon ja lämpimään. Tiedä vaikka tapaisi siellä uuden viehättävän SENORITAN! Koitan laulaa lurauttaa E VIVA ESPANJA laulun, mutta en saa nyt ystäväni silmiin syttymään sitä pilkettä, sitä elämäniloa joka niissä yleensä näkyy. Ehdotin myös "Kekelle", että vierailisi MARKKU POUTASEN NOUSEVA NETTISIVUILLA, www.nouseva.com! Entisenä Haagalaisena ja nuoruutensa siellä viettäneenä löytäisi sieltä varmasti paljon kavereitaan, joiden kanssa olisi muistoissa paljon kliffoja fiiliksiä! Hänen silmissäään välähti kiinnostus! Koitan lietsoa lisää iloa ja kerron, että jo tänään illalla telkassa on TAPANI KANSA, KRISSEN vieraana leikkimässä hänen kanssaan. Pieni ilon välähdys! Tiedän hänen ihailevan TAPANI KANSAA ja laulan vielä pienen pätkän TAPANIN itse sanoittamastaan ja laulamastaan HYPPYPEPPU laulusta ja koko kahvila ratkeaa aploodeihin ja ILO PALAA KEIJO KESÄMIELEN KATSEESEEN! Joudun lähtemään treeneihini ja kehotan "Kekeä" pitämään pään pystyssä ja mielensä korkealla, elämällä on taipumusta kyllä järjestää asioita uusiksi ja tuoda uusia seikkailuja eteen! Siihen pitää vain uskoa! Lähden kävelemään mietteissäni kohti Bulevardia. Elämä on muutoksia täynnä, meillä kaikilla. Siitä ajatuksiini vilahtaa pari päivää sitten, parikin kertaa katsomani RUBIN "Hurricane" CARTERIN elämänkerta elokuva. Juuri kun RUBIN "Hurricane" CARTER oli raivannut tiensä välisarjan huipulle ja Maailmanmestaruus titteliottelu oli ihan kynnyksellä, hän joutui suoraan huipulta 20:ksi vuodeksi vankilaan, murhista joita hän ei ollut tehnyt ja ennenkuin hänen maineensa puhdistui ja hänet vapautettiin vankilasta! RUBIN "Hurricane" CARTERIA näyttelee loistava DENZEL WASHINGTON, joka tekee erään kaikkien aikojen vahvimmista rooleistaan tässä elokuvassa! RUBIN "Hurricane" CARTER (suosittelen)! VAIKEIMMAN OTTELUNSA HÄN KÄVI OIKEUDEN PUOLESTA! BOB DYLANIN hänestä tekemä laulu "THE HURRICANE" on myös vaikuttava! Tälläisten elokuvien parissa ei talvi tunnu missään. Taidanpa lähettää tästä vielä takstarit niin KEIJO KESÄMIELELLE, kuin FILOSOFIAN MESTARILLE ESA SAARISELLE, tässä elokuvassa olisi myös filosofisia juttuja ja ESA on muutenkin nyrkkeilystä kinnostunut. Yritänpä hiukan ruokkia häntä lisää! Sekä RUBEN "Hurricane" STILLERILLE, muistutuksena pikaisesta paluusta salille, sillä MURSKAAJA ja IRON-IIRO hiovat jo koukkujaan tulevaa joulukuista harjoitusottelua varten! HURRICANE to HURRICANE! Nyrkkeily on täynnä toinen toistaan lumoavimpia tarinoita, kertomuksia ja meilläkin on tulossa EUROOPAN MESTARIMME AMIN ASIKAISESTA kirja PEKKA JAATISEN kirjoittamana ensi syksynä, mutta jo vielä tämän vuoden lopussa ilmestyy, oho tää olikin, mitä en saanut vielä kertoa, sorry, palaamme siihen myöhemmin! Ja itselleni vielä opetukseksi; "ON SUURI ONNI, KUN EI TAHDO MITÄÄN, KUN EI OLE MITÄÄN, EIKÄ OLE MATKALLA MIHINKÄÄN!!! Hyvää marraskuuta kaikille , palaan ehkä järkytykseksi taas jonakin päivänä, koittakaa kestää, rakkaudella VIRTUAL BOXINGSTAR.

30.10.06 15.10
HARMAA VARPUNEN MUSTARASTAANTIELLÄ!!! Ai että minä rakastan tätä syksyä! Tätä harmaata, vettä, mustaa, kaiken nielevää asfalttia. Olen tänään vaipunut kuuntelemaan MIESTÄ MUSTISSA, JOHNNY CASHIN The Essential levyä ja varsinkin kappaleita Cry, Cry, Cry sekä Ring of Fire. Ne kulkevat kuin harmaa mato suoniini. Aivan loistavaa syysmusiikkia. Katselen samalla vanhoja mustavalkoisia nyrkkeilykuvia 1950 luvulta. Tunnen kuinka ihanasti olen vaipunut syvälle harmaan ja mustan sekoitukseen. Alan kuvitella muuttavani Mustarastaantielle. Se on sen verran maalla, että lähitienoon hiekkatiet ovat mustan liejuiset ja mulla on Nokian mustat kumisaappaat jalassa, musta sadetakki, jossa on suuri huppu. Kuvitellessani tätä näkymää katselen samalla Rubin "Hurricane" Carterista kertovaa elämänkerta elokuvaa videolta. Ah, kuinka on ihanaa tuntea itsensä surkeaksi, mustan mielen valloittamaksi. Olen kuin harmaa varpunen joka asuu Mustarastaantiellä. Koitan löytää pikaisesti mustasta jotain positiivista. Muhammad Ali on ainakin joskus tokaissut, MUSTA ON KAUNISTA! Muoti-ihmiset pukeutuvat aina mustaan, vaikka ovat kyllä aika värikkäitä. Minä pukeudun värikkäästi, vaikka olenkin ihmisenä ihan väritön, paitsi kesällä, kun rusketun! Voi ei, nyt mun on pakko lähteä vetämään teenejä Stadiin, mutta sainhan aikani jotenkin taas tänään käytetyksi, mutta täytyy kai yrittää lopettaa tää vähän fiksummin, ettei jää ihan mustaa ja harmaata kuvaa minusta, TOSIN LAINAAN FIKSUMPIEN KIRJOITUKSIA, jotakin mikä auttaa selviytymään syksystä ja harmaasta; "EN VÄITÄ ETTÄ MURHEITA PITÄISI RAKASTAA. YHTÄ PAHA JUTTU ON KOHDELLA NIITÄ VIHOLISENA. MUTTA NEUVON SINUA KOHTAAMAAN NE YSTÄVINÄ, KOSKA TAPAAT NIITÄ USEIN JA NIIDEN KANSSA ON HYVÄ OLLA PUHEVÄLEISSÄ". Ja sitten vielä selitys minulle; "OLEMME OSA ELÄMÄÄ, JOTA YMMÄRRYS EI VOI TAVOITTAA. TÄRKEIN TEHTÄVÄMME ON ELÄÄ"!

26.10.06 10.46
KYLLÄ SOKEAKIN KANA LÖYTÄÄ JYVÄN, JOSKUS??? Tapasin tässä yhtenä päivänä ollessani menossa Bulevardille pitämään Wsoy:lle treenejäni ja pistäytyessäni kahville sitä ennen Fredan Piknikkiin, sattumalta erään suuresti kunnioittamani henkilön. Olen oikeastaan toivonut tapaavani hänet paremminkin. Olemme vuosien kuluessa tavanneet ohimennen joissakin tilaisuuksissa, stadilla joissakin käänteissä. En mainitse häntä nyt nimeltä, ettei hän vain tuntisi itseään kiusaantuneeksi. Hän on selvästi kiinnostunut nyrkkeilystä ja ihailee Muhammad Alia. Kukapa nyt ei ihailisi? Hän on tasavaltamme älykköjä, alansa MESTARI, positiivinen ja karismaatisen hurmaava persoona. Sain tilaisuuden ja kunnian antaa hänelle lahjaksi Nyrkkeilijän Unelma kirjani. Tämä tapaaminen sai minut hiukan filosofoimaan, kuinka voisin ymmärtää tätä elämää, kun en oikein aina ymmärrä itseänikään? Kun tässä maailmassa on niin monta hämmästystä tuottamaa maailmaa! Ensiksi on tietysti NYRKKEILYMAAILMA, on RAKKAUSMAAILMA, JALKAPALLOMAAILMA, BISNESMAAILMA, puhutaan TYÖMAAILMASTA ja sen tämän päivän henkisestä tilasta, joutuvatko ihmiset liian koville siinä? On POLIITTINEN MAAILMA, josta myös saattaa pudota yllättäen pois, joko osittain tai kokonaan. DAVID BECKHAM:kin on putoamassa pois REAL MADRIDISTA, kovaa! Minä itse olen tuntenut putoavani pois aika monestakin maailmasta, joistakin vain osittain, mutta yksi jossa olen säilynyt koko ajan on TUNNEMAAILMA, siitä en ole pudonnut kertaakaan, voisin olla TUNNEMAAILMAN MESTARI. Rakastan elämässä pieniä hetkiä jotka antavat pienen onnen tunteen ja se tekeekin mut jo onnelliseksi, olen kuin sokea kana joka on löytänyt jyvän! Niinkuin nytkin ilman mitään ihmeellisyyksiä, mutta tunnen löytäneeni taas jotain! Vielä NYRKKEILYMAAILMAAN palatakseni. Tulin aamutreeneistä taas Wsoyl:tä ja tapasin siinä porttikongissa taas yhden Suomen sympaattisimmista kirjojen julkaisujohtajista, mekin tapaamme aina sillöin tällöin jossakin käänteissä stadilla tai näin porttikongeissa, emmekä ole ehtineet koskaan syvällisemmin oikeastaan istumaan ihan nokittain, mutta sympatia elää ja toimii, niin tämä kenet tapasin oli siis JOHNNY KNIGAN Kustannusjohtaja JYRKI NIEMINEN, hän kutsui minut KIRJAMESSUILLE, jossa on lukemattomia hienoja oikeita KIRJAILIJOITA, ja tuhansia KIRJOJA ja minä kun rakastan myös kirjoittamista uskon viihtyväni siellä, niin koitan nyt siis palata siihen NYRKKEILYMAAILMAAN, kerroin jo tuossa edellisessä pakinassani, että tuo POHJOLAN ROCKY PEKKA JAATINEN on KIRJOITTAMASSA NYRKKEILYKIRJAN, en tiennyt silloin voisinko sen paljastaa KENESTÄ.... HYVÄT NAISET ja HERRAT .....JOHNNY KNIGA kustantaa kirjan AINUTLAATUISESTA ja HÄIKÄISEVÄSTÄ EUROOPAN MESTARISTA AMIN ASIKAISESTA!!!! Box Box Virtual Boxingstar

22.10.06 11.28
AGENTTI OOO JA AURINGONNOUSUN NYRKKEILIJÄT!!! Olin eilen taas kerran suorastaan häikäisevässä tilaisuudessa NRJ:n eli ENERGYN järjestämässä muotinäytöksessä NRJ FASHION AWARDS 2006! Jo ovella tapasin entisiä nyrkkeilyoppilaitani sieltä viehättävämmältä puolelta, kundit kyllä muistaa, ANNAN, joka sparrailikin ATHLONISSA tuossa muutama vuosi takaperin. Sisällä tuttuja vilisikin sitten enemmänkin ja siellä ruokakeitaan äärellä, että liikkuessa drinkkibaarin lähellä tapasin monia tuttuja. LASSE NORRES aina yhtä hyvällä tuulella. Uskomaton kaveri. Ihmettelen vain, että stadilaisena on muuttanut jonnekin maaseudulle Vantaalle, mutta tuntuu olevan siitäkin tyytyväinen, joten iloitsen LASSEN ja hänen perheensä puolesta. Asunhan oikeastaan minäkin maalla, näin stadilaisen silmillä katsottuna, Espoossa. No eilen oli kuitenkin täysin stadilainen ilta, syke ja glamouri, kauniit naiset ja komeat miehet uskomattomissa luomuksissa esittelivät meille uusinta muotia Hollywoodin tyyliin! RAUSKI MALMSTRÖM istui ringside paikoilla seuraten herpaantumattomana muodin virtauksia, ( RAUSKI on entinen HAK:n boksareita), JYRKIN kanssa keskusteltiin hänen treenien aloittamisesta marras-joulukuussa, (en puhu nyt Jyrki Hämäläisestä)! AGENTTI 000 tuntui myös olevan siellä vauhdissa, yönsininen smokki päällänsä, tummat lasit silmillänsä ja kainalossa kaksi kuvankaunista mallityttöä. Ja yöllä, kun olimme koko jengi siirtyneet SEDU KOSKISEN superhienoon yökerho LUXIIN kertoi AGENTTI 000 minulle perustaneensa TUKHOLMASSA uuden nyrkkeilykerhon joka kantaa kirjainyhdistelmiä, niinkuin WBA, EBU, WBO, IBF, kirjainyhdistelmää IPB (INSIDE PERSON BOXING) ja kertoi kutsuneensa siihen nyrkkeilykerhoonsa muutamia yritys, viihde ja TV-maailman huippuja! Hän kertoi jo nyrkkeilysalin sijaitsevan niin syvällä maan alla, että nämä "tähdet" tullessaan harjoituksiin harjoittelemaan luulevat laskeutuvansa alimpaan helvettiin! Ja itse nyrkkeilysali on askeettisen väritön betoniseinineen, parin säkin ja kuluneen nyrkkeilykehän myötä! AGENTTI 000 on sitä mieltä, että nämä hemmotellut ihmiset, jotka elävät loiston ja yltäkylläisyyden, glamourin ja säihkeen keskellä, nauttivat ihailua ja palvontaa, niin naisten kuin miestenkin keskuudessa, joutuvat ainakin hetken kokemaan hikeä ja tuskaa ja avuttomuutta joutuessaan kehään parin palkatun nyrkkeilijän kanssa, jotka "hakkaavat" näistä tähdistä luulot pois. Ja tämä ei ole mitään selviytymisleikki vaan totaali nyrkkeilyharjoitus lajin parissa, jota sanotaan TAISTELULAJIEN KUNINKAAKSI! Kerron itse pitäväni täällä stadissa treenejä vanhassa RUSKIKSEN salilla, ABBEY ROAD GROUP nimiselle kuntonyrkkeilyseuralle, joka rakastaa BEATLES:iä ja BERLIININ MUNKKEJA, ovat sosiaalisesti huippuluokkaa, ihmisinä todella mukavia sekä sympaattisia. Kerron että meillä soi Rock and Roll ja iloinen fiilis on aina läsnä treeneissämme, johon AGENTTI 000 tuhahtaa, minun treeneissäni ei soi musiikki eikä ole aikaa ja halua olla iloinen, treenin on syytä olla muistutus kuolevaisuudesta, muistutus siitä, että voit olla vielä parempi, kovempi, häikäilemättömämpi, vieläkin kovempi kuin JOHN WAYNE elokuvassa KIVEÄKIN KOVEMPI! AGENTTI 000 melkein kiihtyy esitelmöidessään omia harjoitusmetodeitaan. Ymmärrän osittain häntä, hänen elämänsä kovassa agentti maailmassa, hän on nähnyt maailman valheellisuuden, kauniiden naisten petollisuuden, katujen varjoisamman puolen, mutta säälin niitä, jotka hänen treeneihinsä joutuvat, mutta toisaalta.....ehkä se tekee heille hyvää! ROVANIEMEN ROCKYA PEKKA JAATISTA on syytä onnitella, sillä hän on tekemässä sotakirjojensa lisäksi nyt myös NYRKKEILYKIRJAN, nyrkkeilyhuuma jatkuu! Jätän tämän PEKAN itsensä kerrottavaksi, MITÄ ja KUKA on kirjan aiheena ja ainahan voit katsoa PEKKA JAATISEN omilta nettisivuilta löytyisikö sieltä vinkkiä tästä. En muista nyt osoitetta, mutta ota google ja kirjoita PEKKA JAATINEN niin löytyy! HYVÄ PEKKA! MARIA "TRENDI" TRÄSKELIN oli käynnyt jättämässä vieraskirjaani terveiset, oli mukava yllätys! Terveisiä MARIA, muistan sinut! Ja TAMMER- TURNAUKSESSA suomalainen nyrkkeilyhuuma jatkuu kuuden suomalaisen ollessa tänään finaalissa TAMPERELLA, toivotaan heille kaikille onnea otteluun! Terveisin VIRTUAL BOXINGSTAR

16.10.06 12.03
SYYSONNELLISUUS!!! Sain tässä paripäivää sitten meilin Abbey Road Groupin MIKKO KUMPULAISELTA, jossa oli kuva missä hänen viehättävä SANNA vaimonsa on kävelyllä, työntäen lastenrattaita, missä heidän NEA tyttönsä istui tyytyväisen näköisenä. Ja tämä meili huokui ONNEA ja ONNELLISUUTTA! Tälläiset asiat antavat aina uskoa myös ONNELLISEEN elämään. Jonka media koittaa lähes murskata melkein päivittäin kertomalla jonkun sairaudesta, kuolemasta, eroista ja juhlimisesta aina örveltämiseen asti! ONNELLISUUTTA tutkitaan tänä päivänä yhä enemmän. Mistä se oikein löytyisi? Perhe on ollut aina yksi ONNEN tavoite ja täyttymys, mutta tämän päivän erojen valossa sekin on menettänyt merkitystään. Erilaiset uskonnot ja uskonlahkot sekä niiden maailmaan uppoutuminen on tuonnut monelle lohtua tämän päivän kovassa kvarttaalitaloudellisessa maailmassa. Taloudellinen menestys ainakin antaa paremman mahdollisuuden kokea ONNEA tuottavia asioita, matkustella, ostaa uusia autoja, huviveneitä, syödä parempaa ruokaa, bailata mielenmäärin pintapaikoissa ja pukeutua viimeisen muodin mukaisesti. Viikonvaihteen Ilta-Sanomat teki ison artikkelin julkkiksista ja rikkaista, kuka bailaa kenenkin kanssa ja missä. Siinä oli nuolia, jotka johtivat toinen toistaan kuuluisimpiin kanssaeläjiimme ja paikkoihin joissa he bilettävät keskenään! Se sai minutkin tänä aamuna kokeilemaan omaa biletyskaaviotani, omaa nuolijuttuani lähtöpaikkana Ison Omenan cafe Prezzo (mun bailupaikka aamupäivisin), siis minä ja nuoli JYRKI "Cinderella Man" HÄMÄLÄINEN, siitä nuoli jatkuu Jyrkin kautta DANNYYN ja jo näistä kahdesta nuolet sinkoutuvat niin laajalle, ettei siihen tämä "palstani" riitä. Heistä tulee mieleen väkisinkin vuoden positiivisin juttu Seura-lehden kannesta; "Koskaan ei tiedä kuka tulee aamulla suihkusta" ja hymyilevät poikamiehet kansikuvassa ja elämää selvästi edessä, jos on jo takanakin. Sitten toinen nuoli joka lähtee ja suuntautuu RUBEN "Hurricane" STLLERIIN ja siitä nuoli JOONAS HYTÖSEEN ja sitten nuolet sinkoutuvat taas ympäriinsä todella laajasti TV ja MEDIA-maailman kautta niin polittiseen kuin viihteelliseenkin maailmaan! Näin tämä mun kokeilu mun biletysmaailmastani osoittaisi, että Ison Omenan cafe Prezzosta aamupäivän bailaukseni johtaisi näiden nuolien kautta mut VIIHTEEN ja POLITIIKAN, TV:n ja MEDIA:n maailmaan, GLAMOURIIN ja SÄIHKEESEEN! VAU!!! ONNEEN EI OLE MITÄÄN TIETÄ - ONNI ON SE TIE! Syysonnea toivottaen Virtual Boxingstar

11.10.06 20.05
SYYSINNOSTUSTA!!! Tuosta nyrkkeilyhuumasta johtuen virisi meillä mielenkiintoinen keskustelu ollessamme merenranta kahvilla Kaivopuiston cafe Ursulassa, Agentti 000, Taavi Tiedottajan sekä Simppa Syyspihlajan kanssa. Itse kerroin innostuneeni siitä niin, että mun oli seuraavana päivänä jäähdyteltävä tunteitani lähes puolellatoista litralla jäätelöä päivän aikana. (iltapäivän) Aloimme miettimään minkä ikäisenä olisi vielä sopivaa impulsiivisesti innostua asioista joita elämässä tapahtuu? Tapahtumista joita näkee ja kokee tai jopa jostakin tulevasta jo etukäteen? Olemme kaikki hiukan eri ikäluokkaa ja otimme muutamia esimerkkejä innostumisesta ihan sponttaanisesti. Taavi Tiedottaja kertoi kuinka hän oli viime sunnuntaina nähnyt ilmoituksen Hesarissa missä Finnmatkat mainosti Mallorcan Palma Novan 2007 kesän matkakohdettaan. Ja Taavi, jolla on ollut Mallorcasta niin hienoja lomamuistoja, eikä ole käynnyt siellä vuosikausiin, ryntäsi suoraan nettiin ja kävi buukkaamaan perheelleen lomamatkaa. Ja matkaajien syntymäaikaa täyttäessään ja ihanalle seksikkäälle vaimolleen toiseen huoneeseen huutaessaan, "hei darling, mikä sun ja poikien syntymäaika olikaan"? Silloin tuli innostukselle stoppi. Koko perhe naureskelikin perheen yhteisellä sunnuntaiaterialla, että taas se meidän Taavi vähän innostui liikaa, alkaa nyt varaamaan lomamatkoja keskustelematta sopiiko se edes meille ja tässähän on kahdeksan kuukautta aikaa ennen seuraavaa kesää! Ei ollut siis vielä sopivaa innostua tulevasta. Niinpä mietimmekin mikä olisi se sopivin aika innostua? Ettei vain innostuisi liian aikaisin? Olisiko neljä kuukautta sopiva aika vai pitäisikö sen olla vielä lyhyempi, milloin ihmeessä voi sponttaanisesti innostua? Ja mitä se tarkoittaa, kun joistakin ihmisistä sanotaan, että se on innostava? Saako silloin innostua välittömästä? Agentti 000 puuttuu puheisiin omalta kannaltaan ja sanoo työnsä vaarallisuuden vuoksi joutuneensa siihen, ettei voi innostua ollenkaan tulevasta, sillä hän ei tiedä onko sitä hänellä ollenkaan? Joten hän innostuu nykyään vasta sitten kun on kokenut jonkun hienon elämyksen, konsertin, onnistuneen työtehtävän, lemmenyön eli hänen innostuksensa on takautuva. Joten hänen puolestaan ei tarvitse olla mitään etukäteisinnostusta! Simppa Syyspihlaja taas pohtii, että hän on innostunut vain syksystä, silloin hän tuntee elävänsä! Syystuulet, syyssateet, harmaan väritteiset päivät, syysalennusmyynnit hulluine päivineen, koulujen alkamiset, kuntoilun alkaminen kesän jälkeen, kaikki alkaa syksystä ja syksyllä! Huomaamme Simpan innostuvan yhä enemmän aiheesta. Okei kaverit. Huomaamme että jokaisella on innostuksensa, tapansa innostua. Ei ole näköjään mitään selvää innostukseen sopivaa taulukkoa, ennalta sopivaa ohjetta, koska pitää tai saa innostua? Joten ymmärrän hyvin, jos ette innostu tästä jutusta tällä kertaa, mutta toivon teille kuitenkin innostusta päiväänne, tuleviin päiviinne, tulevaan kesään....oho, taitaa olla parempi innostumatta liikaa! Vaikka innostuinkin pohjoisen "poikien" Jouko Almin ja Matti Korkalan vierailusta vieraskirjassa. Taitaa molemmille olla Tornion Pyry tuttu seura! Ja tiedä häntä vaikka tuntisivatkin toisensa. Myös Lakeuden nyrkkeilyprinssin Hannu Haapasalmen vierailu myös innostutti, sillä Hannu on todella innostunut nyrkkeilymies Seinäjoelta ja oli Tare Uusivirran hyvin läheinen kaveri aikoinaan! No nythän innostun taas liikaa, mutta voidaanhan me olla innostuneita nyt nyrkkeilystä, Amin Asikaisesta ja Juho Tolppolasta ja nyrkkeilyhuumasta! Ja mua tämän lisäksi vielä innostaa kun katson tuossa vieressä kameliila ratsastavaa Emiiri Osku Kanervaa, joka siinä ratsastaa jonkun toisen nuorenmiehen kanssa, (ei varmaan maininnan arvoinen), siis pitkin välimerenrantaa, aurinko kuumottaa selkää, 40 astetta varjossa, turkoosinsininen meri toisella puolella, vaaleaa hiekkarantaa loputtomiin, "erämaalaivat" kulkevat eteenpäin, kohti seikkailuja.....No voi, johan taas innostuin! BoxBox terveiset ! Virtual Boxingstar

07.10.06 9.50
NYRKKEILYN HUUMAA HARTWALL ARENALLA!!! Moi ystävät ja nyrkkeilyinnostuneet. Minun piti palata kirjoituksineni vasta 10.10, mutta oli pakko hiukan aikaistaa sitä, sillä eilen näin HARTWALL ARENALLA uskomatonta NYRKKEILYN HUUMAA! Areenan 7000 päinen katsojajoukko vilisi RINGSIDE paikoilla meidän suurimpia URHEILUTÄHTIÄ muista urheilulajeista, viihdemaailmamme suurimpia! Mutta ARENAN sisällä, sen keskellä, sen kirkkaasti valaistun KIRISTETTYJEN KÖYSIEN sisällä oli TÄNÄÄN kaksi SUOMALAISTA NYRKKEILYTÄHTEÄ! Olen jo pari vuotta sanonut heistä, NYRKKEILYMME TULEVAT SUURLÄHETTILÄÄT - nyt sana "tulevat" joutaa romukoppaan, sillä HE OVAT TÄNÄÄN MAAMME EHDOTTOMAT NYRKKEILYN SUURLÄHETTILÄÄT, taitavat, uskomattomat ja sympaattiset ja HE tekivät eilen ottelun, joka toi HARTWALL ARENALLE NYRKKEILYHUUMAN, joka vuorenvarmasti kasvaa nyt ympäri Suomen, kuin saunassa, heität vettä kauhalla kuumalle kiukaalle ja se sihisee - NYRKKEILYHUUMAA!!! Se on tosiasia nyt Suomessa! Ja nämä NYRKKEILYMME SUURLÄHETTILÄÄT ovat JUHO TOLPPOLA ja AMIN ASIKAINEN löylynlyöjinä! Eilen illan kolmannessa ottelussa astui KEHÄÄN JUHO "TNT" TOLPPOLA, 63,5 kiloinen 18 voittoa ja 2 tappiota, jotka hän kärsi niukasti Italiassa ja Englannissa Eurooppalaisia huippuiskijöitä vastaan. Nyt vastassa oli tummaihoinen Keski-Afrikasta Ranskaan muuttanut ja siellä nykyisinkin asuva GABRIEL MAPOUKA, vaarallisen listan omaava, 38 voittoa ja niistä 24 tyrmäyksellä, Euroopan Mestarin 7:mäs haastaja! JUHON astuessa KEHÄÄN hänestä aistii päättäväisyyden, näkee huippukuntoisen nyrkkeilijän. Hänessä silmissäni vilahtaa jotain TONY ZALEA lempinimeltään TERÄSMIES, joka aikoinaan voitti keskisarjan maailmanmestaruuden hurjassa ottelussa 27.9.1946 ROCKY GRAZIANOLTA! Gongin kumahdettua, heti ensi erästä lähtien näin jälleen hiukan edellistä paremman JUHO TOLPPOLAN! Hieno vasensuora, irtonainen tarkoituksenomainen liikkuminen, oikea suora, vasen koukku, vasen suora, suorastaan häikäisevästi, liikkuminen jälleen pois vaarallisen afrikkalaisen sluggerimaisien lyöntien ulottuvilta. Erä erältä! Erä tauoille tullessaan näin selvää turhautumista, joka kerran, MAPOUKAN silmissä. Hän ei päässyt haluamalleen saalistusetäisyydelle ja joutui ottamaan vastaan JUHON tarkkoja lyöntejä. JUHOA on moitittu "tylsästä" ottelutavasta muutaman kerran ja jopa tänäänkin kuulin joidenkin mutisevan jotain sellaista. Ehdottaisin että katsotte ensi kerralla JUHON LOISTAVAA PERUSTEKNIIKKAA, TASAPAINOA, HIENOA VASEMMAN SUORAN KÄYTTÖÄ, HYVIÄ KOUKKUJA ja HIENOSSA VALMIUDESSA OLEVAA OIKEAA SUORAA, joka pamahtaa kuin "APTEEKIN HYLLYLTÄ" käyttääkseni tätä vanhaa sanontaa, TARKOITUKSEN MUKAINEN LIIKKUMINEN, LÄHES VIRHEETÖNTÄ NYRKKEILYÄ, erä erältä, TÄNÄÄN 10 ERÄÄ! Hienoa TEKNILLISTÄ ja TAKTILLISTA NYRKKEILYOSAAMISTA! Tähän yhdistettynä urheilijan huippukunto, joka kertoo valtavasta työstä ja askeettisesta elämästä tämän vaativan lajin parissa, joka parhaimmillaan on varmasti kovin ja intessiivisin urheilulaji maailmassa. Tästä on helppo mennä sitten tähän toisen eli illan viimeiseen otteluun, EUROOPAN MESTARIN AMIN ASIKAISEN, jonka KEHÄÄNTULO jo nosti HARTWALL ARENAN niin kuumaan kiehumispisteeseen, että pelkäsin sen hajoavan pirstaleiksi. SE OLI NYRKKEILYN HUUMAA, jollaista en ole koskaan aikaisemmin Suomessa nähnyt ja olen kuitenkin nähnyt sitä jo pitkään. SE OLI USKOMATONTA! Jopa niin uskomatonta, että kun yöllä tulin yhden jälkeen kotiin ja nukuttuani pari tuntia, minun oli pakko nousta ylös kertomaan tästä - NYRKKEILYN HUUMA ON TAVOITTANUT SUOMEN - kiitos AMIN ASIKAISEN! Jos JUHOSSA näin TONY ZALEA niin AMINISSA näin legendaarista argentiinalaista maailmanmestaria CARLOS MONZONIA, ruotsalaisen legendan BOSSE HÖGBERGIN rajuutta ja tahtoa! Uskallan vielä heittää löylyä lisää - AMINISSA VIELÄ ENEMMÄN TAITOA ja MONIPUOLISUUTTA! Joka tapauksessa se oli uskomaton elämys! AMIN ASIKAISEN vastustaja 72,5 kiloinen ALEXSANDER SIPOS, 17 voittoa, 2 tasapeliä, 1 tappio, kroatialainen Saksassa asuva NYRKKEILYSOTURI oli hyvä! Oli vaarallinen, oli tarkka, yllättävä ja omasi soturin luonteen joka ei laistanut taistelua. Hän näyttikin parin ensimmäisen erän aikana, että AMIN on joutumassa hänen kanssaan vaikeuksiin, mutta niin ei kuitenkaan käynnyt. Tässä KOVASSA ja HUIPPU HIENOSSA OTTELUSSA, ERÄ ERÄLTÄ AMININ TAHTO, TAITO, RAUDANKOVA KUNTO TOIVAT SELVÄN VOITON 12 ERÄN JÄLKEEN!!! Voin vain IHAILLA aina YHÄ ENEMMÄN näitä kahta NYRKKEILYMME SUURLÄHETTILÄSTÄ, olen ihastuksesta lähes sanaton, mutta voin vielä sanoa sen verran, että PEKKA MÄKI on tehnyt SUUREN ja VAATIVAN TYÖN, näiden poikien, kehtaanko enään edes sanoa poikien - MIESTEN kanssa, VALMENTAJANA, HENKISENÄ TUKENA, VAATIVANA ja TINKIMÄTTÖMÄNÄ, LUOTTAEN ja USKOEN, olen myös siitä IHASTUKSESTA, lähes sanaton ja kuitenkin PEKKA, minun on vielä mainittava ISÄSI, SUURI MESTARI, NYRKKEILYTAITURI, EX-EUROOPAN MESTARI OLLI MÄKI - NYRKKEILYN HUUMAA - TAAS ja EDELLEEN! Lämpimät onnittelut teille kaikille NYRKKEILYMME SUURLÄHETTILÄÄT! NYRKKEILYN HUUMAA terveisin VIRTUAL BOXINGSTAR

30.09.06 9.41
VIRTUAL BOXINGSTARIN TEAMIN ESITTELY!!! Moi hyvät ystävät, pitkästä aikaa. Istun yhdessä tuon punertavahiuksisen SIMPPA SYYSPIHLAJAN , siilitukkaisen ja rillipäisen tiedottajani TAAVI TIEDOTTAJAN sekä tuon tummat lasit silmillään, vaaleat hiuksensa hyvin kammattuna olevan AGENTTI 000:n kanssa. Istumme salaisessa kokoontumispaikassamme suuresa kahvilassa, erään kaupungin keskustassa ja sulaudumme huomaamattomasti väkijoukkoon. Tämä AGENTTI 000.n toivomuksesta. Hän on pystynyt pitämään itsensä incognito, huolimatta runsaasta seuraelämästään ympäri Euroopan ja varsinkin Tukholman yöelämässä hän on liikkunut ahkerasti. Hänen huippusalainen puhelinnumeronsa on edelleen salainen. Sen ovat saanneet vain Mellstenin Paratiisirannan Kuninkaallinen Rantahovi, ORLANDON LEIJONA, HERTTUA, MELLSTENIN HYLJE, CINDERELLA MAN, SULTTAANI ja ATLEETTIKLUBIN PAROONI sekä Paratiisirannan suloinen PRINSESSA, joiden kanssa hän vietti unohtumattomia kesäpäiviä Suomessa vieraillessaan. Rantahovin lisäksi numeron tietää vain EUV:n (Euroopan Unionin Vakoilijat) järjestön johtajat ja hänen kollegansa JAMES BOND. SIMPPA SYYSPIHLAJA on lähes ekstaasissa syksyn taas saavuttua! Hän oli jo hermoromahduksen partaalla pelätessään, että Suomen on saavuttanut ikuinen kesä! Nyt hän ehtimiseen toivottelee kaikille HYVÄÄ SYKSYÄ, ihan kuin siinä olisi jotain hyvää. TAAVI TIEDOTTAJA on nyt oikeastaan uusi persoona tässä joukossamme. Hän on tunnettu YLIOPISTOVAIKUTTAJA, hänen mielipiteitään kysytään yhteen jos toiseenkin asiaan ja hänen persoonallinen pukeutumisensa herättää ihastusta ja jopa innostusta naisten keskuudessa. Hän tulee kommentoimaan tarinoiden asiantuntija arvioitsijana asiaa kuin asiaa, niinkuin nytkin, hän syö juuri hanhenmaksapalleroita, AH, HMM, AH, IHANAA! Olen myös kuullut, että NYRKKEILYN YSTÄVINÄ he ovat jo ostaneet RINGSIDE paikat 6.10 AMIN ASIKAISEN EM-otteluun HARTWALL ARENALLA. He eivät istu seurassani, säilyttääkseen salaisen identiteettinsä. Ja sitten 10.10 alkaen palaamme kaikki erilaisine pienine juttuinemme takaisin VIRTUAL BOXINGSTARIN BB:n pariin. Ei en tarkoita nyt BRIGITTE BARDOTIA, joka tulee tietysti jokaisen ikäiseni kaverin mieleen näistä kirjaimista ja päässä alkaa soimaan: "BRIGITTE BARDOT, BARDOT, BRIGITTE OHO OHO..... BB BB, BB BB, KAIKKI MAHTUU NOIHIN KIRJAIMIIN".....Oho, nyt taisin ihan eksyä taas aiheesta, palataan aiaan 10.10 ! Hyvää viikonloppua! VIRTUAL BOXINGSTAR

17.09.06 14.53
Hyvät NAISET ja HERRAT, tänään minulla on ilo esitellä VIRTUAL BOXINGSTARIN KEHÄNURKKAUKSESSA "voittamaton" urheilumies, tuttu TV:stä niinkuin on tapana sanoa. Hän on hyvin sympaattinen ja iloinen taitava urheiluselostaja, toimittaja sekä ystäväni NYRKKEILYINNOSTUNUT ARI WISKARI! Hän on syntynyt 21.9.1951 Helsingissä ja työskentelee tänään vapaana toimittajana, mutta näet hänet usein mm. Nelosen urheilu-uutisissa.......................AVUSTAJAT KEHÄSTÄ************* ***************************************************ARI WISKARI**************************************** ARI WISKARIN 6 ERÄÄ erät 1 ja 2! Erä 1. Kiitos Harri, kun saat minutkin (en ole koskaan otellut) tuntemaan itseni nyrkkeilijäksi. Arvostamistani urheilulajeista nyrkkeily on aina kuulunut top-viiteen! Se johtuu kahdesta syystä. Ensimmäinen on lajiin liittyvä glamuuri. Pikkupoikana yhdistin suuret nyrkkeilijät filmitähtiin. Heidän tarinansa oli kuin käsikirjoitus vaikeuksista voittoon! Toisen syyn ymmärsin vasta aikuisena, kun sain tilaisuuden tutustua heihin ihmisenä. Nyrkkeilijät ovat kaikki kohteliaita herrasmiehiä. Omat tunteeni nyrkkeilyä kohtaan voisi jaksotella kuuteen erään. Ensimmäinen erä sijoittuu 50-luvun loppuun. Ensimmäisiin muistikuviini suurista nyrkkeilytähdistä. Toinen erä on 60-liku, kolmas 70-luku ja nyt menossa oleva vuosituhannen ensimmäinen kymmenluju on tarinani kuudes erä! Kohtalo päättää tulenko tyrmätyksi, vai jatkuuko matsi vielä useitakin eriä. ERÄ 1. Muistan elävästi kun INGEMAR JOHANSSON kukisti FLOYD PATTERSONIN ja nappasi raskaansarjan mestaruusvyön Ruotsiin. Ottelusta minulla ei ole muistikuvia, mutta INGO-limusta kyllä. Faija toi Ruotsista limupullon ja kehotti juomaan. Nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari INGEMAR JOHANSSONKIN juo tätä omaa juomaansa! Voi sitä ylpeyttä minkä koin näyttäessäni pihan kavereille tyhjentämääni INGO-pulloa. Ilo jäi kuitenkin aika lyhyeksi, kun PATTERSON heitti myytin "They never come back" roskikseen ja nappasi vyön takaisin. Kaverit aloittivat naljailun: "Oliks siinä juomassa unilääkettä?" Samoin sain kuulla että tuo INGO oli voittanut vain niukasti Helsingin olympiakehässä pronssimitalisti ILKKA KOSKEN ja edennyt finaaliin, missä juoksi pakoon jenkki ED SANDERSIA. Päätin piilottaa pullon. Harmi, sillä nyt sitä olisi mukava katsella. Maunulassa Vesakkotien pihan kundeihin kuului myös BERLIININ olympianyrkkeilijä BRUNO AHLBERGIN sukulaispoika. Hän tiesi kertoa kuinka STEN SUVIO taltutti nyrkeillään saksalaisen ennakkosuosikin MICHAEL MURACHIN Berliinin olympiakisojen välisarjan loppuottelussa ja hiljensi samalla monikymmentuhatpäisen saksalaisyleisön. Kova jätkä, ajttelin! 2 ERÄ. Kultaisella 60-luvulla seurasin tarkasti tarkasti kuinka FLOYD PATTERSON oli voimaton SONNY LISTONIN edessä ja kuinka CASSIUS CLAY tyrmäsi LISTONIN "sonnin". Titteliotteluista luettiin Ilta-Sanomista erä-erältä kuvaukset niin tarkasti, että jos koulussa olisi ollut aiheesta kokeet, niin 10+ olisi tullut saletisti. MOHAMMAD ALIN nopeudesta sain todellisen käsityksen vuonna 1963, kun ALIN salamannopea iskusarja tyrmäsi viidennessä erässä Englannin HENRY COOPERIN. Toimittaja kysyi televisiosta COOPERILTA: "Monesko isku kaatoi sinut?" COOPER vastasi: "En ehtinyt laskea. Ehdittekö te?" JORMA LIMMONEN höyhensarjan olympiapronssista Roomasta kulin pihan kavereilta, mutta se harmitti, ettei edellisen vuoden Euroopan mestari OLLI MÄKEÄ kelpuutettu olympiakehään. Vuonna 1962 olin faijan kanssa paikalla Helsingin olympiastadionilla, kun DAVEY MOORE puolusti menestyksellä maailmanmestaruusvyötään OLLI MÄKEÄ vastaan! Paikalla oli yli 20000 katsojaa. Valitettavasti muistan jostain syystä vain MOOREN valkoisen hupullisen nyrkkeilyviitan. OLI MÄKI jatkoi vielä uraansa ja eteni aina ammattilaisten Euroopan mestariksi! RISTO LUUKKOSEN muistan nopeana pikkukundina, joka oli rautaa kotikehissä, mutta pumpulia ulkomailla. Amatöörinyrkkeilyssä mieleenpainuvimmat muistoni osuivat Tokion ja Meksikon olympiakisojen ympärille. PURTSIN Japanin pronssi tuntui hyvälle, vaikka meistä jätkä oli turhan diiva! Olympiakisoista innostuneena pojankollina minulta pääsi ANTERO HALOSEN pronssi vuotta aikaisemmin ohi! Olympiakarsinnat olivat oma juttunsa. Minua kävi sääliksi KARI MERONEN, joka nyrkkeili upeasti kahdet esikisat, mutta jäi olympia-Meksikosta rannalle hävittyään karsinnat oululaiselle satamajätkä ERIK NIKKISELLE. Kivikovassa NIKKISESSÄ ihailimme miehen betonista vasuria. Meksikon kisoissa muistan yöherätykset, kun äiti piti lupauksensa ja tili ravistelemaan minut telkkarin ääreen. Parikymppisen ARTO NILSSONIN iskuja kaihtamattomassa tyylissä oli magiaa. Polakki JERZY KULEJ oli omaa luokkaansa, mutta kyllä ARTSIN pronssi lämmitti. ILMO LOUNASHEIMON vuonna 1967 ilmestyneen MILJOONANYRKIT- kirjan ahmin moneen otteeseen. JACK DEMSEY, JOE LOUIS, ROCKY MARCIANO, SUGAR RAY ROBINSON ja muut menneisyyden nyrkkeilylegendat olivat entistä vahvemmin päässäni unohtamatta GUNNAR BÄRLUNDIA. Vuosikymmen päättyi taitavan kemiläispojan, REIMA VIRTASEN EM-pronssiin. Suomen hienoilta 60-luvun ammattilaisilta pyydän anteeksi, He jäivät kiinnostukseni osalta ihailemieni maailmantähtien varjoon!

17.09.06 10.56
ARI WISKARIN 6 ERÄÄ, erät 3 ja 4 ERÄ 3. 70-luvulla nyrkkeilyn seuraamiseni jäi vähemmälle johtuen opiskelusta ja perheen perustamisesta. Suomalaisen ammattinyrkkeilyn osalta toivoin vain yhtä asiaa: "Kumpa ELIS ASK löytäisi sen ison miehen". Raskaansarjan titteliotteluita tuli seurattua ja tietysti olympianyrkkeilyjä. MOHAMMAD ALI, JOE FRAZIER, KEN NORTON, GEORGE FOREMAN ym. raskaansarjan mestarit kiinnostivat suuresti. Muistan hyvin sen kokemani hyvän olon tunteen lokakuussa 1970 kun Vietnamin sodasta kieltäytynyt ALI palasi takaisin pitkän arestinsa päätteeksi voittaisasti kehiin. JERRY QUARRY jaksoi seistä vain kaksi täyttä erää mestarin käsittelyssä. Olympiaodotukseni nousivat jo vuotta ennen Muncheniä kun REIMA VIRTANEN uusi keskisarjan EM-pronssinsa. Olympiakehässä REIMA taipui vasta loppuottelussa. Neuvostoliiton VJATSESLAV LEMESEV iski tarkasti ja lujaa. Vaimoni muistaa minun epäilleen REIMAN lasileuan kestävyyttä kisojen alla. Tosiasiassa kerroin vain kavereiden mielipiteen. Ehkä REIMALLA oli huippunurkkeilijäksi heikko koppienkestokuku, mutta minä arvostin häntä suuresti. Suomen toistaiseksi ainoan olympiahopean nyrkkeilystä tuonnut REIMA VIRTANEN lopetti hienon uransa Muncheniin. Saksan olympiakehästä jäi mieleen myös iso mies Kuubasta. TEOFILO STEVENSON lopetti jenkkien varman kultamitalisti DUANE BOBICKIN pyristelyt kolmannessa erässä. Kisojen parhaan nyrkkeilijän VAL BARKER-maljan saajasta olin järjestäjien kanssa samaa mieltä. STEVENSONISTA tuli myöhemmin kolminkertainen olympiavoittaja. Muistan lukeneeni, kuinka amerikkalaispromoottorit tarjosivat hänelle viittä miljoonaa dollaria ottelusta ALIA vastaan. STEVENSON kieltäyti kuuluisilla sanoilla: "Mitä yksi miljoona on verrattuna kahdeksan miljoonan kuubalaisen rakkauteen"! MUHAMMAD ALISTA minulla on myös pikkumuistot. Ostin faijalleni syntymäpäivälahjaksi MOHAMMAD ALIN elämänkertakirjan. Aikataulu oli kuitenkin tiukka, sillä minulla oli vain pari päivää aikaa lukea himoitsemani kija alta pois ennen faijani Mallorcan lentoa. Luin paksua eeposta lähes 48 tuntia putkeen! Suomalaisten vaatimaton menestys Montrealin olympiakehässä harmitti, mutta onneksi sain kaipaamaani hyvänolon tunnetta jota riitti vuoden takaa taitavan KALEVI MARJAMAAN Euroopan mestaruuden myötä. Sitkeän TARMO UUSIVIRRAN MM-hopea 1978 ja Euroopan mestaruus 1979 jaksoivat kantaa mielihyvää aina seuraavalle vuosikymmenelle. 70-luvun amatööri-iskijöistä muistan lonkalta myös HEIKKI VILANDERIN, RAUNO PELLIKAISEN ja KALEVI KOSUSEN. 4 ERÄ. 80-luvulla ammattinyrkkeilyn seuraamiseni väheni entisestään. Kaipasin suuria mestareita enkä viiden eri liiton vyökamppailuja. Odotin innolla Moskovan olympianyrkkeilyjä. Mitalikandejani olivat TARE UUSIVIRTA ja ANTTI JUNTUMAA. Harmikseni TAREN hyvä vire kaatui silmäkulmavammaan jo toisessa erässä ja puolalainen Montrealin olympiavoittaja JERZY RYBICKI voitti kehätuomarin keskeytyksellä toisessa erässä. ANTTI JUNTUMAA avasikin kisat ensimmäisen erän tyrmäysvoitolla etiopialaisvastustajastaan, mutta oli jatkossa liian hidas romanialaisvastustajan nakuttaessa pistevoiton. TARE UUSIVIRRAN mahdollisuudet Tampereen EM-kehässä vuotta myöhemmin haihtuivat jälleen silmäkulmavammaan. Pienet miehet JARMO ESKELINEN ja VESA VIIK onnistuivat pronssin arvoisesti. Toivoin TARELTA maailmanmestaruutta vuoden 1982 Munchenin MM-ringissä, mutta hopeaa tuli, sillä kuubalaisvastustaja tyrmäsi TAREN kolmannessa erässä. Olympia Losin kehätapahtumia 1984 seurasin jälleen mielenkiinnolla televisiosta. Jännitin vuosi aikaisemmin Tammer-turnauksen voittaneen tyylikkään JONI NYMANIN puolesta. Porilainen taisi lunastaa olympiamatkansa vasta viime hetkillä. Nyt oli oiva mahdollisuus edetä pitkälle kun arpakin auttoi suoraan 16 parhaan joukkoon. Suomen parhaana turnausnyrkkeilijänä pitämäni NYMAN paukutti pistevoitot Kamerunin, Irlannin ja Jamaikan pojista. Välierässä korealaista YOUNG-SU ANIA vastaan NYMAN paransi loppua kohti ja vastustaja otti jopa lukua kolmannessa erässä. Tuomarit saivat korealaisen pistevoittajaksi ja se harmitti. Tapa millä JONI mitalinsa otti sai kuitenkin meikäläisen hyvälle tuulelle. Katsoin innoissani myös raskaansarjan finaalin. Taisteluparinan Italian FRANCESCO DAMIANI ja USA:n liikkuva TYRELL BIGGS. Finalistipari oli sama kuin MM-Munchenissä 2002. Ja jälleen jenkki vei kullan, vaikka minusta Italian kaksinkertainen Euroopan mestari oli parempi! JONI NYMAN pysyi mitalikannassa myös Budabestin EM-kehässä vuottamyöhemmin. Olympia Soulissa 1988 myös JARMO ESKELISELTÄ ja vuotta aikaisemmin EM-pronssille iskeneeltä ESA HUKKASELTA odotettiin hyviä kisoja. Heidän taipaleensa päättyi kuitenkin toiselle kierrokselle. Esikisojen kakkonen JONI NYMAN oli viidennellä sijallaan jälleen paras suomalainen. Meikäläinen olisi halunnut nähdä Soulin kehässä myös VESA WALDENIN ja JYRKI VIERELÄN. Yllätyksiä ei tule, jos yllättäjiä ei pääse kisoihin. 80-luvun lopulta muistan myös KINGS-TALLIN ja TOM SJÖBERGIN aktiivisen toiminnan ammattinyrkkeilyn herättämisessä Suomessa. Iltojen järjetäminen kun näytti jo sellaisenaan kovalta urheilusuoritukselta! Olin toimittajana KINGS-TALLIN järjestämässä lehdistötilaisuudessa Katajannokan Kasinolla. Tilaisuuden alku myöhästyi reippaasti, kun SJÖBERGIN palkkaama "VOLVO" MARKKANEN neuvotteli pitkässä puhelussa Lontooseen, vastustajia suomalais-iskijöille! Tein paikallisradioon haastattelun ELIS ASKISTA SM-nyrkkeilyjen yhteydessä Töölön Kisahallissa. Aloitin kysymyksellä: "Mitä pidät näiden kisojen tunnelmasta?" ELIS vastasi: "En ole koskaan jakanut näin vähän vapaalippuja kun täällä on tänään yleisöä". Vuosikymmen päättyi lupaavasti KAI HELENIUKSEN pronssiin Ateenan EM-kehästä!

17.09.06 9.38
ARI WISKARIN Kuusi Erää/Erät 5 ja 6 ERÄ 5. 90-luku oli hyvää medianäkyvyyttä suomalaisnyrkkeilylle. Se toi myös mahtavan, romanttisen kirjan GUNNAR BÄRLUNDISTA vaimonsa EVAN ikuistamana. Vuonna 1990 ilmestynyt RAKAS GEEBEE kantaa edelleen hyvää mieltä allekirjoittaneelle. Harrin ideoimat naisten kuntonyrkkeilykurssit levisivät ympäri tasavaltaa ja muutenkin nyrkkeilystä tehtiin positiivisia juttuja. Sain kunnian olla Barcelonassa todistamassa JYRI KJÄLLIN olympiahopeaa. JYRIN MM-hopean Tampereen kehässä katselin kotisohvalta. TARMO UUSIVIRRAN paidattomat matsit vetivät mukavasti yleisöä Helsingin Jäähalliin ja TV-kanavat tekivät näyttäviä ennakkojuttuja matseista. Ja olipa meillä kerran MTV 3:n Huomenta Suomessa suora lähetys punnituksesta. Muistan elävästi myös sen aamuteeveemme pienoisparlamentissa oli aiheena: "Pitäisikö ammattinyrkkeily kieltää?" En enää muista miten hereillä olevat modeemin omistaneet helsinkiläiskatsojat äänestivät, mutta RISTO MERONEN hoiti leiviskänsä erinomaisesti. Maikkarin jälkeen tein kesällä 1992 juttuja Urheiluruutuun. Eräästä nyrkkeilyinsertistä sain "pelikiellon", kun kuvituksessa oli vilahtanut harjoitussalin seinällä äänilevybisneksessä toimivan Poptori Oy:n toimitusjohtaja ERKKI PUUMALAISEN silloisen firman juliste. Olin haavi auki. Ilmeisesti joku oli yrittänyt tyrmätä EKIÄ, mutta osunut minuun! Siirryttyäni PTV:lle, tuli nyrkkeily tv-tuotteena tutuksi. Harrikin kunnostautui selostajaparinani kuten PURTSI ja MEROSEN RIPA. PTV hankki USA:sta kovatasoisia nyrkkeilyiltoja, joita me selostimme aamuyöllä. Niissä ei tietenkään nähty maltaita maksaneita MIKE TYSONIN titteliotteluita, mutta muuten tarjonta oli sitä glamuuria, jota olin ihaillut jo 10-vuotiaana kloppina. Harmittaa, ettei tullut nauhoitettua GEORGE FOREMANIN gospel-kuorolla maustettuja kehääntuloja. Teimme myös pari KINGS-TALLIN kotimaista iltaa. TONY HALMEEN myötä Suomen ammattinyrkkeilyilloista tuli enemmän showpainitapahtumia, mutta suosiota riitti. Valitettavasti Suomen amatöörinyrkkeilyllä pyyhki vaatimattomammin. KJÄLLIN menestysten lisäksi MIKKO MANTERE ja MIKA KILHLSTRÖM iskivät EM-pronssia vuonna 1993 ja JONI TURUNEN MM-hopeaa 1995. ATLANTAN olympiakehässä 1996 ei kuitenkaan nähty suomalaisnyrkkeilijöitä. Euroopan paikat kun jaettiin härmäläisiskijöiltä poskelleen menneissä kevättalven EM-kisoissa. Olympiakisojen liikuttavimman hetken koin , kun Parkinsonin taudin heikentämä MOHAMMAD ALI sytytti olympiatulen! Vuosikymmen päättyi suruviestiin. Vaatimaton ja sympaattinen TARE UUSIVIRTA päätti siirtyä yläkerran kehäneliöön. ERÄ 6. Kuluva vuosikymmen alkoi amatöörinyrkkeilymme kannalta lupaavasti vaikka olympiaedustus jäi saamatta myös SYDNEYSSÄ ja ATEENASSA. Tampereen EM-kehässä 2000 JUHO TOLPPOLA ja JUHA RUOKOLA puhalsivat toivoa pronsseillaan. JONI TURUNEN uusi kuuden vuoden takaisen MM-pronssin ja JANI RAUHALA iski vuoden 2002 EM-kolmoseksi. Uusin toivon kipinä on tuore EM-hopeamitalisti , Porvoon isopoika ROBERT HELENIUS. Ammattilaispuolella AMIN ASIKAISEN Euroopan mestaruus toi sen kuuluisan hyvän olon tunteen. Siitä kunnia myös erinomaisille taustajoukoille. Menestyminen tuo lajille suosiota ja jatkuvuutta. Toivottavasti myös JUHO TOLPPOLA menestyy! Jenkeissä nyrkkeily on pitänyt suosionsa yhtenä arvostetuimmista urheilulajeista. Sain kunnian vierailla helmikuussa 2002 Lake Wortissa, Floridassa ja nähdä vierestä kun OSKU KANERVA hioi JYRI KJÄLLIÄ ottelukuntoon. Arvostus salilla oli korkea. Salin omistaja kertoi takanani parille nuoremmalle kaverille että Euroopassa meriittinsä saanut Mr. KANERVA ohjaa olympiamitalistia Mr. KJÄLLIÄ kohti ammattilaisten huippua. Aina voi jossitella, mutta jos JYRKI VIERELÄ ja JYRI KJÄLL olisivat saaneet aikanaan riitävästi otteluita, niin aminasikaiset olisi voitu kokea jo aikaisemmin. Mukavaa on nähdä myös naisnyrkkeilyn kehittyminen. EVA WAHLSTRÖMIN menestys on laajentanut koko nyrkkeilyn suosiota. Tässä yhteydessä haluan nostaa esiin myös vuonna 2000 ilmestyneen PEKKA JAATISEN nyrkkeilyaiheisen kirjan "Tilkkutäkkiplanetaario". Se on erittäin koskettava, mutta myös elämäntoivoa antavaa tekstiä. Kukapa tietää vaikka seitsemännessä erässä kehään nousisi suomalaistähti, joka toisi meille nyrkkeilyn ystäville mielihyvää olympiakullan tai paidattomien maailmanmestaruusvyön merkeissä! Kiittäen ja kumartaen. ARI WISKARI

08.09.06 8.55
Hyvät NAISET ja HERRAT, tänään minulla on ilo esitellä VIRTUAL BOXINGSTARIN KEHÄNURKKAUKSESSA entinen vasenkätinen nyrkkeilijä, Stadilainen iloluonteinen ystäväni. Hän on syntynyt 6.8.1949 Helsingissä ja on jo kolmannen polven Stadilainen! Tämä sympaattinen "voittamaton" NYRKKEILYINNOSTUNUT on ERKKI "Eki" KOSKINEN. Hän työskentelee tänään Pre Media operaattorina ME NAISET lehdessä ja on ollut SANOMA Oy:n eli ERKON hommissa jo 33 vuotta............AVUSTAJAT KEHÄSTÄ*********************ERKKI KOSKINEN******** *************************************************** NYRKKEILYÄ, FUTISTA JA ROCK and ROLLIA! Eletään vuotta 1959 Käpylässä. Olin 10 vuotias pojan nassikka, Käpylä oli paikka jossa kaikki urheilivat! Oli jalkapalloa, jääpalloa, jääkiekkoa, ym.! Liityin -59 Käpylän nappulaliigaan, joka muuten oli maailman ensimmäinen nappulaliiga! Yhtenä iltana olin Kumpulassa uimassa, ja kuulin joltain että täällä treenataan nyrkkeilyä. Uteliaisuudesta lähdin katsomaan, avasin salin oven, seura oli TOUKOLAN TERÄS! Se pallojen pärinä, nyrkkien mäiske, ja se oma tuoksu tai haju vei heti mennessään. Pelasin futista koko ajan, kolmen vuoden ajan salasin kotoa nyrkkeilyä kun luulin et vanhemmat kieltävät sen! Laitoin aina salaa nyrkkeilykamat futiskamojen alle ja futismatsien jälkeen menin boksamaan. Faijahan ties koko ajan tilanteen, sitku alko nimi tulee lehteen poikakilpailuista, se sano miks et nyrkkeile? Tuli itku ilosta! TERÄKSEN huippuja oli EERO PASANEN, AIMO HELENIUS, HENRY VALERIUS, MATTI VIRTANEN ja vielä muutamia muitakin, joita katselin ihaillen. Kumpulaan tuli sitten NS-60 jossa oli muuten puheenjohtajana legenda ILMO LOUNASHEIMO, mutta valitettavasti seura kesti vain vuoden. En tiedä syytä. Olisi ollut kuitenkin mukava jatkaa siinä, kun kaikki kaverit Käpylästäkin tuli sinne. Kumpulassa treenasi myös ASKIN TALLI, johon ujuttauduin 13 vuoden iässä mukaan. Oli OLLI MÄKI, RISTO LUUKKONEN, RAUTIAISEN PENA, KANERVAN OSKU, KOKKOSEN PEKKA, MATTSSONIN KURRE ja ynnä muita, jotka ottivat meikäläisen tavallaan maskotikisi, ja jos ei näiden kanssa oppinut ni missä! Sitten tapasin TAIVAISEN PEPEN joka oli muuttanut Käpylään. PEPE pyysi mukaan VIIPURIN NYRKKEILIJÖIHIN. Samohin aikoihin soittelin rumpuja bändeissä ja lauloin keikoilla, myös futista pelasin koko ajan TÖÖLÖN VESASSA, taisi olla liikaa nuoreen päähän, kun tuli se makea elämäkin siihen! Treenasin VN:ssä sen minkä jaksoin ja viitsin YKÄN komennuksessa, sitten lähdin Harrin ja Ykän kanssa HNS:sään. Lopetin vuonna 1971 TAPANILAN ERÄSSÄ. Sen verran olin mukana et tiedän kuinka kova ja hieno laji on, myös hienoimmat hetket ja ihmiset olen kokenut elämäni aikana tämän lajin parissa ja siinä sivussa tuli tavattua kaiken karvaista taiteilijaa! Ennen oli Stadin seuroissa joka sarjassa 2-5 äijää, nyt oli 3 bokraria Stadista 2006 SM:ssä APUVA!!!!!! Onneks on AMIN ja JUHO, ettei laji Stadissa kuole! Tänään käyn vetämässä KOPRAN RIPAN kanssa STADI BOXINGIN treenejä Stadikalla, tervetuloa! Kaikille lajin ystäville iloista ja pirteää syksyä! ERKKI KOSKINEN

01.09.06 9.01
Hyvät NAISET ja HERRAT, tänään minulla on ilo esitellä VIRTUAL BOXINGSTARIN KEHÄNURKKAUKSESSA hyvin sympaattinen, hyvin taiteellinen ajattelija, "voittamaton" ja alansa huippuosaaja ja NYRKKEILYINNOSTUNUT JUHA SAXBERG! Hän on syntynyt 2.11.1960 KIHNIÖSSÄ ja hän painaa 60 kiloa. Hän on SEK & GRAY mainostoimistossa ART DIRECTOR................AVUSTAJAT KEHÄSTÄ*************** ************************JUHA SAXBERG************** *************************************************** HÄVIÄMISEN SIETÄMÄTÖN KAUNEUS! Kuka muistaa vielä raskaansarjan nyrkkeilijän nimeltä CHUCK WEPNER? Varmaankin aika harva, sillä hänestä ei koskaan tullut maailmanmestaria eikä edes kovin varteenotettavaa haastajaa. Pieni esittely lienee siis paikallaan. CHUCK WEPNERIÄ kuvasi osuvasti hänen lempinimensä "BAYONNE BLEEDER" eli "BAYONNEN VERENVUOTAJA". WEPNER hävisi kaikille kohtaamilleen nimimiehille mm. BUSTER MATHISILLE, GEORGE FOREMANILLE, SONNY LISTONILLE, JOE BUGNERILLE ja ERNIE TERRELILLE, usein varsin verisesti. SONNY LISTON - ottelun jälkeen WEPNERIN naamaa paikattiin peräti 120 tikillä! Sisua miehellä oli enemmän kuin taitoa! 24. maaliskuuta 1975 CHUCK WEPNER haastoi itsensä MUHAMMAD ALIN, ainoana tavoitteena seistä pystyssä täydet 15 erää suurta mestaria vastaan. WEPNER taisteli leijonan lailla, lyöden ALIN jopa vartaloiskulla lattiaan yhdeksännessä erässä. Urhea taistelu päättyi kuitenkin harmittavasti 15. erän viime sekunneilla, kun tuomari laski WEPNERIN teknisellä tyrmäyksellä ulos lattiaanlyönnin jälkeen. Luvunlaskun WEPNER sentään kuunteli seisaaltaan. CHUCK WEPNER lopetti uransa vuonna 1978 saldonaan 31 voittoa (17 KO), 14 tappiota ja 2 tasapeliä. Maailma rakastaa voittajia, mutta jonkun on myös aina hävittävä. Maailmasta löytyy yhtä ALIA, ROBINSONIA ja TYSONIA kohti tuhansia vähemmän menestyneitä pugilisteja. Useimmat heistä on unohdettu vain tilastomerkinnäksi mestarien ottelulistoille. Silti aina löytyy myös niitä, jotka hävitessään voittavat paikkansa ihmisten sydämissä. JACK DEMPSEY nousi koko Amerikan sankariksi vasta hävittyään kahdesti uuden koulukunnan tekniikkataituri GENE TUNNEYLLE. JAKE LAMOTTA hävisi viidesti SUGAR RAY ROBINSONILLE ja sai oman elokuvan. THOMAS HEARNSIN maine vain kasvoi, vaikka hän tuupertui MARVIN HAGLERIN nyrkkiin eräässä kaikkien aikojen hurjimmista kehätaistoista. Ja löytyyhän niitä sankarillisia häviäjiä nyrkkeilyn ulkopuoleltakin. Olisikohan meidän oma JUHA MIETOMME yhtään suositumpi, jos hän olisi ollut LAKE PLACIDISSA sadasosasekunnin nopeampi? Mutta nyrkkeily ei ole kuten mikä tahansa urheilu. Periaatteessa nyrkkeilyottelussa on kyseessä vain kahden miehen (nykyään myös naisen) välienselvittely maksavan yleisön edessä, sovituin säännöin. Mutta aina silloin tällöin ottelu saa urheilutapahtumaa isommat mittasuhteet. Nyrkkeilyn historia tuntee useita legendaarisia taistelupareja kuten DEMPSEY-TUNNEY, PEP-SANDLER, GRAZIANO-ZALE, ALI-FRAZIER, HOLYFIELD-BOWE ja eeppisimpänä kaikista JOE LOUIS-MAX SCHMELING. Viimeksimainitun parivaljakon uusintaottelussa oli jo kyse aivan muusta kuin pelkästä nyrkkeilyottelusta! Vuonna 1938 SCHMELING symboloi maailman herruuteen pyrkivää natsivaltiota ja LOUIS edusti ns. vapaata maailmaa. Tätä kirjoittaessani tunnen innostuvani niinkuin aina, kun nyrkkeilystä tulee puhe ja voisin jatkaa esitelmöintiä loputtomiin. Mutta mistä oma innostukseni lajia kohtaan sitten on saanut alkunsa? Palataanpa vielä hetkeksi alussa esittelemääni CHUCK WEPNERIIN, tuohon luusereiden kuninkaaseen. Hänkö on minun nyrkkeilyidolini? Minun, joka vihaan häviämistä, oli sitten kyse työelämästä, urheilusta ja vaikkapa vain lautapelin pelaamisesta. CHUCK WEPNER vastaan MUHAMMAD ALI, 24.3.1975, Cleveland. Ottelu olisi saattanut jäädä tyystin unholaan, ellei katsomossa olisi sattunut istumaan muuan b-luokan näyttelijä nimeltä SYLVESTER STALLONE. Hän löysi WEPNERIN taistelusta inspiraation ROCKY-elokuvalleen! ROCKY puolestaan teki valtavan vaikutuksen minuun ja kaveriini LAHDEN JONEEN - kuten varmaan aika moneen muuhunkin nuoreen poikaan ympäri maailman. Elokuvan nähtyämme säntäsimme heti seuraavana päivänä Tampereen Sokokselle, ostimme hienot punaiset nyrkkeilyhanskat sekä hammassuojat ja painuimme talomme kerhohuoneeseen muksimaan toisiamme. Ja kumpikin meistä halusi olla ROCKY BALBOA - eli CHUCK WEPNER!!! No, meistä kummastakaan ei koskaan tullut nyrkkeilijää, mutta kiinnostus lajia kohtaan on säilynyt. Olen seurannut nyrkkeilyä intohimoisesti ulkomaisista lehdistä, TV:stä, videoilta, kirjoista ja aina silloin tällöin livenäkin. Harrin treeneissä olen myös päässyt ottamaan tuntumaa lajiin omakätisesti ja-päisestikin. Ja vaikka kuulostaakin kliseeltä, on ihan pakko todeta, että jokainen tosimielessä nyrkkeilykehään nouseva on jo voittaja, kävi itse matsissa sitten miten tahansa!!! JUHA SAXBERG

27.08.06 20.18
Hyvät NAISET ja HERRAT, tänään minulla on ilo esitellä VIRTUAL BOXINGSTARIN KEHÄNURKKAUKSESSA NAISIA, ainutlaatuisia, "voittamattomia" energisiä ja räiskyviä WSOY:n kuntonyrkkeilijöitä, NYRKKEILYINNOSTUNEITA, heidät tunnetaan myös laajasti nimellä ATOMIC GIRLS, HE ovat nimeltään SONJA HOFFMAN ja PILVI POHJAVIRTA! Tarinat aloittaa säkenöivä PÄIVI HOLMQVIST runollaan!.........AVUSTAJAT KEHÄSTÄ********************PÄIVI HOLMQVIST, ATOMIC GIRLS SONJA HOFFMAN ja PILVI POHJAVIRTA************* *************************************************** NAISEN AJATUKSET NYRKKEILYSTÄ!!!................................... "NYRKKEILY ON LYRIIKKAA, LYHYTTÄ JA ISKEVÄÄ. TUNTEET SUURET KUOHUVAT, SÄKKIIN TIUHAAN SUODATTUVAT. AJATUKSET JA NYRKKI OVAT SAMAA, KUN TUNNE JA TEKO SYNTYVÄT PERÄKANAA. OLO SEESTEINEN JA KYPSÄ, SEURAA KUNNON TREENAUSTA"!...........Kolmas vuosi on jo menossa tässä harrastuksessa, ja olen edelleen yhtä innostunut. Ennen kuin aloitin , suhtauduin kuitenkin hyvin epäluuloisesti kuntonyrkkeilyyn. Eräs entinen työkaverini harrasti sitä vähän aikaa, ja kuuntelin kauhulla, kun hän kertoi, kuinka hiki valuu...Yök. siis ihan oikeasti en voi sietää hikoilua - itse asiassa, jos saisin päättää, niin ihmisistä ei koskaan tulisi minkäänlaisia eritteitä taikka hajuja. Olisin erittäin onnellinen, jos olisin ikään kuin "PLASTIC - BARBI". Jos esimerkiksi joku oksentaa ja minä sen kuulen, niin on sata varma, että kohta minäkin teen niin. Kun ihmiset aamuisin junalaiturilla rykivät ja räkivät oikein antaumuksella, joudun joskus peittelemään korvia vaivihkaa, jotta en oksentaisi.... Tämä siis oli tilanne, ja olen täysin tietoinen, että olen tässä asiassa vähän vinksahtanut ja pelkään, että se vain pahenee. Mutta lähdin rohkeasti mukaan, ja ensimmäisen tunnin jälkeen olin myyty. Omia hanskoja ei ollut, joten sain lainata jonkun. Ne suorastaan lemusivat, ja niin kätenikin, tuntitolkulla, vaikka ne kuinka pesin, yök! Silloin oli tunnilla paljon miehiä, ja ne hikoilivat kuin pikkupossut. En voinut edes katsoa niihin päin ilman että pala nousi kurkkuun. Niiden välttäminen onnistui niin kauan kun olin ihan pihalla, mutta sitten kerran tuli se hetki, että Harri laittoi minut samalle säkille erään miehen kanssa! Hiki vain lensi hänen päänsä ympärillä, ja kun hän vielä piti hanskojaan kiinni poskissaan, niin kohta säkkikin oli märkä! Yök. Pidin katsettani lattiassa ja hengitin aina ulospäin, kun oli minun vuoroni astua eteenpäin ja lyödä. Se toimikin vähän aikaa, kunnes hengästyin niin, että piti välillä vetää henkeä myös lyödessäni, yök! Tämä mies varmaan ajatteli että olen täysi urpo, kun sanaakaan en sano, enkä edes päin katso.... Mutta kyllä olin ylpeä itsestäni, että olin tehnyt sen oksentamatta! Ehkä minusta joskus vielä tulisikin ammattinyrkkeilijä! Toinen koetinkivi olikin sitten ihan toinen mies, joka käytti nyrkkeilytreeneissä jo valmiiksi hiostettua paitaa. Kun se kastui uudestaan, meinasi kyllä useampi nainen laota miehen kävellessä ohi, yök! Mutta pakko oli vain jatkaa, koska niin hyvä olo tuli aina treenien jälkeen. Se on kuin huume, menee vereen, päähän, jalkoihin, yes! Parempaa kuin sek.... tai no, jos ei kuitenkaan. Eivätkä kädet enää tärise treenien jälkeen päivätolkulla. Olen myös kehittynyt tässä yököttelyssä erittäin hyvin, enkä enää lähde kyynelsilmin pakoon kun joku testosteronia ja hikeä valuva uros lähestyy. Suurempi ongelma on melkein ollut yhdistää rakennekynnet ja nyrkkeily. Kummastakaan en kyllä luovu! Täytyyhän sitä voida olla nainen vaikka säkkejä hakkaa. Vaikka eivät ne kynnet säkeissä mene, vaan pistehanskoissa, kun niitä lyö. Sen tuntee hyvin, koko sormenpäähän sattuu, ja silloin tietää, että oma kynsi murtui alta. Rakennekynnet harvemmin irtoaa, mieluummin lähtee oma kynsi irti! Eihän uskoisi, että joku voi olla niin typerä, että yhdistää nämä kaksi asiaa, mutta vakuutan, että kyllä tämä onnistuu, pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Hyvä puoli on, että olenpahan oppinut pitämään nyrkit tiukasti kiinni hanskan sisällä. Ennen oli vähän niin ja näin, ja lyönnit olivatkin sitten sen tasoisia. Vedenkestävän maskaran jouduin myös hankkimaan, että saan laitettua ennen treenejä - eikä valu. Olen huomannut itsessäni viimeisen vuoden aikana jotain ihmeellistä. Minussa on herännyt halu tempaista jotakuta oikein kunnolla... ihan vain nähdäkseni, kuinka tämä toinen tippuu. Meilläpäin on ihan riesaksi asti juoppoja, joilla voisin harjoitella, miltä tuntuu, kun toinen ihminen kaatuu lyönnistä. Toisaalta juopot nyt kaatuvat, vaikka ei niitä edes löisi, joten ei olisi kovin oikeudenmukaista käydä juopon päälle. Mutta kun ne herättävät minussa niin paljon inhoa, että jo senkin takia tekisi mieli vähän hakata. Pitäisi kuitenkin olla hanskat tai edes varalapaset mukana, tai ainakin käsienpesuallas lähellä sen jälkeen. Ja missään nimessä niistä ei saa alkaa vuotaa mitään, yök! Niin, tasavertaisen vastustajan kimpuun pitäisi tietenkin käydä, mutta epäilen vahvasti, että jos tämä sitten lyö takaisin, niin lähdenkin ulvoen pakoon. Kauhukseni huomasin myös, että minä jopa harkitsin katsovani AMIN ASIKAISEN ottelun. Tulin siihen tulokseen, että siinä olisi kyllä liikaa hikeä, joten en sitten uskaltanut katsoa. Kyllä sitten aamulla harmitti! Harri on kysynyt meiltä tytöiltä, haluaisimmeko hakata toisiamme (hän kyllä käytti jotain toista sanaa, mitä en nyt muista), mutta toistaiseksi emme ole halunneet. Täytyy katsoa, miten kolmen vuoden päästä. Meidän ryhmässä ei ole kohta kuin naisia, ainoastaan joku satunnainen mies uskaltaa sinne joskus tulla. En sano, että en voisi elää ilman nyrkkeilyä, mutta mieluiten en. Ja täytyyhän tämä joskus lopettaa - on vaikea uskoa, että vielä 85-vuotiaana hakkaisin säkkejä iloisesti!!! SONJA HOFFMAN

27.08.06 18.59
PILVI POHJAVIRTA/ATOMIC GIRLS osa 2***************** TÄMÄN SÄKIN TAKANA ON NAINEN!!! Olen aina vastustanut väkivaltaa ja siksi hämmästyinkin perin pohjin jäätyäni heti koukkuun tähän lajiin, melko outoa, eikö? Kaikki tapahtui oikeastaan ihan vahingossa; olin juuri lopettanut 20 vuotta kestäneen tupakoinnin ja kroppa huusi jotain sen nikotiinin tilalle. Sattumalta kuulin kuntonyrkkeilyryhmästä, jossa saisi käydä kerran testaamassa ihan ilmaiseksi fiilareita. Sinne menin ja sille tielle jäin. Siitä on nyt runsaat kaksi ja puoli vuotta. Tuntuu kuin siitä olisi jo paljon kauemmin, niin tottunut on heräämään treeniaamuina kello 04.45. Joka kerran herätys kirpaisee, mutta mahtava fiilis, minkä Harri saa treeneissä aikaan ja mun loistava pari SONJA (!) saa mut jaksamaan. Kiitos teille molemmille kun ootte jaksaneet kuunnella mun juttuja. Täytän elokuussa 42, mutten ole ikinä tuntenut oloani näin hyväksi. Osasyy on myös alkuvuonna pudottamani 10 kg massa. Kiloakaan en halua takaisin. Nyrkkeily vei myös mun migreenin. Söin siihen lääkkeitä vuosikausia, eipä ole tarvinnut niihin enään koskea. Lääkärisihminenkin oli vaikuttunut! Nyrkkeilyn pitäisi olla pakollista kouluissa. Se olisi oikeasti hyvä homma. Yläasteella yksi kurssi nyrkkeilyä, niin johan alkaa välitunneilla tappelupukaritkin rauhoittua, kun tietävät, ettei taida tehota se uhoilu keneenkään. Saisivat vähän muuta ajateltavaa! Nyrkkeilyleffoja olen nähnyt aika vähän. MILLION DOLLAR BABYN, jonka CLINTTI ohjasi ja missä HILLARY SWANK oli aivan loistava. KUIN RAIVO HÄRKÄ on jäänyt nuoruudesta mieleeni. MUHAMMAD ALI - dokumenttityyppinen leffa WHEN WE WERE KINGS löytyy kotihyllystä. "FLOAT LIKE A BUTTERFLY, STING LIKE A BEE". Siinä on todellinen Nyrkkeilijä! En kuitenkaan voi sanoa nauttivani ihan kympillä nyrkkeilyelokuvien nyrkkeilykohtauksista, en useinkaan pysty katsomaan kun ihminen lyö toista päähän. Siksi kuntonyrkkeily on mulle sopiva laji. Saa lyödä palloja, pistehanskoja ja säkkejä. Hienoa on ollut huomata, että mitä enemmän antaa itsestään, mitä enemmän rääkkää omaa kroppaa, sen parempi fiilis tulee. Hyppynarun vaativuus tuli yllätyksenä. Lettipäänähän se sujui kuin tanssi... mutta ei se kolme minuuttia vieläkään mitään herkkua ole. Vähitellen alkoi välineet tulla tutuiksi ja hurahdin viime vuonna ostamaan oman säkin autotalliin! Talvella en ole vielä innostunut sitä takomaan, mutta jos ensi talvi on leuto, niin eihän sitä koskaan tiedä. Aina se lumityöt voittaa! Mulle tärkeää on myös ryhmän hyvä fiilis ja varsinkin mun pari SONJA. Meillä on ATOMIC GIRLS - paidat ja me ollaan puoleksi se ATOMI! SONJA on mua isompi, vahvempi ja kauniimpi. Suotakoon meille vielä monia yhteisiä vuosia. Me ollaan tosissaan, mutta pilke silmäkulmissa. Ainoa asia mikä mua todella harmittaa tässä harrastuksessa on se, ettei kukaan tullut kertomaan tästä mulle jo ajat sitten. Voi Harri, Harri. Sun olisi pitänyt pysäyttää mut kadulla jo kymmenen vuotta sitten. EVA WAHLSTRÖMIN uraa seuraan, tiukka mimmi! Toivon hänelle kaikkea hyvää ja monia hienoja matseja. Elämä jatkuu ja onneksi Harri on mun coach! parempaa kun ei voisi olla! PILVI POHJAVIRTA

21.08.06 10.45
Hyvät NAISET ja HERRAT, saanko esitellä, tänään on VIRTUAL BOXINGSTARIN KEHÄNURKKAUKSESSA ERIKOISVIERAANA ainutlaatuinen ja "voittamaton" erittäin sympaattinen, huumorintajuinen ja verbaalinen HELSINGIN TARMON kasvatti joka on syntynyt HELSINGISSÄ 25.5.1953 ja syntyessään painoi 3kg 600gr. Tämä PALOMIES, NYRKKEILYINNOSTUNUT ja YSTÄVÄNI on KIMMO LUJA! Hän harjoittelee edelleen HELSINGIN TARMON salilla ILMO LINDQVISTIN valmennuksessa, niinkuin on tehnyt jo lähes 40 vuotta.......AVUSTAJAT KEHÄSTÄ*********KIMMO LUJA***** ***************************************************SEPPÄ ILMARISEN MOUKARI! Tätini Sinikka piipahti kylässä ja kertoi, että miten snadina kundina istuin hänen sylissään silloisessa Messuhallissa (nyk. Töölön Kisahalli) katsomassa painonnoston SUOMI-PUOLA maaottelua. Tuli faijani vuoro nostaa. Faija epäonnistui täydellisesti punttien kolahtaessa kauhealla räminällä lavalle. Hallissa oli hiirenhiljaista, kunnes kirkas pojanääni kajahti tätini sylistä raikuvin aploodein sanomaansa säestäen: "ISI ON KOVA POIKA NOSTAMAAN!" Aloitin siis Messuhallin naurattamisen jo kovin nuorena. Vanhemmiten tahti jatkui. Eräässä Helsinki-Tukholma skabassa matsasin CHRISTER CORPEA - Ruotsin edustajaa Moskovan olympialaisissa, vastaan. Olin lähtenyt matsiin puolikuntoisena ja flunssaisena, koska palkkioksi tuosta matsista oli luvattu kilpailureissu Köpikseen. Onnekseni olin edellisessä matsissamme Stokiksessa saanut pari kertaa kolhaistua perille "SEPPÄ ILMARISEN MOUKARINI", joten CHRISTER oli ilmeisen haluton lähiotteluun ja tyytyi naputtelemaan turvallisen pistevoiton. Matsin jälkeen KANERVAN OSKU tuli kertomaan, että jos ydinsota syttyisi en olisi ainakaan ensimmäisten joukossa jotka rindiksellä kolaisivat. OSKU kertoi tutkitun, että suurin osa sotilaista menetettäisiin ensimmäisten kolmen minuutin aikana ydinräjähdyksen jälkeen, mutta kertoi minun juuri äsken todistaneen kehässä, että osaan taidokkaasti keplotella kolme minuuttia pystyssä. Palataan tuohon "SEPPÄ ILMARISEN MOUKARIIN". INGEMAR JOHANSSONIN oikeaa suoraa kutsuttiin nimellä "THORIN VASARA". Silloin, kun INGO ja FLOYD ottivat ekan kolmesta matsistaan olisi tuota INGON högeriä voinut kyllä hyvällä syyllä kutsua "Tuurivasaraksi". INGO kuitenkin finnasi FLOYDIN ja pohjoismaat valtasi INGO-kuume. Kaupoissa oli INGO-farkkuja, INGO-olkaimia, INGO-juomaa, ja INGO-vaikka mitä. FLOYDIN sitten uusinnassa tyrmättyä INGON oikein huolellisesti ilmestyi kauppoihin pyjama nimeltään INGON-uniasu... Ottaessani ihan ekoja kilpailumatseja HELSINGIN TYÖVÄENTALON perinteisessä kehässä kiipesi vastapäiseen nurkkaan melkoisen kokenut konkari, maaotteluedustaja ja SM-mitalisti. Snarkkasin niin pirusti. Matsi meni jotenkin siihen malliin, että vastustajan tullessa kimppuuni panin silmät kiinni ja huitaisin kovan högerin. Hämmästyin oikein itsekin sitä tömäystä, kun kaveri kaatui selälleen. Seuraavana päivänä TARMON salilla julistin kuitenkin, että nyt on löytynyt suomalainen vastine INGON THORIN VASARALLE. Minun högeriäni tulee tästä lähtien kutsua SEPPÄ ILMARISEN MOUKARIKSI!!! Kuten edellä skrivatusta hiffata saattaa niin faijan "leipälaji" oli lyftaus, mutta oli sillä parikymmentä matsia kehässäkin. Ekan matsinsa faija hävis knokiksella, samoin vikan, mutta kaikki siinä välillä äijä voitti knokiksella tai "teknisellä tyrmäyksellä", kuten siihen aikaan ilmoitettiin kehätuomarin keskeytykset ja luovutukset. Harrin faija YRJÖ "Ykä" ja mun faija YRJÄNÄ "Ykä" sparrailivat keskenään kuuluisalla Pengerkadun urheilusaunalla. Tarmon salilla sitten taas muiden sen aikaisten kovien kundien, kuten ELIS ASKIN kanssa. Faijan henkilökohtainen valmentaja oli VALKAN GENTLEMAN, HANNES "Hane" KOIVUNEN, siltä samalta VALLILAN SAMMATINTIEN pitskulta josta kasvoi viisi huippubograria, GUNNAR "Gee-Bee" BÄRLUND, "Hane" KOIVUNEN, BRUNO "Brynkka" AHLBERG, KALEVA SAMPILA ja JONNI HELLSTRÖM. Asuivatpa myöhemmin samassa talossa sellaisetkin kundit kuin STEN "Stepa" SUVIO ja LEO "Lekkeri" LJUNBERG. Kun me Harrin kanssa sitten hakkasimme toisiamme 70-luvulla Harri haaveillessa comebakistaan niin jatkoimme siitä mitä isämme olivat aloittaneet. Pahasti tosin nyt näyttää siltä, että seuraava polvi PIITULAISIA ja LUJIA ei toisiaan hutki. Minulla on sellainen kuva, että Harrin JERRI ei kovinkaan innostunut ole isän ja isoisän viitoittamaa tietä koluamaan. Sama täytyy sanoa DARIUSZ pojastani. Kundi vaan lukee kirjoja, soittaa pianoa ja skulaa tennistä, mutta nyrkkeilysalille joudun hänet pakottamaan. Siitäkin huolimatta, että opetin DARIUKSELLE tien TARMON salille jo pojan ollessa kahden viikon ikäinen. Mä oon oikeen huolissani siitä kundista. Onkohan siinä jotain omituista? Toisaalta, jos DAREKIN sitten pitäisi tehdä kaikki se mihin isä ei pystynyt olisi pojalla kuljettavana pitkä ja kivinen tie.... Kaikki kolme tytärtäni sentään ovat TARMON salilla bograusta kokeilleet, vaikka ei heistä kukaan ilmeisesti kilpailemaan ala. Sen sijaan veljeni ERKIN tytär SANNA-KAISA jatkaa perinnettä. Poikani synnyttyä 1992 päätimme, että hänelle tulee sekä suomalainen että puolalainen etunimi. Se suomalainen nimi nyt oli selvä, olihan isoisäni ERKKI, isäni ERKKI YRJÄNÄ ja broidini ERKKI. Vaimollani taas ei ollut mitään sellaista puolalaista nimeä jonka hän olisi pojalle halunnut antaa. Huhtikuussa 1992 katsoin EUROSPORTILTA miten nuori, hiljakkoin Saksaan emigroitunut puolalainen tyrmäsi kolmannessa erässä entisen maailmanmestarin rautaisella vasemmalla suoralla. Silloin sanoin vaimolleni, että nyt tiedän mikä se puolalainen etunimi on. Tuo nuori mies oli DARIUSZ MICHALCEWSKI. Kohtasin itsekin DARIUSZ MICHALCEWSKIN kerran, VARSOVAN lentokentällä! Mukavan tuntuinen kundi. Lisäksi anoppini duunikaveri oli sellainen herra MISZTAL joka aikanaan valmensi MICHALCEWSKIN veljeksiä GDANKISSA. Herra MISZTALIN bograustreeneissä kävin itsekin aina Puolan lomillani, kunnes tämä heitti lusikan nurkkaan 2004 talvella. Palataan siihen, että mistä innosukseni nyrkkeilyyn alkoi. Aloittaessani skolan faija osti himaan kaksi paria bograushanskoja ja alkoi opettaa broidille ja mulle knekkausta. Jotta osaisimme puolustaa itseämme, jos skolassa joutuisimme kiusatuiksi. Jumankauta, mä sitte tykkäsin puolustaa itseäni! Puolustin melkeen joka välkällä. Olin ihan lähellä joutua tarkkikselle. Semmonen faijan kirja, kun EINO "MONI" SOINION Voimailumaailman Mestareita kului meikiksen handuissa. Tulihan sitä sitten plugattua kaikki mahdollinen kirjallisuus bograuksesta mitä käsiin sattui. Erityisesti muistan JORMA "Jomi" LIMMOSEN innostavat kirjoitukset ja otteluselostukset DEMARI-lehdestä ja myöhemmin Iltiksestä. Jossain vaheessa aloin lukea myöskin UUTTA SUOMEA, ILMO LOUNASHEIMON bograusjuttujen takia. Varsinaisesti sitten TARMON salille MARTTI LEHTEVÄN, ILMO LINDQVISTIN ja KEIJO MÄNNIKÖN vetämien treenien pariin ajauduin aika myöhään pikkubroidini ERKIN perässä. Enkä tainnut mikään varsinainen liikunnallinen lahjakkuus olla. Kesti ainakin kaks vuotta ennen kuin opin edes hyppäämään snaraa.... ILMO siinä jossakin vaiheessa vaivihkaa vihjailikin, että josko olisin kinnostunut vaikka pitkänmatkan juoksusta. En OLLUT! Ei mua muu kiinnostanut ku skrakaaminen. Ennen järkättiin semmosia ku B-skapoja. Ne oli aina oikeen kaatokilpailut ja toiseks suurin kansallinen turnaus. Vahinko, että niitä ei enää järkätä. Valkeakoskella olin mukana B-skapoissa ja sain avustajaltani ILMOLTA liikanimen JO-JO! Ekassa matsissa sain vastaani pahan vasurin LAPIN LUKOSTA. KARI HEIKKINEN astui vastapäiseen kulmaan. Heti ottelun alussa KARI sai vasempansa osumaan siihen malliin että putosin, mutta nousin ylös. Sama uusiutui vielä erän lopussa. Toisen erän alussa pudotessani taas kanveesiin ajattelin, että minun on lisättävä panostani. Lisäsinkin, vaikka kävin vielä kerran kanveesissa tuossa tokassa erässä ja on minulla sellainen hämärä muistikuva, että kohtasimme vielä KARIN kanssa yhdessä kanveesissa mutta sitä ei otettu lukuun, koska pyyhimme kanveesin hartseja yhdessä läjässä. Panokseni lisääminen tuossa erässä aiheutti kuitenkin sen, että KARILLE laskettiin lukua kolmasti tuossa ottelun toisessa erässä ja niinpä ottelu päättyi minulle voitokkaasti. ILMO LINDQVIST tosin kertoo, että miten hän vieläkin näkee toistuvaa painajaista jossa olen taas polvillani ja ILMO yrittää heittää pyyhettä kehään, mutta pyyhe on takerunut johonkin eikä lennä. Tässä vaiheessa ILMO aina kuulemma herää hiestä märkänä reuhtoen lakanaa joka on kietoutunut lähtemättömästi hänen ympärilleen. Seuraava otteluni oli näissä skaboissa sellaisen SOMERON VOIMAN kaverin kuin ESA VEIKKOLAN kanssa. Sekin loppui toisessa erässä. Loppuottelussa kohtasin RIIHIMÄEN SEPPO ELOMAAN, jonka kanssa tappelimme pari muutakin kovaa matsia. Tässä matsissa SEPPO konttasi kolmanessa erässä. Kuulosti siltä, että voittoni näissä skaboissa ei ollut ainakaan ihan kaikkien, lähinnä STADIN ulkopuolisten nyrkkeilytoimitsijoiden mieleen. Korviini kantautui mutinoita, että se "Asematunnelin tappelija" olisi pitänyt diskata jo heti ensimmäisessä matsissa. Samoihin aikoihin GUNNAR "Gee-Bee" BÄRLUND vieraili viimeistä kertaa synnyinmaassaan Suomessa. Oli nuorelle kundille kova juttu, kun Harrin faija YKÄ esitteli tuoreen B-mestarin Gee-Beelle Anita & Harri - ravintolassa. Siinä raflassa oli ihan oma fiiliksensä ja kliffa kantajengi jolle Harri aina järkkäili kaikennäköistä yhdessäoloa ja mukavaa toimintaa. Nyt painaa illallisen laitto päälle joten eiköhän tuossa nyt tullut tekstiä yhtä juttua varten. Mielessä on kaikenlaisia sympaattisia juttuja tämän yhteisen harrastuksemme tiimoilta ja ehkä tässä jonain päivänä irtoaa vielä jotain muuta. KIMMO LUJA

13.08.06 9.03
Hyvät NAISET ja HERRAT, saanko esitellä tänään on VIRTUAL BOXINGSTARIN kehänurkkauksessa erikoisvieraana ainutlaatuinen "voittamaton" raskaansarjan prätkämies, reilusti yli 100 kiloinen, 190 cm pitkä NYRKKEILYINNOSTUNUT ja ystäväni JON "JONE" KRIGSHOLM. Hän on syntynyt 1952 Rovaniemellä asuen jo useita vuosikymmeniä STADISSA. Tänään hän asuu ja vaikuttaa SÖRKASSA ja kuuluu VIIPURIN NYRKKEILIJÖIDEN jäsennyyden lisäksi AIR VETERAANIEN ILMAILUSEURAAN jo 20 vuoden ajan, näyttelee teatterissa, ajelee prätkällä kesäisin. JONEEN voit tutustua hänen nettisivuillaan www.jone.fi*****************************AVUSTAJAT KEHÄSTÄ********************JONE KRIGSHOLM TERVEHDYS NYRKKEILYN YSTÄVÄT!!! Minä en ole itse henkilökohtaisesti boxannut, muuta ku mitä nyt kartsalla on tullut skabattua epävirallisesti. On sekä otettu et annettu! Mun nuoruuden aikaan peli oli rehtiä. Ei potkittu eikä mitään muutakaan umpikieroa, mitä nyt ihan vähän. Mut niitähän ei lasketa. Omat kundini vein salille, ensin ERÄLLE ja sit VN:lle, ennen murrosikää. VIIPURIN NYRKKEILIJÄT tuntui jotenkin paremmalta vaihtoehdolta, oli lähempänä. Asittiin silloin Länsi-Pakilassa samassa rapussa ku ALANGON "MOUKARI". TAPANILAN ERÄLLÄ oli kyllä erittäin kiva ja ammattimainen treenari, OLEG, terveisiä hänellekin. Projektini nimenä oli "kundit pois kartsalta". Hyvin meni, eivät jääneet kaduille luuhaamaan. Molemmat ovat KOKKEJA, toinen jopa legendaarisessa SALVESSA duunissa, JOONAS. Kunditkaan eivät alkaneet boxaamaan kilpailumielessä, mut kävivät aktiivisesti salilla. Tykkäsivät lajista. Pitävät edelleen ja seuraavat tapahtumia nyrkkeilykehän äärellä. Nyrkkeilypiireissä olen kyllä muutenkin häärännyt jo "iät ja ajat". Olen jopa järjestänyt yhden illankin ROVANIEMELLÄ, jonne roudattiin kehä MÄEN OLLIN salilta KIRKKONUMMELTA! OLLI lähti mukaan rakentamaan kehää ja muutenkin matkailemaan puhtaasta inostuksestaan. Lämpimät terveiset OLLILLE. Silloin oli mukana myös nykyinen EUROOPAN MESTARI AMIN "IDI" ASIKAINEN, sekä JONI ja TONI TURUNEN, JOSE TUOMINEN, sekä LEPPIAHON SAMULI. Olisin ottanut mukaan myös "TNT" JUHO TOLPPOLAN, mut hänen faijansa ei silloin päästänyt JUHOA mukaan, ku JUHO oli niin nuori vielä. Idean tähän ROVANIEMEN iltaan sain siitä et ku VIERELÄN JYRKI on sieltäpäin kotoisin, mut valitettavasti JYRKI ei silloin päässyt iltaan mukaan. KUOPION palomiehen JARI MARKKASEN olisin myös saanut mssiin, mut ei löytynyt vastusta silloin JARILLE! VASARAN EERO oli tuomarina. Ilta pidettiin ns. epävirallisena. AMMATTINYRKKEILYLIITTO ei ollut mukana tässä prokkiksessa. Mut kotiin ilta tuli sponssien ansiosta jo ennen ku edes lähdettiin reissuun. Pariin otteeseen olen järjestänyt myös säkinlyönnin MAAILMAN ENNÄTYKSEN tekemiset, ensin yhtä mittaa 6-kundia hakkasi säkkiä koko ajan, yksi kerrallaan, 12 tuntia ja toisella kerralla 24-tuntia, SPORT AKADEMYN terassilla. Piti mennä GUINNESIN ennätysten kirjoihin, mut en tiedä mihin paperit joutuivat. Oli sovittu SUOMALAISEN ENNÄTYSTEN KIRJAAJAN kanssa asiasta, nettisivuiltani löytyy kuvia tästä ja hieman juttuakin. Seuraan nykyisinkin aktiivisesti mitä nyrkkeilyrintamalla taphtuu sekä käyn juttelemassa asioista mm. SJÖBAN, SJÖBERGIN TOMIN luona. TOMI on kävelevä tietosanakirja lajista. Kiva vaihtaa kuulumisia hänen kanssaan. Toivottavasti nyrkkeily saa uusia tuulia ja harrastajia IDI ASIKAISEN MESTARUUKSIEN myötä. Siinä on rehti ja reipas kundi! On ollut jo pienestä pitäen. Silmistä loistaa se MÄÄRÄTIETOISUUS ja INNOSTUS! MÄEN PEKALLE myös terkkuja lajin eteenpäin viemisestä ja et on jaksanut jatkaa niitä KIRKKONUMMEN perinteitä lajin parissa! Sinulle Harri kiitokset siitä et sain kirjoittaa tähän pienen palan omasta "kokemuksestani" nyrkkeilyn parissa. Tämä oli tosin vain pieni pintaraapaisu. Asioita olisi paljon enemmänkin, mut en viitsi pitkästyttää lukijoita omilla jorinoillani. Antaa ammattilaisten hoitaa se puoli. Meidänkin täytyy Harri, käydä hörppimässä kahvit ja turisemassa asioista. Olet "syypää" mun serkkupojan naimisiin menosta. Löysi vaimonsa (Päivi) Sinun Kuntonyrkkeilysaliltasi. Parittaja, ei olisi Sinusta uskonut. Tämä vain muillekin tiedoksi kuinka monipuolinen kundi Harri Harri on! TERVEISIÄ KAIKILLE MUILLEKIN JOTKA MINUT TSENNAAVAT!!! "JONE" KRIGSHOLM

02.08.06 9.57
Hyvät NAISET ja HERRAT, tänään minulla on suuri ilo esitellä VIRTUAL BOXINGSTARIN KEHÄNURKKAUKSESSA ainutlaatuinen "voittamaton", sisukas ja sympaattinen NYRKKEILYINNOSTUNUT ja ystäväni HANNU "Hanski" HAAPASALMI! Ex-nyrkkeilijä ja saneeraustöiden erikoismies, kolmen pojan isä. HÄN on syntynyt 26.6.1960 ILMAJOELLA ja työskentelee, asuaa ja elää KIHLATTUNSA MARIN kanssa SEINÄJOELLA!..................................................................... AVUSTAJAT KEHÄSTÄ********************************* HANNU HAAPASALMI............................................................ ILMAJOEN POJAN KIVINEN TIE! Tieni nyrkkeilysalille vai ensi kerran vuonna 1974, jolloin olin 14 vuotias. Eli varsin "vanhana". Mikä minut sinne sai ? Olin kahdeksan lapsisen perheen nuorin ja kolmen velipoikani kuoltua jäin tavallaan naisten kasvattamaksi, isäni kulkiessa työn perässä maailmalla. Sydän paloi tehdä jotain miehistä ja halusin saada hyväksyntää jostain. Paremmin en sitä osaa nyt tässä kertoa. Menin paikallisen seuran treeneihin ja siitähän se alkoi. Jo muutaman kuukauden kuluttua seura järjesti pienet kilpailut, joihin ottivat osaa muutamat etelä-pohjalaiset seurat. Voitin erään Alavutelaisen kaverin pisteillä ja voitteko kuvitella? Minulla oli suuren voittajan fiilikset. No joo, sitä ei kestänyt kauaa. Noin kuukauden kuluttua oli kisat (avoimet kansalliset) Alavudella, jossa vastaani tuli nuorten SM-kisoissakin menestynyt JYRKI KULMALA TVS:sta. Ottelu kesti noin reilun minuutin kun JYRKI jyräsi minut keskeytys kuntoon. Ja kun sen hetkinen tyttöystäväni, jonka olin pyytänyt katsomaan ottelua,sanoi minulle "bänksit" sen matsin jälkeen, loppuivat voittajan fiilikset siihen. Periksi ei kuitenkaan annettu kun alettu oli. Jatkoin nyrkkeilyä vaikkakin tie oli tosi kivikkoinen. Tappioita kertyi paljon mutta jossain vaiheessa suunta muuttui ja voitto sarakkeeseenkin tuli merkintöjä. Voitte kuvitellä että kun lähdin aika olemattomista valmennus lähtökohdistakin, oli kyyti aika kylmää, kun miettii ketkä vastakkaiseen kulmaan nousivat. MARKKU KÄRKKÄINEN, TOPI MIKKOLA, TUUSAN veljekset, PEKKA LAASANEN, KAI HELENIUS, MIKA KOIVULA, PETRI MÄKELÄ! Siinä oli Ilmajoen poijalla miettimistä. No, ainakin laitoin hanttiin koko sydämellä. Yhden SNL:n mestaruuden ja muutaman SM-pronssin jälkeen vuonna 1992 päätin jättää koko homman koska tuntui siltä, että enempään en pysty. Silloin tutustuin TARMO UUSIVIRTAAN. Sen tarinan kertominen ei tähän mahtuisi, joten ohitan sen. Meistä tuli kuitenkin syvimmät ystävät jo aivan muuallakin kuin nyrkkeilyn tasolla. "MÖYKKY" asuikin Seinäjoella lähes kolme vuotta. Treenailtiin paljon yhdessä ja TARE sai minut miettimään uran jatkoa ilman paitaa. Käytiin KANERVAN OSKUN vieraana FLORIDASSA ja treenailtiin siellä kuukauden päivät. Ajatelkaa miltä tuntui "mettäkylässä" kasvaneesta, keskitason boxarista, kun ANGELO DUNDEE, MUHAMMAD ALIN valmentaja, piti säkkiä ja antoi neuvoja. Ottelin ensimmäisen "ammattilaismatsini" samassa illassa kun TARE otteli viimeisensä. MINULLE JÄRISYTTÄVÄN ISO KOKEMUS!!!! Ottelin ilman paitaa seitsemän ottelua sekä noin kymmenkunta näytösottelua. Kaikkein mieleenpainuvin oli ottelu, johon sain haasteen entiseltä pohjoismaiden mestarilta, ARTO KOLEHMAISELTA. TARE oli aikanaan hävinnyt HÄNELLE ja se loi lisäpaineita. TARMO kouli minut hyvään kuntoon ja voitin Kolehmaisen 8-eräisessä ottelussa pistein, hänen käytyään kahdesti kanveesissakin. Vaikka urani oli pitkä eikä puhuta mistään kansainvälisestä tasosta, olen aina ollut sitä mieltä että minusta tuli nyrkkeilijä vasta TAREN tavattuani. Pyysit Harri vielä kertomaan mitä nyrkkeily on antanut. Olen sitä mieltä että nyrkkeily on tavallaan pitänyt minut raiteilla. Kaiken muun lisäksi kolmen pojan yksinhuoltajana kohtaa monenlaisia murheita. Uskon että kun joskus on ollut oikein vaikeaa, on nyrkkeilystä saama jämäkkyys ja päättäväisyys auttanut monen murheen yli. Ja tietenkin ne lukemattomat ystävät joita nyrkkeilyvuosina on tullut. Tähän loppuun vielä asia mikä on säilynyt vuosikymmenet, Piitulaisen Harri oli vuonna 1986 katsomassa Seinäjoella matsiani Vaasan RAY MUHOSTA vastaan. Voitin ottelun aika tasottoman esityksen jälkeen ja tuuletin rankasti. Muistan kun Harri sanoi minulle jotain tähän tapaan:"JOKAINEN VOITTAJA KOKEE OMALLA TASOLLAAN OLYMPIAVOITTAJAN FIILIKSET". SE jäi mieleen. Terveiset kaikille tutuille ja tuntemattomille! HANSKI HAAPASALMI

24.07.06 11.20
Hyvät NAISET ja HERRAT, tänään minulla on ilo esitellä ensimmäinen nainen VIRTUAL BOXINGSTARIN KEHÄNURKKAUKSESSA. Tänään on ERIKOISVIERAANA, ainutlaautinen, "voittamaton" sielukas KAUHAJOELLA syntynyt 54 kiloinen NYRKKEILYINNOSTUNUT ystäväni LINDA KOIVISTO. HÄN opiskelee tänään Rovaniemellä ja nyrkkeilee ROVANIEMEN REIPPAASSA.......................................Avustajat kehästä....................LINDA KOIVISTO******************************************* NYRKKEILYN AINUTLAATUISUUS!!! "----Joten jos osaa otella nätisti ja olla tappava, omistaa taian joka saa maailman sekaisin, ----koska veri kehässä on oikeata verta, murtuneet nenät ja murtuneet sydämet ovat oikeita, ja joskus ne eivät parane koskaan." F.X.Toole, Miljoonan Taalan Tyttö, tarinoita kehästä.....Ensimmäinen kokemukseni nyrkkeilystä ajoittuu lukioaikaan, jolloin olin 16 vuotias. Tuolloin päätimme parhaan ystäväni kanssa kokeilla kuntonyrkkeilyä, jota silloin kotipaikkakunnallani piti KAUHAJOEN KAMPPAILU-URHEILIJAT. Koska olin tottunut jalkapalloon ja yleisurheiluun, oli hyvin erikoista astua karuun saliin, jossa oli vain paljon säkkejä ja kehä. Saattoi siinä myös pelko häivähtää taustalla. Tuolloin en kuitenkaan yleisurheilun vuoksi jatkanut harrastusta kovin pitkään vaan sydämeni kuului vielä pikajuoksuradalle. 20-vuotiaana tapahtui irtiotto kotoa. Muutimme silloisen poikaystäväni, nykyisen aviomieheni kanssa ROVANIEMELLE, 600 km:n päähän poissa kotoa ja kotiseudulta, pois ETELÄ-POHJANMAAN vahvasta varjeluksesta. Ainoa läheinen kontakti pohjoisessa oli veljeni ja tämän perhe. Aloitin opiskelun ja sopeutumien oli vaikeaa, mutta oli päivän selvää, että ihastukseni ROVANIEMEEN oli rakkautta ensisilmäyksellä. Se helpotti elämistä. Kaikenlaista tuli kokeiltua urheilun saralla. Urheiluhan oli kuulunut elämääni jo muutaman vuoden ikäisestä saakka vahvasti. Kokeilin jopa FLAMENCOA. Olinhan tanssinut sitäkin jo aiemmin. Se ei kuitenkaan sytyttänyt ja myöskään opiskelijan tyypillinen finassitilanne ei antanut periksi vaan tanssiminen oli jätettävä vuoden jälkeen. Seuraavaksi silmiini osui kuntonyrkkeilyilmoitus. ROVANIEMEN REIPPAAN ilmoituksia löytyi milloin mistäkin; koululta, kauppojen seiniltä, musiikkikaupan oven vierestä. Lopulta astelin ilmoituksen eteen tarkemmin ja otin puhelinnumeron ylös. Siitä ei sitten paluuta enää ollutkaan. Kuntonyrkkeilyssä kuntoni kohosi huomattavasti ja nautin siitä. Salille oli aina mukava lähteä. Tuo aika ei kuitenkaan vielä vetänyt minua pidemmälle. Aloin koulutehtävänäni ystäväni kanssa koota www-sivustoa Reippaalle. Tutustuin ihmisiin, valmentajiin, kilpanyrkkeilijöihin, saliin, nyrkkeilykulttuuriin, kaikkeen tuohon paljon paremmin ja syvällisemmin. En voinut olla miettimättä, millaista olisi itse olla kehässä ja tehdä töitä sen eteen, jotta saavuttaisi menestystä ja millaiselta tuntuisi ottaa mittaa toisesta kehän sisäpuolella. Tuon samaisen vuoden kesän kynnyksellä minulle tarjottiinkin mahdollisuutta ottaa elämäni ensimmäisen kerran sparria. En voinut muuta kuin suostua! Minulla olikin suuri kunnia ottaa elämäni ensimmäiset sparrit kovan Rovaniemeläisen nyrkkeilijän, TOMMY HEINIEMEN kanssa. Monta erää otettiin ja väsytti ja hengästytti ja pelotti, mutta voi sitä oloa noiden harjoitusten jälkeen! Se oli sanoinkuvaamaton. Tuli kesä ja kesäksi palasimme takaisin Kauhajoelle työharjoitteluun. Harjoittelut jäivät vähälle, mutta jatkoin yhteyden pitämistä nyrkkeilyyn www-sivuston tekemisen kautta. Kesä vierähti nopeasti ja kun oli Rovaniemelle palaamisen aika, sivut olivat valmiit. Otin itseäni niskasta kiinni ja kysyin mahdollisuutta aloittaa kilpaharjoittelu. Vastaus oli positiivinen. Jatkoin yhä kuntonyrkkeilyssä käyntiäkin, mutta pikkuhiljaa siirryin kilpaharjoitusten puolelle. Heti oli päivän selvää, että kilpaharjoittelu oli moninkertaisesti kovempaa ja kuntoni alkoi jälleen kohota. Pian jätinkin kuntonyrkkeilyn ja kävin vain kilpaharjoituksissa. Mutta vaikka harjoitukset olivatkin kilpaharjoittelua, se ei tarkoittanut sitä, että voisin aloitaa kilpailemisen. Minulla ei ollut siihen lupaa. Ei ollut kyse vanhemmista tai muistakaan läheisistä, eikä ollut kyse valmentajista, vaan syy oli lääketieteellinen. Minulla oli epilepsia ja se esti minua aloittamasta harjoittelua vakavammin. Olin pettynyt tilanteeseen, sillä olin jo ennen kesää tiedustellut asiaa ja vastaus oli selkeä "EI". Pysyin kuitenkin tiukasti menossa mukana ja tein vapaaehtoisesti töitä kisoissakin. Olin tutustumassa lajiin ja sen niin erilaiseen ilmapiiriin. Ilmapiirillä tarkoitan yhteyttä kaikkien nyrkkeilyyn liittyvien ihmisten kesken. Se oli aivan erilaista kuin esimerkiksi jalkapallossa, joka oli toinen päälajini nuorempana. Nyrkkeilyssä ihmisillä on yhteys, mitä ei minun mielestäni voi selittää. Se on aika jännä tunne. Tuona syksynä työskentelin ensimmäisissä kokemissani isoissa kisoissa Rovaniemellä, RUSKATURNAUKSESSA. Sinä viikonloppuna tunsin jotain, mikä muutti elämäni suuntaa. Katselin itsekseni kuin vaivihkaa miehiä kehässä. Naisia ei valitettavasti ollut päässyt yhtään kisoihin mukaan. Kaikki iskut ja se taistelu iski suoraan myös minuun. Jokaisen ottelun myötä haluni päästä ylös kehään kasvoi. Päätin yrittää uudelleen!

24.07.06 10.14
LINDA KOIVISTO/Nyrkkeilyn ainutlaatuisuus osa 2 Seuraavalla viikolla tein jotain, minkä tiesin olevan kohahduttavaa. Kysyin päävalmentajaltamme mahdollisuutta aloittaa kilpanyrkkeily. Enkä lupaa kysynyt niinkään muuten, kuin kykyjeni puolesta, sillä olin päättänyt aloittaa taistelun. Tuolloin olin jo tehnyt paljon töitä harjoittelunkin suhteen, että saisin kannustavaa palutetta ja seuraavaksi suuntasin kohti neurologia. Soitin jo ennen vuosittaista tarkastustani osastolle ja kerroin, mitä aion kysyä ja mitä haluaisin tehdä. Ensimmäisessä varsinaisessa tarkastuksessa minulle vain annettiin lähete EEG-aivokuvaukseen, mikä on välttämätöntä tehdä, jotta lääkäri voisi tehdä päätöksensä, niinpä jännitys kohdistui tuohon tulevaan tapaamiseen lääkärini kanssa. Ne odotuksen viikot kuluivat hitaasti. Välillä toivoni nosti päätään, mutta saman tien pakotin sen hiipumaan alas, koska tiesin faktat. Se olisi joko tai.... Jännityksen vallassa, sydän kurkussa, hiki pinnassa poljin kohti Lapin keskussairaalaa. Olin hyvin ajoissa. Istuin odottamaan ja odotin. Ajat olivat myöhässä. Se oli piinaavaa ja kädet tärisivät. Vihdoin minut kutsuttiin sisälle ja istahdin lääkärin viereen. Hän kertoi minulle tulokset. Aivokuvassa ei näkynyt valveillaolon aikana mitään poikkeavaa. Viimeisin kohtaukseni oli vuodelta 2001, siis neljän vuoden takaa ja nyt hän käväisisi pääneurologin juttusilla. Ja taas odotusta! Kun lääkärini vihdoin asteli takaisin olin jo tärinässä koko ihminen. Sitten ne sanat; "Meidän mielestämme voit nyrkkeillä kilpaa." En aivan halannut lääkäriäni, mutta riemu oli rajaton. Lähdin sairaalasta onnesta soikeana ja soitin ensin miehelleni ja sitten valmentajalleni. Se oli sitten sillä selvä. Nyt alkaisi kova harjoittelu! Paljon kovempi kuin aikaisemmin. Sen syksyn tein hurjasti töitä. Halusin näyttää kaikille! Tein töitä tiukasti ja sinnikkäästi. Ensimmäinen matsini tulisi olemaan tammikuussa. Kun se lopulta tapahtui, tammikuun toisena viikonloppuna, olin jännittänyt sitä jo kuukauden verran ja sinä iltana olin jännittänyt lihakseni aivan löysäksi. Matsi oli ravintolaillassa oululaista ELINA KARJALAISTA vastaan. Painoeroa oli neljä kiloa, mutta sitä en osannut ajatellakaan. Väsähdin matsissa heti ensimmäisen erän puolivälissä. Jalkani olivat spagettia ja käteni voimattomat. Kuulin, miten ystäväni kannustivat minua ja muutkin rovaniemeläiset, ja valmentajani huudot kantautuivat korviini. Tuntui hyvältä, kun juuri minua kannustettiin. Yritin ja yritin ja tein parhaani. Muistan jo ottelun ensimmäisellä erätauolla miettineeni, miten ihmeessä selviäisin loppuun asti. Lisäksi pitkät hiukseni pääsivät irti kypärän alla ja hulmisivat valtoimenaan, minkä vuoksi tuomari tietenkin keskeytti ottelun. Hän oli kuitenkin armahtavainen ja antoi ottelun jatkua. Luulen sen johtuneen siitä, että kyseessä oli debyyttiottelu minulle. Täyshäviöhän sieltä tuli 3-0 ja kaikesta huolimatta olin kovin pettynyt. Olin asettanut itselleni liikaa odotuksia ja pettymykseni oli valtava. Jokainen isku tulevissa otteluissani muutti minua vähä vähältä ja tunsin kasvavani nyrkkeilijäksi. Opin ottamaan iskuja vastaan, opin olemaan syömättä herkkuja, opin pitämään mieleni kurissa, opin kehittämään henkistä puoltani, opin tekniikkaa, liikkumista ja harjoittelua, opin nyrkkeilyä, todellista nyrkkeilyä. Minulle tärkeä teos nyrkkeilyyn liittyen on ex-nyrkkeilijä, kirjailija PEKKA JAATISEN kirjoittama TILKKUTÄKKIPLANETAARIO. Se raotti ovea nyrkkeilyn maailmaan jo silloin kun sitä itse olin vasta hyvin vähän kokenut. Siinä oli yksityiskohtia, joita olen pohtinut näin jälkeenpäin ja olen kyennyt vertaamaan omia tunteitani kirjan päähenkilön kokemiin tunteisiin. Tarina oli raadollisen koskettava ja se ei häviä mielestäni. Toinen hyvin tärkeä innoittajani tähänastisella urallani on CLINT EASTWOODIN ohjaama elokuva MILLION DOLLAR BABY, joka pohjautuu kirjaan Miljoonan Taalan Tyttö, tarinoita kehästä. Elokuva oli hyvin Hollywoodmainen ja korosti paljon kliseitä, mutta se, mitä elokuva opetti minulle ja mikä jäi minuun elämään, on tahto. Tahto harjoitella, tahto kehittyä, tahto asettaa määränpäitä ja tahto suunnata niihin määränpäihin, vaikka ne olisivat kaukanakin ja näyttäisivät olevan tavoittamattomissa. Tahdolla tehdään pitkäjännitteistä työtä. Asiat eivät tapahdu päivässä tai kahdessa, eikä edes kuukaudessa tai välttämättä edes vuodessa. Pitää jaksaa uskoa tulevaan ja mikä tärkeintä, itseensä. Vaatii tahtoa nousta kehäkulmaan ja iskeä kädet yhteen. Vaatii tahtoa jättää kaikki sellainen elämästä, mitä sinulla ehkä oli ennen, mutta joudut jättämään pois nyt. Mutta mikäpä voisi olla enemmän sen arvoista, kun rakkaus ja intohimo nyrkkeilyyn ja uudet tärkeät ihmiset, joihin tutustut sitä kautta. Itse olen saanut nyrkkeilyn kautta muutaman hyvin tärkeän ihmissuhteen ja ne ovat ainutlaatuisia. LINDA KOIVISTO

18.07.06 11.50
Hyvät NAISET ja HERRAT, tänään VIRTUAL BOXINGSTARIN KEHÄNURKKAUKSESSA on ERIKOISVIERAANA, ainutlaatuinen, "voittamaton" TORNION PYRYN kasvatti, Suomen nyrkkeilyä laajasti sekä harvinaisen pitkään nähnyt sympaattinen NYRKKEILYINNOSTUNUT ja YSTÄVÄNI............. MATTI KORKALA. Hän on todellinen pitkänlinjan NYRKKEILYMIES, SUOMEN NYRKKEILYLIITON EX-toiminnanjohtaja. HÄN on syntynyt 16.4.1931 TORNIOSSA ja viettää eläkepäiviä nyt ROVANIEMELLÄ................................AVUSTAJAT KEHÄSTÄ******************MATTI KORKALA******************************************* NYRKKEILY ELÄMÄNI VAIHEISSA!!! Piitulaisen Harri pyysi minua muistelemaan, miten nyrkkeily on liittynyt elämäni kuvioihin; miksi se vei miehen ja mitä siitä on mieleeni jäännyt. Onhan se toki monin tavoin liittynyt jo 70 vuoden ajan vaihtelevalla intensiteetillä, joten yritänpä tässä jotain siirtä kertoa. Muistan omakohtaisena ihan "livenä" GEEBEEN hänen suuruutensa ajalta - tosin vain suklaalevyn kääreestä. Mutta kuitenkin - joskus 1930-luvun lopun vuosilta. Samoin kuin PAAVO NURMENKIN pastillirasian kannesta. Mutta varsinaisesti nyrkkeily on kuulunut elämääni nyt jo tasan 60 vuoden ajan. Tämä kaikki alkoi, kun elokuussa 1946 joukko kotikaupunkini miehiä ja meitä poikasia kokoontui TORNIOSSA silloiselle JUHANNUSSAAREN laululavalle käynistämään nyrkkeilyharjoitukset. Miksi noiden poikien joukossa olin minäkin, ei tarkasti mieleeni jäännyt. Varmasti ainakin joukossa pysymiseen vaikutti se hieno kaveruus, joka porukassamme syntyi. Varmaan vaikuttamassa oli myös se hieno arvomaailma, joka useimmiten on nyrkkeilyopetukseen sisällytetty - niin silloin meilläkin. Seurana meillä kumminkin oli monista muistakin urheilulajeista tuttu TORNION PYRY, jonka syntysanat isoisäni oli lausunut TORNION WPK:n talolla poliittisestikin kiihkeänä aikana marraskuussa 1905. Viime marraskuussa olin mukana tuon seuran 100-vuotismuistelutilaisuudessa aivan lähellä sitä paikkaa, jolla seuran perustamisesta päätettiin kuulemma pyryisenä sunnuntaina. Ajankohdan sää soi seuralle nimen. Tuon vuoden 1946 syksyllä kiersi oppeineen Pohjois-Suomessakin Nyrkkeilyliiton vasta nimitetty päävalmentaja JUKKA LAAKSONEN. Hän saapui Tornioonkin, ja silloin menetti lopullisesti sydämensä nyrkkeily myös muuan juuri lyseon viidennen luokan aloittanut koulupoika. JUKASTA muodostui suuri auktoriteettini. Hän oli taitava innostamaan, ja kyllä innostus kova olikin. Muut urheilulajit jäivät enemmän tai vähemmän sivuraiteelle, vaikka kyllä nekin ovat kaiken aikaa mukanakin olleet. Säännölliset nyrkkeilyharjoitukset oli jo aloitettu lyseon voimistelusalissa. Toiminnan vetovastuuseen tulivat pian ja useiksi vuosiksi UKI NÄÄTSAARI sekä PAUL BERG. He nostivat PYRYN nyrkkeilyn valtakunnalliseenkin tietoisuuteen. Jo parin vuoden kuluttua aloituksesta otteli JASKA HAMMARI nuorten Suomen mestaruudesta Laihialla. Hän hävisi tiukan loppuottelun hajaäänin 2-1 eräälle kotkalaispojalle, joka pian tultiin tuntemaan erittäin hyvin. Tuo poika oli PENTTI HÄMÄLÄINEN. Itsekin osallistuin kilpailuihin heti alusta lähtien koko koulupoika-aikani seuraavan vuosikymmenen taitteeseen saakka. Tuon alkuajan suuria ihanteitani oli tietysti GEEBEE, GUNNAR BÄRLUND, mutta myös ELIS ASK, joka tunnettiin myös lempinimillään NEGRU ja LODJU. Amerikkalaisetkin ristivät hänet uudelleen suuhunsa paremmin sopivaksi. KID ELLIS kävi kovia kamppailuja sikäläisten huippujenkin kanssa ja voitti uuden vuosikymmenen puolella Euroopan mestaruuden Helsingin Messuhalissa. Näiden kahden kansainvälisen tähden profiilit koristivat omin käsin tehtyinä tuon piirustuksestakin kiinnostuneen lyseolaispojan vinttikamaria, jonne myös uittomoottorin puksutus Tornionjoelta tulevaa ammattianikin enteillen valoisina kesäöinä kantautui, eivätkä koululäksyt estäneet paneutumista nyrkkeilyn saloihin. Amatöörien puolella ylitse muiden oli tietysti STEN SUVIO, Berliinin kisojen kultamitalisti, joka myös menestyksellisesti ammattilaisnyrkkeilijänä otteli ja toimi valmentajana paitsi kotimaassa, ainakin Turkissa ja Ruotsissa. OLLI LEHTINEN on myös jäännyt mieleeni 1930-40-lukujen mestareistamme Euroopan joukkueen edustuksineen Amerikkaa vastaan. Amerikan kävijä ja myöhemmin Helsingissä pronssimitalin voittanut vieläkin voimissaan oleva entinen HIETALAHDEN HALLIN arvostetti lihakauppias HARRY SILJANDER sietää myös tulla mainituksi tässä yhteydessä.

18.07.06 10.56
MATTI KORKALA/Nyrkkeily elämäni vaiheissa osa 2................ Suurista maailmanmestareista tuolta ajalta on ehdottomasti mainittava JOE LOUIS ja SUGAR RAY ROBINSON, joka ihastutti nyrkkeilyn ja showmaailman ystäviä vielä pitkään koko 1950-luvun ajan ja jota monet pitävät jopa kaikkien aikojen suurimpana nyrkkeilijänä. Lukuisine parinkin sarjan maailmanmestaruuksineen. Lähdin 1950-luvun alussa Helsinkiin opiskelemaan, ja nyrkkeily seurasi kuvassa mukana. Olympialaistemme loistava nyrkkeilymenestys siivitti omaakin innostustani. Aloin vetää Ylioppilasnyrkkeilijöiden treenejä PENA VILJAKAISEN ja ILPO V. SALMEN mukana ja jälleen satdionin salilla, joka silloin sijaitsi takasuoran katsomon alla. Osallistuin myös kilpailuihin 1950-luvulla, parí kertaa kalottiotteluunkin pohjoisessa. TORNION PYRYN nyrkkeily eli kukoistuskauttaan valmentaen edustusmiehiä valtakunnallisellekin tasolle. HEIKKI JUNTIKKA, ESA LUOKKALA, NIILO SLIDEN ja JUKKA MÄÄTTÄ tunnettiin etelässäkin. Koko nyrkkeilyväen suuri idoli tuolloin oli tietenkin PENTTI HÄMÄLÄINEN, loistava persoona muutenkin kuin olympiavoittajana. Vuosikymmenen lopulla nousivat kansainväliselle huipulle myös 10-kertainen Suomen mestari ja 1960 olympialaisten pronssimitalisti JOMI LIMMONEN, jota ELIS ASK ei sitkeistä taivutteluyrityksistään huolimatta koskaan onnistunut saamaan talliinsa ammattilaiseksi sekä ammattinyrkkeilyn Euroopan mestarit RIPA LUUKKONEN ja OLLI MÄKI. ASKIN TALLIN nostattamassa yleisessäkin kiinnostuksessa ammattinyrkkeilyyn aloin seurata myös ammattilaisten edesottamuksia entistä tiiviimmin. ROCKY MARCIANO ja unohtumaton 3-kertainen kultamitalisti LAZLO PAPP olivat erityisen ihailuni kohteita. Poistuvathan molemmat aikanaan kuvasta voittamattomina. LAZIKIN ammattilaiseksi siirryttyään ja Unkarin silloisen poliittisen järjestelmän uransa lopettamaan pakottamana. Eerikinkadun urheilusauna tuli minulle tutuksi 1950-luvun loppupuolella. Sain olla lähellä seuraamassa ASKIN TALLIN syntyvaiheita juuri siellä ja jonkin verran sparrasinkin ainakin MARTTI HUHTALAA - erän, parikin myös PEKKA KOKKOSTA, jolta mielestäni hyvinkin ansaittu Euroopan mestaruus epäonnisena jäi saavuttamatta. Urheilusaunalla tapasin ensi kerran myös legendaarisen YRJÖ PIITULAISEN, jonka muistamme mysö "KEHIEN SATUPRINSSIKSI" kastettuna. Olin 1956 suorittanut yliopistossa metsätutkinnon puukaupallisella linjalla, ja 1960-luvulle tultaessa aloin hakeutua sahateollisiiden palvelukseen ja pois Helsingistä. Vuonna 1960 tulin VARTSALAN sahalle Halikossa, jossa seuraavana vuonna käynistin nyrkkeilyharjoitukset liittyen HALIKON HAKONISKOIHIN, jossa nyrkkeily oli ollut täysin tuntematon sitä ennen. Jonkin verran osalistuimme Vartsalan poikien kanssa kisoihinkin, kunnes tuli siirtyminen saman omistajan sahalle Haminan Hillossa. Muutaman vuoden aikana vedin silloin HAMINAN TARMON harjoituksia. Rakensimmepa Hillon sahallekin nyrkkeilylavan, jolla sahan väki vapaa-aikanaan sai tilaisuuden tutustua hienoon urheilulajiimme. Noilta vuosilta muistan ensi kerran kohdanneeni nimen HARRI PIITULAINEN. Upseerikoulun maneesissa muistaakseni järjestettiin jotkin poikanyrkkeilykisat, joissa HARRI taisi olla jonkin sortin tähtikin - pääasiassa silloin vielä kai kuitenkin isänsä nimen perusteella. Tämä vuosikymmen oli etenkin aikaisemmin JOMIN, RIPAN, PEKAN, OLLIN ja HARRIN sekä yös legendaksi muodostuneen PURTSI PURHOSEN aikaa. Haihin kaikkiin sain myöhemmin tutustua hieman lähemminkin kuin lehtien urheilusivuilta. Kun vuosikymmenen vaihde oli INGEMAR JOHANSSONIN ja äsken manan majoille siirtyneen FLOYD PATTERSONIN (joita molempia sain tavata myöhemmin 80-luvulla) dramaattisten kohtaamisten aikaa kansainvälisellä huipulla, alkoi heidän jälkeensä nousta ammattilaistaivaalle kaikkien aikojen pitkäkestoisin supertähti CASSIUS CLAY, joka myöhemmin MUHAMMAD ALINA hurmasi niin minut kuin koko nyrkkeilymaailman omaperäisellä esiintymisellään niin kehässä kuin sen ulkopuolellakin. ALIA voidaan täydellä syyllä pitää kaikkien aikojen SUURIMPANA NYRKKEILIJÄNÄ!

18.07.06 10.06
MATTI KORKALA/Nyrkkeily elämäni vaiheissa osa 3................ 1960-luvun lopulla tieni vei pohjoiseen Haukiputaalle, jossa jälleen olin käynistämässä nyrkkeilytoiminnan HAUKIPUTAAN VEIKKOJEN puitteissa. Tästä toiminnasta pieni noro johti nykyisinkin vahvassa vauhdissa olevaan KIIMINGIN NYRKKEILYKERHOON. Haukiputaalla toiminta lopahti, kun 1970-luvun puolivälissä työni vei vielä pohjosemmaksi Rovaniemelle. Tänne ehdin tuskin kotiutua, kun parin-kolmen vuosikymmenen takaiset kilpakumppanit OLAVI ja VEIKKO RÖTKÖNEN ohjasivat tieni LAPIN LUKON nyrkkeilysalille. Täällä valmentajana toimi OSMO PÄHTI, jonka ohjauksessa huipulle nousivat mm. VESA VIIK sekä veljekset RAINER ja REIMA TAPIO. Myös PEKKA RÖTKÖNEN oli huippuiskijöitämme tuolla vuosikymmenellä. Nyt PEKAN poika OLLI-PEKKA on jatkamassa suvun tietä kohti nyrkkeilyn huippua jo kolmannessa polvessa. mikä jatkumo lienee melko ainutlaatuinen nyrkkeilymme historiassa. 1980-luvun taitteessa tuli eteen muutto Lohjalle, jossa tie vei aluksi LOHJAN VOIMAILIJOIDEN salille ja vuoden 1981 alusta edelleen SUOMEN NYRKKEILYLIITON toiminnanjohtajaksi. Nyrkkeilystä oli nyt tullut kokopäiväinen työ kymmenen vuoden ajaksi. Tuona aikana sain nähdä läheltä myös tämän rakkaan lajimme rosoisemman puolen kuin rehtiys ja kaveruus, jotka asiat olin siihen aina ristiriitaisuuksista huolimatta liittänyt. Tämä kymmenluku toi esiin loistavia nyrkkeilijöitä, joiden menestys ulottui vielä seuraavallekin vuosikymmenelle. Haluan tässä yhteydessä mainita ainakin nimet TARE UUSIVIRTA, JONI NYMAN, JYRI KJÄLL sekä JYRKI VIERELÄ. Heidän kaikkien kehitystä sain seurata siis oikein "viran puolesta". Nyrkkeilyllä jäi sija elämääni eleäkkeelle siirryttyänikin. Toistakymmentä lähi vuotta touhusin RISTO LINDSTEDTIN ja MARKKU SAINION kanssa LOHJAN BOXING CLUBIN riveissä. Monta muutakin hyvää kaveria jäi siltä ajalta muistoihini ennen paluuta tavallaan juurilleni. Kolme vuotta sitten saavutin "Juoksuhaudantielläni" eräänlaisen pääteaseman. Hankimme vaimoni kanssa omistukseemme peruskorjattavan rintamamiestalon keskeltä Rovaniemeä Ounasvaaran ja Kemijoen välistä - saavutimme siis eräänlaisen jokamiehen unelman, "omakotitalo keskellä kaupunkia veden äärellä". Nyt talo alkaa olla viimeisen päälle mallillaan. Ja kuinka ollakkaan, huomaan pyöriväni täkäläisissä nyrkkeilykuvioissa jälleen, kuten kolmekymmentä vuotta sitten. Kasvot tosin ovat hieman muuttuneet saleilla ja kisapaikoilla, mutta hyvin paljon tuttujakin naamoja on ympärilläni. Näin on tämän vuoden elokuussa kohdallani täyttymässä tasan kuusi vuosikymmentä palavaa rakkautta nyrkkeilyyn. Tämän rakkauden aikanaan puhalsi täyteen liekkiin nuori JUKKA LAAKSONEN herätysmatkoillaan maakuntiin. JUKKAKIN äsken täytti kunnioitettavat 85 vuotta, eikä se hänen sytyttämänsä palo taida sammuakaan ennen kuin TAVIVAARAN jäkälärinteessä parin metrin syvyydessä. Jos sittenkään - kukapa sen tietäisi! Usein olen kuullut mainittavan, että nyrkkeily on laji, jossa ristivetoa johtotasolla on aivan liiankin kanssa. Erityisesti vielä muutamia vuosikymmeniä sitten olikin jyrkkiä vastakkain asetteluja; amatöörit - ammattilaiset, Helsinki - maaseutu ja Nyrkkeilyliitto - TUL, esimerkiksi vain.Nyt nuo rintamat ovat kai kokonaan hävinneet ja hyvä niin, mutta eripuran aiheita tässä lajissa ja meidän maassamme taitaa aina löytyä tulevaisuudessakin - valitettavasti. Vallanhalu ja kunnianhimo ovat käymisaineita siihen soppaan, vaikka yhteistyöllä kovassa lajien välisessä kilpailussa parempia tuloksia taatusti saataisiinkin. Entisaikojen liittotason vaikuttajista haluan vielä lopuksi tuoda esiin jo mainitun JUKKA LAAKSOSEN lisäksi ennen muuta "Suomen Nyrkkeilyn Isän" VIKTOR SMEDSIN sekä VALLE RESKON, jotka pitkään vaikuttivat aikanaan myös korkeimmalla kansainväliselläkin tasolla. Monien muistama ja pitämä päävalmentaja JUKAN jälkeen oli LEO JOKELA, joka toimi myös Nyrkkeilyliiton puheenjohtajana. Hyvin huomattava ja pitkäaikainen vaikuttaja oli ATLE SALOKANGAS toimiessaan Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtajana sekä eläkkeelle jäätyään vielä pitkät ajat RINGSIDE CLUBISSA. ATLEN käden jälkiä oli aikoinaan säännöllisesti ilmestynyt ja arvostettu Nyrkkeilyliiton tiedotuslehti KEHÄ, jonka julkaisemia eri sarjojen arvolistoja muun muassa seurattiin suurella mielenkinnolla. Tässäpä näitä tuli "käsivaraisia" muisteluja TAVIVAARAN jäkäläisiä rinteitä yhä useammin tähyilessäni. MATTI KORKALA

14.07.06 9.39
Hyvät NAISET ja HERRAT, tänään minulla on ilo esitellä VIRTUAL BOXINGSTARIN KEHÄNURKKAUKSESSA on ERIKOISVIERAANA, ainutlaatuinen, "voittamaton" HELSINGISSÄ 18.9.1971 syntynyt sympaattinen GRAAFINEN SUUNNITTELIJA, 74 kiloinen NYRKKEILYINNOSTUNUT ja ystäväni PETRI BACKSTRÖM. Hän työskentelee Helsingissä IF - vahinkovakuutusyhtiön markkinoinnissa..........................Avustajat kehästä******** ***************************************************PETRI BACKSTRÖM............................................................. ELIS ASK ja KISAHALLI!!! Kiinnostuin kamppailulajeista jo aivan pentuna. 14-kesäisenä harrastin karatea ja siitä sitten siirryin joskus lukioikäisenä jujutsun pariin. Taisin jo tuolloin hakea jotakin haasteellisempaa lajia, joka vaatisi paljon ja antaisi vielä enemmän. Helsingin jujutsuklubin sali sijaitsi niihin aikoihin Vilhovuorenkadulla Sörkässä. Se oli hikinen ja askeettinen sali, joka oli pääasiassa tatamia, mutta olipa siellä nyrkkeilysäkkejäkin. Muistan tuolloin poikasena katselleeni kuinka isot köriläät antoivat säkeille kyytiä saaden ne lentämään kaaressa jokaisen lyönnin voimasta. Se oli vaikuttava näky. Ja ne sparriottelut! Ottelu olivat potkunyrkkeilyä ja erittäin kovia ja fyysisiä. Meidän ottelumme olivat enemmänkin hippaa kuin fyysistä ja rankkaa kontaktia, mutta isompien ja edistyneempien ottelut olivat kuitenkin esikuviamme. Noihin aikoihin löysin myös KISIKSEN ja sen nyrkkeilyosaston. Kävimme siellä poikasina omaehtoisesti treenaamassa isompien jaloissa. Ja aina kun kehä oli vapaa, luikahdimme sinne kamppailemaan, mikä ehkä enemmänkin, mikä ehkä enemmänkin muistutti telmimistä. Tuolloin tapasin ensimmäistä kertaa legendaarisen ELIS ASKIN. En muista olinko silloin yläasteikäinen vai jo lukiossa, mutta ensi alkuun en kuitenkaan tiennyt kuinka merkittävästä nyrkkeilylegendasta oli kyse. ELIS oli sydämellinen ihminen ja tarkkasilmäinen valmentaja. ELIS otti kenet vaan ja tuosta vaan valmennettavakseen, jos vain osoitti kiinnostusta nyrkkeilyä kohtaan. Ilman mitään maksua ja sitoutumista mihinkään. ELIS oli minun nähdäkseni aina KISIKSESSÄ, jollei jopa asunut siellä. Aina kun saavuimme sinne, oli ELISKIN siellä, ja aina saimme opastusta ja ohjeita nyrkkeilyyn. Opin vasemman koukkuni ELIKSELTÄ, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. Ei siksi että se koukkuni olisi mitenkään ihmeellinen, mutta sen rutinoituneessa treenaamisessa minua VALMENSI IHKA AITO SUOMALAISEN NYRKKEILYN LEGENDA! Se oli mannaa kasvavalle pojalle, joka vasta opiskeli elämän peruskurssilla. Mutta sitten lukio-opinnot alkoivat vaatia yhä enmmän aikaa ja vaivannäköä, ja jujutsu ja nyrkkeily saivat hiljalleen jäädä vähemmälle huomiolle. Ja lopulta ne sitten loppuivat tyystin. Armeijaan mennessä en enään treenannut aktiivisesti kumpaakaan. Sitten kului ainakin kymmenen vuotta muuta kaikkea elämää opiskellen, kokemuksia maistellen ja erillaista liikuntaa kokeillen, kunnes eräänä päivänä 2000-luvun tällä puolen ATHLONIN salilla huomasin nyrkkeilysäkit. Muutaman kuukauden ajan kokeilin omaehtoista säkkitreeniä kunnes lopulta hakeuduin Harrin kuntonyrkkeilyporukan pariin. Ja jälleen minulla oli ilo ja kunnia treenata maineikkaan suomalaisen nyrkkeilijän opastuksella. Kuntonyrkkeilystä pääsin pääsin mukaan vastaperustettuun ABBEY ROAD GROUPIIN, joka on nyt meidän kuntonyrkkeilyä aktiivisesti harrastavien oma seura ja Harrin valmentama! Kuin olisin kotiin tullut! Mukavia boksareita kaikki, osa nuorempia ja nälkäisempiä, osa kokeneita ja paatuneita senioreita. kaikki hiton hyviä lyöjiä. Ja nykyään sparrissani on vihdoin aavistus sitä oikeaa vauhtia, liikettä ja fyysistä kontaktia, mitä olen aina jujutsu- ajoista saakka hakenut. Toivottavasti opin, kehityn ja saan sitä aina vaan lisää! Ja jos luoja suo, tuon muutaman vuoden päästä oman poikani salille kokemaan tuon ihmeellisen ensikosketuksen hikiseen, tunkkaiseen, lähähdyttävään ja niin ihmeelliseen nyrkkeilyn maailmaan!!!Nyrkkeilyterveisin PETRI BACKSTRÖM

04.07.06 18.53
Hyvät NAISET ja HERRAT, tänään minulla on ilo esitellä VIRTUAL BOXINGSTARIN kehänurkkauksessa on ERIKOISVIERAANA, ainutlaatuinen, "voittamaton" todellinen HIDALGO, sosionomi Haminan kaupungista, KOTKAN VOIMAILIJOIDEN puheenjohtaja ja sielu, NYRKKEILYINNOSTUNUT ja YSTÄVÄNI "DON HIDALGO" HEIKKI KOTILAINEN. Hän toimii tänään Haminan kaupungin nuorisosihteerinä ja on syntynyt 27.7.1954 KOTKASSA........... AVUSTAJAT KEHÄSTÄ****************HEIKKI KOTILAINEN ***************************************************BACK TO THE GOLDEN SIXTIES!!! Juonimista - ensimmäiset treenit KOTKASSA. Minun stoorini siitä kuinka jouduin nyrkkeilyn lumoihin tulee tässä. Elettiin vuotta 1964 ja sain kuulla sukulaisiltani että eräs sukulaispoika on valittu TOKION OLYMPIALAISIIN nyrkkeilemään. Tämä nyrkkeilijä oli KURT MATTSSON ja tottelee edelleen nimeä KURRE. Seurasimme jännittyneinä ja peukkuja pidellen sekä KURREN että muidenkin suomalaisten nyrkkeilijöiden suorituksia. Ensimmäisessä matsissa KURRE voitti Etiopian ALEMOU BEKELEN, mutta sitten hävisi pisteillä puolalaiselle sarjan pronssimitalistille JOSEF GRZESIAKILLE. Voisin sanoa että varsinainen syypää siihen, että aloitin nyrkkeilyn on juuri MATTSSONIN KURRE. Aloitin nyrkkeilyn harrastamisen kymmenvuotiaana ja tuolloin isä osti minulle nyrkkeilyhanskat. Sitten hakeuduin kaverini kanssa nyrkkeilysalille. Sen ensimmäisen harjoituskertani näen edelleen silmissäni kuin filmiltä. Asuin satamakaupungin laidalla Kotkassa ja nyrkkeilysali sijaitsi sen toisella laidalla. Kun saavuimme Kotkan Voimailijoiden harjoituksiin myöhässä ja avasimme salin oven, niin silmiemme eteen avutui uskomattoman kiehtova ja mykistävä näky. Kehässä oli monta suurikokoista, pikkupojan silmin miltei jättiläisen kokoista nyrkkeilijää ja he ottivat parhaillaan varjonyrkkeilyä. Kaverit olivat nimeltään; PENTTI "PENA" ARPULA, KARI "KÖNIS" KÖNÖNEN, JORMA "KOTKAN CASSIUS" VÄISÄNEN, MAX "MAKSI" KULLBERG ja MARKKU "FREDI" HANSEN! Siinä näyssä oli jotakin sanoin kuvaamattoman säihkyvää ja samalla jotain mykistävää. Salin raskas ilma tihkui hikeä, nenät tuhisivat tai vislasivat ja meininki oli todella reipasta. Valmentaja VÄINÖ "VÄISKI" HÄMÄLÄINEN piiskasi armottomin huudoin; - JUONIMISTA - ENEMMÄN JUONIMISTA - KESKITTYKÄÄ MITÄ TEETTE - NÄHKÄÄ VASTUSTAJA SILMIENNE EDESSÄ!!! Jälkeenpäin olen miettinyt, että harjoittelu todella näytti niin uskomattoman kovalta ja vaativalta, juuri sekö minut kerralla imaisi mukaan nyrkkeilyn värikkääseen ja kiehtovaan maailmaan? VÄISKISTÄ on sanottava, että hän todella vaati tinkimätöntä harjoittelua - periaatteella - ANNAT VAIN KAIKKESI - ja ilman sitä asennetta ei hän olisi koskaan voinut valmentaa veljestään PENTISTÄ olympiavoittajaa. Nyt tiedämme, että PENTISTÄ tuli kaikkien aikojen paras pohjoismaalainen amatöörinyrkkeilijä. Ehkä tuolloin jotenkin alitajuisesti tiedostin, että nyrkkeily on maailman kovin laji ja samalla hienoin! Laji jossa miehistä uljaimmat ottevat nuoratussa neliössä mittaa toisistaan ja katsomossa naisista kauneimmat kannustavat omaa suosikkiaan. Ensimmäisistä harkoista vielä sen verran että kaverini sanoi minulle kesken kaiken; "Tuo joka tuossa nyt iskee säkkiä on voittanut OLYMPIAKULTAA! Vaatimattoman oloinen vasuri PENTTI HÄMÄLÄINEN otti mittaa säkistä ja silloin päätin, että minäkin haluan tulla olympiavoittajaksi. Valitettavasti näin ei kuitenkaan koskaan käynnyt. Kuusikymmenluvusta voi sanoa positiivisena sen, että silloin nyrkkeilyä vielä arvostettiin sen esteettisen olemuksen vuoksi. Minusta tuolloin nyrkkeilyn kauneudella oli suuri merkitys. Monet 60-luvun huippunyrkkeilijöistä olivat erittäin taidokkaita ja samalla myös äärimmäisen tyylikkäitä ja luettelen tässä heistä muutamia; JOMI LIMMONEN, PURTSI PURHONEN, KURRE MATTSSON, "HARRIUS PLAY" PIITULAINEN, ARTSI NILSSON ja RIPA MERONEN. He olivat kaikki todella elegantteja kehien taitureita ja ihailin heitä tuolloin paljon. Samoin oli asia myös maailmanlaajuisesti. Tuon ajan kehälegendat olivat karimaattisia ja todellisia yleisömagneetteja kuten esimerkiksi MUHAMMAD ALI ja oma suosikkini NINO "NAZIONALE" BENVENUTI. Oli muuten upeaa saada tavata NINO ja jutella hänen kanssaan Ateenan olympianyrkkeilyissä. Jos PENTTI HÄMÄLÄINEN on Pohjoismaiden paras amatööri, niin ilman pienintäkään kotiinpäin vetoa, reilusti tunnustan että pidän KARI KÖNÖSTÄ yhtenä Suomen teknillisimmistä ja tyylikkäimmistä nyrkkeilijöistä Kotkastan enkä malta olla tässä yhteydessä kertomatta kuinka kun KÖNÖNEN ja HANSEN treenasivat ASKIN TALLISSA niin OLLI MÄKI sanoi siellä kesken treenien;- "JOS JÄRJESTETTÄISIIN VARJONYRKKEILYN MM-KISAT, NIIN MAAILMANMESTARI OLISI KÖNIS"!!! Jos vertaa 60-luvun bokraajia tämän päivän pistenyrkkeijöihin, huomaa että ero katsojien silmän ruualle on huikea! Pistelaskunyrkkeily pääsuojineen on viennyt nyrkkeilyltä pohjaa nimenomaan esteettisyyden ja dramaattisuuden kustannuksella. Katsomot eivät ole ainakaan Helsingissä täyttyneet nykynyrkkeilyn aikana, ja tästä pitäisi seurata jo nopeasti oikeat johtopäätökset asian tilan parantamiseksi. Muistan miten tärkeää kultasella 60-luvulla oli nyrkkeilytyyli! Olen saannut kunnian viettää kehän äärellä todella monta ikimuistoista ja ainutlaatuista hetkeä ja olen vuorenvarma, että samaa en olisi voinut kokea minkään muun urheilulajin parissa. Kaikkein suurin elämykseni kehän äärellä on vuodelta 1968. Annan erittäin suuren arvon HÄMÄLÄISEN VÄISKILLE kaikesta siitä mitä hän teki hyväkseni ja voi sanoa hän teki minulle paljon sellaista, josta jäin hänelle ikuisesti velkaa ja olen yrittänyt parhaani mukaan hieman maksaa takaisin seuratyössä nyrkkeilyn hyväksi. Ehkä ikimuistoisin niistä kaikista elämyksistä oli kuitenkin SUOMI-EESTI nyrkkeilymaaottelu - juuri vuodelta 1968. Olimme silloin kolmisin liikkeellä, HÄMÄLÄISEN VELJEKSET PENA ja VÄISKI ja minä. Maaottelu käytiin silloin vanhassa kunnon A-messuhalissa. Väiskillä oli kutsuvierasliput ringside-katsomoon. Tuolloin sain kokea oikeasti, mitä tarkoittaa kun sanotaan että ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. VÄISKI oli junaillut istumapaikat niin, että vasemmalla puolellani istui STEPA SUVIO ja oikealla puolellani PENTTI HÄMÄLÄINEN eli siis ainoat suomalaiset olympiavoittajat! Alapuolellani istui silloinen puolustusvoimien komentaja YRJÖ KEINONEN. Keinosesta pari penkkiriviä alempana istui kirjailija JORMA OJAHARJU. Muistan että hänellä oli päällään virttynyt isohko villapaita, joka huokui väkevää elämää. Sitten alkoi marssi GLADIAATTOREIDEN esiintulo ja nousimme seisomaan, kun SUOMEN ja EESTIN korkeimmat kansallistunnukset eli liput kannettiin kehään nyrkkeilijöiden seuratessa perässä. Oin tuolloin 13-vuotias kotkalainen katupoika ja vielä tänäkin päivänä se on minun elämäni suurin urheiluelämys! Tunsin olevani HUIPULLA! Siksi pyrin viime vuonna Kotkassa SUOMI - RUOTSI maaottelussa hieman jäljittelemään 60-luvun tunelmaa ottamalla vaikutteita tuon ajan järjestelyistä. Tosin huonolla menestyksellä. Niin kuin VAINION JUNNU toteaa laulusaan, ettei nuoruuttaan voi elää uudelleen, niin ei myöskään 60-lukua voi saada takaisin, joten tyytyminen nykyhetkeen on ainoa vaihtoehto. Voi vain toivoa, että myös amatöörinyrkkeily kokisi uuden tulemisen. Mutta onhan sallittua edes joskus olla hieman nostalgisella tuulella. Lopuksi haluan toivottaa kaikille bokraamisen ystäville oikein hienoa ja aurinkoista kesää!!! HEIKKI KOTILAINEN

22.06.06 8.53
Hyvät NAISET ja HERRAT, tänään minulla on ilo esitellä VIRTUAL BOXINGSTARIN KEHÄNURKKAUKSESSA on ERIKOISVIERAANA, AINUTLAATUINEN "VOITTAMATON", SYMPAATTINEN ELÄMÄN ILOINEN NYRKKEILYINNOSTUNUT ja YSTÄVÄNI, KUOPION RIENNON KASVATTI, NYRKKEILIJÄ TOISESSA POLVESSA........MARKKU PIRINEN. Tämä EX-NYRKKEILIJÄ, LÄÄKETIETEEN TOHTORI, EUROSPORTIN nyrkkeilykommentaattori, ammattinyrkkeilytalli STEEL RINGIN puuhamiehiä, promoottoreita, nyrkkeilyvalmentaja, HÄN on syntynyt KUOPIOSSA 25.6.1958. STEEL RINGIN nettisivuihin voit tutustua osoitteessa http://www.steelring.fi AVUSTAJAT KEHÄSTÄ..................KUOPION RIENNON KASVATTI..............MARKKU PIRINEN******************** ***************************************************ÄIDINMAIDOSSA JO NYRKKEILYÄ*********************** Olen nyt pian 48-vuotias mies, jolle nyrkkeilyn maailma on tuonnut paljon. Niin paljon, että olen sille kiitollinen varmasti päivieni päättymiseen saakka. Mutta nyrkkeily ei ole koko ELÄMÄ - ELÄMÄ vain on nyrkkeilyä kehässä, jonka nimi on MAAILMA! Välttämättä en halua aina olla voittajan puolella vaan haluan jakaa myös häviämisen tunteen. NYRKKEILY ja TAPPIO opettaa nimittäin nöyryyttä ja nöyryys taas opettaa ELÄMÄÄN. Paras nyrkkeilykokemukseni liittyy nuoruuteen, kun ottelin KUOPION RIENNON väreissä. Äitini ASTRID on aina ollut nyrkkeilyfani ja hänen mielestään miehille sopiva urheilulaji on parhaasta päästä juuri nyrkkeily! Kun itse aloin otella, niin äitini halusi aina ennen ottelua nähdä vastustajani. Nähtyään vastustajani äitini aina varoitti minua lyömästä suloisen näköistä poikaa päähän vaan käski minua moksia poikaa mieluummin turvallisesti vartaloon. Kun noudatin neuvoa kunnon pojan lailla äitini ohjeita niin ensi erätauon aikana kuului RINGSIDESTÄ äitini huolestunut komento; "SAA SITÄ POIKAA MARKKU VÄHÄN LYÖDÄ LEUKAANKIN...!" Ilman nyrkkeilyä minusta tuskin olisi koskaan tullut lääkäriäkään, sillä olin kuitenkin savolaispoikana varsin "elämälle herkkä". Nyrkkeily opetti minulle säännöllisyyttä, kurinalaisuutta, nöyryyttä ja luovuutta. Kehässä ei näet voi menestyä ilman pilkettä silmäkulmassakaan. Ja sitähän minulta kyllä löytyi! Ainoa harmi oli se, että harjoittelin aika alokasmaisesti ja oikeastaan koskaan nyrkkeilyurallani en ollut fyysisesti erikoisen hyvässä kunnossa. Nyrkkeilyvalmentajani MARTTI "Masa" JUVONEN oli tuohon aikaan melkein toinen isäni ja yhä edelleen ajattelen lämmöllä MASAA, hänen vaimoaan ANNAA, jonka pesemissä puhtaissa otteluasuissa saimme otella ja niitä hyviä nyrkkeily-ystäviäni joiden kanssa sain varttua; KOSUSEN YKÄÄ, SAVOLAISEN ARTOA, PEIPPOSEN JUSSIA, MARKKASEN veljeksiä RISTOA, JARIA ja HEIKKIÄ, VARISEN ATEA ja NÄTEÄ, OJAKANKAAN JOKKEA, MARKKION SIMAA, HARTIKAISEN KAKEA ja montaa muuta sekä tietysti nyt jo fyysisesti vanhaksi käynnyttä mutta mieleltään yhä poikamaista isääni VEIJOA, joka opetti minulle nyrkkeilyn SISIMMÄN SALAN - VÄISTÄMISEN LAHJAN! Myöhemmin olen pyrkinyt opettamaan kaikille nyrkkeilijöilleni tuota jälkimmäistä oppia enemmän kuin paljon, mutta se täytyy tunnustaa etteivät kaikki sitä taida väkisinkään oppia. Osa haluaa nimittäin niin paljon lyödä että tulevat itsekin lopulta lyödyiksi... Olin nyrkkeilystä erossa melkein koko 80-luvun. Sekin oli hyvää ja tärkeää aikaa. Kun muutin pohjoisilta retkiltäni KIIMINKIIN niin löysin nyrkkeilyn KIIMINGIN lukion salista uudelleen. Kun se sieltä taas löytyi niin minä tiesin heti mikä minun tehtäväni oli: antaa nyrkkeilylle korkojen kanssa takaisin se, mitä olin siltä aikoinaan saanut. Sillä tiellä olen nyt! Nyrkkeily on siis nimenomaan oman aktiiviuran jälkeen antanut paljon vaikka ehkä vaimoni KIRSTI ja tyttäreni TYTTI ja LOTTA jonkin verran asiasta toiseen suuntaan jupisevatkin. Mutta totuus on se, että nyrkkeilyn myötä olen saanut oman mielenrauhani takaisin. Pistareita pitämällä, säkkiä lyömällä ja valmennusta kehittämällä olen kyennyt aiempaa paremmin myös sopeuttamaan oman arkityöni ja perhe-elämänikin. Jänskää on se, että poikani MATTEUS (13-v) tietää nyrkkeilystä varmaan enemmän kuin minä, vaikka itsekin tiedän aika paljon. Mutta poikani voisi tuosta vaan lähteä TUPLAAN ja KUITTIIN, jos sellainen kisa vielä olisi olemassa. Eli nyrkkeily PIRISTEN perheessä jatkuu jossain muodossa minunkin jälkeen. Geeneissä se jo on, epäilen. Minulla on nykyisin mahdollisuus kommentoida EUROSPORTILLE nyrkkeilyä. Teen sen mahdollisimman hyvin, sillä ymmärrän, että katsojat haluavat värikästä ja kiehtovaa ajanvietettä. Toivottavasti pystyn vastaamaan huutoon. Ammattinyrkkeilyn puolella minulla on mahdollisuus viedä muutamia ammattinyrkkeilijöitä eteenpäin STEEL RING-tallin nimissä. Samalla voin viedä myös nyrkkeilyä iltojen myötä ihmisille. Olen taustavalmentajana myös OULUN TARMOSSA. Perinteisessä seurassa tehdään kovasti töitä huomisen eteen vaikkei menestys viime vuosina aivan superhyvää ole ollutkaan. Mutta aallonpohjan jälkeen tullaan varmasti aallonharjallekin takaisin - siihen on uskominen! Eli työmaata nyrkkeilyn saralla riittää. Ja avoimuuden tarvetta. Ja rehellisyyden tarvetta. Olen onnellinen mies! Minulla on mukava perhe, minulla on mielenkiintoinen työ, minulla on omalta tuntuvat harrastukset, nyrkkeily, kirjoittaminen ja laulujen tekeminen, perhokalastus, metsästys. Ja minulla on terveyttä. TERVEYS JA RAKKAUS OVAT KUITENKIN NIISTÄ TÄRKEIMMÄT!!! MARKKU PIRINEN

17.06.06 8.48
HYVÄT NAISET ja HERRAT, tänään VIRTUAL BOXINGSTARIN kehänurkkauksessa ERIKOISVIERAANA on ainutlaatuinen "voittamaton", extra-sympaattinen 74 kiloinen 179 cm NYRKKEILYINNOSTUNUT ja YSTÄVÄNI jo vuosien takaa, ERKKI "EKI" PUUMALAINEN, LEVY-YHTIÖ POMO joka on syntynyt 16.2.1952 HELSINGISSÄ ja työskentelee tänään ja edelleen musiikkialalla perheyhtiönsä POPTORIN toimitusjohtajana ja omien sanojensa mukaisesti "HUVIMESTARINA" Helsingin Malmilla. POPTORIN löydät nettiosoitteesta www.poptori.fi käykää tutustumassa! .............AVUSTAJAT KEHÄSTÄ........................ ERKKI PUUMALAINEN********************************** ***********************BOXING IS MY HIDDEN LIFE, näin voisin kuvata suhdettani nyrkkeilyyn. Neljän veljeksen katraan nuorimpana joutui vääjäämättä alakynteen ja MALMI-TAPANILA-PUISTOLA-akselin ristiriidoissa toden totta sanan säilä suli käteen 60-luvun nuorisokulttuurissa. Niinpä VALTOSEN AIKKU ja muutamat isommat sedät saivat helposti houkuteltua yhden nuoren kadulta liikunnan pariin. Treenit olivat kovia, mutta miehet vielä kovempia. Ehdin maistella jopa AHLBERKIN BRYNKAN ja HUHTALAN MASAN nyrkkejä, ennen kuin viimein armeija katkaisi kuntohuipun. Sielläkin sain lajista maksimihyödyn. Palvelin rantapyssyä jonka varuskunnat olivat linnakesaarilla. Näin ollen lomat olivat harvinaista herkkua. Rannikkotykistön RUK oli kuitenkin SANTAHAMINASSA, joten sieltä lomalle lähtö oli mahdollista, joskaan ei nykyisen lailla. Riistin itselleni etuoikeuden joka ilta lomaan pyytämällä seuramme sihteeriltä "vinopää" ANDERSINILTA todistusta, että nyrkkeilyharjoitteluni tähtää Suomen huipulle. Armeija on aina tykännyt tappelijoista, joten lomat tulivat kuin Manulle illallinen. Tosin salille en juurikaan ehtinyt. En myöskään koskaan hakenut kilpailukirjaa, sillä tarkoituksenihan oli vaan pärjätä "arjessa". Siltäkin osin homma meni pipariksi. Kun kaverit kuulivat, että olin alkanut treenaamaan, kukaan ei uskaltanut enää haastaa minua. Voin siis sanoa, että ne kymmenet litrat hikeä, jota tämä jalo laji on minusta valuttanut, ovat menneet hukkaan. Eipä vaineskaan, sillä kyllä tämän lajin henkiset opit ovat todella olleet tarpeen maailmassa, jota kohti mentiin ja mennään edelleen. Olin iloinen tavatessani 80-luvun alussa Piitulaisen Harrin ja saatoin taas alkaa elämään nyrkkeilypiireissä vaikkakin ansioitta. Ensin meillä oli pikku bisnes intressejä, mutta myöhemmin sain tilaisuuden maistella BOXING CENTERIN makeaa seuraelämää ja tutustua hienoihin ihmisiin. Tänä päivänä NYRKKEILY on minulle säkki autotalissa ja päivittäistä kevyttä jumppaa, sillä rikoin välilevyni väärällä nostamisella, enkä ole uskaltanut vielä aloittaa kropan kiertoliikkeitä. Mieli tekee aina, joten pidä paikkaa Harri.............EKI PUUMALAINEN

08.06.06 11.43
HYVÄT NAISET ja HERRAT, saanko esitellä, TÄNÄÄN VIRTUAL BOXINGSTARIN kehänurkkauksessa, on ERIKOISVIERAANA ainutlaatuinen, "voittamaton", periksiantamaton ja sympaattinen 95 kiloinen NYRKKEILYINNOSTUNUT ja YSTÄVÄNI, "POHJOLAN ROCKY" PEKKA JAATINEN, EX-NYRKKEILIJÄ ja TAITEEN KANDIDAATTI. HÄN on syntynyt 5.6.1966 RAAHESSA ja työskentelee tänään KIRJAILIJANA ROVANIEMELLÄ! Hänen omat nettisivunsa löytyvät osoitteesta http://personal.inet.fi/koti/pekka.jaatinen/index.html..............AVUSTAJAT KEHÄSTÄ............... PEKKA JAATINEN********** *************************************************** ELVIS PRESLEY JA KID GALAHAD!!! Alun perin ryhdyin harrastamaan nyrkkeilyä, koska syntymävikani huulihalkion takia minulla on arpi ylähuulessa. Murrosikäisenä suunnittelin, että on helpompi lähestyä tyttöjä, kun voi sanoa olevansa nyrkkeilijä - eikä "vammainen". Lähtösykäyksen nyrkkeilyyn minulle antoi ELVIS-elokuva KID GALAHAD, missä ELVIS näyttelee nyrkkeilijää. Nämä ajatukset mielessäni menin nyrkkeilysalille Raahessa 1983 kesällä. Olisin halunnut mennä jo aikaisemmin, mutta isäni, TORNION PYRYN vanha kilpanyrkkeilijä OLAVI "JASKA" JAATINEN ei päästänyt, ennen kuin oli minua mielestään tarpeeksi itse opettanut. Isäni vaimo - äitini - kuoli noina aikoina. Huomasin saavani nyrkkeilystä fyysisen kunnon lisäksi henkistäkin kuntoa kestääkseni vaikean ajan. Myöhemmin lipsahdin alkoholin suurkuluttajaksi nyrkkeilyharrastuksen ohella, joten urheilusta tuli katkonaista. Vuosien 1983 - 2001 välillä ottelin noin puolensataa yleisen sarjan kilpaottelua kolmessa eri ryppäässä. Toukokuussa 1996 tapahtuneen täysraitistumisen jälkeen en poistunet kehästä kertaakaan hävinneenä. ROVANIEMELLE muutettuani 1990 ja vaihdettuani REIPPAAN talliin minulle kertyi aktiiviaikani loppujaksolla noin 400 sparripäivää, jolloin vastakulmassa oli vähintään yleisen sarjan suomenmestaruuden voittanut nyrkkeilijä. Kilpailijana tulin otelleeksi kaikissa painoluokissa sarjasta 63,5 kg ylöspäin. JANI RAUHALA on tunnetuin nyrkkeilijä, jota vastaan olen otellut kilpailuissa. JANI voitti minut viimeisen erän keskeytyksellä RUSKATURNAUKSESSA 1995, mutta minun on pakko kertoa, että minä voitin ensimmäisen erän - myös tuomareiden papereissa. Rovaniemellä olen sparrannut JYRKI VIERELÄN, SAMULI ja JARNO LEPPIAHON, PETRI MÄNNIKÖN, ILKKA TIMOSEN sekä useiden muiden maamme kärkikaartin iskijöitten kanssa. Kovassa seurassa kehityin itsekin. Parhaina "saavutuksinani" pidän KINKS CUPIN voittoa 2001 ja 1990, RUSKATURNAUS-hopeaa 1991 ja pronssia 1992 sekä arvolistasijoituksia Suomen arvolistoilla 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. TARMO UUSIVIRTA oli ja on nyrkkeilijäesikuvani. Hänet tapasin muutamia kertoja. Hienoa oli myös tavata ELIS ASK ja YRJÖ PIITULAINEN Helsingissä kesällä 1984, kuten myös tämän nettisivuston herrasmies ja higalgo Harri Piitulainen alias Harrius Play syksyllä 2005 ja kevättalvella 2006 uudelleen. Mielenkiintoista oli myös palvella armeijassa varusmiehenä samassa komppaniassa, missä olympiakävijä ja moninkertainen suomenmestari JUHA HÄNNINEN toimi vääpelinä. Paras nyrkkeilyaiheinen elokuva mielestäni on "KUIN RAIVO HÄRKÄ" ja kautta aikojen kovin asennemies JOE FRAZIER. Parhaina valmentajinani pidän OSMO PÄHTIÄ, AKI TURUSTA ja omaa isääni. He kaikki yrittivät opettaa minulle enemmän kuin kykenin oppimaan ja omaksumaan, mutta hyvä näinkin! Nyrkkeilystä minulla on erittäin mieluisat muistot. Sain lajilta mitä halusinkin: pääsin antamaan ja saamaan turpiin - poliisin luvalla - sekä tietysti pikkuisen paikallista julkisuutta. Edelleen astelen nyrkkeilysalille, mutta teen sen enää vain kerran viikossa. Sunnuntaisin ohjaan miesten kuntonyrkkeilyä ROVANIEMEN REIPPAAN nostalgisella nyrkkeilysalilla. Se on vähän samantyylinen hämyisä kellarisali kuin on esim. HELSINGIN TARMON legendaarinen sali. Tuntojani nyrkkeilystä olen yrittänyt laajemmin ja tarkemmin tuoda esille esikoisromaanissani TILKKUTÄKKIPLANETAARIO, LIKE, 2000. Se kertoo erään nyrkkeilijähahmon karun tarinan. Toivotan menestystä kaikille entisille, nykyisille ja tuleville boksareille ja ammattitaitoa tuomareille! PEKKA JAATINEN

29.05.06 10.45
Hyvät NAISET ja HERRAT, saanko esitellä, TÄNÄÄN VIRTUAL BOXINGSTARIN kehänurkkauksessa on ERIKOISVIERAANA; AINUTLAATUINEN, "VOITTAMATON" ja USKOMATON MEDIAMAAILMAN ELÄVÄ LEGENDA, 105 kiloinen 194 cm pitkä, NYRKKEILYINNOSTUNUT ja YSTÄVÄNI JYRKI "JYRÄYS" HÄMÄLÄINEN,päätoimittaja ja kirjailija, jonka päätoimittaja kausi 34 vuotta SUOSIKKI-LEHDESSÄ on vertaansa vailla! HÄN on syntynyt 27.7.1942 TAMPEREELLA. HÄN työskentelee tänään impulsiiviseen tapaansa KIRJAILIJANA ja jo HÄNEN 7:mäs kirjansa julkaistaan 18.8 ELOKUUTA 2006! HÄN on tavannut satamäärin TÄHTIÄ niin SUOMESTA kuin MAAILMALTAKIN SHOWBISNEKSEN ja NYRKKEILYN MAAILMASTA.........Avustajat kehästä...........................JYRKI HÄMÄLÄINEN**************************************** KEHÄN GLADIAATTOREIDEN HEHKU!!! Ensimmäisen nyrkkeilykärpäsen pureman sain kun näin PAUL NEWMANIN esittävän ROCKY GRAZIANOA leffassa "KADUN KUNINGAS", GRAZIANO oli MOTTAN tavoin armoton sluggeri, joka ei peräytynyt senttiäkään, iskutulitusta jatkui kunnes hän tai vastustaja putosi. Olin 15-vuotias. Parin vuoden päästä seisoin satojen muiden kanssa Tampereen asemalla odottaen Ilta-Sanomien tuloa ---- OLIHAN INGEMAR JOHANSSON VOITTANUT SENSAATIOMAISESTI FLOYD PATTERSON:in JA RASKAANSARJAN MAAILMANMESTARUUDEN! Paljon myöhemmin poseerasimme HARRIN, INGON ja FLOYDIN kanssa BOXING CENTERISSÄ ja tein TV-kakkoselle heistä speciaali-ohjelman haastatteluineen ja sisään leikattuine otteluvälähdyksineen. Tutustuin myös MUHAMMAD ALIIN ja sain ruhtinaallisesti tunnin aikaa kuviin ja haastatteluun RAINBOW GRILLISSÄ NEW YORKISSA. JACK DEMPSEYTÄ tapasin päivittäin alkuvuonna 1966 New Yorkissa, kun kävin syömässä hänen ravintolassaan lounasaikaan. JACK istui aina ikkunapöydässä ja turistit pääsivät muutamalla taalalla kuvaan hänen kanssaan. Ja samoilla kulmilla join drinkkejä "RAIVON HÄRÄN" JAKE LA MOTTAN "kädestä". Siitä yksinkertaisesta syystä, että hän oli kadun toisella puolen CAFE METROPOLIN topless-mestassa baarimikkona! Vuonna 1982 olin LARRY HOLMESIN ja GERRY GOONEYN harjoitusleirillä. Sielläkin parilla taalalla päivä, sai seurata harjoituksia ennen ottelua CAESARS PALACEN hallissa. Ja miten voisin unohtaa ANGELO DUNDEETA, miestä joka valmensi ainakin kymmentä maailman huippunyrkkeilijää mukana MUHAMMAD ALI ja SUGAR RAY LEONARD. Tehtiin ANGELON kanssa tunnin tv-show, mutta sitä ei esitetty, koska eukon kannon SM-kisat oli kanavan kannalta tärkeämpi! Nauha olisi nyt arvokas. Pitäisi kai alkaa hakea varastosta. Ja illallinen Inter Continentalissa BOSSE HÖGBERGIN kanssa, jolloin RONI KASPI ja ELIS ASK puuhasivat hänelle ottelua MIKKO SAARISTA vastaan. Tämä loukkasi jalkansa ja valitettavasti ottelu peruuntui. Minulla on monilta kymmeniltä LONTOON visiiteiltäni FRANK BRUNON, CHARLIE MAGRIN, TONY SIBSONIN ja sikäläisten mestarien memorabiliaa. Kävin myös treenaamassa THOMAS O BECKETTISSÄ, joka on Lontoon legendaarisin nyrkkeilypubi. Alakerrassa on pubin seinät täynnä julisteita, kuvia, hanskoja, memorabiliaa. Yläkerrassa harjoitussali, satojen mestarien käyttämä. Alakerrassa on iso tv-screeni, josta kamerat välittävät baarikansalle mestareiden sparria yläkerrasta jos näin halutaan! Paras nyrkkeilyelokuva on "KUIN RAIVO HÄRKÄ" ja aivan yhtä hyvä MARLON BRANDON "ALASTON SATAMA", jossa ei ole pätkääkään nyrkkeilyä, mutta se kertoo MARLON BRANDON esittämän mestarinyrkkeilijän kohtalon uran jälkeen. Miehen, joka pakotettiin luuseriksi mafian vedonlyöntisysteemien hyväksi. Paras nyrkkeilykirja suomalaisista on Harrin koskettava "NYRKKEILIJÄN UNELMA", ulkomaisista MUHAMMAD ALIN "SUURIN JA KAUNEIN" ja todellisen connoisseurin gourmet herkku on vain englanniksi ilmestynyt "READIN THE FIGHTS", jossa nyrkkeilystä kirjoittavat A.J-LIEBLING, NORMAN MAILER, LEONARD GARDNER, BILL BARICH, GY TALESE, PETE HAMILL ja JOYCE CAROLE OATES. Pari siteerausta; "MIKSI OLET NYRKKEILIJÄ", kysyttiin BARRY MC GUIGANILTA, "SIKSI, ETTÄ EN OSAA KIRJOITTAA RUNOJA", vastasi BARRY. "SYDÄMENLYÖNNIT JA NYRKKEILY OVAT KORKEIN ILMAISU HENGISSÄ PYSYMISEN TAHDOSTA", sanoi kirjan toimittaja HUGH MC IVANNEY. "NYRKKEILY ON KAIKKIEN URHEILUJEN ÄITI", sanoi GEORGE FOREMAN. MADONNA siteerasi häntä myöhemmin samoin sanoin! "NYRKKEILY ON PARHAIMMILLAAN ENEMMÄN TAIDETTA KUIN VÄKIVALTAA", totesi SUGAR RAY ROBINSON. "NYRKKEILY ON AINA TAISTELUA SIITÄ, KUKA JÄÄ HENKIIN", totesi sluggeri ja kadunkuningas ROCKY GRAZIANO! Itse olen sitä mieltä, että ROOMAN COLOSSEUMILLA tai TÖÖLÖN KISAHALLISSA, missä tahansa otellaan, niin kyseessä paitsi englantilaisten herrasmiesten "NOBLE ART OF SELF-DEFENCE" eli itsepuolustuksen armollinen taide, on selvääkin selvemmin gladiaattoritaistelu. Armottomin, säälimättömin, julmin ja jumalaisin näytelmä, joka vetoaa yht`aikaa ihmisen rajuimpiin ja eläimellisimpiin vaistoihin. Ihminen on luotu oikeuttamaan paikkansa elämän viidakossa veren, väkivallan, maanisen raivon julmien vääryyksien ja kovien kohtaloiden maailmassa! Nyrkkeilijät asettavat itsensä altiiksi gladiaattoritaisteluun vapaasta tahdostaan ja heidän tarjoamansa rohkeus, kovuus ja itsensäylittämisen taito tarjoaa jalommasta päästä selviytymismalleja kenelle tahansa. Omistan tämän luvun paitsi Harrille, jonka hienouden ja saavutukset kaikki tunnemme, myös TARMO "TARE" UUSIVIRRALLE, jonka ringsidella istuin NEW YORKISSA ja myös EM-ottelussa JAMES COOKIA vastaan Lontoossa. TARE oli ELIS ASKIN, RISTO LUUKKOSEN, PEKKA KOKKOSEN, OLLI MÄEN jälkeen todellinen maailmanluokan nyrkkeilijä! Jos hänellä olisi ollut takanaan nykyinen PEKKA MÄEN organisoima taustakoneisto alusta alkaen, olisi hänestä tullut ammattinyrkkeilyn maailmanmestari! NÄIN USKON. Ja AMIN ASIKAINEN ansaitsee kunnioituksemme! Taistelu EBU:n EUROOPAN MESTARUUDESTA on tuloksesta huolimatta (sitä en tiennyt kirjoittaessa) osoitus siitä, että mies on tosissaan; VAIN MESTARUUS KELPAA! Elämänohjeeksi sopii kelle tahansa, missä tahansa ammatissa; "ON NOUSTAVA KEHÄÄN VOIDAKSEEN VOITTAA"..................JYRKI HÄMÄLÄINEN

16.05.06 11.48
ERIKOISVIERAAT VIRTUAL BOXINGSTARIN KEHÄNURKKAUKSESSA!!! 30.5.2006 alkaa VIRTUAL BOXINGSTARISSA uusi tarinoiden aikakausi! ARVOSTETUT ja NÄKEMYKSIÄ omaavat ERIKOISVIERAAT vierailevat täällä OMIEN TARINOIDENSA kanssa. He ovat IHMISIÄ MITÄ ERILLAISIMMISTA AMMATEISTA, he eivät välttämättä ole entisiä tai nykyisiä NYRKKEILIJÖITÄ, vaikka he voivat olla niitäkin! Heitä kaikkia yhdistää kuitenkin INTOHIMO NYRKKEILYYN - AMMATTINA - HARRASTEENA tai ANALYYTTISENA KIINNOSTUKSENA! He ovat useimmiten YSTÄVIÄNI, mutta he voivat myös olla IHMISIÄ, joita kanssani yhdistää RAKKAUS NYRKKEILYYN! Siis 30.5.2006 TARINAT ALKAVAT ja VIRTUAL BOXINGSTARIN ensimmäisenä ERIKOISVIERAANA, HYVÄT NAISET JA HERRAT, SAANKO ESITELLÄ, AINUTLAATUINEN ja "VOITTAMATON" YSTÄVÄNI ON.....SIIS 30.5

06.05.06 9.20
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASILTA/90 ELÄMÄN CARUSELLI PYÖRII!!! Moi YSTÄVÄT, myöntäkää vaan, olette kaivanneet minua ja juttujani? Ai, eikö! Olen jokatapauksessa palannut, entistä viisaampana ja valaistuneempana (johtuen auringosta). Eilen illalla myöhään katsoessani MTV:n koostetta HELSINGIN KISAHALLISTA AMMATTINYRKKEILYILLASTA, tunsin hyvin suurta mielihyvää nähdessäni meidän nuorten, TYYLIKKÄIDEN ja MIELLYTTÄVIEN, uusien NYRKKEILYMME "SUURLÄHETTILÄIDEN" JUHO TOLPPOLAN voittoisan ottelun sekä AMIN ASIKAISEN, HIENON, TAITAVAN sekä TARKAN KEHÄTYÖSKENTELYN! Ja kun hänen oikea koukkunsa 5:ssä erässä tavoitti EU-TITTELIOTTELUSSA ranskalaisen vastustajan poskipään, ranskalaisen rojahtaessa vatsalleen kanveesille, tunsin että tämä on jälleen uusi alku SUOMALAISELLE AMMATTINYRKKEILYLLE. Meillä on nyt kaksi LOISTAVAA NUORUKAISTA valmiina menestysotteluihin ja näyttää useitakin nuoria olevan tulossa siellä perässä. Voin vain NAUTTIEN ONNITELLA JUHOA ja AMINIA HIENOISTA KEHÄESITYKSISTÄ ja TOIVOTTAA HYVÄÄ JATKOA.... Me olemme siis viettäneet miellyttävää ja maukasta kevätlomaa ystävieni KALEVI KEVÄTLEIVOSEN ja AGENTTI 000:n kanssa. Koska AGENTTI 000:n elämä on niin salaista, en voi kertoa yksityiskohtaisesti mitä kaikkea olemme puuhaileet tässä viimeaikoina. Enkä mä usko, että se teitä kiinnstaisikaan. Tänä yönä ajatukseni vilahtivat, (ehkä AMININ oikean koukun inspiroimana) jotenkin lapsuuteeni RUOHOLAHDENKADUN ja ABRAHAMINKADUN kulmille. Muistelinkin sitä tuossa yhdessä aikaisemmassa pakinassani. Se oli hyvä lapsuus, hyvä aika mukavien kaverien kanssa, jolloin reviiriä kasvatettiin vuosittain ja tutkittiin STADIA pikkukundin silmin. Se maailmahan loppui, kun olin 13 vuotias ja NYRKKEILY astui elämääni "käytännössä" 1960! Se oli myös tavallaan kuin olisin astunut CARUSELIIN, joka suureni ja jonka vauhti kasvoi kasvamistaan vuosi vuodelta, kunnes sen vauhti sinkautti mut ulos CARUSELLISTA ja olin kuin lapsi, joka on poistettu HUVIPUISTOSTA, menon ollessa parhaimmillaan! Siirryin siitä 1973 seuraavaan HUVIPUISTOON, tekemään bisnestä ravintola alalle, kansakoulupohjalla, ilman päivänkään opettelua alasta ja toteutin, KYLLÄ TYÖ OPETTAA TEKIJÄÄNSÄ periaatetta! Olin taas CARUSELLISSA joka pyöri kiihkeästi 7 päivää viikossa ja bisnes muutti välillä muotoaan, vauhti kasvoi, CARUSELLI pyöri vinhaa vauhtia, kunnes kutakuinkin 23 vuoden päästä sinkautti mut taas ulos tästäkin HUVIPUISTOSTA. Tämän jälkeen olenkin visusti varonnut kaikenlaisia CARUSELLEJA ja HUVIPUISTOJA. Olen tyytynyt ja joutunutkin tyytymään rauhallisempaan menoon, siirtynyt HUVIPUISTOISTA enemmänkin LUONNONPUISTOIHIN ja olen nauttinut tästäkin täysin siemauksin. Tunnen että mut olisi nyt sinkautettu johonkin toiseen elämään, mistä olen voinnut tarkastella tätä aikaisempaa HURLUMHEI elämääni jo jonkinlaisen aikajakson takaa. Voin tuntea KIITOLLISUUTTA, olen saannut tavata valtavat määrät ihmisiä urheilun, taiteen, kulttuurin sekä bisneksen parista. Älykkäitä, fiksuja ja ystävällisiä! Kymmenet ihmiset ovat jäänneet syvälle sydämeeni monine ihanine muistoineen! Olen koittanut MUISTAA HEITÄ näiden pakinoideni parissa. Olen saannut kokea RAKKAUTTA, se on suurinta ja suloisinta elämässä! Siitäkin on ollut jonkinverran mainintaa elämäni aikana, siitä on myös vinkkejä näillä nettisivuillani. Olen siitäkin kaikesta hyvin kiitollinen. MURUNI kanssa mulla tulee kesäkuussa 25 vuotis hääpäivä ja voin tuntea olevani hyvin ONNEKAS, saadessani elää hänen kansaan, meidän omaa perhe elämäämme! Meidän lapsista JERRI ja JESSICA! Se on ollut mulle SUURTA ja TÄRKEÄÄ! Ja se on mulle sitä joka päivä edelleen. Mä olen varmasti tehnyt hirveästi virheitä elämässäni, ollut ajattelematon, "hiukan" omapäinen omine ajatuksineni, mutta voin kuitenkin vakuuttaa, että olen toivonut kaikille mitä PARHAINTA MAHDOLLISTA ELÄMÄÄ. Olen tuntenut, siis saannut tuntea ELÄMÄN HULLUUTA monella tavalla ja kun tässä toukokuussa täytän kumminkin jo 59 vuotta, tunnen että olen saannut tavallisena STADILAISENA Ruoholahden ja Abrahaminkadun kulmilta, siitä pikkukundista lähtien kulkea monien vaiheiden kautta näitä STADIN KATUJA, kokea ELÄMÄN CARUSELLIN ja olen sitä yrittänyt näissä pakinoissanikin hiukan valoittaa, KULKEA HETKIÄ VIELÄ NÄISSÄ HUVIPUISTOISSA, mutta niinkuin aina, kirjatkin loppuvat, TULEE VIIMEINEN SIVU! Niin myös tässä VIRTUAL BOXINGSTARIN pakinoissa, mutta NETTISIVUILLANI JÄÄ NYT ELÄMÄÄN VIERASKIRJANI, jonne voitte halutessanne jättää terveiset, EHKÄ RIKASTUTTAA NÄITÄ TARINOITA OMILLA MUISTOILLANNE, NYRKKEILYSTÄ, ELÄMÄSTÄ! Täällä on jo paljon HIENOJA TERVEHDYKSIÄ, jatkakaa sitä.... Ja se mitä olen oppinut tämän elämäni aikana, ei pidä sanoa, EI KOSKAAN ja niinpä otan senverran takaisin, että eihän sitä tiedä, vaikka joku päivä, YLITSEPÄÄSEMÄTÖN HALU KIRJOITTAA, kommentoida jotakin asiaa, jotakin ihmistä, jotakin hienoa suoritusta urheilun tai taiteen alalta saa mut valtoihinsa, että on pakko kertoa siitä tai hänestä, eli jätetään kuitenkin VIRTUAALI BOXINSTARIN takaovi vähän raolleen....VOIKAA HYVIN, HYVÄÄ KESÄÄ ja KAIKKEA PARASTA ELÄMÄLLENNE!!! Harri Piitulainen

19.04.06 9.42
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/89 TULOSSA - HOT SUMMER BOXING!!! Uskomatonta, TOUKOKUU on jo lähellä ja runsas kuukausi kun HOT SUMMER BOXING, jo perinteinen KESÄLEIRINI alkaa. Sana SUMMER on kuin MUSIIKKIA, HYVÄILEVÄÄ, PEHMEÄÄ, LÄMMINTÄ ja SULOISTA! Siihen vastapainoksi BOXING, hiukan KOVUUTTA, ASKEETTISUUTTA, VALUVIA HIKIPISAROITA, HUOHOTUSTA, TUSKAA! Loistava yhdistelmä. HOT SUMMER BOXING! Se on KIINTYMYSTÄ, IHASTUSTA, RAKKAUTTA! Kesäleirini alkaa 3.6 LAUANTAI aamuna kello 9.30 ja jatkuu siitä MAANANTAISIN ja KESKIVIIKKOISIN 18.30-20.00 sekä LAUANTAISIN aamutreenein 9.30-10.30 KOKO KESÄN, aina ELOKUUN 19:ta päivään! Voit tulla koska vain mukaan, VAIKKAPA VAIN muutamiin treeneihin. Jos KIINNOSTUT asiasta, OTA YHTEYTTÄ KESÄLEIRI TOIMISTOONI, jonne on SÄHKÖPOSTIOSOITE harri.piitulainen@luukku.com HENKILÖKUNTA toimistossani ovat sen verran ailahtelevaisia, että AURINGON PAISTAESSA häipyvät työpaikaltaan! On todella vaikeaa löytää nykyään luotettavaa henkilökuntaa. Tosin olen palkannutkin heidät, jaa, voisin tietysti esitellä heidät teille, vaalea pitkähiuksinen blondi on nimeltään ELISA ja toinen lyhyet tummat hiukset, ihana HYMY, niin siis hänen nimensä on HYMY. Olin kertomassa, että olen palkannut heidät AURINKOPALKALLA, joten näin he ovat AURINKOISINA PÄIVINÄ ansaitsemassa palkkaansa. Siksi SÄHKÖPOSTI on paras keino TAVOITTAA meidät kaikki, myös minut! Nimittäin meillä on se meidän, jo perinteellinen KEVÄTLOMAMME ystävieni KALEVI KEVÄTLEIVOSEN ja AGENTTI 000:n kanssa! Me istumme silloin SALAISESSA PAIKASSAMME, käytän siitä vain etukirjainta C, jotta se pysyisi SALAISENA! Paikka sijaitsee LOISTAVASSA MERELLISESSÄ ATMOSFÄÄRISSÄ kantakaupungissa, (LAMPPU LAAMANEN asuu ihan sen nurkilla), me istumme sen terassilla aurinkolasit päässämme, jotta meitä ei tunnistettaisi, 9 PÄIVÄÄ lehti on yrittänyt jo useamman vuoden selvittää tätä perinteellistä SALAPAIKKAAMME ilman SALARAKKAITA! Puhumme varmuuden vuoksi keskenämme ITALIAA, juomme CAPUTZINOA CROISANTIN kera! Meillä on iso pino KESÄESITTEITÄ, joista katsomme MATKAKOHTEITA, HOTELLEJA, paikkoja minne ajatuksissamme matkaamme. Kun olemme VALINNEET MAAN, mikä ei ole helppoa, sillä AGENTTI 000 on niin ITÄ EUROOPPAAN suuntautunut ja KALEVI KEVÄTLEIVONEN taas haluaa SUURKAUPUNKIEN TERASSEILLE istumaan ja aistimaan suurkaupungin tunnelmia, kun taas minä haluan paikkaan missä on PITKÄ HIEKKARANTA, TURKOOSIN VÄRINEN MERI, hyvä ilmastoitu HOTELLI sen rannalla, 40 astetta lämmintä vuorokauden läpi, pari UIMA-ALLASTA pihalla, missä ON HYVIÄ SUOLAPALOJA, BANANA SPLITIÄ, CAPUTZINOJA ja TYTTÖJÄ BIKINEISSÄÄN! Kun olemme, jos olemme päässeet yksimielisyyteen maasta, lähdemme STADIIN syömään, jos olemme valinneet esimerkiksi KREIKAN, menemme KREIKKALAISEEN RAVINTOLAAN vahvistamaan valintaamme! Seuraavana päivänä saatamme käydä ITALIASSA, seuraavana ehkä ESPANJASSA, kaupunkilomalla PIETARISSA, PARIISISSA, BERLIINISSÄ! Ehdimme KEVÄTLOMAMME aikana (25.4-30.5) käydä hyvinkin monessa maassa ja paikassa tällä EUROOPAN kieroksella, ennenkuin KESÄLEIRINI alkaa. Ja kyllä tämän matkailun jälkeen SUOMEN KESÄ ja ELÄMÄ MELSTENIN PARATIISIRANNALLA taas maistuukin HYVÄLLE, tosin pelkään, että me kaikki LIHOMME MONTA KILOA tämän KEVÄTLOMAMME aikana, mutta onpahan mitä sitten HIKOILLA, kun KESÄLEIRI alkaa....Kevätloma ajatuksin, kuulen jo JUANESIN RANTAMUSIIKKIA....Palaan taas KEVÄTLOMALTA palattuani.....

11.04.06 19.31
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/88 HIDALGO ja CHICOS!!! HIDALGO on osavaltio MEXICOSSA ja se on nimetty itsenäisyystaistelija MIGUEL HIDALGON mukaan. Tämä osavaltio sijaitsee MEXICON sisämaassa ja osavaltion pääkaupunki on PACHUCA. Ja MEXICOSTA tulee tietysti mieleeni, että maa on loistava nyrkkeilymaa, kymmenine maailmanmestareineen, toinen toistaan kovempia ja taitavampia! Mieleeni nousee tietysti heti ajalta, jolloin seurasin nyrkkeilyä lähes vuorokaudet läpeensä. Kääpiösarjan RUBEN OLIVARES ja JESUS CASTILLO, kova pari, jotka keskenäänkin välillä ratkoivat maailmanmestarin titteliä. Höyhensarjasta nousee mieleeni, todella kova luu, VICENTE SALVIDAR, joka oli kahteenkin eri kertaa maailmanmestari! -70 luvun alun kevyensarjan CHANGO CARMONA, todella kovassa seurassa silloin, vai mitä sanotte MANDO RAMOS, ISMAEL LAGUNA, PEDRO CARASCO, ROBERTO DURAN, KEN BUCHANAN, lähes jumalallisia nyrkkeilijöitä ja kuitenkin maailmanmestarin tittelin CARMONALTA vei maanmies RODOLFO GONZALES! Välisarjasta on jäännyt mieleeni tietenkin CARLOS PALOMINO joka riisti maailmanmestaruuden JOHN.H.STRACEYLTÄ ja sen jälkeen toinen MEXICOLAINEN JOSE "Pipino" CUEVAS voitti itselleen välisarjan maailmanmestaruuden! Ja sokerina pohjalla, JULIO CEASAR CHAVEZ ja ottelu MELDRICK TAYLORIA vastaan, VAU, USKOMATON, IHASTUTTAVA, DRAMAATTINEN ja tuohan MEXICO meidän oman TYYLIKKÄÄN "HIDALGON" ARTO NILSSONIN mieleen, joka voitti MEXICON OLYMPIALAISISSA pronssimitalin! Se miksi tässä tuli MEXICO näin mieleeni, oli kun muutama päivä sitten sain ilon ja kunnian, ruokailla todellisen DON HIDALGON seurassa, KOTKAN POJAN, HEIKKI KOTILAISEN kanssa. Meillä oli treffit ISON OMENAN Ravintola CHICOSISSA, MATINKYLÄSSÄ! Täällä Matinkylässä oli HEIKKI, noin kymmenen vuotta sitten, hetken asunut rakastettunsa kanssa, joten syvää kiintymystä ja muistoja löytyi tältä DON HIDALGOLTA! Olen jo aikaisemminkin maininnut tämän KOTKAN VOIMAILIJOIDEN puheenjohtajan, jolta löytyy myös nyrkkeilyyn suuri rakkaus ja kiintymyssuhde. Hän on lisäksi SUOMEN NYRKKEILYLIITON johtokunnan jäsen ja vie sinnekin varmasti positiivista asennetta sekä ystävällistä mieltä. Nyt kun olen esitellyt HEIKIN ja paikan missä olemme, voin kertoa, että tilasimme itsellemme suuret, maukkaat ja hyvin maistuvat PIPPURIPIHVI HIDALGOT ja näin minäkin tunsin hetken taas olevani HIDALGO! Seuraamme liittyi myös MATINKYLÄLÄINEN, hyvin, hyvin sympaattinen, entinen MAAJOUKKUEEN ANKKURI, RASKAANSARJAN MESTARI, Ruotsissa aikoinaan nyrkkeilyurastansa osan nyrkkeillyt FREDI HANSEN, SONNY LISTONIINKIN tutustunut nyrkkeilykaverini! Ja meillä menikin tunti poikineen nyrkkeilystä ja elämästä jutellessamme ja DON HIDALGO, HEIKKI KOTILAINEN joutui pyytämään anteeksi, että hänen olisi lähdettävä toiseen tapaamiseen, johon me FREDIN kanssa nauroimme, olishan sitä voinnut varata vähän enemmän aikaan, kun meidän kanssa alkaa tarinoimaan, mutta toisaalta on hyvä, näin jää tarinoita taas seuraavaankin kertaa, joten parempi munkin lopetta ja toivottaa samalla HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ kaikille, saatan palata taas jonakin päivänä, jos tarinaa riittää....

06.04.06 10.53
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILLA/87 AGENTTI OOO JA KEVÄTMASENNUS!!! Moi HYVÄT YSTÄVÄT! Olette tietenkin olleet jo huolissanne, mihin olen kadonnut? Kun uutta pakinaa ei ole tänne tullut ihan muutamaan päivään, mutta ei mulla ole ollut mitään hätää, mutta ystävälläni AGENTTI 000:lla on ollut pieni kriisi - KEVÄTMASENNUS! Hän masennuksissaan luuli, että hänen koko maailmansa oli kadonnut, mutta sain lohdutettua häntä, ettei hänen maailmansa ole mihinkään kadonnut, maailma on vain kadottanut hänet! Tämä juttu lähti käyntiin tässä maalis-huhtikuun vaihteessa istuessamme Ison Omenan cafe Prezzossa vakiopöydässämme katsellen lasikaton lävitse tasaisen harmaata taivasta ja minä puolestani aloin miettimään, mihin kevät on oikein kadonnut? AGENTTI OOO katsoo minua surullisilla sinisillä silmillään ja toistaa uudelleen tuntevansa, että hänen maailmansa on kadonnut ja kertoo liikkuessaan salaisissa tehtävissään ympäri STADIA, havainneensa, että suosittu automalli IFAN:kin hävinneen täysin liikenteestä, ihan noin vain, yht`äkkiä! Näen pohjatonta alakuloisuutta hänen katseessaan, ehkä vähän tuskaakin, kuulen hänen vaimeasti mutisevan, KEKKONEN, TAUNO PALO, ELIS ASK, OLAVI VIRTA, kirjaimia BB (Brigitte Bardot), CC (Claudia Cardinale), MM (Marilyn Monreo), huomaan että hän on vaipunut hyvin syvälle ja kauas muistoissaan, pitkälle tästä päivästä! Miten saan hänet takaisin taas tähän päivään? Alan hyräillä DEAN MARTININ EVERYBODY LOVES SOMEBODY SOMETIME kappaletta ja näen pilkahduksen AGENTTI 000 surullisissa silmissä. Kerron että onhan EDUSKUNTATALO ja CAFE URSULAKIN vielä paikallaan! DANNY-SHOW lähtee taas ensi kesänä liikkeelle niinkuin aina, jo 60 luvusta alkaen, kerron että JÖRN DONNER sanoi yhdessä loistavassa haastattelussa, KIELTÄYTYVÄNSÄ OLEMASTA VANHUS ja kertoi olevansa edelleenkin kiinnostunut elämästä ja mitä siinä tapahtuu. Näen selvän muutoksen AGENTTI 000:n katseessa, ilo oli palaamassa! Jatkan vielä DEAN MARTININ EVERYBODY LOVES SOMEBODY SOMETIME laulua ja AGENTTI 000 innostuu ja alkaa kertomaan mulle hankkineensa uuden tuliterän AJOPELIN, mustan, tyylikkään avomallin, ihan kevättä ja kesää ajatellen, virtaviivaiset muodot, metallivanteet, spoileri, ABC-jarrut! Mieleeni nousee kuva JAMES BONDISTA sekä ASTON MARTINISTA ja huomaan hyräileväni EVERYBODY LOVES SOMEBODY SOMETIME kappaletta ja annan AGENTTI 000:lle vielä varmuuden vuoksi (salaisen 0400430278 numeron), jos kevätmasennus vielä yrittää tunkeutua häneen, niin voi soittaa silloin salaiseen agenttinumeroon. Alan jo selvästi tuntemaan, kadonnut kevät on tullut takaisin ja AGENTTI 000 voi alkaa pyöräilykautensa uudella MONARK pyörällänsä ja unohtaa KEVÄTMASENNUKSENSA....toivottavasti en masentanut teitä jutullani, jos en....saatan palata taas jonakin päivänä....

26.03.06 17.24
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERSSILTA/86 NYRKKEILYÄ - JO AIKA KAUAN!!! Istun parvekkeellamme uudessa AURINKOUNELMA tuolissani, aurinko paistaa, linnut sirkuttaa, olohuoneen puolelta kuulen kuinka SHIRLEY BASSEY laulaa kappaletta FEELINGS, annan ajatusteni leijailla, ei ole mihinkään kiire, ei oikeastaan mitään saavutettavaa, olen saannut jo niin paljon. Kaipaan enään saada vain elää, ihan niinkuin nyt, aurinkoa, ystävyyttä, rakkautta, perheeni, hmm ja nyrkkeilyä.....Ajatukseni leijailee, mulla käy treenaamassa, kuntonyrkkeilemässä, LAURI STRÖM niminen raamikas raskaansarjan mitat täyttävä miellyttävä ja komea nuorimies. Hänen isoisänsä isä oli TORSTEN STRÖM, Rakaankeskisarjan Suomen Mestari 1926, 1928,1929, siis jo muutamaa vuotta aikaisemmin kuin GEEBEE GUNNAR BÄRLUNG ja KOIVUSEN HANSKI sekä STEPA SUVIO nousivat nyrkkeilymme huipulle! Tuossa runsaan viikon päästä tulee 15 vuotta täyteen siitä, kun avasin 6.4.1989 BOXING CENTERIN! Silloin alkoi täällä Stadissa samana päivänä GEEBEE turnaus, kansainvälinen nyrkkeilyturnaus, niinkuin nytkin 7.4 alkaa jälleen HELSINGIN URHEILUTALOSSA 25. GEEBEE turnaus. Silloin 6.4.1989 avajaispäivänä sydämessäni eli tunne SUURESTA UNELMASTA, loppuelämäni illusiosta. Omistin päivän poismenneen isäni YRJÖ PIITULAISEN muistoksi. Omistan sen edelleenkin, niinkuin jokaisen päivän, jolloin nyrkkeily käy mielessäni. Enkä tiedä päivää, jolloin se ei mielessäni kävisi. Kirja isästäni, NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI, www.boxing.fi nettisivuilla on osa muistoani, jonka olen halunnut jakaa muillekin. Onhan se NYRKKEILYÄ, joka varsin vahvasti tuo esiin sen aikajakson, jolloin hän nyrkkeili. Nyt tämä 15 vuotta KUNTONYRKKEILYN parissa on tietenkin pieni ripaus siitä, että 30.5.1947 synnyin nyrkkeilijän perheeseen. STADISSA! Samana päivänä isäni liitti mut VIIPURIN NYRKKEILIJÄIN ikuiseksi jäseneksi ja ristiäisissäni sylikummikseni tuli STEN SUVIO, ensimmäinen olympiavoittajamme nyrkkeilyssä 1936 BERLIININ OLYMPIALAISISTA! Perheessämme vilisi nyrkkeilijöitä STEPAN lisäksi, ELIS ASK, LEKKERI LJUNBERG, OUVISEN VELJEKSET, ERKKI PIISPA, TAUNO LEHIKOINEN, AHTI KURKI, OIVA PURHO, OLAVI KAARTINEN, EIKKA SALO, OLLI LEHTINEN ja niin monet muut NYRKKEILYMME MESTARIT niiltä ajoilta. PENTTI KONTULA oli suuri suosikkini MESSUHALLIN KEHÄSTÄ, kun olin vielä polvenkorkuinen. Vähän siitä kasvettuani, minut lumosivat nyrkkeilyesityksillään, RISTO LUUKKONEN, OLLI MÄKI, PEKKA KOKKONEN, PURTSI PURHONEN, KURRE MATTSSON, JOMI LIMMONEN - HIENOJA NYRKKEILIJÖITÄ! Kun aloin itse nyrkkeilemään, olivat kavereitani ja joskus vastustajianikin, SUNTTU SUNDHOLM, KARI MERONEN, RIPA MERONEN, BÖRJE KARVONEN, OSKU KANERVA, ARTO NILSSON, PEKKA ja PAAVO AHO, ESA JÄRVINEN, JOUKO LINDBERGH, LAURI KÄHÖNEN, RISTO ja REINO LOIKKANEN, MIKKO SAARINEN, URHO HARJULA, YRJÖ SIKIÖ, ILMO LINDQVIST, KALEVI TAKALA, KALEVI KANTO, HANNU MÄKI, HARRI BERGLÖFF, PERTTI TAIVAINEN, EKI KOSKINEN, VARTIAISEN PERA ja TIMPPA, EERO RUOKOMÄKI, MAX KULLBERG, JORMA VÄISÄNEN, KARI KÖNÖNEN, tässä vain muutamia mainitakseni. Monien nyrkkeilyreissujen ja leirien ja harjoituksien yhdessä eläjiä. On mukava muistaa - AIKAKAUTENI NYRKKEILYGLADIAATTOREITA! Kun aloin ammattinyrkkeilijäksi 11.11.1966 TUKHOLMASSA, INGEMAR JOHANSSONIN ja BERTIL KNUTSSONIN tallissa, olin vielä 19 vuotias! Sain tutustua INGOON, BOSSE HÖGBERGIIN, BOSSE PETTERSSONIIN, JAN PERSONIIN, HENRYK SZYMKOWIAKIIN (Puolasta loikannut puolalainen nyrkkeilysankari), ULF DANIELSONIIN (Suomesta muuttanut), SONNY LISTONIIN, BUSTER MATHISIIN, LEOTIS MARTINIIN ja niin moneen muuhun maailman huippuiskijään heidän vieraillessaan Ruotsissa nyrkkeilemässä tai muuten vain matseja katsomassa. Ruotsin viimeinen amattinyrkkeilyilta 30.12.1969 oli haikea ilta. Nyrkkeilin silloin Italian Mestaria BRUNO MELISSANOA vastaan tasapelin, tuntien koko ajan yhden aikakauden saanneen loppunsa! Ruotsi jätti kuitenkin ne vuodet sydämeeni ja ystävyyden Promoottoreiden BERTIL KNUTSSONIN ja INGEMAR JOHANSSONIN kanssa. BERTILIN kanssa olemme nähneet useammin menneiden vuosien aikana ja olemme sähköpostitse olleet silloin tällöin yhteydessä tämän STEEL going STRONG miehen kanssa, joka vielä yli 70 vuotiaana reissaa ympäri maailmaa ristiin rastiin bisnestä tekemässä! Saksassa nyrkkeillessäni tutustuin myös moneen saksalaiseen NYRKKEILYLEGENDAAN ja nyrkkeilinkin yhden sellaisen, WILLY QUATORIN kanssa, joka aiheutti ensimmäisen tappion ammattilaisurallani HAMPURISSA, vaikka löin ottelussa nyrkkini säpäleiksi. BOXING CENTERIN aikaan ovat mieleeni jäänneet 1980-1990 luvun loistavat boxarit, TARE UUSIVIRTA, JONI NYMAN, JANKKA NYHOLM, JYRI KJÄLL, JYRKI VIERELÄ, JOSE TUOMINEN, HANNU VUORINEN , jotka joskus vierailivat BOXING CENTERISSÄKIN treenailemassa. On tietenkin vielä paljon nyrkkeilijöitä, joista olen pitänyt, joiden matsit ovat ilahduttaneet, EKKU MERONEN, JARI GRÖÖNROOS, KALEVI MARJAMAA, KALEVI KOSUNEN, EIK NIKKINEN, JARMO ESKELINEN, ANTTI JUNTUNMAA, ROOPE SARNAS, AFU QVARNSTRÖM, MATTI TOIKKANEN, REIMA VIRTANEN, PERTTI KAIJANLAAKSO, ja tuntuu että tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, NYRKKEILYÄ ja NYRKKEILIJÖITÄ on ollut - TODELLA AIKA KAUAN - minunkin elämäni aikana ja NYRKKEILY on täyttänyt mieleni melkoisesti tähänkin päivään ja nyt seuraankin ja odotan mielenkiinnolla, UUSIEN NYRKKEILYTÄHTIEMME, JUHO TOLPPOLAN ja AMIN ASIKAISEN sekä P3-TALLIN seuraavaa iltaa STADISSA, KISAHALLISSA 5.5.2006! Kundeilla on merkittävät ottelut ja vastustajat! Katsokaa se NYRKKEILYNETEISTÄMME www.ammattinyrkkeily.net tai www.boxing.fi ,vastustajat, enakkoasetelmat ja voit muutenkin sieltä seurata nyrkkeilyämme, mitä siinä tapahtuu ja mitä myös maailmalla tapahtuu! Tässä mun nettisivuilla voit vain seurata mitä mun mielessä liikkuu ja mitä sydämessäni tunnen. NYRKKEILY on kuitenkin ollut siinä mukana - JO AIKA KAUAN ja se on ollut UPEATA! Itse NYRKKEILY, KAVERIT, IHMISET! NYRKKEILY ON VOIMAKAS LAJI, NIIN FYYSISESTI KUIN HENKISESTI, SE VIE MUKANAAN KUIN ELÄMÄ KONSANAAN - BOXING IS MY LIFE!

20.03.06 11.00
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/85 HEUREKA JA KAARLO MAALISKUUKELI!!! Maanantaiaamu ja viikonaku. Juon verkkaisesti kahvia Ison Omenan cafe Prezzossa, vakiopöydässäni ja ajattelen mennyttä viikonloppua vieläkin ihmeissäni! Kun perjantaina ajoin iltapäivällä bussilla Stadiin, tummat lasit silmilläni, (kuin OSKU KANERVA Floridassa)kävelin Espalle ja ostin vaivihkaa Stadin yhdestä tunnetuimmasta kahvilasta kupin kahvia, pahvimukiin, (koska tämän tunnetun kahvilan terassi ei ollut vielä avoinna tai siis olemassa vielä ollenkaan) ja menin Espan puistoon puistonpenkille tunnetun kirjailijamme patsaan lähelle sen juomaan. Etelä-Amerikkalainen sokea laulaja lauloi kappaletta QUANTAMERA! Aurinko lämmitti mukavasti, olin vaipumassa kevään ensimmäiseen "transsiin", kun vierelleni istahtaa vanha tuttavani KAARLO MAALISKUUKELI ja sanoo minulle, "NO NIIN HARRI, NYT SE KEVÄT ON SITTEN TULOSSA"! Ja koska tunnemme toisemme jo hyvin pitkältä aikajaksolta, niin KAARLO MAALISKUUKELI suosittelee minulle lauantaina vierailua HEUREKASSA, Vantaalla, (missä en ole ennen käynnytkään) ja sanoo siellä olevan jotakin mua kiinnostavaa, kehoittaen siellä sitten etsiytymään VERNE TEATTERIIN, jossa menee elokuva, joka saattaisi taas hiukan laajentaa tuota yksinkertaista maailmankuvaani. Lähdimmekin koko perhe lauantai aamupäivänä ajamaan kohti Vantaata ja HEUREKAA. Siellä oli loistava OIVALTAMISEN ILOA niminen näyttely, jonka ainakin JESSICA ja JERRI tutkivat läpikotaisin. Mutta sitten se ELOKUVA - SOLARMAX, KUUMIN ELOKUVA AURINGON ALLA!!! Olen ottanut kesällä aurinkoa jo monta kymmentä vuotta ja tuntenut aina auringon MYSTISYYDEN ja että siinä on jotakin suurta. Mutta nyt sain todellisen ELÄMYSMATKAN AURINKOMAAILMAAN! Joka yhdestoista vuosihan auringon navat vaihtavat paikaa uskomattomalla voimalla. Myrskyn huipentumaa kutsutaan AURINGONPILKKUMAXIMIKSI, englanniksi SOLARMAX. Nyt tämä SOLARMAX superelokuva kuvasi auringon valtavaa suuruutta sekä voimaa ja sinkosi mut samalla mukanaan suoraan avaruuteen SOHO-SATELIITIN välityksellä, kertoen tästä tähdestä, joka on sekä rauhallinen että vaarallinen, päästäen mut kokemaan AURINGON VOIMAN ja KAUNEUDEN ennennäkemättömällä tavalla. Selvittäen mulle mikä ARISTOLEEN, COPERNICUKSEN, GALILEIN ja KEPPLERIN ajatuksissa oli oikein väärin auringonkuvaa ajatellen. Tämän tietopaketin jälkeen odotan entistä enemmän päiviä MELSTENIN PARATIISIRANNALLA ja KUNNIOITUKSENI AURINKOA kohtaan on yhä kasvanut, lähes AURINGONPALVONTA asteelle! Lauantai illalla menin vielä bussilla RUBEN "HURRICANE" STILLERIN kanssa ABBEY ROAD GROUPIN perinteellisiin Joulujuhliin, myös "sateliittimaailmaan", TONOX ACTIONS CLUBIIN, jossa isäntä itse, MIKKO KUMPULAINEN, otti meidät vastaan ovella ja johdatti meidät portaita pitkin alas todelliseen TAISTELU GALAXIIN, monien kymmenien taistelukohteiden maailmaan. Istuimme sohvalle RUBENIN kanssa odottelemaan muun jengin tuloa. Pikku hiljaa Jari "COPRAKÄSI Puhakka, Juha "MURSKAAJA" ROSVALL, Toni "HIRMUINEN" Härkönen, Ilkka "ELOHOPEA" Fontell, Jouni "JUONI" Pohjalainen, Anni "TIIKERI" Mustonen, Mirja Ilkka sekä Hanna "RUNOTAR" Ruutu tulivat paikalle. Voitte muuten tutustua TONOXIIN www.tonox.fi nettisivuilla. Istuessamme siinä miellyttävillä nahkasohvilla huomaan yht`äkkiä tekeväni taas jonkinlaisen aikamatkan, kun isolta screeniltä katselen JOHN H. STRACEYN ja BOBBY ARTHURIN ottelua välisarjan Englannin Imperiumin mestaruudesta. Mainitsen tässä samalla, että OSKU KANERVA on nyrkkeillyt hienon ottelun tämän loistavan BOBBY ARTHURIN kanssa Helsingin Mesuhallissa tätä ennen. Enkä voi välttää myöskään ajatuksiani, hetkiä, sekuntteja, tuntemaan välähdyksin siirtymästä LONTOON ALBERT HALLIN kehään 21.4.1970 jolloin kohtasin siellä JOHN H. STRACEYN. Miten voikin niin elävästi tuollaiset hetket säilyä mielessä, välähdyksinä, tunteina, muistat hetkiä, muistat iskuja, muistat ihmisiä, joita näen nytkin siinä katsoessani matsia, kehätuomari, sama joka oli yhdessä mun Hampurin matsissa tuomarina, STRACEYN kehäkulmassa tuttuja kasvoja, Pystyn näkemään hetken, jolloin otteluni keskeytettiin, kävelyni takaisin pukuhuoneeseeni, STRACEYN ja Pomoottori MIKE BARRETIN vierailut siellä, sanat joita he sanoivat, kävelyni läpi LONTOON ALBERT HALLISTA HOTELLIINI, vaikka tästä on jo 36 vuotta. Vaikka ei sikseen, muistanhan mä tuon OSKU KANERVANKIN kanssa kokemiani monia hauskoja juttuja ja tapahtumia, kamelinratsastuksemme TUNISIASSA VÄLIMEREN RANTAA PITKIN, (josta on muuten tulossa tänne nettisivuilleni kuva tai kuvia, kun webbimestarini ehtii ne laittamaan, mutta älkää kertoko OSKULLE, se on yllätys. Olen vaan vähän lörppö näissä asioissa ja kerron nyt vain teille tässä, kun tuli mieleen) ja tästäkin on aikaa jo 40 vuotta. Sunnuntaina kun oltiin JERRIN kanssa kanssa katsomassa SAVOY teatterissa FRANK SINATRA, DEAN MARTIN ja SAMMY DAVIS Jr. ja heidän LAS VEGAS esiintymisistä kertovaa showta ja kuunnellessani heidän tunnetuksi tekemiään loistavia laulujaan, niin tuttuja, niin ihania, ja siitäkin on jo reilut 40 vuotta, kun aloin näitä herroja kuuntelemaan ja viimeistään kappaleeen STRANGERS IN THE NIGHT (MUUKALAISET YÖSSÄ) soidessa ilmoille, tunnen sinkoutuvani lopullisesti jonnekin avaruuteen, jonnekin sen kiertoradalle, rakkautta, tunteita, tapahtumia, iloa, surua, onnellisuutta, koko GALAXIN kirjo ja en voi olla heittämättä GALAXI KYSYMYSTÄ; MUODOSTAAKO KYMMENIEN VUOSIEN MUISTOT, RAKKAUS JA TUNTEET TÄMÄN PÄIVÄN ONNELLISUUDEN? Ja siinä edessäni istuu "PARI" , johon mahtuu myös GALAXIN koko kirjo vuosikymmenien ajalta, tunnen lämpöä heitä kohtaan ja vaikka oli yllätys nähdä heidät siellä yhdessä, oli se kuitenkin niin luonnollista, kierto GALAXISSA jatkuu, seuraava AURINKOMYRSKY on tulossa, kevät ja kesä, elämää toivottavasti vielä paljon tai ainakin jonkinverran ja kun taas laskeudun täältä GALAXISTA ja TÄHTIEN KIERTORADALTA takaisin maanpinnalle jonakin päivänä, ehkä palaan taas asiaan....Aurinkoista viikonalkua....

13.03.06 12.02
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/84 FJALMAR FLUNSSA TULI KYLÄÄN! Nyt en minäkään pystynyt välttymään siltä. Tiedän, että se on vieraillut ja ollut liikkeellä ahkerasti, jo monessa kylässä. Olen kuitenkin tapani mukaan koittanut kieltää sen mahdollisuuden omalta kohdaltani. Perjantaina olin täynnä energiaa, keväinen viikonloppu tulossa. Aurinkoa ja valoisuutta. Lähetin sähköpostia ystäville ja tutuille ja toivotin hyvää kevättä sekä kertoilin mitä kuuluu nykyisin mun kuntonyrkkeily touhuilleni. Perjantai iltapäivällä aloin tuntemaan FJALMAR FLUNSSAN koputtelevan jo päätäni. Kävin kuitenkin YLIOPISTOLLA pitämässä nyrkkeilytuntini, jonka jälkeen tapasin perheeni CASA MARESSA ja kanaleipä, joka normaalisti maistuu superherkulliselle, maistui nyt vain herkulliselta. Olisi jo siitä pitänyt tajuta, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Kotiin mennessämme kävin vielä ihan varmuuden vuoksi, ihan vain flunssaa torjuakseni, ostamassa pari TOFU jäätelöpurkkia. Nekään eivät tuntuneet auttavan, FJALLE oli kiemurtelemassa sisääni ja lamauttamassa minut TV:n äärelle mukavalle TV tuolilleni. Koitin katsella muutaman matsin saadakseni taistelutahtoa itseeni ja näin torjua FJALMAR FLUNSSAN hyökkäykset. Lauantai aamuna kieltäydyin edelleen ottamasta vastaan tätä vierasta ja lähdin kävelemään Isoon Omenaan aamukahville ja käymään kaupassa. Takaisin tullessani tunsin kuinka vilunväreet ja kuuma kiistelivät keskenään oikeudesta minuun. Kokkailin iltapäivällä ruokaa, poronkäristystä koko perheelle, nimittäin tuo TAPIOLAN PUUTARHAKAUPUNKIIN muuttanut poikanikin oli myös tulossa syömään. Iltapäivällä myöhemmin katsoin sähköpostia ja olinkin saannut muutamia mieluisia sähköisiä terveisiä. BENI GUROVITSCH lähetti FLORIDASTA terveiset ja sanoi tuntevansa selvästi suussaan kahvin ja pullan maun TÖÖLÖNTORILTA, missä hirvittävän kauan sitten tavattiin käydä kahvilla, ennenkuin BENI muutti FLORIDAAN. Ja jos hän tulee kesällä käymään, niin mennään ehdottomasti kahville sinne. PIKKIS KAREN lähetti ESPANJASTA tiedon, että on tulossa jo huhtikuun puolessa välissä FINLANDIAAN ja taas kesällä saamme mm. MELSTENIN PARATIISIRANNALLA kuulla TÖÖLÖLÄINEN kappaletta sekä BLUESIA. KIMMO LUJA EX-NYRKKEILIJÄ, PALOTAISTELIJA ja saman nimisen lehden PÄÄTOIMITTAJA puhuu viestissään bokrauskahveista kevään aikana. LAUTTASAARELAINEN RANE MUNUKKA toivoo lumen ja jään sulamista ja toivottaa mukavaa kevättä. Tiedän että RANE jo kuumeisesti odottaa tulevaa JALKAPALLOKESÄÄ ja MM-turnausta Saksassa. Illalla TV:tä katsellessani kuulen hurjan uutisen, PORVOON SEURAHUONEELLA on annettu POMMIUHKAUS! Ja juuri alkanut AMMATTINYRKKEILYILTA on jouduttu keskeyttämään ja 600 katselijaa joutuneet poistumaan nyrkkeilijöineen paikasta. Poliisi etsiessä pommia, osoittautui, että kyseessä oli äärimmäisen ikävä häiriösoitto, joka pilasi nyrkkeilyillan ja mm. JYRKI VIERELÄN come backin kehään. Toisaalta, vaikka tämä oli hyvin ikävä tapaus järjestäjille ja nyrkkeilijöille kuin myös katselijoille, oli kuitenkin parempi näistä vaihtoehdoista, ajatus pommin räjähtämisestä, sen todellisuudesta, huh, huh! JYRKI HÄMÄLÄINEN soittaa ja kertoo olleensa paikanpäällä katselemassa boxingia! Huomattavasti parempi, ei pommia, ei räjähdystä, elämä jatkuu ja voidaan JYPEN kanssa käydä joku päivä käydä DON CORLEONESSA syömässä pihvit. Seuraava "uhka" tänä lauantai iltana koskikin jo minua, kun PERTTI URA lähettää tekstiviestin, "Harri ystäväni, olen kuullut luotettavalta taholta ja ystävänäsi minun on varoitettava sinua, lintuflunssa iskee ensin, (miten sen nyt tässä kehtaisin sanoa) pieni "kenkäisiin"! Terveisin PERA"!!! FJALMAR FLUNSSA ravistelee, koittelee, yskittää, laittaa nenän vuotamaan ja koitan kieltää sen olemassa olon. Nukun yön huonosti, keitän kolmen aikaan aamuyöllä teetä, otan Buranaa ja kuvittelen, että se on aamulla ohi ja pääsen nauttimaan auringosta ja ulkoilusta. Sunnuntai aamupäivällä olo on kuin jyrä olisi ajanut ylitseni, nenä vuotaa, yskittää, tätä on turha kieltää yrittää! FJALMAR FLUNSSA on kotiutunut minuun ja voin vain haikeana katsella ulos ikkunasta, kevään toistaiseksi aurinkoisinta päivää. Iltapäivällä kuitenkin, ennen ruokailua, katselin TV:stä loistavan kauden ensimmäisen Formulakisan BAHRAINISTA, jossa KIMI RÄIKKÖNEN lähtee viimeisestä lähtöruudusta, ajaa loistavan ajon kolmanneksi, osoittaen taas kerran valtavat kilpa-ajajan lahjansa. Ja ensikertalainen NICO ROSBERG taistelee itsensä, lähtövaikeuksista huolimatta 7:si ja nappaa ensimmäiset 2 pistettä itselleen ja tallilleen. Uskoisin isän KEKE ROSBERGIN olleen huipputyytyväisen komean poikansa suoritukseen! Lähetän MURSKAAJALLE ja COPRAKÄDELLE tekstarin, että tänään en pysty vetämään treenejä, ottelen HJALMAR FLUNSSAN kanssa ja koitan selvitä ottelusta taas tiistaiksi. Illalla luen vielä sähköpostia ja IHANA ja ARVOSTAMANI FILISOFI ESA SAARINEN lähettää mukavan viestin ja kehoittaa harkitsemaan lähtemistä MURUNI kanssa ja SUPERIRROITTAUTUMAAN VENETZIAAN! Ah, kyllä sinne olisikin ihana lähteä, olemmehan käynneetkin siellä MURUNI kanssa joskus hyvin kauan sitten, mutta muistan kuitenkin hyvin, PYHÄN MARKUKSEN torin tuhansine kyyhkyineen, KONDOOLI ajelumme pimeässä yössä, ruokailumme hienossa ravintolassa, jossa söimme KALAKEITTOA ja MAKSAPIHVEJÄ VENETZIALAISEEN tapaan, oli ihanan romanttista ja aamuyöllä ajoimme läpi ITALIAN RIMINILLE jatkamaan rantaelämää! Käykääpä muuten www.esa.saarinen.com nettisivuilla. Siellä on hyvin paljon asiaa ja hyviä fiiliksiä elämään! Toivottavasti ESA ei lue näitä mun juttuja, ollaan sen verran eritasolla näissä, mutta myönteisyys, ystävällisyys, iloisuus, näistä voisimme löytää jotakin yhteistäkin ja boxing, Esa Saarinen on siitä kanssani käynnyt keskustelua CASSIUS CLAY vastaan SONNY LISTON. Illalla hellin itseäni katselemalla TV:stä LOS ANGLESIN GRAMMY juhlia ja koitin olla tiedostamasta FJALMAR FLUNSSAA siirtäen televisiosta esiintyjien ENERGIAA ja NUORUUTTA itseeni....FJALMAR FLUNSSA saa minut jo hourimaan...ajattelet....Parempi lopettaa ja lähteä vetämään treenejä, hyvää maanantaipäivää ja viikonalkua.....

07.03.06 12.27
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/83 ELÄMÄ ON BANG BANG! Astuin tänään ulos ovesta ja olin kuulevani, tarkistin vielä kuuloani, lintujen laulua, aurinko paistoi, lumi oli hohtavan valkoista ja sai mieleni värisemään jo kymmenissä eri väreissä. Kevättä on selvästi jo havaittavissa, päivät kirkastuu kirkastumistaan. laitan kannettavan CD-soittimeni korvanapit korvaani, levyn soimaan ja SYLVIE VARTANIN BANG BANG kappale tunkeutuu sieluuni. Onpa sopiva kappale päivän tunnelmiin. Olen ajellut jo ihanan MURUNI aamulla varhain töihinsä, on joku bussilakko meneillään. Miten tuntuukin taas ilmassa väreilevän kevättä ja elämää! SAXBERG lähetti mulle tekstiviestin kännykkääni; "TERVEISIÄ KAMBODZASTA! IHANA TROPIIKIN LÄMPÖ, TUOKSUT JA ÄÄNET HELLIVÄT KEHOA JA MIELTÄ, TÄÄLLÄ YSTÄVÄMME KALEVI KEVÄTLEIVONENKIN VARMASTI VIIHTYISI"! Sain myös yllätys sähköpostin yhdeltä suurelta persoonallisuudelta, JONE KRIGSHOLMILTA ja hän kertoi "ahmineensa" Nyrkkeilykehän Satuprinssin www.boxing.fi nettisivuilta. Kiitos JONE, mailisi lämmitti mieltä, niinkuin myös viime viikolla sain myös kiitoksia siitä, että tämä kirjani on luettavissa netissä ja RISTO R. kertoi pitäneensä ja jopa vertailevansa NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSIN tarinaa SUGAR RAY ROBINSONIN elämänkertaan! AH, SUGAR RAY ROBINSON, hän oli jotakin uskomatonta, nyrkkeilyä hienoimmillaan, SUGAR RAY ROBINSON!!! Käykää muuten tsekkaamassa www.jone.fi JONE KRIGSHOLMIN nettisivut, sieltä löytyy meille kaikille tuttuja kavereita.Minä vaan pahasti mokasin, kun jätin terveiset JONEN vieraskirjaan, enkä huomannut, että se jo yhdellä klikkauksella meni perille, klikkasin useamman kerran, kuin vasenta suoraa ja jokainen osui ja nyt se on siellä sitten moneen kertaan, mutta meneepä viesti ainakin perille! Kävellessäni jäätä pitkin TAPIOLAAN, en voinut estää itseäni ajattelemasta SAXBERGIN viestiä, viimasta huolimatta tai juuri siksi "---täällä Kalevi Kevätleivonenkin varmasti viihtyisi"----joo, kyllä näillä leveysasteilla menee vielä muutama viikko ennenkuin lämpö tavoittaa fyysisestikin kohteensa. Muuten elämä näkyy rullaavan värikkäästi, kun seuraa ILTAPÄIVÄLEHTIEN lööppejä, joillakin tuota värikkyyttä tuntuu riittävän enemmänkin, mulla värikkyyden tuo nyt tuo tuuli, joka saa poskeni punoittamaan ja BANG BANG laulaa SYLVIE VARTAN! Se mikä mut yllätti taas ihan täysin, että kuukauden laihduttamisen jälkeen mun paino on noussut 5 kiloa? SM-nyrkkeilyt olivat TAMPEREELLA viikonloppuna, ei STADISSA ja uusia mestareita tuli taas useitakin, ONNEA KAIKILLE MESTAREILLE! Siitä on 40 vuotta, OSKU - kun me oltiin mestareita! Tulipa vaan ja tietysti mieleen, näin nyrkkeilyn SM.stä, niinkuin muutkin kaverit vuodelta 1966, mutta OSKU KANERVALLE tietenkin erikoisterveiset, sinne missä myös ystävämme Kalevi Kevätleivonen myös viihtyisi - FLORIDAN lämmössä, tosin siellä lihoisi vielä nopeammin, kun OSKU syöttäisi niitä BANANA SPLIT pakkauksia päivittäin. Joten onkin parempi, että minä jatkan tätä omaa pienimuotoista, väritöntä elämääni, ihmetellen tätä ELÄMÄN VÄRIKKYYTTÄ, MONITAHOISUUTTA sekä IHMEELLISYYTTÄ! Olen kuin LIISA IHMEMAASSA, enkä voi olla ihmettelemättä tätä kaikkea ja olla samalla tuntematta kiitollisuutta, saada elää ja tuntea...BANG BANG....palaan taas ihmettelemään jonakin päivänä, vaikka ette sitä toivoisikaan....

02.03.06 18.12
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/82 VÄRITÖN MAALISKUU!!! Olen taas muuttanut linjaani mihin pyrin, tai linjaa mihin voisin ottaa mukaan kaikki aikaisemmat teemani vuoden alusta. Tammikuussahan yritin aloittaa TYLSÄN ELÄMÄN ja helmikuussa YKSINKERTAISEN ELÄMÄN ja nyt koitan sovelluttaa nämä kaikki vuoden alun pyrkimykseni yhteen muottiin. Niin on oikeastaan ihan luonnollista, valita VÄRITÖN MAALISKUU. Tuossa ennen maaliskuun vaihtumista oli pari fantastista aurinkoista päivää ja ystäväni KALEVI KEVÄTLEIVONEN innostui runoilemaan keväästä ja olen joutunut hiukan pyytelemään anteeksi KK:n innostuneisuutta. Hän on aivan liian värikäs tähän maaliskuuhun. Nyt kun tänään olen katsonut verhojen takaa, kurkistellen ikkunasta ulos, niin päivä on ollut täysin väritön! Hyvä, se antaa selvästi pohjaa näkemykselleni VÄRITTÖMÄSTÄ MAALISKUUSTA! Ainoa mikä pilaa taas hiukan MAALISKUUN VÄRITTÖMYYTTÄ, on nuo VÄRIKKÄÄT YSTÄVÄNI, joilta on tullut viestejä, yhteydenottoja sekä joitakin on tullut ihan livenäkin tavattua. Koitan kuitenkin itse olla VÄRITÖN KUIN HARMAA VARPUNEN, pukeutuenkin vain harmaaseen ja mustaan, en voi pitää esimerkiksi nyt punaista LIVERPOOLIN myssyäni, en voi pariin päivään mennä KAMPIN TERMINAALIIN, siellä siellä on taas uudet avajaiset ja kuulemma tosi VÄRIKKÄÄT, raporttien mukaan, joita sieltä olen saannut. On myös onni, ettei SEDU KOSKINEN ole kutsunut minua uuden huippuhienon ja modernin yökerhonsa avajaisiin, siellä sitä vasta olisi VÄRIKÄSTÄ VÄKEÄ ja VÄRIÄ, se yksinään olisi jo riittänyt pilaamaan tämän maaliskuun alun. Äsken soitti yksi tämän maan VÄRIKKÄIMMISTÄ persoonista, JYRKI"JYPE" HÄMÄLÄINEN, hän oli "paukutellut" uutta tulevaa kirjaansa juuri viisi tuntia yhtämittaa ja olisi kaivannut kahvipaussia, kirjaa josta ei tule VÄRIÄ PUUTTUMAAN, onneksi se ilmestyy vasta syksyllä! Suomen VÄRIKKÄIN jalkapalloilija ATIK ISMAIL oli jättänyt vieraskirjaan VÄRIKKÄÄT terveisensä, johon yritin vastata, niin varovasti kuin mahdollista, jotten pilaisi tätä maaliskuun alkua liialla VÄRIKKYYDELLÄ. Muakin on sanottu joskus kymmeniä vuosia sitten NYRKKEILYMME VÄRILÄISKÄKSI, aika hauskaa ja nyt mä kamppailen ollakseni VÄRITÖN, HUOMAAMATON kuin HARMAA AAVE! ERKKI PUUMALAINEN levybisneksen VÄRIKKÄIN PERSOONA lähetti sähköpostia tänään, niinkuin myös "POHJOLAN ROCKY" PEKKA JAATINEN ja molempien projektit liittyvät SOTAAN ja SOTAVETERAANEIHIN! Aika mielenkiintoinen yhteensattuma! Kundit touhuaa hienoja ja suuria asioita. PEKKA JAATISEN jutut löytyvät http://www.personal inet.fi/koti/pekka jaatinen/ ja EKI PUUMALAISEN http://www.poptori.fi nettisivuilta! VÄRIKKÄITÄ PERSOONALLISUUKSIA! Ja vielä lopuksi mun on pakko tunnustaa, että olin eilen parin hyvän ystäväni kanssa syömässä LA FAMILIASSA ja he pakottivat mut syömään aivan mielettömän moniruokaisen italialaisen illallisen ja vielä jälkiruoaksi KULHOLLISEN JÄÄTELÖÄ mansikkahillon ja kermavaahdon kera, caputzinon ohella ja tänään mulla on hiukan "katuvainen" olo hurjasta, mutta ihanasta ruokailusta ja yritän välttää tänään vaa`alle menoa sekä pyrin olemaan hyvin, hyvin VÄRITÖN tänään, ja jos minua ei kuulu tai näy vähään aikaan, olen onnistunut ja muuttunut VÄRITTÖMÄKSI, lähes NÄKYMÄTTÖMÄKSI.....

27.02.06 11.14
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/81 EI PIDÄ LUOPUA UNELMOINNISTA!!! Herran jestas, mikä maanantai aamu. Hyinen tuuli kaivautuu luihin ja ytimiin Ruoholahden ratikkapysäkillä seisoessani. Tuntuu että sen tulo kestää tänään kauemmin kuin normaalisti. Olisi sittenkin pitänyt mennä Kampin terminaalin kautta. Olen muuten matkalla KISAHALLIIN pitämään aamutreenejä VIKSTRÖMIN PEKALLE ja en voi olla ajattelematta vielä eilistä kiekkomatsia, KULLAN MENETTÄMISTÄ, MUTTA HOPEAN SAAVUTTAMISTA! Loistavalta jääkiekkojoukkueeltamme. Näen vieläkin heidän pettyneet ilmeensä, viimeisen erän päättyessä, hurjan SUOMEN JOUKKUEEN TAISTELUUN TASOITUSMAALISTA! LOISTAVIA KUNDEJA! TAISTELIJOITA, KAUKALON GLADIAATTOREITA! Näin aamulla vilauksen aamu -TV:stä ennen lähtöäni, KAUPPATORIN JUHLISTA, jonka joukkueemme tyylillä ja hymyillen hoiti tuhatpäisen KANNATTAJIENSA VASTAANOTON kellon ollessa jo kolme aamuyöllä. Voin vain ihailla tätä SUOMEN JÄÄKIEKKOJOUKKUETTAMME yhtenä muiden suomalaisten joukossa. Tämä saa mut myös miettimään, kuinka tärkeätä on, ETTÄ ON UNELMIA, aina niitä ei voi saavuttaa, vaikka kuinka yrittäisi, mutta jo että saa mahdollisuuden yrittää - oli se sitten mikä asia tai suoritus tahansa - se antaa potkua elämään, motivatiota, elämänhalua, mielenkiintoa! EI PIDÄ LUOPUA UNELMOINNISTA!!! Toisaalta UNELMOINTIKIN voi vaihtaa kohdetta, sitä voi mataloittaa omalle tasolleen ja siitä löytyykin taas yksi mielenkiintoinen elämän variatio, kun olet ensin yrittänyt tavoitella TÄHTIÄ, RIKKAUTTA, IHAILUA, MENESTYSTÄ ja AINUTLAATUISUUTTA ja se ei ole onnistunut, niin madallat UNELMIASI. Luovut ajtuksesta valloittaa CAMERON DIAZ, saada FERRARI, talo MARBELLASTA, rivitalo WESTENDIN RANNASTA, vaikka ett saisikaan pääosaa menestyselokuvasta, eikä sinua palkita OSCAREILLA, olet kuitenkin oman elämäsi KÄSIKIRJOITTAJA ja OHJAAJA! Voit kertoa itsellesi, että olet naimisissa UNELMIESI NAISEN kanssa, ELÄT UNELMA ELÄMÄÄSI, teet TYÖTÄ JOSTA OLET AINA UNELMOINNUT, ELÄT ELÄMÄÄ JOSSA JOKAINEN PÄIVÄ ON UNELMAA! Kaikki UNELMASI toteutuu, kun jaksat odottaa ja yrittää. UNELMA ELÄMÄ ON EDESSÄSI JA TÄNÄÄN ON PÄIVÄ JOLLOIN VOIT SIITÄ UNELMOIDA!!!Palaan taas unelmoimaan jonakin päivänä....

24.02.06 14.13
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/80 UNOHDETTU ELÄMÄ! Salainen elämäni on saannut uuden käänteen. Olen viime päivinä huomannut mietteissäni ajattelevani, vietänkö sittenkään niin salaista elämää, koska kuitenkin tapaan niin paljon erilaisia ihmisiä, jopa sellaisen unohdetunkin elämäni tiimoilta! Tässä muutama päivä sitten olin tulossa WSOY GYMISTÄ treeneistä ja ajatukseni viipyivät vielä WSOYN ihanissa boxingleideissä, näin iskujen salamoivan säkkeihin ja palloihin. Seison Kampin Terminaalin CAFE ROUGEN kassalla maksamassa kahviani, kun vieressä oleva "tyttönen" kysyy, "OLETKO HARRI? MINÄ OLEN MERJA, ASUTTIIN SAMASSA TALOSSA ABRAHAMINKADUN JA RUOHOLAHDENKADUN KULMATALOSSA". Merja, Walleniuksen Merja? Eihän siitä olekkaan pitkää aikaa - vain noin 45-50 vuotta! Tottakai muistan MERJAN. Pyydän häntä istumaan samaan pöytään, jotta voimme vaihtaa kuulumisia, tai ainakin jotain siitä, 50 vuotta on kuitenkin aika pitkä aika kertoilla ihan tosta vain. Mullahan on nää jutut täällä netissä viimeisiltä 35:stä vuodesta, mutta siitä aikaisemmasta, eipä paljon mitään. Joten nyt voin ainakin hieman korjata asiaa. Kuulin että MERJA on OPETUSMINISTERIÖSSÄ kulttuuripuolella töissä. Asuimme siis 1950-1960 lukujen loppu ja alkupuolella ABRAHAMINKATU 17 sijaitsevassa talossa. Pakko heti mainita, vaikka ei ihan ensimmäistä kertaa, että boxareista siinä talossa asui myös C-rapussa, KURRE MATTSSON. Minä asuin B-rapussa ja samassa kerroksessa asui HAAPASALMEN RIITTA, viereinen ovi meiltä ja silloin PIRKKO MANNOLA oli juuri tehnyt KUU-UKOSTA kertovan iskelmän, jota kuuntelimme lumoutuneena. AUVO MELING asui myös samasssa kerroksessa. PIMENOFFIT taisivat asua neljännessä. VERONICA (tunnettu kirjailija) oli MERJAN kertomana niitä PIMENOFFEJA. Kävin heillä usein kylässä, sillä VERONICALLA oli isoveli, joka oli mun kaveri, mutta en pysty muistamaan hänen etunimeään. A-rapussa asui ROMPPASEN PIRJO ja muistaakseni myös MERJA. En huomannut tarkistaa asiaa. C-rapussa missä KURREKIN asui, asuivat HÄMÄLÄISET veljekset REINO ja SEPPO, jotka olivat meitä muutaman vuoden vanhempia. KARI SILVAN, AITSU ja POPPA eli SEPPO PUOLLE ja takapihalla asuivat KARI KAURAMÄKI ja MIKKOLAN veljekset PERTTI ja MARKKU, joista KARIN ja MARKUN olenkin silloin tällöin STADISSA nähnyt jossakin vilaukselta. Joka tapauksessa meitä asui aika paljon lapsia tässä talossa ja oltiinkin kyllä aika touhukkaita ja aina jotain tekemässä. Olen varma, että joitakin kavereita olen tästä unohtanut, mutta olen myös varma, että me kaikki muistamme talomme talonmiehen HUGON, sellaisen vanhanajan kunnon talonmiehen, jonka karjahdukset saivat meidät häviämään pihalta alta aikayksikön ja ainakin kerran muistan HUGON hypänneen ikkunastakin ulos ajaakseen meidät pois pihalta metelöimästä. HUGO perheineen asui siinä C-rapussa ensimmäisessä kerroksessa, josta pystyikin meitä hyvin tarkkailemaan. Tosin meillä oli kyllä hyvät omat salapaikkamme kellarissa. Pari tyhjää koppia, jossa saatettiin istua useampikin tunti kynttilän valossa, muuten pimeässä kellarissa, kuulostellen kävijöiden kolinoita ja keskusteluja. Kopin ovessa oli monta hakasta siltä varalta, että olisimme paljastuneet. Pidimme myös päiväkirjaa salanimillä niinkuin SIXTUS, SAXTUS ja mitä lie. Ja ne päiväkirjat ilmeisesti sitten jäivät niihin koppeihin, kun kasvoimme tästä ajasta ulos. Siihen aikaan tuotiin "KOKSIKUORMA" (hiiliä) talon lämmitystä varten kuorma-autolla pihalle ja silloin me "kundit" lapioitiin ne luukusta hiilikellariin, jossa oli valtavat uunit talon lämmittämistä varten. Kiipeiltiin tikapuita pitkin talon katoille, kuljettiin kattoja pitkin naapuritalon katoille, löydettiin joku ullakkoluukku, josta päästiin taas jonkun talon ullakolle ja kun oltiin täysin luvattomasti liikkeellä se oli tietysti mieltä kiehtovaa. Yleisurheilimme paljon, lähes päivittäin. Kaverini olivat siinä lahjakkaita ja tiesivät kaikkien lajien maailmanennätykset ja niiden tekijät siihen aikaan. Ammuimme ritsoilla ja hernepyssyillä toisiamme sotaa leikkiessämme ja jäimme kuitenkin kaikki henkiin eikä kukaan menettänyt silmiänsä, vaikka lähellä piti tilanteita oli kyllä jatkuvasti. Toivottavasti nämä sen aikaiset kaverini tästä ABRAHAMINKATU 17 talosta ovat edelleen hengissä ja voivat hyvin ja elävät onnellista elämää! Yllättävä tapaaminen MERJAN kanssa toi vain jotakin näin mieleeni lapsuudestani, vaikka muuten olenkin pystynyt jo unohtamaan jo niin paljon, niinkuin jo nyt lupaukseni laihduttamisesta, elämästä ilman jäätelöä ja herkkuja. Unohtaminen on niin helppoa ja mä olen siinä kyllä yllättävän lahjakas ja jos unohdan enemmänkin, niin ette varmaan ihmettele, jos seuraavaa pakinaa ei ala näkymään....

21.02.06 10.40
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILLA/79 HIIHTOLOMALLA BOXINGIA!!! Toiset hiihtää ja luistelee, laskee lumilaudalla mäkeä, nauttii lumesta ja talvesta. Minä voin SALAISENA AGENTTINA 000 paljastaa salaisesti, etten ole mitenkään erikoisemmin TALVI-IHMINEN! Rakastan AURINKOA ilman LUNTA, siitähän näen aina jopa UNTA. Pidän LÄMMÖSTÄ enemmän kuin kylmästä lähes kaikessa, ihmissuhteissa, nyrkkeilyssäkin on vaikeaa kuvitella NYRKKEILYKEHÄÄ keskellä hankea ja siinä nyrkkeileviä paidattomia lyömässä lämpöä toisiinsa ja yleisöä istumassa jäisillä RINGSIDE paikoilla kannustamassa ottelijoita, vaikka olen kyllä nähnyt useinkin KAUNIITA NAISIA RINGSIDE PAIKOILLA MINKKITURKIT PÄÄLLÄNSÄ! Tämä lämmön ajatteleminen tuo mieleeni ystäväni KALEVI KEVÄTLEIVOSEN, jonka rantafilofian mukaan talvellakin pitäisi pystyä ajattelemaan AURINKOISESTI ja LÄMPIMÄSTI kanssaeläjistään, vaikka olisi sitten pilvistä ja kylmääkin, niin lämmin ajatus aina lämmittää kummasti mieltä! Tämä kaikki LÄMMÖSTÄ puhuminen tuo mieleeni ABBEY ROAD GROUPIN, intohimoisen ja kuuman NYRKKEILYINNOSTUNEIDEN ryhmän ja koska en HIIHDÄ kirjoitankin nyt tänne nettisivuilleni HARRIN VALMENNUSNURKKA kuukausikirjeeni, (on muuten salaista tietoa salaisesta elämästäni) ja esittelen hiukan KUNTONYRKKEILYSEURAN ABBEY ROADIN toimintaa, johon pääsette myös tutustumaan paremmin seuran omilla nettisivuilla www.roswellman.com/arg/ (muistanette että tämä on salaista tietoa, jota ei voi levittää eteenpäin)! Siis HIIHTOLOMALLA BOXINGIA! Onnittelen SINUA ja VALINTAASI KUNTONYRKKEILYN suhteen! Luin nimittäin juuri pari päivää sitten siitä toisesta iltapäivä lehdestämme, että kuntoilulajeistamme ovat nyt suosiossa eniten mm. AIKUISBALETTI, MELONTA, AVANTOUINTI, VESIJUMPPA, BAILATINO ja SALSA. On siis vain loistavaa ettei KUNTONYRKKEILY ole nyt IN, etkä harrasta sitä vain sen takia, vaan osoitat olevasi ORGINELLI, OMAN LAJISI VALITSEVA ja sen myötä osoitat myös haluavasi olla TAISTELIJA "THE FIGHTER"! Ja tämä henkihän vallitseekin ABBEY ROAD GROUPIN rock and rollia ja hikeä tihkuvissa harjoituksissa. On ollut mieluista todeta TONI "HIRMUINEN" HÄRKÖSEN paluu "KEHÄN KIRKKAIDEN LAMPPUJEN" loisteeseen ja sen ovatkin saanneet niissä viihtyvät SUPER GLADIAATTORIMME, JORE "THE POWER" HEIKKINEN, JUHA "MURSKAAJA" ROSVALL sekä IRON-IIRO KOIVIKKO tuntea! Myös KIRJAILIJA/MUSIIKKI MOGULI LAMPPU LAAMANEN on palannut "KEHIIN" ja aloittanut itsensä trimmaamisen ranta ja futiskuntoon kesäksi! ABBEY ROAD GROUPISSA alkaakin olemaan jo todellakin kohta maximimäärä treenaajia ja tavoitteenani on luoda jokaiselle haluamansa nyrkkeilyosaaminen ja kuntopohja, joka tulee tietysti, ja VAIN SÄÄNNÖLLISELLÄ TREENAAMISELLA! Nyt te, jotka ette ole vielä TÄNÄ NYRKKEILYVUONNA 2006, tulleet mukaan, ON NYT OIKEA HETKI, tehdä keväinen COME BACK salille. CLUBIMME täyttyy, PRESIDENTTIMME JARI PUHAKKA sekä TIEDOTUKSEMME SUURVISIIRI JUHA ROSVALL työskentelevät CLUBIN hyväksi ja tulossa on ABBEY ROAD GROUPIN nettisivuille, TAISTELIJA PROFIILI osastolle ARG:n jäsenistön esittely - HALUAT VARMASTIKIN ARG:n HALL OF FAMEEN ja saat myös jäsenenä oman numeroidun jäsenkorttisi - CLUBIIN JOHON EIVÄT MAHDU KAIKKI, sillä jäsenmäärä on rajoitettu, uusien jäsenpaikkojen avautuessa LUONNOLLISTEN POISTUMIEN myötä, esimerkiksi muutat toiseen maahan, puolisosi kieltää sinulta tämän kovan lajin harrastuksen ja haluaa sinun menevän aikuisbalettiin, sinulla on enemmän kuin viisi lasta ja ett ehdi vaipanvaihdoiltasi treenaamaan toistaiseksi, tai täytettyäsi jo tarpeeksi vuosia olet siirtynyt taivaallisiin kehiin harjoittelemaan, eli aina on jokin syy mukamas! ÄLÄ USKO NIIHIN - TEE SE NYT - COME BACK, ABBEY ROAD GOUPIN KEHÄÄN!!! Ja vielä, KESÄKSI ON TIEDOSSA ARG:in jäsenille todellinen SUPER KESÄLEIRI, josta ARG-posti tuo SINULLE tiedoituksen vielä tässä HIIH, ei kun HELMIKUUSSA, TIEDOTUKSEMME SUURVISIIRIN JUHA ROSVALLIN välityksellä! Lopuksi kysynkin teiltä; "MIKSI NYRKKEILIJÄT OVAT AAMUVIRKKUJA"? vastaus; "KOSKA HEIDÄN TÄYTYY NOUSTA KANVEESILTA ENNENKUIN KEHÄTUOMARI PÄÄSEE LUVUNLASKUSSA KAHDEKSAAN"!!! Salaisin terveisin AGENTTI 000 - LUPA OLLA (mies täysi nolla) Palaan taas ehkä jonakin päivänä.....

15.02.06 11.46
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/78 OLEN KYLLÄSTYNYT YKSINKERTAISEEN ELÄMÄÄN!!! Eilen tapasin TAXI-CALLEN Ison Omenan cafe Prezzossa ja TAXI-CALLE, joka on todella hauska kaveri ja maailmaa nähnyt monestakin kulmasta ja kohteesta kertoi tarinaa ja kertoi yhden minuunkin liittyvän. Hän oli ollut ajossa taxillaan ja oli "tolpalla" lukenut hänelle lahjoittamaani NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjaani, kun tuli kutsu ajoon. Hän laittoi kirjan takapenkilleen asiakkaiden noustua autoon ja ajon ajettuaan huomasi kirjan hävinneen sen tien. TAXI-CALLE kertoi mulle harjoituksissa, kuinka oli käynnyt ja lupasin hänelle uuden tilalle. Kaksi kuukautta tästä sai CALLE postista ruskean paksun kirjekuoren, joka sisälsi kirjani, mukana kortti, KIITOS LAINASTA, OLI HYVÄ KIRJA! Ilman allekirjoitusta. Eilen oli myös TELVIKSEN jakotilaisuus TV:ssä ja RUBEN STILLER oli kuin JAMES BOND smokissaan, upea "BONDTYTTÖ" ELLEN vierellään! Ehdin katsoa tätä GLAMOURIA ja SÄIHKETTÄ vähän aikaa, kunnes tuli mulle aika lähteä RUSKIKSELLE vetämään treenejä. Matkalla aloin ajattelemaan, (näin ex-nyrkkeilijälle harvinainen piirre), voi ei, tämä helmikuukin on selvästi poikimassa uuden epäonnistumisen tänä vuonna. Koettaessani valita YKSINKERTAISEN ELÄMÄN helmikuun teemaksi, olen jo nyt epäonnistunut siinä täysin. Vaikka itse olen yksinkertainen, niin se ei näköjään aivan suoraan takaa YKSINKERTAISTA ELÄMÄÄ, jos ympärillä olevat ihmiset ovat kovin MONITAHOISIA ja MONIPUOLEISIA, joiden elämässä on jatkuvaa SYKETTÄ ja GLAMOURIA, yritä nyt siinä sitten näiden ihmisten keskellä viettää YKSINKERTAISTA ELÄMÄÄ! Mutta ei hätää, olen kuin "LANNISTUMATON LUKE", keksin uuden teeman ja aloitan sen heti, SALAINEN ELÄMÄ ja senhän pitäisi onnistua multa nyt tosi helposti! RUBEN toi tosiaankin mieleeni JAMES BONDIN 007 (lupa tappaa) ja siitä innostuneena, oma koodinumeroni voisi olla 000 (lupa olla) ja lisäksi mun olisi kehiteltävä itselleni SALAINEN ELÄMÄ, josta kukaan ei tiedä mitään, vaikka eihän siitä nytkään tiedetä. Ensimmäiseksi mietin, kun mulla on kaksi kännykkäliittymää, toinen nimelläni, johon ei soita monikaan ja toinen SALAINEN, johon sitten soittaakin ja lähettää tekstareita monikin, niin avasin kolmannen, TOSI SALAISEN, jonka nimittäin tietää vain kyseisen liittymän operaattori ja minä. Ja minäkin olen taltioinnut sen numeron pakastelokeron viimeisen jätskipaketin kylkeen, jos satun sitä tarvitsemaan. Olemme tehneet operaattorin kanssa sopimuksen, ettei tätä numeroa anneta kenellekkään, vaikka mun näköinen kaveri tulisi sitä oikeilta näyttävillä papereilla kinuamaan, jos ei ole esittää sitä oikeata agettitunnusta xxx, näin olen varmistanut SALAISUUDEN säilymisen ja kun sitten itse näpyttelen PIN-koodin ja avaan sen liittymän, kuulen ensimmäiseksi TAPANI KANSAN SALAISUUDESSAIN kappaleen, joka yhdistyy näin myös soittoääneksi, jos joskus joku kuitenkin pystyy selvittämään numeroni. Joudun tietenkin etsimään myös uusia kahviloita, joiista mua ei pysty jäljittämään tai ainakin koodittamaan nykyiset, CJ (cafe Java), CC (cafe Caruselli), CU (cafe Ursula), CP (cafe Prezzo) ja CMN (cafe Merenneito) ja tietenkin on nyt jo syytä koodittaa MELSTENIN PARATIISIRANTA MPR kirjaimiin ja kun sitten sekoitan nämä kirjaimet vielä keskenään, on minua todella vaikea löytää! OLEN AGENTTI 000! Alatte jo pohtimaan, olenko HUKANNUT ELÄMÄN vai ONKO ELÄMÄ HUKANNUT MINUT? Loistava teema, jos tämä onnistuu, saattaa olla että häviän kokonaan ja joudutte seuraavaa juttua odottamaan.....odottamaan......AGENTTI 000-LUPA OLLA (mies täysi nolla).....

10.02.06 12.29
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/77 ROLLARIT JA ROVANIEMI JYRÄÄ!!! Istun perjantai aamupäivää ISOSSA OMENASSA, tietysti cafe PREZZOSSA. ROLLING STONES FLASHPOINT CD jyrää mukavasti korvissani, tuntuu kuin koko Iso Omena hytkyisi ja rytkyisi, niin että hyvä kun kahvikuppi pysyy edes pöydällä edessäni! Viikko on vierähtänyt taas kuin silmänräpäys, kuin vasensuora, nopeasti ja terävästi. Ihana viikko, jos en ota huomioon pakkasta ja siitä tuleekin mieleeni tietysti ROVANIEMI, (sehän on näin STADILAISELLE yhtä eksoottista kuin HAVAIJI) ja oikeastaan sehän oli mielessäni jo tällä viikolla, kun kerroin tapaamisestani JOUKO ALMIN kanssa. Mutta nyt sain sydäntäni ilahduttavan sähköpostin POHJOLAN ROCKYLTA, KIRJAILIJALTA, PEKKA JAATISELTA, hän on saannut seuraavan kahden vuoden kirjoittamiseen 2 vuotisen apurahan LAPIN TAIDETOIMIKUNNASTA, 2 vuotta totista kirjoittamista edessään, mutta historiallista kirjoitusta syntyy LAPIN SODAN eri vaiheista ja historiasta. HYVÄÄ HISTORIALLISTA AARTEISTOA! Ja ilokseni tuo Rovaniemeläinen on tulossa myös STADIIN ensi viikolla, jolloin myös tapaamme. Näin myös tuolta www.boxing.fi nettisivuilta, että myös Rovaniemeläinen JYRKI VIERELÄ olisi palaamassa kehään 11.3 ammattinyrkkeilyillassa Porvoossa. ROVANIEMI ja ROLLING STONES jyrää!!! ROLLARIT USA:ssa, viimeksi Amerikkalaisen jalkapallon loppuottelussa muutama päivä sitten. Uskomattomia ukkoja! Niinkuin ARJA SAIJONMAA, mikä kuuskymppinen, VAU! Futiksesta tulee tässä välissä mieleen, että tänään tulee AFRIKAN futiscupin loppuottelu, katsookohan ATIK matsia? Ja tämä tuli mieleen kun kävin eilen RUSKIKSELLA vetämässä ABBEY ROAD GROUPIN treenit ja LAMPPU LAAMANEN oli jälleen treenaamassa, olisiko raskaskeskisarja trimmatulle LAMPULLE sopiva? Tuosta AFRIKASTA tulee tietysti väistämättä mieleen kamelinratsastuksemme välimeren rantaa pitkin OSKU KANERVAN kanssa, terveisiä samalla tässä OSKULLEKIN! Olen muuten selvästi kulttuuri orientoitunut nyt tällä hetkellä. Lainasin kirjastosta EVITAN kirjan, lukeakseni tarkemmin EVA PERONIN elämän tarinan, Kaupunginteatterin ilta sytytti kiinnostukseni, varasin myös MADONNAN elokuvan kyseisestä musikaalista. Lainasin myös muutaman dvd:n RAY CHARLES ja CHUCK BERRY konserttitaltiointeja. Kuulin POPTORIN tekevän DANNYN DANNY-SHOW 40-vuotis juhlan kunniaksi CD - DVD - KIRJA todellisen SUPER PAKETIN, joka sisältäisi DANNYN kovimmat hitit, show taltiointeja sekä kirja kuvineen DANNY SHOW historiaa! Tällä luulisi olevan kiinnostusta, ONHAN DANNY YKSI SUOMALAISEN MUSIIKKIELÄMÄN SUURIA ja DANNY SHOW aikoinaan AINUTLAATUISTA SUOMESSA! Käytiin JERRIN kanssa katsomassa JOHNNY CASHIN I WALK THE LINE elokuva, JA SE OLI LOISTAVA! HUH, tuntuu vaan niin siltä, ettei tähän kaikkeen yksinkertaiseen elämääni meinaa millään ehtiä kunnolla paneutua, kun kevättäkin pitää odotella, AURINKOA, LÄMMINTÄ ja jotkut talvikisatkin tuossa TORINOSSA ovat alkamassa, täytyy kai niitäkin seurata, ei nyt kyllä aika alkaa loppumaan taas ihan kesken, on lähdettävä liikkeelle, YLIOPISTOLLA on tänään vedettävänä treenit ja täytyy vielä yrittää tehdä treffit, IHANAN ja SULOISEN MURUNI kanssa, jos mentäisiin vaikka syömään yhdessä duunin jälkeen. Palaan taas jonakin päivänä....

06.02.06 12.19
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/76 PAKKASTA JA ELÄMÄÄ ESPOOSSA!!! Tässä pakkasessa missä nyt taas pari päivää on oltu, oli tuo edellinen juttuni ehkä hiukan edellä aikaansa ja KALEVI KEVÄTLEIVOSEN on syytä vielä vetää turkkia päällensä ja karvahattua päähänsä sekä siirtää hiukan sitä kevään odotusta eteenpäin. Vaikka toisaalta se tulee nopeasti ja yksi sellainen keväänmerkki on tietysti, kun cafe MERENNEITO alkaa olla taas avoinna joka päivä, eikä se ole kaukana. Eilen käytiinkin MURUNI kanssa cafe MERENNEIDOSSA kahvilla ja croisantilla ja istuttiin katsellen lumoavaa näkymää, valkoisen lumen peittämää merenjäätä, kirkkaassa auringonpaisteessa. Kahvit juotuamme lähdimme kävelemään sitä pitkin kohti HAUKILAHTEA ja MELSTENIN rantaa! Patikoituamme tämän valkoisen ulapan ylitse ja saavuttaessamme näköyhteyden rantaviivaan, näemme siellä jo huiskuttamassa HAUKILAHTELAISEN KUULUISAN KIRJAILIJAN JYRKI "JYRÄYS" HÄMÄLÄISEN, joka oli tullut meitä vastaan rantakalliolle. Siirryimme sisätilohin cafe MELSTENIIN tarinoimaan hetkeksi. Ilman tätä huimaa pakkasta ystäväni KALEVI KEVÄTLEIVONEN olisikin ihan oikeassa tästä keväästä, tämä auringon kirkkaus, valkoisen lumen peittämä luonto on uskomattoman kaunis. Toisaalta tämä KALEVI KEVÄTLEIVONEN on hiukan omituinen tyyppi, sillä hän saattaa täysin pilvisenäkin päivänä väittää, ihana aurinkoinen päivä ja kertoa että hänen sydämessään paistaa aurinko ja asuu ilo sekä onnellisuus. Hmm, kadehdittava kaveri, vai mitä? No minä itse olen kuitenkin päässyt taas mukavasti kiinni tähän helmikuun yksinkertaisuuteen ja elämääni siinä. Treenit ja rauhallinen perhe-elämäni täyttävät päiväni pienillä asioilla ja jutuilla, eikä mun ole tarvinnut poistua bussistakaan kesken matkaani uudemman kerran, mutten ole saanut vieläkään selvitystä kortinlukijan tai bussinkuljettajan yksinkertaisuudesta. Pidän nyt kuitenkin varmuuden vuoksi mukanani kaksikin kuittia, jotka todistavat korttini voimassaolon, jos joutuisin uudelleen vastaavaan tilanteeseen, niin osaisin toimia paremmin. Tässä joitakin viikkoja sitten kohtasin ensi kerran ja huomioin miellyttävän oloisen herrasmiehen ISOSSA OMENASSA istuessani aamukahvilla taas kerran RUBENIN kanssa. Tämä herrasmies kohdallamme hymyillen toivotti meille hyvää huomenta, "HERRAT OVAT TAAS VAKIOPÖYDÄSSÄÄN". Sen jälkeen olemme muutaman kerran vaihtaneet tervehdyksiä sekä ajatuksia vaaleista ennen niitä ja sen jälkeen. Kunnes nyt viime lauantaina 4.2 aloimme juttelemaan enemmänkin ja kuulin että 1931 ROVANIEMELLÄ syntynyt entinen hiihtäjä ja liikunnan ansioristeillä palkittu JOUKO ALM oli muuttanut ESPOOSEEN ja ISON OMENAN senioritaloon neljä vuotta sitten vaimonsa kanssa ROVANIEMELTÄ! Kuulin että hän oli nuorena hiihtäjänä kolkutellut hiihtomaajoukkueen oviakin ja oli tietysti myös HIIHTOKUNINGAS EERO MÄNTYRANNAN ystävä ja hiihtokaveri. Kuulin muutamia aivan loistavia tarinoita, jotka liittyivät hänen elämäänsä ja työhönsä aikoinaan. Kerroin hänelle myös tavanneeni EERO MÄNTYRANNAN aikoinaan, kun hän kävi syömässä ruokapaikassani KALLIOSSA. Kuulen myös JOUKON harrastaneen jonkunverran nyrkkeilyä ja olleensa VIERUMÄEN URHEILUOPISTOLLA 1950 luvulla, niin siellä häntä opetti silloinen NYRKKEILYLIITON päävalmentaja JUKKA LAAKSONEN ja hän sai kokea otteluharjoituksiakin silloisten 1950 luvun KEHÄSANKAREIDEN kanssa. JOUKO kertoo olleensa jo 10 vuotta eläkkeellä. Voin vain ihailla hänen pirteyttään, hyväntuulisuuttaan ja ryhtiään. Kuulen myös, että näitä hulvattomia tarinoita, joista sain pieniä maistiaisia, on taltioitu ainakin 300 liuskan verran paperille ja hänet on kerran palkittukin 17.2.2005 SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN JUHLASALISSA, KOTINI-tarinastaan. Mukava kohtaaminen! ROVANIEMI näköjään tuottaa kirjallisesti lahjakkaita ja sympaattisia ihmisiä enemmänkin, tuli myös PEKKA JAATINEN taas mieleeni, (mutta en puhu pakkasesta mitään) ja nyt tämä HERRA JOUKO ALM rikastuttaa ajatuksillaan, kokemuksillaan sekä tarinoillaan ESPOOTA, ei huono juttu! Ulkona on muuten aivan ihana auringonpaiste, taidan lähteä kävelemään pienen kierroksen merenjäälle, olenhan ollut STADISSA jo aamulla KISAHALLISSA pitämässä treenejä, joten on ESPOON vuoro. Vieraskirjassani huomasin kahden STADILAISEN (entisen) käyneen jättämässä terveiset, KARI HOLMSTEN sarja 51 kiloa maaotteluedustaja nyrkkeilystä sekä TOINEN SUURI JALKAPALLOIDOLINI ATIK ISMAIL, maaleja, maaleja, maaleja, hienoa ATIK, odotan mielenkiinnolla kirjaasi ja koitan laittaa sen LAMPUN myös fyysiseen kuntoon, hänen henkinen kuntonsa onkin kyllä huippuluokkaa, joten nyt kun tässä lopettelen ja lähden hiukan dallamaan skönen jäälle, niin voikaan kundit hyvin, nähdään taas joku kerta! Tässä elämää ESPOOSTA, palaan taas jonakinpäivänä....

01.02.06 10.26
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/75 HELMIKUU JA KALEVI KEVÄTLEIVONEN!!! Hyvää helmikuuta ystävät. Kevät lähenee nyt päivä päivältä ja sen kehittymisen tarkkailu sopii nyt erinomaisesti tavoittelemaani yksinkertaiseen elämääni. Epäonnistuneen tammikuun lopetinkin eilen komeasti ollen HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERISSA A-LEHTIEN järjestämässä MEDIA-FINLAND tapahtumassa, jossa yrityksien parhaita mainoksia palkittiin. A-LEHTIEN uusi toimitusjohtaja OLLI-PEKKA LYYTIKÄINEN otti meidät vastaan ja sai ajatukseni vilahtamaan jo kesäänkin ja futikseen sekä HJK:hon. Voittajamainoskin tuolla tilaisuudessa liittyi muuten futikseen. KAITSU PAHLMAN ja ATIK ISMAIL vilahtivat myös ajatuksiini, toivottavasti kundit voivat hyvin. ATIKILLE KEHÄKUNINKAAT DVD olisi kova juttu! Olipa taas suuri määrä tuttuja ja ystäviä paikalla. RIKI SORSANKIN näin taas pitkästä aikaa ja hänen vaimonsa BARBARA palkittiinkin siellä useampaankin kertaa työstänsä! "PIETARIN KLAANI" oli lähes kokonaisuudessaan paikalla ja kaikki näyttivät olevan ennallaan ja täynnä elämää. MATTI OKSANEN, jonka putiikki SKANDAALI rohmusi enemmänkin tänä vuonna palkintoja. A-LEHDET tuntuu olevan ylivoimainen mestari kestityksessään. En puhu tarjoilusta enempää, koska nyt juuri alkaa laihdutuskuurini, jonka piti alkaa jo kuukausi sitten, joten sekin menee epäonnistuneen tammikuun piikkiin! Pääsimme katsomaan myös huippumusikaalin EVITA ja koin jälleen suuren teatterielämyksen, joka muistutti että pitäisi yrittää käydä enmmänkin teattereissa nauttimassa elämyksiä taiteen maailmasta. Tosin ainahan mä innostun aika herkästi kaikkeen SHOWBISNESTÄ tai TEATTERIMAAILMAA sivuavastakin. No niin, olin siis tässä kertomassa. että epäonnistuin tammikuun suhteen, kun mun piti elää TYLSÄÄ ELÄMÄÄ, ja omalla kohdallani itseasiassa onnistuinkin kohtuullisesti, mutta kun ympärilläni tapahtui niin paljon koko ajan, niin en löytänyt oikeastaan yhtään kokonaan tylsää päivää koko kuukauden aikana! Nyt koitankin, hiukan viisastuneena, ottaa helmikuuksi uuden teeman, YKSINKERTAISUUDEN ja YKSINKERTAISEN ELÄMÄN. Sitä on muiden vaikea estää, vaikka eläisivät minkälaisen GLAMOURIN ja SÄIHKEEN keskellä, vaikka kuinka MONIMUTKAISTA elämää! Ja olen siitä saamassa selvästi jo heti otetta, ainakin se alkoi lupaavasti, kun joitakin päiviä sitten sain sellaisen uuden pankkikortin, jolla voisin maksaa esimerkiksi OMENAPUUSSA Caputzinot ja Banana Splitit, mitkä olinkin tässä tarjoamassa MURULLE ja JERRILLE sekä JESSICALLE, uudella hienolla VISA ELECTRON pankkikortillani, niin maksaessani mulle ilmoitetaan, SE EI KÄY TÄÄLLÄ. Seuraavana aamuna, siis eilen, lähdin bussilla Stadiin pitämään aamutreenejäni, mikä ei ole mitään uutta, mutta siinä kaikessa rauhassa istuessani, korvanapit korvissani, kuuntelin kevätmusiikkia (LATINO), tulee joku äijä tönimään mua ja sanoo jotain. En kuullut heti koska musiikki soi senverran kovaa ja otin toisen korvanapin korvastani, kuulen sanan lippu, aha, lippujen tarkastaja ajattelin, ojennan lipun hänelle ja näen närkästyneen ilmeen ja hän ilmoittaa, "PYYDÄN TEITÄ HETI POISTUMAAN, TEILLÄ ON ESPOON SISÄINEN LIPPU", koitin sanoa ettei se pidä paikkaansa, mutta hän kuuntelematta vaati totisena poistumaan heti bussista, olin hämilläni ja tästä Etelä-Amerikkalaisesta maailmasta, huomaan seisovani Länsiväylän tuulisella bussipysäkillä ESPOON ja HELSINGIN rajalla ihmetellen, miten tässä nyt näin kävi? Mutta sitten huomaan ilokseni, mulla on hyvä alku tähän YKSINKERTAISEEN ELÄMÄÄN! Kotona kuitenkin päätin selvittää oliko BUSSIN KORTINLUKULAITE vai KULJETTAJA YKSINKERTAINEN, sillä lippuni oli kyllä SEUTU ja VOIMASSA. Lähetin raportin HARD FACE ryhmälleni ja pahoittelut, etten tällä kerralla päässyt KISAHALLIIN asti pitämään treenejä, kertoen esteeni ylittää ESPOON RAJA ja sanoin myös uskovani, ettei tällä ole mitään tekemistä TARJA HALOSEN valinnaksi uudelleen presidentiksi, vaikka kuuluinkin NIINISTÖN TUKIJOUKKOIHIN ja ESPOO oli selvästi NIINISTÖN aluetta, en usko että tällä yritetään estää tuloani ESPOOLAISENA HELSINKIIN. Lupasin joka tapauksessa korvata tunnin myöhemmin uudella. Olipa hieno alku YKSINKERTAISEEN ELÄMÄÄN! Tähän sopiikin näin kevään odotukseen ja sen alkamiseksi YKSINKERTAISEN YSTÄVÄNI KALEVI KEVÄTLEIVOSEN HELMIKUUN RUNO, jota lukiessa voimme kaikki siirtyä kevään odotukseen;"ELÄMÄ ON KUIN HELMINAUHAA, JA KIETOUTUNUT ON SE MONEEN KAULAAN, JA VAIKKA HANSKAT RIPUSTANUT OON NAULAAN, ON ELÄMÄ KIETONUT MUT RAKKAUDEN PAULAAN, AURINKOKIN JO KEVÄÄSTÄ LAULAA, TERVETULOA HELMIKUU JA NAURAVA SUU, SÄDEHTIVÄT SILMÄT, SYDÄMEN SILLAT, JONKA YLITTÄÄ SILLOIN VOI, KUN KEVÄÄN LUOJA TAAS SOI".....Palaan taas jonakin päivänä...ehkä vielä helmikuussakin.....

30.01.06 11.24
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/74 SAULI NIINISTÖ LOISTAVA JA TYYLIKÄS HAASTAJA!!! Mikä matsi ja minun kun piti viettää tylsää elämää. Täytyy sanoa, että tämä PRESINDENTIN VAALI tempaisi kyllä kaikkinensa mukaansa. Haastajan tyylikkyys ja loistava nousu "KEHÄÄN" titteliotteluun voittamattomana pidettyä MESTARIA vastaan sai kaikki jännittämään ottelun lopputulosta viimeiseen erään saakka! Kun ottelu lopulta ratkesi ja MESTARI säilytti TITTELINSÄ ja KRUUNUNSA, tullen hallitsemaan tätä "KEHÄÄ" nyt seuraavat 6 vuotta, saattoi kyllä helpotuksen nähdä niin HÄNEN kuin hänen KANNATTAJIENKIN kasvoilta. Kuitenkin HAASTAJAN hieno otteleminen näinkin tasaisesti sai monen sydämen sykkimään ja tuntemaan ehkä hiukan haikeutta ottelun lopullisesti ratkettua. Mutta ottelu oli todella HIENO, LOISTAVA ja LAADUKAS! MESTARI ANSAITSEE ONNITTELUT SEKÄ HALAUKSET! Viime lauantai tulee jäämään varmaan sieluni muistikirjaan taltioituna, viimeisenä päivänä ennen äänestystä. Olin mukana ISON OMENAN vaalihumussa koko päivän. Tapasin paljon ystäviä ja tuttuja, olin jopa itsekin haastateltavana tuntia ennen SAULI NIINISTÖN tuloa Isoon Omenaan. Lavalla haastattelijana oli KAUNIS ja VIEHÄTTÄVÄ IRA HAMMERMAN, joka jo päivän aikana oli haastatellut paljon fiksuja ja älykkäitä ihmisiä, joilla oli paljon asiaa ja sanottavaa. Siinä mielessä mun esiintyminen siellä oli hiukan turhaa, varsinkin kun aiheena oli yrittäjyys ja vaikka olen ollut yrittäjänä jo 40 vuotta, niin ei mulla ole siitä paljon ohjeita muille antamaan, on senverran itselläni ollut siinä tekemistä, että yleensä on voinut edes olla yrittäjä. Mutta mukana kuitenkin olin, niinkuin siihen pystyin. Eikä siitä kannata enempää puhuakkaan, kunhan nyt mainitsin. Mutta sitten , kun tunnin päästä tästä, SAULI NIINISTÖ tuli Isoon Omenaan, oli jokainen paikka täyteen buukattu, vastaanotto oli HUIKEA, SAULI, SAULI, huudoin hänen astellessa lavalle lentosuukkoja lähetellen, saaden varmaan naispuoleisten äänestäjien sydämet lyömään tavallista tiheämmin! Suurella ilolla , lämmöllä ja huumorintajulla hän vastaili JUKKA LAAKSOSEN esittämiin kysymyksiin ja varmasti vakuutti sadat paikalla olleet vastauksillaan. LOISTAVA ja TYYLIKÄS sekä ÄLYKÄS haastaja oli "KEHÄSSÄ"! Haastattelun jälkeen ainakin tunnin hän jakoi nimikirjoituksia, satojen ihmisten puristuksessa. Saatoin vain sieltä parvelta seurata ihaillen ja mielihyvää tuntien tätä esiintymistä, CHARMIA ja TYYLIKKYYTTÄ.....Jos voisin, niin lähettäisin tänään molemmille "OTTELIJOILLE" DEAN MARTININ kappaleen THAT`s AMORE, joka letkeydellään ja äänensä lämmöllä halaa koko maailmaa ja viestikin on siitä tärkeimmästä päästä, RAKKAUDESTA - sitä kaikille, palaan taas jonakin päivänä omassa yksinkertaisuudessani......

24.01.06 12.32
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/73 YKSINKERTAINEN ELÄMÄ!!! OHO, tänä aamuna kun olin aamutreenieni jälkeen palautunut Stadista Espooseen, kantakahvilaani Isossa Omenassa, cafe PREZZOON, oli sinne ilmestynyt SAULI NIINISTÖN julisteita, pahvikuvia, vaalimateriaalia kahvilan muutamalle pöydälle, tämäpä osui hyvin, kuin oikea suora vastustajan nenään! Tammikuu on kääntynyt loppusuoralle, niinkuin PRESIDENTIN valitsemis vaalikampanjatkin ja hurjat huhut kertovat SAULIN siirtyneen selvään johtoon kilpailussa. No, muutama päivä ja pelin lopputulos selviää. Ilmassa on selvästi kunnon ottelun jännitettä. Tänään on taas pakkanenkin pudonnut nollaan ja se tuntuu helpotukselta. Mitenköhän siellä Rovaniemellä? Täällä ulkona tarkenee taas kävelläkin. EKI PUUMALAINEN tuo POPTORIN mainio, iloinen toimitusjohtaja, joka on nyt siellä CANNESISSA jossakin suuressa musiikkialan ihmisten juhlissa, GLAMOURIN ja SÄIHKEEN keskellä, lähetti minulle KEHÄKUNINKAAT, ALI-FOREMAN ottelusta kertovan DVD paketin, täytyypä nautiskella siitä. KIITOS EKI! MEDIARITARIT ISTO LYSMÄ ja JYRKI HÄMÄLÄINEN ovat edelleen vauhdissa ja näin heidät Kampin Terminaalissa eilen, heidän ollessa matkalla DON CORLEONEEN syömään spagettia. Hieno homma, äijillä on vauhtia ja sykettä sekä elämän nautinto läsnä! Mullakin on ollut taas ihan liikaa kaikki nautinto maistuvassa muodossa ja laihdutuskuurini on kokenut "mahalaskun" tai pitäisikö sanoa "mahatäytteen", minkä aina tarkkahavantoinen MEDIARITARI ISTO LYSMÄ huomasi ja siitä minua huomauttikin ja vietin lähes unettoman yön, mutta juuri kun nukahdin soi päässäni laulu, "onhan päivä vielä huomennakin"...kiva laulu ja kivat sanat! Olen nyt lisäksi täysin epäonnistunut tylsän elämän tavoitteeni kanssa, joten muutankin sitä helmikuuksi. Nyt tavoittelen YKSINKERTAISUUTTA, siihenhän mulla onkin selvästi luonollisemmat mahdollisuudet jo itseni kautta, sitten koitan vain YKSINKERTAISESTI nauttia päivistä, hyvästä ruoasta, pitää hauskaa, harrastaa YKSINKERTAISTA liikuntaa, niinkuin kävely ja nyrkkeily, en tee mitään mikä ei ole YKSINKERTAISTA, en tapaa ketään joka ei olisi YKSINKERTAINEN, voi olla että joudun olemaan yksin koko helmikuun, mutta eihän sen tarvitse välttämättä tarkoittaa, että vaikka olisi YKSINKERTAINEN, etteikö olisi myös YKSINKERTAISEN älykäs, sympaattinen, hauska ja filmaattinen, joka omaisi lisäksi kyvyn tehdä YKSINKERTAISESTA elämästä hauskan ja elämisen arvoisen? Ymmärrän tietysti. ettei monikaan halua olla tekemisissä kanssani ainakaan helmikuussa! Itseasiassa, eiköhän tämä elämäkin ole vain YKSINKERTAINEN, aikajakso siinä on vain vaihteleva. Taitaa muuten mun olla parempi alkaa lopettelemaan tätä, alan muuten vaikuttaa todellakin YKSINKERTAISELTA, palaan taas jonakin päivänä, vähän monimutkaisempana....

20.01.06 16.00
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/72 PAKKANEN, SIITÄ SUOMALAISET TYKKÄÄ!!! Mikä loistava fiilis, voisiko enään olla parempaa päivää viettää tylsää elämää? Ulkona on 20 astetta pakkasta ja lunta! Eihän silloin kukaan voi pakottaa lähtemään ulos ovesta, uhmaamaan arktisia oloja. Tosin olen nähnyt uutisista, että tuolla itänaapurissa on vieläkin kylmempää, huh, huh! PEKKA JAATINEN varmaan tuolla ROVANIEMELLÄ vähän hymyilee itsekseen ja naureskelee, että nyt tuo aurinkoisilla terasseilla viihtyvä STADILAINEN saa tuntea vähän POHJOISEN voimaa. No, POHJOLAN ROCKY, kyllä mä muistan ne AHON veljekset PEKAN ja PAAVON, pitävät sen POHJOISEN voiman kyllä mielessä, terveisiä vain! No, tälläisena päivänähän voi laittaa vaikka matseja videolla pyörimään, vähän ALIA, vähän SUGAR RAY ROBINSONIA, vähän INGOAja FLOYDIA, MARVIN HAGLERIA, SUGAR RAY LEONARDIA, lukea kirjaa, JIM MORRISONIN tarina on muutamaa sivua vaille loppua ja sen jälkeen aloitankin RAIMO SUMMASEN jääkiekosta ja valmennuksesta kertovan kirjan, jonka RUBEN "HURRICANE" STILLER on mulle antanut ja sitten tuon POHJOLAN ROCKYN, PEKKA JAATISEN kirja UHRIVALKEAT jo odottaa vuoroaan ja melkein jo huutaa yöpöydälläni, LUE JO MINUT. No, ihan kohta, olen vähän hidas lukemaan, kun tuntuu tämän elämän kanssa olevan niin paljon kuitenkin touhua ja kiirettä. Perhe, nyrkkeily, nää nettisivut, loistavat ystävät, menemiset ja tulemiset sieltä sun täältä ja niinkuin olen jo vähän koittanut sanoakin, vaikka minä olen tylsä, niin elämä on värikäs ja tunnen siinä mielessä koko ajan hiukan epäonnistuvani tavoitteessani yllätyksettömästä elämästä! Elämästä missä ei tapahdu mitään, tai eihän mulle oikeasti tapahdukkaan mitään, vaan kavereille ympärilläni. Ai, ai, kyllä siinä PRESIDENTIN vaalitilanteessakin on kutkuttavan jännä tilanne. SAULI NIINISTÖ ja hänen KATSONTA KANTANSA TULEVAISUUDEN SUOMESTA, kansainvälisyydestä ja hänen tietonsa ja taitonsa ovat saamassa taaksensa koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä, JOITA KIINNOSTAA RAKENTAA VIELÄ PAREMPI SUOMI! Aion nyt kuitenkin uskaltautua ulos ja kävellä ISOON OMENAAN kahville, jonne myös toinen kaveri jolle ei tapahdu mitään, on tulossa sinne. Luin nimittäin RUBENIN sanonneen, "OLEN NIIN KESKILUOKKAINEN ETTEI MINULLE TAPAHDU MITÄÄN"! No eipä tämän keskiluokan alapuolellakaan, jossa minä vaikutan, tapahdu myöskään mitään, paitsi tää pakkanen, se tuntuu kylmältä!!! Lämpimin terveisin, palaan taas jonakin päivänä....

18.01.06 14.46
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/71 ON KERHOJA JA KERHOJA!!! Oltiin poikani JERRIN kanssa yhdessä katsomassa tuossa maanantaina ammattinyrkkeilyä Kisahallissa, entinen B-messuhalli, joka olikin ilokseni täyttynyt innokkaista nyrkkeilyn ystävistä. Mullekin oli jätetty kirjekuori, jossa oli pari tikettiä illan otteluihin. Oli vain tapahtunut pieni sekaannus niiden kanssa ja ne olivatkin ihan muualle, mihin niiden oli mulle kerrottu olevan ja siinä etsiskellessäni näitä paikkoja, näin MÄEN PEKAN, jolle voidaan antaa paljon kiitosta nyrkkeilyn puolesta siitä, että nyrkkeily oli taas päivän puheenaihe, ainakin jossakin määrässä. Joka tapauksessa, lippu ja paikka sekaannus selvisi sillä, että PEKKA istutti meidät lehdistökatsomoon, josta olikin kyllä ihan hyvät näköalat kehään ja kehän äärellä istuviin kuuluisuuksiin, joita ihaillen sieltä katselimme ja vieläpä joitakin tapasimme VIP huoneessa vierailessamme. Mutta parasta tässä kaikessa oli kun vieressäni istui 6.10.1947 syntynyt kaveri, siis minua huomattavasti nuorempi. Suomessa on kaikenlaisia VIP klubeja ja kerhoja, yhdistyksiä mihin pääsee ilmoittautumalla, olemalla rikas tai kuuluisa, omaamalla hyvät suhteet valtaa pitäviin jne., mutta nyt tutustuin kaveriin, joka kuuluu KERHOON johon on SUOMESSA päässyt vain 18 jäsentä, joista kaksi on jo poistunut "taivaallisten kerhojen" puolelle, eli 16 on edelleen KERHOSSA. Sinne KERHOON pääsemiseksi ei auta paksu lompakko, hyvät suhteet, kuuluisuus tai kielitaito! Vau, olipa ihana kuulla tälläisesta - kovien miesten kerhosta. Tämä KERHO on ainutlaatuinen ja tämä kaveri jonka vieressä istuin, oli Porvoon maalaiskunnassa syntynyt BOSSE GRAHN, entinen kuulantyöntäjä huippumme, joka työnsi vuonna 1972, tätä rautamörskälettä, (jonka meikäläinen jaksaa juuri ja juuri nostaa ilmaan) 20,09 metriä!!! Ja tämä KERHO on 20 METRIN KERHO ja sinne ovat tietysti tervetulleita kaikki, pääsyvaatimus on vain melkoisen kova, 20 METRIN TYÖNTÖ KUULAA KILPAILUISSA, ei taida olla KERHOON tungosta! Voit tutustua KERHOON muuten nettiosoitteessa www.20m-kerho.com siellä on kovia ja komeita kundeja 18 kappaletta. Huomenna me tavataan BOSSEN kanssa kahvin ja croisantin kera, ja se on KUNNIA mulle. Palaan taas jonakin päivänä....

16.01.06 13.29
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/70 SAULI NIINISTÖN VASENSUORA PUHUI!!! Huh, mikä viikonloppu! En voi olla reakoimatta siihen. Lauantaina seurasin vaalihumua ISOSSA OMENASSA suurella mielenkiinnolla ja tunsin koko ajan voimakkaasti SAULI NIINISTÖN hengen nousun, ihmisten käydessä moikkaamassa ja kertovansa äänestävänsä SAULIA. Lauantai iltana vietimme hienon illan nimikkeellä "vanha jengi koossa taas", yhdessä viehättävässä ja kauniissa huoneistossa LAUTTASAARESSA, jossa laihdutuskuurini koki täydellisen romahduksen illan SUPERTARJOILUN vuoksi! Aika kulkee, elämä järjestää yllätyksiä, muuttaa suuntaa, mutta jättää onneksi jäljelle muistot ja koetut hetket pitemmältäkin aikajaksolta. Ja se oli taas kerran lauantai illan vietossa läsnä ja havaittavissa. Aamulla MURUN kanssa syötiin rauhassa aamuateria ja katseltiin elokuva videolta, kunnes kysyin, EIKÖHÄN OLISI AIKA LÄHTEÄ ÄÄNESTÄMÄÄN! Illalla mulla oli treenit RUSKIKSELLA ja ehdin kotiin kun 78%:tia äänistä oli laskettu ja tilanne selvä ja SAULI NIINISTÖ oli menossa FINAALIIN ja kohtaa siellä TARJA HALOSEN! Ja tässä tullaankin nyt siihen, että kaikki on mahdollista. On edessä melkoinen kaksiviikkoinen, niinkuin oli eilen ilta NIINISTÖN VAALIJUHLISSAKIN, minne en valitettavasti päässyt, mutta sen "HYPEN" näki jokainen TV:stä, sen tunnelman, ilon, SAULI NIINISTÖN rehellisen tyytyväisyyden, eikä vain itsensä puolesta, vaan myös kaikkien puolesta jotka olivat häneen uskoneet, tämän näki jokainen, joka katsoi sitä TV:stä tai puhumattakaan oli paikanpäällä! Ja jos seuraavan kahdenviikon aikana oivallus, SAULI NIINISTÖ ON PARAS TAE TULEVAISUUDELLE SUOMESSA, tavoittaa äänestäjät, niin SAULI NIINISTÖSTÄ tulee kahdenviikon päästä PRESIDENTTI! Sain muuten vaalijuhlista tekstiviestin RUBEN "HURRICANE" STILLERILTÄ (joka ei ollut treeneissä, vaan siellä vaalijuhlissa), "OIKEA TULOS, SAULIN VASENSUORA PUHUI"!!! Ja tästä tuleekin mieleeni että tänään alkaa myös uusi jakso AMMATTINYRKKEILYSSÄMME, joka voi vaikuttaa koko nyrkkeilymme uuteen tulemiseen, tänään nuoret NYRKKEILYPRINSSIMME AMIN ASIKAINEN ja JUHO TOLPPOLA aloittavat AMMATTINYRKKEILYN EUROOPANMESTARUUDEN METSÄSTYKSEN! Huh, onpa sykettä ja säpinää, minä olen tylsä, mutta elämä on värikäs, niin näyttää olevan....Palaan taas jonakin päivänä....

13.01.06 12.48
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/69 PERJANTAI FIILIKSIÄ! Ah, jälleen hieno tylsä päivä! Istun Ison Omenan cafe Prezzossa ja katselen harmaata taivasta sen lasikaton lävitse. Odottelen paria kaveria, jotka eivät ainakaan ole tylsiä, JUHA "MURSKAAJA" ROSVALL (webbiguruni) ja RUBEN "HURRICANE" STILLER, joka on muuten jo pari kertaa kehässä koittanut kolhia JORE "THE POWER" HEIKKISTÄ, kuin pyörremyrsky Matinkylästä. Sen lisäksi että nämä kundit ovat seurallisia ja älykkäitä, ovat he mahdottoman nyrkkeilyinnostuneita ja koitin lähettää tekstiviestin myös Haukilahtelaiselle nyrkkeilyinnostuneelle JYRKI "JYRÄYS" HÄMÄLÄISELLE, jotta liittyisi seuraamme, tosin JYPE saattaa vielä nukkua sillä poikamiehenä on saattanut valvoa pitempääkin eilisillalla. AMMATTINYRKKEILY on ollut hienosti esillä uuden taustajoukkojen antaessa tuulta P3 TALLILLE ja maanantaiselle tulevalle ammattilaisillalle, jolloin alkaa uusi aika AMMATTINYRKKEILYLLÄ ja toinen kierros PRESIDENTINVAALEISSA! Ja eihän tässä suinkaan ole kaikki, vaan nyt yhdestä entisestä mäkihyppääjästä tehty elokuva saapuu elokuvateattereihin ja uskonpa sen olevan suuri menestys, KAIKKIEN AIKOJEN PARHAASTA MÄKIHYPPÄÄJÄSTÄMME! Ilta-Sanomat kertoo tänään kannessa, että RIITTA VÄISÄSEN ja DANNYN olevan tyylittömämmät pukeutujat, mutta onneksi eivät kuitenkaan ole ihmisinä tyylittömimmät vaan VALLOITTAVIA, ILOISIA, HUUMORINTAJUISIA sekä HUOMAAVAISIA ja nämä vaatteethan ovat meille jokaiselle makuasia ja onneksi voimme kuitenkin yksilöllisesti valita tyylimme ja halutessamme pysyä vaikka tyylillemme uskollisina, ei tää ihmisikä niin hirveän pitkä ole, etteikö se kestäisi sen. Tää oli jotenkin hauska aihe mullekin, kun lehdessä väitettiin DANNYN jämähtäneen 70 luvulle, kun itsekin tuossa aikaisemmin totesin toimistossa istuessani jämähtäneeni 60 luvulle, mutta sehän on vain rikkautta, jos olet voinnut nauttia -60 -70, -80, -90 ja nyt 2000 luvusta ja pysyt yhä kyydissä ja mukana, HYVÄ DANNY, tehkää vaan perässä! RUBENILTA kuulin JOONAS HYTÖSELLÄ olevan tänään syntymäpäivät, joten onnea JOONAS, olet vielä nuori mies ja nämä monet vuosikymmenet edessä, tsemiä ja hyvää ja iloista elämää! Ja sitä teille kaikille, kävin tässä moikkaamassa, ettei olisi niin tylsää, vaikka minä olen TYLSÄ niin elämä on VÄRIKÄS, muutenkin kuin asusteissa ja käykää äänestämässä, RUBEN ja minä äänestetään SAULI NIINISTÖÄ! Palaan taas jonakin päivänä....

09.01.06 12.20
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/68 HYVÄÄ HUOMENTA FLORIDA!!! Ensimmäinen viikko takanani tätä uutta vuotta ja alku on ollut ainakin lupaava, huolimatta siitä, että olen päättänyt viettää mahdollisimman yllätyksetöntä elämää, askeettista ja yksinkertaista, niin vuoden alku on jäännyt toistaiseksi oman yksinkertaisuuteni varaan. Sillä muuten on ollut yllättävän paljon säpinää, tapahtumia ja tapaamisia ja olen kuitenkin käynnyt muuallakin kuin Ison Omenan cafe Prezzossa, jossa kuitenkin juuri nyt tätä kirjoittelen. Mutta tosin nytkin olen tullut KISAHALLISTA pitämästä aamutreenejä JORE "THE POWER" HEIKKISELLE, joka tuntuu olevan melkoisen tosissaan tämän treenaamisen suhteen. Eilen oli muuten ihana nähdä taas auringonpaisteinen päivä, käydä kävelemässä MURUNI kanssa MATINKYLÄN ja MELSTENIN rantoja, kokkailla kotona ruokaa ja syödä koko perhe yhdessä. Kun eilen olin illalla lähdössä RUSKIKSELLE pitämään treenejä, sain puhelun FLORIDASTA OSKU KANERVALTA joka soitteli kuulumisia, muistelimme hiukan muutamia seikkailujamme AFRIKASSA, matseja, leirejä, elämää! Se on vain niin, kun ollaan kerran yhdessä koettu tuo KIRISTETTYJEN KÖYSIEN MAAILMA kaikessa jännittäväisyydessään, nuoruuden seikkailijan mielen tutkimusmatkat ja kun kumpikin tuntee edelleenkin niistä hersyävän hyvää mieltä, yhdistää se meidät vieläkin vankasti mielissämme toisiimme, vaikka ero siihen, että OSKU juo siellä tänään aamukahvinsa auringonpaisteessa ja lämmössä, kun minä katselen tässä ISON OMENAN lasikaton lävitse nyt harmaata taivasta ja yritän mielikuvina harhauttaa itseäni hauskasta päivästä ja kun lisäksi olen edelleenkin MAKEAN LAKOSSA...OSKUN muuten näette nyt filmitähteä muistuttavassa kuvassa aurinkolasit silmillään menemällä nettiosoitteeseen www.usasuomeksi.com niin sieltä löytyy myös OSKUN jokaviikkoiset radiolähetykset sieltä FLORIDASTA klikkaamalla siellä olevaa linkkiä, käykääpä katsomassa ja kuuntelemassa OSKUA! ABBEY ROAD GROUPIN treeneissä saimme myös yllätysvieraan, joka nyrkkeili niinkuin OSKUKIN, väärä kylki edellä, VASENKÄTINEN NYRKKEILYMESTARI JONI NYMAN tuli vierailulle RUSKIKSELLE poikansa JOELIN kanssa, BOMBOM salille, niinkuin JOEL 3v. ilmoitti. On aina hienoa tavata meidän maamme ainutlaatuisia NYRKKEILY GLADIAATTOREITA ja niin OSKU kuin JONIKIN tuovat mieleen tietenkin myös sen, että NYRKKEILYVUOSI alkaa ensi maanantaina 16.1 KISAHALLISSA P3 TALLIN ja WELDONEN ja HJALLIS HARKIMON avustuksella, projektinsa VAIN MESTARUUS KELPAA ja nuoret tyylikkäät ja pidetyt NYRKKEILYPRINSSIT JUHO TOLPPOLA ja AMIN ASIKAINEN ovat haasteen edessä, luvassa on harvinaisen täyteläinen ja laadukas AMMATTINYRKKEILY ilta 6:den ottelun myötä. Nyt kannattaa tulla katsomaan AMMATTINYRKKEILYÄ! Sitten tuossa vieraskirjassani on ollut hienoa huomata yllätysterveisiä ja nehän poistavat aina kaiken tylsyyden johon olen vaipumassa, tuovat auringon, ystävyyden lämmön ja muistot kaikenlaisine tapahtumineen mieleeni, joten tunnen hiukan epäonnistuneeni tämän ekan viikon kanssa, eihän se ollut lainkaan niin tylsä ja yllätyksetön, kuin ajattelin, mutta niinkuin sanoin, vaikka minä olen tylsä, niin elämä on värikäs! Mutta jatketaan yritystä kuitenkin vielä, voikaa te ystävät hyvin ja nauttikaa värikkäästä elämästänne, minä palaan taas jonakin päivänä....

04.01.06 14.05
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/67 OLE NYT SITTEN TÄSSÄ TYLSÄ! Istun GOLDEN GLOVES toimistossani, kuppi kahvia edessäni ja nautin hiljaisesta yksinäisyydestä, miettien olenko pystynyt aloittamaan vuoteni tavoitteeni mukaisesti ja olemaan TYLSÄ ja PAIKALLEEN JÄMÄHTÄNYT? Ainakin jos katselen tässä toimistossani ympärilleni, niin en voisi olla enempää jämähtänyt, seinät ovat täynnä värikkäitä postikortteja ystäviltäni ympäri maailmaa, nyrkkeilykuvia, sanomalehti leikkeleitä, mainoksia menneisyydestä, tosin joitakin kuvia nykyisyydestäkin, mutta miljöönä tämä on ihanne paikka jämähtyneisyydelle. Vieressäni on jopa URHEILU-KUVASTO lehti No1 vuodelta 1945, jossa isäni on kannessa ja minkälainen kuva, sain muuten tämän lehden REIJO VAHTOKARILTA, Suomen Kuvalehden vasenkätiseltä toimittajalta, josta en olekkaan kuullut mitään pariin vuoteen. Toivottavasti REPA voi hyvin. Terveiset! Edessäni on myös taulu kummisedästäni STEN SUVIOSTA, jonka olen saannut AIRA SAMULINILTA, FLOYD ja INGO, BOSSE HÖGBERG, ynnä muuta, oikeastaan en ole vielä ehtinyt laittamaan kaikkia seinille, olen käymässä läpi näitä laatikoita mitä tässä on vuosien aikana kasaantunut, niinkuin myös valokuvia viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Mutta eihän tässä ole mitään kiirettä, kiirehän rikkoo tylsyyden! Täytyy olla varovainen. Treenit ovat kuitenkin alkaneet niin RUSKIKSELLA kuin KISAHALLISSAKIN,kun ABBEY ROAD GROUPIN ja HARD FACE ryhmien kuntonyrkkeilijät ovat palanneet kehään ja säkkien äärelle. Kevät on ainakin täynnä BOXINGIA, mikä tuntuu hyvälle, vaikka ei olekkaan tylsää, mutta onhan se pakko jossakin joustaa! JYPE, JYRKI HÄMÄLÄINEN on tullut TENERIFFELTÄ ja naputtelee uutta, uskaltaisin jo veikata, MENESTYSKIRJAA, kovalla vauhdilla ja ihan mielenkiintoisesta ihmisestä, joka ei ainakaan ole tylsä, ei todellakaan! Tänään sain POPTORIN valloittavalta toimitusjohtajalta EKI PUUMALAISELTA sähköpostia hänen markkinoidessaan mielihyvä musiikkiaan vai oliko se musiikkia mielihyvään, no oli miten oli, EKI tsempaa aina yhtä pirteänä ja energisenä, eikä ainakaan vietä tylsää elämää ja sitten vielä ilmoitti, että hänellä olisi mulle DVD paketti ALIN KEHÄKUNINKAAT dogumentti, vau, onpa tylsää, heh, heh! Tuossa vieressähän näette kuvassa, kun kättelen SONNY LISTONIN kanssa, jolta ALI, silloin tietysti CASSIUS CLAY voitti raskaansarjan maailmanmestaruus tittelin, onpa vaikea aina välttyä tältä jämähtyneisyydeltä, kun kaveritkin pitävät siitä huolta, no pakko joustaa tässäkin asiassa. Koitin kuitenkin vuodenvaihteessa vielä lisätä tylsyyttä elämääni, tosin ensin loistavalla illalla, kun käytiin MURUNI kanssa syömässä ITALIALAISITTAIN PASTAA STADISSA ja mentiin jäkiruoalle OMENAPUUHUN juomaan caputzinot sekä syömään BANANA SPLITIT, ostettiin iso pussi namia ja mentiin leffaan katsomaan PERHEEN JALOKIVI niminen elokuva ja kun tultiin kotiin niin syötiin nakkeja perunasalaatin kera, uudenvuoden perinteen mukaisesti ja vielä puoli tuntia ennen vuoden vaihdetta söin suklaata niin paljon kuin ehdin, ennenkuin vuoden vaihtuessa aloitin MAKEISLAKON joka päättyy 1.9, joten varmistin näin todella TYLSÄN KEVÄÄN ja KESÄN; askeettisuutta, kurinalaisuutta, yksinkertaisuutta, vain RAKKAUTTA, vain YSTÄVYYTTÄ, vain NYRKKEILYÄ ja ROCK AND ROLLIA!!! Palaan taas jonakin tylsänä päivänä....

31.12.05 12.37
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/66 TAVOITTEENA YLLÄTYKSETTÖMYYS! Aivan ihanaa, on vuoden viimeinen päivä ja heti herätessäni tunnen helpotusta, olen selvinnyt taas vuodesta ja ilman suurempia yllätyksiä! Laittelin aamuaterian valmiiksi koko perheelle ja sanoin JESSICALLE, käypä herättämässä äiti ylös, ettei vuoden viimeinen päivä mene nukkuessa. Aterian jälkeen, mun sanoessani lähteväni Isoon Omenaan kahville, MURU kysyi etteikö me voitaisiin mennä TAPIOLAAN vaihteeksi ja siitä kehkeytyi pieni ajatustenvaihto elämän vaihtelevaisuudesta sekä yllätyksellisyyden tarpeellisuudesta. Ihmisen ei pitäisi kuulemma jämähtää samoihin uomiinsa ja se sai mut taas AJATUSLAUKKAAN, miksi lähtisin TAPIOLAAN kahville, kun tuossa parinsadan metrin päässä on hyvä kahvila, kahvia ja croisanttia tuoreena, hyvät tuolit istua, terassimainen fiillis, ihmisten hyörinää ympärillä, miksi vaihtaa paikkaa vain sen takia että olisi toisessa paikassa? Jos kerran on hyvä paikka nytkin! Koitin perustella, jos on IHANA PERHE ja VAIMO, niin miksi pitäisi vaihtaa vaimoa ja perhettä vain siksi että tuntee heidät ja hyvin heidät tarpeineen? Jatkan ajatuslaukkaa, tahdon elää mahdollisimman yllätyksetöntä elämää, tasapainoista ja rauhallista, en kaipaa muutoksia, niitä on ollut tarpeeksi, koko elämä täynnä! Tahdon olla TYLSÄ, vaikka elämä on VÄRIKÄS! Tämä elämä kyllä tahtoo pitää huolta sen tapahtumarikkaudesta, iloineen ja suruineen. Ison Omenan cafe PREZZOSSA valitsin oman kantapöytäni, (tosin olen sen vaihtanut vuoden aikana kymmenen metriä), otan kahvin ja croisantin, luen iltalehdet molemmat, laitan PAUL ANKAN soimaan kannettavassani DVD soittimessani. Santsikuppia hakiessani kohtaan ARSKAN, hän on tullut takaisin MALAGASTA ja on pronssinruskea väriltään, onpa inhottavaa tähän aikaan vuodesta, toisaalta nautin ARSKAN puolesta, tiedän kuinka paljon hän pitää auringosta ja hänkin kuuluu MELSTENIN PARATIISIRANNAN vakituisiin "RANTAKUNINKAALISTEN" yhdistyksen jäsenistöön. Vähän ajan päästä "NUORIPARI" LIISA ja VEIKKO RIIKOLA tulevat pöytäni kohdalle ja istuvat hetkeksi pöytääni tarinoimaan ja nauran heille haluavani olla TYLSÄ vaikka elämä on VÄRIKÄS! Vähän ajan kuluttua MURU, JESSICA ja JERRI tulevat ja hakevat auton multa pois ja lähtivät TAPIOLAAN nauttimaan värikkäämmästä elämästä jättäen mut tänne oman tylsyyteni pariin. PAUL ANKA laulaa juuri kappaletta GRAZY LOVE ja tunnen sen kuvastavan tunteitani elämään! GRAZY LOVE, ihanaa olla TYLSÄ, toivottavasti elämä jatkuu yhtä YLLÄTYKSETTÖMÄNÄ, mutta toivon toki teille kaikille, ONNELLISTA, VÄRIKÄSTÄ ja TAPAHTUMARIKASTA VUOTTA 2006 ja jos mitään YLLÄTYKSELLISTÄ ei satu, niin palaan taas jonakin päivänä....

29.12.05 9.48
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/65 UUDENVUODEN LUPAUKSET! Hyvää Uutta Vuotta ystävät! Aivan loistavaa, tulossa on uusi vuosi ja uudet kujeet, uudet mahdollisuudet olla parempi ihminen, parempi ystävä, tehdä hyviä asioita, tehdä työnsä paremmin, rakastaa lähimmäisiään enemmän! Pari päivää ja se alkaa! On muuten ollut vaikeaa olla kirjoittamatta tänne mitään pariin viikkoon, mutta nyt olen palannut, aivan kuin uuden vuoden lahjana SINULLE! Meillä, varmaan lähes kaikilla, on tapana tehdä joitakin uuden vuoden lupauksia, jotka sitten tietysti pidämme, niinpä tässä tulee muutama minultakin! 1. LUPAAN ÄÄNESTÄÄ SAULI NIINISTÖÄ PRESIDENTIKSI! 2. SYÖDÄ VAIN VÄHÄN JÄÄTELÖÄ! 3. KERTOA KANERVAN OSKULLE TERVEISIÄ! 4. KERTOA MURULLENI AINAKIN KERRAN VIIKOSSA RAKASTAVANI HÄNTÄ! 5. ANTAA JESSICALLE VIIKKORAHAA! 6. KÄYDÄ JERRIN KANSSA KERRAN KUUKAUDESSA SYÖMÄSSÄ JOSSAKIN "MESTASSA"! 7. ALOITTAA AINAKIN KERRAN 2006 VUODEN AIKANA OMA NYRKKEILYHARJOITUKSENI JA LAIHDUTUSKUURINI AINA MAANANTAISIN! 8. KATSOA NYRKKEILYÄ JA PITÄÄ TREENEJÄ PALJON ! 9. OTTAA KESÄLLÄ JOKU PÄIVÄ AURINKOA MELSTENIN PARATIISIRANNALLA! 10. KÄYDÄ KAHVILLA MEDIARITAREIDEN JYRKI HÄMÄLÄISEN JA ISTO LYSMÄN KANSSA USEAMMANKIN KERRAN! 11. SITTEN YKSI TV-TOSIELÄMÄ LUPAUS, VALMENTAA RUBEN "HURRICANE" STILLER OTTELUKUNTOON!!! 12. PITÄÄ NÄMÄ LUPAUKSET SALAISINA, KERTOMATTA NIISTÄ KENELLEKKÄÄN! Palaan taas jonakin päivänä vuonna 2006....

13.12.05 15.30
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/64 NYRKKEILYÄ, TIETENKIN! VAIN MESTARUUS KELPAA P3-tallin, WELLDONEN ja HJALLIS HARKIMON yhteisprojekti alkaa 16.1.2006, joka avaa nyrkkeilyvuoden 2006 KISAHALLISSA! JUHO TOLPPOLA ja AMIN ASIKAINEN joutuvat aloittamaan vuotensa, näin etukäteen ajatellen, kovan ottelun kautta ja voittaessaan nostavat NYRKKEILYN HETI NOUSUKIITOON. Ennenkuin siirrymme vuoteen 2006, niin haluan muistaa vuodesta 2005 tietenkin kuntonyrkkeilyryhmiäni, ABBEY ROAD GROUP, TYSON GROUP, HARD FACE, WSOYN kuntonyrkkeilijät sekä muutamat henkilötreenattavani! On ollut mukava vuosi kansanne. NYRKKEILYSTÄ mulle on ehkä parhaitten jäännyt mieleen RICKY HATTON, jonka voitto virtuoosimaisesta KONSTANTIN TSZIUSTA oli ehkä vuoden suurin yllätys. Tällä ottelulla tämä 63,5 kiloinen, STOCKPORTISSA 6.10.1978 syntynyt "TERRIERI", joka on toistaiseksi voittanut kaikki käymänsä ammattilaisottelunsa sai haltuunsa sekä WBC että IBF liittojen alemman välisarjan mestaruusvyöt. Britit sanoivatkin että RICKY HATTON olisi paras 50 vuoteen ENGLANISSA ja se onkin paljon sanottu sellaisen nyrkkeilymaan ollessa kyseessä, sillä näitä suuria mestareita löytyy mm. RANDY TURPIN, FREDDIE MILLS, LLOYD HONEYGHAN, JOHN H. STRACEY, KEN BUCHANAN, ALAN MINTER ja ilman muuta vielä NIGEL BENN, LENNOX LEVIS ja vieläpä FRANK BRUNO! Joka tapauksessa RICHARD "RICKY" HATTON on todella tutustumisen arvoinen NYRKKEILIJÄ, RAUDANKOVA OTTELIJA ja sitten on tulossa, VARMASTI, Ateenan Olympialaisten teinisensaatio AMIR KHAN, jonka uran seuraaminen tulee olemaan mielenkiintoista nyt ensi vuonna 2006! AMMATTILAISTALLEJA on meillä Suomessa enemmän kuin koskaan, joten seurattavaa riittää kotimaisissakin AMMATTINYRKKEILY kuvioissa ykköstalliksi nousseen P3 TALLIN lisäksi! Amatöörinyrkkeilijöistämme selvimmin ovat näkyneet tietysti "MILLION DOLLARS" EVA WAHLSTRÖM, miehistä ROBERT HELENIUS, JARNO ROSBERG, JUSSI KOIVULA, JYRI NASKALI, PASI SILVENNOINEN, joiden kintereillä kuitenkin haastajiakin riittää, joten siinäkin seurattavaa vuodelle 2006! Tänä vuonna saimme kaksi loistavaa NYRKKEILYELOKUVAA, MILLION DOLLARS BABY sekä CINDERELLA MAN, aionkin käydä molemmat katsomassa vielä kolmannen kerran ensi vuonna! SUOMEN AMMATTINYRKKEILYLIITTO täytti 70 vuotta, RINGSIDE CLUB jatkaa voimakasta toimintaansa nyrkkeilyn hyväksi, NYRKKEILYSEUROISSA touhutaan jatkuvasti täydellä sydämellä NYRKKEILYLLE ympäri Suomea! NYRKKEILYN ERIKOIS-SAITIT www.boxing.fi MIIKA FORSSTRÖMIN pitämänä ja www.ammattinyrkkeily.net mainion PASI TAAVITSAISEN pitämänä tuovat joka päivä JÄTTIANNOKSEN NYRKKEILYÄ maailmalta ja kotimaasta luettavaksenne, KÄYKÄÄPÄ KATSOMASSA, niitä seuraamalla tiedätte lähes kaiken mitä NYRKKEILYMAAILMASSA tapahtuu. Olisi vielä kiva luetella kaikki NYRKKEILYKAVERINI, joita olen tavannut taas vuoden 2005 aikana, SE ON OLLUT HIENOA! Ja HE kaikkihan löytyvät näistä aikaisemmista jutuistani! Oikeastaan aion nyt jo toivottaa TEILLE KAIKILLE HYVÄÄ TULEVAA JOULUA ja MENESTYKSELLISTÄ UUTTA VUOTTA, nähdään NYRKKEILYN parissa ensi vuonnakin, 16.1.2006 KISAHALLISSA "METSÄSTYS ALKAA" illassa ensimmäisen kerran!!! Lämpimin BOXING terveisin, palaan taas vuonna 2006! Harri Piitulainen

09.12.05 12.25
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/63 OLKOON HUOMINEN SINULLE ONNISTUNUT! Iso Omena, cafe Prezzo. Olen aamupäivä kahvillani lempipaikassani (yhdessä niistä). Olen lukenut iltapäivälehdet, juonut kupin kahvia ja syönyt croisantin. Iltalehdessä KARI MELART on tehnyt jutun JUKKA "PYÖVELI" JÄRVISESTÄ, joka on valmistautumassa huomiseen KINGS-tallin ammattinyrkkeilyiltaan KAIVOHUONEELLA. Olisiko OSKU KANERVAKIN tullut Stadiin? Sillä lehdessä on ainakin kuva, missä OSKU pitelee pistehanskoja JUKALLE. Olen tuntenut JUKANKIN jo kauan, aina hänen nuoruusvuosistaan saakka. Pidän JUKKAA mukavana kaverina, joka jälleen vahvistaa vasenkätisten nyrkkeilijöiden sympaattisuutta. On pakko ihailla hänen innostustaan nyrkkeilyyn! Hänen yritystään palata kehään uudelleen ja uudelleen, tappioista huolimatta. 41 vuotiaana uhmata kohtaloaan näinkin fyysisessä lajissa on hurjaa. Ei ole ihme, että etsii sieltä "yläkerrastakin" hiukan apua. Olenkin jo useamman kerran kirjoittanut siitä, että nyrkkeily on tunteisiin vetova laji, niin hyvässä kuin pahassa. Kun tässä miettii sitä, onko se viisasta nousta enään kehään 41 vuotiaana, tappioiden jälkeen ja sitä kritiikkiäkin mitä JUKKAKIN on saannut osakseen sen vuoksi, niin siinä on tietysti aiheensa. Mutta sitten kun mietin vähän enemmän tätä elämää, järjettömyyksiä mitä tässä elämässä tehdään ja mitä tapahtuu jatkuvasti, niin kyllä tämä on aika pieni "järjettömyys" ja tämähän on JUKKA JÄRVISEN oma valinta, oma vastustamaton halu kokea KIRISTETTYJEN KÖYSIEN MAAILMAA, SEN KIRKKAAT VALOT, UNELMA VOITTAA VASTUSTAJANSA, OSOITTAA KRITIIKIN VASTAISESTI OLEVANSA YHÄ NYRKKEILIJÄ, VOITTAJA....suurempi mahdollisuus se on kuin KALLIKSEN tai SOINNIN on tulla valituksi PRESIDENTIKSI! Kun funtsii sitä, etteikö saisi yrittää epäonnistumisien jälkeen, niin ajattelen tässä esimerkiksi ihmissuhteissa epäonnistumisia, jos seurustelu on vaikka päättynyt viitisenkin kertaa, niin eikö silloin enään pitäisi yrittää, vaikka unelmoisi pysyvästä rakkaudesta? Pitäisikö todeta mahdottomuus tulla toimeen toisen kanssa ja luopua yrittämisestä kokonaan, tai olet liukastunut ja kaatunut tavallista useammin talvella, pitäisikö pysyä talvet sisällä ja tulla vasta kesällä ulos? Taitaa löytyä meiltä jokaiselta kymmeniä esimerkkejä kuinka ihmiset, luojan kiitos, monienkin epäonnistumisien jälkeen yrittävät uudelleen ja uudelleen! Näinhän sen pitää ollakin, ELETÄÄN NYT, YRITETÄÄN, RAKASTETAAN ja KANNUSTETAAN TOISIAMME, MEILLÄ ON LUULTAVASTI VAIN YKSI ELÄMÄ, JOTEN ONNEA HUOMISEEN OTTELUUSI JUKKA, OLKOON HUOMINEN SINULLE ONNISTUNUT, niinkuin teille kaikille muillekin....Palaan taas jonakin päivänä....

07.12.05 11.44
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/62 SINIVALKOINEN PÄIVÄ! Se päivä on taas kerran ohitse. Se SINIVALKOINEN päivä. ITSENÄISYYSPÄIVÄ! Isänmaallisuuteni, suomalaisuus, sinivalkoinen mieli yllättää mut kerta toisensa jälkeen. Se on mulle suurten tuntojen päivä. Eilenkin, kun aamupäivällä oltiin käyty aika pitkällä kävelylenkillä MURUNI kanssa, käytiin valmistamaan meillä kotia ja ruokaa iltaa varten. Kävin pari tuntia GOLDEN GLOVES "työhuoneessani" tekemässä kirjanpito hommiani (vuosi on lähenemässä loppuaan) ja tunsin SINIVALKOISEN mielialani vain kasvavan. Olin jo maanantaina kirjoittanut tänne itsenäisyyspäivän runon ja www.boxing.fi sivuille SINIVALKOISET terveiset NYRKKEILYVÄELLE, vaikka tiedän, etten saa minkään värisiä viestejä takaisin. NYRKKEILY on kuitenkin mulle yksi suuri SINIVALKOINEN asia, sillä jo aivan pikkupojasta, yksi suuri unelmani oli saada joskus pukea SUOMEN EDUSTUSASU päälleni ja kokea se marssi, GLADIAATTOREIDEN MARSSI tahdissa, musiikin soidessa, raskaansarjan edustajan kantaessa ylväästi SINIRISTILIPPUA jonon kärjessä, joukkueen nousu kehään asettuen "vihollismaata" vastapäätä, katsellen omaa vastustajaa silmiin, lähettämällä henkisen tiedoituksen, "kohta taistelu alkaa", laulaa mukana MAAMME LAULUA, ollen mukana joukkueessa taistelemassa SUOMEN puolesta! Yksi tälläinen nousee taas mieleeni, 40 vuoden takaa, kun 6.12.1965 ERIKSDALSHALLENIN kehässä TUKHOLMASSA kohtasimme RUOTSIN ja voitimme tämän 6-4 ensimmäisen kerran TUKHOLMASSA kahdeksaan vuoteen! Voittajat silloin olivat JOUKO LINDBERGH, OSKU KANERVA, PURTSI PURHONEN, RISTO JAAKKOLA, RAIMO NISULA ja minä. Maajoukkueen valmentajana ja avustajana toimi silloin itse JOMI "SUGAR" LIMMONEN. Se oli isänmaallinen ilta! Eilen illalla meillä söimme perheen kesken, RIIKKA ja JERRI (joka oli viime vuonna linnan juhlissa mukana), ANNE-siskoni, JESSICA-tyttömme, MURU ja minä sekä JYPE joka saapui jälkiruokakierrokselle ja katsomaan LINNAN JUHLIA! Viime ITSENÄISYYSPÄIVÄN vastaanottoa katsoimmekin LAULUJEN MESTARIN TAPANI KANSAN ja hänen kauniin rakastettunsa NINA Af ENEHJELMIN luona ja nyt katsottiin TV:stä kuinka TAPSA ja NINA olivat linnassa tanssin pyörteissä. On aina hienoa katsoa näitä linnan juhlia, kuinka suuri joukko ihmisiä, jotka ovat tehneet paljon maamme hyväksi, juhlivat siellä yhdessä. Ja kun linnan juhlat alkavat aina ensimmäiseksi MARSKIN RITAREIDEN astuessa sisään, tuentee aina SUURTA KIITOLLISUUTTA, näitä kaikkia sodassa olleita kohtaan tästä mahdollisuudesta, että on saannut elää SINIVALKOISESSA ITSENÄISESSÄ SUOMESSA! Tietenkin tämä nykyinen aikajakso EU:n ja muun kansainvälistymisen myötä on muuttamassa hiukan näitä SINIVALKOISIA muistoja ja asetelmia varmaankin tulevaisuudessa. Oli kuitenkin mukava nähdä taas monia tuttuja tyylikkäinä, komeina ja kauniina astelevan sisälle juhliin ja yksi pariskunta yllätti, Ilta-Sanomien TOIMITTAJALEGENDA RITA TAINOLA miehensä JUKKA TAPIOVAARAN kanssa, RITAN ollen siellä linnan juhlissa jo kymmeniä vuosia töissä, oli nyt siellä vieraana kutsuttuna. Hienoa, ihana yllätys! Voisin tietysti luetella paljon tuttuja, jopa ystäviäkin tässä, mutta jätän sen toiseen kertaan. SAULI NIINISTÖN mainitsen kuitenkin, sillä hänen tervehtiessään tyylikkäästi PRESIDENTTI TARJA HALOSTA, en voinut kuitenkaan olla ajattelematta.....kannatusluvut ovat jatkuvasti nousseet! Tänään olen palannut normaaliin päivärytmiini aamutreeneillä KISAHALISSA TYSON GROUPILLE, aamupäivä kahvillani croisantin kera CAFE JAVAN kautta kotiin. Iltapäivällä on taas WSOYN treenit, illalla niiden jälkeen Q-teatterissa jo paljon puhuttu NELOSTIE näytelmä ja myöhemmin tänään illalla täytyy katsoa miten MANCHESTER UNITEDIN käy MESTAREIDEN LIIGAN matsissa BENFICAA vastaan, joten tervetuloa arkipäivä! Palaan taas jonakin päivänä....

05.12.05 11.44
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/61 HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ YSTÄVÄNI!!! Virtual Boxingstar haluaa toivottaa sinulle hyvää itsenäisyyspäivää omalla runollaan ja tunnollaan, on hienoa olla SUOMALAINEN!!! ITSENÄISYYDEN KYNTTILÄN SYTYTIN MÄ JUURI, TUNNE SYDÄMESSÄIN SIITÄ PULPPUAA SUURI, OLEN SUOMALAINEN SE ON OLLUT MULLE TUURI! KYNTTILÄN VALO VIESTITTÄÄ MUISTOJA ROHKEUDESTA SEKÄ TAISTELUISTA ANKARISTA, KIITOLLISIA OLLA SAAMME NÄISTÄ SANKAREISTA, JOTKA ITSENÄISYYDEN TAISTELI SUOMEN, NÄIN MEILLÄ ON OLLUT HYVÄ HUOMEN, VALO KYNTTILÄN VIESTITTÄÄ MYÖS LÄMMÖSTÄ JA YSTÄVYYDESTÄ, SIKS HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ TOIVOTAN SULLE, JOKA YSTÄVÄ OOT MULLE! Harri Piitulainen

01.12.05 15.33
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/60 TULOSSA ON NYRKKEILYVUOSI 2006! Luin eilen Iltalehdestä taas kerran KARI MELARTIN kirjoittaman jutun ja ajattelin, tuossahan on yksi todellinen nyrkkeilytoimittaja selvästi syntymässä, sillä niin monta loistavaa juttua ja pakinaa on KARI MELART menneen vuoden aikana kirjoittanut! Ja luulen, että kirjoittaisi enemmänkin, jos nyrkkeilyn kiinnostus olisi vähän suurempi Suomessa. Joka tapauksessa, jutut tarunhohteisista mestareista, joita on kuitenkin aika paljon maailmalla, kiinnostavat elämäntarinoineen. ILMO LOUNASHEIMO on taltioinnut niitä loistavaan KEHÄN SANKARIT kirjaansa, mistä valitettavasti on painos päässyt loppumaan, mutta nyt kun WSOY:llä on tuo kuntonyrkkeily kovassa kurssissa ja talo kohta täynnä "LOISTAVIA NYRKKEILYTÄHTIÄ", niin ehkä innostus kantaa WSOY:tä tekemään vielä uuden painoksen KEHÄN SANKAREITA! Nyt on kyllä tulossa, nyrkkeilyvuoden 2006 innovaatioksi, RAIMO "HÖYRY" HÄYRISEN ja ILMON yhteisteos BOXINGISTA,mutta minä en tiedä vielä mitä se pitää sisällään, mutta joka tapauksessa, NYRKKEILYÄ! Nyt ensi lauantainakin on nyrkkeilyä, KING-TALLIN nyrkkeilyn ammattilaisilta, SEDU KOSKISEN isännöimässä KAIVOHUONEELLA, jossa olen muuten käynnyt jo aivan pikku,pikku poikana, joten voitte kuvitella, että siitä on kauan ja taidan nytkin taas mennä. Ja 16.1.2006 avaa vuoden NYRKKEILYN P3 tallin ilta KISAHALLISSA, jolloin todellisessa "kiirastulessa" ovat nyrkkeilytoivomme AMIN ASIKAINEN ja JUHO TOLPPOLA. Amatööripuolella, huolimatta hiukan heikosti menneestä MM-kisa käynnistä, en heittäisi vielä pyyhettä kehään, vaan haluaisin uskoa vuoden 2006 tuovan iloisia uutisia vielä monista nyrkkeilytilaisuuksista, EVA WAHLSTRÖM, ROBERT HELENIUS, JUSSI KOIVULA, JYRI NASKALI, JARNO ROSBERG ja vielä muutama muukin nyrkkeilijä nuorukainen, antavat toivoa odottaa mieluisia uutisia kiristettyjen köysien sisältä. SUOMI-RUOTSI maaottelukin on nyt viikonloppuna KOTKASSA ja KOTKAHAN on tuottanut yhden suurista nyrkkeilytähdistämme PENTTI HÄMÄLÄISEN ja ihan vain näin leikkisästi mainiten, tuossa aikaisemmin kertomani lauluduomme toisen puolikkaan JORMA VÄISÄSEN, lauluduon minkä menestystä Levyraadissa Floridan nyrkkeilylähettiläämme OSKU KANERVA hiukan epäili. Ammattinyrkkeily on monissa Euroopan sekä Amerikan maissa ja siellä OSKUNKIN nykyisillä kotikulmilla edelleenkin todella suosittua ja seurattua. On tietenkin mukava seurata näiden huippujen otteluja ja suorituksia kiristettyjen köysien sisällä, vaikka mun mielestä, kyllä SUOMALAISEN BOXARIN menestystarinaa ja otteluja on kymmenen kertaa hienompaa seurata ja elää mukana, joten näin toivon todella hyvää menestystä nyrkkeilijöillemme vuodeksi 2006 ja NYRKKEILYN NOUSUA, niin että KARI MELART saisi juttujen ja pakinoiden aiheita SUOMALAISISTA MESTAREISTA ja niitähän on ollut GEEBEESTÄ UUSIVIRRAN TAREEN, menestystarinoita, olympiavoittajia, euroopanmestareita, kehäkuninkaita, kovia ottelijoita,dramatiikkaa, glamouria ja elämää kehässä ja ulkopuolella! Mulla itsellänikin vuosi 2006 on kyllä selvästi nyrkkeilyvuosi, mitä se on ollut kyllä syntymästäni saakka, olen kai kertonut, ensimmäinen mitä näin tässä elämässä oli kehtoni yläpuolella roikkuvat minihanskat, jotka faija oli tuonnut AMERIKAN matkaltaan, samana päivänä, kun synnyin niin faija liitti mut VIIPURIN NYRKKEILIJÄIN jäseneksi 30.5.1947, jo ennen kuin täytin kaksi vuotta, näin olen kuullut, aukaisin "oikealla suorallani" faijan juuri tikatun silmäkulman, hänen tullessaan jostakin ottelumatkaltaan, Berliinin nyrkkeilyn olympiavoittaja Sten Suvio oli sylikummini, Elis Ask ja kumppanit niiltä ajoilta olivat usein kotonamme kylässä, sain ihanan tilaisuuden tutustua GEEBEE:hen yhdellä hänen vierailullaan 1970 luvulla Suomeen, olen todellakin saannut nähdä meidän SUOMALAISIA MESTAREITA monessa polvessa ja tunnen siitä jatkuvasti ihan loistavia fiiliksiä, joistakin olen kertonutkin pieniä tarinoita tässä vuoden aikana, mielettömän hienoja nyrkkeilijöitä, hyviä kavereita, hyvien hetkien kumppaneita, niin olin kertomassa, että vuonna 2006 tulee 15 vuotta KUNTONYRKKEILYN parissa täyteen ja jo se takaa, että vuosi on mulle NYRKKEILYVUOSI! Olen valmis taas pitämään treenejä 7 päivää viikossa ja nauttimaan JOKAISESTA JONKA SAAN KÄÄNNYTETTYÄ INNOSTUMAAN NYRKKEILYYN ja aion olla yhä yhtä naivi uskoessani, ETTEI NYRKKEILY VOI OLLA KIINNOSTAMATTA, ONHAN SE AATELISLAJI!!! Hyvää joulukuuta ja onnellista tulevaa NYRKKEILYVUOTTA 2006!!! Palaan taas jonakin päivänä....

28.11.05 12.13
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/59 KÄSITYÖNTEKIJÖIDEN LIITON 70-VUOTIS JUHLAILLALLINEN! Mikä olisikaan sopivampi aloitus näiden juttujeni COME BACK.iin kuin se, että ensimmäiseksi kerron viime lauantaina olleeni "Suomen Käsityöntekijöidenliiton" eli SUOMEN AMMATTINYRKKEILYLIITON (SAN), 70-vuotis juhlaillallisella KARTANO CATERINGIN JUHLASALISSA Hietaniemenkadulla, lähes lapsuuteni kulmilla. Viimeksi olinkin ollut kyseisessä paikassa 80-luvun alussa, silloin kun sen nimi oli ALIBI ja siellä oli JYRKI HÄMÄLÄISEN KULTAINEN MIKROFONI tilaisuus. Nyt oli PERTTI AUGUSTIN, mies Porvoonkadulta, koonnut edustavan joukon käsityön ammattilaisia, PUGILISTEJA, puffet-pöydän äärelle, tarinoimaan, tapaamaan toisiamme ja muistelemaan menneitäkin. Sen suhteen täytyy olla vähän tarkkana, ettei ihana vaimoni pääse taas sanomaan, aina niitä samoja vanhoja juttuja nyrkkeilystä! Joka tapauksessa, PERTTI AUGUSTIN, SAN:n jo hyvin pitkäaikainen sihteeri, jonka olen tuntenut jo kuusikymmenluvulta saakka, on tehnyt HUIMAN TYÖN AMMATTINYRKKEILYMME ETEEN, ANSAITSEE ONNITTELUMME että KUNNIOITUKSEMME siitä!!! Ihana henki vallitsi paikassa ja tunsin taas lämpöisiä, suuria fiiliksiä, sillä olihan paikalla AMMATTINYRKKEILIITON tämän hetken puheenjohtaja "KEHÄKUNINKAITAMME" PEKKA KOKKONEN, EX-EUROOPANMESTARI, HÖYHENSARJAN MAAILMANMESTARUUDESTA otellut OLLI MÄKI, Nyrkkeilymme USKOMATON GRAND OLD MAN ILMO LOUNASHEIMO hymyilevänä ja hyväntuulisena niinkuin aina ja kehoitti mua jatkamaan näitä kirjoittelemisiani omalla tyylilläni, SE TUNTUI HYVÄLLE, KUN SEN SANOI ILMO LOUNASHEIMO!!! Uskomaton NYRKKEILYMME SUPER VELJESSARJA MEROSET, RIPA, KARI ja EKKU olivat tietysti paikalla ja ovat kaikki varsin voimakkaasti edelleen mukana nyrkkeilyssä, ON OLLUT IHANAA SAADA ISKUJA NÄILTÄ KAVEREILTA!!! VASUREITA edustivat OSKU KANERVAN paistatellessa siellä FLORIDAN lämmössä, LOISTAVAT ERIK NIKKINEN, JONI NYMAN ja JYRKI VIERELÄ, HANKALIA KEHÄSSÄ, SYMPAATTISIA ULKOPUOLELLA!!! Nuoruuteni yksi TYYLINYRKKEILYN IHANTEITANI, samassa talossa silloin 1950-1960 luvun vaiheessa asunut KURT MATTSSON istui samassa pöydässä kanssani, niinkuin myös SIMO KÄRKKÄINEN, RINGSIDE CLUBIN KARI VALO,AIKUISTEN LELUKAUPAN "Tirehtööri" ja SAN:n "VAARALLISIN MIES", hän on kuulemma LIITON TILINTARKASTAJA!!! ESA LEHTOSAARI, nuoruuden kaverini ja NYRKKEILYTUOMARI TOISESSA POLVESSA istui PERTTI AUGUSTININ ja ILMO LOUNASHEIMON pöydässä!!!Hiukan nuorempaa polvea edustivat TIMO AHOLA, TAISTO M. MÄKI, ROOPE SARNAS, TOM HEISKANEN, joita en ollutkaan nähnyt pitkään aikaan!!! PROMOOTTOREITA paikalla edustivat tietysti KINGS-TALLIN "RÖÖPERIN RUHTINAS" TOM SJÖBERG, hänen oikea kätensä JARI GRÖNROOS, jonka isä KUSTU oli myös ilokseni paikalla, SAULI NIINISTÖN kaupungista SALOSTA, MIKKO SAARINEN oli ennallaan hyvän tuulisena eikä mies ollut paljonkaan muuttunut jälkeen 1960-1970 luvun, PORVOOLAINEN PROMOOTTORI J-P JÄRVINEN istu samassa pöydässä P3 TALLIN "KEHÄKUNINKAAN" OLLI MÄEN pojan PEKKA MÄEN vieressä ja nyrkkeilyn tulevaisuus oli voimakkaasti keskustelun aiheena. Voimme varmasti kaikki olla yhtä mieltä, että jokainen joka tekee työtämme lajimme eteen ansaitsee tukemme ainakin hengessä, jos ei enemmänkin!!! Samassa pöydässä istuivat tämän hetken AMMATTINYRKKEILYTÄHTEMME AMIN ASIKAINEN ja JUHO TOLPPOLA, ajtuksien varmasti liidellessä AMMATTINYRKKEILYSSÄ, OTTELUISSA, LAJIN HISTORIASSA, mikä oli nyt paikalla, useammassakin polvessa, NYRKKEILY KULTTUURI, TÄNÄÄN SE OLI LÄSNÄ!!! Ai että nautin siitä, MITÄ KAVEREITA, MITÄ NYRKKEILIJÖITÄ ja kotiin illalla tullessani nettisivujeni vieraskirjaan oli jättänyt terveiset SUNTTU, GÖRAN SUNDHOLM, mikä yllätys, NOSTALGIA NYRKKEILYSTÄ LIIKUTTI, jälleen kerran, NYRKKEILY ON KUIN MIELENI VARJO.....Palaan taas jonakin päivänä....

21.11.05 9.51
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/58 VIRTUAL BOXINGSTAR LOMALLE! Naputtelin naulaa seinään tässä sunnuntaina, ripustaakseni siihen pari diplomia, eteisen seinään jossa mulla on nyrkkeilykuvia, faijan ja mun mitalitaulut. Toinen oli 9.10.1991 saatu CITY-LEHDEN VUODEN PARAS diplomi vuoden uutena KUNTOILULAJINA BOXING CENTERILLE ja lajihan oli tietysti KUNTONYRKKEILY. Diplomin allekirjoittajana toimi silloin CITY-LEHDEN KARI KIVELÄ, joka taitaa olla tänä päivänä ILTALEHDEN päätoimittaja. KARIKIN kävi silloin ainakin jonkin aikaa itsekin treenaamassa BOXING CENTERISSÄ. Toinen oli SUOMEN NYRKKEILYLIITOLTA , kiitos kuntonyrkkeilyn eteen tehdystä PR-työstä ja sen ojensi silloin SUOMEN NYRKKEILYLIITON puheenjohtajana toiminut LIIKUNTANEUVOS LEO JOKELA, oikeana kätenään VIIPURIN NYRKKEILIJÄIN HEIKKI KÄHÖ. LEKSAN me kaikki 60-80 luvun boxarit muistamme hyvin, ystävällinen, innostunut nyrkkeilymies, KALEVI MARJAMAAN valmentaja KALLEN voittaessa EUROOPAN MESTARUUTENSA. Mulla on se kuva hyvässä tallessa, LEKSA ja KALLE ja myöskin YRJÖ SIKIÖ ja TARE UUSIVIRTA, TAREN voittaessa EUROOPAN MESTARUUDEN. LEKSA ja TARE ovat poissa joukostamme, mutta muistot elää yhä! Itseasiassa nämä diplomit veivät mut hetkeksi muistelemaan BOXING CENTERIN avajaisia 6.4.1989, samaan aikaa alkoi silloin GEE BEE turnauskin, joten avajaisissa oli nyrkkeilyväkeä ja ystäviä todella runsaasti paikalla. Päivä oli minulle upea, omistin sen puolitoista vuotta aikaisemmin kuolleen isäni muistoksi, tunsin että faija on läsnä ja mukanani ikuisesti tai ainakin niin kauan kuin itse elän ja touhuan tämän salini kanssa. Olin toteuttamassa taas kerran UNELMAANI NYRKKEILYSSÄ, täydellä sydämellä. Mieleeni nousee kaksi mielettömän hienoa NIGHT OF THE GLADIATORS galailtaa, toinen KATAJANOKAN CASINOLLA 1991 ja toinen HOTELLI LORDISSA 1992, ihan HOLLYWOOD tunnelmia, JYRKI "Jyräys" HÄMÄLÄINEN toimi illan JUONTAJANA ja MANAGERINA, oli TÄHTIESIINTYJIÄ, DANNY & ARMI, BIG BAD GIRLS tanssiryhmä KATAJANNOKAN CASINOLLA, HOTELLI LORDISSA oli TAPANI KANSA, SAMULI EDELLMAN, AIRA SAMULININ tanssiryhmä ja hehkeä JAZZ-COCTAILS, treenajistani muodostunut tanssiryhmä, yllätysnumerona minulle, en vieläkään ole unohtanut sitä, TELLA ROSSI-KOKKO, KATI HELANTO, ANNE PENNANEN, olivat ainakin siinä mukana, oli iltapukuja, hyvää ruokaa, iloista tunnelmaa ja jokaikinen paikka oli myyty! Tässä netissähän löytyy oikeastaan koko tämän unelmani kertomus, ELÄMÄNI POLTINMERKIT kirjastani, sellaisena kuin minä sen koin, eikä kaikki ollut kultaa mikä kiiltää! Helpottavaa on, kun aika paikkaa haavat ja tämä päivä vie mukanaan, tämän päivän ihmiset ja tunnelmat. Kuitenkin olen edelleen mukana KUNTONYRKKEILYSSÄ, useammankin ryhmän kanssa. Tuntuu hyvälle, saan edelleenkin jakaa näitä BOXING TUNNELMIA halukkaille. ensimmäinen mitä näin tässä elämässäni, oli kehtoni yläpuolella roikkuvat minihanskat, jotka faija oli tuonnut AMERIKAN reissultaan 1947, josta voit muuten lukea www.boxing.fi nettisivuilta NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI kirjastani. Olen myös kirjoittanut NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjani omasta nyrkkeilyurastani, tunnelmista, ystävistä KIRISTETTYJEN KÖYSIEN maailmasta. Olen onnistunut pirstoamaan unelmani useammankin kerran, pettymään ja huomaamaan suuren vailinaisuuteni ja silti RAKKAUTENI NYRKKEILYYN on säilynyt ja koen sen edelleenkin. Sain tavoitella UNELMIANI, nyt sen aika on ohi tietysti jo monella tavalla ja kuitenkin olen taas menossa pitämään treenejäni ABBEY ROAD GROUPIN treeneihin RUSKIKSELLE. Kävelen sitä samaa RUSKIKSEN SUORAA sinne salille kuin 1963 alkaenkin, niin monet sadat kerrat kävelin iso ja painava treenikassi toisella olkapäälläni. KARI MERONEN, HARRI BERGLÖFF, PERTTI TAIVAINEN, SUNTTU SUNDHOLM,SIMO KÄRKKÄINEN, PENTTI POINTTINEN, HEIKKI HEILIMO, FREDRIK SERLACHIUS, REINO KOIVUNEN, MARTTI KOIVULA, ASKO PARTANEN, SAMI MAHKONEN mm. kävivät silloin myös siellä ja kaikkien kanssa on eriä oteltu! Luulen, että nytkin tässä PIENIÄ PALOJA ELÄMÄNI TERASSILLA jutuissani on NYRKKEILYÄ pulpunnut tarpeeksi, ainakin IHANA VAIMONI väittää mun elävän menneisyydessä muistellen näitä vanhoja juttujani, jotka eivät ilmeisesti kiinnosta kuitenkaan ketään? Olen kuitenkin nauttinut taas kerran ja niinkuin olen myös aikaisemmin kirjoittanut, mun ei tarvitse mennä edes leffaan, avaan vain hiukan sieluni ovea, niin "rainat" jo pyörii täyttä päätä ja ajan kuin vuoristorataa, IHANAA....NYRKKEILYÄ, RAKKAUTTA, YSTÄVYYTTÄ, VOITTOJA, TAPPIOITA, joita oli vaikeaa hyväksyä, mutta kuitenkin nekin oli ymmärrettävä elämääni kuuluviksi ja ovat antaneet paljon, voisin lopuksi kirjoittaa tähän vielä yhden runon; "KOVIN RIKKAUTTA HALUSIN, ETTÄ ONNELLINEN OISIN, KÖYHYYTTÄ OSAKSENI SAIN, ETTÄ VIISAS OLLA VOISIN, KOVIN TOIVOIN TURHAAN TAVARAA, ETTÄ ELOSTA NAUTTIA SAISIN, SAIN ELÄMÄÄ TÄYTTÄ JA AVARAA, JA SIITÄKIN NAUTTIA TAISIN. EN SAANNUT MITÄÄN MITÄ HALUSIN, SILTI KAIKEN SAIN MITÄ TOIVOINKIN".....Rakkaat ystävät, VIRTUAL BOXINGSTAR jää nyt pienelle paussille, mutta mulla on vieraskirja, kirjoittakaa, jättäkää terveisiä, vaihdetaan kuulumisia, kerrotaan elämästä! VOIKAA HYVIN! VIRTUAL BOXINGSTAR alias HARRI PIITULAINEN

16.11.05 13.14
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/57 POSTIKORTTI JA JOMI "SUGAR" LIMMONEN! Eilen oli harmaata, viileää ja kosteaa. Ajatuksiini vilahtaa väkisin kaipaus auringosta ja epämiellyttävästi, että kesään on nyt pitkä aika, pahimmat kuukaudet edessä! Tämän vuoden loppuspurttikin on edessäni, vaikka ei se mulle oikeastaan sen kiireisempää tee kuin on nytkään. Kuntonyrkkeilytunnit on sovittu jouluun saakka, joten kvarttaalitalouteni vaatisi mua nyt hiukan pohtimaan kevättä 2006 ja se taas paluttaakin ajtukseni välittömästi auringon puolelle, kyllä mä jotenkin jaksan taas tämän pimennetyn jakson, vaikkei harmaa olekkaan mun lempivärini. Minähän voin jujuttaa itseäni (olen hyvä siinä), aurinkoisilla ja lämpimillä mielikuvilla. Ja mielikuvien luominen helpottuukin heti hiukan, kun katson esimerkiksi eilen tulleita postikortteja, joista toisen on lähettänyt kuuluisa ja persoonallinen nyrkkeilytavaroiden kauppias NAHKA-SAKKE TENERIFFELTÄ! Ja toisen sain SOULISTA, JOMI "SUGAR" LIMMOSELTA, tiedättehän kaverin? Ihan nuori vaikka vuosiakin on jo kuitenkin kertynyt jonkin verran. HÄN on voittanut 10 SUOMEN MESTARUUTTA 1953-1964, otellut ja edustanut maatamme 39:ssä maaottelussa, voittaen niistä 29. HÄN on luonollisesti syntynyt STADISSA, vaikkakin ilmeisesti omista riippumattomista syistä joutunut nuorena asumaan jonkin aikaa JÄRVENPÄÄSSÄ ja aloitti nyrkkeilyuransa JÄRVENPÄÄN ISKUSSA, kunnes muutti takaisin STADIIN ja legendaarisen HELSINGIN TARMON tähtiä vilisevään joukkueeseen! 18 vuotiaana HÄN edusti SUOMEA 1953, voitettuaan yhden nyrkkeilymme tulevan legendan RISTO LUUKKOSEN valloittaen näin SUOMEN YKKÖSISKIJÄN paikan itselleen, päästen näin heti ottelemaan RANSKAAN ja ITALIAAN, SUOMEN edustajana! Voittoja ja otteluita kertyi vuosien ajan liukuhihnalla, maaotteluvoittoja, mestaruuksia ja 1960 ROOMAN OLYMPIALAISISSA niukka tappio kultamitalin voittaneelle FRANCO MUSSOLLE, jätti hänet varmasti vasten tahtoaan OLYMPIAPRONSSILLE, kiihkeässä ja tunteita täynnä olevassa ottelussa, fanaattisen italialaisyleisön kannustaessa raivokkaasti omaansa! JOMIN ura päättyi 1964 jälkeen, jolloin tuli vielä 10:nes SUOMEN MESTARUUS HELSINGIN TARMON paidassa. HÄNEN nyrkkeilynsä oli tyylikästä, määrätietoista ja tarkoituksenmukaista, siis hyvin ihailtavaa. Nyrkkeilyuran jälkeen JOMI oli myös MAAJOUKKUEEMME valmentajana ja joutui "kestämään" meikäläistäkin, mutta siitäkin JOMI selviytyi tyylillä ja lämmöllä, olenkin siitä jotakin kirjoittanut siinä yhdessä kirjassani, joten ei siitä enempää. JOMIA voi ehdottomasti sanoa yhdeksi NYRKKEILYMMME SUURLÄHETTILÄÄKSI, joka on antanut paljon NYRKKEILYLLEMME, myös kirjoittaen jo vuosikymmeniä, loistavia juttujaan nyrkkeilystä, suhtautuen siihen samalla ehdottomuudella, mitä HÄN vaati itseltäänkin, uskaltaen sanoa myös mielipiteensä silloin, kun nyrkkeily ei tyydyttänyt ja näyttänyt siltä, miltä sen pitäisi näyttää ja oikeastaan kun minäkin olen jo aivan nappulasta nähnyt JOMIN matseja ja HÄN edusti minulle myös sitä NYRKKEILYN TYYLIKKYYTTÄ, ELEGANSSIA, mitä nyrkkeily on parhaimmillaan, voin myös sanoa "kainosti" kaipaavani sen kaltaista NYRKKEILYÄ TÄNÄÄNKIN! Kun katsot tämän kaverin uraa, elämäntyyliä ihmisenä, niin JOMI LIMMONEN sopii todella esimerkiksi NYRKKEILYLLE, PARHAIMMILLAAN!!! Tässä mulla vain virisi tälläiset fiilikset JOMISTA, kun postikortti häneltä odotti mua kotona STADISTA tullessani. Kun illalla vielä RUSKIKSELLA, ABBEY ROAD GROUPIN harjoituksissa oli vieraana käymässä, "RÖÖPERIN RUHTINAS" KINGS-TALLIN PROMOOTTORI TOM SJÖBERG, niin STADIALISUUSKIN sai siunauksensa ja sitten sain vaihtaa vielä muutaman sanan "SEIKKAILIJA YSTÄVÄNI" OSMO "OSKU" KANERVAN kanssa suoraan FLORIDAN lämpöön ja kuulin OSKUN olevan täystyöllistetty BOXINGIN ja KUNTONYRKKEILYN suhteen ja tämä toi tuulahduksen suuresta maailmasta ja näen jälleen sieluni silmin, OSKUN KAMELIN SELÄSSÄ, RATSASTAMASSA ILOISENA JA NAURAVANA TUNISIASSA PITKIN VÄLIMEREN RANTAA, TURKOOSIN VÄRISEN MEREN VÄLKKEESSÄ, AURINGOSSA ja LÄMPIMÄSSÄ.....Päivän harmaus vaihtui näin lopullisesti auringon puolelle, KIITOS KUNDIT....Palaan taas jonakin AURINKOISENA päivänä....

12.11.05 9.38
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/56 KARI, SUNTTU JA MINÄ! 1961 VIIPURIN NYRKKEILIJÄT piti harjoituksia STADIONIN länsipuolella (uimastadionin lähellä) maanantaisin ja torstaisin sekä keskiviikkoisin PALLOKENTÄN voimailusalilla. Aloittelimme silloin KARI MEROSEN kanssa aikalailla samoihin aikoihin. KARIN isoveli RIPA, RISTO MERONEN oli jo luomassa täyttä päätä loistavaa nyrkkeilyuraa ja oli ainakin mun mielestä ihan loistava, salamannopeine lyönteineen ja hienon nykkeilytyylin omaavana taitoniekkana, suorastaan tavoittamattoman tuntuinen taidossaan! Sinä kesänä olin jo jossain KUORTANEN urheiluopistossa Suomen Nyrkkeilyliiton ensimmäisellä nyrkkeilyleirilläni. RIPA oli siellä ainakin ja eiköhän KARIKIN ollut myös siellä. 1961 SM nyrkkeilyt pidettiin B-MESSUHALLIN puolella, nykyinen KISAHALLI, jossa muuten RIPA ja KARI olivat vesipoikina kehäkulmassa, mua ei jostain syystä kelpuutettu tehtävään, mutta muistan niistä SM kisoista jännitysottelun, kun PURTSI, PERTTI PURHONEN voitti sarjan 60 kiloa loppuottelussa, silloin VAASAN NYRKKEILYKERHOA edustaneen SEPPO KOLKAN ja PURTSI oli tietysti meidän kaikkien nappuloiden ihanne, nykyäänhän sanotaan IDOLI. Samana vuonna olivat Nuorten SM nyrkkeilyt KOTKASSA, jossa VIIPURIN NYRKKEILIJÖIDEN ainoa voittaja oli myös sarjan 60 kiloa HARRI BERGLÖFF. PURTSI kävi myös EM kisoissa BELGRADISSA, jossa hävisi jo legendaariselle SKOTLANTILAISELLE DICK Mac TAGGARTILLE, mutta voitti POHJOISMAIDEN MESTARUUDEN OSLOSSA ja palkittiin kilpailujen parhaana nyrkkeilijänä. Näin meillä oli heti hienoja esikuvia meidän aloittaessamme KARIN kanssa nyrkkeilyn. Tänä samana vuonna mekin KARIN kanssa osallistuimme SUOMEN NYRKKEILYLIITON poikapäiville ( poikien SM) KOKKOLASSA ja voitimme siellä sarjamme, niinkuin luonollisesti myös RIPA MERONEN. Tästä vuodesta lähti midän BOXAUS! Samana vuonna ilmestyi myös meihin nähden pitkänhuiskea kaveri LEPPÄVAARASTA (jostain maalta), nimittäin vielä PITÄJÄNMÄESTÄ eteenpäin, no kuitenkin KEHÄ KOLMOSEN tältä puolelta, mutta KEHÄ YKKÖSEN ulkopuolelta, tosin kyllä ihan sen laidalta. Oikeastaan eihän sitä KEHÄ YKKÖSTÄ tainnut silloin vielä ollakkaan, mutta sijainniltaan tänään katsoen. Niin, kaverin nimi oli SUNTTU tai oikeastaan GÖRAN SUNDHOLM, mutta hyvin nopeasti, meille vain SUNTTU! Ystävystyimme pikavauhtia, sillä kaveri oli aina iloinen ja leveästi hymyilevä, joka myös hyvin nopeasti osoittautui sangen lahjakkaaksi nyrkkeilijän aluksi, joka omasi vielä, ikävä kyllä vastustajalle, harvinaisen kovan oikean suoran, jota vieläpä mielellään halusi kokeilla kaikkien harjoituskavereiden päähän. Meistä tulikin heti aika tiivis kolmikko, KARI, SUNTTU ja MINÄ! Kierreltiin kilpailuja, sparrattiin paljon keskenämme ja nautimme täysin siemauksin nuoruudestamme. Loimme mielikuvia nyrkkeily tulevaisuudestamme ja asetimme tavoitteeksemme ilman muuta voittaa 17 vuotiaina miesten SM:mät. 1962 poikanyrkkeilyn SM:mät olivatkin HYVINKÄÄLLÄ, jossa syötiin AARNI LINDHOLMIN baarissa lihapullia ja voitettiin jälleen sarjamme ja nyt myös SUNTTU. KARI muuten painoi silloin 37 kiloa, minä 51 kiloa ja SUNTTU 61 kiloa! Sinä vuonna, siis 1962 KARI voitti yksissä kilpailuissa myös ILKKA LIIKASEN, nykyisin siis ELOKUVAMIEHEN ILKKA ILKAREN nimellä tunnetun, tuli vain mieleen, kun tuossa vähän aikaisemmin tuosta ILKASTAKIN kirjoitin. Kiertelimme kilpailuja ja SUNTTU alkoi saada todellisen "KOVANAAMAN" mainetta kovata oikeasta suoastaan. Minä kohtasin ARTO NILSSONIN ensimmäisen kerran meidän kolmesta kohtaamisestamme. Me kolme alettiin olemaan melkoisen erottamaton kolmikko ja voittoja tuli liukuhihnalla missä nyrkkeilimmekin ja joku meistä kolmesta melkein aina palkittiin jollakin erikoispalkinnollakin. Silloin vuonna 1962 mulle alkoi tulla sellainen harmittava tulehdus alaselkään, joka hetkeksi vei multa mahdollisuuden kunnolliseen harjoitteluun, mutta kaikenlaisilla sädehoidoilla kuitenkin tuli pikkuhiljaa kuntoon. Painoni oli sen takia hiukan noussut ja olin vähän pyöristynyt, 51 kilosta 59 kiloon ja niinpä jouduinkin 24.10.1962 PALLOKENTÄN VIIPURIN NYRKKEILIJÄIN jäsentenvälisissä kilpailuissa samaan sarjaan SUNTUN kanssa, kun ensin olimme voittaneet kumpikin ottelumme. Joten finaalissa kohtasin nyt ystäväni ja harjoituskaverini sekä tämän pelätyn oikean suoran omaavan GÖRAN SUNDHOLMIN. Ja niinpä siinä sitten kävi, että jouduin kyllä tekemään kaikkeni välttääkseni SUNTUN oikean ja hävisin ottelun! Oikeastaan nyt tullaan POINTTIIN, miksi tässä muistelen näitä ammoisia aikoja, se LINKKI, mistä aina puhun, nimittäin nyt aamulla aamukahviani juodessani näin TALOUS-SANOMIEN kannessa suuren kuvan, tutun näköinen kaveri, no kyllä vähän muuttunut ja otsikko kertoi; SUMUTTAJALLA VUODEN KASVUYRITTÄJÄKSI ja tekstissä kerrotaan vielä GÖRAN SUNDHOLM NAPPASI PERJANTAINA SUOMEN KASVUYRITTÄJÄ KISAN VOITON! SUNTTU jatkaa näköjään voittojen tiellä! LOISTAVAA SUNTTU! ONNEKSI OLKOON. Olen todella iloinen puolestasi, muistan kuinka lopetit nyrkkeilyn silloin kun oltiin nuorten sarjassa opiskelusi vuoksi, eipä ole mennyt hukkaan, vaikka kyllä sinä nyrkkeilijänäkin olisit saannut hienon uran, niin uskon, PÄÄTTÄVÄISYYTESI OLI SITÄ LUOKKAA....Taas kerran, kiitos ystävyydestäsi, ne oli kivoja aikoja, tiedän että muistat, vaikka ei olla nähtykkään ja kun katson kuvia, niitä on muuten aikalailla meistä, hymyilemme aina ja ilo on läsnä. En tiedä luetko koskaan tätä juttua täältä nettisivuiltani, mutta olipa hieno juttu SUNTTU, vielä kerran ONNEA, VOI HYVIN ja TERVEISIN MARITALLEKIN, en unohda teitäkään....Ps. Oletkin ainoa suomalainen nyrkkeilijä joka jäi voittajaksi kohdallani, TÄMÄ ON TUNNUSTUS.....VOITTAJA......Palaan taas jonakin päivänä.....

10.11.05 10.27
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/55 BOSSE HÖGBERG! Eilen tultuani illalla treeneistä olin saannut suruviestin sähköpostiini Göteborgista Promoottoriltani ja ystävältäni BERTIL KNUTSSONILTA, "Hei Harri, valitettavasti minulla on nyt surullista kerrottavaa sinulle, BOSSE HÖGBERG on kuollut eilen kotonaan. Hän oli loppuun saakka SUURI TAISTELIJA"! Yllätyin taas kuinka voimakkaasti nuo vuodet RUOTSALAISESSA AMMATTINYRKKEILYKEHISSÄ, INGON ja BERTILIN tallissa ovat taltioituneet sisimpääni. Olen tuntenut niistä vuosista niin paljon iloa, ne ovat saaneet tunteeni lainehtimaan ja nyt kun kuulin, yhden SUURIMMAN KEHÄSANKARINI kuolemasta, NYRKKEILYKAVERINI, YSTÄVÄNI, tunsin viiltävää surua! Viime yön nukuin huonosti, jos ollenkaan, niin monet muistot BOSSESTA vilisivät mielessäni, haluan nyt muistaa tässä BOSSEA sillä mikä on olemassa, muistolla ensi tapaamisestamme, kohtaamisestamme Johanneshovin jäähallissa, Tukholmassa, 11.11.1966 ja lainata pienen pätkän Nyrkkeilijän Unelma kirjastani -----"KÄYTYÄNI SUIHKUSSA JA PUETTUANI SIVILIIVAATTEET YLLENI LÄHDIMME TAPAAMAAN ILLAN PÄÄOTTELIJAA BOSSE HÖGBERGIÄ JA TOIVOTTAMAAN ONNEA HÄNEN OTTELULLEEN EUROOPANNMESTARUUDESTA. KOPUTIMME VAROVASTI OVELLE, MISSÄ LUKI BOSSE HÖGBERG, EI SAA HÄIRITÄ, JA AVASIMME OVEN. OLEN PUHUNUT OMISTA PAINEISTANI JA HELVETILLISESTÄ ODOTUKSESTA ENNEN OTTELUA, MUTTA BOSSE HÖGBERGIN PAINE TAISI OLLA KYMMENKERTAINEN, SILLÄ ILMA SISÄLLÄ EI TUNTUNUT LIIKKUVAN MILLIÄKÄÄN VAAN ASTUIT KUIN ERILLÄÄN MAAILMASTA OLEVAAN KAMMIOON, JOSTA OLISIT VOINUT LEIKATA SIIVUJA JÄNNITYKSESTÄ, PAINEESTA, SÄHKÖSTÄ. HUONEESSA OLI BOSSE HÖGBERGIN LISÄKSI VAIN BÖRJE HANSSON. PÄÄTTÄVÄISYYS JA VOIMA, JOKA UHKUI BOSSE HÖGBERGISTÄ, OLI VALTAVA, TUNTUI ETTEI HÄN TARVITSE OVIA, SEN KUIN VAIN KÄVELEE SEINIEN LÄPI. TOIVOTAMME ONNEA OTTELULLE...BOSSE EI VASTAA MITÄÄN, NYÖKKÄÄ VAIN. JÄTÄMME HÄNET KAMPPAILEMAAN "RIIVAJAISIA" VASTAAN. SE OLI ENSI KOHTAAMINEN BOSSE HÖGBERGIN, RUOTSIN KOHUTUN SKANDAALINKÄRYISEN HUIPPUNYRKKEILIJÄN KANSSA. OTTELU, JONKA NÄIN HÄNEN NYRKKEILEVÄN, TAISTELEVAN, ITALIAN HIRMUKOVAA SANDRO MAZZINGIA VASTAAN, OLI OTTELU, JONKA VEROISTA EN OLE NÄHNYT JA TUSKINPA TULEN NÄKEMÄÄNKÄÄN; SIINÄ KAKSI ÄÄRETTÖMÄN KOVAA BOKSARIA YRITTIVÄT NYRKEIN SILPUTA ENSIMMÄISET SEITSEMÄN ERÄÄ TOISENSA RIEKALEIKSI JA SEN JÄLKEEN VALTAVAA VOITONTAHTOA UHKUVA BOSSE HÖGBERG TAISTELI VIELÄ ITSEÄÄN VAHVEMPAA JA PAREMPAA NYRKKEILIJÄÄ VASTAAN, JOKA ERÄ ERÄLTÄ SEURAAVAT KUUSI ERÄÄ SILPPUSI BOSSEA, MUTTA EI SAANNUT TÄMÄN HALUA VOITTAA MURTUMAAN, VAAN KEHÄTUOMARIN KESKEYTTÄESSÄ OTTELUN KOLMANNESSATOISTA ERÄSSÄ BOSSE HÖGBERG OLI PYÖRTYNYT KIRJAIMELLISESTI PYSTYYN, MUTTA EI SUOSTUNUT VAIPUMAAN KANVEESILLE. TUOMARI JOHDATTI BOSSEN KEHÄKULMAANSA. TUNSIN KYYNELIEN VALUVAN PITKIN POSKIANI JA KÄRSIN VERTAVUOTAVAN BOSSEN VUOKSI, JOKA JAKKARALLEEN ISTUESSAAN VAIPUI KASAAN KEHÄKÖYSIÄ VASTAAN. HALLISSA OLI HIIRENHILJAISTA 15000 IHMISEN TUIJOTTAESSA LUMOUTUNEENA JA KAUHUISSAAN TÄTÄ NÄKYÄ. 10 SEKUNTTIA....BOSSE HÖGBERG RYHDISTÄYTYY....PÄÄ NOUSEE RINNALTA YLÖS. HÄN EI SUOSTUNUT NYTKÄÄN ANTAMAAN PERIKSI VAAN KATSOI TURVONNEIDEN, VERISTEN SILMÄKULMIEN ALTA SANDRO MAZZINGIA JA NYÖKKÄSI TÄLLE....15000 IHMISTÄ OSOITTI SUOSIOTA SUURELLE NYRKKEILIJÄLLE BOSSE HÖGBERGILLE, JOKA OLI KÄYNNYT VALTAVAN TAISTELUN KEHÄSSÄ"----------HYVÄSTI BOSSE, LEPÄÄ RAUHASSA, OLET SYDÄMESSÄNI......

09.11.05 12.02
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/54 NYRKKEILYN PETER PAN! Nyrkkeilyn uusi nousu on nyt mahdollista, sillä nyrkkeilyn PETER PAN on sitkeydellään ja uurastuksellaan nyrkkeilyn parissa saannut vierelleen HELINÄ-KEIJUN (WELLDONE) joka siroittelee taikapölyä ympärilleen showbisneksen osaamisen kautta ja tuo nyrkkeilyyn mukanaan ROCK and ROLLIA. Kun vielä mukana on urheilubisneksen todellinen TAIKA-JIM (HJALLIS HARKIMO) on uuden sadun ainekset koossa. Nämä kolme käyvät taisteluun KAPTEENI KOUKKUA vastaan, joka hahmona hyvin vastaa nyrkkeilyyn ennakkoluuloisesti suhtautuvia ja yleensäkin negatiivis-sävytteisiä vastavoimia. Ja kun MTV on valmis televisioimaan illat, antaa sekin jo valtavan näkyvyyden tuleville ammattinyrkkeilyilloille. Tämä satu sai alkunsa jo kauan sitten PETER PANISTA eli PEKKA MÄESTÄ, joka syntyi aikanaan suoraan nyrkkeilyn pariin, MESTARIN POIKANA! Hänen isänsä on Suomen ehdottomasti SUURIA KEHÄGLADIAATTOREITA, taitajista parhaimpia, entinen AMATÖÖRI ja AMMATTINYRKKEILYN EUROOPANMESTARI OLLI MÄKI! PEKAN itsensä muistan tietenkin jo ihan pikkupojasta, mutta ennenkaikkea siitä kun PEKKA vielä itse nyrkkeili ja kävi treenaamassa BOXING CENTERISSÄ aina silloin tällöin. Kiinnitin huomiota PEKAN hienoon ja kovaan vasempaan suoraan, kundissa oli jotain teräksistä. Nyrkkeily kuitenkin loppui aika nopeasti ja PEKKA siirtyi valmentamaan tulevia nyrkkeilytähtiä, joista nyt kaksi, JUHO TOLPPOLA ja AMIN ASIKAINEN ovat hänen P3 tallinsa NYRKKEILYLUPAUKSIA! Olen seurannut PEKAN uurastusta nyrkkeilyn parissa vuosien aikana ja olemme joskus vaihtaneet mielipiteitä nyrkkeilystä ja nyt auennut mahdollisuus ei ole vain PEKAN P3 tallin ja niiden nyrkkeilijöiden UNELMIEN TÄYTTYMYS, vaan MERKITTÄVÄ juttu koko NYRKKEILYN kannalta, MAHDOLLISUUS että NYRKKEILY nousisi taas SEURATUKSI, PUHUTUKSI ja ARVOSTETUKSI urheilulajiksi Suomessa, ON OLEMASSA! Tottakai se vaatii JUHOLTA ja AMINILTA onnistumista, uusien NYRKKEILYLUPAUSTEN esiintuloa tässä samalla. Näkymät onnistuessaan ovat todella huimat. Toivotan ONNEA PETER PANILLE, HELINÄ-KEIJULLE ja TAIKA-JIMILLE, jotta alkanut satu päättyisi onnellisesti, TODELLISUUDEN tuodessa NYRKKEILYN näkyvyyden ja suosion takaisin Suomeen ja vieläpä EUROOPAN MESTARUUDEN Suomalaiseen kehään, ELIS ASKIN, RISTO LUUKKOSEN ja OLLI MÄEN jatkoksi, jotka ovat sen aikoinaan iskeneet ja olleet samalla MAAILMAN KYMMENEN PARHAAN ISKIJÄN JOUKOSSA THE RINGIN LISTALLA, HE OLIVAT USKOMATTOMAN HYVIÄ NYRKKEILIJÖITÄ!!! Näihin tekoihin yltäessään poikamme täyttäisivät kyllä HARTWALL ARENANKIN helposti. KATSOKAA P3 tallin nettisivuja www.p3boxing.com Ja aivan kuin tästä innostuneena LOWE & PARTNERS mainostoimiston sympaattinen toimitusjohtaja PERTTI URA teki tänään COME BACKIN KISAHALLIIN, TYSON GROUPIN aamutreeneihin, BOXING innostusta on selvästi ilmassa.....minä palaan taas jonakin päivänä....

06.11.05 12.10
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILLA/53 ELÄMÄN GLADIAATTOREITA! Nyt kun olen, tosin vain toisella silmällä, seurannut päiväkausia lehdissä pääosan viennyttä verotietojen esittelyä, olen taas voinnut vakuuttua itselleni sopivasta kappaleesta, I WHO HAVE NOTHING, joka muuten musiikkikappaleena on loistava muunmuassa SHIRLEY BASSEYN sekä TOM JONESIN laulamana! Joka tapauksessa se että sijoitun jonnekin sinne SALARAKKAAN tasolle, vaikka mä en oo edes kenenkään SALARAKAS, osoittaa sen ettei KUNTONYRKKEILY ole mikään bisnes, enkä minä ole mikään bisnesmies, mutta mitä siitä, elämä tuntuu silti mielenkiintoiselta ja kun unohdan itseni, mähän olen muutenkin jo täysin unohdettu noin yleensä, niin voin kuitenkin katsoa ja seurata mitä maailmalla muuten tapahtuu. Ja on hienoa nähdä niin monia ilahduttavia asioita, suuria ihmisiä, suuria suorituksia. Niistä voi nauttia täysin sydämin, niinkuin esimerkiksi nyt, että TEEMU SELÄNNE on taas loistavassa vedossa ANAHEIMISSA. Hän on palannut loistavalle tasolleen, upeata! PRESIDENTTIEHDOKKAAT ovat hyvin esillä ja ilokseni olen kuullut ja saannut viestejä monelta taholta, että oma PRESIDENTTIEHDOKKAANI SAULI NIINISTÖN suosio on yhä vain lisääntymässä, hänen kirjansa myy kuin häkä. Olen myös huomannut hänen nettisivujensa koko ajan kehittyvän ja nyt SAULI NIINISTÖN BLOGIKIN on saannut suuren kävijämäärän seuraamaan SAULIN presidenttikamppanjan päivittäistä kommunikaatiota tapaamisineen nettiosoitteessa www.niinistö.net. Kun viikolla vielä RUBEN "HURRICANE" STILLER kertoi näyttävästi ILTA-SANOMISSA kannattavansa SAULIA PRESIDENTIKSI hänen ajatuksiensa ja tavoitteidensa vuoksi, eikä slougan TYÖVÄEN PRESIDENTTI ollut ollenkaan huono, kun pohjana on todellinen ajatus pitää työlistämisen mahdollisuuksista kaikille suomalaisille huolta! Politiikasta onkin taas helppo palata takaisin urheiluun ja yhteen viikon ihanimpaan juttuun, kun television uutisista näin KEKE ROSBERGIN, isän onnea ja ylpeyttä, hänen antaessaan lausuntonsa NICO ROSBERGIN liittymisestä WILLIAMSIN talliin, missä KEKE itsekin ajoi maailmanmestaruutensa formuloissa. Mr. SEKO, DENNIS RODMAN pelaa tänään SM-korista TORPAN POIKIEN paidassa. Aika erikoinen juttu. Jääkiekossa HJALLIS HARKIMON JOKERIT on sukeltanut syvälle, mutta tänään näin hienon uutisen www.boxing.fi nettisivuilta, että huomenna HJALLIKSELLA olisi HARTWALL-ARENALLA tiedoitustilaisuus NYRKKEILYSTÄ ja paikalla olisivat myös nuoret NYRKKEILYGLADIAATTORIT JUHO TOLPPOLA ja AMIN ASIKAINEN, jotakin merkittävämpää on ilmeisesti NYRKKEILYN osalta tapahtumassa. Odotan mielenkinnolla, sillä eihän mikään vedä vertoja kunnon taistelulle kiristettyjen köysien sisällä. Kamppailulle, jossa kaksi miestä kohtaa toisensa, yrittäen tuhota toisen uran, murskata vastustajan voittamattomuuden! AMMATTINYRKKEILYOTTELUSSA on aina enemmän panosta yhdessä ottelussa, kuin yleensä urheilusuorituksissa, joten se tekeekin jokaisesta ottelusta AINUTKERTAISEN! Toivotan nuorille KEHÄGLADIAATTOREILLE JUHOLLE ja AMINILLE onnea KIRISTETTYJEN KÖYSIEN sisäpuolelle ja onnellista elämää sen ulkopuolella. Eilen nautin myös URHEILUKANAVAN tarjonnasta INTER MILANIN ja LAZION futismatsista ITALIASTA. Vaikka peli päättyi 0-0, nautin sen seuraamisesta samalla muistaen ITALIAN LEGENDAARISIA NYRKKEILYTÄHTIÄ, NINO BENVENUTIA, SANDRO MAZZINGIA, ANTONIO PUDDUA, SANDRO LOPOPOLOA, BRUNO ARCARIA, enkä unohtanut näiden maailmanmestareiden lisäksi ITALIAN MESTARIA BRUNO MELISSANOA, jonka kanssa nyrkkeilin tasapelin Ruotsin vihonviimeisessä ammattinyrkkeilyillassa 31.12.1969 GÖTEBORGISSA! Tänään olen tässä aamupäivällä nauttinut ELVIS PRESLEYN ELVIS FROM HAWAII DVD:stä, jonka annoin pojalleni JERRILLE, hänen täyttäessään perjantaina 21 vuotta! Huh, kuinka tämä elämä meneekään nopeasti. ELVIS on kyllä ESTRADIESIINTYJIEN SUPER GLADIAATTORI, KINGI!!! Joten tähän onkin hyvä päättää taas tämä pakinani ja todeta, on tää elämä ihanaa ja vaikka itselle ei tässä mitään kummempia tapahdukkaan, niin MAAILMA ja SUOMIKIN on täynnä hienoja GLADIAATTOREITA ja IHMISIÄ, MENESTYJIÄ ja SUORITTAJIA, jotka antavat hyviä fiiliksiä, tunteita, uskoa elämään! KIITOS ja ONNEA kaikille, palaan taas jonakin päivänä....ELVIS laulaa juuri WELCOME TO MY WORLD...

01.11.05 10.28
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/52 ROCKY BALBOAN PALUU! Lauantaina kävelin Tapiolasta rantaraitteja auringon paistaessa kirkkaasti, oli taas lumoavan kaunista. Musiikkina mulla oli ROCKY elokuvien musiikki, joka sai tietysti BOXINGIN sykkimään sydämessäni ja askeleihini enemmän terävyyttä kuin normaalisti. Luin aamulla ROCKY kuutosen tulosta ja ROCKY BALBOAN paluusta kehään. Eikä kuusikymppisen miehen paluu kehään kuulostanut kovin realistiselta, mutta nythän ollaankin tietysti ja vain elokuvamaailmassa. ROCKYN tarinahan alkoi kolmekymmentä vuotta sitten, kun elokuvabisnekseen hinkunut SYLVESTER STALLONE näki MUHAMMAD ALIN ja CHUCK WEBNERIN ottelevan raskaansarjan mestaruudesta. WEBNERILLÄ ei pitänyt olla mitään mahdollisuuksia ALIA vastaan, mutta hänen urhoollinen taistelunsa yllätti katsojat ja oli hetkiä jolloin ALI oli pahoissa vaikeuksissa vastustajansa kanssa, voittaen kuitenkin lopulta ottelun! Tästä innostuneena STALLONE päätti kirjoittaa WEBNERIN hahmon innoittamana elokuvakäsikirjoituksen kolmessa päivässä ja kieltäytyi myymästä sitä ilman, että sai itse näytellä pääosan. Loppu onkin jo historiaa, tiedämme kaikki mihin menestykseen ROCKY elokuvat STALLONEN veivät. Ensimmäinen ROCKY elokuva sai parhaan elokuvan OSCARIN. Tämän tarinan tärkeä osapuoli, innoituksen lähde, CHUCK WEBNER on nyt myöhemmin haastanut SYLVESTER STALLONEN oikeuteen saadakseen korvauksen ROCKYN esikuvana. ROCKY elokuvat ovat tuottaneet yli miljardi dollaria! WEBNER tyytyisi viidentoista miljoonan siivuun. Nyt kun ROCKYLLE suunitellaan paluuta vielä kuudenkymmenen vuoden iässä, niin en voi välttyä muistelematta, kuinka ikä vie terän ja terävyyden suuriltakin mestareilta. Muistan nuoren CASSIUS CLAYN ottelun legendaarista ARCHIE MOOREA vastaan ja muistan kuinka tunsin silloin surua tuosta ottelusta. Entinen legendaarinen mestari oli jo aikansa ohi. Ikä oli tehnyt tehtävänsä, hitaana ja kömpelönä sekä ylipainoisena Ex-mestari oli vain elävä hiekkasäkki nuorelle CASSIUS CLAYLLE. Olin todella surullinen silloin ja ajattelin sen olevan traagisinta mitä nyrkkeily voi tarjota. Mutta nyt kun katselee asioita lähes kuusikymppisen silmin, ymmärtää paremmin tämänkin puolen. Joillekin tuo NYRKKEILYN TULI, TAISTELUN HALU, VIETTI ja VOIMA yrittää mahdotonta, palaa sydämessä, kunnes on pakko taipua mahdottomuuden edessä. Se on surullista ja paradoksaalista! Toisaalta jokaisella on oikeus yrittää mahdotontakin. "BIG GEORGE" GEORGE FOREMAN teki mun mielestäni kyllä sellaisen tyrmätessään MICHAEL MOORERIN 45 vuoden iässä raskaansarjan MM-ottelussa vuonna 1994. Tosin olen sitä mieltä, että vuoden 1974 GEORGE FOREMAN olisi syönnyt tuon FOREMANIN välipalaksi mennen tullen. Ja tämä sai taas mieleeni ALI - FOREMAN ottelun, jonka olen katsonut kymmeniä kertoja videolta ja ihmettelen vieläkin, miten ALI kesti GOERGE FOREMANIN pommituksen ottamalla maailmanmestaruus tittelin takaisin itselleen, minkä oli menettänyt kieltäytyessään astumasta yhtä askelta, eli USA:n armeijan palvelukseen. Vuosia myöhemmin ALIN ja HOLMESIN ottelu oli tuskaista katsottavaa, ALIN aika oli ohitse, ikä ja tuleva Parkinssonin tauti tehneet tehtävänsä. Vuosia tästä LARRY HOLMES koki saman kohtalon kohdatessaan nuoren teräksisen MIKE TYSONIN. On monta muutakin legendaa joiden kohdalla ikä ja vuosien tuoma hidastuminen on voittanut heidän SYDÄMEN ja MIELEN PALON ja VOIMAN! JOE LOUIS, SUGAR RAY LEONARD, jopa SUGAR RAY ROBINSON, mutta loppujen lopuksi, MITÄ SITTEN? Parhaimmillaan he olivat näitä SUURIA MESTAREITA, niitä jotka antoivat esimerkin mitä NYRKKEILY ON PARHAIMMILLAAN, esimerkin TAISTELUTAHDOSTA, TAIDOSTA, LYÖNTIVOIMASTA, minä en ainakaan ikinä unohda heitä, en varmaan koskaan....enkä JOHN H. STRACEY:tä, upeita NYRKKEILIJÖITÄ! Jatkan kävelyäni auringonpaisteessa, ROCKY elokuvamusiikki soi edelleen, ihanaa tämä elämä, on niin paljon ihania asioita, perhe, ystävät, työ, mutta NYRKKEILY, vaikka en niin paljon enään sitä seuraakkaan tänä päivänä, on se kuitenkin edelleenkin, KUIN MIELENI VARJO, se seuraa mukana ja heittää ajatukseni niin kovin helposti siihen, ikäänkuin muistuttaen, olin joskus ollut nyrkkeilijä, nyrkkeilijän poika, enkä voi olla tuntematta siitä riemua! BOXING, kymmenet nyrkkeilykaverit vilistävät aina mielessäni, toivottavasti heidän elämänsä on onnellista. Eilen lokakuun viimeisenä päivänä tapasin LAPIN oman ROCKYN tai STALLONEN, nimittäin ex-nyrkkeilijän sekä kirjailijan ROVANIEMEN REIPPAAN PEKKA JAATISEN. Hän oli täällä STADISSA Kirjamessuilla uusimman kirjansa UHRIVALKEAT takia. Samalla sain näin mainion tilaisuuden treffata tätä POHJOISEN MIESTÄ, jonka elokuvakäsikirjoitus on vielä tulossa, näin veikkaan, joten vertaus ROCKY/STALLONE ei ole kaukaa haettu. Tosin STALLONE olisi tuskin koskaan pärjännyt PEKALLE nyrkkeilyssä, mutta tässä elokuvakäsikirjoituksissa, voivat vielä kilpaillakin! Lopuksi vielä runo MESTAREILLE, "OLET KUIN RAKETTI MATKALLA KUUHUN, OLET ILMIÖ TAIVAASTA, OLET TÄHTIEN TÄHTI, EI OLE IHME, ETTÄ YRITÄT VIELÄ KERRAN"....Hyvää marraskuuta, palaan taas jonakin päivänä....

28.10.05 20.16
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/51 ÄLKÄÄ KERTOKO OSKULLE! Nyt kun tämä on tälläinen juhlapakina, 51:des, niin omistan sen nyrkkeilykaverilleni OSKULLE, mutta ei kerrota sitä hänelle, syödään henkiset "BANANA SPLITIT"! Tämä lähti oikeastaan tästä kun KUNTONYRKKEILYSEURA VAPAA-AJANVIETTÄJÄT yllätti mut terveisillään ja pyysi ottamaan yhteyttä, kun liikun siellä TAMPEREELLA päin. Katsoin tietysti uteliaana netistä keitä siellä seurassa oikein vaikuttaa, kun tässä jätetyssä viestissä ei ollut kenenkään nimeä ja iloinen yllätys olikin kun näin, että AARNO "APE" LUOMA toimii siellä valmentajana. APEA olisikin mukava käydä morjestamassa ja viedä APE vaikka pizzalle, siinä kanaalin laidalla olevaan ROSSOON. Tuli oikeastaan tässä heti yksi hauska juttu mieleen, kun APE järjesti ammattinyrkkeilyillan siellä TAMPEREELLA ja lähes samaan aikaan kun kilpailut alkoivat laskeutuisi kone tänne SEUTULAAN ja toisi vielä yhden illan nyrkkeilijöistä valmentajineen ja jos en väärin muista, niin valmentajana oli mukana WALLY SWIFT, joka oli otellut ainakin meidän MAURI BACKMANNIN kanssa ja olikohan tasapelin. Vähän alkaa näköjään olemaan vaikea muistaa enään kaikkien kavereiden otteluja, näin neljänkymmenen vuoden takaa, mutta korjatkaa ihmeessä jos muistan väärin. Joka tapauksessa ajoin aikamoista haipakkaa keskikaistalla ajotietä ja kaikki kyllä väistivät kauniisti, silloin ei ollut vielä moottoritietä, samalla juteltiin matseista ja yhteisistä nyrkkeilytutuista ja ehdimme vielä mukaan iltaan ja mukana ollut nyrkkeilijä kehään ottelemaan. Sitä kenen kanssa hän otteli en muista, mutta TARE UUSIVIRTA se ei ollut kuitenkaan, joka oli kuitenkin luonollisesti mukana illassa, olihan tämä APEN järjestämä ilta. En muuten koskaan ole ajanut niin kovaa TAMPEREELLE kuin silloin. Joten tässä APE sinulle terveisiä, sinulla on pizzat tiedossa, kun tulen ja jos olet laihiksella voit syödä salaatin. Niin ja tuli mieleen, että olenhan minäkin otellut TAMPEREELLA, mutta siitähän voikin lukea NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjastani, joita KIRJAPÖRSSI myy 1 euron hinnalla, kiitos JOUKO HYVÄRISEN, joten käykääpä KIRJAPÖRSSISSÄ, siellä löytyy muitakin hyviä kirjoja. Sallittakoon pieni mainos, sillä KIRJAPÖRSSI on nyrkkeilyväen ikioma kirjakauppa tämän nyrkkeilystä innostuneen kirjakauppias JOKKE HYVÄRISEN myötä ja onhan JOKKE sitäpaitsi OSKU KANERVAN hyvä kavari ja siitä tulikin mieleeni, mitenköhän se OSKU voi ja onkohan syönnyt kovasti niitä BANANA SPLIT paketteja, kun siellä FLORIDASSA on niin kuumakin? Ja tulee tässä mieleen tietenkin OSKUN ja mun maajoukkuekaverit, LAURI "LATE" KÄHÖNEN, mitenköhän LATE jakselee. Viimeksi kun hänet tapasin, hänellä oli siellä TAMPEREEN keskustassa ravintola, jossa kävin syömässä. Siitä on tietysti aikaa jo kauan, mutta tuli tässä kirjoitellessa mieleen ja myös JOUKO LINDBERG, oli silloin TAMPEREELTA ja myös maajoukkueessamme ja vääräkätinen, niinkuin OSKUKIN, siis vasuri. Mutta JOKKEHAN asuu ja vaikuttaa nykyisin VALKEAKOSKELLA, joten en tiedä lasketteko siellä JOKKEA TAMPERELAISEKSI, vaikka eihän siitä VALKEAKOSKELTA oo pitkä matka sinne. Joo,joo, näitä kavereita ja juttuja tulee tässä kirjoittaessa väkisin mieleen muitakin, mutta koitan nyt lopettaa tämän kiusallisen muistelun, kaveritkin vaivaantuu jo näistä jutuista, mitä se OSKUKIN ajttelee siellä FLORIDASSA, kun mä aina heitän tästä BANANA SPLITISTÄ, mutta onneksi OSKU ei varmaan kuule tästä ja BANANA SPLIT tulee väkisin mieleen, kun oon ollut laihiksella viime vappupäivästä alkaen ja kun OSKU itsekin niin hienosti kuvaili mulle niitä litran paketteja joita sieltä löytyy, niin nään painajaisia öisin, OSKU syö vieressäni ja minä katselen, huh,huh! TAMPEREELTA voin hypätäkkin tavallaan TURKUUN tai oikeastaan tänne ESPOOSEEN, ISOON OMENAAN ja kerron kun yksi päivä menin vessaan, niin kuulen jonkun sanovan, "toi kaveri löi OSKUN nenän rikki"! En voinnut tietenkään hillitä uteliaisuuttani vessasta tultuani, siinä kahvilan puolella istuivat kaksi herrasmiestä ja menin heitä tervehtimään ja kuulen heidän olevan OSKUN kavereita, toinen entinen kodinkonekauppias ja toinen TURUSTA, antiikkikauppias ja kertoo samalla olevansa myös yhden meidän entisen maajoukkekaverimme hyvä kaveri, nimittäin HANNU MÄEN. Iloni vain lisääntyy, oli pakko lähettää HANNULLE terveisiä ja kertoa, että meistä löytyy kyllä täältä nettisivuiltani kuvakin, jossa olemme yhdessä silloin, nuorina ja komeina ESKILSTUNASSA maaottelussa. Ja annan myös herroille NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjat, kun kerran ovat OSKU KANERVAN kavereita, kirjasta löytyy vähän seikkailuistamme OSKUN kanssa, milloin AFRIKASSA, milloin jossain muualla EUROOPASSA, eikä silloin ollut edes EU:n aika, mutta voitte olla varmoja, että hauskaa oli, OSKU oli silloin niin villi nuorimies, jota piti yrittää mun aina vähän hillitä. Mutta en tietenkään kertonut tarkemmin näitä seikkailujamme, oho täytyy lopettaa, sillä OSKUN hyvä kaveri PALI USKALI näky soittavan, en tosin ehdi vastata nyt juuri puhelimeen, kun tässä kirjoitan, mutta soitan kohta PALILLE ja pyydän ettei kerro OSKULLE tästä jutusta, he kun ovat yhteydessä lähes päivittäin sellaisella kuu vai oliko se sateliittipuhelimella, pyydän kuitenkin PALIA kertomaan OSKULLE terveisiä, että on mielessäni, terveisiä! Ja minä palaan taas, mitä kauhulla tietysti odotatte, takaisin taas jonakin päivänä....

26.10.05 11.33
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/50 STADILAINEN NYRKKEILYPÄIVÄ ja NYRKKEILY INNOSTUSTA! Eilen kävin STADIONILLA STADI BOXINGIN ja seuran loistavan vetäjän RISTO KOPRAN sekä ERKKI KOSKISEN vieraana heidän harjoituksissaan. Hieno harjoitushenki ja kiihkeä harjoitusrytmi täytti salin eikä innokkailla treenaajilla tainnut tunnin harjoituksen aikana olla montaakaan hetkeä, jolloin olisivat saanneet vähän huilata. RIPA KOPRAN yli 30 vuotinen aherrus nyrkkeilyn parissa näkyi superpätevänä ohjauksena, kuntotreeniä ja nyrkkeilyoppia tuli koko jan. Oli ilo nähdä kundien touhua ja on aina ihanaa, kun näkee INNOSTUSTA NYRKKEILYYN! Vasemmasta suorastakin tuli siellä juttua ja kehoitin PANEUTUMAAN siihen, joka harjoitus, jokainen lyöty vasensuora, on pyrittävä aina parempaan ja virheettömään suoritukseen, aina nopeampaan, aina räjähtävämpään, tasapaino, nyrkkeilyasento, se on pystyttävä säilyttämään joka hetki. Tämä kehitys ei tapahdu heti, täytyy olla pitkäjännitteisyyttä, uskoa että vasensuora pysäyttää hyökkäyksen kuin seinään, PARHAIMMILLAAN! Se on hieno tunne. Tämä edellä oleva sopii myös kaikkeen muuhunkin nyrkkeilyssä, muihin lyönteihin, väistämiseen, liikkumiseen, PANEUTUMINEN, joka harjoitukseen pyrkien aina suurempaan taitoon sekä tilanteen hallintaan jokainen omalla kohdallaan. Kuulostaa ehkä aika yksinkertaiselta ja sitä se onkin, mutta sen treenaaminen lähes päivittäin muutamia vuosia, PANEUTUEN, onkin jo monimutkaisempi juttu, mutta KENELLÄ ON TAHTOA JA HALUA, HÄNEN ON KEHÄ! Ah, kuinka nyrkkeilyfiilikset meinaa temmata taas mukaansa, vasen, vasen, liiku, oikea vastaan, vasen, vasen, älä anna periksi poika...melkein kuulen faijan äänen, näen hänen ilmeensä tullessani erätauolle, taistelun tuoksinnan ollessa kuumimmillaan, tänään on voitettava....kyllä se BOXING on väkevä laji, voin tuntea aina välillä ne tunnelmat tänäänkin, ne hetket, ne voitot, ne tappiot, ei ihme että jo tuossa 1900 luvun alkupuolella sanottiin että NYRKKEILY ON AATELISLAJI! Oho aika vilahti taas niin, että mun täytyy lähteä treeneihin RUSKIKSELLE, jossa alkavat ABBEY ROAD GROUPIN treenit kello 21.oo, joten menee vähän myöhään tänään ja päivänihän alkoi jo aikasin KISAHALLISSA, tänään on selvästi taas enemmän boxingia ja kaikki nuoruuden aikani treenimestat tullut käytyä läpi. Vielä illalla myöhään tullessani kotiin, katsoin EUROSPORTILTA nyrkkeily, jottei nyrkkeily todellakaan olisi jäännyt liian vähälle tänään ja vielä kuin pisteeksi tämän edellä kertomalleni, olin saannut GÖTEBORGISTA sähköpostia, BERTIL KNUTSSONISTA on loistava haastattelu jossakin ruotsalaisessa lehdessä hänen elämästään nyrkkeilymaailmassa, olen saamassa lehden muutaman päivän päästä, tuskin maltan sitä odottaa! BERTIL KNUTSSON ja INGEMAR JOHANSSON ovat suuri osa sitä, että rakkauteni nyrkkeilyyn ja olemassa olevat fiilikset ovat olemassa, olen aina heille kiitollinen siitä ajasta jonka sain heidän ammattinyrkkeilytallissaan nyrkkeillä, hälsningar till BERTIL, alt är bra, jag hoppas vi treffas igen, håll i gong! BEST WISHES...Palaan taas jonakin päivänä... Palaan taas jonakin päivänä....

24.10.05 10.12
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/49 VIIKONLOPPU! Viikonloputhan ovat yllätyksiä täynnä ja ainakin tämä viikonloppu alkoi yllätyksellä, kun MURUNI soitti mulle perjantaina töistänsä vähän kello neljän jälkeen, "Hei haluatko lähteä mukaan muotinäytökseen"? "PALACESSA olisi MARIMEKON muotinäytös, joka alkaisi keloo 18.00". Pyysin vähän miettimisaikaa, sen aikaa kunnes hän ehtisi itsekin kotiin vaatteiden vaihtoon. Kello 17.00 olin kallistunut myönteiselle kannalle asiassa, joten ei muuta kuin suihkuun, BOSSIN puku päälle, paita, kravatti kaulaan ja olin valmis lähtöön. Ja tuo tilaisuus, joka oli GLORIA-lehden ja PALACEN yhdessä järjestämä, alkoi ANNE BERNERIN ja PALACEN ravintolapäällikön toivottaessa meidät tervetulleiksi jo ovella ja saimme tervetuliaisdrinkit käsiimme, minä ainakin erittäin hyvää tuoremehua. Katsellessani ympärilleni huomaan paikalla olevan vain naisia, ei ainuttakaan miestä, joten kysyn MURULTA, "hei, eihän siinä kutsussa lukenut , vain naisille"? Etsimme hyvät paikat ennen muotinäytöksen alkua ja huomaan pari muutakin herrahenkilöä kuitenkin saapuvan tilaisuuteen. Vähän mua kuitenkin hymyilytti. Ei tietenkään hassumpaa, naisia tyylikkäinä, hieno PALACEN miljöö ja niinkuin alkupuheissa kuulin, 1952 aloitti PALACE toimintansa. No siinä ei ollut mulle mitään uutta, faijanihan oli ollut jo silloin PALACEN asiakas, muistui mieleeni, niinkuin että PALACEN kahvio oli ollut yksi, meidän jengin kokoontumispaikoistamme 60 luvulla. Muutamia tunnettuja leidejä oli tietysti paikalla.Uskomaton SATU VUORISTO oli tyylikkäänä paikalla ja hänen ravintola-alan elämästäänkin tuli siellä puhetta, legendaarisesta VUORISTO-YHTIÖISTÄ ja muistoni ylettyivät hänen kohdallaan jo RAVINTOLA ESPILÄN aikoihin, LEO VUORISTOON, joka oli AMMATTINYRKKEILYLIITON puheenjohtajakin aikoinaan. "ROUVA SININEN" KAARINA SUONPERÄ-KATAINEN oli paikalla ja vaihdoimme poskisuudelmat ja kuulin JUHANIN olevan katsomassa lätkämatsia. RIITTA SUOMINEN näkyi myös olevan paikalla. MURUN töistä viehättävä ja iloinen CLARISSE BERGGÅRDH ja hänen JUHANINSA, lääkäri, kirjailija ja ajattelija JUHANI SEPPÄNEN oli kotona lastensa kanssa, lähetin terveiset. Muutamia muitakin tuttuja näkyi täälläkin, vaikkei nyrkkeilystä ollut tietoakaan. Muotinäytös oli nautittava, kauniita vaateita, hyvää musaa ja ihastuttavia malleja ja JUHANI KATAINEN on katsomassa lätkää? Ja kuin pisteeksi päälle, PALACE esitteli uutta huikaisevaa GOURNAMENT ruokaansa BUFFET pöydän välityksellä ja jouduin unohtamaan ajatukset dietistä, toivottavasti ei tule putki päälle! Lauantaina satoikin sitten vettä ja oli sopiva päivä antautua musiikkimaailman pauloihin, kun ensin olin aamupäivällä käynnyt hakemassa kaupasta ruokaa jääkaappiin ja hedelmiä ettei syömisputki eilisestä pääsisi riistäytymään valloilleen. Iltapäivällä soittelin vanhaa kunnon TAMLA MOTOWN musiikkia vinyyleiltä, STEVIE WONDERIA, DIANA ROSS ja THE SUPREMES, MARVIN GAYE, THE TEMPTATIONS antoivat taas kerran suuren musiikki nautinnon. Perhekin tuli kotiin, MURU oli ollut duunissa, JERRI pelaamassa biljardia, JESSICA ANNE-siskoni kanssa leffassa, joten olikin harvinaista, kun katsoimme kaikki yhdessä JERRIN tuomaa TINA TURNERIN elämänkerta DVD:tä, raju tarina, mutta loistava "mimmi", olen digannut aina TINA TURNERIA ja illalla katsottiin vielä EUROVISION 50-vuotis juhlia Kööpenhaminasta tulevasta lähetyksestä, joten tämä oli musiikki-lauantai! Sunnuntaina käveltiinkin sitten MURUN kanssa merenrannalla, juotiin vielä kahvit CAFE MELSTENIN terassilla, oli raikasta ja myös kaunista, joskin syysviileys tuntui jo vaatteiden läpi. Katsottiin JULIA ROBERTSIN elokuva, syötiin riistaa ja taas oli HUPS, viikonloppu lähes ohitse. Tampereella tämän vuoden TAMMER-TURNAUKSESSA olivat olleet voittoisia hyvät raskaansarjan miehemme ROBERT HELENIUS ja JARNO ROSBERG sekä 69 kiloisten ANSSI KORHONEN, JYRI NASKALI, jäi nyt toiseksi, mutta on loistava ottelija, onnittelut kundeille! Mun onkin aika lähteä vielä Ruskikselle treeneihin ja matkalla kuuntelin vielä HARPOA, CHARLIE CHAPLININ ihanaa sävellystä SMILE, HARPON omia sävellyksiä CHELSEA LADY, HONEYMOON....Ihana viikonloppu.....Palaan taas jonakin päivänä....

21.10.05 10.15
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/48 MOLTO BENE, DON CORLEONE!!! Moi, istun Kampin terminaalissa cafe ROUGESSA, valoisassa ja miellyttävässä ihmisiä kuhisevassa ympäristössä ihan kaikessa rauhassa. Kuppi kahvia edessäni. Olen menossa Ruskikselle ABBEY ROAD GROUPIN treeneihin, jotka alkavat kello 21.00. Ulkona on jo kunnon syyspimeys. Tästä TERMINAALISTA on selvästi muodostumassa "välietappi" paikka ollessani menossa tai tulossa. Täällä on ihanan monta vaihtoehtoa syödä tai juoda vain kuppi kahvia. Samalla täällä voi bongata tai tavata tuttuja, joita tuntuu tuossa ohitsenikin menevän kuin liukuhihnalla. Tämä viikko on mennyt taas uskomattoman nopeasti, treenien ja erillaisten tapaamisten parissa. Tällä viikolla, taisi olla keskiviikkona, tässä terminaalin lähellä, KAMPINTORIN toisella laidalla, jo tutuksi käyneessä CAFE NIINISTÖSSÄ oli niinsanotun PRESSAKLUBIN esittelytilaisuus, jonne minäkin olin aannut kutsun saapua katselemaan tilaisuutta ja PRESSAKLUBIN esittelyä. Sen puheenjohtajana toimi ansiokkaasti PIRJO KAUPPINEN. Kiinnitin huomiota hänen puheessaan, että mukaan ovat tervetulleita kaikki, titteleihin, säätyyn sekä yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta, joten siksi kai minutkin oli sinne kutsuttu. Mukava oli kuulla , että NIINISTÖN TUKIJOUKOT ovat hurjalla vauhdilla kasvaneet ja ovat saanneet merkittäviä ja ansioituneita ihmisiä mukaansa rakentamaan sympaattisesta ja älykkäästä SAULI NIINISTÖSTÄ PRESIDENTTIÄ! Sillä aikaa kun kisa PRESIDENTIN virasta on menossa ja tietysti myös sen jälkeenkin, minä jatkan omalla pienellä sektorillani aherrustani, elämän kokemistani, koittaen nauttia pienistä palasista päivittäin olemisen ihanuudesta, ystävistä ja ihmisistä, lämpimistä tunteista ja ystävällisyydestä. Niinpä siirryinkin täältä cafe Niinistöstä terminaaliin ja siellä italialaisen ruoan ruokanurkkaukseen DON CORLEONEEN, jossa tapasin nuo mainiot ja iloiset MEDIARITARIT JYRKI HÄMÄLÄISEN ja ISTO LYSMÄN. Mukavien tarinoiden, entisaikojen "miekkojen kalskeen" melkein kuullen, söimme herkullista pastaa, MOLTO BENE! Eilen olin täällä nettisivujeni vieraskirjassa saannut kutsun RISTO KOPRALTA ja KOSKISEN EKILTÄ, tulla vierailulle STADI BOXINGIN treeneihin ja pyysipä RIPA mua kertomaan "vasemman suorani salaisuudenkin", tiedä sitä onko se mikään salaisuus, mutta ensi tiistaina menen kundeja morjestamaan STADIKALLE. En kieltäydy tapaamisista, jos joku niitä kanssani haluaa, kunnioitan aina sitä toivetta mielelläni. Koulukaverini SIMO SALONEN oli myös jättänyt terveisensä, joten SIMON kanssa on kyllä myös treffattava, kun saamme päivän keskenämme sovittua, mutta nyt mun täytyy lähteä Ruskikselle ja hypätä kympin ratikkaan, ihanaa tämä STADILAISEN elämä, rakastan sitä!!! Palaan taas jonakin päivänä....

18.10.05 11.22
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/47 ROCKSTAR, FILMSTAR, LIVESTAR, BOXINGSTAR!!! Istun OOPPERAN pihalla penkillä joka on suoraan päin aurinkoa ja kuuntelen PAUL McCARTNEYN Rock and Roll levyä, joka on loistava! On viikon alku ja maanantai ja syksy on tullut. Se edellä ilmoittamani terassikauden loppu on nyt totta. Ja jos tämä PAUL McCARTNEY on loistava, niin sitä oli myös PHIL COLLINSIN konsertti Hartwall Areenalla, jonka kävimme MURUN kanssa tsekkaamassa. Viikonloppuhan meni taas vilahtamalla ja nyt koitan asennoitua taas tämän viikon treeneihin, joista ensimmäinen alkaa tuossa selkäni takana KISAHALLISSA kello 12.00. Mulla on puoli tuntia aikaa nauttia tässä auringossa sen vieläkin ihanan lämpimistä säteistä. Onhan tässä maanantaissa aina jotain mukavaa, alkaa uusi viikko ja silloin kun elää niinkuin minä, pienien juttujeni kanssa, niin ei koskaan oikein tiedä, mitä viikko tuo tullessaan. Joten näin luonollinen uteliaisuus ja toive jostakin hauskasta on aina mielessä ja siitä tuleekin mieleeni myös yksi viisas lause; " ON SUURI ONNI, KUN EI TAHDO MITÄÄN, KUN EI OLE MITÄÄN, EIKÄ OLE MATKALLA MIHINKÄÄN"! Elokuvantekijä, "MOVIESFIGHTERS" ILKKA ILKARE lähetti kännykkääni tekstiviestin, "luin boxingstaran kaikki syksyn jutut kerralla väärinpäin, jatka samalla tavalla". Hienoa ILKKA! Toivottavasti tämä "elämäntyö taistelija" elokuva alalta saa kaikki uudet elokuvansa valmiiksi, levitykseen ja sitten vielä katsojajoukot palkitsevat sen runsaalla katsojamäärillä. Olen tuntenut ILKANKIN myöskin jo 60 luvun alusta, kun hänkin oli tuleva nyrkkeilijä HELSINGIN VOIMAILIJOISSA ja olen seurannut hänen täydellistä heittäytymistään ja omistautumistaan elokuvalle jo kymmenien vuosien ajan. Jotenkin mulla on sellainen tunne, että nyt olisi ILKKA ILKAREN aika! Elokuvamaailmassa pysyäkseni, kun tuossa aikaisemmin kirjoitin, KUIN ALAIN DELON ja JEAN-PAUL BELMONDO, herroista "MEDIARITAREISTA" JYRKI HÄMÄLÄINEN ja ISTO LYSMÄ, niin se on suuresti herättänyt huomiota ja kysymyksiä minulta, kumpi on kumpi? ISTOA itseäänkin on kuulemma kiinostanut kysymys, kun hän oli kuullut JYPELTÄ jutusta. Molemmat mainitut elokuvasankarithan ovat CHARMIKKAITA SEIKKAILIJOITA, TUNNETTUJA NAISSANKAREITA, YÖN SAALISTAJIA, VAHVOJA PERSOONALLISUUKSIA, en vieläkään haluaisi paljastaa sitä kumpi on kumpi, sanon vain edelleen niinkuin musta silloin bussin ikkunasta näytti, KUIN ALAIN DELON JA JEAN-PAUL BELMONDO! Elokuvamaailmassa edellen pysyäkseni SYLVESTER STALLONE on tekemässä vielä yhden ROCKY elokuvan, kuudennen sellaisen ja nimeltään ROCKY BALBOA! Niin ja sitten kun mietin itseäni, mikä elokuva, mikä näyttelijä on tehnyt muhun suurimman vaikutuksen, niin se on tietysti WALT DISNEYN KAUNOTAR JA KULKURI, jonka kävin aikoinaan katsomassa aika monta kertaakin. Pidin KULKURIN vapaata elämää rakastavasta elämänfilosofiasta ja kun olen KAUNOTTARENIKIN (MURUNI) löytänyt, niin tuntuu kuin elokuva olisi yhdistynyt todellisuuteen ´ja ihan vakavasti ottaen, ELOKUVAMAAILMA on kyllä uskomattoman hieno kaikkine loistavine elokuvineen ja näyttelijöineen. On niin paljon hienoja asioita tässä elämässä kuitenkin ja jotenkin näinhän se menee; "VOIT LÄHESTYÄ ELÄMÄÄ OIKEASTAAN VAIN KAHDELLA TAVALLA, VOIT OLLA JOKO UHRI TAI TAISTELIJA, SINUN PITÄÄ PÄÄTTÄÄ, HALUATKO KULKEA MUKANA VAI JOHTAA, HALUATKO PELATA OMILLA KORTEILLASI VAI MERKITYLLÄ PAKALLA. ELLET OSAA PÄÄTTÄÄ MITEN ELÄMÄSI PELAAT, HUOMAAT ETTÄ ELÄMÄ PÄÄTTÄÄ PUOLESTASI"!!! Palaan taas jonakin päivänä....

14.10.05 10.53
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/46 KUIN ALAIN DELON JA JEAN-PAUL BELMONDO!!! Ollessani matkalla Bulevardille WSOY GYM:iin pitämään treenejä näen bussin ikkunasta kaksi toimittajamaailman LEGENDAA, ORGINELLIT MEDIARITARIT, jo SUOSIKKILEHDEN päätoimittajuus yhdistää heidät vankalla siteellä toisiinsa! Kymmenien vuosien yhteinen taival MEDIAN palveluksessa, jonka aikana kummatkin olivat kuin , RITARI PELOTON vastaan TAVANOMAISUUTTA, antaen sanan säilän viuhua partaveitsen terävänä! He olivat aikansa KULTAISIA RITAREITA kustantajalle. Bussin ikkunasta katsoessani, kuin ALAN DELON ja JEAN-PAUL BELMONDO, kun he "harppoivat" pitkin Bulevardia Erottajalta kohti Hietalahtea, minne lienevät menossa, ehkä SALVEEN? Sehän on ollut monen LEGENDAN "henkinen linna" ja siellä pyöreässä päydässä on kerrottu monenlaista tarinaa. RITARIT joista kerroin, niinkuin tietysti jo arvasitte ovat ystäväni JYRKI HÄMÄLÄINEN ja ISTO LYSMÄ. En voinut olla kertomatta mieleyhtymääni bussin ikkunasta katsellessani. Minä menin vielä kerran jättämään jäähyväiset terassikaudelleni (jäähyväiset No 17) STRINBERGIN terassille ja näin jälleen LEGENDOJA! KIRKA kävelee siitä ohi kännykkään puhuen, mutta tulee morjestamaan mua sanoen, "TÄYTYY TULLA SANOMAAN OIKEIN KÄTTÄ PÄIVÄÄ" ja kertoo samalla tekevänsä jälleen uutta levyä! YES, FOREVER KIRKA AND ROCK AND ROLL!!! Kun KIRKA laulaa ROKKIA se menee luihin ja ytimiin! Uskomattoman menestyksellinen ura KIRKALLA on jo takana. Opimme tuntemaan toisemme jo 60 luvulla. HYVÄNTUULISUUS ja YSTÄVÄLLISYYS on ollut aina läsnä KIRKAN tavatessani. Asuimme KIRKAN kanssa melkein "naapuritalossa" KONALASSA 60-70 luvun vaihteessa. Hienoa KIRKA, odotan mielenkiinnolla uutta levyäsi. Vähän ajan päästä LEGENDA M.A. NUMMINEN kävelee ohitseni. Olisin mielelläni morjestanut MAURI ANTEROA, entistä ruoka-asiakastani RAVINTOLA ANITA&HARRIN ajoilta, ei olla taidettu sen jälkeen tavatakkaan. MA näytti voivan hienosti ja olevan voimissaan. Tunnetut alallaan, MARKO BJÖRS ja SARA HIRVELÄ tulivat yhdessä STRINBERGILLE ja terassille nauttimaan myös kauniista syyspäivästä. Tosin syksyn kylmyys alkoi jo tuntumaan ja oli aika lähteä vetämään treenejä, HYVÄSTI TERASSIKAUSI, joudun siirtymään nyt sitten varmaankin sisätiloihin! Seuraavana aamuna heräsin taas 05.45, keittelin aamuteetä, katsoin hetken telkkaria ja näin että tänään luvataan vieläkin aurinkoista ja lämpöasteita 15, mitä se sitten auringossa lieneekään? Joudun siis tänään torstaina hyvästelemään ilmeisesti vielä kerran terassikauteni. Aamutreenieni jälkeen tapaan TOMI LEHDON, entisiä BOXING CENTERILÄISIÄ, ihan sieltä alkuajoilta, 1990 luvun vaihteesta. Hän aloitti yhtäaikaa JYRKI PEKKALAN kanssa, josta en ole kuullut mitään yli kymmeneen vuoteen. TOMIN kanssa oli jokatapauksessa mukava tarinoida, JARI MÄNTYLÄ, JAAKKO OLLIKAINEN ja monet muut nimet vilahtelivat jutuissamme, vuodet vierii, ystävyys säilyy, hieno asia. Kävin väliilä kotona ja nyt olen HYVÄSTELEMÄSSÄ terassikauteni (hyvästely No18) Linja-autoaseman cafe LASIPALATSIN terassilla, kuppi lattea edessäni, aurinko paistaa, DEAN MARTIN laulaa NAPOLISTA, cafe NIINISTÖ näkyy 50 metrin päässä ja ihmisiä näkyy kävelevän sinne kahville. Tämä onkin hyvä paikka, löysin sen vain liian myöhään tänä syksynä. Mutta ei kai sillä ole väliä, olenhan mä muutenkin niin monessa asiassa myöhässä tässä elämässä, toisaalta oonhan mä joskus ollut vähän etuajassakin, joten voin ottaa vähän rennommin ja jättää "KEHÄT" muille ja valita itselleni tälläisen vähän taaempana olevan paikan, mistä ihailla näitä "ELÄMÄN JA MENESTYKSEN TEKIJÖITÄ" suuremmissa "KEHISSÄ". Minä hoidan tämän oman pienen "nurkkani" ja minulla olikin aina tapana antaa ahdistaa itseni "kehänurkkaan" ja väistää sieltä pois, hmm, oho, taas meinaa mennä boxingin ja muinaisaikojen puolelle, tulen nyt heti sieltä pois ja antaudun nyt vielä hetkeksi auringon ja DEAN MARTININ laulujen hyväilemäksi, JOKAISELLE JOKU ON KAI RAKKAIN, JOKAINEN VOI LÖYTÄÄ RAKKAUDEN.....Palaan taas jonakin päivänä.....

10.10.05 11.49
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/45 SPIN MUSIKAALI, JÄTTEFINT!!! Viikonloppuhan on yleensä riemastuttavaa aikaa. Meillä jokaisella on tietenkin oma tapamme viettää sitä, rentoutua, levätä, ladata "akkuja" viikon uusiin haasteisiin. Mulle viikonloppu on ennenkaikkea aikaa olla yhdessä MURUNI kanssa. Ja nyt viime lauantaina meille avautuikin taas hauska päivä kun JESSICA lähti ANNE-siskoni ja ÄITINI kanssa sirkukseen, niin me hypättiin bussiin ja ajaa karautettiin STADILLE. Lähdettiin kävelemään, kun ensin olimme käynneet tietysti cafe NIINISTÖSSÄ kohti KAUPPATORIA, silakkamarkkinoita ja SNELLMANNIN kahvitelttaa. Espalla vastaamme tulikin jo silakkapurkkipussi kädessä, entinen kulmien kundi, siis samoilta kulmilta kuin minäkin, rockmuusikko TOPMOST yhtyeestä, nykyisin suuren levy-yhtiön POMO, GUGI KOKLJUSHKIN vaimonsa kanssa. Jäätiin vähäksi aikaa juttelemaan siihen Espalle. GUGI olisi ajtuksissaan innostunut tulemaan treeneihini mukaan. Jään odottamaan fyysistä ilmaantumista salille! Kuulemme että JYRKI "JYPE" HÄMÄLÄINEN oli ainakin vähän aikaa sitten torilla. Ehkä näemme JYPEN sitten siellä. SNELLMANNIN kahviteltalla juomme kahvit perinteelisten lihapiirakoiden kera. Soitan JYPELLE, mutta kuulen, että hän on ehtinyt jo kävelemään CARUSELLIIN kahville. Toivotan hyvää päivää hänelle ja kerron että menemme runsaan tunnin päästä katsomaan RUOTSALAISEEN TEATTERIIN SPIN MUSIKAALIA. Ja VAU, mitä näimmekään, varmasti yhden parhaimmista Suomessa esitetyistä musikaaleista suomalaisten tai pitäisikö sanoa suomenruotsalaisten esittämänä! Taidokkaat lauluesitykset, loistavat tanssijat ja mitä TYTTÖJÄ, HUH!!! NICKE LIGNELL, TINO SINGH, ANNA HULTIN, loistavia!!! EEVA VILKKUMAA ja JONNA JÄRNEFELT karismaattisia tähtiä, lavasäteilyä, uskomattomia naisia!!! Tanssiryhmä super upea!!! Suosittelen, älkää missatko, todella huippu laadukas!!! Teatterin jälkeen kävimme IGUANASSA syömässä Burritosit ja mentiin kotiin viettämään lauantai-iltaa yhdessä. Sunnuntaiaamuna aamuateriaa syödessämme JYPE soittaa jo aamuvarhain junasta ja kertoo olevansa matkalla TURUN KIRJAMESSUILLE. Me MURUN kanssa teimme pitkän kävelylenkin ihanassa syysilmassa Matinkylästä rantoja pitkin Lauttasaareen CASA MAREEN syömään paikan herkulliset lämpimät kanaleivät. Haettiin JESSICA Äitini luota, missä oli ollut yökylässä. JERRI ja RIIKKA tulivat käymään ja lähtivät viemään JESSICAN jumppatreeneihin. RUBEN "HURRICANE" STILLER lähettää tekstiviestin, "en ehdi tänään treeneihin, mutta tiistaina nähdään", ja minä lähdin bussilla kohti RUSKEASUON LIIKUNTAHALLIA pitämään ABBEY ROAD GROUPIN treenejä. Ratikassa istuessani Mannerheimintietä huristellessa, JYPE soittaa ja on jälleen junassa, tulossa kohti STADIA. Hän kuulosti iloiselta, sillä kirja LAULAJAKUNINGAS OLAVI VIRRASTA on myynnyt hyvin ja ihmiset ovat pitäneet siitä! Tänään maanantaiaamuna KISAHALLISSA ollessani valmentamassa PEKKA VIKSTRÖMIÄ, kuulen että se nyrkkeilyn alkuajoista kertova lehtijuttu tuossa aikaisemmin, jota lainasin, olikin häneltä, eikä tältä toiselta PEKALTA, PEKKA KURJELTA, joten korjaan asian, mutta eihän sitä entisenä nyrkkeilijänä kaikkea voi muistaa, mukavia PEKKOJA molemmat ja juttu nyrkkeilyn alkuajoista oli kuitenkin mielenkiintoinen ja vielä nyrkkeilystä, SUOMI oli voittanut viikonloppuna VIRON 7-4 TARTOSSA, joten onnittelut SUOMEN NYRKKEILYMAAJOUKKUEELLE, nuorille NYRKKEILIJÄ POJILLEMME, BOX BOX!!! Palaan taas jonakin päivänä....

07.10.05 13.42
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/44 CAFE NIINISTÖ AVATTIIN TÄNÄÄN!!! Uskomattomasti aika rullaa eteenpäin ja vielä eilen istuin STRINBERGIN terassilla juomassa cafe laten, eikä enään aurinko paistanut ja ilmassakin oli nyt ainakin jonkinverran jo syksyn koleutta. Huh, tää on nyt taas siirtymistä harmauteen, koleuteen ja ennenkaikkea sisätiloihin. Voi että se on mulle aina vaikeata, olisin mieluummin ikuinen kesäihminen, mutta toisaalta onhan tässä syksyssäkin ja sen tuiskuissa, sateissa, luihin ja ytimiin menevässä viimassakin omat kokemuksia rikastavat puolensa. Ja kun selviää talvesta, mitä kyllä aina näin etukäteen ajatellen kovasti ihmettelen, lunta, pakkasta, kylmyyttä, niin sitten se kevät tuntuukin taas hyvälle ja terassit aukeaa, kukat puhkeaa kukkaan, väriloisto, valoisuus, lämpö, kaikki se ihanuus on jälleen edessä, OHO, nyt taisin mennä jo liian aikaisin liian pitkälle, meillähän on vielä mitä ihanin syksy auringon kera, ei ole vielä syytä vaipua syysmasennukseen tai mihinkään muuhunkaan apaattiseen olotilaan, vaan iloitaan tästäkin päivästä ja toivotan tässä samalla entiselle nyrkkeilyoppilaalleni TERHO PURSIAISELLE, joka täytti eilen 60 vuotta näin ajatuksin lämpimät onnittelut. Ja tänään sitten aukesikin vanhalla linja-autoasemalla uusi mannermainen kahvila, CAFE NIINISTÖ, jossa tarjotaan kahvia kaikille, jotka ovat jotain mieltä! Ja jonne toivotetaan tervetulleeksi, olitpa sitten puolesta, vastaan tai jotain siltä väliltä. Paikka on auki päivittäin maanantaista-lauantaihin kello 11-19! Käykääpä kahvilla, sillä minä kävin jo katsastamassa CAFE NIINISTÖN ja paikalla vellovan mediaväen. Tapasin siellä tietysti entisen naapurini BENIN, LEENA HARKIMON, kampanjapäällikön HARRI JASKARIN ja sitten näin itse presidenttiehdokkaan mediaväen piirittämänä vastailemassa tunnettuun tyyliinsä kysymyksiin, hyväntuulisena ja positiivisella asenteella. Jouduin lähtemään pois ennenkuin mediaväki lopetti piirityksensä SAULI NIINISTÖN ympärillä, oli toinen tapaaminen jo ajat sitten sovittu. Mutta tärkeintähän olikin nähdä että ehdokkaani oli selvästi iskussa, kamppanjaväki oli vireällä ja positiivisella sekä iloisella mielellä, UNELMA ELÄÄ, SAULI NIINISTÖ PRESIDENTIKSI! Hiukan ennen lähtöäni sain halata vielä ikuisesti nuorekasta AIRA SAMULIN-SUVIOTA ja kerroin AIRALLE NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSISTÄ www.boxing.fi sivuilla ja siellä olevista monista kuvista STEPASTA, (STEN SUVIO, kultamitalin nyrkkeilyssä 1936 Berliinissä voittanut) ja faijasta, sekä AIRAN sisaresta INKERI SUVIOSTA ja faijasta jonkin muotinäytöksen tiimoilta. Tämän jälkeen CAFE NIINISTÖ kokikin varmasti yleisö ryntäyksen paikan avautuessa yleisölle kello 11.00. Bussille rynnätessäni vastaani tulee vielä PARTA-PEKKA JUUTILAINEN, entinen juoksijasankari 1960 luvulta, kättelemme pikaisesti, vaihdamme käyntikortteja ja sovitaan että joku päivä juodaan kahvit yhdessä ja tarinoidaan pidempään! Toivotan teille kaikille taas aurinkoista ja hyvää viikonloppua, palaan taas jonakin päivänä....

05.10.05 20.45
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/43 NYRKKEILY ON AATELISURHEILUA!!! Nyt kun olin katsomassa monen vuoden jälkeen nyrkkeilyä KINGS-TALLIN illassa ja kun käsiini osui kesällä PEKKA KURJELTA saamani ERKKI VETTENRANNAN loistava artikkeli; "KUN NYRKKIURHEILU SUOMEEN SAAPUI"! Mikä olisikaan sopivampi jatkamaan näitä BOKSAUS tunnelmia ja saan samalla tehdä oikein kunnon aikahyppäyksen, sillä nimittäin; "Jokseenkin tasan sata vuotta sitten, 9. heinäkuuta 1905, UUDEN SUOMETTAREN lukijoilta saattoi läikähtää kahvi sunnuntaiaamun kattaukselle. Pääkaupungissa esiintyi parhaillaan urheilijoita ulkomailta asti, ja edellisen päivän ohjelmaan oli kuulunut voimailua Kaartin maneesissa eli ratsastushallissa. Sinne kokoontuivat Suomen väkevimmät miehet VERNER JÄRVISTÄ myöten. JÄRVINEN tulisi seuraavana vuonna voittamaan olympiakultaa kiekonheitossa, mutta nyt hän osallistui painikisoihin, joiden väliajalla nähtiin lehden mukaan "rajattoman raaka ja syvintä inhoa herättävä näytös "boksauksessa" jonka esittivät Skandinavian mestari, tanskalainen A.RASMUSSEN ja helsinkiläinen J.A.ELFING". Se oli nykytermein nyrkkeilyä, englantilaisten sääntöjen mukaan tapahtunutta kaksintaistelua, jollaista ei näin julkisesti ollut Suomessa aikaisemmin esitelty. "Näytöksen soisimme olevan ensimmäisen ja viimeisen tämän maan rajojen sisällä", kuului UUDEN SUOMETTAREN varaukseton toivomus. Miksi nyrkkeilytaito teki niin kauhistuttavan vaikutuksen kirjoittajaan, joka selosti painiotteluja sekä muita urheilulajeja asiallisesti tai jopa innostuneesti? Vastausta on haettava 1800-luvulta asti. PAINIAKIN PIDETTIIN BARBAARISENA. Housunkauluspainin tapaiset perinnekamppailut eivät olleet valmistaneet suomalaisia tämän urheilun saapumiseen. Lehtimiehestä historian professoriksi siirtynyt SAKARI TOPELIUS vieraili LONTOOSSA 1862 ja hämmentyi metropolin ihmisvirroista terävine kyynärpäineen. Tämä oli totisesti "nyrkkitaistelun kotimaa", hän kirjoitti Suomeen palattuaan; tarvitsi vain seisahtua hetkeksi kadulla joutuakseen vyöryvien massojen tyrmäämäksi. Kolmen vuosikymmenen kuluttua valtioneuvos TOPELIUS oli läsnä, kun HELSINGIN ATLEETTKLUBI antoi varhaisimmat näytöksensä painiskelussa - kuten tuolloin sanottiin - ja painojen nostelussa. Myös painia pidettiin barbaarisena harrasteena, minkä takia ATLEETTKLUBIN toimet nostattivat heti vastustusta. TOPELIUKSEN sijaan asialla oli hänen ystävänsä VIKTOR HEIKEL, yliopiston voimisteluopettaja ja liikuntakasvatuksen korkein auktoriteetti maassamme. Painia rasitti myös sirkustausta. Maasamme vierailleiden sirkuspainijoiden eleet ja otteet muistuttivat 2000-luvun televisiotarjonnasta tuttua amerikkalaista vapaapainia. ATLEETTIKLUBIN maine kuitenkin puhdistui 1890-luvun lopulla. Suomalaiset pääsivät perehtymään ranskalaiseen eli moderniin painiin, jonka myös HEIKEL näki miehisenä ja luonetta jalostavana kamppailuna. KYLÄTAPPELIJOITA JA NYRKKIURHEILIJOITA! Nyrkkeilyä tiedetään harjoitetun maassamme jo 1800-luvun puolella, mutta yksityisestä aloitteesta ja ilman julkisuutta. Myös alakirjallisuutta oli sitä halajaville tarjolla. Vuosisadan vaihduttua urheiluliike sitten jäsjestäytyi valtakunnallisesti, ja kaikkiin ruumillisiin harjoitteisiin liitettiin juhlapuheista edelleen tunnettu paatoksellinen ylätyyli. Urheilua markkinoitiin nuorisotyönä, henkisten ihanteiden ja kansallisten päämäärien täyttymyksenä. Siinä tilanteessa nyrkeillä tapahtuva vastustajan murjominen edusti harppausta taaksepäin tunkkaisiin sirkussaleihin, jossa vallitsi viidakon laki. Entä sitten kylätappelut, joiden voitaisiin arvella edes joiltakin osin muistuttaneen urheilullisia nyrkkiotteluja? Vertaus on sikäli kohdallinen, että perinteisessä kylätappelussa vastustajia ei saannut tarpeettomasti vahingoittaa, tappamisesta nyt puhumattakaan. Uudella vuosisadalla kylien väliset yhteenotot olivat kuitenkin rappeutuneet omaan laskuunsa operoivien puukkosankarien urheiluksi, joten siinökin suhteessa kehitys oli boksauksen maahantulon kannalta epäedullinen. Huomattavimmat urheilukoitokset Suomessa tarjosi näihin aikoihin helsinkiläinen REIPAS. Vuodesta 1897 toiminut voimistelu-ja urheiluseura järjesti KAISANIEMEN puistossa 1903 ensimmäiset kansainväliset kilpailut ja heinäkuun tapahtuma 1905 nyrkkinäytöksineen oli niille suoraa jatkoa. Ottelun suomalainen osapuoli eli AUGUST ELFING oli kaiken lisäksi REIPPAAN perustaja. Nyrkkeilyn alkeisiin kirjansitoja ELFVING oli ennättänyt tutustua Yhdysvalloissa asuessaan. Hän oli ajankohdalle tyypillisesti monitaitoinen mies, joka oli aloittanut voimistelijana ja kilpaillut voimaurheilujen lisäksi myös jioksussa ja pyöräilyssä. AAGE RASMUSSEN, hänen tanskalainen opponenttinsa, oli saapunut REIPPAAN tapahtumaan seurueen kera, ja heillä olikin suomalaisille opetettavaa useammassa kuin yhdessä urheilumuodossa. RASMUSSEN voitti avauspäivänä eli lauantaina mailin pituisen kävelyn ja sunnuntaina viiden kilometrin kilpakävelyn. Nyrkkeilyä hän harjoitti sunnuntaina kohdaten ELFVINGIN toistamiseen, mutta siihen yhteenottoon ei UUSI SUOMETAR halunnut kajota enään sanallakaan. NYRKIN JA ALASIMEN VÄLISSÄ! Pääkaupungin muista lehdistä boksaukseen kiinnitti eniten huomiota HELSINGFORS-POSTEN. Lauantaisen näytöksen selostus paljastaa, että RASMUSSEN ja ELFVING olivat nahistelleet kolme erää, joista jokainen oli minuutin pituinen. Iskujenvaihto oli tosin ollut melko yksipuolista; "Pieni ja heiveröinen hra RASMUSSEN näytti olevansa uskomattoman ketterä ja erinomainen boksaaja, sillä hän takoi vastustajaansa kuin alasinta. Tavallisesta kuolevaisesta olisi tullut muhennosta tanskalaisen kourissa." ELFVING kesti kolme erää jalkojensa varassa ja sai katsomolta riehakkaan hyväksynnän. Sehän kannusti suomalaista yrittämään paremmalla menestyksellä seuraavanakin iltana. RASMUSSEN oli siihen mennessä voittanut kaksi kävelykilpailua ja osallistunut samana päivänä kymmenen kilometrin juoksuun, mikä ei kehässä tapahtunutta askellusta hillinnyt, kuten maanantain HELSINGFORS-POSTEN todistaa. "Tanskalainen tanssi jälleen, notkeana kuin kissa ja iski lyöntejä toisensa jälkeen hra ELFVINGIIN, joka kuitenkin urheasti puolustautui. Yleisön kannustushuudot ja aplodit eivät lainkaan ottaneet loppuakseen, mikä näyttää heidän olleen aivan toista mieltä kuin muuan tämän kaupungin sanomalehti, joka toitotti boksauksen olevan raakaa(...)." RASMUSSEN ehkä osoittautui suomalaista taitavammaksi lyömisurheilussa, mutta lehtien välisen varjokamppailun voitti UUSI SUOMETAR. Nyrkkeily joutui jälleen vetäytymään maan alle, pienten piirien paheeksi, noustakseen takaisin julkisuuteen vasta itsenäisyyden vuosina. SUOMEN URHEILULEHDEN nuori toimittaja LAURI PIHKALA oli jo sitä ennen suositellut nyrkkiurheilua, mutta vapaa-ajan harrasteena, ei kilpailullisena lajina. Ennakkoluulot olivat syvällä. Mutta 1920-luvulla PIHKALA ja kumppanit osasivat jo kertoa, että boksaus on pohjimmiltaan aivan jotain muuta kuin alasimen virkaa toimittavan vastustajan pahoinpitelyä. Nyrkkeilyn jalo taito ymmärrettiin Suomessakin keskinäisessä kunnioittamisessa kilpailevien HERRASMIESTEN KÄSITYÖNÄ, TERVEEN SIELUN viljelynä terveessä ruumiissa, sanalla sanoen AATELISURHEILUNA. Runomuotoon tämän tulkinnan puki YRJÖ JYLHÄ. Hänen antologiansa VIIMEINEN KIERROS ilmestyi vuonna 1931; sen ensi lehdillä tekijä poseeraa yläruumis paljaana ja nyrkkeilyhansikkaat käsissään. Näin JYLHÄ muotoili: "TUPPEEN PAINA RAUTA, KANSA MIEHEKÄS, JOS EI PUHE AUTA, ISKE NYRKILLÄS. NIMES SOLVAAJALTA, ÄLÄ PÄÄTÄ VIE, ISKE JALAT ALTA, KYLLIKSI SIINÄ LIE." Niinkuin huomaatte, ei ollut elämä helppoa nyrkkeilijöille todistaa yhteiskunnalle, että nyrkkeily on jalo urheilu sekä hyvä kasvatuksellinen urheilumuoto nuorille ja AATELISURHEILUA, niinkuin 1920 luvulla LAURI PIHKALA ja kumppanit sen ymmärsivät ja olihan isänikin NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI, joten kyllä siinä oli varmaan ihan oikeaa ajatusta....NYRKKEILY ON AATELISURHEILUA!!! Palaan taas jonakin päivänä...

01.10.05 13.13
PIENIÄ PALOJA ELEMÄN TERASSILTA/42 KINGS-TALLI, STUDIO 51 JA AMMATTINYRKKEILYÄ!!! Olin pitkästä aikaa RINGSIDE paikoilla ammattinyrkkeilyn kiehtovassa ilmapiirissä. KINGS-TALLI ja RÖÖPERIN RUHTINAS TOM SJÖBERG järjesti, olikohan se 38:nen ammattilaisillan SEDU KOSKISEN näyttävässä STUDIO 51.ssä. Siitä on oikeastaan jo monta vuotta kun viimeksi olen käynnyt katsomassa nyrkkeilykilpailuja. Tähän mut nyt innosti oikeastaan noiden edellä mainittujen lisäksi, JUHO TOLPPOLA ja AMIN ASIKAINEN, joiden ammattilaisotteluja en ollut vielä kertaakaan nähnyt. Kavereitahan olen kyllä tavannut aina silloin tällöin esimerkiksi harjoitussalilla ja pitänyt nuorten miesten sympaattisuudesta sekä heistä huokuvasta innostuksesta nyrkkeilyyn. Sitten se lopullinen juttu, mikä sai minut käymään SJÖBAN luona ostamassa illalliskortit, oli kun äitini tässä jokin aika sitten, täytti 80 vuotta, jota emme voineet juhlia silloin merkkipäivänä, hänen ollessaan Espanjassa merkkipäivänään nauttimassa auringosta ja lämmöstä. Joten nyt olikin hyvä tilaisuus yllättää äitini illanvietolla, mikä liittyy niin voimakkaasti hänen elämäänsä, NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSIN puolisona ja äitinäni on todellinen jättiannos nyrkkeilyä mahtunut hänen elämäänsä. Ilta alkoikin illallisella JYRKI SUKULAN taituroimalla BUFFETPÖYDÄN antimilla. Mukanani oli tietenkin myös MURUNI, poikani JERRI, joten melkein koko perhe, JESSICA tyttöni 9v. oli jäännyt siskoni ANNEN luokse, hän kun on vielä liian nuori tälläiseen iltaan. Syödessämme ilta alkoikin jo heti monilla mieluisilla tapaamisella siinä ruokailun aikana. Äidillänikin oli vielä paljon tuttuja nyrkkeilyväen joukossa. SJÖBA oli järjestänyt hienot paikat RINGSIDE:lla ja ilta alkoikin perinteisellä entisten nyrkkeilijöiden esittelyllä, kun RAIMO "HÖYRY" HÄYRINEN kutsui ensiksi "KEHÄKUNINKAAT" OLLI MÄEN ja PEKKA KOKKOSEN kehään, ja minutkin NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSIN poikana ja sitten ÄITINI, ja hei, taitaa olla ensi kerta kun 80 vuotias "tyttönen" esitellään kehässä ammattinyrkkeilyillassa! Oli ihanaa nähdä tänä iltana ÄITINI iloisuus ja tiedän kuinka koskettavaa tämä kehässä piipahtaminen oli, vanhojen ystävien näkeminen. Olen kiitoksen velkaa PROMOOTTORILLE huomaivaisuudesta ÄITIÄNI kohtaan ja nautin että ISÄNI nyrkkeilyhenki on edelleen mukana, HÄN oli uskomaton taituri kehässä! Lukekaa www.boxing.fi nettisivuilta NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI, se on tarina köyhän Viipurilaispojan noususta ammattiyrkkeilykehien suosikiksi ja ottelijaksi. Mullekin oli ihanaa nähdä taas pitkästä aikaa kavereita, KARI MERONEN, aina yhtä rakas nyrkkeilykaverini, JOMI LIMMONEN, merkittävä ja kunnioittamani nyrkkeilijä ja valmentaja, nyrkkeily toimittaja, jonka esteettinen nyrkkeilysilmä seurasi tarkasti numerotytönkin liikehdintää kehässä, OLLI MÄKI tietysti, kymmenien erien harjoituskaverini, joka antoi nuorukaiselle 60 luvulla "opetusta" harjoituskehässä, todellinen NYRKKEILYMESTARI, PEKKA KOKKONEN, myhäilevä puutarhuri ja armoton iskijä, joka kyllä karkoitti hymynvastustajalta, jos joku olisi uskaltautunut edes hymyilemään PEKAN kanssa otellessaan, BÖRJE KARVONEN, TAPANILAN ERÄN toinen vasuri, maajoukkuekaverini, halasin hellästi BÖRJEÄ, jota en ollut tavannut todella pitkään aikaan. Nuorempaa sukupolvea ROVANIEMEN TÄHTI, JYRKI VIERELÄ, jonka tulevia näytelmiä/elokuvia odotan mielenkinnolla, käsikirjoitukset ovat työn alla. Lähetin PEKKA JAATISELLE myös samalla Rovaniemelle terveisiä, KUSTU GRÖNROOS kävi morjestamassa myös ÄITIÄNI, ILMO LOUNASHEIMO, ikuinen nyrkkeilyinnostunut, PERTTI AUGUSTIN, jolta kuulinkin että tuossa aikaisemmin kertovani paikka PERTIN työpaikasta, Mikonkadun kulmassa ei ollutkaan RAKE vaan RENLUND, mutta sanoin, että laitetaan tämä muistamattomuus nyrkkeilyn piikkiin, joo ja paljon muitakin sekä paljon tunnetta ja muistoja mahtui tähän iltaan ja on myönnettävä että NYRKKEILYLLÄ on aika iso osa sydämessäni. Niin ja itse otteluista, on tietenkin kerrottava; Lahden VILLE PIISPANEN alkoi ammattinyrkkeilijän uransa voitolla, vaikkakaan ei helpolla. JUHO TOLPPOLA jatkoi voittojen tiellä, Rovaniemen SAMULI LEPPIAHO koki tappion ja AMIN ASIKAINEN voitti 15:sta peräkkäisen ammattinyrkkeily ottelunsa. Itse olisin kaivannut hiukan enemmän KEHÄELEGANSSIA, nyt ottelut olivat kylläkin AGRESSIIVISIA ja "LIHAN HAKKUUTA" suuremmilta osiltaan, vaikka on kyllä myönnettävä, että vastustajat melkoisen huonoilla nyrkkeilytaidoilla varustettuna, eivät antaneet meidän pojillemme paljon mahdollisuuksia teknillisen ja taidokkaan nyrkkeilyn esittämiseen, siksi kuitenkin kovaluontoisia ja fyysisesti vahvoja tappelijoita oli jostakin Armeniasta ja sieltä päin tänne tuotettu. Ei ollut kyllä kedehdittavaa poikien tilanne, mutta taistelutahtoa ja yrittämistä ei puuttunut, eikä jäännyt epäselväksi, että kundit ELÄVÄT TÄYSIN SYDÄMIN NYRKKEILYLLE, joten toivotan menestystä ja kiitollisimpia vastustajia kaikille kundeille ja pidin AMININ matsin jälkeen antamasta pususta ja halauksesta rakastetulleen, kaiken tämän kovuuden keskellä, RAKKAUTTA oli läsnä, muutenkin kuin mun fiiliksissäni nyrkkeilyyn ja nyrkkeilykavereihini! HYVÄ SJÖBA, lisää iltoja! Paikka näytti olevan täynnä nyrkkeilyn ystäviä! Boxingterveisin, palaan taas jonakin päivänä....

30.09.05 10.47
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/41 SYKSYISTÄ ARKIPÄIVÄÄ MIKONKADULLA!!! Keskiviikko aamu alkoi taas KISAHALISSA TYSON GROUPIN treeneillä aamulla 8.00 ja treenien jälkeen näytti, että päivästä voisi tulla vielä aurinkoinen, mutta iltapäivällä alkoi satamaan ja ollessani matkalla taas treenejä pitämään istun Ruoholahdessa hiukan sadetta pitämässä, edessäni kuppi kuumaa teetä ja katselen ikkunasta ulos, ilma on todella lohduttoman näköinen. Syksy on tullut ja tunnen kuinka sen harmaus koittaa tunkea sisääni ja kun päiväkin on ollut hiljainen, eikä kenestäkään ole kuulunut mitään, ei virtuaali maailmassa kuin tässä oikeassakaan, yhdistyy se täysin näihin syksyn fiiliksiin. SE ON NYT SITTEN SYKSY. WSOY GYM:in treeneissä syksy kuitenkin unohtui, kun WSOY:n tytöt salamoivin iskuin ja iloisin katsein karkottivat syksyn mielestäni. Treeneissä tänään 10 tyttöä ja "Kuningas" FREDRIK. Hieno harjoitusfiilis. Sen jälkeen caputzinolle Terminaalin cafe CAMPPIIN, vaikkei mun pitäisi vatsani takia kahvia juodakkaan. Illalla kotona näin vielä nettisivujeni vieraskirjastani mukavan tervehdyksen, JUKKA NAULAPÄÄ oli jättänyt terveisensä ja kertoi siinä jatkaneensa sytyttämääni BOXING INNOSTUSTA ja mikä sen mukavampaa kuultavaa. Torstain aamutreenieni jälkeen bussille menossa ollessani, tapasin aina hyväkuntoisen ja myhäilevän HELSINGIN ENERGIAN ylilääkärin MARTTI HYVÖSEN ja hän kertoi innostuneena kuinka ENERGIAN, (hänen aloittamansa) kuntonyrkkeilyklubi täyttää lähiaikoina 10 vuotta ja haluaisivat sinne "esiintymään" EVA WAHLSTRÖMIN juhlan kunniaksi. Voin vain onnitella MARTTI HYVÖSTÄ hienosta panoksesta kuntonyrkkeilyn parissa. Päivällä lepäilin ja laittelin kotona ruokaa, joten iltapäivällä liikkeelle lähtiessäni, olinkin taas virkeä ja innostunut, eikä syksystä ollut tietoakaan. Olin menossa yliopistolle pitämään tuntia. Ei, en opeta siellä ranskaa, vaan nyrkkeilyä. Olen kai siitä joskus maininnutkin. Bussissa kohtaan sympaattisen SAMI ALASEN. Hän on myös matkalla yliopistolle pitämään tunteja. SAMI on taistelulajien ja joogan specialisti ja täysin omistautunut työlleen ja perheelleen. SAMIN tunnit alkavat kahdelta, kun minun vasta kolmelta, joten ehdin hyvin vielä istumaan Mikonkadun AMARILLON terassille, juomaan caputzinon ja kuuntelemaan JULIO INGLESIAKSEN lauluja. Aurinko taas paistaa ja on edelleen normaalia syksyä lämpimämpi ilma, tarkenee tässä ulkona istuskella. Terassilla on rauhallista, mutta sopivaa vilinää ympärillä. Tässä selkäni takanahan oli, sorry, pieni aikahyppäys, BIO REA elokuvateatteri silloin kun minä olin nuoripoika. AH, muuten, kuinka hieno kappale nyt soikaan, ne kitarat, tuo ääni ja rytmi, 33 ANOS kappale nimeltään! Se vie mua taas mielessäni etelänrannoille, hieno päivä jälleen. Niin, ja tuossa vastapäisessä kulmassa oli RAKE, missä taisi ammattinyrkkeilyliiton sihteeri PERTTI AUGUSTINKIN olla töissä silloin. Ja vastapäisessä kulmassa oli FAZERIN kahvila, siellä toisessa kerroksessa ja pöytiintarjoilu siihen aikaan ja monta BANANA SPLITIÄ tuli siellä kyllä syötyä. Olikohan KANERVAN OSKU koskaan mukanani? Tuli vain mieleen näistä BANANA SPLITEISTÄ! NILSSONIN ARTSI oli kerran ainakin ANNENSA kanssa, silloin kun eivät vielä olleet naimisissa. Samalla TAISTO HÄIVÖLÄ kävelee kohdalleni, vaihdamme pikaisesti kuulumisia ja lähdemme kävelemään KLUUVIA kohden, TAISTO häviää KLUUVIIN ja SIMO SALONEN, luokkakaverini ja kauppias kävelee sieltä ulos. Jutellaan SIMON kanssa hetki, kun SIMON kannykkä soi ja hänen rakastettunsa soittaa MALAGASTA, minäkin juttelin hänen kanssaan muutaman sanan, AH, MALAGA, JULIO INGLESIAS, 33 ANOS kappale kitaroineen, TORREMOLINOS, menimme siellä kihlohin MURUNI kanssa vuonna 1980, ei nyt on aika mennä taas töihin ja temmata mieleni pois etelän auringosta. Simo jää puhumaan kännykkäänsä rakastettunsa kanssa, minä jatkan arkipäivääni ja palaan taas jonakin päivänä......

27.09.05 13.53
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/40 BONUS PÄIVÄ!!! Tänään on pilvinen päivä, joten auringossa istuminen MELSTENIN PARATIISIRANNALLA on poissa laskusta. Kun olimme syönneet yhdessä aamuaterian parvekkeella pikku prinsessani JESSICAN kanssa, lähdin pyörällä MERENNEITOON jatkamaan aamukahviani sekä lukemaan päivän iltalehdet. Siitä Melsteeniin ja istahdin yhdelle penkille Haukilahden venesataman kohdalla lukemaan PAUL McCARTNEYSTA kertovaa elämänkerta kirjaa. Varsin loistavaa sellaista ja aika hurjaakin. Ei PAULILLAKAAN ole aina ollut helppoa, vaikka onkin Englannin rikkain rokkari. Siinä lukiessani FREDDY BENSKY, naapuritalostani, joltain vuosilta 1955-1962, Ruoholahdenkatu 10:stä, kävelee kohdalleni; "Moi HARRI, mitä kuuluu"? FREDDY on ollut PURTSIN hyvä ystävä jo 1960 luvun alusta ja luonnut loistavan uran silmälasi optiikkona ja ilmeisesti myös aikamoisen omaisuuden keksinnöillään alallaan.En tosin kysynyt, onko näin, mutta oli mukava nähdä FREDDY samanlaisena, kuin hänet muistinkin. Jatkaessani matkaa pyöräilen TOPPELUNDIN rantaan, sen hienolle aallonmurtajalle istumaan ja lukemaan sekä juomaan kahvia termaristani. Vain lokit olivat seuranani ja silmieni edessä hyvin tummana lainehtiva meri, upeata! Parinpäivän päästä oli Juhannus herkkuineen, uusia perunoita, silliä, lohta sörsseleineen, laihdutuskuuri hiukan unohtui. Kesä-heinäkuun vaihde lähenee ja heinäkuun helteet? Tarinat tässä VIRTUAALI BOXINGSTARISSA kohtaavat jo toisensa, joita mulla on tuossa edellä taltioitu tältä 2004-2005 aikajaksolta ja näin olen saavuttanut lähempänä itseäni olevan tilan, tämä päivä, tämä hetki, jossa siirrynkin nyt sitten luontevasti vielä MERENNEIDON terassille, on 27.9 tiistaipäivä ja aamutreenitkin KISAHALLISSA HARD FACE ryhmälle on pidetty. On ollut mukava kirjoitella näitä pieniä tarinoitani tänne sähköiseen pöytälaatikkooni ja huomata, että aina joku käy täällä näitä lukemassakin. MERENNEITO on jo nyt arkisin kiinni, mutta ISÄNTÄ sattui olemaan paikalla maalaamassa lattioita ja termarissa oli hänellä kahvia, josta tarjosi mulle kupillisen ja näin saatoin jäädä vielä nauttimaan lähes kesäisestä päivästä paikan hienolle meriterassille. Tosiasiahan on, että syksy on tullut, mutta tälläinen BONUS PÄIVÄ on kyllä varsin maukas ja hyvältä maistuva, AURINKOA JA MERTA! Uusi mielenkiintoinen vaihe on kuitenkin edessä, syksy tapahtumineen ja kohtaamisineen. Mitä ajatuksia se herättääkään, mitä muistoja tuo mieleen, sen näkee sitten, toivotan syksyn tervetulleeksi ja toivotan tässä hyvää syksyä kaikille sattumoisin näitä juttuja lukevillekin, AH, kuinka tuo aurinko paistaakin nyt hienosti, niin kaunis päivä, jään "kellumaan ajatuksiin" ja palaan taas jonakin päivänä.....TÄMÄ PÄIVÄ, TÄMÄ HETKI!

26.09.05 14.02
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/39 EN OLE MATKALLA MINNEKKÄÄN, EHKÄ OLEN SAANNUT JO KAIKEN??? Toukokuu lähenee loppuaan. Tänään oli ABBEY ROAD GROUPIN viimeiset treenit ja alkaa kesäpaussi. Paikalla olivat tänään vain viisi "kovaa", JUHA "MURSKAAJA" ROSVALL, JARI "COPRAKÄSI" PUHAKKA, ILARI "RASKAS" LINTUKANGAS, "IRON-IIRO" KOIVIKKO ja PETRI "HOPEANUOLI" BÄCKSTRÖM. Pidin kundeille kunnon 10 erän säkkitreenit ja salin ainoa musiikki oli tänään säkkeihin osuvien iskujen läjähdykset. Kahdeksannen erän jälkeen erätauolla vallitsi hiiskumaton hiljaisuus, jonka rikkoi vain hengästynyt huohotus. Toukokuu todellakin lipuu kohti kesäkuun vaihdetta, kesä on tullut. Harmittavaa vain kannaltani, etten ole vieläkään ehtinyt "rantautua", olenkohan tulossa vanhaksi? Muuten elämä tuntuu kyllä mielenkiintoiselta ja pidän siitä. että tämä "elämän purjeveneeni" lipuu pikkuhiljaa ikäänkuin oikea purjevene, juuri ja juuri kevyen tuulen viedessä sitä eteenpäin. Ei ole mihinkään kiire, ei ole mitään mitä täytyisi saavuttaa nopeasti ja ehdottomasti. Meri välkehtii edessäni, aurinko lämmittää, pari lasta näkyy olevan jo uimassa, katselen tätä näkymää cafe Merenneidon terassilta jonne tulin suoraan treeneistäni. Ajelehdin mielessäni hiljaa eteenpäin. mihinköhän päädyn? PAUL ANKAN laulut, jotka soivat walkmannistani korviini, antavat tunteen eletystä ja tutusta. Kappaleiden tunteellisuus ja sentimentalisuus tuntuvat hyvälle. Näin tässä mieleni ajelehtiessa, antaessani sieluni kulkea heiveröisen tuulen hyväilemänä, auringon antaessa lämpönsä, tunnen saman kiitollisuuden tunteen, onnellisuuden, hyvän olon tulevan sisälleni, enkä ymmärrä miksi tunnen näin? Eihän mulla mikään oo mennyt niin hyvin, jos omaa menestystäni ja saavutuksiani ajattelen, mutta RAKKAUS, RAKKAUTTA. sitä olen saannut tuntea ja kokea. Edelleenkin, nyt perheeni kautta, mysteeristä tämä elämä! Nytkin istun tässä yksikseni, MURU ja JESSICA ovat Tammelassa mökillä, jonne eilen vein heidät. JERRI soitti vain vähän aikaa sitten, on rannassa Melstenissä ja kyseli, onko ne pari pihviä vielä siellä jääkaapissa? Aika ihan pysähtyy, EN TAIDA OLLA MATKALLA MINNEKKÄÄN, EHKÄ OLEN SAANNUT JO KAIKEN? Kuitenkin nyt taas kun olen tässä päivässä, syyskuun lähetessä loppuaan, edellä oleva ja tämä päivä eivät ole kohdanneet vielä toisiaan, mutta se ei ole enään kaukana. Vaikka tässä on vielä kesä välissä ennenkuin PIENIÄ PALOJA ELÄMÄNI TERASSILTA pakinat kohtaavat toisensa, kohtasivat tunteet, elämän onni ja onnellisuus eilen toisensa ja ajelehdin edelleenkin "elämäni purjeveneellä" lempeiden tunteiden ja heiveröisen tuulen kuljettamana. Eilen oli syyskuun 25.9 ja vau, mikä sunnuntaiaamu. Herään minuuttia vailla kahdeksan, olenpa nukkunut myöhään. Tytöt MURU ja JESSICA nukkuvat vielä. JERRI on RIIKKANSA luona, tulivat neljän aikaan aamulla. Tiedän sen koska lähettelimme tekstaria silloin, halusin tietää, että kaikki on hyvin. Laitoin aamuaterian valmiiksi keittiöön. Kävin vaa`alla, paino 84,5 kiloa. Aamuaterian jälkeen kävelin tänne Merenneitoon ja aamu oli todella huikaiseva, aurinko paistoi ihanasti, meri ihastuttavan utuinen, nappikuulokkeissani soi BLUES, HOWLIN WOLF laulaa kappaletta LITTLE RED ROOSTER, ah mitä sointuja, mikä soundi. Elämä tuntuu huippu hyvälle. PERHE ja RAKKAUS, kuinka suurta, YSTÄVÄT ja TUNTEET, kuinka nautittavaa, BOXING ja MUISTOT, kiitollista! Elämän mysteerisyys jatkuu, ajelehdin mielessäni edelleen pikkuhiljaa eteenpäin, miettien mihinkähän päädyn? En tiedä, olen vain onnellinen tästä päivästä, tästä kaikesta kokemastani. Odottelen nyt tässä cafe Merenneidon meriterassilla "tyttöjäni" ja jatkamme sitten yhdessä kävellen rantoja pitkin kohti Melsteniä ja Tapiolaa ja kohti tätä alkavaa viikkoa, taidanpa taltioida nämäkin fiilikset tänne sähköiseen pöytälaatikkooni! JYRKI HÄMÄLÄINEN oli käynnyt eilen jättämässä terveiset CINDERELLA MAN:sta vieraskirjaani ja kirjoitti; "CINDERELLA MAN OLI PIRUN HYVÄ.SE TAVOITTI NYRKKEILYN KIEHTOVAN MAAILMAN KAKSI AVAIN ASIAA, ATMOSFÄÄRIN JA OTTELIJOIDEN TODELLISUUDEN! ON VAIN TÄMÄ PÄIVÄ JA TÄMÄ OTTELU, HUOMISPÄIVÄÄ EI OLE LUVATTU KENELLEKKÄÄN!" Niinpä....Palaan taas jonakin päivänä....jos luoja sen suo....

24.09.05 15.53
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/38 TAIDAN OLLA PUGILISTINEN INTELLEKTUELLI??? Elviksen sensuelli ääni hyväilee mieltäni, se tunkeutuu syvälle sieluuni ja hänen laualmansa rakkauslaulut yhtyvät auringonpaisteeseen. Jo toinen helteinen päivä Suomessa on tosiasia. Olin KISAHALISSA pitämässä aamutreenit TYSON GROUP ryhmälle. Ne olivatkin tämän kevätjakson viimeiset. Harjoituksissa kävi myös valokuvaaja SIRPA PÄIVINEN kuvaamassa mua eiliseen haastatteluuni Helsinkiläiseen KIRKKO ja KAUPUNKI lehteen, johon mua haastatteli suloinen ja kaunis entinen nyrkkeilyoppilaani MINNA-SISKO MÄKINEN, tässä samaisella cafe JAVAN terassilla jossa nytkin istun. Se olikin hieno tuokio, missä luotailtiin hiukan syvällisemminkin elämää. Kun haastattelu oli jo tehty, saimme seuraamme myös Iltalehden ANTTI ARVEN. Nautinnollista kommunikointia sekä kertomuksia elämästä. Istuin kahden ammattitoimittajan ja kirjailijan seurassa, taidan olla PUGILISTINEN INTELLEKTUELLI? Jonkun ajan kuluttua kännykkäni soi ja yksi kirjailija lisää soittaa ja kysyy, "MIKÄ SIJAINTI"? Kerron sen hänelle ja JYRKI HÄMÄLÄINEN sanoo noukkivansa mut varttitunnin päästä kyytiinsä, mennään CARUSELLIIN, sen terassille kahville. Iltapäivällä käyn WSOY GYM:ssä vetämässä treenit ja koska ketään perheestäni ei ole kotona, jään kaupunkiin kuluttamaan aikaani, sillä seuraavat harjoitukseni Ruskiksella ABBEY ROAD GROUPILLE alkavat vasta muutaman tunnin kuluttua. Aloitan ajan kuluttamisen Ruotsalaisen Teatterin terassilla, johon paistaa loistavasti aurinko. Vain ruotsinkielen taidon puute hiukan arveluttaa, mutta saan onnekseni tilattua kahvin suomeksikin. DET ÄR BRA! SIRKKA SANDREN-LEPPILAMPI kävelee jossain vaiheessa ohitseni. Paikkaa alettiin sulkemaan, joten mun oli lähdettävä liikkeelle. Kävelin kohti Töölönlahdenrantaa, sain nimittäin idean kävellä Ruskikselle, kun kerran aikaa oli. Töölönlahden rannalle saavuttuani yksi pariskunta kävelee siinä vastaan ja miespuolinen sanoo, "MOI HARRI, MINÄ OLEN KARI MERTA", ja kertoo olevansa vanhoja RYSSÄNKÄRJEN (Lauttasaaren kansanpuiston) mökkiläisiä jo 1950 luvulta ja samalla muistelee kuinka työnsin sellaista kivikasaa harjoitellessani siellä kesäisin ja kerron, että niitä oli tasan 45 kiveä, en minäkään unohda sitä - siitähän on vasta 40 vuotta. Tästä onkin hyvä hypätä eiliseen, 23.9 perjantaihin ja tehdä ikahyppäys vielä kauemmaksikin. Tapasin nimittäin eilen mielenkiintoisen herrasmiehen, vuonna 1927 syntyneen JUHANI SAVION, tyttärensä SOINNUN kanssa, joka puolestaan on "KULMAN KILTSEJÄ, LAPPARILTA" eli samoilta kulmilta kuin minäkin 1960 luvun alulta. Niin JUHANISTA mun piti vielä kertoa. Hän innostui seuraamaan nyrkkeilyä 1936, GEEBEEN, GUNNAR BÄRLUNDIN ollessa innoituksen sytyttäjä. Lisäksi hän on nähnyt isäni ottelut niin amatöörinä kuin ammattilaisena vanhassa MESSUHALLISSA kaikkien muidenkin KEHÄSANKAREIDEMME ohella, myös minunkin matsejani siellä. Puhuimme nyrkkeilystä, ottelijoista, monista mestareista ja JUHANIN tietämys todisti aktiivisesta seuraamisesta kymmenien vuosien ajalta. Hieno tapaaminen todellisen "NYRKKEILYFRIIKIN" kanssa. Ehkäpä katsomme ne 7 JOEY GIARDELLON ottelua videolta, jotka hänellä mm. löytyy satojen nyrkkeilytaltiointiensa joukosta. JOEY GIARDELLO, tutustumisen arvoinen kaveri, siinä kuin JAMES J. BRADDOCK, jonka elokuvan CINDERELLA MAN:in kävin eilen toistamiseen katsomassa, seurassani JERRI poikani ihastuttavan tyttöystävänsä RIIKKAN kanssa, JUHA "MURSKAAJA" ROSVALL myös ihastuttavan runouden tutkijan ja hyvän oikean suoran omaavan, JUHAN RAKASTETUN, HANNA RUUTUN sekä VESA "JÄTTILÄINEN" REININ, juuri Amerikan matkaltaan palutuneen raamikkaan, mutta hyväntahtoisen raskaansarjan miehen kanssa. Kävimme ennen leffaa, loistavassa, pakko korostaa , LOISTAVASSA, hyvän ja iloisen palvelun sekä maistuvan ruoan paikassa, EERIKIN PIPPURISSA syömässä runsaan aterian ja sen jälkeen leffaan. Eikä CINDERELLA MAN ollut yhtään huonontunut vaan taisi olla jopa vielä parempi kuin ensikerralla, joten suosittelen edelleen JAMES J. BRADDOCK CINDERELLA MAN! Ja ensi perjantaina 30.9 onkin sitten KINGSTALLIN ja RÖÖPERIN YLHÄISYYDEN TOM SJÖBERGIN ja RAVINTOLOIDEN RUHTINAAN SEDU KOSKISEN STUDIO 51 :ssä ammattinyrkkeilyilta, minulla on jo illalliskortit, joten nähdään siellä, nautitaan BOXINGISTA ja GLAMOURISTA, jota paikka ja herrat SJÖBERG ja KOSKINEN meille yhdessä tarjoavat! Palaan taas jonakin päivänä....

19.09.05 12.22
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/37 LEIJONA MIEHEKSI!!! Olen jälleen aamukahvilla ja croisantilla cafe JAVASSA. Aamutreenit on pidetty. Tänään piti olla aurinkoinen päivä, jonka lämpöasteet kohoaisivat jo jonnekin 14 asteen nurkille. Taivas on nyt kuitenkin harmaan pilviverhon peitossa. Lieventääkseni auringotonta päivää lähden kävelemään vanhaa "demonien karkoitus" reittiäni, eli Espaa pitkin kohti Kauppatoria ja aivan kuin perinteitä noudattaen vastaani kävelee jälleen pitkänhuiskeassa tyylikkyydessään entinen nyrkkeilyoppilaani JARMO "PIISKANSIVALLUS" ELLONEN hymyilevässä persoonassaan. Vaihdamme kuulumisia, JARMO voi hyvin, hänen perheensä voi hyvin. ERIK hänen vanhin poikansa on jo 15 vuotias ja 180 cm pitkä, pelaa koripalloa HKT:ssä. Vasta vähän aikaa sittenhän mä vein nyrkkeilyhanskat Naistenklinikalle kun ERIK oli syntynyt ELLOSILLE! HKT:stä nousee mieleeni HKT:n hieno joukkue 1970 luvulta, TEIJO FINNEMANN, PERTTI LAANTI muunmuassa ja WAYNE THOMLINSSON, heidän jenkki vahvistuksensa, mitähän WAYNELLEKIN kuuluu? Elämä on täynnä jänniä ja mielenkiintoisia aikajaksoja, ihmisiä ja kohtaamisia. Tälläiset ihmiset niinkuin JARMO "PIISKANSIVALLUS" ELLONEN, antavat uskoa elämään ja sen tarkoituksen mukaisuuteen. Laitoinkin sen tapaamisemme kunniaksi PAUL ANKAN soimaan Walkmanniini, laulamaan tunnelmallisia kappaleitaan kävellen ohi Kauppatorin, ohi Olympialaiturin, ohi Ursulan, jonka jälkeen istahdin hetkeksi katselemaan SUOMENLINNAA, SÄRKÄNLINNAA ja merta. Viestin merkkiääni tai lähinnä kännykkäni värinähälytys havahduttaa mut pois haavemaailmastani ja MARKUS TILGMANN lähettää viestin, voisimmeko tänään tai huomenna juoda kahvit ja tavata toisemme. Soitin MARKUKSELLE että olen kävelemässä kohti CARUSELLIA, tavataanko siellä tunnin päästä? Carusellissa juteltiin pitkä tovi MARKUKSEN kanssa maailman menosta ja samalla sovittiin treenien aloittamisesta huomenaamuna kello 8.00 KISAHALLISSA. Iltapäivällä kypsyi päätös, että PIITULAISEN perhe "tyttöystävineen" lähtee myös huomenna Vappuristeilylle TUKHOLMAAN, sillä HYLJE LAIVALLA, niinkuin JESSICA totesi. Huomenna olisikin kiire päivä, mutta eiköhän me kaikki ehditä satamaan, ennenkuin laiva lähtee. Seuraavan päivän aamuna perjantaina olikin sitten kevättä enteilevä ilma. Aurinko paistaa, poutapilvien peittäessä sen hetkeksi, mutta onneksi vain hetkeksi. Meri edessäni on aivan peilityyni ja istun MERENNEIDON terassilla aamupalalla. Olen ollut jo STADISSA, KISAHALLISSA pitämässä ensimmäisen nyrkkeilytunnin MARKUS TILGMANNIN kanssa ja hyvin lähti homma toimimaan. Entisenä amerikkalaisen jalkapallon pelaajana MARKUS on selvästi liikunnallisesti lahjakas. Hän on kuitenkin nyt toipumassa selkäleikkauksesta, joten kunnon ja nyrkkeilytekniikan rakentaminen täytyy tehdä maltilla. Iltapäivällä otin sitten JESSICA-tyttöni mukaan yliopistolle "apuvalmentajaksi", sillä sieltä mennään sitten suoraan laivarantaan ja lähdetään Vappuristeilylle TUKHOLMAAN! Seuraavana aamuna pävä alkoikin loistavasti hyvin runsaalla aamiaisella, jonka jälkeen siirryimme pilvettömän taivaan alle kannelle nauttimaan auringosta ja TUKHOLMAN huikeista saaristomaisemista, siihen ei kyllästu koskaan. Hyvä avaus päivälle, kok PERHE JOUKKUEEMME yhdessä. Tukholmaan saapuessamme kävelimme laivalta kaupungille Östermalms torgetin kautta, käytiin SALUT HALLENINISSA "tuhannen ja yhden yön" herkkubasaarissa, käveltiin Storaplanin upean ostoskeskuksen läpi Kungsgatanille ja sitä kävellessämme huomaan AMBASSADÖRIN, ravintolan missä oli ensimmäisen ammattinyrkkeily otteluni punnitustilaisuus, oli muuttunut ja nimi oli nyt toinen ikkunoissa, kauanhan se siinä oli ollutkin. Tultiin HÖTORGETILLE, siitä GALLERIAAN ja sen uusitun ja laajennetun LUXUS ostoskeskuksen läpi DROTTNINGSGATANILLE kahville. Istuskelin siinä yksikseni tunnin ajan tyttöjen käydessä tavarataloissa ja putiikeissa. RIIKAN ja JERRIN pörrätessä omilla teillään. Joukkueemme taas tavatessa toisemme, kävelimme VANHAAN KAUPUNKIIN pizzalle. Sieltä minä kävelin vielä takaisin ÖSTERMALMS TORGETILLE kahville ja jäätelölle, oikeastaan kahdellekin ja RIIKAN ja JERRIN tullessa shoppailemasta tavaramääränsä kanssa, otimme taxin ja hurautimme laivarantaan. Oli aika lähteä kotimatkalle. Ja VOI HITTO, kun tulimme sunnuntai aamuna kotiin, kävin vaaálla ja olin huhtikuun aikan lihonut ja painoni oli taas 98,0 kiloa! Tää mun laihdutuskuurinihan toimii ihan väärinpäin. NO, mutta nyt se alkaa, ei korvapuusteja, ei jäätelöä, ei nameja, olen NO SUGAR HARRIUS PLAY. en voi jatkaa vesi herahtaa kielelleni! TUKHOLMASTA ja RUOTSISTA tulee tietysti mieleeni BERTIL KNUTSSON, INGEMAR JOHANSSON, BOSSE HÖGBERG ja monet muut ystävät ja tutut, BOXING ja GÖTEBORG, josta sainkin tässä 14.9, muutama päivä sitten ihanalta TARJA BROWN-LEHTISELTÄ sähköpostia ja hän kyseli kuulumisia ja vointia sekä kertoi BERTILIN olevan maailman ympärysmatkallaan bisnesnestä tekemässä, HONG KONG, AUSTRALIA ja KIINASSA piipahtaessaan osti sieltä huonekalutehtaankin valmistamaan pelipöytiä ja huonekaluja maailman pelikasinoihin, uskomaton 70 vuotias, energiaa riittää. Sitten kuulin hauskan jutun, BERTILIN viimeisin ravihevonen oli saannut nimekseen RAIJA (Muruni etunimi)! Lähetin TARJALLE meilin ja pyysin kertomaan BERTILILLE, jos hommaan LEIJONAN antaisen sen nimeksi BERTIL, on siinä LEIJONA MIEHEKSI ja niin syvällä sydämessäni nyrkkeily muistoineni ja läheisenä ystävänäni! Palaan taas jonakin päivänä....

17.09.05 17.35
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/36 DIILI ELÄMÄN KANSSA??? Muutaman päivän päästä vaihtuu taas toukokuu. Päivien lämpötilat nousevat ainakin jonkinverran ja syytä onkin, sillä täällä MERENNEIDON terassilla, vaikka aurinko paistaa, on hieman kylmä. Pohjoistuuli viistää suroraan mereltä kohtisuoraan paikan hienolle meriterassille. Kesäleiri infoa on jo lähtenyt jengille. Olen virittäytynyt boxing ja aurinko kesään ja valmiina pitämään treenejäni jopa neljästi viikossa. Iltalehti kirkui tänään lööpissään HJALLIS HARKIMON ja MERIKUKAN aviokriisistä! Mikä tätä elämää oikein vaivaa, mitä ihmiset oikein etsivät tästä elämästä? Mikään ei tunnu riittävän eikä kestävän. Hyvänolon tunne ja harmonia tuntuu olevan nykyajassa aina vain vaikeammin saavutettava asia. Olisikohan parempi, jos alettaisiin puhua enemmän diileistä elämän kanssa, kuin diileistä bisnesmaailmassa? Jotain kauniimpaa ja merkittävämpää täytyy olla. Uskoisin, että filosofi ja ajattelija ESA SAARINEN pystyisi antamaan ainakin vinkkiä ja ajatuksia näistä asioista. ESA tulee väkisin mieleeni näitä asioita funtsiessani. Seuraavana päivänä aamu olikin taas hieno ja aurinko nousi jo varhain, linnut lauloivat ja kevät antoi merkkejä itsestään. Mulla on tapaaminen sen nuoren miehen kanssa, joka pitää www.ammattinyrkkeily.net nettisivuja, PASI TAAVITSAISEN kanssa. Tapaamisemme oli sovittu mulle kovin tutussa paikassa, HIETALAHDEN TORIKAHVIOSSA, oltaisiin mun lapsuuden kulmilla ja olihan BOXING CENTERKIN tuossa 50 metrin päässä Lönkalla. Olenkin jo kertonut tuossa aikaisemmin, että olen ollut tämän 32 vuotiaan webbimestarin kanssa sähköposti yhteydessä boxing asioissa ja olemme siinä samalla hiukan syväluotailleet elämääkin meilin välityksellä. Nyt tapaisimme face to face! Ja mulla olikin ihan odotuksieni mukaan, ilo tavata hyvin tyylikäs ja älykäs nuori nyrkkeilykaveri, joka on varmasti eduksi lajillemme. Siinä tarinoidessamme myös luokkakaverini SIMO SALONEN, heh, heh, noin 45 vuoden takaa, tuntuu ehkä teistä joistakin pitkältä ajalta, mutta uskokaa pois, ei se sittenkään ole kovin pitkä aika, niin hän liittyi seuraamme ja taas jonkun aikaa tarinoituamme, seuraamme liittyi myös JYRKI "JYRÄYS" HÄMÄLÄINEN. Elokuvaaja JYRKI ARNIKARI käveli torilla kohdallemme ja kertoi treenaavansa edelleen kuntonyrkkeilyä ja nykyään RINGSIDE CLUBISSA. Hienoa, harrastus on jatkunut, jälkeen Boxing Centerinkin. Annan kirjani NYRKKEILIJÄN UNELMAN PASILLE, omistuskirjoittaen sen PASIN 5 vuotiaalle JULIUS pojalle, ehkäpä tulevalle painimestarille? Sain muuten jonkun henkilön, ei ollut nimeä, haukkuma ryöpyn yhdellä keskustelusaitilla, oikeinkirjoitustani moitittiin ja käskettiin mua pysymään takomassa säkkiä ja jättämään kirjoittaminen sellaisille, jotka sen osaavat. No niinhän mä olen jättänytkin, enkä ole häirinnyt toivottavasti ketään näillä jutuillani tänne sähköiseen pöytälaatikkooni, joten suotta nimimerkki "KÄSITTÄMÄTÖN" on tuohtunut, mutta mukavaa kuitenkin luonollinen reaktio sieltä VIRTUAALI MAAILMASTA, eikä olleenkaan KÄSITTÄMÄTÖN! Mutta vielä mennäkseni tähän päivään 15.9 perjantaihin, mulla on ollut vapaapäivä ja olen juonnut Isossa Omenassa KALLEN kanssa kahvia, syönnyt JYPEN kanssa hampurilaisen ja kävellyt Matinkylän rantaan ja pettymyksekseni, syksy on tullut ja cafe MERENNEITO oli kiinni enkä päässyt vielä syysauringon paistaessa juomaan merikahveja kauniissa merinäkymässä, mutta yritän vielä viikonloppuna, silloin se varmasti on auki. Loistavan CINDERELLA MAN nyrkkeilyelokuvan jälkeen, loikkasin tänään toisenlaiseen elokuvaan, nimittäin MARAGASCARIIN, jonka olimme katsomassa yhdessä rakkaan JESSICA tyttöni kanssa ja pakko myöntää, pidin siitäkin ja ALEX LEIJONA oli loistava!! Tämä oli elämän herkkua ja tuli kyllä vähän JESSICAN kanssa herkuteltuakin. Yksi juttu vielä tähän joltain viisaammalta: "HAASTE ONKIN OPPIA, ETTÄ JOS HALUAA ELÄÄ ONNELLISENA, ON VIISAINTA OPETELLA OTTAMAAN ELÄMÄ VASTAAN SELLAISENA KUIN SE ON. KUN EI ENÄÄN YRITÄ SAADA TODELLISUUTTA MYÖTÄILEMÄÄN TOIVEITAAN, TUNTEE ITSENSÄ VAKAAMMAKSI, JÄNNITTYNEISYYS HELPOTTUU JA SUHDE MIELTYMYKSIIN VÄLJENEE, ONNELLISUUS EI OLE ENÄÄN RIIPPUVAINEN MISTÄÄN TIETYSTÄ SEIKASTA, KUN EI PAKOLLA PYRI MÄÄRÄTTYYN SUUNTAAN, VOI RENTOUTUA JA SALLIA ELÄMÄN KULJETTAA MINNE TAHANSA JA JOSKUS TULOKSENA ON, ETTÄ ASIAT SUJUVAT ENTISTÄ PAREMMIN"!!! Palaan taas jonakin päivänä, kirjoitusvirheineenkin....

13.09.05 15.03
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/35 CINDERELLA MAN JA MIELEN TAHTO!!! Eilen istuin cafe Javassa terassilla aamutreenieni jälkeen, kun kaksi nuorta pukumiestä tuli luokseni ja toinen sanoi, "anteeksi Harri, saammeko häiritä sinua hetken"? Kertoivat olevansa menossa neuvotteluun ja olevansa lakimiehiä ammatiltaan ja myös nyrkkeilyn ystäviä. Kertoivat lukeneensa kumpikin vähän aikaa sitten mun NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjani ja jutelleensa siitä keskenään ja nyt kun näkivät minut halusivat kysyä, miltä musta tuntui kun nyrkkeily niin äkillisesti kohdallani loppui ja luulenko että ammattinyrkkeily Ruotsissa vielä sallittaisiin? Kerron heille juuri Ruotsin TV:stä tulleesta upeasta INGON dokumentista, joka kuitenkin aiheutti Ruotsissa taas keskustelua nyrkkeilyn vaarallisuudesta, INGON sairastuttua Alzhaimerin tautiin pystymättä nyt muistamaan edes hienoja MM ottelujaan FLOYD PATTERSONIA vastaan. Sanoin että mun on vaikea ennustaa miten tämän asian kanssa käy tulevaisuudessa, sallitaanko amattinyrkkeily Ruotsissa vai ei. Mutta INGEMAR JOHANSSON oli kuitenkin fantastinen nyrkkeilijä ja RASKAANSARJAN MAAILMANMESTARUUS ei ole mikään pieni tapaus maailmassa, ei varsinkaan silloin siihen aikaan, joten kyllä Ruotsin pitäisi jo kunnioituksesta INGON suoritusta kohtaan paluttaa ammattinyrkkeily takaisin RUOTSIIN! Se toinen kysymys, miltä musta tuntui silloin on jo tietenkin niin monen kymmenen vuoden takana ja ne tunteet analysoituna ja läpikäytynä, mutta kyllä nekin on siellä tunteiden arkistossa ja saatan joskus, onneksi hyvin harvoin tuntea niitä tunteita itsessäni, niinkuin nyt menneenä keväänä, kun siinä huhtikuun puolessa välissä istun kaikessa rauhassa sunnuntai aamua kahvikupin äärellä cafe MERENNEIDON terassilla seuraten luontoa, ne jäät olivat jo merestä sulanneet, kaksi valkoista joutsenta ui viiden metrin päässä meressä, upottaen pitkiä kaulojaan veden pinnan alle syötävää etsien. Meri kimalteli ja näky oli huimaavan ihana, koskettava. Linnut sirkuttivat puissa takanani ja lokkien kirkaisut kaikuivat kauniissa kevätaamussa. MURUNIHAN oli MADRIDISSA, JERRI RIIKKANSA luona ja JESSICA oli ollut yötä ANNE-siskoni luona. Tunsin kuinka yksinäisyyden koukkuiset sormet näppäilivät kieliä sielussani jossakin syvällä ja tunsin kuinka jo sinne hautautuneita tunteita alkoi nousemaan pintaan. Yksinäisyys on ehkä tunteista yleisin, se on vastakohta rakkaudelle, se on tunne mikä valtaa ihmiset menettäessään läheisensä, elämän kumppaninsa. Joutuessa pois potkituksi työstään ja elämän turvallisesta tasapainoisuudesta ja sen turvallisuudesta. Yksinäisyyden tunne saattaa vallata sinut vaikka olisit kuinka suosittu taiteilija, urheilija, liikemies ja ihmisten ihailema. Se asustelee meidän sisimmässämme siellä tunteiden arkistossa ja sillä on tekemistä itsetuntommekin kanssa. Olemme joutuneet kaikki jossakin vaiheessa elämäämme tutustamaan siihen jossakin muodossa. On sanottu että NYRKKEILYKEHÄ on yksinäisin paikka elämässä. Olet siellä yksin kohtaamassa sinulle vierasta, joka yrittää tuhota sinut mahdollisimman totaallisesti, viedä maineesi, menestyksesi, arvokkuutesi ja kun "luukku" kehäkanveesilla aukeaa, putoat pimeään, herätessäsi olet siellä sielusi raunioilla, hämärä on ylläsi, olet alaston, olet vailla minuuttasi, yritä nyt siinä sitten olla vielä KEHÄSANKARI! Nyrkkeilijänä ja ihmisenä olen joutunut kokemaan tämän muutaman kerran elämässäni ja sen läpikäymisellä näin jälkeenpäin, on ollut suuri merkitys elämääni, se on antanut syvyyttä, ymmärtämystä olla onnellinen ja kiitollinen kaikesta kokemastani sekä ihmisistä joita olen saannut kohdata tielläni. Tänään aamupäivällä olin muuten katsomassa www.boxing.fi nettisivujen ja BUENA VISTA filmiyhtiön vieraana CINDERELLA MAN nyrkkeily elokuvan ennakkonäytöksestä. Elokuva oli SUUREMMOINEN, valtava tarina NYRKKEILYSTÄ, NYRKKEILIJÄSTÄ, ELÄMÄSTÄ ja sen kovuudesta 1930 luvun NEW YORKISSA, siellä suuren ihmisen, suuren nyrkkeilijän selviytymistaistelusta olosuhteissa jotka olivat kestämättömät. JAMES J. BRADDOCK, voitti lopulta nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruuden MAX BAERILTA hurjalla taistelulla ja MIELEN TAHDOLLA! KUNNIOITUKSENI ja IHAILUNI sai valtavat mittasuhteet tämän elokuvan nähtyäni. Tätä elokuvaa JAMES J. BRADDOCKISTA suosittelen kaikille. Tätä LOISTAVAA, VÄKEVÄÄ TARINAA ja jossa MESTARIN rakkaus perheeseensä, vaimoonsa ja kolmeen lapseensa saa varmasti jokaisen herkät tunteet lainehtimaan sisällä sydämessä. Elokuvissa tätä näytöstä oli katsomassa myös Stadionillamme Höyhensarjan Maailmanmestaruudesta otellut EX-EUROOPANMESTARI OLLI MÄKI, nuoret ammattinyrkkeilytähtemme, tyylikkäät JUHO TOLPPOLA ja AMIN ASIKAINEN, joille toivotin MIELEN TAHTOA tuleviin koitoksiinsa. Älkää missatko CINDERELLA MAN ensi-ilta 23.9! Minä palaan taas jonakin päivänä....

09.09.05 14.25
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/34 SEIKKAILIJOITA, LÖYTÖRETKEILYÄ ja AFRIKKA!!! Maaliskuu on kääntynyt viimeiselle kolmannekselleen. Istun metrokahvilassani Kaisaniemen metrotunnelissa. Paikassa jossa saan kahvin ja pullan 2:lla eurolla. Olen yliopistolle menossa pitämään treenejä. Mua vähän tässä itsekseni hymyilyttää. Kirjoitin sellaisen "perjantai" pakinan tänne nettisivujeni vieraskirjaan aiheesta HARRI PIITULAISEN COME BACK. Ja kirjoitin sen niin täysin överisti ja ajattelin kirjoittaessani, että jengi pakahtuu nauruun, mutta mitä vielä! Herranjestas, ottivat jotkut tosissaan ja jotkut jopa ärsyyntyivät siitä, joten katsoin aiheelliseksi nyt tänään maanantaiaamuna kirjoittaa sinne jutun otsikolla, MIKÄ ON TOTUUS! Joka valoittaisi asiaa niillekin, jotka eivät ymmärtäneet, tämä oli vitsi! Ja vitsin kohteena minä itse, mikä jäi kyllä joiltakin huomaamatta ja vanha "boxing demoni" henki taas hiukan kurkotti päätään ja todisti mulle, että on parempi pysyä sieltä nyrkkeilyn puolelta pois ja jatkaa vain tällä omalla kuntonyrkkeily linjallani mahdollisimman matalalla profiililla, etten ärsyttäisi ketään. Onneksi kevät on tulossa ja pakkanen on laskemassa. Niinpä seuraavana päivänä teinkin visiitin, kevään ensimmäisen, MATINKYLÄN HELMEEN, CAFE MERENNEITOON ja sen terassille istumaan auringon paisteeseen, kuunnellen TOM JONESIA nappikuulokkeistani. Huh, kuinka hyvältä tämä taas tuntuukaan. Meri edessäni on kyllä vielä jään ja valkoisen lumen peitossa ja ihmiset näkyy siellä hiihtelevän. Kuinkahan kauan menee tämän jään sulamiseen, jos ilmat jatkuvat tälläisina? Viikko, kaksi, ehkä se tarvitsee aikaa huhtikuuhun saakka. Vaikka olen koko ikäni seurannut ja nauttinut aina tästä kevään tulosta, en pysty muistamaan kovinkaan tarkkaan miten ja missä ajassa se jäiden lähtö tapahtuu. Vapuksi kuitenkin. Olen tuossa aikaisemmin kertonut kuinka "perjantai" pakinani vieraskirjassani sai taas "boxing demonit" nostamaan päätään ja kuinka jotkut ottivat juttuni tosissaan. Siitä ei ollutkaan näköjään vielä tarpeeksi kauan, siitä viimeisestä matsista, vain 35 vuotta! Laitettuani sinne vieraskirjaani selvennyksen palautui hiljaisuus takaisin, eikä kukaan edes onnitellut hauskasta vitsistä, vaikka ymmärtämättöminä lähettivät muutamia kitkeriä viestejä aikaisemmin. Se mikä on hienoa, olen tutustumassa www.ammattinyrkkeily.net nettisivujen pitäjään PASI TAAVITSAISEEN paremmin. Emme ole vielä tavanneet, mutta olemme vaihtaneet sielujemme tuntoja keskenämme ja tunnen PASIN kanssa selvää sielujen sympatiaa. Tapaamme toisemme vielä joku kerta kasvokkain, kunhan kevät etenee, niin mennään kevät auringossa kahville Hietalahden torille, mun lapsuuden kotikulmilla. Pidän edelleen tätä elämässä suurena asiana, löytää sielujen sympatiaa ja ystävyyttä! Upeita nuoria miehiä nämä nyrkkeilyn webbigurut MIIKA FORSSSTRÖM ja PASI TAAVITSAINEN. Heillä on nyrkkeilylle paljon annettavaa, sydämellistä ideologiaa, pyyteetöntä innotusta nyrkkeilyyn, rakentavaa ystävällisyyttä. Se on hienoa ja antaa toivoa. Tässä elämässä löytyy kyllä sittenkin reaktioita ja sydämellisyyttä nyrkkeilynkin parista. Aion jatkaa löytöretkeilyäni edelleenkin ja tästä löytöretkeilystä tulikin mieleen, että tapasin tässä Espalla, nyt muutama päivä sitten aurinkoisena syyskuun päivänä todellisen löytöretkeilijän ja seikkailijan, VIIDAKKO-HESSU HUTTUSEN AFRIKASTA! Hän oli tullut piipahtamaan AFRIKASTA SUOMEEN ja kohtasimme toisemme siinä Espalla Kämpin kohdalla. Olen kaivannut niitä VIIDAKKO SEIKKAILUJA Aamu TV:stä missä HESSU milloin missäkin maailman kolkassa alligaatoreiden, leijonien ja käärmeiden keskellä seikkaili, ja katsoin lumoutuneena ja kunnioituksesta mykistyneenä tätä VIIDAKKO-HESSUA, sillä muahan ei saa edes mökille Tammelaan hyttysten ja muiden "petojen" syötäväksi. Hessu kertoili tarinaa AFRIKASTA, muunmuassa tulleensa siellä kolmesti ryöstetyksi. Sitten kuulin yllättäen, että hän on ollut aikoinaan 15 vuotta merillä ja kaiken tämän lisäksi kuulin HESSUN olevan myös musiikki ihmisiä, säveltäjä ja laulaja! Mikä SEIKKAILIJA, mikä PERSOONA! Samalla hän pyysi kertomaan terveiset JYRKI HÄMÄLÄISELLE, joka niinkuin tiedämme, on myös SEIKKAILIJA tämän maailman, sieltä "viihdemaailman viidakoista". Ja olenhan minäkin ollut AFRIKASSA taistelemassa, siis nyrkkeilemässä ja en voi olla mainitsematta tuota vasuria FLORIDASTA, OSKU KANERVAA! Tuli vain mieleen VÄLIMERI, ratsastuksemme sen rantaa pitkin kameleilla, AFRIKAN mustat ja seikkailun täyteiset yöt, bongorummut, URHO KEKKONEN, JUSSI KERSCH, HOTELLI HILTON, PASI RUTANEN, KARTAGON RAUNIOT ja paljon muuta....Palaan taas juttuineni jonakin päivänä jonkun tapaamisen inspiroimana...

07.09.05 13.39
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/33 IT`S ONLY LOVE!!! Palaan vielä hetkeksi takaisin kevääseen ja maaliskuuhun joka on jo puolessa välissä. Olen tullut yliopistolta pitämästä treenejä ja poikkesin pitkästä aikaa Kampissa Tavastiaklubin vieressä olevaan kiinalaiseen DRAGON SPRINGIIN syömään paikan erinomaisen "kolme pientä" annoksen. Tässä samalla nyt kun vatsa on täynnä, niin on pakko tilittää, ettei laihdutus ja kuntokuurini ole vieläkään päässyt minkäänlaiseen alkuun. Joten taidan tilata banaania ja jäätelöä jälkiruaksi. Olen jo pari kuukautta jäljessä laihiksen aloittamisesta, Muruni kyllä sanoisi - 20 vuotta! Tosin muutenkin tuntuu että olen tässä elämässä jäännyt jälkeen monesta muustakin asiasta. Voisin ehkä olla pettynyt itseeni, jos olisin ankara ja vaativa itseäni kohtaan, mutta koska olen ymmärtäväinen, niin voinhan sanoa, niinkuin nykyään sanovat niin monet ja jopa "papitkin" jäätyään kiinni salarakas suhteistaan, "minäkin olen vain ihminen"! Ja mitä tässä eilisestä, sehän on eletty enkä voi sitä muuksi muuttaa ja huominen on kuin purjehdus kohti tiettymättömiä tuulia ja kokemuksia. Ja se pitääkin tämän elämän mielenkiintoisena. Näin mulle jää taas vain tämä päivä, jossa hyppäänkin tähän syyskuun alkupäiviin. Elämässä on aina ihmisiä, ystäviä jotka sijoittuvat elämässä EXCLUSIVE LIVERINGSIDE paikoille, joidenkin tapaamisien ja tapahtumien myötä. Mulla on ollut ilo tavata näitä ihmisiä todella paljon elämäni aikana ja annan sille suuren arvon. Olen yrittänytkin aina kertoa näistä ihmisistä näiden kirjoittamieni kirjojeni kohdalla ja niinkuin tuossa aikaisemminkin olen kirjoittanut, että tämä PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA juttuni elää kohtaamisten ja tapaamisten kautta ja antaa mulle mahdollisuuden pieniin aikahyppyihin ja muisteluihin. Nytkin kun menin eilen Niittykummun Mc DONALDSIIN niin ajattele, kuinka alas mä oon vaipunut tämän laidutuskuurini kanssa nyt. Mä meen Mc DONALDSIIN ja otan kupin kahvia ja pienen pussin porkkanoita, aika huolestuttavaa. Mutta sain siellä siihen korvausta, RAKKAUTTA, ei kuitenkaan mun tai oikeastaan olihan ne mun rakkaita ystäviä jo pitkän ajan takaa. Oikeastaan tää on pakko kertoa, niin pääsen tekemään pienen aikahyppäyksen taas. Jopa niin pitkälle, että te tässä netillä käyvät, olleet tainneet vielä syntyäkkään, kun kuusikymmenluvun alussa oli syntynyt, syttynyt, leimahtanut meille nuorille uusi tähti, uusi bändi, joka meni suoraan sydämeen. Niin, no mä kerron. Sehän oli tietysti DANNY ja ISLANDERS! Bassossa soitti silloin KAJ WALLIN. Näin näitä kundeja aina joissakin käänteissä ja en voinnut kuvitellakkaan mitään hienompaa nuorelle kuin laulaa ja soittaa bändissä, paitsi kohdallani tietysti ammattinyrkkeilijän ura. Joka tapauksessa rakastin laulajia ja soittajia sekä Rock and Rollia. 1965-1966 olin armeijassa Sandiksessa ja siellä palveli myös KAITSU WALLIN ja niinpä aina silloin tällöin tapasimme toisemme bussissa lomalle mennessämme. Ja muistan kuinka tyrmistynyt olin hänen kertoessaan lopettavansa muutaman vuoden sisällä soittamisen ja siirtyvänsä muihin hommiin bisnes maailmaan. Seuraavaksi nyt päästäänkin asiaan ja RAKKAUTEEN. Elettiin 70 luvun alkupuolta. Mulla oli yhden "tytön" kanssa yhteinen ruokapaikka Kalliossa ja sen nimi oli ANITA & HARRI, olette ehkä kuulleet siitä ja löytyyhän täältä nettisivuilta vähän kuviakin siitä! Niin olin siis kertomassa, siellä siihen aikaan kävi yksi nuoripari kujertelemassa, kävi siellä oikeastaan useampiakin, mutta olin kertomassa nyt KAITSUSTA ja MAIJASTA. Siinä kipinät lentelivät ja MAIJA oli suloinen kuin vain nuori tyttö olla voi. Aikanaan KAITSU perusti oman mainostoimiston ja tämän olen kertonut aikaisemminkin, mutta se on niin hieno asia, että sen voi kertoa useamminkin. Nimittäin siellä KAITSUN mainostoimistossa tapasin MURUNI, joka oli tullut mainostoimistoon töihin Hyvinkäältä! Joten aina joskus ajattelen, jos en olisi koskaan tavannut KAITSUA, jos hän ei olisi koskaan soittanut bassokitaraa ISLANDERSSISSA, ei en mä halua edes ajatella sitä. Hurja kuinka paljon mukavaa, fiiliksiä, tunteita ja nyt siis täällä Mc Donaldsissa tämä "nuoripari", näyttävät yhtä onnellisilta ja rakastuneilta, hyvin voivilta ja kauniilta kuin, hetkinen laskeskelen, noin 35 vuotta sitten, olette hyvä esimerkki elämästä ja rakkaudesta MAIJA ja KAITSU! Kuulutte EXCLUSIVE LIVERINGSIDE paikoille....Hienoa tämä elämä! Palaan taas jonakin päivänä....

02.09.05 14.48
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/32 WWW.NIINISTÖ.NET, SITÄ KADU ETT!!!! Tänään aamulla näin hienona ja aurinkoisena päivänä aloitin päiväni cafe JAVAN terassilla kahvikupin ja croisantin kanssa. Kuuntelin STINGIÄ CD-soittimesta,katselin levyn kantta ja kuuntelin kappaletta FIELDS of GOLD ja jotenkin SAULI NIINISTÖ tuli mieleeni. Presidenttipelihän on pian lähdössa täyteen vauhtiin. Olen seurannut kirjoituksia ja ehdokkaiden esiintymisiä kaikessa omassa rauhassani kenenkään häiritsemättä ja olen entistä vakuuttuneempi SAULI NIINISTÖN arvosta ja arvomaailmasta PRESIDENTIKSI! Tiedän, ettei minun mielipiteelläni ole niin suurta painoa asialle kuin toivoisin, mutta olen ilokseni huomannut SAULIN TUKIJOUKKOJEN kasvavan koko ajan moninkertaisesti minua merkittävimmistä ihmisistä ja voin näin olla ylpeä mukana olostani. Käykää tekin www.niinistö.net nettisivuilla, jo niiden tyylikkyyden vuoksi ja löydätte sieltä myös varmasti asiaa, mielipiteitä, jotka saavat teidätkin liittymään SAULIN TUKIJOUKKOIHIN. Minä olen jo siellä! Halusin laittaa tämän viestin tähän, kun eilen luin PRESIDENTTI EHDOKKAIDEN markkinointi tarvikkeista ja SAULILLA on ranneke, mistä näkee kenen joukoissa seisot. Mulla ei ole vielä sitä ranneketta, mutta ilmoitan sen näin omana netti informationa, yllyttäen teitä muitakin mukaani, www.niinistö.net, sinne voi ilmoittautua!!! Ja NYRKKEILYJENGI, tämä mies seuraa boxingia ja pitää siitä. On kaupungista missä on aina ollut nyrkkeilyä, SALOSTA, siellä on pitkä nyrkkeilyhistoria ja OSKUN ja mun aikaisia, EERO RUOKOMÄKI ja MIKKO SAARINEN. Ja juuri näitä funtsiessani kävelee kohdalleni RUBEN "HURRICANE" STILLER, joka myös kertoo minulle harkitsevansa SAULI NIINISTÖN äänestämistä PRESIDENTIKSI, joten tukijoukot ovat saamassa yhden valtakunnan älyköistä riveihinsä! Minä palaan taas jonakin päivänä....

01.09.05 13.42
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/31 BANANA SPLIT JA VASURIT!!! Eilen 31.8 tulin illalla WSOY GYM:in NYRKKEILYKESKUKSESTA treeneistä ja olin itsekin siellä vuodattanut hiukan hikeä, pitäessäni WSOY:n huippulupauksille pistehanskoja. Sillä aikaa oli tämä vasenkätinen lahjakkuus ja maajoukkuekaverini, ystävä elämän taipaleelta, nykyisin FLORIDASSA asusteleva OSMO "OSKU" KANERVA jättänyt puhelinvastaajaani viestin, että Jenkeissä saa nykyisin BANANA SPLITIN litran purkeissa ja siinä on kaikki annokseen kuuluva tilpetööri jo mukana. OSKU yritti selvästi horjuttaa meneillä olevaa laihdutuskuuriani, oikeastaan suorastaan suistaa sen raiteilta kokonaan! Vain vaivoin pystyin treenin jälkeen kävelemään Kluuvin FAZERIN ohi poikkeamatta sisälle "pienelle" BANANA SPLITILLE. Pystyin kuitenkin torjumaan tämän vasurin "hyökkäyksen", mikä ei ollut helppoa aikanaan kehässäkään. OSKU oli tosi vaikea vasuri, kaikkihan ne ovat, vaikka olisivat kuinka miellyttäviä ihmisinä. Inhosin vasurin kanssa ottelemista, niiden kanssa aina "naarmuutui". Tosin matsien jälkeisenä kaverina tämäkin vasuri oli mitä verrattomin yöelämään tutustuessamme, OSKUN kanssa ei ollut ainakaan tylsää! Tänään aamupäivänä istuskelin jälleen cafe JAVAN terassilla, hiukan huonosti nukutun yön jälkeen pohtiessani minkälaisessa pakkauksessa ne BANANA SPLITIT siellä OSKULLA olisi? EAGLESIN Hotel California soi CD soittimessani, kitarat vonkuu ainutlaatuisella tavalla, aurinko paistaa taas lämpimästi, vain BANANA SPLIT puuttuu. Niin olin tässä vielä kertomassa, että toinen armoitettu vasurimme, Ex-EUROOPAN MESTARI KALEVI "KALLE" MARJAMAA soitti ja vaihdoimme kuulumisia. KALLEN elämä on kunnossa! Se on hienoa! Sitävastoin aikanaan Kallen vastustajilla oli vaikeaa pysyä kunnossa koko ottelun ajan, sillä niin raudankova oli hänen vasen alakoukkunsa. Onneksi nyrkkeilimme ihan eri aikakaudella, enkä joutunut ottamaan sitä koukkua vastaan. Mutta olen saannut ilon usein jutella mukavia tämän Ex-MESTARIN kanssa. Nytkin hän pyysi lähettämään terveisiä sille toiselle armoitetulle vasurille, OSKULLE, että hän punnertaa joka aamu 85 punnerrusta, 150 vatsaliikettä, juoksee cooperin reilusti yli 3000 metriä, NONI hedelmäjuoman siivittämänä ja hänen vasen alakoukkunsa on edelleen raudankova. Älkää te muut välittäkö tästä, tämä on niitä vasurien välisiä juttuja.... Ja minä palaan juttuineni taas joku päivä, vaikka ette toivoisikaan....

31.08.05 10.44
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/30 YSTÄVÄT JA RAJOITETTU ELÄMÄ!!! Eletään maaliskuun alkua 2005 ja perjantai päivää. Mitään ihmeempiä ei ole kohdallani tapahtunut, vaan olen saanut elää tasapainoisen ja mukavan viikon niin perheeni kuin kuntonyrkkeilyn parissa. Oli tässä kylläkin yhdet näistä vuoden odotetuimmista juhlista, näin kuulin sanottavan, nimittäin 7 PÄIVÄÄ lehden juhlat kaapelitehtaalla. Ruoka oli hyvää ja siellä oli valtavasti vieraita kutsuttuna juhlimaan. Sieltä tungoksesta ja ihmisten paljoudesta bongasin kyllä muutamia muitakin 60 luvun tai sanoisinko, omaa ikäluokkaani olevia, niinkuin esimerkiksi, aina tyylikäs VIENO KEKKONEN, "nuorenparin" ARJA TUOMARILAN ja KAJ LINDIN, 60 luvun ehdottoman nyrkkeilytähden PURTSIN, uuden rakastettunsa kanssa, VUOKKO MATTILAN ja TAPANI HELMISEN, REISKA LAINEEN, VELTTO VIRTASEN ja aina hyvällä tuulella olevan LASSE NORREKSEN, "Rööperin Ruhtinaan" TOM SJÖBERGIN, Sporttisen SIRKKA SANDRENIN miehensä JERRY LEPPILAMMEN kanssa ja muutamia muitakin. Lähdimme kuitenkin aikaisin pois, meidän JERRIN tullessa autolla meitä noutamaan, olin saannutkin jo annokseni tätä elämää, mutta on kuitenkin mukava asia välillä nähdä ystäviä vuosien takaa. Paras glamouri on kyllä kotona perheeni kanssa nykyään, joten kerran vuodessa tälläisen vierailun voi kyllä tehdä. Tietysti ystävien ja tuttujen näkeminen on aina arvokas asia, tärkeä kokemus ja kun valitettavasti tämä elämämme on rajoitettu joihinkin satunnaisiin vuosimääriin ja joudun jo tässä iässä kuulemaan suruviestejä pois menneistä ystävistä, kavereista, yhteisien lukemattomien kokemuksien tiimoiltakin. Niinkuin eilenkin 30.8 sain useita puhelinsoittoja VIIPURIN NYRKKEILIJÖIDEN pitkäaikaisen vaikuttajan JUSSI KERSCHIN poismenosta taivaallisiin kehiin! Olemme tehneet JUSSIN kanssa paljon matkoja nyrkkeilyn parissa, Suomessa ja ulkomailla aina Afrikkaa Tunisiaa myöten. Olen tuntenut JUSSIN pikkupojasta viisikymmenluvun alusta asti. Kun oikein ajattelen, niin kovin paljon mahtuu yhdessä koettua näihin vuosikymmeniin. Näin JUSSIN, EINENSÄ kanssa täällä ISOSSA OMENASSA nyt kesän aikana, JUSSI tuntui ikuiselta, mutta unohdin, ELÄMÄMME ON SITTENKIN RAJOITETTU! Haluan muistaa JUSSIA tänään hänen poismenonsa johdosta, toivottaa hyvää matkaa ja voimia EINELLE ja Einen ja Jussin tytölle LENELLE, tänään on JUSSI KERSCHIN hautajaiset. Olet JUSSI ajatuksissani!!! Palaan taas jonakin päivänä....

29.08.05 15.45
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/29 HIENOJA YLLÄTYSVIERAILUJA NETISSÄ!!! Helmikuun viimeinen päivä ja pakkasta noin kahdeksan astetta. Päivä on aurinkoinen ja kirkas. Kävin cafe Merenneidossa kahvilla ja korvapuustilla. Merenneito on nyt jälleen avoinna joka päivä ja odottaa kevättä sekä ilmojen lämpenemistä. Kaikki on vielä ihan normaalisti kuntonyrkkeilyn suhteen, se mitä on sovittu, toimii. Netissä on edelleen pientä säpinää, kun olen sinne kirjoitellut juttuja ja muisteluita. Eilen siellä kävi pari yllätysvierailijaa, nimittäin SEIKKAILIJA TÄMÄN MAAILMAN, JYRKI HÄMÄLÄINEN, joka ei vielä ollutkaan aikaisemmin kirjoitellut mitään vieraskirjaani ja sitten tuolta rapakon takaa, OSKU KANERVA kertoili terveisensä BAHAMALTA, missä oli katsomassa boxingia ja kiitteli minua myös kultaisista muisteluista kirjoissani. Vau, kuinka se lämmitti! Sitten myös mainostoimisto johtaja PERTTI URA oli yllättäen käynyt raapustamassa terveisensä sekä kiitokset treenien pitämisestä hänelle, NIKELLE ja TOMILLE ja kiitokset tuli myös kahvila filosofoinnista! VAU PALAUTETTA JA REAKTIOITA!!! Maaliskuu alkoi lähes 10 asteen pakkasella, mutta toivotan kuitenkin maaliskuun tervetulleeksi. Hieno tunne, ensimmäinen kevät kuukausi alkaa. Mulle alkaa aina kevät tästä maaliskuusta, alan tarkkailla luontoa "sillä silmällä" ja kesä alkaa toukokuusta, olenhan hiukan malttamaton luonne. Syksyn siirtäisin kyllä mielelläni myöhemmäksi. Odotan nyt päivää jolloin aurinko paistaisi niin voimakkaasti, että räystäät tippuisivat vettä! Huomaan jo hyräileväni laulua, RÄYSTÄÄT JOS TIPPUU YLLÄ PÄÄN....Ja DANNY tulee ajatuksiini, tämä on DANNYN laulama biisi. Veden tippuminen räystäiltä on aina ensimmäinen konkreettinen merkki siitä, että pahin on ohitse ja voi siirtää katseensa ja odotuksensa kohti kesää. Nyt tämän viimeisen kuukauden aikana oli virtuaali maailmassa ennätyksellisen vilkasta eli nettisivuillani oli enemmän vierailijoita kuin koskaan aiemmin. Näin VIRTUAALI BOXINGSTAR taistelee olemassa olostaan. Sen sijaan mun laihtuminen ja oman kunnon nostaminen on toistaiseksi epäonnistunut täysin, mutta vain toistaiseksi? Illalla OSKU KANERVA oli jättänyt vielä terveisensä puhelinvastaajaani, huomaan kaipaavani OSKUA! Eilen 28.8 minäkin tein yllätysvierailun HYVINKÄÄLLE ja tämän pienen ja viehättävän kaupungin keskustan pääkadulta, kirkon kohdalta, missä MURU ja mut vihittiin jokin aika sitten (13.6.1981), bongasin rakastuneen näköisen parin kävelemässä käsi kädessä katua pitkin, PÄIVI ja TOPI LINDHOLM! Pysäytin auton välittömästi ja kysyin mentäisikö johonkin kahville? Ja mentiikin, PÄIVIN ja TOPIN uuteen viehättävään kotiin, juotiin kahvit omena hyveen ja vaniljakastikkeen kera. Minä vain hyvin vähän ja niinpä näin seuraavana yönä unta kuinka kovasti hoikistuneena söinkin sitä paljon ja lihoin taas takaisin! Onneksi se oli unta. Lähetin terveiset TOPIN kautta hänen isälleen ja äidilleen. Isä AARNI LINDHOLM on Hyvinkään todellinen NYRKKEILY PATROONI, tulisieluinen nyrkkeilymies, jolla on kuitenkin kovin lämmin sydän ja TOPIN veli MAPA LINDHOLM on myös entisiä huippuiskijöitämme, EVA WAHLSTRÖMINKIN menestykseen valmentanut. Tänään aamulla Tapiolaan torille kahville mennessäni sain tekstiviestin kännykkääni ILKKA ILKAREELTA; "Kävin virtuaalisivuillasi, viitta on yhä harteillasi, jatka samaan malliin, oppi virtuoosin kalliin, uusille sukupolville siirtyy, kaunis kuva Harrista piirtyy"! Hieno runo kaverilta joka työkseen tallentaa ajankuvaa, ihmisiä ja elämää elokuvien kautta historiaan! ILKKA ILKARE, sinnikäs, yritteliäs ja taidokas elokuvaaja, kuulemme ILKASTA vielä, siinä mittasuhteessa hän on omistautunut omalle elämäntyölleen ja nyrkkeilijäkin sieltä elämästä löytyy, HELSINGIN VOIMAILIJOISTA, APOLLONKADUN KOULULTA! Kävin KISAHALLISSA katsomassa, että siellä on kaikki MM-kisojen jälkeen kunnossa, päärynäpallo, säkit, pistepallo ja kehä, ensi viikolla alan taas siellä pitämään aamutreenejä joinakin aamuina. Kaikki oli kunnossa! Kävelin sieltä Töölönrannan kautta keskustaan ja ihan aseman edessä törmään meidän todelliseen SUPERHYPER toimittajaan ja ystävääni, oli muuten äsken edellä mainitsemassani vihkitilaisuudessa vieraanakin, olen tainnutkin kertoa hänestä mm. ELÄMÄNI POLTINMERKIT kirjassani, niin tämä ihana, kansainvälinen, upea ja ainutlaatuinen, nytkin MOSKOVAAN lähdössä, halaamme ja vaihdamme kuulumisia, hänellä on kiire, hänellä on aina kiire, hän on sähikäinen, niin kaikki jo varmaan arvasi, siis RITA TAINOLA, toivottavasti RITA ei näe tätä, ettei vaan mulle hermostu, kun tälläisia tässä kirjoittelen, shh...Vähän ajan päästä olenkin jo kävellyt cafe URSULAAN ja tapaan siellä kuuluisan kirjailijan, ROCK LIFESTYLE KIRJAILIJAN, nyrkkeilystä ja naisista innostuneen ja myös valtavan rimsun maailmantähtiä tavanneen, mm. MUHAMMAD ALIN, LARRY HOLMESIN, INGEMAR JOHANSSONIN, FLOYD PATERSSONIN, JACK DEMSEYN, HENRY COOPERIN, JOE FRAZIERIN, tässä vain muutamia mainitakseni ja vain raskaasta sarjasta, Rockmaailmasta ELVIS PRESLEY, BEATLES, ROLLINGS STONES ym.ym. BOSSE HÖGBERG kuului hänen suosikki nyrkkeilijöihinsä, hän on itse harrastanut nyrkkeilyä, hän on seikkailija tämän maailman, miten te jo tämänkin arvasitte, niin JYRKI "Jyräys" HÄMÄLÄINEN tietenkin. Juotiin JYPEN kanssa kahvit ja sitten hän ajoikin mut tänne kotiini pois kaupungista hössäämästä ja on itse lähdössä ROMANTICA risteilylle TALLINNAAN, mutta älkää kertoko että kerroin, shh...No mä taidan jo lopettaa, olen kuulevani jo monta shh ääntä ja toivomuksen että vaikenisin kokonaan, joten katsotaan nyt, ehkä palaan taas jonakin päivänä....

26.08.05 12.00
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/28 NYRKKEILY JA TÄHTIHEIJASTUMIA!!! Ihana fiilis, 5 euroa taskussa ja rauhallinen olo. Rahaa on kyllä tulossa näinä päivinä tililleni, olenhan tehnyt töitä, kuntonyrkkeily tuntejani. Tänään aamulla MURU ja JESSICA lähtivät Tammelaan viettämään muutaman talviloma päivän, valkoisen lumen ja häikäisevän auringon sekä talvisen luonnon keskelle. Minä taas sitävastoin kävelin tänne Isoon Omenaan, myös auringon paisteessa, valkoisen lumen reunustamaa kävelytietä. Istun luonollisesti cafe Prezzossa tätä hyvää fiilistä potemassa. Jerrikin kuuli tänään, että sai töitä! Hyvä asia, kundi pääsee aloittamaan työelämän, saa omaa fyrkkaa ja voi tuntea itsensä lähes aikuiseksi. SM-nyrkkeilyt alkavat nyt viikonloppuna. Siitä on 40 vuotta kun 1965 voitin Suomen Mestaruuden. Nyt viikonloppuna, myös paikka missä sen voitin, siis MESSUHALLI, nykyiseltä nimeltään KISAHALLI, juhlii jälkimmäisellä nimellään synttäreitään, Olin muuten 1965 17 vuotias! Huh, huh, onpa tähän mahtunut elämää. En voinut olla vähän leikkimästä VIRTUAALI BOXINGSTARIA ja olla kirjoittamatta nettisivujeni vieraskirjaan KISAHALLIN 30 vuotis synttäreistä sekä www.boxing.fi sivuille muinaismuistoja SM-nyrkkeilyistä, samalla yhdistäen nämä kaksi asiaa toisiinsa, SM-nyrkkeilyt ja Messuhalli, paitsi että nythän SM-nyrkkeilyt ovat LAHDESSA! Uskomatonta, ei STADISSA, ei MESSUHALLISSA. No, Lahdelle onnittelut siitä ja tuohan se mieleeni lahtelaisen pyörremyrskyn ESA JÄRVISEN, jonka kanssa kohtasimme kolmasti kiristettyjen köysien sisällä, Valkeakoskella, Helsingissä ja Tampereella. En unohda sitä, ESA OLI TAISTELIJA! Niinkuin myös mieleeni nousee vuoden 1965 MESTARIT: KARI MERONEN/51 BÖRJE KARVONEN/54 RISTO MERONEN/57 OSMO KANERVA/63,5 PERTTI VARTIAINEN/67 YRJÖ SIKIÖ/71 HANNU MÄKI/75 URHO HARJULA/81 RAIMO NISULA/raskas! Terveisiä vain näin ajtuksissa "kundeille"! Ihana tämä virtuaali maailma, tänne voin taltioida ajatuksiani, tätä päivää, muistoja menneestä ja jos kukaan ei siitä välitä, niin minä välitän ja mulla on hauskaa. Iltalehden ANTTI ARVE lähetti mulle tekstiviestin; "KIITOS VAIN TUNNELMISTA. KÄVIN BOXING-SIVUILLASI, AKTIIVINEN MEININKI. ONNEKSI OLKOON PALAUTTEISTA.AA"! Kiios ANTTI, se lämmitti! Näin voinkin sitten jatkaa tämän kevään näitä taltiointejani ja seurailla, funtsia sekä tarkkailla tätä kaikkea tälläisen ex-tähden silmin ja katsoa, vieläkö löytyisi tähtiheijastumia, hei, eiks tässä olisikin hyvä uuden kirjan nimi, TÄHTIHEIJASTUMIA-HARRI PIITULAINEN? Eilen puhuin muuten GÖTEBORGIIN, TARJA LEHTINEN-BROWN kanssa ja siellä on jo kevään merkkejä. Lähetin BERTIL KNUTSSONILLE terveisiä ja kuulin että siellä on avattu INGOLLE, INGEMAR JOHANSSONILLE oma nyrkkeilymuseo. Siellä olisi mukava käydä ja samalla tavata BERTIL, ehkäpä BOSSE HÖGBERG, INGO ja muutama muu ystävä ja Göteborgissahan on myös MESSUHALLI.... Kun tässä eilen 25.8 oli nuori ja tyylikäs www.boxing.fi nettisivujen webbimestari MIIKA FORSSTRÖM laittanut VIRTUAALI BOXINGSTARIN pienen syysesittelyn sinne sivuillensa, olin tietysti siitä otettu ja omalla tavallani onnellinen, näin tuo yllä oleva lukuni keväältä 2005 sopikin tähän mainiosti ja jos joku sieltä boxing.fi sivuilta käy tässä lukemassa näitä juttujani, niin olen siitäkin otettu! Voikaa hyvin, palaan taas jonakin päivänä, koittakaa kestää....

24.08.05 12.15
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILLA/27 LAIHDUTUKSEN MESTARI!!! On lauantai aamupäivä, anteeksi, keskipäivä ja olen kävellyt tänne Ison Omenan cafe Prezzoon aamukahvilleni ja lukemaan iltapäivä lehdet. Helmikuu 2005 on menossa jo täyttä vauhtia ja usko tai älä, mutta lihoin tammikuun aikana kolme kiloa, vaikka piti laihtua viisi. Voi surkeus, kyllä mä oon nykyään saamaton, lälly, selkärangaton, tai siis olin! Nimittäin nyt se alkaa, otan käyttööni metodin "LAIHDUTTAJAN UNELMAN", Nyrkkeilijän unelman sä olet jo varmaan lukenut? Tästä alkaa, juuri tästä ja helmikuun viimeinen painoni on taas 96 kiloa, jolloin olen saavuttanut jälleen vuoden alun lähtöpainoni, niin siitä on hyvä jatkaa tätä 2005 vuoden "LAIHDUTTAJAN UNELMAA" Saa nähdä osoittaudunko LAIHDUTUKSEN MESTARIKSI? Alku on ainakin vähän hankalaa, mutta miten se nyt olikaan, lopussa kiitos seisoo. Näin lauantaina mulla on vapaapäivä, kuulostaa hienolta sanoa niin, mutta sehän tarkoittaa vain, ettei ole löytynyt ketään treenattavia lauantaiksi, joten olenkin lauantai työtön! Äsken mua nauratti ajatus, kun luin kuusikymmenluvulla tehdystä avaruuselokuvasta, jossa elettiin tulevaisuudessa vuonna 2001 ja nyt kun mä elän jo vuotta 2005, niin olen elännyt jo ohi tulevaisuutenikin, että mitäs nyt sitten? Muuten kaikki rullaa ennallaan kohdallani, juna kulkee hiljaa puksuttaen eteenpäin ja kuntonyrkkeilyssä olen saannut taas yhden tunnin lisää pidettäväkseni. Virtuaalimaailmassa on edelleen myös selvää liikehdintää, mutta ei vieläkään yhteenottoja tai reaktioita juuri nimeksikään, mutta olen edelleen odottavalla ja uteliaalla mielellä, kyllä se VIRTUAL BOXINGSTAR vielä syttyy tuikkimaan kuin tähti taivaalla, BOXINGSTAR, BOXINGSTAR, BOXINGSTAR tai sitten ei. Tässä yhtenä päivänä viime viikolla soitteli PEKKA MÄKI ja juteltiin hetki boxingista sekä hänen nuorista ja lahjakkaista nyrkkeilijöistään AMIN ASIKAISESTA ja JUHO TOLPPOLASTA. Siinä olisi pari kaveria joilla olisi hyvät mahdollisuudet hätyytellä Euroopan huippua. Tarvitsivat molemmat vielä muutaman kunnon ottelun, jonka jälkeen olisivat valmiita yrittämään vaikka EM-TITTELIÄ, jos sellainen mahdollisuus järjestyisi. Ja tänään 24.8 näinkin ilahduttavan uutisen BOXING.FI nettisivuilta, että "VANHA KUNNON" KINGS-talli on järjestämässä ammattinyrkkeily illan 30.9 SEDU KOSKISEN Super yökerhossa STUDIO 51:ssä ja nämä edellä mainitut hienot nuorukaiset Juho Tolppola ja Amin Asikainen nyrkkeilisivät siellä. Tulevassa illassa olen selvästi aistivinani GLAMOURIN ja GLADIAATTORI taistelujen henkeä ja Promoottori "RÖÖPERIN YLHÄISYYS" TOM SJÖBERG tekee paluun nyrkkeilymaailmaan ja vielä tänään tämän päivän iltalehdissä näin jutun MR. TOM SJÖBERG ja HARRI NYKÄNEN ovat tehneet yhdessä kirjan RÖÖPERI, jonka julkistamistilaisuudesta olivat näkyvät jutut molemmissa lehdissä. Varmaan kiinnostava kirja ja taitaa olla paras jo alkaa varaamaan pöytää STUDIO 51:stä BOXING ILTAAN....Jatkan laihdutuskuuriani ja palaan taas jonakin päivänä, hoikempana...

18.08.05 15.04
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/26 osa 2 SEKAISIN STADISTA!!! En voi olla vielä jatkamatta vähän tunnelmia paluusta taas STADIIN! Olen ihan sekaisin siitä, äläkä olenkaan luule että se johtuu nyrkkeilystä. Se johtuu tunnelmista, fiiliksistä ja ihmisistä STADISSA! Eilenhän oli ne JYPEN OLAVI VIRTA kirjan julkkarit Eerikinkadulla, DUBROVINIK nimisessä ravintolassa ja oli kuin meidät olisi siirretty suoraan 1950 luvulle ja kun paikalla oli kirjailijan lisäksi mm. ANNELI SAULI, LASSE LIEMOLA, OSSI RUNNE, SEPPO SÄDEVUO, PAAVO EINIÖ. oli nostalgia täydellinen. Sen tilaisuuden jälkeen minä menin vähäksi aikaa istumaan STOCKKAN kulmaan ja valmistautumaan treeneihin ja siirtymään takaisin tähän päivään ja se olikin taas mukavaa tavata WSOYN "huippunyrkkeilijät" TANJA, JENNI, YIINA, ARJA, NATALIA, ja muutama uusikin tyttönen aloitti eilen, joukossa myöskin oli KATRI WANNER elämänsä ekassa nyrkkeily treenissään. Hyvä KATRI, kohta saa VEKSIKIN olla varuillaan. KATRIN kanssa olenkin tavannut jo 1970 luvulla, joten tämä menee vielä tämän nostalgian puitteissa, hänen ollessan silloin nuori toimittatyttä Ilta-Sanomissa ja siitä löytyy todistekin täältä saitiltani osastolta RINGSIDE! Tänään aamulla heräsin 05.45 innolla valmistautumaan lähtemään STADIIN ja WSOY GYMiin pitämään aamutreenejä, sanoisinko PROFF-ryhmälle, ANULLE, TANJALLE, HANNELELLE, loistaville ATOMIC GIRLSeille SONJALLE ja PILVELLE, ARTOLLE. OLLI TUPOLA kävi morjestamassa, mutta ei ehtinyt treeheihin mukaan, mutta hän onkin treenannut jo 60 luvulla ja nyrkkeilytkin kanssani ja nykyisin treenaa myös Hyvinkäällä LINDHOLMIEN, AARNIN ja MAPAN tarkkaavaisten silmien alla, joten tämän yhden harjoituksen voikin jättää väliin! Muutamia uusiakin oli mukana, joten WSOY:n tulevaisuus nyrkkeilyssä näyttää lähes yhtä lupaavalta kuin heidän kustannus toimintansa, joka on menestyksellinen ja myös hyvin nostalginen! Lähtiessä tapaan vielä porttikongissa JOHNNY KNIGAN päällilön JYRKI NIEMISEN, jonka kanssa vaihdamme kuulumisia ja saan mukaani vielä JIM MORRISONIN elämänkerta kirjan. Kävelen Javaan kahville ja aurinkoiselle terassille istumaan aamupäivää. Siinä istuessani ja ELVISTÄ kuunnellen nostalgia Stadissa jatkuu. IHANA, siis aina IHANA, TERHI PANULA tulee morjestamaan minua. Jokainenhan, mun ikäinen, muistaa 1970 TAKIAISPALLO elokuvan, TERHI ja KIRKA. Nyt TERHI on menossa Kansallisteatteriin harjoittelemaan mm. tulevaa menestyskappaletta, uskaltaisin näin veikata, MARTIN CRIMPIN JULMAA HELLÄÄ, tuntuu ainakin todella mielenkiintoiselta! Lähetän terveiset myös TERHIN "ukolle" huippu valokuvaaja ERIK UDSTRÖMILLE, joka on käynnyt mulla joskus mulla kuntonyrkkeilemässäkin ja nyt "surffailee" kesät talvet erilaisilla vempeleillä merellä ja jäällä ja ei ole todellakaan mikään ukko, vaan sporttikundi viimeisen päälle! Ja vähän ajan päästä, voisin sanoa päiväni Stadissa kruunautuu, ohitseni kävelee "keltaisissaan" tyylikkäänä, hyvä kuntoisena, urheilun ja elämän mestari JUHA VÄÄTÄINEN. Tervehdimme ja vaihdamme kuulumisia SENOR JUHAN kanssa ja hän kertoo juuri saanneensa 100 taulun tilauksen, joita hän maalailee nykyisin Espanjassa, kertoo myös raittiudestaan ja iloitsen hänen puolestaan. Ai, kuinka ihanaa nähdä hänen tyytyväinen, iloinen ja säkenöivä katseensa, elämä hymyilee JUHAN silmien välityksellä. JUHA nauraa lähtevänsä taas takaisin Espanjaan ja sanoo olevansa jo melkein latino....HIENOA MESTARI! Ja näin on minunkin aika palata taas takaisin Matinkylään uuden upean TERMINAALIN kautta ja yhden WOKKI mestan kautta, nam, nam, pientä tutustumista TERMINAALIIN....Palaan taas jonakin päivänä, vaikka pelkäänkin, että sanotte kohta, älä enään palaa....

18.08.05 14.19
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/26 TAIVAANRANNAN MAALARI!!! Vuoden 2005 neljäs viikko on meneillään ja olen pitkästä aikaa kahvilla Kämp Galleriassa Strinbergillä. Olen pudonnut jo välittömästi suunnittelemastani laihdutus ja kuntoilukuuristani. Tiedän ettei se yllätä enään ketään, joten on varmaan parempi, kun en enään suunnittelisikaan sitä. Olin juuri äsken syömässä KOSMOKSESSA, HARD FACE ryhmän perustaja jäsenen JYRI AHDIN kanssa. Tämä oli ehdottomasti niitä miellyttäviä tapaamisia, sillä emme olleetkaan tavanneet JYRIN kanssa vähään aikaan. Koska häntä ei ole näkynyt boxing treeneissä, hänen treenatessaan nyt ensi kesän Tukholman maratoonia varten, eikä siinä vasen koukku auta! Söimme loistavan ruoan ja vaihdoimme kuulumisiamme ja syksyllä 2005, on mahdollista taas paluu kiristettyjen köysien sisäpuolelle, Nyt onkin aika lähteä taas yliopistolle pitämään nuorille akateemisille nyrkkeily tuntini. Kotiin takaisin saapuessani minua odotti sähköpostia mm. Kotkan Voimailijoiden energiseltä puheenjohtajalta HEIKKI KOTILAISELTA. Viesti toi mulle kiitokset hänelle lähettämästäni KoVoLainen seuralehden palautteesta ja tarinasta sen ohessa. Sehän oli myös tässä aiemmin kirjoitettuna mukana. Sain myös imartelevan palautteen NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjastani, minkä hän oli lukenut. Muutenkin viesti oli lämmin henkinen ja voin pitää tätä jonkinlaisena pienenä tunkeutumisena nyrkkeilyn sisäpiiriin, sillä HEIKKI KOTILAINEN on Suomen Nyrkkeilyliiton johtokunnan jäsen, joten ainakin yksi johtokunnan jäsen muistaa vielä minut! Hyvä avaus tähän vuoteen. Lötyyköhän vielä toista vuoden aikana? Muuten täällä virtuaali maailmassa nettisivuillani on kyllä paljon liikehdintää, mutta reaktiot puuttuvat, mutta nythän on vasta neljäs viikko menossa. Odotellan rauhassa, tarkkaillaan ja nautitaan elämästä! Sen lisäksi etten ole päässyt kuntoilun ja laihdutuskuurin alkuun, on tammikuun budjettikin ylittymässä, mikä ei ole mulle mikään uusi asia, budjetin menopuolenhan pystyn aina ylittämään ja taas ansaitsemis puolella alittamaan tavoitteeni. Olen siis selvästi alisuorittaja, enkä todellakaan pääsisi JARI SARASVUOLLE töihin, enkä kai kenellekkään muullekkaan. Joten parempi tai oikeastaan ainoa mahdollisuus on työllistää itse itseni ja olla oma pomoni, niin tulen ainakin pomon kanssa aika hyvin juttuun, on nimittäin ihan hauska ja rento kaveri, vähän kyllä haaveiluun taipuvainen, sellainen TAIVAANRANNAN MAALARI, mutta ei paha! Ja kuin itselleni vinkiksi WAYNE W. DYERIN sanomaa taivaanrannan maalarille;"VAIKKA OLISITTE MAHTAVA SELVIYTYJÄ; PALJON PANIIKIN, JÄHMETTYMISEN JA PONNISTELUJEN YLÄPIOLELLA, VAIKKA OLISITTE YHDYSVALTAIN PRESIDENTTI, GENERAL MOTORSIN PÄÄJOHTAJA TAI HARWARDIN YLIOPISTON REHTORI, TAIVAANRANNALLA ON PALJON MIELLYTTÄVÄMPI PAIKKA, JOSSA VOITTE VIETTÄÄ JOKAISEN PÄVÄNNE, JOS ETSITTE SEN JA LUOTATTE KYKYYNNE PYSYÄ SIELLÄ"!!!

16.08.05 14.23
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/25 TAKAISIN STADIIN!!! Tänään suoritin paluun STADIIN ja jo aamulla, kun JESSICA tyttöseni lähti kouluun, hyppäsin bussiin ja ajoin KAMPIN uuteen TERMINAALIIN, joka häikäisi mut upeudellaan. Olinhan jo monta vuotta odotellut bussia Matinkylään Kampin keskeneräisen työmaan laidalla. Kävelin siitä tietysti cafe JAVAAN kahville ja jätin TERMINAALIN lähemmän tutustumisen nyt syksyksi, kun alan taas päivittäin käymään STADISSA treenien parissa. Ja mitä ihmettä? Javankin terassi oli laajentunut kesän aikana! Seuraavaksi kävelin KAUPPATORILLE, SNELLMANIN kahviteltalle juomaan myös kupposen kahvia ja siellä ei ollut mikään muuttunut, SEIJA SARTTI oli kahvilla. Lähdin kävelemään kohti URSULAA, kun KAUPPAHALLIN nurkalla tapasin pyöränsä kanssa RAIMO "HÖYRY" HÄYRISEN juttelemassa toisen herrasmiehen kanssa. RAMMY höyrysi ja näytti pirteältä, kertoen kohta ilmestyvästä kirjoittamastaan nyrkkeilykirjasta, jossa on HARRI PIITULAINENKIN mukana! Samalla hän esitteli mua sanoen, "Harri aloitti karriäärinsä AHLGVISTIN talissa MALMÖSSA", koitin korjata ja sanoin INGON ja BERTILIN tallissa ja TUKHOLMASSA, johon RAMMY, "niin BERTIL KYLANDER", tarjosi hän tietämystään ja jouduin taas korjaamaan, KNUTSSON, BERTIL KNUTSSON! Tämä sai mut hiukan uteliaaksi, mitähän siellä RAMMYN kirjassa on, taitaapa olla kovin vähän. Isäni nyrkkeilijän lempinimen, NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSIN hän muisti kuitenkin oikein, mutta ei sanonut olisiko käynnyt lukemassa www.boxing.fi sivuilla samalla nimellä olevan kirjani? Siitä kirjastahan kyllä löytyy niin AHLGVIST kuin KYLANDERKIN isäni nyrkkeily vuosilta. No, joka tapauksessa RAIMO "HÖYRY" HÄYRINEN on yksi armottomia persoonallisuuksia meillä Suomssa ja värikäs kaveri nyrkkeily porukoissakin ja onhan RAMMY nyrkkeilyt myös JYRKI "JYRÄYS" HÄMÄLÄISEN kanssa APOLLONKADUN koululla, olikohan se niin? Se on ainakin niin, että huomenna on JYRKIN, OLAVI VIRTA kirjan, julkkarit iltapäivällä ja sinne menen! Loistavaa olla taas STADISSA, Stadin kadut, kahvilat, rannat, yes, olen tullut "maalta" takaisin STADIIN! Jatkan nyt vielä Ursulan kautta CARUSELLIIN ja juon välillä kupposen kahvia ja lähtiessäni sieltä tapaan sen terassilla istumassa SE ON SIINÄ urheilullisen viihdeohjelman juontajan, hauskan ja sympaattisen JUKKA LAAKSOSEN, kännykkä korvallaan, johon hän ilmoittaa, "nyt tuli kova nyrkkeilijä paikalle", kättelemme ja jatkan matkaa kohti HIETALAHTEA. Kuljen vanhan kaapelitehtaan ohi, MATTI HAUPTIN patsas KOKOAVA VOIMA tuo kyllä muistoja mieleen niiltä menneiltä ajoilta. Hietalahdessa käyn RAUSKI TIILIKAISEN kioskilla moikkaamassa RAUSKIA, joka kysyy heti, maistuisiko kuppi kahvia, mutta joudun nyt passaamaan vaikka tiedänkin RAUSKILLA olevan hyvää kahvia ja kivaa juttuseuraa. Siitä sitten RUOHOLAHDENKADUN pysäkille, ABRAHAMINKATUA pitkin, ohi KAMPAAMO GITTEN, joka oli äitini kampaamo aikoinaan, kun asuimme ABRAHAMINKATU 17:sta. Kampaamostakaan ei ollut jäljellä kuin tämä mainostaulu Kampaamo GITTE. Niin se toi mieleeni, että se oli mun keksimä nimi silloin pikkupoikana ja tuli norjalaisen laulajan GITTE HENNINGEN etunimen mukaan, ehkä joku muistaa, hän lauloi suomeksi yhden laulunkin, joka oli hyvin suosittu aikoinaan, joten bussia odotellessani tunnen olevani kotikulmillani! Ja palattuani tänne "maalle" ja kotiin, mua odotti kirje MIEHIKKÄLÄSTÄ, KAAKONKULMASTA, PERAN NYLKYN järjestäjältä, ties kuinka monennen kymmenennen, taitaa olla jo 34:jäs nyt 10.9 juostava! PERTTI ARAVIITA, Viipurissa 1939 syntynyt KIRJAILIJA, PAMAUS-veli, on valmiina taas juoksemaan ja hänhän on entinen 400 metrin aikojen maaottelumies, 1950 luvun lopulta. Suosittelen samalla tässä hänen kirjaansa VIIDEN SEKUNNIN TULEVAISUUS, joka kertoo KOTKALAISEN juoksijan tarinan mielenkiintoisena romaanina. Nyt onkin aika keittää kahvit kotona ja valmistautua vielä kesäleirin treeneihin....Palaan taas jonakin päivänä....

14.08.05 17.54
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/24 SANKARITEKOJA JA SANKAREITA!!! Vuoden 2005 kolmannen viikon aloitin tutusti tutussa paikassa, joka tosin aukeaa vasta viidentoista minuutin kuluttua. Paikkahan on tietysti ISO OMENA ja cafe Prezzo. Kävelin tänne auringon paisteessa, lämpötilan ollessa nollassa. On kuin kevät olisi jo tullut visiitille. Mua vaivaa nyt selvästi jonkinlainen alakuloisuus ja tunnen etten saa päivästä oikein otetta. Henkinen ja fyysinen pysähdys! Tämä taitaa olla niitä akun lataamis päiviä. Se on vain välillä hyväksyttävä, että veto loppuu tämän kvarttaali talouden luomisessa, eihän se aurinkokaan paista 365 päivää vuodessa, kai missään? Ensi viikon maanantaina alkaa yliopistolla taas kuntonyrkkeily tunnit ja ABBEY ROAD GROUPIN tunnit alkavat nyt keskiviikkona ja ilmoittautunut mukaan on tällä hetkellä jo 23 treenaajaa. Seuraavan päivän aloitinkin sitten cafe Ursulassa, tosin pidettyäni sitä ennen aamutreenit WSOY GYMISSÄ. Tulin tänne odottelemaan MATTI KAUPPILAA Tukholmasta ja näenkin jo punavalkoisen VIKING LINEN laivan lähestyvän Helsinkiä ohi Suomenlinnan. Meillä on MATTI KAUPPILAN kanssa treffit KAPPELISSA. Päivän iltalehdet kertoivat lööpeissään TAPANI KANSAN pelastaneen näisen liekeistä ja kuolemalta! Sankariteko mieheltä, joka on ollut sankari hahmo jo kauan Suomessa. Illalla kävin vielä katsomassa leffan RAY ROBINSONISTA, ei en tarkoita SUGAR RAY ROBINSONIA vaan RAY CHARLES ROBINSONIA, RAY CHARLES laulajanimen kautta tunnettua laulajasta kertovaa elämänkerta elokuvaa. Jos RAY CHARLESIN musiikki ei ole sinulle tuttua, suosittelen kuuntelemaan ja katsomaan myös elokuvan. Hieno filmi, väkevä ja hurja elämän tarina. Muuten ei olekkaan mitään kummempia mulle tapahtunut, vain Eläkekeskus on taas huomannut minut ja haluaisi mut maksamaan yrittäjäin eläkettä. Yhteiskunta kelpoisuus alkaa käymään kalliiksi kaikkine veroineen ja vakuutuksineen. Hypätäkseni vielä tähän hetkeen, niin tuossa pari päivää sitten tapasin oikeastaan pitkästä aikaa, OLLI NYMANIN aamukahvilla Isossa Omenassa ollessani ja OLLI kertoi avaavansa lähiaikoina Omenan vastapäätä yrityksille liikelahjoja kauppaavan liikkeen, viiniä, nahkatavaraa, silkkiä ja ym. Täytyypä joku päivä käydä moikkaamassa ja toivottamassa onnea yritykselle! Tapiolassa tapasin tanssija/näyttelijä veteraanin HEIKKI RIIKOSEN, joka valittiin mm. Kuopion läänintaiteilijaksi vuosina 1984-1986. HEIKKI kertoi jäävänsä pian varhaiseläkkeelle ja sitten matkustelevansa vaimonsa kanssa maailmoo kahtomassa! Hyviä matkoja HEIKKI! Ja sitten vielä. 825, uskomaton taistelija ja urheilija TOMMI EVILÄ, Tampereelta ja SUOMESTA. Yksi yleisurheilu MM-kilpailujemme suuria kohokohtia, TAISTELUA, HIENOJA SUORITUKSIA, ISÄNMAALLISUUTTA, PRONSSIMITALI TOMMI EVILÄLLE ja SUOMELLE!!! Loistava urheilija, persoonallisuus, se oli upeata!!! Sitten tänään käytiin MURUNI kanssa kahvilla cafe SUCCESISSA, Korkeavuorenkadulla. Ja jo sinne mennessämme, autoa pysäköidessäni näen JUHA SAXBERGIN ylittävän edessäni katua ja huikkaan, "Juha moi, tuu mukaan kahville". JUHA oli käynnyt nyt kesällä VALENCIASSA lomalla ja oli ruskettunut ja hymyilevä. SUCCESISSA oli kahvilla myös Anna-lehden lumoava tähtitoimittaja IISA STRAND, jolta sain lämpimän halauksen hänen lähdettyään Succesista, VAU!!! JUHALTA kuulimme paljon VALENCIASTA, kulttuurista siellä ja härkätaisteluista, joita JUHA oli käynnyt katsomassa. VALENCIA kuulosti hyvältä ja jalkapallon suhteenhan se onkin mulle tuttu mm. kahdesti peräkkäin Mestareiden Liigan finaalissa muutama vuosi sitten. Ja SAXBERGIN lähdettyä tuli viereiseen pöytään komean ILAN poikansa kanssa PIANISTI VIRTUOOSI ja edellä mainitun sankarin TAPANI KANSANKIN kanssa yhteistyötä tehnyt MAESTRO HILLEL TOKAZIER. HILLE kertoi täyttävänsä vuoden päästä 60 vuotta, uskomatonta, näin ne vuodet kuluu. Mulla on siihen vähän pidempi aika vielä! Palaan taas asiaan jonakin päivänä....

11.08.05 9.47
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/23 HARRIN PÄIVÄNÄ!!! On maanantai, vuoden 2005 ensimmäinen sellainen. Olemme nukkuneet JESSICA tyttöni kanssa myöhään. MURU on lähtenyt jo aikoja sitten töihinsä. Kello alkaa olla jo kymmenen aamupäivällä, on aika laittaa meille aamuateria. Puolen päivän aikaan vein JESSICAN kyläilemään ystävänsä luokse ja ajoin itse Isoon Omenaan ja cafe PREZZOON juomaan vuoden ensimmäisen kahvi + croisantti yhdistelmäni sekä samalla kelailemaan näitä työ ja elämä ajatuksiani. Olen tietysti positiivisella ja odottavalla mielellä. Sain jo aamulla mailin HARD FACE ryhmän treenien aloittamisesta huomenna. Lähetin myös vuoden ensimmäiset laskut treenitunneistani. Kyselyni yhden uuden ryhmän aloitus päivästä sai varmistuksensa. Näin käynnistyi tämän vuoden kuntonyrkkeily sektorini, mihin yritänkin panostaa taas vähän enemmän kuin viime vuonna saadakseni rimaa nostettua ja myös ylittääkseni sen. Ihan kaikessa hiljaisuudessa, ettei JARI SARASVUO tarjoa mulle DIILIÄ, heh,heh! Tapasin tässä istuessani hollantilaisen, vuonna 1979 Suomeen muuttaneen trubatuurin JAN STENIN, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia. On aina mukava tavata JAN STEN, sillä iloisuus ja hyvä mieli on aina läsnä hänet tavatessa. JYPE soitti ja kertoi uudenvuoden reissunsa olleen hauskan ja puhui nuoresta "CINDY CRAWFORDISTA" ja hurjasta meiningistä, mikä mulle alkaa olla jo melkoisen kaukainen asia, tuskin enään muistankaan sellaista. Näin tuntuu vuosi lähtevän työnikin puolesta käyntiin ja ainakin "kvarttaali talouteni" alkaa olla pian kunnossa, eli kevätjakso on töitä tiedossa. RUBEN STILLER kävelee surullisen näköisenä kohdalleni, lausun osaanottoni Thaimaan turmassa hänen ja IRAN menetettyjen lähimmäisten johdosta. RUBEN sanoi viikon päästä palaavansa salille ja treenien pariin. Parinpäivän päästä istun jälleen cafe PREZZOSSA, olen lukenut iltalehdet, juonnut kahvin croisantin kera. JERRIKIN pääsi eilen pois armeijasta asevelvollisuutensa suorittaneena. Kävimme sen kunniaksi KOSMOKSESSA syömässä Chateaubriadit ja OMENAPUUSSA Banana Splitillä. Sen jälkeen me MURUN kanssa olimmekin valmiita kotiin TV:n ääreen, JERRIN lähtiessä kaupungin yöhön juhlimaan vapautumistaan. Tässä samalla voin kuitata ensimmäisen viikon käytetyksi tästä vuodesta ja alku on ainakin ollut hyvä! Nyt täytyy vain jatkaa tätä aktiivisesti, luoda vielä pari ryhmää, jos se on mahdollista tässä kuntonyrkkeilyssä. Näin HARRIN päivänä sain nimipäivä onnittelut mm. DANNYLTÄ, KIMMO LUJALTA, ERKKI KOSKISELTA ja HARRIN päivänä on aina MURUN synttärit, hän täytti 47, mitä ei tietenkään saisi kertoa, mutta hän on SUPER IHANA edeleenkin, mutta en kerro enempää, voitte vain arvata.... Tässä VIRTUAALISESSA MAAILMASSA on ollut suhteellisen passiivista. Ei REAKTIOITA juuri nimeksikään, ne puuttuvat, vaikka kävijöitä kyllä näyttää käyvän, mutta ne REAKTIOT puuttuvat. Toisaalta maltan kyllä odottaa, sekin tekee tämän vuoden mielenkiintoiseksi, saako VIRTUAALI ELÄMÄNI mitään REAKTIOITA aikaiseksi missään suhteessa vai jääkö se täysin toiseksi tämän elävän elämäni kanssa, eikä käy niin kuin luulin, että ainoa elämäni tapahtuukin vain virtuaalisessa mielikuvituksessani ilman, että olen todellisesti olemassakaan. Ei sikseen, että tässä mitään suuria odotuksia olisikaan, mutta olen mukana kokemassa ja rakentamassa tätä vuotta ja seuraamassa otteluani vastaan VIRTUAL BOXINGSTAR, kumpi jää voitolle, kumpi tapaa enemmän ihmisiä, saa aikaan enemmän REAKTIOITA? Ensimmäinen viikko oteltu, loistavaa, odotan jo toista erää! Ja tässä oikeassa maailmassa kävin nyt pari päivää sitten MURUNI kanssa PEACOCKISSA katsomassa musikaalin LINNUNRADAN LAIDALLA, joka olikin hieno yllätys, EPPU NORMAALIN musiikki, nuoret lahjakkaat näyttelijät saivat viihtymään ja nauttimaan esityksestä! Tapasin siellä myös PETRI "Hopeanuoli" BÄCKTRÖMIN, treenattavani, joka oli tullut nauttimaan kulttuurista ja oli myös ihastunut musikaaliin. ELÄMÄÄ, ROCK and ROLLIA ja RAKKAUTTA, palaan taas jonakin päivänä...

08.08.05 9.57
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/22 osa 2 Vielä tähän päivään hypätäkseni, elokuun ensimmäinen viikko on jo takana. Elämäni soljuaa kaikessa rauhassa sitä pientä elämän puroa pitkin. Tunnen ilmassa väreilevän tämän uuden aikajakson tuomaa uteliasta odotusta, vaikkei mitään ihmeellistä ole mulle tapahtunutkaan. Perjantaina innostuin kävelemään TAPIOLAAN syömään pizzan ja kävellessäni takaisin, MELSTENIN kohdalla, istahdin vakiopaikallani olevalle kivelle hetkeksi hengähtämään ja nauttimaan aurinkoisesta ranta tunnelmasta. En ehtinyt kuin hetken istua siinä kun herrasmieheltä vaikuttava mies henkilö tuli varovaisesti kysynään, "olethan sinä HARRI PIITULAINEN"? ja kertoi samalla juuri muutama päivä sitten ostaneensa NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjani, pitäneensä siitä, jopa niin paljon , että kun aloitti lukemaan sitä ei olllut malttanut lopettaa sitä kesken. Hän kertoi, ettei ollut varsinaisesti ollut kiinnostunut nyrkkeilystä, mutta kirjan myötä laji oli saannut kiehtovan tunnelman. Osoittautui, että hän oli reilusti minua nuorempi, kokenut rankkana lama ajan Suomen 1990 luvulla ja kärsivänsä vieläkin jonkin verran silloin työelämässään muodostuneista paineista, käynneensä, sen monille sen ajan kokeneille, tutun loppuun palamisen lävitse. Juttelimme hiukan näistä ajoista, elämästä, vähän nyrkkeilystä, Sympaattinen herrasmies, ehkä vielä tapaamme MELSTENISSÄ? Tälläisia miellyttäviä tapaamisia on mulle oikeastaan tapahtunut muutamia tässä lähiviikkoina, kun joku on lähestynyt kertoen lukeneensa kirjani tai käyneensä nettisivuillani. MM-kisat alkoivat viikonloppuna ja olen seurannut sitä tarkkaavaisesti >TV:n välityksellä ja ihaillut CAROLINE KLUFTIN loistavaa taistelua jälleen MAAILMANMESTARIKSI. Olen pitänyt treenejäni TOPPELUNDISSA, kävellyt rannoilla, käynnyt JUHA ROSVALLIN kanssa treenien jälkeen uimassa, nauttinut kotona olemisesta perheeni parissa, mutta jotakin on selvästi ilmassa, tai EHKÄ OLEN VAIN LUOMASSA NAHKOJANI UUDELLEEN! Näin myös nyt viikonloppuna HESARIN KUUKAUSI LIITTEESTÄ ihanan jutun entisistä MESTAREISTA, ystävistäni, nyrkkeilykavereistani, OLLI MÄESTÄ, JOMI LIMMOSESTA, BÖRJE KARVOSESTA, HARRY SILJANDERISTA ja MANU LAINEESTA! HERRAT edustivat siinä NYRKKEILYÄ TYYLIKKÄÄSTI, BOXING FOR EVER....Palaan taas jonakin päivänä....

08.08.05 9.24
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/22 OLENKOHAN LUOMASSA UUSIA NAHKOJA? HIP HEI ja HURRAA, uusi vuosi 2005 on alkanut! Otimme sen vastaan meillä kotona kutsuen ystävämme PIRKON ja ESAN meille syömään sekä äitini ja vastaanottamaan vuodenvaihteen yhdessä kanssamme. Puolenyön aikaan katselimme ilotulitusta, rakettien salamointia taivaalla. Tietenkin mielessämme oli myös Thaimaan ja sen alueiden maiden trakedia, missä jättiaallot pyyhkäisivät mereen lähes 150000 ihmistä, jopa koteineen. Tuhansien turistien lomamatka päättyi kauhuun ja kuolemaan. Onneksi oli myös niitä jotka pelastuivat. Vaikka asia on hirveä ja surullinen on elämä meidän elossa olevien myötä jatkuttava, meidän aikamme tulee myöhemmin. Uudenvuoden päivän aamuna nukuimmekin MURUN kanssa myöhään. JERRI oli tyttöystävänsä luona ja JESSICA ANNE siskoni luona yötä. Aamupalan syötyämme lähdimme kävelemään Matinkylän rantaan ja ihana tunnelma tavoitti meidät. Aurinko paistoi, meri oli avoinna ja liplatteli iloisesti rantaan, ihmisiä oli tullut runsaasti rantaan ja kymmenet linnut, sorsat, joutsenet sekä kanadan hanhet täyttivät rantaveden. CAFE MERENNEITO oli avoinna ja kävimme toivottamassa sen puuhakkaalle isännälle uuden vuoden toivotuksen ja joimme kahvit terassilla meren äärellä, ulkona, varmasti ensimmäisen kerran uudenvuoden päivänä! Kävelimme vielä tunnin ajan rannassa, hieno alku uudelle vuodelle! Tästä se taas alkaa, uusi vuosi tapahtumineen ja ihmisineen. SEIKKAILIJA TÄMÄN MAAILMAN, JYRKI HÄMÄLÄINEN soitti TALLINNASTA, jossa oli vastaanottamassa tätä vuotta, sen ensimmäistä päivää ja hän oli hyvällä tuulella ja täynnä intoa tulevasta vuodesta. Vielä myöhemmin iltapäivällä MURU lähti Hyvinkäälle tapaamaan serkkuaan ja minä jäin nauttimaan päivän rauhasta JOHN LENNONIN muistokonsertin pariin, virtuaali elämä vei taas mennessään. Seuraavana päivänä kävelimme MURUN kanssa STADISSA nauttien kaupunki miljöön ja vanhojen talojen upeasta arkkitehtuurista mm. EIRAN seutuvilla ja KORKEAVUORENKADULLA käytiin cafe SUCCESISSA kahvilla ja syömässä jättikokoa olevat korvapuustit. Siellä korvapuustia mutustellessamme sain PEDER PLANTINGILTA hienon ja kauniin tekstiviestin kännykkääni; "KUN JUMALA AVASI IKKUNANSA, HÄN KYSYI TOIVOISINKO JOTAIN? SIIHEN VASTASIN, PIDÄ ERITYISESTI HUOLTA IHMISESTÄ JOKA LUKEE TÄTÄ VIESTIÄ, SILLÄ HÄN ON ERITYISEN IHANA! ONNELLISTA ALKANUTTA UUTTA VUOTTA! TERVEISIN PP"!

04.08.05 8.54
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/21 EIHÄN NE ENÄÄN KUKAAN!!! Tänään istun yliopiston sisääntulo aulassa valmistautumassa vuoden viimeisiin kuntonyrkkeily tunteihini tänä vuonna 2004. Tänne tullessani törmäsin ystävääni TAISTO HÄIVÖLÄÄN, jonka näin viimeksi noin vuosi sitten, surullisena aamuna jolloin kuulin hänen JONI poikansa kuolleen. Nyt oli kuitenkin TAISTO saannut katseeseensa elämän paloa takaisin ja kuulumisia vaihtaessamme kuulin hänen opiskelevan yliopistossa valtiotieteitä ja hän otti puhelin numeroni, niin voidaan vaikka tavata joku päivä paremmalla ajalla. Ohitsemme kävelee myös ILTALEHDEN LEGENDAARINEN QUEEN of PRESS TUULA NIEMINEN, huudan, "MOI TUULA", hän pysähtyy ja tulee moikkaamaan sanoen, "SORRY, MÄ EN TUNTENUT"! Johon vastasin, "EIHÄN NE ENÄÄN KUKAAN"! On muuten mukava tunne odottaa taas uutta vuotta. Mielenkiintoista tulee olemaan taas katsoa, tulisinko oppimaan nyt mitään uutta? Esimerkiksi olemaan taloudellisesti tarkempi, niin etten ensi vuonna kokisi ainoatakaan päivää jollei olisi rahaa taskussa. Se tarkoittaisi kylläkin sitä, että kuntonyrkkeily tunteja pitäisi olla tarpeeksi, talouden valvontanikin pitäisi olla tarkempaa ja täytyisi elää täysin budjetin mukaan sekä täytyisi saavuttaa ne taloudelliset tavoitteet ja kuvitelmat, mitä tämän kaiken onnistumiseksi tarvitsisin. Pystyisinkö ensi vuonna itseni vielä treenaamaan kohtuulliseen kuntoon? Laihduttamaan painoni 80 kiloon? Muuten kyllä voisin ottaa tavoitteeksi olla ainakin henkisesti vireä ja vahva. Seurata asioita ja elämää, vaikkakin rauhassa ja vähän näin sivusta, kurkistellen. Seurailen samalla myös tämän VIRTUAL BOXINGSTARIN elämää taltioimalla tänne näitä juttujani, muistojani ja ajatuksiani uteliaana, kohtaavatko nämä todellisen elämän ja ihmiset, muutenkin kuin internet sivujen näkymättömyydessä? Ja kun annan tämän muhia tässä kaikessa rauhassa, niin on hauska nähdä löytääkö joku tutuistani myös tänne ja kokee AHAA!!! Tähän lopuksi sopiikin hyvin WAYNE W. DYERIN kirjoittama; "TEIDÄN ELÄMÄNNE ON TULOS SIITÄ, MITÄ TE VALITSETTE ITSELLENNE KUSSAKIN ELÄMÄN TILANTEESSA, KUN TE OMAKSUTTE LUOVAN ASENTEEN ELÄMÄÄN TE PYSTYTTE TEKEMÄÄN TERVEITÄ VALINTOJA. jOS TE OLETTE VALMIS KÄÄNTÄMÄÄN VASTOINKÄYMISET EDUKSENNE, TARPEEN TULLEN MUUTTAMAAN MIELIPITEITÄNNE JA ODOTUKSIA ITSENNE SUHTEEN JA TARTTUMAAN PELOTTA MYÖS JONKIN VERRAN RISKEJÄ SISÄLTÄVIIN VAIHTOEHTOIHIN, NIIN TEIDÄN ELÄMÄNNE KÄÄNTYY PAREMPAAN SUUNTAAN. eLÄKÄÄ TÄYDESTI NIIN KAUAN KUIN TE OLETTE TÄSSÄ MAAILMASSA - TÄÄLTÄ LÄHDETTYÄNNE TEILLÄ ON IÄISYYS KOKEA SITÄ, MIKÄ EI OLE TÄTÄ ELÄMÄÄ"!....Palaan taas jonakin päivänä.

01.08.05 13.52
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/20 PILKETTÄ SILMISSÄ JA RUHTINASPÄIVÄ!!! OSA 2/ sanon sitä kesän RUHTINASPÄIVÄKSI, sillä niin aina tunnemme viettäessämme päivää PIRKON ja ESA MALMIN FLOWERGARDENISSA ruokailun ja yhdessäolon merkeissä. Ruoka ja herkut ovat RUHTINAALLISTA tasoa! Mutta myös henkinen puoli on iloisen ravitsevaa! Tämä vierailu alkoi puutarhan tarkastelulla, käytiin ESAN ja PIRKON "tilus" lävitse. Keskustelimme eri kukkien kukinnan aikajaksoista, kävimme läpi pensaiden uudet sijainnit, ELVIS lauloi taustalla, aurinko paistoi ja ELÄMÄ OLI LÄSNÄ. Noin parin tunnin ruokailun jälkeen, menimme KUUBAAN, ESAN laittaman albumin välityksellä. Loistavien kuvien ja tekstien myötä, oli kuin mekin MURUN kanssa olisimme käynneet siellä. Seuraa noin kahden tunnin jälkiruoka sessio, niin tiedän, olen unohtanut että olen laihdutuskuurilla! Ei, en ole unohtanut, olen vain siirtänyt sen syrjään RUHTINASPÄIVÄKSI! Tuli aika kiittää isäntäväkeä ja lähdimme ajamaan kotiin täysin niin fyysisesti kuin henkisesti ravittuina. KIITOS taas PIRKKO ja ESA ihanasta RUHTINASPÄIVÄSTÄ! Nämä tämänhetken ajatukseni keskeyttää aika lähteä pitämään ne aamutreenit. Sunnuntai aamuna oli myös treenit ja sen jälkeen tein vielä kävelylenkin tuulipuku päälläni, haihduttaakseni hiukan RUHTINSPÄIVÄSTÄ kertyneitä kilojani. Meillä oli rantatreffit MURUN kanssa ja lenkilä tultuani tapasinkin hänet komean herrasmiehen seurasta, nimittäin ARTSI NILSSONIN, joka oli tullut kuulemma ´katsomaan, olisinko sattumalta rannassa. Se oli miellyttävä yllätys. ARTSI näytti voivan erinomaisesti ja sanoi OSKUN luultavasti soittavan tänään, siis OSKU KANERVA FROM USA! Pyysin kertomaan terveisiä. ARTSI ja OSKU, aikamoisia boxareita aikoinaan, hienoja kundeja....Iltapäivällä MELSTENIN PARATIISIRANTA keinui PIKKIS KARENIN Bluesin, Beatlesien, Rollareiden ja monien ikivihreiden 60 luvun musiikin esityksistä, sillä 60 luvun soundilla, mikä saa meikäläisen sielun värähtelemään....60 luku, ESA, ELVIS, JYPE, BEATLES, ARTSI, CLIFF, OSKU, BOXING, PIKKIS, BLUES, ELÄMÄÄ oli taas mukana TÄNÄÄNKIN!!! Palaan taas jonakin päivänä ja jatkan tätä juttuani, juuri sellaisena kuin minusta sydämessäni tuntuu....

01.08.05 13.41
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/20 PILKETTÄ SILMISSÄ JA RUHTINASPÄIVÄ!!! On jälleen uuden viikon alku. Joulukuukin menee kovaa vauhtia ja vuosi 2004 lähenee loppuaan. Viikkoni alkaa tietenkin ISON OMENAN Cafe PREZZOSSA kahvin ja croisantin avustuksella. Näin aamuisin täällä on rauhallinen tunnelma. Siemailen kahvia, mutustelen croisantiani, hmm, hyvää. vein tänään suloisen JESSICA tyttöni autolla kouluun ja keskiviikkona hän täyttää jo 9 vuotta. Tämä joulukuinen viikko on vielä täynnä treenitunteja, mutta sitten alkaa joululoma. Pari viikkoa niin ettei ole tunteja lainkaan. Alan tässä pikkuhiljaa tuntemaan, että olen selvinnyt tästä vuodesta 2004. Tosin taas vain rimaa hipoen. Enkä ole saannut sitä korotetuksi viime vuodesta ollenkaan, joten otan vastaan vuoden 2005 suurena haasteena itselleni. Nyt kun tätä vuotta on jäljellä todellakin vain parisen viikkoa, eikä tämän loppuvuoden suhteen ole oikeastaan mitään tehtävissä, niin voinenkin tehdä jo tilinpäätökseni menneestä vuodesta "bisnekseni" suhteen ja valitettavasti joudun olemaan itselleni armoton ja antamaan välttävän arvosanan. En tahdo millään oppia tätä "bisneksen" tekoa ja rahallinen arvoni on todella nöyryyttävä. Ideologisesta ja henkisestä puolesta, NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI kirjani, ihana elämäni perheeni kanssa, mukavat hetket ystävieni seurassa, siitä arvosanaksi nousee kyllä selvästi kiitettävä! Se miten nämä asiat saisi kohtaamaan toisensa, on mulle jatkuvasti arvoitus. Täytyisi keksiä joku kikka kakkonen, millä muuttaisi tätä. No, tätähän tämä elämä on. Varmaan joku OLLILAKIN miettii miten saisi NOKIAN pysymään huipulla ja miten ehtisi tekemään jotakin muutakin kuin bisnestä? Toisaalta tää elämäni on kovin haasteellista tälläisena vähän avuttomana "bisnesihmisenä" ja toiselta puolen on tämä syke, jokaisen kuukauden selviytymis-seikkailuineen, on tietenkin kiehtovaa. Oikeastaan kaikki mitä mulle on tapahtunut tämän elämäni aikana, en voi muuta kuin olla kiitollinen. Tunteita, rakkautta, fiiliksiä, jännitystä, voittajan tunteita, tappion kokemuksia, voimattomuuden tunteet sekä elämän vuoristorataa, mitä mä tässä valittaisinkaan! Ei muuta kuin yritystä, hyvää ja iloista mieltä! Jatketaan ottelemista tässä elämän kehässä ja katsotaan tuleeko voittoja vai tappioita? Olen valmis edelleen ottelemaan. Iltapäivällä ennen yliopistolle menoani tapaan sattumoisin ANTTI ARVEN Kluuvissa ja tarjosin cafe PICNIKISSÄ meille kahvit. ANTTI vaikutti pirteältä ja levänneeltä. Kuulinkin hänen tulleen juuri kahden kuukauden lomalta takaisin ILTALEHTEEN. Ja ANTIN silmien pilkkeestä voisin päätellä muutakin säpinää elämässä tapahtuneen, olenkohan oikeassa? No, minä jatkan edelleen elämääni tämän kuntonyrkkeilyn parissa sekä omaa pienimuotoista elämääni ja taltioin mm. VIRTUAL BOXINGSTARIN kautta tätä elämän kulkua, tehden pieniä aikakausi hyppelyjä, kun kohtaamiset ja muistot kohtaavat toisensa ja nautin siitä että saan elää ja saan yrittää tänään jotain, joka perustuu vain mun omaan persoonaan, ilman juttuja medioissa, ilman mitään kummempaa menestystä mistä kertoilla ja silti olen edelleenkin HARRI PIITULAINEN, oman tieni kulkija ja kokija. Minkä kyllä mielelläni jaan muidenkin kanssa, vaikkapa näin kirjoittamisenkin muodossa. Tää on mukavaa, eikä tämän tarvitse johtaa mihinkään tai tuoda mitään palkintoja tullessaan, kohan tässä taltioin tätä elämääni ja ajatuksiani tänne sähköiseen pöytälaatikkooni.Tunnen kiitollisuutta ja olen onnellinen! Tuntui myös hyvältä, kun näin tässä nettisivujeni vieraskirjassani HENRY VALERIUKSEN kiitokset isästäni kirjoittamastani kirjasta, "NYT VASTA YMMÄRRÄN KUINKA SUURI URHEILIJA JA IHMINEN HÄN OLI, KIITOS HARRI"! Kiitos sinulle HENRY, annoit minulle taas paljon! Nyt viime lauantaina 30.7 istuin aamuvarhain rantatuolillani MELSTENIN rannassa, aamuaurinko paistoi todella lämpimästi, oli tulossa selvästi rantapäivä. Sitä ennen mulla oli kuitenkin aamutreenit pidettävänä tuolla TOPPELUNDIN nurtsilla. Heinäkuu on päivää vailla eletty ja se on ollutkin tosi hieno, lämmin ja aurinkoinen. JYPE on nyt sitten "ELÄKELÄINEN" ja valmistautuu markkinoimaan kohta ilmestyvää uutta OLAVI VIRTA kirjaansa! Me oltiin eilen yhdessä MURUNI kanssa jälleen yhdessä kesän traditioihin kuuluvan ja mieluisan tapaamisen parissa. <<

28.07.05 10.53
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA! PELOTTA KOHTI TULEVAA! "ITSENÄISYYDEN KYNTTILÄN SYTYTIN MÄ JUURI, TUNNE SYDÄMESSÄIN SIITÄ PULPPUAA SUURI, OLEN SUOMALAINEN SE ON OLLUT MULLE TUURI! KYNTTILÄN VALO VIESTITTÄÄ MUISTOJA ROHKEUDESTA SEKÄ TAISTELUISTA ANKARISTA, KIITOLLISIA OLLA SAAMME NÄISTÄ SANKAREISTA, JOTKA ITSENÄISYYDEN TAISTELI SUOMEN, NÄIN MEILLÄ ON OLLUT HYVÄ HUOMEN! VALO KYNTTILÄN VIESTITTÄÄ MYÖS LÄMMÖSTÄ JA YSTÄVYYDESTÄ, SIKS HYVÄÄ PÄIVÄÄ TOIVOTAN SULLE, JOKA YSTÄVÄ OOT OLLUT MULLE"! Tämän runon riimittelyllä aloitin itsenäisyyspäivän 2004 ja tunsin niinkuin aina, isänmaallisuutta, kiitollisuutta edellä olevista asioista. Lähetin muutamille ystävilleni itsenäisyyspäivän runoni ja sain päivän mittaan lämpimiä tervehdyksiä takaisin. Itsenäisyyspäivässä on toinenkin taika, jonka vahvistaa tää aika, 25 vuotta on kulunut ensi treffeistämme MURUN kanssa, VAU! Kyllä aika kulkee. Olen kertonut ensi tapaamisestamme ELÄMÄNI POLTINMERKIT kirjassani, joten en nyt palaa siihen. Lähdimme päivällä kaupungille kävelemään ja menimme vanhaan kunnon KAPPELIIN kahville ja aistimaan hyviä fiiliksiä. Kävimme KAPPELISSA seurustelu vaiheessamme aika usein juomassa kahvit ja tuijottelemassa toisiamme silmiin. Lähetin sieltä tekstiviestinä tervehdyksen TAPANI KANSALLE, jonka konsertissa silloin 25 vuotta sitten VANHALLA olimme. Käveltiin vielä kierros kaupungilla, tultiin kotiin, syötiin ja minä menin pienille ruokatorkuille valmistautuakseni katselemaan PRESIDENTINLINNASTA itsenäisyyspäivän vastaanottoa televisiosta. Kännykkäni pirinä havahduttaa mut torkuistani ja TAPANI KANSA soittaa ja kyselee mitä puuhailemme? Kuultuaan tilanteemme TAPSA sanoo; "mitäs jos tulisitte tänne meille, niin katsotaan yhdessä niitä LINNAN juhlia!? OK. Westendiin ei ole meiltä kuin parin-kolmen minuutin matka, joten puimme päälle, otimme JESSICAN mukaamme ja hurautimme NINAN ja TAPSAN luokse. Hieno ilta ystäviemme parissa. Shampanjaa ja lämmin tunnelma. Linnan juhlia katsellessamme saan tekstiviestin JERRILTÄ; "Olen täällä LINNAN parvekkeella ja katselen kun TARJA kättelee vieraitaan, niin että olen mukana täysillä tunnelmissa"! JERRI oli saannut komennuksen PRESSANLINNAAN, hauska yllätys iltaan! JESSICA tutustui NINAN ja TAPSAN ihastuttavaan tyttöön MADELEINEEN ja oli siitä haltioissaan. EDWARD NINAN ja TAPSAN poika, joka on käynnyt myös treeneissäni kuntonyrkkeilemässä istui myös kanssamme ja näin tälläinen perhekeskeisyys oli kruunaamassa tätä itsenäisyyspäivän iltaa. Näin oli 25 vuoden periodi MURUN kanssa saatu päätökseen ja toivotaan että olemme kaikki vielä seuraavien 25 vuoden aikana mukana elämässä, se ei ole mahdotonta, mutta pelkään ettei se toteudu, vaikka mistä sen tietää? ELETÄÄN VAAN PELOTTA TULEVIA VUOSIA, POSITIIVISENA, ILOISINA JA IHAN KUIN ELÄMÄ OLISI VASTA EDESSÄ UUSINE SEIKKAILUINEEN!!! Ja mennäkseni vielä tähän päivään tai oikeastaan eiliseen, niin sekin oli kuin itsenäisyyspäivä, sillä JYRKI HÄMÄLÄINEN täytti 63 vuotta ja juhlat olivat tietenkin melkoiset ja niitä juhlittiin TALLINNASSA, missä olinkin viimeksi 1966 keväällä. Kaupunki oli muuttunut, oli säpinää, glamouria, hyvää ruokaa ja juomaa. oli sympaattinen RAUSKI TIILIKAINEN riemussa mukana. WJATESLAV SMIRNOVIA ei näkynyt, mutta silloin viime kerralla näin ihan lähietäisyydeltä, kun väistelin hänen koukkusarjojaan TALLINAN KEHÄSSÄ. Joten PELOTTA VAIN KOHTI UUSIA SEIKKAILUJA!!! Palaan taas jälleen jonakin päivänä....

25.07.05 11.34
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/18 ELÄMÄ KIEHTOO EDELLEEN! Olen jälleen tutussa pöydässä aamukahvilla Ison Omenan cafe Prezzossa marraskuussa 2004 ja vakio aamupala on nautittu. Eilen oli ISÄNPÄIVÄ ja kävin isäni haudalla sekä kävelin kirroksen Hietsun rantoja ja vanhan hautausmaan lävitse, joitakin tuttujakin tavaten. Tunsin hyvää mieltä NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI nettikirjastani, vaikkakaan se ei ole saannut kovinkaan paljon palautetta. Elän kuitenkin toiveessa, että se kiinnostaisi joitakin, vaikka eivät sitä mulle kertoisikaan. Ja näin ISÄNPÄIVÄNÄ tuntee itsekin, ON IHANANAA OLLA ISÄ! Kuntonyrkkeilyn puitteissa on meneillään pieni, mutta mukava hanke, JARI "COPRAKÄSI" PUHAKKA on ollut akstiivinen ja laittanut jollekin Helsingin kaupungin asianmukaiselle virastolle hakemuksen parista omasta treenivuorosta RUSKEASUON LIIKUNTAKESKUKSEN NYRKKEILYSALIIN. Tarvitsemme parikymmentä aktiivista treenaajaa porukkaan, joten täytyykin alkaa kasaamaan jengiä kokoon. Harjoitukset Ruskiksella alkaisivat 5.1.2005, joten hyvää aikaa on löytää BOXING innostuneita tähän juttuun. Näin ensi vuodeksi on vireillä jo useampikin treenipaikka ja ryhmiä, jossa ainakin ensi kevään näitä kuntonyrkkeily harjoituksien pitämistä jatkaisin. Näin on KVARTTAALITALOUTENI seuraava aikajakso muodostumassa. Sitä seuraava onkin taas ihan eri juttunsa. Ja tätä VIRTUAAL BOXINGSTARIN elämää ja kirjoittamista jatkan seuraten sähköisiä impulsseja, tuoko ne mitään uutta tullessaan? Pyrin olemaan avoin kaikille kontakteille ja mahdollisuuksille, mutta en aio itse kovinkaan aktiivisesti tarjota itseäni mihinkään vaan keskityn nyt lähinnä olemassa oleviin juttuihini ja elämään. ELÄMÄ, SE KIEHTOO EDELLEENKIN suuresti minua ja näiden ajatuksien jatkoksi sopiikin minulle hyvin VAYNE.W. DYERIN kirjoittama; "HARJOITELKAA OLEMAAN HILJAISEN TEHOKAS LYKKÄÄMÄLLÄ OMISTA SAAVUTUKSISTANNE PUHUMISTA. ODOTTAKAA TUNTI TAI KAKSI TAI KOLME TUNTIA JA KYSYKÄÄ ITSELTÄNNE, VIELÄKÖ TUNNETTE TARVETTA KERTOA JOLLEKULLE ASIAANNE? TÄMÄ MENETELMÄ ON ERITYISEN HYÖDYLLINEN SILLOIN KUN KYSYMYKSESSÄ ON UUTINEN, JOKA SAA TEIDÄT NÄYTTÄMÄÄN YLIVOIMAISELTA SEN IHMISEN SILMISSÄ, JOLLE TE KERROTTE UUTISENNE. KERTOMISEN LYKKÄÄMINEN ON TEHOKASTA SEN TAKIA, ETTÄ KUN TE OLETTE MALTTANUT MIELENNE MUUTAMAN PÄIVÄN AJAN, TEILLÄ EI OLE ENÄÄN YHTÄ KIIHKEÄTÄ TARVETTA KUVATA ITSEÄNNE VOITTAJAKSI, JA KUN UUTINEN SITTEN TULEE JULKI (mikäli tulee), NIIN TE VAIKUTATTE SELLAISELTA MILLAISEKSI OLETTE KEHITTYMÄSSÄ - IHMISEKSI, JOKA SUHTAUTUU OMIIN SAAVUTUKSIINSA RAUHALLISESTI JA LUONTEVASTI". Joo, otetaan vaan rauhallisesti, eihän mulla oo mitään kerrottavaakaan, ei menestystä, ei saavutuksia, vain elämää ja sitä muuten kävin kasomassa tuossa nyt lauantaina PORI JAZZEISSA ja siellä ELÄVÄISTÄ SÄHIKÄISTÄ LAURYN HILLIÄ, namia....Palaan taas jonakin päivänä, hyvää viikonalkua...

22.07.05 14.46
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/17 VARPUSIEN EVOLUUTIO MIETITYTTÄÄ! On pakko kertoa vähän eilisestä ja kesäleiri tunnelmia. Eilen paikalla olivat "kovat" JUHA "MURSKAAJA" ROSVALL, TONI "HIRMUINEN" HÄRKÖNEN, JARKKO "EUROOPPALAINEN PISTENYRKKEILIJÄ" LINNAINMAA, ANTTI "ROKKA" RONKANEN, JOUNI "JUONI" POHJALAINEN, JYRKI VAINIONPÄÄ, JONI HELOMAA ja PEKKA KURKI, joista nämä viimeksimainitut ovat "noviiseja" vielä tässä sparritouhussa, eivätkä vielä ole ansainneet nyrkkeilijän lempinimeä, mutta kaikki aikanaan. Treenit alkavat ensin lenkillä, jatkuvat varjonyrkkeilyllä, siitä sitten tekniikka opetuksella ja otteluharjoituksilla, narullahyppelyllä sekä loppuu vatsajumppaan. Reilu puolentoistatunnin treenit, nuoret miehet jaksaa! Käydään pulahtamassa MELSTENISSÄ uimassa ja istutaan "jälkihoitona" Cafe MELSTENIN ilta-aurinkoisella terassilla juttujen liikkuessa nyrkkeilyn, tapahtumien, bisnesmaailman, filmimaailman, satumaailman ja vaikka minkä parissa, mutta eilinen oli kyllä huippu, kun TONI alkoi katsoa VARPUSIA "sillä silmällä" ja totesi VARPUSIEN EVOLUUTION kehittyvän ja VARPUSTEN silmien kasvavan vuosi vuodelta vain suuremmiksi. Yhdyimme kaikki tietysti pohtimaan tätä TONIN aloittamaa ajatusta VARPUSTEN EVOLUUTTISESTA KEHITYKSESTÄ ja kun vielä illalla, juuri kun olin uneen vaipumassa, mut saavutti ajatus, ehkä TONI tarkoittikin siinä terassilla istuvia vähän isompia "VARPUSIA SUURINE SILMINEEN", täytyypä tuota kysyä vielä TONILTA seuraavissa treeneissä? Olipa hauska ilta taas! Hyvää viikonloppua, palaan asiaan taas joku päivä....

20.07.05 12.01
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/16 20 VUODEN PERIODI - UNELMAA? Marraskuussa 2004 ajattelin että kirjat on nyt sitten kirjoitettu ja voin unohtaa ne, jos ne eivät tuo tullessaan mitään uutta. Näin harrastuksenani voin tallentaa ajatuksiani, muistojani sekä tapaamisiani tänne sähköiseen pöytälaatikkooni toistaiseksi omaksi ilokseni, lapsilleni ja joillekin ystävilleni, jättämällä laatikon hiukan auki, jos joku haluaa sinne kurkistaa ja näitä juttujani lukaista. Jätän nämä juttuni muhimaan laatikoon rauhassa, jättäen löytämisen "riemun" mahdolliselle lukijalle itselleen. En aio pitää tämän kanssa mitään kiirettä, annan sen elää fiiliksieni kautta, caputzinojen äärellä maailman menoa ihmeellessäni ja elämää maistellen. Aikahan tosin tuntuu menevän kovaa vauhtia, enkä saa läheskään kaikkea aikaiseksi mitä pitäisi. Tuossa äsken, kun JERRI poikani täytti 20 vuotta, totesin kuinka aika on mennyt vilauksessa. Enkä ainakaan voi väittää ettei mitään olisi tapahtunut. Mutta nyt kysymys kuuluukin, olisiko edessäni vielä kahdenkymmenen vuoden periodi ja minkälainen se olisi? Toisaalta niinkuin JYPE tuossa jokin aika sitten mulle totesi, hänen pohtiessaan tämän päivän bisneselämää, että elämme nykyisin KVARTTAALITALOUDESSA, eli kolmen kuukauden pätkissä tulosvaroituksineen. Niin, totesin siihen, että minähän olen elänyt sitä jo koko ikäni, joten siinä ei ole mulle mitään uutta. Ja näin se tuntuu jatkuvankin, joten peruutan samalla kysymykseni seuraavasta kahdenkymmenen vuoden periodista, sillä nytkin seuraava KVARTTAALITALOUTENI aikajakso on suurena kysymysmerkkinä edessäni. Ollaan hiukan erillaisissa tilanteissa ystäväni, JYRKI "JYPE" HÄMÄLÄISEN kanssa. Hän odottaa nyt tänä ksänä 2005, pitkän ja menestyksellisen lehtimiesuransa ja työelämänsä päätöstä, ihan näinä päivinä. 27.7 hän täyttää 63 vuotta ja hyvin ansaitut eläkepäivät ovat edessä, jotka kuitenkin, uskaltaisin ennustaa, tulevat sujumaan hänellä erillaisten tapahtumien ja kirjojen kirjoittamisen parissa. Näin ollen täysin eläkeläiseksi JYPE tuskin heittäytyy. Nyt muutama päivä sitten JYPE palasi NIZZASTA ja RIVIERALTA GLAMOURIN ja RANSKALAISKAUNOTARTEN parista tänne Suomeen ja valmistautuu eläkkeelle siirtymiseen, mikä kuitenkin heti elokuun puolessa välissä jo keskeytyy hänen uuden kirjansa, AINUTLAATISESTA LAULAJASTAMME OLAVI VIRRASTA kertovan kirjan julkaisutilaisuuteen, joten kirjamessu kiertueet, kirjakaupat ja haastattelut ovat edessä, EI EHDI MIES SAMMALOITUA....Minäkin yritän palailla taas joku päivä tänne "pöytälaatikolleni" tarinoineni...

15.07.05 22.34
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄNI TERASSILTA/15 KUIN ROCKY! Hyvää huomenta, istun Matinkylän CAFE MERENNEIDON hienolla meriterassilla nauttimassa kesäaamusta, linnut visertävät puissa ympärilläni, meri aukeaa edessäni välkehtivänä, kuppi kahvia ja suoraan uunista croisantti maistuu suorastaan taivaalliselta. Olen viimeinkin rikkonut 90 kilon painorajani, joten pieni juhla hetki on tietysti paikallaan. Sen jälkeen jatkan tätä painonpudotus "taisteluani" seuraavaan etappiin, 85 kiloon! Helteitä on pidetty ja kesäleiri treenejä, niinkuin eilenkin illalla. On todella mukava katsoa näitä innostuneita nuoria! Eilen kun oltiin treenien jälkeen käyty uimassa ja juotu kahvit CAFE MELSTENIN aurinkoisella iltaterassilla ja autoon kävellessäni moikataan HIFK:n tähtihyökkääjän KIMMO KUHDAN kanssa, joka kertoo nyt lauantaina lentävänsä Sveitsiin pelaamaan kiekkoa ensi kaudeksi. En ollutkaan tavannut KIMMO KUHTAA, taitaa olla jo kymmeneen vuoteen, kun pidin treenejä HIETSUSSA silloisille KARHU-KISSOJEN A ja B ikäluokan joukkueille ja KIMMO oli silloin mukana. Muistan silloin sanoneeni hänelle, "JOS KIEKKO EI SUJU, NIIN VOIT AINA VAIHTAA LAJIA JA ALKAA NYRKKEILIJÄKSI", sillä hän oli silloin kuin "ROCKY" ja treenasi kovempaa kuin kukaan muu, oppi lyömään yllättävän nopeasti, tahdolla ja sydämellä. Ja kun tämä muutaman viikon leiri loppui niin KIMMO nauroikin minulle, "KOLME KUUKAUTTA TÄLLÄISTÄ, NIIN SITÄHÄN HAKEUTUISI VÄKISIN LÄHIKAMPPAILUIHIN"! Ja kun sitten näin KIMMON nousun HIFK:ssa maalintekijäksi ja ratkaisijaksi, tuntui hienolta muistella tämän kaverin asennetta ja tahtoa silloin HIETSUSSA. Nyt toivotin hänelle onnea ja menestystä Sveitsiin, oli mukava tavata ja että niin iloisena moikkasit ja tarinoit "vanhan" boxarin kanssa ja kyllä se ROCKY MARCIANO oli todella suuri nyrkkeilijä, mistä ihaillen puhuit ja nyt kun muistelen tätä "leiriä" HIETSUSSA, ROCKY MARCIANO oli SINULLE tietysti luonollinen valinta....Tää MELSTENIN PARATIISIRANTA on kyllä siitä loistava paikka, että täälläkin voi bongata vaikka ketä kuuluisuuksia, en ala nyt niitä tässä luettelemaan, eihän tämä ole mikään "juorulehti", mutta täytyy kuitenkin kertoa tästä yhdestä helleaamusta tällä viikolla, kun olin tullut rantaan jo kahdeksan aikaan aamulla ja olin luonollisesti siellä vielä yksin, aamu-uimareita lukuunottamatta. Joka tapauksessa tämä kaunis aamu sai lisää suloisuutta, kun rantaan tuli yksi suloinen tyttö, kuvattavaksi MELSTENIN rantakivillä ja kun juuri äsken näin Ilta-Sanomista viikonvaihteen lehden mainoksen tulevista jutuista ja siinähän hän istui rantakivillä kuvassa, suloinen ja viehättävä MARIA GUZENINA, joka on myös MELSTENIN PARATIISIRANNAN vakio "jengiä", kaunis aamu....Sitten vielä tänään aamulla tai sanotaanko aamuyöllä, kun oli kuuma, eiks oo muuten ihanaa, meilläkin täällä Suomessa on kuuma, niin olin kertomassa, join lasin vettä ja luin Hesarin joka oli tullut ja siellä oli hieno juttu RAUNO "RANE" MUNUKASTA, nuoruuden kaverini josta olen kertonut NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjassanikin, niin RANESTA oli juttu, nyt meneillään olevan HESA-CUPIN johdosta, että hän on tuominnut kaikki HESA-CUPIT ja on ainoa sen tehnyt tuomari. HYVÄ RANE! Muistan jo pikkukundeina kun oltiin LAPINLAHDENKATU 6:den koulun pihalla, kuinka sinulla oli aina pallo mukanasi ja olit "KAITSU PAHLMAN", hyvää kesää ainutlaatuinen kaverini, valtava määrä hyviä muistoja liittyy sinuun....Palaan taas tarinoihini kun helteet hellittävät, sillä elämäni pyörii nyt rantaelämän merkeissä MELSTENIN PARATIISIRANNASSA, josta on vaikea lähteä pois, ennenkuin....

11.07.05 19.51
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/14 ELÄMÄN HÄIVÄHDYKSIÄ! Marraskuu 2004 on menossa hyvää vauhtia ja aln jo selviämään siitä ATHLONIN duunien menetyksestä, vaikken ihan kokonaan pystykkään sitä heti paikkaamaan. Jotain olen kuitenkin jo saanut aikaiseksi. Eilen syötiin lostava hampurilaisateria täällä Isossa Omenassa MARKKU VEPSÄLÄISEN kanssa ja meillä riitti juttua, niin boxingista kuin elämästäkin. Virkistävä ja miellyttävä tapaaminen. Tuntuu mukavalta taas olla uusien haasteiden edessä. Asiat muhii, nuotio kytee, koska se roihahtaa tuleen? Vai roihahtaako ollenkaan? No, pääasia on että edes kytee, ettei sammu kokonaan. Tämä tilanne saa mulle taas mielikuvan, on kuin tanssisin ympäri kehää, pois iskujen alta, olen johdattanut vastustajan ahdistamaan mut kehänurkkaukseen, olen saalis johon vastustaja on iskemässä juuri parhaan lyöntinsä, saksaan pois nurkasta ja vastustajani on vatsallaan köysissä, YES, se oli parasta nyrkkeilyssä! Mutta sitten piti raataa, taistella, lyödä, ottaa vastaan iskuja, voittaakseen ja niin se tuntuu olevan tämän elämänkin kanssa, pelkkä väistäminen ei riitä. En ole voittanut vielä mitään, ottelu on edelleenkin menossa . En tänään edes tunne että haluaisin olla voittaja, kunhan tekisin vain hyvän "ottelun", voisin vielä olla mukana elämän otteluissa, mulla olisi vielä paljon opittavaa ja ymmärtämistä! Vasen,vasen,oikea, väistö, vasen,vasen....Ihania nämä mielikuvat nyrkkeilyssä, joka oli kuitenkin vain häivähdys elämäni nuoruudesta, pieni hetki uskomatonta seikkailua, heittäytymistä nyrkkeilijäm elämään. Oli upeaa, että sain kokea sen ja se leijuu vieläkin mukana, mielikuvina, häivähdyksinä. Kuitenkin nautin yhtä suuresti tästä päivästä, perheestäni, MURUSTANI, YSTÄVISTÄNI, suuresta haasteestani yleensä pärjätä tässä elämässä! Tämäkin aika on haasteita täynnä. Vaikka istun nyt MELSTENIN PARATIISIRANNASSA ja katselen edessäni olevaa sorsapesuetta, jotka ovat juuri siinä edessäni syömässä, mulla on oma pesueeni, kuntonyrkkeilyn parissa tehtävä työni, ihania ystäviä, elettyä elämää, rakastan tätä kirjoittelemista, elämän pohdiskelua. Seuraan elämää hiukan ihmetellen enkä ole siinä kovinkaan merkittävässä roolissa, OLEN SELLAINEN ELÄMÄN HÄIVÄHDYS! Hauskaa on tietysti, jos pystyn jotakin ilahduttamaan, joku saa hyviä fiiliksiä vuokseni. Odotan silti yhä uteliaana, hiukan malttamattomana mitä tässä elämässä vielä tapahtuu näissä omissakin pienissä ympyröissäni. Osittain rakastan rauhaa, jonkinasteista yksinäisyyttä, varsinkin kun tiedän perheeni ja ystävieni olevan lähelläni. Uskomattoman ihanaa on olla tässä auringon paisteessa, lämpötila on tänään jotain 27 astetta varjossa. Lähestytään etelän lämpötiloja! Taivas on sininen, meri kimaltelee, tiedän että ajattelet, olen sekoamassa, aurinko paistaa liian kuumasti, kännykkäni soi ja JYPE soittaa NIZZASTA, siellä on 37 astetta lämmintä. Täällä MELSTENIN PARATIISIRANTA on täynnä ihmisiä, paikalla on rantamme oma PRINSESSA OUTI ALANEN, sympaattisen HARRI HAKULISEN seurassa, HARRIHAN on nyrkkeilymestareitamme ja ammattinyrkkeilijä, siis "NYRKKEILYPRINSSI" TIINA JA RISTO VESTERINEN ovat rannassa, ANNE-siskoni, ARSKA KAJANDER puuttuu. AMIGO, Blues laulaj ja kitaristi PIKKIS KARENIN kanssa käytiin tänään yhdessä aamu-uinilla, Ex-keihäänheittäjä SEPPO LAAKSO istuu vieressäni ja monta muuta tuttua nauttii tästä helteisestä päivästä, JOKA ON SEKIN HÄIVÄHDYS TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ.....Jatketaan taas jonakin päivänä....

05.07.05 23.42
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILLA/13 HEIKKI KOTILAINEN JA LEHMÄSAARI! Joskus tapahtuu niin että tutustut tämän virtuaalisen maailman kautta johonkin ihmiseen, jota ett ole tavannut koskaan, niinkuin tässä syksyllä 2004 kävi. KOTKAN VOIMAILIJOIDEN Puheenjohtaja HEIKKI KOTILAINEN otti yhteyttä minuun ja kertoili KoVon toiminnasta, LEHMÄSAARESSA kesällä perinteisesti toimivasta nyrkkeilyleiristä ja tiedusteli mitähän mahdollisuuksia olisi, että tulisin kesällä 2005 vierailemaan leirille. Nyt kuitenkin sattui niin, että olen MURUNI kanssa muualla kyseisenä aikana. LEHMÄSAAREN leirihän alkaa nyt torstaina 4.7 ja kestää muutaman päivän. Sain myös HEIKKI KOTILAISELTA, KOTKAN VOIMAILIJOIDEN, KOVOLAINEN seuran nyrkkeilyjulkaisun ja HEIKKI pyysi kommenttia lehdestä. On aina ihana tutustua tälläisiin ihmisiin niinkuin HEIKKI, jolla suuri sydän pulppuaa nyrkkeilylle ja nuorille, jonka innostus nyrkkeilyyn saa ottamaan jopa meikäläiseenkin kontaktia, joten siitä innostuneena....Morjens HEIKKI ja kiitoksia KOTKAN VOIMAILIJOIDEN hienosta julkaisusta ja heti onnittelut päätoimittaja PENA ARPULALLE sekä koko toimitusneuvostolle ja vielä erikseen KARI KÖNÖSELLE, jota en ole tavannut vuosikymmeniin, mutta jonka iloinen hymy ja kaveruus nuoruus vuosiltamme ei ole unohtunut. Jo lehden kansi sai loistavat fiilikset hyrräämään meikäläisellä ja PENTTI HÄMÄLÄINEN Helsingin olympialaistemme kultamitali miehenä toi tietysti mieleeni myös Berliinin kultamitali miehen, kummisetäni ja isäni nyrkkeilyopettajan STEN SUVION ja tässähän nämä meidän kultamitali miehemme nyrkkeilyssä ovatkin. Mutta löytyihän siitä kannesta myös olympiapronssia ARTO NILSSONIN muodossa ja sekin sai monia muistoja mieleeni sekä tiukat ottelumme menneisyyden kehässä. Sivua kääntäessäni ja näitä MR. SAUNA osaanottajia silmäilessäni, kiinnitin siinä huomiota mm. pariin hyvin säilyneeseen kaveriin, joiden kanssa minulla oli ilo kuulua samaan maajoukkueeseen, JOUKO LINDBERG ja JORMA VÄISÄNEN, jonka kanssa meillä oli myös menestyksellinen lauluduo Vierumäen urheiluopistolla aikanamme ja siellä jatkuvasti "pyydetty" laulumme PIKKU NINA oli suuressa suosiossa, niinkuin luonollisesti myös sen laulajat! Ai, ai kuinka mukavia hetkiä ne olivatkaan silloin. Vieläköhän se JORMA laulelee? Muutenkin Mr. SAUNA kilpailujen osaanottajat, ovat tietenkin tuttuja ja tuovat monia kivoja asioita mieleeni, mutta ennenkaikkea on ihmeellistä kuinka komeita he vain jatkuvasti ovat! Jälleen sivua kääntäessäni huomaan puheenjohtajan HEIKKI KOTILAISEN itsensä lausuman RUUSUILLA TANSSIMISESTA JA JATKUVASTA JUHLASTA ja toivotan nyt tässä puheenjohtajalle monia hienoja juhlia tulevaisuudessakin, sillä tuolla INNOLLA ja SUURELLA SYDÄMELLÄ, jolla tätä nyrkkeilyä siellä KOTKASSA johdat, niin on varmaa etteivät juhlat lopu, joten MENESTYSTÄ ja RUUSUJA edelleenkin! Jälleen sivuja kääntäessäni näin jutun LEHMÄSAAREN leiristä ja se toi mieleeni jo hyvin pitkäaikaisen ja legendaarisen nyrkkeilyleirin, jossa lukemattomat Suomen huippunyrkkeilijät ovat käynneet harjoittelemassa ja viettämässä ikimuistoisia hetkiä. Valitettavasti minulla se on jostakin syystä jäännyt väliin, mutta voin kyllä kuvitella fiilikset jotka siellä on koettu ja tämäkin mun täytyy ottaa yhtenä niistä asioista, joista olen jäännyt paitsi. Mutta ikoitsen kaikkien niiden puolesta, jotka ovat päässeet tästä osalliseksi. Siinä LEHMÄSAARESTA kertovassa artikkelissa näin kuvan leirin päävalmentaja HARRI BERGLÖFFistä ja se toi heti mieleeni toisen valmennusleirin VAMMALASSA, legendaarisen edesmenneen hierojamme UNTO ANDERSSONin luona ja menomatkan sinne, KARI MEROSENKIN ollessa mukana, mutta en kerro tästä enempää, kerronhan siitä NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjassani, enkä halua järkyttää enään enempää HARRIA muisteluillani, sillä tiedän että tapahtuma koskettaa häntä syvältä. (Joten lukekaa se NYRKKEILIJÄN UNELMASTA, mutta älkää kertoko HARRILLE). HARRI BERGLÖFFin kanssa ollaan muuten sparrattu monet kymmenet harjoituserät aikoinaan ja vieläkin herään yöllä ja väistän hänen vasenta koukkuaan! Ja jälleen sivua kääntäessäni näin leirin johtajat ja siinä ARTSI NILSSON näyttää vieläkin vaaralliselta ja voiton tahtoiselta, onneksi en joudu enään nyrkkeilemään hänen kanssaan. Ja siinä on myös KURRE MATTSSON, joka näyttää olevan entisellään, tuoden mieleeni RUOHOLAHDEN ja ABRAHAMINKADUN kulmatalon täällä STADISSA. Asuimme samassa talossa, minä B rapussa ja KURRE C rapussa. Olin pikkuskidi vielä silloin ja KURRE jo nouseva TÄHTI ja MESTARINYRKKEILIJÄ, josta olimme silloin ylpeitä, hän asui samassa talossa! Mulla ei ollut silloin vielä tietoakaan omasta nyrkkeilemisestäni. Ja kyllä mä oon nähnyt varmaankin useamman kymmentä KURT MATTSSONIN matseja kehässä ja GENTLEMANNI kuvaus hänestä on oikeaan osunut, lisäisin siihen vielä eteen sanan TYYLIKÄS ja sama pätee ARTO NILSSONiinkin! Ja taas sivua kääntäessäni tulee vastaan JORMA OJAHARJU ja hänen kirjoittamansa artikkeli ja JOMPASTA täytyy todella sanoa, SUURI PERSOONA, jonka nyrkkeilyäkin tulin kyllä nähneeksi, treenasihan isäni JOMPPAA ainakin jonkin aikaa VIIPURIN NYRKKEILIJÖISSÄ, joten terveisiä vain JOMPALLE, joka on todellinen kirjailija, eikä tälläinen harrastelija niinkuin meikäläinen tässä kirjoittamisessa. Ja heti vieressä, VAU, JOMI LIMMONEN, jonka nyrkkeily oli minulle, kun olin vielä hyvin nuori, voisiko sanoa, jopa lapsi, makeaa kuin sokeri, niinkuin uhdestä toisestakin kuuluisasta nyrkkeilijästä on sanottu, mutta en tunne häntä, mutta tunnen JOMIN ja voin tässäkin sanoa, että olen kiitollinen monista hyvistä hetkistä JOMIN seurassa, niin nyrkkeilyn parissa kuin muutenkin ja runosuoni kukki kuin JOMIN iskusarjat terävinä ja monipuolisina;"Hyvä oli seurassa JOMIN, kun sain siinä viettää TOVIN, sitä muistelen mä vielä KOVIN, vaikka olen narri tämän HOVIN", no joo, jätetään tää runoilu JOMILLE ja TOMMY TABERMANNille, joka kuulemma harrastaa kuntonyrkkeilyä! Ja sitten näin ihanan kuvan PENA ja STEPA yhdessä, mukana vielä PENTTI NIINIVUORI, HARRY SILJANDER ja ILKKA KOSKI, upeata, upeata! Sivuja edelleen kääntäessäni näen PURTSIN, OLLI MÄEN ja ARTSI NILSSONin sohvalla istumassa keskenään. Huh, kuinka paljon mahtuukaan näidenkin kolmen kaverin näkemiseen, KUNNIOITUSTA, VÄLITTÄMISTÄ, YSTÄVYYTTÄ ja VALTAVASTI NYRKKEILYÄ, SUPER LUOKKAA! Taaskin pakko todeta, upeata! Ja viereisellä sivulla onkin sitten jo aikaisemmin erillisterveiset hänelle lähettämäni, KARI KÖNÖNEN ja hänhän on siinä ihan niinkuin mä hänet muistankin, HYVÄ KARI! Artikkeli kuntonyrkkeilystä, joo, hyvä asia. Minäkin olen vähän touhunnut sen tiimoilta viime vuodet monine kokemuksineni, mutta ei nyt siitä enempää. KUNTONYRKKEILYSSÄ on hienointa, mun mielestäni, kun joku ihminen, joka ei ole edes koskaan nähnyt nyrkkeilyä, hurahtaa siihen, rakastuu siihen ja sanoo yht`äkkiä, TÄMÄ ON PARAS LAJI MAAILMASSA, vai mitä, eiks se oo niin? NYRKKEILY, BOXING, onhan siinä jotain, mies miestä vastaan, katsotaan kuka on kuka, ja voi veljet, että tässä lehdessä on ollut näitä SANKAREITA ja monta! Niin HEIKKI, pyysit minua, miten se nyt olikaan, tutustumaan tähän KOVOLAISEEN ja antamaan kommentit. Tämä oli mulle luonollisesti hieno elämys ja kun avasin hiukan sieluani ja annoin fiiliksieni tulla esiin, niin sivuilla (KOVOLAINEN) oli niin paljon mulle nostalgiaa, kavereita, jotka olivat mulle SUURTA silloin mun nyrkkeilymaailmassani ja olen kiitollinen että tunnen sen vielä tänäänkin ja voin nähdä sen vieläkin, sieluni silmin, näiden kavereiden nyrkkeilyä. Se on kuin unta, mutta se on myös totta! Lämpimin BOXINGTERVEISIN SINULLE ja KOTKAN VOIMAIJOILLE sekä TERVEISET SINNE LEHMÄSAAREEN nyrkkeilyleirille joka alkaa taas torstaina 7.7.2005, siellä kaikille nykyisille ja entisille nyrkkeilijöille, OLEN HENGESSÄ MUKANA.....

02.07.05 17.50
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄNI TERASSILTA/12 JO KOLMAS PIITULAINEN SANTAHAMINASSA! 4.11.2004 JERRI poikani täytti 20 vuotta. Lähetin hänelle armeijaan SANTAHAMINAAN, missä hän on suorittamassa asevelvollisuuttaan, onnittelut syntymäpäivän johdosta. SANTAHAMINA onkin meille PIITULAISILLE muistorikas palveluskohde armeijan ajoilta. Ensiksi isäni toimi siellä KADETTIKOULUSSA nyrkkeilyopettajana, sitten minä palvelin siellä 1965-1966 urheilujoukoissa. Ja muistuupa mieleeni sellainenkin kun SEURA-lehti teki edesmenneen toimittaja AAKE JERMON kirjoittamana jutun otsikolla, "KUN KORPRAALI KOMENSI, NIIN KENRAALIKIN VETI ASENNON"! Silloin SANTAHAMINAN UPSEERIKERHOLLA olivat muistelemassa omaa kadettikouluaikaansa Puolustusvoimien silloinen Komentaja Kenraali YRJÖ KEINONEN, SYP:n Pääjohtaja MIKA TIIVOLA, Ministeri OLAVI MATTILA, Maansähkön omistaja sekä Ammattinyrkkeily promoottori HEIKKI PUUSTINEN ja minä. Löydätte muuten näiltä nettisivuiltani pari kuvaakin tuosta tilaisuudesta. Oli hauska tilaisuus. Käytiin lenkillä, otettiin pari erää "matsia" KENRAALIN kanssa, saunottiin ja syötiin, jonka jälkeen limusiinit hakivatkin HERRAT arkisten tehtäviensä pariin. Ja kyllähän JERRILLÄKIN oli ilo tavata tämän päivän Puolustusvoimien Komentaja Amiraali JUHANI KASKEALA. Jerrin palvellessa Pääesikunnassa lähettinä ja vieraili Komentajan kotonakin virkalähetystä sinne viedessään. Joten kyllä jonkinlainen nostalgia on tällä SANTAHAMINALLA olemassa. On vain uskomatonta kuinka nopeasti 20 vuotta on taas mennyt! Tästä edellisenä päivänä alkoivat ABBEY ROAD GROUPIN sparri-illat toisessa nostalgisessa paikassa, nimittäin MESSUHALLISSA, nykynimeltään KISAHALLI. Ja vaikka en ollut käynnyt siellä vuosikausiin, niin mikään ei ollut oikeastaan muuttunut. Ensimmäiseksi sinne tullessani tapasin siellä hallin kahviossa JARI GRÖNROOSIN, entisen huippunyrkkeilijämme 1980 luvulta, myöskin nyrkkeilijän toisessa polvessa, JARIN isä RAINER "KUSTU" GRÖNROOS oli jo kovaa lyövä nyrkkeilijä aikoinaan sekä VIIPURIN NYRKKEILIJÖIDEN hyvin pitkäaikainen valmentaja. Lisäksi JARI on KINGS-tallin toinen puuhamies ja "EXCELENT" Mr. TOM SJÖBERGIN oikea käsi ja niinpä luonollisesti puhuttiin hetki boxingista. JARI GRÖNROOS sanoi, ettei tämän päivän amatöörinyrkkeily ole enään mistään kotoisin, eikä hän tarkoittanut sillä tämän päivän nyrkkeilijöitä, jotka ovat innokkuudessaan yhtä hyviä kuin ennenkin. Vaan sitä, kuinka tänä päivänä nyrkkeilijät amatöörikehässä joutuvat nyrkkeilemään "toppaukset" päässä ja käsissään "Pelle Hermanni" hanskat, jotka ovat niin pehmeät, ettei niillä pyörry kukaan ja pistekoneiden tämän lisäksi anemisoidessa nyrkkeilyn. Kyllähän nyrkkeilyn pitäisi olla kovaa. Sen pitäisi sattua, kun toinen lyö ja silloin joutuisi myös opettelemaan väistämistä. Mutta tämä kaikki on kadonnut amatöörinyrkkeilystä, onneksi on vielä ammattinyrkkeilyä! Pakko yhtyä JARIN mielipiteisiin, vaikkakin rakkauteni nyrkkeilyyn ylettyy siihen vaikkei siinä lyötäisi ketään, vaikkapa vain säkkiä, palloja, hypättäisiin narua ja varjonyrkkeiltäisiin. Pitäisin lajista silti! Ja eihän se niin kivaa ollutkaan, kun olit ottavana puolena, onneksi se tapahtuikin todella harvoin, heh, heh....Ja näistä aikahyppelyistä vielä tähänkin päivään mennäkseni. Tapasimme pari päivää sitten MARJAN ja PALIN heidän kauniissa ja viehättävässä kodissaan ja nostalgiaa oli paikalla ja siitä 1980 luvun alusta siirrettynä, ystäväni olivat yhtä ihania, valloittavia kuin silloinkin ja paljon oli heille tapahtunut, paljon olivat kokeneet. Elämää, glamouria, säihkettä tällä aikaa kun emme olleet tavanneet. Ja voin vielä uudelleenkin todeta, PARASTA ON ETTÄ OLEMME VIELÄ OLEMASSA! Me jatketaan juttuja, niin MARJAN ja PALIN kuin tämän PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA osastonkin parissa ja kun nyt on HEINÄKUUKIN vaihtunut ja helteet ovat tulossa, haluan toivottaa TEILLE kaikille HYVIÄ KESÄPÄIVIÄ. Kesä on ihana, se on kuin pumpulia elämässä ja kun sitä kuitenkin saa näin rajoitetusti, ainakin täällä Suomessa, niin se tuntuu hyvälle....AURINKO, MERI, joka aaltoilee nytkin edessäni, melkein kastellen varpaani, tuuli hyväilee lämpimästi, AH, tätä elämää, tämähän on ihan riittävää, kun vielä saa elää...Päätän tämän pieneen rantarunoon ja palaan taas jonakin päivänä....JOS TÄMÄN AURINGON, JOS TÄMÄN SIITÄ KIMALTELEVAN MEREN, JA TÄMÄN RAUHAN JA ONNELLISUUDEN, VOISIN SINULLE LÄHETTÄÄ, NIIN KANSSASI SEN VARMASTI JAKAISIN...

28.06.05 17.51
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/11 PARASTA ON ETTÄ OLEMME OLEMASSA! Kuukauden ensimmäinen päivä ja maanantai. Marraskuu 2004 on tullut ja sen myötä taas uusi jakso kuntonyrkkeily työssäni. Cafe Prezzo aukeaa kohta ja saan kupin kahvia, ilman croisanttia. Kävelin jopa tänne pirteässä ja aurinkoisessa aamussa, asteiden ollessa vielä 2-4 astetta lämpimän puolella. Tunnen selvää värinää, ai se onkin kännykkäni joka roikkuu kaulassani rintaani vasten ja sen värinähälytys kertoi, että sain viestin PERSONAL TRAINING valmennettavaltani. Hän viestitti kärsivänsä jännetuppi tulehduksesta, joten toistaiseksi on peruutettava harjoitteleminen. Näin kuukausi alkoi pienellä vastoinkäymisellä, mutta en anna sen vaikuttaa mielialaani, vaan tunnen loistavan fiiliksen pulppuavan sisälläni! Kahvikin maistuu yllättävän hyvältä ilman croisanttiakin. Tervetuloa marraskuu! Iltapäivällä vedin yliopistolla normaalit pari tuntia KUNTONYRKKEILYÄ, näin selvennykseksi ettet luule että olen opettamassa siellä LATINAA. Tähän marraskuun 2004 alkuun sopii hyvin tämä runo, joka osui silmiini tänään; "VAIN UURASTAMINEN TUO VOITON, ÄLÄ SIIS OLE JÄNISHOUSU, VANHA KAVERI! KÄYTÄ SISUASI, LEIKISTÄ LUOPUMINEN ON NIIN HELPPOA, SISUN OSOITTAMINEN SE VOIMILLE KÄY, ON NIIN HELPPO ITKEÄ HÄVINNEENSÄ - JA KUOLLA, ON NIIN HELPPOA LUOPUA LEIKISTÄ JA RYÖMIÄ PAKOON, MUTTA TAISTELLA SILLOIN KUN TOIVOA EI NÄY - SEHÄN ON PARASTA PELIÄ, JA VAIKKA PALAAT JOKAISESTA ANKARASTA KAMPPAILUSTA MURTUNEENA JA LYÖTYNÄ JA ARPISENA, NIIN YRITÄ VIELÄ KERRAN - KUOLLA ON NIIN HELPPOA, ELÄMINEN SE VAIKEATA ON"!!! Sain muuten yllättäen, mennäkseni tähän päivään, sähköpostin peräänkuuluttamiltani ystäviltäni, PALI JA MARJA USKALILTA, OSKU "Tuo entisaikojen terävä vasuri" KANERVA, oli viestittänyt peräänkuulutukseni eteenpäin vanhoista ystävistäni. Ja nyt kuulin, että he ovat jo viisi vuotta sitten muuttaneet takaisin Suomeen ja Stadiin. Kyllä se Stadikin on suuri, kun ei olla missään törmätty toisiimme, vaikka taitaa olla niin, että minäkin olen niin jo "uomiutunut" näihin omiin pieniin ympyröihini ja ne taitaa olla niin pienet ettei törmäys vaaraa olekkaan! Sain PALILTA ja MARJALTA heidän ollessaan meillä kylässä silloin Hyvinkäällä, joskus 1980 luvun alussa, ennenkuin muuttivat Amerikkaan, NORMAN PEALEN kirjoittaman kirjan omistuskirjoituksella, "SIUNAUSTA ALKAVALLE YHTEISELÄMÄLLE", ja nyt kun 24-vuotis hääpäivämme tuli MURUN kanssa vietettyä 13.6 ja MARJA ja PALIKIN ovat yhdessä, tulee olemaan mukava tavata heidät näinkin pitkän ajan kuluttua. Pitäisiköhän katsoa kuvia silloin 1980 luvun alusta, silloiselta kylä reissulta ja verrata olemmeko yhtään muuttuneet, (mun paria kiloa lukuunottamatta)? No ei sentään, PARASTA ON, ETTÄ OLEMME YHÄ OLEMASSA, ja muuten se runo, marraskuussa 2004 tuossa aikaisemmin, oli PALIN JA MARJAN antamasta kirjasta.....Palaan taas jonakin aurinkoisena ja lämpimänä päivänä.....

26.06.05 19.04
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/10 KUNTOSALIVALAAN VIIMEINEN HENKÄYS! Tänään oli sitten ATHLONIN, sen hienon ja suuren kuntoilukeskuksen, keskellä Stadia, sen jota mainostettiin jopa Pohjoismaiden suurimmaksi kuntosaliksi ja Suomen hienoimmaksi, oli miten vain, mutta nyt tänään, muutamaa päivää ennen marraskuun 2004 vaihdetta, tämä kuntosalivalas korahtaa viimeisen henkäyksensä. Minähän ehdin hyvästellä paikan jo pari viikkoa sitten, kun kuulin ettei maksajaa enään työlleni löydy. Voin kuitenkin kirjata nämä ATHLONIN vuodet positiivisena kokemuksena, jälleen muutaman kymmeneen ihmiseen tutustuneena ja miellyttäviäkin hetkiä kokeneena. Kaikkihan ei mennyt niinkuin alunperin olin sopinut, mutta nythän sillä ei ole väliä. Jäljelle jää muistot ja kokemukset rikastuttamaan elämääni. Tässä olen nyt pari viikkoa vetänyt vähän henkeä, ajatellut uutta linjausta kuntonyrkkeilyn osalta, viritellyt pieniä verkkoja ja heittänyt ne veteen. Alan jonkin ajan kuluttua vetämään verkkoja ylös, niin nähdään sitten onko niihin mitään jäännyt. Kaikesta tästä tapahtuneesta huolimatta tunnen, että elämässäni on sykettä, rock and rollia, boxingia ja rakkautta ja laitoinpa taas aamulla merkille MURUNI lähtiessä töihinsä ja ahtautuessa tiukkoihin farkkuihinsa, on aikamoinen nainen... Ja hypätäkseni myös tähän päivään, paria päivää ennen Juhannusta oli yksi asia mistä lehdet ovat nyt kovasti kirjoitelleet, on futiksen päävalmentajan ANTTI MUURISEN ero maajoukkueemme päävalmentajan tehtävästä. En voi olla toivottamatta tälle sympaattiselle ja tyylikkäälle valmentajalle onnea uusiin haasteisiin, niin futiksessa kuin elämässäkin. Ja yksi toinen iltapäivälehden otsikointi oli pudottaa silmäni, kun presidenttiehdokkaani SAULI NIINISTÖN kerrottiin aloittaneen uuden ammatin parissa, tarjoilijana, mutta juttua lukiessani kyse olikin vain yhden päivän jutusta, hyväntekeväisyys keikasta Turussa, joten presidentin duuni on edelleen tavoitteena ja pari uutta ystävääni on jälleen ilmoittanut tulevansa mukaan SAULI NIINISTÖN tukijoukkoihin. Hienoa! Tähän lopuksi sopiikin BERNARD SHAWN kirjoittamaa;"IHMISET SYYTTÄVÄT AINA OLOSUHTEITAAN SIITÄ, MITÄ HE OVAT, MINÄ EN USKO OLOSUHTEISIIN. IHMISET JOTKA PÄÄSEVÄT ETEENPÄIN TÄSSÄ MAAILMASSA, OVAT IHMISIÄ, JOTKA ALKAVAT TOIMIA JA ETSIVÄT ITSELLEEN SELLAISET OLOSUHTEET KUIN HALUAVAT JA ELLEIVÄT LÖYDÄ NIITÄ, HE LUOVAT NE"! Täytyypä vähän funtsia BERNARD SHAWN mietteitä, palaan taas jonakin päivänä....

22.06.05 15.33
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/9 MAANALAINEN MAAILMA! Aloitin uuden viikon kävelemällä Ison Omenan cafe Prezzoon aamukahville. Matkalla tänne törmäsin Omenassakin olevan KIRJAPÖRSSIN omistavaan JOUKO HYVÄRISEEN joka oli juuri lähdössä ajamaan ja avaamaan uusimman KIRJAPÖRSSI kirjakauppansa Toijalaan! JOKKE availee KIRJAPÖRSSI kirjakauppojaan ympäri Suomea lähes samalla vauhdilla kuin SEDU KOSKINEN ravintoloitaan. Aikamoisia miehiä. Minä itse pystyn availemaan vain ovia sisään ja ulos mennessäni, paitsi jos on sähköistetyt ovet. Nyt kun aletaan kohta jo olemaan lokakuun 2004 loppupuolella ja viikko on vierähtänyt ATHLONIN loppumisesta kohdallani, olen tehnyt strategiani jatkosta. Vielä tänään iltapäivällä ollessani menossa Yliopistolle pitämään treenejä mietiskelin matkalla, kehittelisinkö niitä PERSONAL TRAINING tuntejani, mutta päätin jättää sen kuitenkin vielä muhimaan mieleeni. Menen tänne Yliopistolle aina bussilla ja Ruoholahden bussipysäkillä hyppään ulos, kävelen metroasemalle sen ollen totaallinen siirtyminen toiseen maailmaan. Menen liukuportailla monta kymmentä metriä maan alle. Ei aurinkoa, ei sadetta! Hyvin pieni mahdollisuus törmätä ainoaankaan julkkisystävääni tässä maailmassa. En ole näiden kahden vuoden aikana, jolloin olen kulkenut tätä reittiä, törmännyt kehenkään tuttuun. Kuitenkin ihmisiä vilisee vilisemällä, kasvot totisina täällä maan alla. Tässä on jotain kiehtovaa, mysteerin omaista elämää. Tämä on selvä käänteinen puoli Melstenin paratiisirannan rantaelämälle sekä glamourille, loistolle ja menestyksen sykkeelle. Kaisaniemen metropysäkillä jään pois. Jälleen liukuportailla kymmeniä metrejä ylös ja tulen Kaisaniemen metron myymälätasolle. Heti liukuportaista astuttuani oikealla puolella on pieni kahvila, ulkomaalaisten pitämä cafe Metro, johon pistäydyn sisään ja otan kupin kahvia ja pullan, joka maksaa 2 euroa. Edelleenkin kasvot totisina ihmiset virtaavat kiireellisinä ohitseni. Nautin tästä oudosta ilmapiiiristä, neonvaloista, rullaportaiden kolinasta, täällä on helppoa olla nobady. Ihme juttu, kun menen Strinbergille, Ursulaan tai Caruselliin ei tarvitse montaakaan hetkeä istua, kun jo joku tulee ja sanoo, "MOI HARRI, MITÄS KUULUU"? Täällä voisi kai istua päivät päästään eikä ilmeisesti tuttuja näkyisi. Uskomatonta mikä maailma! Odotan mielenkiinnolla sitä päivää kun kohtaan jonkun tutun täällä, käydessäni Yliopistolla kahdesti viikossa vetämässä tuntejani. Jatkan näin samalla osakseni langennutta metromaailman tutkimustani ja tämä elämä metromaailmasta tuo mieleeni väistämättä Pariisin, missä metro on monasti ainoa mahdollisuus illalla siirtyä paikasta toiseen, esimerkiksi hotellista LIDOON, minkä olen kerran 1970 luvulla tehnytkin, kun ei taxia saannut millään ja showtime aika alkoi uhkaavasti lähestyä. Ja se ilta LIDOSSA olikin taas täynnä glamouria, loistoa ja kaunis povisia lähes alastomia kuvankauniita tanssityttöjä, ihmisiä iltapukuineen. Pariisi tuo myös mieleeni väistämättä EDITH PIAFIN ja Ranskan yhden suuremmista sankareista, keskisarjan maailman mestarin, laji on kai sanomattakin selvää, MARCEL CERDANIN ja tietysti nyt kun olen kirjoittanut NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSIN www.boxing.fi nettisivuille, isänikin nyrkkeilymatkoista Pariisiin, käykääpä lukemassa.....Ja tietenkin JYRKI HÄMÄLÄISEN 50 vuotispäivät siellä ja kun meitä oli joukko JYPEN ystäviä RIEMUKAAREN päällä missä JYPE piti juhlapuhettaan Ranskan väreissä olevassa nyrkkeilyviitassaan ja poliisien rynnätessä sinne pistooleineen, luullen jonkun "hullun" olevan suorittamassa itsemurha hyppyä RIEMUKAARELTA, mutta löysivätkin riemukkaan suomalaisporukan ja juhlasankarin vain puhetta pitämässä....Näin on taas pakolliset aikahyppäyksetkin taas suoritettu, joten jatketaan taas jonakin päivänä vaikka Juhannuksen jälkeen ja näin voin toivottaa tietenkin kaikille teille "parille" lukijalle HYVÄÄ JUHANNUSTA, KOKON, KOIVUJEN ja GRILLIMAKKARAN ÄÄRELLÄ!!!!

20.06.05 15.50
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/8 PULLAA, SANOI LEIPURI PULLA! On todellakin aika palata arkeen. Siskoni 50 vuotis päivät on juhlittu ja syksy 2004 on kulumassa kohti marraskuuta ja on aika alkaa miettimään millä korvaisin tämän ATHLONIN duunien menetyksen? Pitäisikö tyrkyttää itseäni johonkin toiseen kuntosaliin pitämään kuntonyrkkeily tuntejani? Ei, en mä sitä tee. Jos joku on kiinnostunut, niin soittakoon ja tarjotkoon. Voisinkohan mä nyt aloittaa ne PERSONAL TRAINING tunnit? Hieno sana PERSONAL TRAINING, olen lukenut ja maistellut siitä ja sitä jo useamman vuoden mielessäni, suurista tunti korvauksista ja katsonut kuvia komeista ja kauniista nuorista. Hyvässä trimmissä olevista ohjaajista. Mutta toisaalta, olinhan minäkin nuorena hoikka ja komea. Voisinhan mä kuitenkin yrittää, onhan mulla oma special alueeni tässä boxingissa ja monen vuoden kokemus kuntonyrkkeilystä ja ihmisistä. Ja siihen trimmiinhän sitä saa itsensä kädenkäänteessä ja omalla tavallahan mä oon edelleenkin komea. Sanotaanhan että kauneus on katsojien silmissä, pitää vaan löytää oikeat silmät, niin ja tietysti asiakkaat! Tuo sparri-ja treeniporukka mikä on tuossa mulla ollut jo lähes kaksi vuotta, käy nyt kovasti keskustelua mailien kautta keskenään ja tuntuvat olevan halukkaita jatkamaan kanssani. Voisin heidän kanssaan lähteä taas liikkeelle ja jatkaa jo olemassa olevaa yhteistyötä, tämän mainion ABBEY ROAD GROUPPIN kanssa. Vaikkapa aluksi pari kertaa viikossa KISAHALISSA, entisessä MESSUHALISSA jossa silloin ei harjoiteltu vaan nyrkkeiltiin tosissaan, OBS, ei enään enempää tästä, sehän löytyy NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjastani. Sorry, pieni mainos väliin, kuuluu tämän päivän urheiluun. Niin, mihinkäs mä jäinkään? PERSONAL TRAINING, kuulostaa ihan PULLAA, SANOI LEIPURI PULLA jutulta. No, tästä lähdetään taas liikkeelle. Yrittämään ja kehittelemään uusia juttuja. Viestiä jengille, jengi kokoon ja treenit käyntiin! Yksi perussääntö kuitenkin heti peliin - ei pakkovääntöä, ei tyrkytetä väkisin, tarjotaan niille jotka treenejä multa kyselevät. Pidetään hintataso kohtuullisena, mutta kuitenkin niin, etten ole ilmainen! Tähän loppuun vielä yksi sopiva lausahdus, minkä tässä juuri sopivasti luin, "TÄMÄ ELÄMÄ ON SELLAISTA PELIÄ, NÄYTTELEMISTÄ JA TEESKENTELYÄ, OLEN OLLUT HUONO TÄSSÄ PELISSÄ, MUTTA TÄYTYY ALOITTAA OPETTELEMAAN, JOS VAIKKA VIELÄ SEN OPPISIN. TÄRKEINTÄ ON, ETTÄ OPPISIN MARKKINOIMAAN ITSEÄNI NIIN ETTEI SITÄ HUOMATTAISI, VAAN TOISET TEKISIVÄT SEN PUOLESTANI JA HEKIN TEKISIVÄT SEN NIIN ETTEIVÄT SITÄ MUUT HUOMAISI JA NÄIN SAISIN OLLA POUKAMASSANI EDELLEEN RAUHASSA"!!! Hmm, täytyypä tuota vähän funtsia ja jatketaan ajatuksia, tapahtumia sekä kohtaamisia taas joku päivä....PS. Hypätäkseni vielä tähän päivään, oli mukava lukea taas nuorten suomalaisten tämän hetken ammattinyrkkeilijöittemme KAJ KAURAMÄEN, AMIN ASIKAISEN ja JUHO TOLPPOLAN voittoisista otteluista Porvoon ammattinyrkkeily illassa viikonloppuna. Kundit ovat menossa kohti Euroopan huippua. MENESTYSTÄ!!!

16.06.05 14.53
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/7 AAMUN UUTISPOMMI LOKAKUUSSA 2004!!! Tästä SUGAR RAY ROBINSONIN ja STUDIO 51:den loistosta ja glamourista mut palautti arkeen ja HARRI PIITULAISEN elämään aamukahviani juodessani päivän Helsingin Sanomien uutispommi "JARI KURRIN PERUSTAMAA ISOA KUNTOILUKESKUSTA HAETAAN KONKURSSIIN"! Nyt taitaa käydä niin mitä olen pelännytkin, vaikka olen koittanut työntää sen taka-alalle ajatuksissani. Yksi duunipaikka lähtee alta pois ja ikävä kyllä, ihan merkittävä kannaltani. Juuri kun näytti taas siltä, että asiat ovat paremmin kuin vuosikausiin, niin... Miten se nyt olikaan, "USKALLA LUOPUA, KUN OVET SULKEUTUVAT TAKANASI, TOISET AVAUTUVAT EDESSÄSI". Uskoisko tähän? Illalla mennessäni harjoituksiani ATHLONIIN pitämään, kuulin todellakin aamun uutispommin pitävän paikkansa ja kysyessäni saanko vielä palkan tästä lokakuusta, kuulin ettei löydy maksajaa! Ei auta, otin tauluni, hanskani ja tavarani poistuen kymmenen minuutin päästä talosta. Se siitä, ATHLON on historiaa ja menneisyyttä. Ovi sulkeutui takanani, mutta kysymys kuuluukin, mikä ovi aukeaa sitten edessäni? Seuraavana päivänä oli kuitenkin uudet ajatukset mielessä, minkä voin aloittaa vaikkapa yhden viisaamman ajatuksin. WAYNE D. DYER on kirjoittanut mennisyydessä elämisestä;"VAIKKA TÄMÄ SAATTAA KUULOSTAA KIUSALLISEN ILMISELVÄLTÄ, NIIN TOSIASIA ON ETTÄ MENNEISYYS ON MENNEISYYTTÄ. JA ETTÄ MITÄ SILLOIN TAPAHTUIKIN SE EI PALAA ENÄÄN, EIKÄ SITÄ VOI KOSKAAN SAADA TAKAISIN. OMA ELÄMÄNHISTORIAMME VOI OLLA HYVÄ VAIKUTTAJA ELÄMÄSSÄNNE, TAI SE VOI HÄIRITÄ TEITÄ ELÄMÄSTÄ TÄYDESTI NYKYHETKESSÄ. TÄMÄ RIIPPUU TÄYSIN SIITÄ, MITEN PÄÄTÄTTE KÄYTTÄÄ SITÄ NYT". Oli miten oli, niin "pikku-siskoni" ANNE täyttää tänään 13.10.2004 50 vuotta. Soitin heti aamulla ja onnittelin iloiselta kuulostavaa siskoani, joka oli jo leipomon oven takana hakemassa juhlapäivän tarjottavia. Hesarissakin oli ANNEN syntymäpäivä ilmoitus kuvan kera. Hänen syntymäpäiviään vietettiin iltapäivällä sukulaisten ja vieraiden täyttäessä ÄITIMME kodin jossa juhlat pidettiin. Oli ihanat synttärijuhlat ja söin voileipäkakkua, ruokaa, pullaa ja oiketa kakkua, joku voisi sanoa, runsaanpuoleisesti, mutta minä sanoisin kyllä, vain hyvällä ruokahalulla. Päivän aikana sain monenlaisia viestejä ja soittoja sekä kysymyksiä, MITÄ NYT KUNTONYRKKEILYN SUHTEEN? ATHLONIN konkurssiuutinen oli tavoittanut monet, mutta mistä mä sen vielä tietäisin, tänään juhlitaan "pikku-siskoni" synttäreitä, syödään ja herkutellaan ja huomenna taas kohdataan arki haasteineen... Jotta tämä pieni aikahyppäys ei jäisi tekemättä ja eikä tuo WAYNE D. DYERIN menneisyydestä kirjoittaminen jäisi huomiotta on pakko kuitenkin kertoa ja näin siirtää menneisyyttä positiivisesti tähän päivään. Olin nimittäin tänään hiukan ajelemassa autolla Stadilla asioilla ja ajattelin piipahtaa cafe Caruselliin terassille pienelle välilounaalle ja kahville. Terassille astuessani ja pöydän mahdollisimman läheltä merta valiten törmäsin ensimmäiseksi viereisessä pöydässä istuvaan loistavaan taiteilijaan sekä näyttelijään PIRKKA-PEKKA PETELIUKSEEN ja vaihdamme kuulumisia ja on valtavan ihanaa kuulla PIRKKA-PEKAN myönteistä, positiivista fiilistelyä. Elämä näyttää ja tuntuu hyvälle! Olen hyvin onnellinen hänen puolestaan. Hänellä on ilmestynyt juuri uusi levy, jossa on kooste hänen uransa varrelta merkityksellisiä kappaleita, jotka varmuudella antavat myös hyviä tunteita, muistoja kuulijalle. Levyn nimi on HYVÄNNÄKÖINEN, aivan kuin tämä päivä, tämä hetki! PIRKKA-PEKKA odottaa Ilta-Sanomien toimittajaa, joka on tulossa tekemään jutun uuden levyn että sen laulajan PIRKKA-PEKAN tiimoilta. Toimittajan tullessa hän osoittautuukin BOXING CENTERISSÄ aikoinaan käynneeksi PASI KOSTIAISEKSI ja kuulen taas riemukseni hänen harrastavan edelleen kuntonyrkkeilyä, eikä opetus ole ainakaan huonontunut, sillä JONI NYMAN toimii nyt PASIN treenarina. Oli mukava nähdä kumpaakin kaveria eikä tässä menneisyys tuonnut ainakaan huonoja fiboja ja muistan vielä, että oltiin ihan 1980 luvun vaihteessa VUOKKO MATTILAN ja TAPANI HELMISEN kanssa katsomassa Suomenlinnassa teatterinäytöstä, mikä taisi olla niitä ensimmäisiä kohtaamisia PIRKKA-PEKAN kanssa silloin, hänen näytellessä siellä olevassa näytelmässä pääosaa, ja "ÄIJÄ" on yhä loistavassa vedossa, ihailtavaa! Nyt kun tässä on taas tullut tehtyä nämä normaalit aikakausi hyppelynikin voinkin toivottaa hyvää päivää, palaan taas joku päivä takasin....

14.06.05 11.48
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILLA/6 STUDIO 51, SÄIHKETTÄ JA GLAMOURIA! Tehdään taas pieni aikahyppäys ja takaisin syksyyn 2004. Sorry nyt että tää elämä ja tapahtumat mun kanssani vähän hyppelevät, mutta ei pitäisi tulla ainakaan yksitoikkoiseksi ja pitää olla vähän tarkkana missä milloinkin mennään, jossain ajassa on presidenttinä URHO KEKKONEN ja yht`äkkiä ollaankin jo tekemässä presidentiksi sympattista ja fiksua SAULI NIINISTÖÄ! Ja siitä tuossa aikaisemmasta, ennen lomaani olevasta kirjoituksestani, sainkin yllättävän paljon palautetta ystäviltäni ja onpa joku myös kertonut liittyvänsä SAULI NIINISTÖN tukijoukkoihin mukaan kanssani, joten ei huono asia. Mutta nyt syksyyn 2004 syys-lokakuun vaihteeseen. Olimme kuin kolme muskettisoturia minä, JERRI ja JYRKI HÄMÄLÄINEN lähdössä Helsingin yöhön. Super-ravintoloitsija SEDU KOSKINEN oli jälleen avaamassa uuden yäkerhon, STUDIO 51:den Fredalle. Ja siellä avajaisissa olivatkin sitten "kaikki" kaupungin tunnetut lähes kokonaisuudessaan. Paikkahan oli muuten Vanhan Maestron paikalla, josta löytyy pieni tarina NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjastanikin vuodelta 1967 lopussa, joten voisin sanoa, taas täällä! Nyt paikka olikin kyllä saanut melkoisen muodon muutoksen, niinkuin minäkin, sitten vuoden 1967:män. Nyt oli GLAMOURIA ja SÄIHKETTÄ tihkuvan yökerhon tunnelmaa. Salamavalot välähtelivät siellä täällä lehdistön kuvatessa ja haastatellessa kuuluisuuksia. Löysimme loistavan sohvan yhden baaritiskin läheisyydestä mistä vaivattomasti oli mahdollisuus tarkkailla ympäristöä ja moikkailla tuttuja. Minä olin siellä varttia vailla yhteentoista kun mulle elämä JETSETIN parissa riitti ja lähdin kotiin MURUNI luokse. Sitä vastoin JERRI jäi kummisetänsä JYRKI HÄMÄLÄISEN kanssa sinne bailaamaan ja bailasivatkin valomerkkiin saakka....Nyrkkeilijäthän ovat tunnetusti kautta aikojen viihtyneet yökerhojen hämyssä ja kauniiden naisten ympäröimänä. Mieleeni nousee heti yksi kaikkien aikojen parhaimmista, ehkäpä jopa paras? Hän jonka nyrkkeilystä sanottiin sen olevan MAKEAA KUIN SOKERI, nyrkkeilijä jonka nyrkkeily oli minunkin mielestäni makeaa, briljanttia ja mikä taistelija kehässä, mikä persoona sen ulkopuolella. GLAMOURIA, SÄIHKETTÄ, yökerhoja ja naisia loputtomiin - yksi suurimmista, ainutlaatuinen, häikäisevä SUGAR RAY ROBINSON....Ja sitten vielä pieni hyppäys tähän päivään mutta kuitenkin siellä SUGAR RAY ROBINSONIN maassa pysyen. Sillä aikaa kun lomailin siellä TURKISSA sain yhden sähköpostin ystävältä, jonka luulin jo kadonneen ikuisiksi ajoiksi, sitten vuoden 1980 jälkeen hänen muuttaessaan sinne "rapakon" toiselle puolelle, nimittäin BENI GUROVITSCH. Nyt hän oli tavattuaan FLORIDASSA OSKU KANERVAN saanut tältä sähköposti osoitteeni ja näin minua odotti miellyttävä ja iloinen yllätys! Meidän isämme olivat erittäin hyviä ystäviä keskenään ja KOTKAN PUKIMO ja sen johtaja MIKKO GUROVITSCH olivat sangen tunnettuja nimiä KOTKASSA aikoinaan. Oho, nyt tein taas sen välttämättömän aikakausi hyppäykseni, joten näin me BENIN kanssa on tunnettu jo pikkukundeista saakka. BENILLÄKIN oli tapana lähettää mulle sähkeitä ennen otteluitani, joista ainakin muutama on vielä tallessa ja sainpa kerran vähän nuorempana mustapunaiset satiiniset nyrkkeilyhousutkin, mutta ne eivät ole enään tallella, mutta muistot ovat BENI! On hieno yllätys kun ystävä, jonka olet jo luullut kadonneen on olemassa ja fiilikset ovat säilyneet. Samalla tulee tässä mieleen toinenkin ystäväni tai ystävät, jotka myös "hävisivät" sinne JENKKILÄÄN kahdeksankymmen luvulla, MARJA ja PAUL "Pali" USKALI, mitäköhän heille kuuluu? Toivottavasti elämä on pitänyt heitä hyvin! Ihanaa ja pulppuavaa tämä elämä ja huomaan että tällä VIRTUAL BOXINGSTARILLAKIN on tässä hyvä rooli, ( kiitos siitä webbigurulleni JUHA ROSVALLILLE), tämä antaa mahdollisuuden tälläisiin yllätyksiin, joten jatketaan taas joku päivä näitä tarinoita ELÄMÄNI TERASSEILTA....

12.06.05 11.20
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄNI TERASSILTA/5 TURKOOSIN VÄRISET LOMATERVEISET PALMBEACH BEACH CLUBILTA! Turkki, Alanya, Hotelli Flower Gardenin aurinkoterassilta. Vasemmalta vieressäni neljä metriä alempana on uima-allas, josta kuuluu iloinen ihmisten ja lasten äänien aiheuttama hälinä. Perheemme "tytöt" äitini, Anne siskoni, Muruni ja Jessica tyttöni ovat valinneet altaan reunan paikakseen. Me Jerrin kanssa valittiin jo heti ensimmäisenä aamuna tämä aurinkoterassi, mitä voisi kyllä hyvin kutsua myös GRILLI ARINAKSI, päivän lämpötila on varjossa 30 astetta, mitä se on tässä grilli tasossa on mahdoton sanoa, mutta nyt kirjoittaessani tätä tekstiäni paperille niin on pakko pitää paussi, sillä vuodan hikeä, olen aivan märkä, on pakko lähteä uimaan. Mutta palaan asiaan taas hetken päästä. Niin mihinkäs mä jäinkään? Ai niin ollaan loistavassa lomapaikassa ALANYASSA, jota voin jo näin kolmannen päivän ollessa menossa suositella vilpittömästi. Valitettavasti vain tämä laihdutuskuurini, missä toukokuun aikana pääsin alkuun ja pudotin 3 kiloa, niin se varmaan jo tulomme yönä, sunnuntain aamuyönä, kun olimme saapuneet hotelliin lähdimme vielä Jerrin kanssa katsomaan miltä paikan lähikulmat näyttäisivät. Ja törmäsimmekin heti muutaman sadanmetrin päässä ystävällisyyttä ja iloa pursuavaan ruokapaikkaan jonka terassilla söimme samalla aamiaisen, kellon kun alkaessa olla jo puoli kolme aamuyöllä, ruhtinaallisen jugurttisen kebab annoksen, turkkilaisen uunituoreen leivän joka oli valtavan kokoinen ja tervetulo juttuna Banana Splitin, joten eiköhän se 3 kiloa ollut siinä. No, pakko joustaa! Aloitan sitten KESÄLEIRILLÄ laihduttamisen. Nukuimme pari tuntia ja sitten olikin aika nousta päivän aurinkokylpyyn tälle jo tuossa edellä kertomalleni grilli arinalle kokemaan kuumaa, polttavan auringon paistetta, hellettä, ihanaa, ehdottomasti ihanaa....Huh pakko mennä välillä uimaan! Niin mihinkäs mä jäinkään? Alanya, ai niin...Hotelimme oli hyvä, mukava ja puhdas. Siitä on 700 m KLEOPATRA rantaan, jokainenhan muistaa ANTONIUKSEN ja KLEOPATRAN kiihkeän rakkaus tarinan, se tapahtui tässä rannassa, mutta koska en ole mikään juorulehden toimittaja, niin en ala sitä kertoilemaan tässä. Täältä rannalta löysimme kuitenkin kuuman kuntoradan, kun kävelimme sen päästä päähän upottavaa hiekkaa pitkin. sen pehmeällä hienolla hiekalla, vierellä TURKOOSIN SININEN meri silmän kantamattomiin johon saattoi välillä pulahtaa uimaan. Rannan pituus oli 5 kilometriä. Kova urakka. Vaati erittäin suuria ruoka-annoksia ja muutaman Banana Splitin ja näitä paikkojahan on täällä satoja mistä valita. Eikä ainakaan toistaiseksi ole huonoa vastaan osunut. Yhtenä iltana istuttiin kaikki satamassa, ihmisiä pursuavassa, putiikkeja, ravintoloita, diskoja, muinainen linna vuoren harjanteella minkä valoja katsoimme ruokapaikkamme terassilta illan pimetessä. Tämä kaikki kävelymatkan päässä, hotelleja, satamäärin kauppoja ja ravintoloita, ihmiset ystävällisiä, palvelu pelaa ja ruoka, ah ruoka....On siis kolmas päivä menossa ja shortsit kiristävät, olivat melkein löysät kun lähdettiin. Ravintoloitsijat ja kauppiaat taputtelevat vatsaani, hitto oon tainnut lihoa lisää ja tänäänkin on TURKKILAINEN ILTA hotelissamme. Ruokaa, musiikkia, napatanssia, jotenkin alan pääsemään lomailun makuun ja se maistuu hyvälle ja näyttää TURKOOSIN SINISELTÄ juuri nyt silmissäni, huikeata....Illalla hotellimme TURKKILAISESSA ILLASSA jouduin viehättävän napatanssijattaren kanssa tanssimaan ja 9 vuotias Jessica tyttöni sanoi, TOSI NOLOA ISI. Mutta ruoka oli taas taivaallista ja pari kiloa tuli taas lisää, mutta napatanssijanhan kuuluukin olla hiukan pyöreä, USKADARA.... Ihania hetkiä oli kun altaan reunalla caputzinoa siemailessani katselin kuinka uima-altaalla Jessica ja Jerri uiskentelivat, telmivät, halailivat, rakkaus ja kiintymys näkyi tavalla. jota ei niinkään arkena näe, pikkusiskolla ja isoveljellä oli aikaa toisillensa. Kuin myös, kohta 80 vuotta täyttävä äitini aina välillä syttyi iloon ja nauttimaan pienistä hetkistä ja nähdessäni ilon syttyvän hänen silmissään, jälkeen tämän raskaan vuoden hänelle, hänen menettäessään rakkaan ja ihanan puolisonsa BJÖRNIN. Ja aina suurimman ilon hetkellä äitini kaipasi taas BJÖRNIÄÄN. Oli mukavaa että minun "pikku-siskoni" ANNE oli myös mukana. Niin, kyllä tämä elämä on lyhyt ja kaikki hetket, muistot eletystä elämästä seuraavat mukana kasvattaen muisto arkistoa ja niin tekee taas tämäkin matka....Seuraavana aamuna Anne olikin ensimmäisenä altaalla, minä vasta toisena. Lieneekö napatanssi esiintyminen uuvuttanut niin, että ehdin vasta kahdeksaksi alas altaalle. No joka tapauksessa mukana taas ollaan vahvasti tässä päivässä, 30 astetta varjossa, aurinko paistaa kuumasti, on jo torstai menossa. Olen kävellyt jälleen "kuntoratani" eli rannan toisesta päästä toiseen, istun jälleen PALMBEACH BEACH CLUBIN terassilla, turkkilainen diskomusa soi taustalla antaen voimakkaan rytmin poljennon, turkoosimeri silmieni edessä ja jotain mistä JYRKI HÄMÄLÄINENKIN pitäisi, kauniita tyttöjä bikineissään ja siitä tulikin mieleen kun eilen illalla vähän myöhemmin lähdimme JERRIN kanssa syömään satama alueelle QUEEN FLOWER nimiseen paikkaan, jossa muuten perheemme tytöt olivat käynneet jo aikaisemmin, niin meno siellä oli hervoton! Tarjoilijat, nuoria komeita Turkkilaispoikia, tanssi, ketkutti, flirttaili naisasiakkaidensa kanssa, tanssivat baaritiskillä, pöytien välissä ja koko ajan kiihkeä rock and roll ja disko rytmi soi taustalla niin että siinä syödessä oli kuin olisit ollut diskossa. Tässä olisi ollut SEDU KOSKISELLAKIN näkemistä. Kun olimme rauhassa ruokailleet kuunelleet musiikkia ja seurailleet meininkiä minä lähdin hotelliin nukkumaan JERRIN jäädessä tutustumaan THE DOORS yökerhoon. Minä lähdin kävelemään takaisin hotelliin ja juuri ja juuri löysin sinne takaisin ollessani jo eksyksissä mutta paikalliselta poliisilta kysyttyäni ohjasi mut oikeaan suuntaan. Huomenna lähdetäänkin MURUN ja JERRIN kanssa jokiristeilylle...Sain eilen viestiä PEKKA KURJELTA ja HANNU BJÖRKQVISTILTÄ että treenit olivat sujuneet hyvin, tuurasivat mua, ja kertoivat tyttöjen olleen kuin enkeleitä, mutta löivät kuitenkin napakasti! MINNA-SISKO MÄKINEN viestitti että juttuni minusta on nyt uudessa KIRKKO ja KAUPUNKI lehdessä. Muuten en tiedäkkään mitä siellä "Suomessa" on tapahtunut ja mieleeni titysti nousee onko tuo edellinen lukuni SAULI NIINISTÖ PRESIDENTIKSI saannut ketään kiinnostumaan asiasta ja tuleeko kukaan kommentoimaan HÄNEN tukijoukkoihinsa asettumistani. Pari päivää vielä ja ihan mukava palata taas normaali ympyröihin rakentamaan elämää eteenpäin, on niin paljon tehtävää...Lauantai ja viimeinen kävely lenkkini KLEOPATRA rannan pehmeää hiekkarantaa pitkin metrin korkuisten aaltojen pyyhkiessä valkoisena kuohuina välillä jalkojani ja jaloissa olevat ASICS lenkkarini läpimäräksi kastellen, terveiset vain ystävälleni PEDER PLANTINGILLE, toosut joutuivat aika koville täällä Turkissa, mutta näissä lämpötiloissa sillä ei ollut merkitystä. Kuuntelin kävellesäni, hien virratessa pitkin vartaloani nappikuulokkeistani ELVIKSEN Blue Hawaii elokuvasta olevia lauluja katsellen lumoutuneena TURKOOSIN SINISIÄ aaltoja, tämä musiikki sopi tähän kuin vasensuora vastustajan nenään. Olen ollut viikon taas kuin paratiisissa. Eilen oltiin siellä jokiristeilyllä jokiveneellä joka vei meidät erikoisen rantakaistaleen rannalle, toisella puolella joki, toisella puolella meri. Paahdoimme siellä itseämme muutaman tunnin ja söimme lounaan jokiveneessä ja illan vietimme hotelissamme show esityksien parissa ja tietysti ruokaillen ja tanssimme MURUN ja ÄITINI, sekä JERRIN kanssa. MURUN kanssa pari hidastakin ja tunsin taas, IHANA NAINEN, olen onnenpoika. Sitten paljon twistattiin kaikki neljä rock and rollia sekä diskotanssia diskomusiikin rytmittämänä, tunnen olevani tässä parempi kuin napatanssissa....Olen päässyt kuntoratani taas loppuun ja on kuuma, ei muuta kuin tossut jalassa suihkuun nehän ovat märät jo muutenkin, istumaan vielä kerran ALANYAN suosikkipaikalleni PALMBEACH BEACH CLUBIN terassille, tilaan taas caputzinon ja ison lasin appelsiinista puristettua tuoremehua, joka on ihanan kylmää, istun siinä ja katson huikeata TURKOOSI MAAIMAA. Mieleeni nousee jo paluu ja oikastaan yks toinenkin ajatus, mikä on myös noussut, painoni! Joten joudun nyt korottamaan sittenkin lähtöpainoani 98 kiloon jo ensi viikolla alkavalle KESÄLEIRILLE alotuspainoksi, mutta täytyyhän ihmisellä olla tavoitteita, minullakin, ja nyt kun yksi, joka kesäinen tavoitteeni on jo nyt täytetty, ruskettuminen, niin voinkin keskittyä laihduttamiseen, siis 21.8 painoon 76,0 kiloon! Toivottavasti se ei vie rusketustani mennessään. Tässä samalla saan vielä yhden tekstiviestin kännykkääni, LAMPPU LAAMANEN viestittää, "Hei HARRI täällä MERENKURKUN REPIOTISSAKIN luetaan KIRKKOA ja KAUPUNKIA ja aurinko paistaa"! Hienoa LAMPPU, terveiset vaan sinulle missä lienetkin. Hyvät ystävät, lomani lähetessä näin loppuaan tulee olemaan mukava tavata taas teitä kaikkia, olenhan ollut viikon poissa STADISTA!!! Onkin aika palata vIRTUAALI BOXINGSTARIN pariin ja tsekkaamaan onko sillä rintamalla tapahtunut mitään ja sähköinen maailma kuljettanut viestejä vai onko poissa ollessani VIRTUAALI BOXINGSTAR huuhtounut TURKOOSIN VÄRISIIN kuohuviin aaltoihin....Olen palannut ja jatketaan tätä tarinointia taas joku päivä....

02.06.05 15.23
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/4 SAULI NIINISTÖSTÄ PRESIDENTTI? Näihin aikoihin syksyllä 2004 olin menossa ATHLONIIN pitämään aamulla nyrkkeilytreenejäni, niin ajattelin käydä ensin kahvilla cafe Javassa. Siinä kahvijonossa seisoessani huomasin edessäni SAULI NIINISTÖN ja kun en ollut ennen häntä koskaan tavannut halusin tervehtiä häntä, joten ojensin käteni ja sanoin, "HYVÄÄ HUOMENTA, MINÄ OLEN HARRI PIITULAINEN" ja nimeni kuultuaan hän yllätti ja jotenkin hauskasti sanoi, "AI SE HARRI PIITULAINEN". Pöytään mennessäni hän kysyi kohteliaasti, "SOPISIKO TULLA SAMAAN PÖYTÄÄN", olin edelleen yllättynyt ja seuraavaksi SAULI NIINISTÖ yllätti minut kertoen katsovansa Eurosportilta ammattinyrkkeilyä ja osoitti muutenkin innostusta nyrkkeilyyn ja kertoi muistavansa, Salosta kun on kotoisin, EERO RUOKOMÄEN. Jolloin minulla oli ilo kertoa EERON olleen maajoukkueemme ankkuri, eli raskaansarjan edustaja sekä Suomen Mestari samoihin aikoihin meikäläisen kanssa. Ja tässä ihan välijuttuna tällä saitilla löytyy EERO RUOKOMÄKI kuvasta jossa Tukholmassa Hotelli Malmenin edessä vuonna 1966 seisoo joukko tyylikkäitä herrasmiehiä puvut päällä, vasemmalta lähtien eturivissä EKI KOSKINEN, minä, JOUKO LINDBERG, KARI KÖNÖNEN, takana JORMA VÄISÄNEN, BÖRJE KARVONEN ja viimeisenä oikealla raskaansarjan mestari ja Salon poikia EERO RUOKOMÄKI. Keskustelimme hiukan muustakin kuin nyrkkeilystä ja pois lähtiessä hän kiitti kohteliaasti miellyttävästä jutustelusta. Saatoin vain ihailla hänen tyylikkyyttään ja huomaavaisuuttaan ja kun näin tässä jonkin aikaa sitten, että hän asettuisi PRESIDENTINVAALI ehdokkaaksi, ajattelin jo silloin ilmoittautua hänen tukijoukkoihinsa tukeakseni hänen vaalikampanjaansa, mitä se sitten pitäisi sisällään ja se onko minusta mitään apua hänelle, se onkin jo toinen juttu, mutta ilmoittauduttu on nettiosoitteeseen www.niinisto.net niin tässö osoite, jos vaikka sinäkin innostuisit. Olishan se mukavaa kun olisi nyrkkeilystäkin innostunut PRESIDENTTI. Sillä minä pidän siitä että PRESIDENTTI tunnistaa nyrkkeilijät, niinkuin aikanaan TUNISIASSA kun joukkueemme oli vierailemassa Suomen suurlähetystössä pienellä iltapalalla ja PRESIDENTTI URHO KEKKONEN tuli sinne, (joo, sama reissu kun palmuun kiipesi) ja hän tuli tervehtimään joukkuettamme tunnistaen suurimman osan meistä ja minun kohdallani sanoi, "PIITULAINEN, EIKÖ TÄMÄ OLLUT YLLÄTYS ETTÄ HÄVISIT"? En voinut kuin myöntää ja vastasin, "OLEN ITSEKIN KOVIN YLLÄTTYNYT", sen sijaan OSKU KANERVA jota tuossa aikaisemmin muistelin sai hienot onnittelut voittoisasta ottelusta olympialaisten pronssimitali miehestä silloiselta PRESIDENTILTÄMME. Oho, taas eksyin hieman, anteeksi. SAULI NIINISTÖ, sympaattinen, älykäs ja edustava, minun PRESIDENTTI EHDOKKAANI!!! Näin haluan toivottaa teille hyvää alkavaa kesää ja päästän Virtuali Boxingstarin kesälomalle ja palaamme molemmat Juhannuksen jälkeen. Lämpimin terveisin BOXBOX Harri

01.06.05 19.50
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILLA/3 NYRKKEILYLEGENDA ELÄÄ!!! Aivan, se kolmas kirjani, siitä mun pitikin vähän kertoilla. Kirjanihan kertoo isäni YRJÖ PIITULAISEN nyrkkeilyurasta ja kirjan nimi on NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI. Se oli isäni kehässä saama lempinimi, joka kuvasi isäni olemusta, nyrkkeilyä ja persoonaa. Mun ideani oli tuoda nyt isäni esille nuoremmallekin polvelle, jotka eivät ole varmaankaan kuulleet ja tienneet mitään YRJÖ PIITULAISESTA. Luoda tälläinen nettikirja kaikkien halukkaiden luettavaksi. Kirjan tekstihän myötäilee täydellisesti ja totuuden mukaisesti isäni nyrkkeilyuraa siinä ajankuvassa joka silloin vuosina 1938-1950 vallitsi nyrkkeilyssä.Ajatukseni oli tuoda hänet tähän päivään käyttäen hyväksi näitä loistavia mahdollisuuksia sähköisten viestimien kautta. Ensimmäinen asia olikin lahjoittaa kirjani ja sen julkaisu BOXING.FI nyrkkeilyn nettisivuille. Tämän nuori webbimestari ja nyrkkeilijä MIIKA FORSSTRÖM on innostuksella ja rakkaudella nyrkkeilyyn työstänyt näyttävän koko nyrkkeilyväelle tarkoitetun internet palvelun joka toimivuudessaan on tätä päivää parhaimmillaan. Ja kun tiedän OLLI MÄEN, EX-Euroopanmestarin, loistavan nyrkkeiljän ja hienon ihmisen ja arvostamani ystäväni pojan PEKKA MÄEN olevan näiden sivujen "masenaatti" ei se ainakaan vähentänyt haluani tähän. Pekkakin tekee omalla sektorillaan valtavasti töitä nyrkkeilymme eteen toimimalla mm. nuorten ammattinyrkkeily tähtiemme JUHO TOLPPOLAN sekä AMIN ASIKAISEN valmentajana ja managerina. Miika tuntui ottavan kirjani innostuneesti vastaan saitilleen ja alkoi työstämään sen nettisivuillensa sopivaan muotoon, asettelemaan sinne joitakin valokuviakin. Tarkalleen 21 kappaletta. Ja ainakin mun mielestäni teki hienon sekä tyylikkään "duunin". NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI näyttää siellä hyvältä, komealta ja katsoessani sitä siellä tyytyväisenä, vähän ylpeänäkin, läikähtää sisälläni niin monet tunteet ja ajattelen, "No FAIJA, MITÄ SANOT? OLET EDELLEEN MUKANA, RAKASTAN SINUA". Käykääpä lukemassa se sieltä, www.boxing.fi nettesivuilta. Nyt kun olen tämän juttuni, kirjani, omasta sydämestäni kirjoittanut ja lahjoittanut sen kaikille halukkaille luettavaksi, voinkin taas siirtyä takavasempaan seuraamaan mitä tämä sähköinen viestintä saa aikaan. Ja yksi sellainen oli kun SEURA-lehden urheiluexpertti ja toimittaja HANNU TEIDER esitteli kirjani lehden KIRJA ARVIOT kulttuuri sivullaan. Siellä oli arvostelut viidestä elämänkerta kirjasta, oli PRINSESSA VICTORIA, oli URHO KEKKONEN, oli AULIKKI OKSANEN, oli MATTI RANIN ja oli NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI YRJÖ PIITULAINEN, vieläpä otsikolla NYRKKEILYLEGENDA ELÄÄ! Olen siis ainakin pienessä mittasuhteessa herättänyt isäni eloon. Ja onhan se hauskaa, kun ilmainen nettikirjani on siinä suurten kustannusyhtiöiden kalliisti tuottamien kirjojen joukossa. Jotain paradoksaalista tässä oli. Tämä siis lokakuussa 2004, jolloin myös internetin hakukoneetkin imaisivat kirjani hakusivuilleen, google ynnä muut hakusivut. Joten VIRTUAALI BOXINGSTAR on elämässä elämäänsä ja minä jatkan nyt taas eteenpäin katsomaan mitä tämä elämä tuo minulle tullessaan, mutta pidetään nyrkkeily tavalla tai toisella mukana, olenhan kirjoittanut "NYRKKEILY ON KUIN MIELENI VARJO".

31.05.05 11.17
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA/2 58 vuotta, turhaa on murehtia suotta! Käytän nyt heti oikeuttani minkä tuossa edellisessä kirjoituksessani otin, oikeuden aikakausien ja terassien vaihtoon ja teen näin nyt pienen aikakausi hyppelyn eilisestä vuoteen 1965, mutta palaan takaisin, käväisen vain hiukan nuoruudessani, tapaamassa yhtä boxari kaveriani! Hurraa, huomenna alkaa virallisesti KESÄ. Eilen täytin 58 vuotta. Mitään ihmeellisimpiä juhlia ei mulla ollut. Äitini ja Anne-siskoni olivat synttärikahveilla kotonani. Matti Kauppila soitti Tukholmasta ja Osku Kanerva onnitteli vieraskirjassa minua ja heitti muistot ITÄ-BERLIINIIN 1965, jossa olimme Oskun kanssa EM-kisoissa. Olimme edenneet ottelemaan mitaleista. Osku oli edellisessä ottelussaan voittanut tunnetun väkivahvan turkkilaisen vastustajansa ja nyt edessä oli Italian hyväksi tiedetty Ermanno Fasoli, joka sai voiton ja esti Oskun etenemisen, Fasolin silmäkulman auettua 2 erässä ja jyryn italialais jäsenen Anton Gilardin painostuksesta tuomittiin Osku hävinneeksi ja näin italialainen pääsi jatkoon, voimatta kuitenkaan nyrkkeillä ja hopeamitalin saavutti Tanskalainen Preben Rasmussen, joka oli Oskulle hävinnyt ennen EM-kisoja, joten kuka tietää? Osku oli todella loistava nyrkkeilijä ja "hankala" vasuri kehässä. Hänen kanssaan ei kukaan päässyt helpolla, ei amatöörinä eikä ammattilaisena. Jos Osku oli "hankala" kaveri kehässä, niin sen ulkopuolella saa sympaattisempaa ja ystävällisempää ihmistä hakea ja kun ottaa huomioon tämän sekä palavan innostuksen nyrkkeilyyn, niin ei ole ihme että Osku on lyönnyt itsensä läpi myös siellä suuressa nyrkkeilymaailmassa USA:ssa ja elää nyrkkeily 100%.sti sydämessään. Hänellä olisi paljon annettavaa tänne miedänkin nyrkkeilylle ja nyrkkeilijöillemme! Minä olen saannut Oskulta niin paljon, kaveruutta, ystävyyttä ja kun tällä nettisivuillani on kuva Oskusta ja minusta leiriltä 1965 Pajulahdesta missä poseeraamme säkki välissämme, olisin toivonut että näitä kuvia, meistä yhdessä olisi ollut täällä paljon, paljon enemmän, sillä niitä kyllä löytyy leikekirjoistani että valokuva albummeistani, kuvia kehästä, kehän äärellä, ratsastamassa kamelilla Tunisiassa kanssani pitkin Välimeren rantaa, Tukholmasta, Kööpenhaminasta, Tallinnasta Suomen edustusasussa ja ilman, niitä todella löytyy paljon, ehkäpä vielä joskus saan niitä lisää näille nettisivuilleni...Olen kuitenkin kiitollinen kokemastani ja ystävyydestäsi Osku. Sait hyvän mielen tunteet taas läikehtimään, aika kultaa muistot ja muistot kultaavat elämän, lämpimin terveisin ja kiitos onnitteluista!

27.05.05 22.56
PIENIÄ PALOJA ELÄMÄN TERASSILTA No niin hyvät ystävät, oletteko löytäneet EXCLUSIVE RINGSIDE paikkanne ennenkuin aloitan? Palaamme hiukan taaksepäin ja syksyyn 2004. Niin, olin jo päättänyt että tuo mun kolmas "kirjallinen" teokseni NYRKKEILYKEHÄN SATUPRINSSI, isäni nyrkkeilyurasta kertova kirjani olisi myös viimeiseni. Mutta tässä sitä taas ollaan...On ihanan lämmin syyskuun 2004 aamu. Syyskuu on jo puolessa välissä ja istun cafe Javan aurinkoisella terassilla. Olen istunut jo tunnin ja juonnut kahvini ja syönnyt croisanttini. Varttitunnin päästä alkaa aamutreenit ryhmälle minkä tunnin olen nimennyt V.I.P. BOXING tunniksi. Tunnen eläväni loistavaa elämää juuri nyt. Vain käteisvarojeni pienuus saa pienen huolen vireen hipaisemaan minua. Tästä päivästä lähtee kuitenkin jonkinlainen kuntonyrkkeily putki päälle, sillä seuraava vapaapäivä on 6.12 Itsenäisyyspäivä ja sitten 24.12 ja tietysti Joulupyhät, jos ei mitään treenien estävää ilmene. Myös elämän jatkuva opetteleminen, sen kokeminen, uusien ajatuksien löytäminen ja elämäni löytöretkeilyn jatkaminen on mielessäni. Sehän on oikeastaan elämän onnen ja tasapainon tutkimusmatka. Mitä ja keitä siihen kuuluu? Mitä haasteita elämä tuo eteeni tätä tutkimusmatkaani matkatessani? Tässä kohtaan voinkin taas hypätä takaisin tähän päivään, ja näin aivan kuin matkaesitteissäkin, pidän oikeuden hintojen, matkakohteiden, aikakausien ja terassien muutoksiin! Tässä muutama päivä sitten, kun WG (weppiguru) laittoi ABBEY ROAD GROUPILLE omat nettisivut teitä ARG FIGHTEREITA sekä muita VIP vieraita varten, näin itsekin siellä tälläisen HARRIN HANSKASTA palstan ja entisenä nyrkkeilijänä jouduin tietenkin muutaman päivän kypsyttelemään asiaa, mitähän alkaisin teille kirjoittelemaan? Vaikkapa tuskinpa sillä sinänsä on mitään väliä, eihän näitä mun tarinoita varmaankaan kukaan jaksa lukea. Mutta mulla kun on tuota aikaa ja istun terasseilla muutenkin tätä elämää tarkkailemassa, niin kerronpa teille nyt sitten tälläisia pieniä tarinoita ELÄMÄN TERASSEILTA, TAPAAMISIA ja KOHTAAMISIA! Vai elänkö vain VIRTUAALI BOXINGSTARIN elämää sähköisten viestimien kautta, todellisuuden juostessa mua karkuun... Evästyksenä toivotan teidät, jotka nyt sitten luette tätä, pienellä runonpätkällä tervetulleeksi mukaani; "USKOA ELÄMÄÄN TÄHÄN, ONNEA SAANKO VÄHÄN, SITÄ HALUAN SAADA JA ANTAA, SIIHENKÖ VOIS MUN SIIVET KANTAA"? ( jatkuu taas jonakin päivänä )

25.05.05 14.19
Moi HYVÄT YSTÄVÄT niin MUKAVAT! Tässä tänään aamulla olin KISAHALISSA pitämässä taas yhdet treenit ja sen jälkeen siirryin yhdelle suosikki-terassilleni, cafe Java, polttavan helteiseen auringon paisteeseen ja auringon lämmittäessä ja kypsytellessä minua ja päätäni, johon ei ole kuitenkaan montaa iskua osunut aikoinaan, hah,hah, niin mihin jäinkään, aivan, auringon kypsytellessä ajatustani ja kun vielä RAKAS YSTÄVÄNI ja WEBBI GURUNI ROSVALL lähetti mulle tekstiviestin, että voin kännykällänikin lähettää tähän HARRIN KYNÄSTÄ palstalle juttua suoraan, ai kuinka tämä aurinko paistaakaan ihanasti ja kesäisesti puetut tytötkin vilahtelevat tästä ohitse, kyllä IRON-IIROKIN viihtyisi tässä. Niin mihin mä jäinkään, siis iskuja ei montaakaan osunut....ei emmä siihen jäännyt, vaan kun tämä on kuitenkin tälläinen nyrkkeily aiheinen saitti niin ajattelin käynnistää tänne ajankohtaisen ottelun VIRTUAALI BOXINGSTAR vastaan HARRI PIITULAINEN. En selitttele ottelua kummemmin se selviää sinulle alkaessasi seuraaman ottelua tai siis pakinoita siitä, EXCLUSIVE RINGSIDE paikoilla! PROMOOTTORI JR. ROSVALL tarjoaa teille tämän, olette VIP vieraina tervetulleita. Ottelu tarjotaan vain ja ainoastaan VIP vieraille!!! Tervetuloa ottelu alkaa pian!!! Terveisin HARRIN KYNÄ

24.05.05 18.16
Hei ystävä sä kallis, suo onnitella kai sallit, näin tänään sivut ARGIN, ne loistavat oli ja hienot, kiitokset lähetän nää vienot...MELSTENIN RANTAHYLJE HARRIUS PLAY

2005-04-07-1633
Hei kaikki ystävät, joskus tulee vain hyvä mieli, hyvä tunne kun jotain mitä olet tehnyt, kohdallani voisi sanoa kai jo "syntymästä" saakka, olet saanut turpiisi niin kehässä kuin sen ulkopuolella, olen kyllä voittanutkin välillä tai useamminkin, no joka tapauksessa tässä sain tänään tälläisen sähköpostin, niitä tulee joskus, hyvin harvoin kuitenkin, mutta näiden vuosien aikana kun olen pitänyt tätä kuntonyrkkeilyä niin nämä tälläiset viestit ovat olleet tietenkin sitä tärkeintä "palkintoa" mulle, tämähän oli jo se perusajatus aloittaessani kuntonyrkkeilyn 1989.

2005-05-16-1232
Hei hyvä YSTÄVÄ. Tiedän että olet kiireinen, eikä mun pitäisi häiritä sinua, mutta kun vastustamaton halu siihen kuitenkin yllätti niin en voi olla tekemättä sitä, olen laittanut tänään vielä yhden KESÄLEIRI tiedoituksen nettisivujeni vieraskirjaan ja jos ehditte joku päivä niin käykääpäs lukemassa ja laittakaapas pieni kesäavaus, runona, mietelauseena tai muussa piristävässä muodossa sinne, jotta saamme tämän sateen karkoitettua....Hauskaa viikonalkua ja tässä mietelause JOSKUS ENEMMÄN ON VÄHEMMÄN....Lämpimin terveisin ja anteeksi häirintä kesken kiireidenne. Harri


Copyright 2003, 2004, 2005 Harri Piitulainen. Sivut nettiin pyöräytti Juha Rosvall.
Luvaton materiaalin hyödyntäminen tai julkaiseminen kielletty.